Armeija teki minusta tappokoneen"
Amerikkalaiskersantti selittää, miksi hän on yksi kasvavasta joukosta sotilaista, jotka kieltäytyvät taistelemasta Irakissa.
Irakin miehityksen jatkuva painajainen saa amerikkalaissotilaat kapinoimaan johtajiensa suunnitelmia vastaan. Noin 600 amerikkalaissotilasta on poistunut luvatta sodasta.
Amerikkalainen ylikersantti Camilo Mejia kieltäytyi maaliskuussa jatkamasta taistelemista Irakissa.
28-vuotias sotilas sanoi kieltäytyvänsä sodasta. “Tämä on sota öljystä ja perustuu valheelle. Lähdin Irakiin ja olin väkivallan väline, ja nyt olen päättänyt tulla rauhan välineeksi. Irakilaiset eivät halua meitä sinne. Emme halua olla siellä. Me kuolemme siellä.”
“En ole rikollinen enkä ole tehnyt rikoksia. Minun ei tarvitse paeta. En käännä selkääni tovereilleni. Teen tämän heidän takiansa. Mitalit, kunnia ja “oikean viestin antaminen” olivat kaikki muutaman sotilaan hengen arvoisia."
"Kun näin omin silmineni, mitä sota voi tehdä ihmisille, minussa alkoi todellinen muutos. Olen todistanut ihmisten kärsimystä, joiden maa on raunioina ja joita nöyryyttää miehitysarmeija tarkastuksilla, partioilla ja ulkonaliikkumiskielloilla. Kokemukseni tästä sodasta on muuttanut minua pysyvästi.”
“Yksi kersanteistamme ampui pikkupojan, jolla oli kalashnikov. Kaksi muuta lasta, jotka olivat hänen kanssaan, juoksivat karkuun, kun haavoittunut lapsi alkoi ryömiä henkensä edestä. Toinen laukaus pysäytti hänet, mutta hän eli vielä. Kun irakilaiset yrittivät viedä hänet siviilisairaalaan, armeijan lääkintämiehet ottivat hänet ja vaativat hänet vietäväksi sotilassairaalaan. Siellä häneltä evättiin lääkintäapu, koska toisen yksikön piti hoitaa meidän yksikkömme haavoittuneet. Toinen lääkintäyksikkö kieltäytyi hoitamasta poikaa. Tämä kuoli. Se on vain yksi tapaus, joka sanoo minulle, ettei ole olemassa reilua sotaa, ei oikeutettua sotaa.”
“Opin myös, että kuolemanpelko tekee sotilaista tappokoneita. Taisteluympäristössä käy miltei mahdottomaksi ajatella toimivansa vain itsepuolustukseksi tai käyttää voimaa vain hyökkäyksen pysäyttämiseen tarvittava määrä.”
“Kotona käynti lokakuussa 2003 antoi minulle mahdollisuuden saada ajatukseni kasaan ja kuunnella, mitä omallatunnollani oli sanottavaa. Ihmiset kyselevät minulta sotakokemuksistani ja vastailu vei minut takaisin niihin kauheuksiin. Kun näin nuorta irakilaista raahattavan hartioista omassa verilammikossaan. Kun konekivääritulemme irrotti pään autoilijalta ja kun ystäväni ampui lasta rintaan."
"Sitä tekee itsensä uskomattoman haavoittuvaksi tekemällä samat jutut yhä uudestaan. Meitä käytetään käytännössä syötteinä. Sotilaita asetetaan kaikin keinoin vaaralle alttiiksi ja sotilasoppeja ja -käytäntöjä vastaan taisteluiden saamiseksi aikaan. Kaikki se olisi voitu välttää tekemällä niin kuin oli opetettu ja seuraamalla sääntöjä, mutta niin ei tehty, että sotilaat voisivat saada taistelumitaleja. Kysymys oli kunnianhimosta.”
“Kotiin tuleminen näytti minulle selkeästi rajan sotilaan velvollisuuden ja moraalisen velvollisuuden välillä. Tunteeni sotaa vastaan sanelivat sen, etten enää voinut olla siinä osana. Periaatteitteni mukaan toimimisesta tuli sovittamatonta armeijaroolini kanssa ja laskemalla aseeni valitsin ryhtymiseni jälleen ihmisolennoksi. Tiedän tehneeni oikean valinnan.”
Amerikkalaiskersantti selittää, miksi hän on yksi kasvavasta joukosta sotilaista, jotka kieltäytyvät taistelemasta Irakissa.
Irakin miehityksen jatkuva painajainen saa amerikkalaissotilaat kapinoimaan johtajiensa suunnitelmia vastaan. Noin 600 amerikkalaissotilasta on poistunut luvatta sodasta.
Amerikkalainen ylikersantti Camilo Mejia kieltäytyi maaliskuussa jatkamasta taistelemista Irakissa.
28-vuotias sotilas sanoi kieltäytyvänsä sodasta. “Tämä on sota öljystä ja perustuu valheelle. Lähdin Irakiin ja olin väkivallan väline, ja nyt olen päättänyt tulla rauhan välineeksi. Irakilaiset eivät halua meitä sinne. Emme halua olla siellä. Me kuolemme siellä.”
“En ole rikollinen enkä ole tehnyt rikoksia. Minun ei tarvitse paeta. En käännä selkääni tovereilleni. Teen tämän heidän takiansa. Mitalit, kunnia ja “oikean viestin antaminen” olivat kaikki muutaman sotilaan hengen arvoisia."
"Kun näin omin silmineni, mitä sota voi tehdä ihmisille, minussa alkoi todellinen muutos. Olen todistanut ihmisten kärsimystä, joiden maa on raunioina ja joita nöyryyttää miehitysarmeija tarkastuksilla, partioilla ja ulkonaliikkumiskielloilla. Kokemukseni tästä sodasta on muuttanut minua pysyvästi.”
“Yksi kersanteistamme ampui pikkupojan, jolla oli kalashnikov. Kaksi muuta lasta, jotka olivat hänen kanssaan, juoksivat karkuun, kun haavoittunut lapsi alkoi ryömiä henkensä edestä. Toinen laukaus pysäytti hänet, mutta hän eli vielä. Kun irakilaiset yrittivät viedä hänet siviilisairaalaan, armeijan lääkintämiehet ottivat hänet ja vaativat hänet vietäväksi sotilassairaalaan. Siellä häneltä evättiin lääkintäapu, koska toisen yksikön piti hoitaa meidän yksikkömme haavoittuneet. Toinen lääkintäyksikkö kieltäytyi hoitamasta poikaa. Tämä kuoli. Se on vain yksi tapaus, joka sanoo minulle, ettei ole olemassa reilua sotaa, ei oikeutettua sotaa.”
“Opin myös, että kuolemanpelko tekee sotilaista tappokoneita. Taisteluympäristössä käy miltei mahdottomaksi ajatella toimivansa vain itsepuolustukseksi tai käyttää voimaa vain hyökkäyksen pysäyttämiseen tarvittava määrä.”
“Kotona käynti lokakuussa 2003 antoi minulle mahdollisuuden saada ajatukseni kasaan ja kuunnella, mitä omallatunnollani oli sanottavaa. Ihmiset kyselevät minulta sotakokemuksistani ja vastailu vei minut takaisin niihin kauheuksiin. Kun näin nuorta irakilaista raahattavan hartioista omassa verilammikossaan. Kun konekivääritulemme irrotti pään autoilijalta ja kun ystäväni ampui lasta rintaan."
"Sitä tekee itsensä uskomattoman haavoittuvaksi tekemällä samat jutut yhä uudestaan. Meitä käytetään käytännössä syötteinä. Sotilaita asetetaan kaikin keinoin vaaralle alttiiksi ja sotilasoppeja ja -käytäntöjä vastaan taisteluiden saamiseksi aikaan. Kaikki se olisi voitu välttää tekemällä niin kuin oli opetettu ja seuraamalla sääntöjä, mutta niin ei tehty, että sotilaat voisivat saada taistelumitaleja. Kysymys oli kunnianhimosta.”
“Kotiin tuleminen näytti minulle selkeästi rajan sotilaan velvollisuuden ja moraalisen velvollisuuden välillä. Tunteeni sotaa vastaan sanelivat sen, etten enää voinut olla siinä osana. Periaatteitteni mukaan toimimisesta tuli sovittamatonta armeijaroolini kanssa ja laskemalla aseeni valitsin ryhtymiseni jälleen ihmisolennoksi. Tiedän tehneeni oikean valinnan.”
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olisi voinut kirjoittaa vaarini rintamalta 1939.. Niin, no melkein samanlaisen hän kirjoittikin, mutta ei laskenut asettaan ihan vielä.. Se soti 5 vuotta lisää ja sitten ei enään aseeseen koskaan koskenut..
Sota on helvettiä.
Olen tänään jo munannut itseni muutenkin perusteellisesti, joten en nyt uskalla ottaa tuohon kantaa, ettei tulisi taas sanotuksi jotain ennenkuin ajattelee jotain.
Aamulla en muistanut, että olen pasifisti ja aloin uhata erästä huonon ehdotuksen tehnyttä päättäjää ampumisella, mutta päivällä olin taas pasifisti enkä voinut hyväksyä väkivaltaa missään muodossa.
Joku tarkkanäköinen oli kuitenkin muistanut ampumisuhkaukseni ja jäljensi sen tuonne Huvittunut-1:n aloittamaan keskuisteluun.
Nyt hävettää niin vietävästi ja joku ehdottikin minulle nikin vaihtamista.
Mitä mieltä olette, lukijat?
Selviäisikö tästä nöyryytyksestä nikkiä vaihtamalla?
Arv. vastaukset vaikka tämän keskustelun yhteyteen.
T. Kohta ehkä entinen Loginomi