Meidän salillamme on tällainen ilmiö: kung fu -porukat kieltäytyvät aina kaikesta yhteistoiminnasta (mm. yhteistreeneistä ja -bileistä). Lisäksi heillä on melko käsittämättömiä vaatimuksia salivuorojen suhteen. Onko tämä yleistä, vai sattuuko salillamme vaikuttava kung fu -seura olemaan poikkeuksellisen yhteistyökyvytön ja -haluton?
Kung fu ja yhteistyö muitten lajien kanssa
Flipakuula
131994
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Miksi edes vaivaudut avautumaan tuollaisesta täällä? Selvästikkin salillanne oleva seura käyttäytyy oudosti, mutta miksi edes oletat että nimen omaan KUNGFU on se joka sen aiheuttaa?
Kyseessä on tietenkin kyseiseen seuraan kasautunut huono harjoittelijaporukka, joka moista aiheuttaa, ei sinällään mikään laji.
Eli oikeastaan pitäisi "avautua" siitä, että miksi johonkin seuraan on päässyt kasautumaan tälläinen porukka. Ja avautua asiasta esimerkiksi muiden seurojen nokkamiehille / ottaa asia puheeksi noin ylipäätään..
Meidän salilla asiat vaan on noin, ja lajin opettajat vetävät ko. linjaa siellä. Hyvä, jos se ei ole yleistä.
On se yleistä, mutta se ei ole keskittynyt johonkin lajiin vaan on ihan yleismaailmallinen ilmiö lajien keskuudessa..
toisaalta ei.
No, yhteiset treenit kuulostaa kyllä aika huonolta idealta, koska eri lajit treenaa eri tavalla. Itsekään tuskin lähtisin mukaan. (harrastan kung fua)
Mutta yhteiset bileet? Totta sitä häppää vois ottaa yhdessä, oppis tuntemaanki niitä tyyppejä joita melkein päivittäin näkee tekemässä omia juttujaan siinä samassa tilassa. Tokihan se voi mennä kännissä pelkäksi väittelyksi tyyliin kenen laji on kovin. huoh
Salivuorovaatimuksista en tiedä mitään kun en tunne tapausta, tietenkin jos kung fu harrastajia on 10 (tai 20) kertaa enemmän kuin toisen lajin harrastajia samassa tilassa, pitäisi sekin ottaa huomioon.
Kyseessä oli yhden kesän projekti, jossa treenattiin kerran viikossa. Joka viikko jokin eri laji piti oman tyyliset treeninsä, joihin kaikki minkä tahansa lajin alkeiskurssin käyneet olivat tervetulleita. Kung fu -seura ilmoitti heti, että he eivät missään nimessä osallistu mitenkään.
Kesätreeni-projekti onnistui hyvin, porukka tutustui toisiinsa ja sai ennakkoluuloja paljon oikeamman kuvan eri lajeista.
Saako kysyä että mikä kung fu laji on kyseessä, onko tämä mahdollisesti Vaasassa?
Minusta kuullostaa sellaiselta opettajan tyylinsä salailulta, sellanen on yleistä ERITYISESTI kung fu piireissä.
Ei ole Vaasassa. Tyylisuunta on käsittääkseni Choy Lee Fut. Siihen yhteistreenittömyyteenkin liittyi jokin sellainen syy, että tekniikoita ei voi näyttää ulkopuolisille. Silti kuka vaan pääse ko. seuraan treenaamaan, jos on valmis maksamaan harjoitusmaksut. Ymmärtäisin salailun, jos heillä olisi kovat pääsyvaatimukset uusille treenajille ja jos elettäisiin muinaisessa Kiinassa ennen tuliaseitten aikaa...
Vaasa tuli heti mieleen itselle. Henkilökohtaisesti tiedän millä asenteella kyseisen lajin porukka on liikkeellä Etelä-Pohjanmaalla. Alkaa opettajan asenteet ja mielipiteet näkymään oppilaissa ja heidän käyttäytymisessään.
Sääli...
Mistä kaupungista on kyse?
Turku
Mistä tiedät? onko sinulla kenties henkilö kohtaista kokemusta seurasta tai sen treenaajista, tiedän itse mistä puhut.
Olisi muuten mielenkiintoista tietää, mistä teidän käsitykset on syntynyt.
Jos tuntisitte opettajan henkilökohtaisesti, niin tietäisitte että monelle asialle on syynsä.
Siis oikean opettajan ei sitä joka vetää nykyään kaikki treenit.
Mutta myönnän kyllä että touhu on mennyt aika älyttömäksi tätä nykyä. Tiedä sitten mistä moinen johtuu.
Ennen vanhaan asiat oli paremmin.