Iltiksessä lukee, että koiran ulosteiden hylkääminen julkiselle paikalle on järjestyslain vastaista. Noudattamatta jättäminen voi johtaa sakkorangaistukseen.
Näin Hesassa, miten kauhajoella?
Sakotuksen paikka
6
145
Vastaukset
- Piiloporvari
Lehmänpaskan voi jättää pellolle eikä siitä seuraa sakkorangaistusta.
- lehmänpaska--
Lehmänpaska ei myöskään aiheuta minkäänlaista ympäristökuormitusta
Toisin on esim. jos mummo levittää osan salpietaripussista nurtsille se on massiivinen ympäristörikos pahempi kuin mikään talvivaara saastutus
- Seurannut
Enin osa koirain taluttajista tiedostaa säännöt,mutta on vielä ulospäin olevinaan hienoja naisia koiran ulkoiluttajina ja omin silmin olen nähnyt ,että katsellaan vain taivaalle ,kun koira lykkää läjän pyörätien varteen .Sitten siitä lähdetään ,kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan.
- seurannut2
Olen havainnut saman. OK taloalueella en ymmärrä sitä.
- sakkoja_vaan
Oulussa on aina karmea haju keväällä kun pyöräteiden reunat sulaa.
Kyllä pikku sakko paskannuttamisesta ja saastutuksesta olisi oikein. - Ihimeettelijä
Helsinkiläiskoirat ulostaa sitä itteeensä 1,6 miljoonaa kiloa vuodessa, eli 1600 tuhannen kilon läjää. Ilmaan tulee niistä bakteereja ja läjissä on suolinkaisia, joista voi tulla silmä ja aivotulehduksia. Paljonkohan Kauhajoella tätä ulostellaan ja onko sellaisia hienoja naisia jotka ottaa jätökset muovipussiin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337501Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834456Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne582897- 552156
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281689Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71667Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3501447Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us131342Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581109Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2751048