Kotiin on hyvä tulla

Minullekin on tullut tutuksi tuo St. Lucia, koska lapseni kävivät ruotsinkielistä koulua, olivat vaalea tukkaisia ja saivat olla vuorollaan Lucia neitoina koulussaan, kuten myös kotona oli nauhoitettu heidän esityksiään. Missä lienevätkään nykyisin nekin tallenteet?

Itse olin työssä silloin Ruotsin-sukuisessa firmassa, jossa meillä oli myös henkilökunnasta valittu Lucia-neito ja kahvipulla oli tietenkin nämä Lucia-pullat.

Ihanaa, että olet kuntoutunut ja oletan, että siihen on vaikuttanut myös valoisa luonteesi, etkä ole jäänyt surkuttelemaan kohtaloasi vaipuen alakuloon, vaan olet saanut myös hyvät kuntouttajat.

Onhan täälläkin noita surkeita valittajia, jotka eivät saa apua muka terkkarista ja joskus on rivienvälistä luettavista, että eivät ole edes hakeneet, vaan olettamus on vain, että ei sieltä kuitenkaan apua saa?

Rakkain paikka on oma koti.
En tunne tarinaasi Lorena, koska en ole (vakioasiakas) täällä palstoilla. Loukkaannuit ilmeisesti jossain, mutta tärkeintähän on kuntoutuminen.
Vahva tahto auttaa saavuttamaan päämäärän ja kuntoutuminen on usein riippuvainen sinnikkyydestä ja jatkuvuudesta.

En ole Lucian päivästä koskaan kovin merkityksellistä itselleni tehnyt, maaseudun elämässä siitä ei paljon puhuttu, kulkueesta joitain pätkiä telkkarissa, siinä kaikki.

Joulun alla on kotona ja liike elämässä jokin merkillinen kiire. Yrittäjänä se tuntui joskus että molemmissa paikoissa ei joulu valmistu, pitkää päivää yrityksessä ja lapset kotona odottamassa ja kyselemässä milloin se tulee se joulu.

Eläkeläisen on helppoa rauhoittua kaikesta tohinasta ulkopuolisena. Saa rakentaa oman näköisensä juhlan kiireettä ja silloinhan sen juhlan voikin aistia rauhana ja lämpönä itsessä ja ympäristössä.

Mukavia päiviä kotona oleville, toipilaille ja terveille.
Nautitaan siitä, että meillä on rauha ja loppujen lopuksi kaikkea yllin kyllin saatavana, kun osaamme nauttia elämästämme.

Mukavaa Joulunalus aikaa.

Ainoa turvallinen keidas on koti jonne palata. Yksin ok-talossa kokee hiljaisuutta jota rivi. saati kerrostaloasuminen ei aina suo.
Kun naapuri rakensi talonsa näköetäisyydelle, minun oli muutettava. Naapurin valot ei saa näkyä. Jotkut sanovat mua erakoksi. Höpsistä, koirakin minulla on.

Kerrostalossa minäkin jo viimeiset 10v, siihen asti omakotitalossa oikein viihtuisässä kylässä.
Oli tietalkoita, istutustalkoita ja paljon muuta yhdessä tehtävää, lapsiakon kouluun vuoroaamuina huonon sään takia tai jos aikaa oli niin muuten vaan.
Huomenet huudeltiin omalta pihalta ohikulkijoille ja vaihdettiinpa pikapikaa kuulumisia, hoidettiin toistemme lapsia että aikuiset voi toimittaa asioita, autettiin milloin missäkin.
Se oli järkevää ja luontevaa asumista kun lapset olivat aina 'silmien alla', tai naapurin hoivassa.
Oma ryytimaa josta pidettiin hyvä huoli kitkemisineen ja kasteluineen.
Ei mikään iso pienikin riitti kesäkuukausien ajaksi, grilli-iltoihin lohdittiin hienot omanmaan salaatit ja juures raasteet, se oli täyttä elämää sekä itselle että perheelle.
No talvet? Ne oli silloin vielä lumisia ja lumet tuli muutamina vuosina jo lokakuussa, se oli silloin kun oli jo sähkövalo, päreet paloivat aivan muualla!

Kun jäin yksi asumaa oktaloa, niin mielellään sitä tuli käytyä jääkaapilla napsimassa välipalaa.
Pidin aina jääkaapissa 31% kermajuustoa ja kinkkumakkaraa. Se johti ennenpitkää painonkohoamiseen punkeroksi asti.

Kun on vähän työtä...jalkanikaan eivät tykkää pitkistä jalkapatikoista. Oli alettava säännöstelemään ruokataloutta uusiksi.
Yllättävän vähällä syömisellä sitä vuorokauden pärjää. Miniannoksia on kuitenkin otettava verensokeriongelmien takia,

Jouluaattona vien taas kynttilän vaimon haudalle. Muistelen yhteistä elämäämme ja joulujakin.
En jaksa enää innostua uuden parisuhteen hakemisesta vielä toistaiseksi.