No niin, puhutaan asioista niin kuin ne todellisuudessa ovat.
Helsingin sosiaali- ja terveyshuollon budjetti on yli 2 miljardia euroa.
Paperittomien osuus on tästä arviolta noin 0,03%, tämän muutoksen jälkeen siis noin 200 000 euron ja 400 000 euron välissä
Puhumme pienestä ihmisryhmästä ja puhumme kustannuksista, jotka ovat promilleja sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisbudjetista.
Ei hätää. Elämä jatkuu.
Helsinki paperittomien hoidon kustannukset
83
1123
Vastaukset
- suomen-perustuslaki
Suomen laki takaa jo nykyisin paperittomille Suomessa kiireelliset terveys- ja sosiaalipalvelut.
Niitä voivat olla esimerkiksi äkillinen sairastuminen, pitkäaikaissairauden vaikeutuminen ja toimintakyvyn aleneminen, mutta myös suun kiireellinen terveydenhuolto, mielenterveyshoito, päihdehoito, psykososiaalinen tuki, terveys- ja sosiaalineuvonta, lastensuojelu, neuvola- ja maahanmuuttajapalvelut, synnytyksen jälkitarkastus, hätämajoituksen järjestäminen ja lyhytaikainen toimeentulotuki - wqwqww
Eiköhän ne älykännykät kerro nyt maailmalle, tulkaa Helsinkiin, täällä on kaikki ilmaista.
- faktaa-asiasta
Kesä-syyskuussa noin 50 paperitonta käytti Helsingissä julkisia terveyspalveluja. Suurin osa oli neuvolakäyntejä. Espoossa käyttäjiä oli alle 20. Sosiaalipalvelujen käyttäjiä oli Helsingissä sata ja Espoossa 50.
Muista suurista kaupungeista esimerkiksi Porissa kolme paperitonta kävi lääkärin pakeilla, ja Turussa terveyspalveluihin hakeutui yksi ilman lupaa Suomessa elävä. Vastaajien joukossa oli pari yliopistollista keskussairaalaa ja suuri joukko kuntia, jonne ei hakeutunut ainoatakaan paperitonta.- VarmaaTietova
Muut paperittomat olivat juonimassa, jotain suurta jumalansa nimiin maan alla?
- 0.03prosenttia
Sisäministeriön arvion mukaan Suomessa on 1 000–2 000 paperitonta. Tarkkaa määrää on mahdoton tietää. Vastaanottokeskuksista kadonneita on yli 5 000, näistä yli puolet on poistunut Suomesta.
Sosiaali- ja terveysministeriön raporttien mukaan paperittomien käyttämien palvelujen käytössä ei ole näkynyt minkäänlaista piikkiä siitä huolimatta, että kielteisten turvapaikkapäätösten määrä kasvoi viime vuonna merkittävästi.
Paperittomat ovatkin hakeneet apua ensisijaisesti järjestöiltä ja kirkolta sekä yksityisiltä kansalaisilta.
Suomen paperittomista suuri osa asuu Helsingissä, mutta mittakaava kantaväestön käyttämien terveyspalvelujen määrään on tietysti valtava. Esimerkiksi paperittomat raskaana olevat naiset ja lapset kävivät viime vuonna yhteensä 90 kertaa neuvolassa, kun helsinkiläisille kertyi kaikkiaan yli 330 000 käyntiä.
Helsingin virkamiehet laskevat pääkaupungin paperittomien terveydenhoidon kustannuksiksi nykyisin 100 000–200 000 euroa vuodessa. Kun kuluihin lisätään hätämajoitus ja oikeusapu, summa voisi karkeasti arvioiden nousta 0,7 miljoonaan euroon vuodessa. Tämä on noin 0,03 prosenttia Helsingin yli kahden miljardin euron terveys- ja sosiaalitoimen budjetista. - noxis
saadaa ne taudi levittäjät.kiinni.mut muutoha ne isis taistelijat "ruttoosa"levittää et pamahtaa!!!no ei se kmittää kuhatänne savvoo eivät tuu.noxis.
- puhuttaisko.asiaa
Tuollaiset summat ovat pelkkää silmänlumetta. 200000-400000 euroa hukkuu jo muutaman henkilön erikoissairaanhoitoon ja lääkkeisiin.
- enpätaidauskoa
Ai kaupunki ei tiedä kustannuksia, mutta SINÄ tiedät?
- puhuttaisko.asiaa
enpätaidauskoa kirjoitti:
Ai kaupunki ei tiedä kustannuksia, mutta SINÄ tiedät?
Tässä valehdellaan enemmän kuin länsimetron kustannusarviossa. Puhutaan miljoonista euroista
- missä.faktat
puhuttaisko.asiaa kirjoitti:
Tässä valehdellaan enemmän kuin länsimetron kustannusarviossa. Puhutaan miljoonista euroista
missä sun FAKTAT? Kerro ihmeessä, näytä faktoja jotain tilastoja?
Muuten nolla-arvoista lätinää - puhelimetvitaariittää
jännää että on puhuttu kuinka kallista terveydenhoito on ja joudutaan korottamaan maksuja ja vähentämään lääkekorvauksia mutta samaan aikaan vähätellään toisten hoitokuluja joita voidaan toteuttaa ilmaiseksi verorahoille muualta tulleille ?? Onkohan kaikki rahattomia ja olisiko maksukykyä jos tarkastettaisiin tilit ym. mitä muillekin tehdään , ai niin , niistä kun ei tiedetä .
- Missä_aloittajan
missä.faktat kirjoitti:
missä sun FAKTAT? Kerro ihmeessä, näytä faktoja jotain tilastoja?
Muuten nolla-arvoista lätinääfaktat on? Aloittajalla ei ole käsitystäkään hinnoista koska ei ole eläessään itse omilla rahoillaan maksanut yhtään mitään vaan veronmaksajat ovat joutuneet maksamaan kaiken.
- sdgdsdsgsdgsdg
Hyvä vaan kun kaikki laittomasti maassa olevat eli siis rikolliset saadaan keskitettyä yhteen mestaan.
- fewwfewefewf
Hukkaan heitettyä rahaa tuokin.
- Rehellinen_mies_
MINÄ EN ELÄTÄ YHTÄÄN RIKOLLISTA.
Sitä haluavat virkapaskaloiset jotka varastavat tuolla tempulla rahaa rehellisiltä ihmisiltä, ensisijaisesti itselleen. Ns "hätääkärsien" perusteella varastavat rahaa itselleen, perkele.
Virkapaskaloisilta on kadonnut oikea tuntuma oikeaan elämään, koska ne eivät elä sitä. - 896533
Pietarilaiset " liikemiehet " varmaankin jo suunnittelevat miten helpoiten saadaan salakuljetettua nämä 40000 potilasta Helsinkiin.
" - Maassa laittomasti olevien määrä ja Suomeen mahdollisesti ilmaisten lääkkeiden vuoksi hakeutuvien lukumäärää on pidetty vähäisenä. Kuitenkaan ei ole olemassa mitään takeita siitä, että maahan ilmaisen lääkehoidon perusteella hakeutuvien määrä jäisi vähäiseksi, Oulun yliopistollisen sairaalan infektioiden torjuntayksikön osastonylilääkärinä toimiva Syrjälä toteaa valiokunnalle antamassaan lausunnossaan.
Syrjälä kertoo keskustelleensa Pietarin infektiotilanteesta paikallisen Botkinin infektiosairaalan ylilääkärin Vladimir Musatovin kanssa helmikuun lopussa.
Botkinin mukaan Pietarissa on tällä hetkellä miljoona paperitonta ihmistä ja 50 000 HIV-positiivista henkilöä, joista vain 20 prosenttia saa HIV-lääkitystä.
Syrjälän mukaan juuri HIV-potilaiden uudet tuberkuloositartunnat aiheuttavat merkittävän hoidollisen ja kustannuksellisen huolen.
- Näistä uusista tapauksista lähes puolet on antibiooteille vastustuskykyistä tuberkuloosia; joka neljäs on ns. MDR (monilääkeresistenssi) -tuberkuloosia ja joka viides XDR (laaja lääkeresistenssi) -tuberkuloosia, Syrjälä toteaa." - uskoo.ken.haluaa
Helsinki lisää päätöksellään myös valtion kustannuksia. Kannattaa muistaa että Suomessa terveydenhuollon kulut per asukas vuodessa ovat noin 3800 euroa ja sosiaalikulut peräti noin 12000 euroa per asukas. Vaikka paperittomat, joita arvioidaan olevan 2000-2500 eivät saakaan samoja oikeuksia, niin vuositasolla puhutaan useista miljoonista euroista.
- haloo-herätys-siellä
Uskoo ken haluaa SUN juttuja!
Mitkä ihmeen "miljoonat eurot"? Missä faktaa?
Miten ihmeessä 2000 ihmisistä saa aikaa "useita miljoonia euroja", voitko kertoa???
Tämän vuoden kesä-syyskuussa noin 50 paperitonta käytti Helsingissä julkisia terveyspalveluja, miten niistä muodostuu miljoonia????
HALOOO - ota.järki.käteen
haloo-herätys-siellä kirjoitti:
Uskoo ken haluaa SUN juttuja!
Mitkä ihmeen "miljoonat eurot"? Missä faktaa?
Miten ihmeessä 2000 ihmisistä saa aikaa "useita miljoonia euroja", voitko kertoa???
Tämän vuoden kesä-syyskuussa noin 50 paperitonta käytti Helsingissä julkisia terveyspalveluja, miten niistä muodostuu miljoonia????
HALOOOEi saa katsoa vain tätä päivää. Palvelujen käyttäjien joukossa oli raskaana olevia naisia ja pieniä lapsia. Meinaatko, että heidät jätetään ulos pakkaseen. Ei, heille järjestetään asunto ja annetaan rahaa elämiseen ja ilmainen terveydenhoito. Mitä sitten tapahtuu, kun ne lapset kasvavat päiväkoti- ja kouluikään. Ovatko vieläkin ulkona kesät talvet?
- halpaaon
haloo-herätys-siellä kirjoitti:
Uskoo ken haluaa SUN juttuja!
Mitkä ihmeen "miljoonat eurot"? Missä faktaa?
Miten ihmeessä 2000 ihmisistä saa aikaa "useita miljoonia euroja", voitko kertoa???
Tämän vuoden kesä-syyskuussa noin 50 paperitonta käytti Helsingissä julkisia terveyspalveluja, miten niistä muodostuu miljoonia????
HALOOOTuolla aikaisemmin joku kirjoitti tuosta että Pietarista alkaisi tulla näitä " terveysturisteja " en yhtään ihmettelisi vaikka alkaisi tulla, niin tulisin itsekkin jos saisin ilmaisen hoidon.
Eikä se ihan ilmaista ole veronmaksajille
" Syrjälän mukaan tavallisen tuberkuloosin hoito maksaa Suomessa noin 15 000-18 000 euroa potilaalta. Vähintään kahden vuoden hoitojakson vaativan MDR-tuberkuloosin hoito maksaa noin 160 000 euroa. XDR-tuberkuloosin hoito on huomattavasti kalliimpaa - Syrjälän mukaan satoja tuhansia euroja" - ihme.sekoilua
halpaaon kirjoitti:
Tuolla aikaisemmin joku kirjoitti tuosta että Pietarista alkaisi tulla näitä " terveysturisteja " en yhtään ihmettelisi vaikka alkaisi tulla, niin tulisin itsekkin jos saisin ilmaisen hoidon.
Eikä se ihan ilmaista ole veronmaksajille
" Syrjälän mukaan tavallisen tuberkuloosin hoito maksaa Suomessa noin 15 000-18 000 euroa potilaalta. Vähintään kahden vuoden hoitojakson vaativan MDR-tuberkuloosin hoito maksaa noin 160 000 euroa. XDR-tuberkuloosin hoito on huomattavasti kalliimpaa - Syrjälän mukaan satoja tuhansia euroja"Ja mitenköhän Pietarista alkaisi tulemaan niitä, voitko kertoa?
Kyseessä on PAPERITTOMAT, ja se tarkoittaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet, jotka ovat jääneet Suomeen laittomasti.
- Suomen-laki
Suomen perustuslaki.
Laki takaa nykyisin paperittomille Suomessa kiireelliset terveys- ja sosiaalipalvelut
Niitä voivat olla esimerkiksi äkillinen sairastuminen, pitkäaikaissairauden vaikeutuminen ja toimintakyvyn aleneminen, mutta myös suun kiireellinen terveydenhuolto, mielenterveyshoito, päihdehoito, psykososiaalinen tuki, terveys- ja sosiaalineuvonta, lastensuojelu, neuvola- ja maahanmuuttajapalvelut, synnytyksen jälkitarkastus, hätämajoituksen järjestäminen ja lyhytaikainen toimeentulotuki - Turha_jossitella
Kun tulevaisuudessa sosiaalisektorin kustannuksia joudutaan rajoittamaan, ja monentyyppisen avun saatavuus heikkenee, niin TIEDETÄÄN mihin rahat ovat menneet.
- vittuuntunut.suomalainen
Pariisin paperittomien klinikalla alkoi nimenomaan terveysturismi kun sana levisi. Porukkaa alkoi lappaamaan afrikasta mielin määrin. Suomessa rikkaat venäläiset käy hoidattamassa itseään, nyt sitten tubipotilaat. Tämä valtuuston päätös on täysin tärähtänyt ja toivon, että he joutuvat siitä edesvastuuseen oikeudellisesti.
- näillämennään1
On ikävää että tehdään vaikka kuinka tyhmiä ja rahaa vieviä älyttömiä päätöksiä, niin niistä ei joudu rahalliseen vastuuseen.
- 66u6uj6u65u65
Tämäkun ilmoitetaan vielä netissä ymri maailmaa niin on paljon kovempi vetotekiä kun sipilän asuntolupausket noh ei kannata itkeä kun vihasten suomalaisten ja vihaset puheet lisääntyy tämän päätöksen jälkeen laittomasti maassa oleva on kunniakansalainen joka euro on noin 5 euroa.
- tthhtrtrh
Pitäisi tilata itselleni hammaslääkäri aika mutta voinko siis jättää nyt paperit kotia ja mennä helsinkin puolelle ilmaiseen hoitoon jatkossa?
- kysyntää
Onko muissa EU maissa samanlainen paperittomien ilmainen terveydenhoito, kuin Suomessa?
- normikäytäntö
kysyntää kirjoitti:
Onko muissa EU maissa samanlainen paperittomien ilmainen terveydenhoito, kuin Suomessa?
Kyllä vaan. Monessa Euroopan maassa on sekä kiireellinen hoito että välttämättömät terveyspalvelut paperittomille, ja on huomattu, että paperittomat käyttävät näitä palveluja hyvin vähän. He haluavat pysyä marginaalissa tietenkin vaikean asemansa takia
- PikiruukinrenkiArvi
Minua hämmästyttää ettei käsitetä että Helsinkiläiset käyttävät itse huomattavasti enemmän sosiaalietuuksia ja näin kuluttavat veroeuroja huomattavasti enemmän kuin laittomat turvapaikkaturistit. Kuitenkin fakta on että Helsinkiläiset käyvät töissä ja maksavat mielellään veroja siksi että kykynevät elättämään myös tänne muualta tulleet turvapaikkashopparit, lailliset ja laittomat. Sitä väitettä ei varmasti tarvitse kyseenalaistaa, ei edes persujen.
- maksamaksa
" Helsinkiläiset käyvät töissä ja maksavat mielellään veroja siksi että kykynevät elättämään myös tänne muualta tulleet turvapaikkashopparit, lailliset ja laittomat."
Itse en ole Helsinkiläinen niin en voi heidän ajatuksia tietää.
Käyn töissä ja maksan mielellään veroja että esim. naapurissa asuva kahdenlapsen yksinhuoltaja saa lapsilisät, asumistuen ym. apua.
Mutta en maksa mielellään veroja joilla rahoitetaan joittenkin laittomasti maassaolevien asumisia,syömisiä,diskorahoja,,,,,,,
- suhteellista-on
Kyse on siis 0,03% koko terveyspuolen menoista.
- ei.lupaa.olla.maassa
Joo ja lehmät lentää! Turvapaikkaturistien kulut suomelle lasketaan miljoonissa! Miksi edes pitäisi järjestää laittomasti maassa oleville palveluja? Hehän ovat LAITTOMASTI maassa eli karkoitettava.
- otappa-selvää-asioista
ei.lupaa.olla.maassa kirjoitti:
Joo ja lehmät lentää! Turvapaikkaturistien kulut suomelle lasketaan miljoonissa! Miksi edes pitäisi järjestää laittomasti maassa oleville palveluja? Hehän ovat LAITTOMASTI maassa eli karkoitettava.
mitä sä oikein sekoilet???
Kannattaa pitää asiat selkeinä omassakin päässä ja ottaa selvää että mistä tässä
nyt oikeen puhutaan.
Ota myös selvää mitä Suomen LAKI sanoo. - siinä.sulle.lakia
Suomen LAKI sanoo, että ovat laittomasti maassa ja maasta karkoitettava.
- dfgthg
0 , 03 % kiveen hakattuna . ken uskoo . miten käy kulujen kun mainoskampanja tavoittaa kohderyhmän ja tullaan nauttimaan ilmaisista lääkkeistä ja hoidoista joista voin vain unelmoida kun joudun maksamaan kaikesta ja koko ajan kulut nousee ja toitotetaan että ei ole varaa terveydenhoitoon ?miksi sote
- näin.se.homma.menee
Näin Helsingin päättäjät äänestivät paperittomien hoidosta:
Kokoomus vastusti, SDP hajosi, Vihreät kannatti
SDP:n valtuustoryhmä jakautui kahtia paperittomien terveydenhoidon laajentamiskysymyksen äärellä. Osa valtuutetuista olisi halunnut palauttaa asian uuteen valmisteluun.
45 - 39 aika täpärästi meni - valta_vastuullisille
Vasemmisto ja vihreät ovat kuin joukko lapsia. Pyydetään ja jaetaan vailla vastuuta ja huolta huomisesta. Valta ei todellakaan sovi kaikille. Tämä on vain osa sitä onnettomuutta jota vasemmistolaiset ja punavihreät ovat kylväneet. Esim. sosialidemokraattipuolueen presidenttimme jakoivat kilvan valtaa (eli omaa vastuutaan) pois. Sen seurauksena Suomella ei ole enää johtajaa vaan maamme hallinto on rampautettu. Ongelmiin ei voida reagoida loogisesti vaan mennään minne sattuu muoti viemään. Valtion velka vaan kasvaa ja on tehnyt sitä räjähdysmäisesti.
- jos-nyt-tarkkoja-ollaan
Helsinki antaa VÄLTTÄMÄTTÖMÄT sosiaali- ja terveyshuollon palvelut myös kaikille paperittomille.
"– Tämä ei tarkoita niin laajoja palveluita kuin helsinkiläisille ja täällä pysyvästi asuville, vaan vastaavia palveluita kuin turvapaikanhakijoille."
"– Jokainen Helsingissä oleva paperiton voi tarvittaessa hakeutua perusterveydenhuoltoon. Arvion hoidon tarpeesta tekevät terveydenhuollon ammattilaiset"- tiedetääntulos
tarpeellisuuden arviointi , eli arvoija saa siitä rahallisen hyödyn palkan tms. muodossa , mitä mahtaa päättää .
- oy.neuvontaa.sinulle.ab
Loiko joku taho tähän nyt bisneksen, vai miksi moinen päätös? Laitettiinko firmat pystyyn laittomasti maassa olevien "hyväksi", terveyspalveluja, sosiaalineuvontaa, majoitusta jne. Kyllä tällä tienaa! Ketkä haistoivat taas rahan?
- hinta.puolittuu
Ne "laittomat" firmat/markkinat OLIVAT JO olemassa. Ehkä tällä haluttiin asianmukaistaa tää tosiasia. Ei kokkare ois pannu muuten hanttiin.
- hoohjoijaaa
melkoinen "pisnes" tosiaan, 0.03% osuus kaikesta!
Ei tässä kyllä mitään businesta tehdä todellakaan. - kasvavatmarkkinat
hoohjoijaaa kirjoitti:
melkoinen "pisnes" tosiaan, 0.03% osuus kaikesta!
Ei tässä kyllä mitään businesta tehdä todellakaan.Pietarin miljoona paperitonta lisää kysyntää
- jakelija
Joo, kyllä jää vielä kehäIII:n ulkopuoleisille suomalaisjunteillekkin. Turhaa parkua täällä.
- Sinnevaan.kaikki
Hyvä juttu. Toivottavasti muualla Suomessa loisivat matut siirtyisivät joka ikinen nyt sinne Helsinkiin nauttimaan ilmaisesta ylläpidosta kaikkine hoitoineen. Täällä pohjoisessa kun on niin kylmäkin eikä ole samalla tavalla cityvihreitä hyysäämässä ja parittelemassa heidän kanssaan. Joten tervemenoa ilmaisten patojen ja piikkien äärelle.
- Miljoonamiljoona
Kukaan eivtiedä.
http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246876-helsinki-karnevaalit - näin.se.homma.menee
Tosiasiassa Helsingissä ei nytkään kukaan kuole kadulle sairauskohtaukseen, nälkään tai kylmyyteen. Nämä palvelut ovat jo tarjolla, ne varmistaa perustuslaki, terveydenhuoltolaki ja ihmisoikeussopimukset.
- maailman.meno
Eikä puissa olisi kuolleita ikäneitojen kissoja, vaikka pelastuslaitos ei niitä hakisi alas.
- tässä.ehdotus
Nyt siis paperittomien palveluita laajennetaan (jo voimassa olevan lainsäädännön ohessa):
-Välttämätön huolenpito (välttämättömät lääkärin määräämät lääkkeet, majoitus, ja ruoka (välttämättömyys ei tässä määritelty tarkemmin)
-Välttämättömien sairauksien hoito, seuranta ja lääkitys, rokotukset ja suun terveydenhoito samalle tasolle kuin turvapaikanhakijoille
-Raskaana oleville ja perheille, jossa 0-2v lapsia mahdollisuus pidempikestoiseen kriisimajoitukseen
-Paperitonta tuetaan löytämään tilanteessa kestävämpiä ratkaisuja
-Terveydenhoito toteutuu kaupungin terveysasemilla tai tarvittaessa erikoissairaanhoidoissa
-Maksutonta oikeudellista neuvontapalvelua
-Koulutukseen (kaupungin työntekijöiden) lisättävä tieto paperittomien tilanteesta
-Salassapitovelvollisuus paperittomien hoidossa (hoito ei saa asettaa paperiton kohtuuttomaan tilanteeseen)- teiuru
Onhan se parempi, jos jotakin kautta olinpaikka tai ylipäätään persoona tarvittaessa selvitettävissä, jotta eivät tyystin katoa maan alle.
- OutoLaki
Jos "paperittomat"ovat ilman laillista oikeutta Suomessa.
Heidät pitäisi pidättää,kun terveyskeskukseen saapuvat,ja aloittaa maasta poistaminen.
Vai saako suomessa nykyisin rikkoa lakia,eikä siitä seuraa mitään? - mielenkiintoinen.lista
Vivo ry saa Helsingiltä 120000 euroa paperittomien hätämajoituksen järjestämiseksi Hermannin diakoniatalossa viikonloppuisin (pe-su) ajalla 1.1.-31.12.2018. Viikolla tarvittavat sijaistukset tulee rahoittaa muista lähteistä.
Hursti saa ruokittavilleen vain 100000 euroa ja velvoitetaan vielä järjestämään jonottajille sisätilat mutta onneksi esim Monika-Naiset liitto saa 90000 euroa
https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/d5/d5ea535a367d8b0f55e822aea7cd91687bfa14f6.pdf- piiloon.katseilta
Onhan se häpeällistä katsella ulkona pakkasessa seisovaa ruokajonoa tai selitellä sitä ulkomaisille vieraille. Samaan aikaan eräät valittavat päivittäisestä 5 aterian ruoastaan.
- uyivbnoö
P.C. Matthiessenin ennustus liki 20 vuoden takaa kävi Tanskassa toteen
Hänet haukuttiin, miltei ristille naulittin ennustuksistaan miten Tanskalle käy 20 vuoden kuluttua. Mutta kukaan ei kuunnellut. Pikemminkin häpeäpaaluun pistivät.
Elokuussa 1999 tanskalainen kansallisuusasioiden erikoistutkija professori P.C Matthiessen kirjoitti Jylland Posteninissa julkaistussa etusivun pääartikkelissa siitä, kuinka Tanskassa asuisi jo 20 vuoden päästä puoli miljoonaa maahanmuuttajaa ja näiden jälkeläistä.
Hän totesi näin, siis vuonna 1999:
– Nykyisellä maahanmuutolla ei ole mitään olemassaolevaa vertauskohtaa. Se tulee aiheuttamaan niin suuria muutoksia tanskalaiseen elämäntapaan, vapauteen ja koko kulttuurin, että emme uskalla edes keskustella näistä seurauksista. Ja koska kukaan ei tosissaan välitä tai halua arvioida tulevia muutoksista, iskevät nämä yllältyksenä suoraan tavallisen tanskalaisen arkipäivään.
Ja edelleen:
– Kun muslimiväestön määrä kasvaa, he vaativat luonnollisesti, että heidän uskontoaan, perinteitään ja tapojaan pitää kunnioittaa. Tämä taas tulee törmäyskurssille tanskalaisen elämäntavan kanssa alkaen jo lastentarhojen kasvatustavoista koulujen opetusmenetelmiin ja lopulta se lyö läpi myös työelämän arkirutiineissa.
Akateemikko ja kahden Tanskan valtamedian päätoimittajanakin pitkän työruran tehnyt Jens Grund kirjoittaa nyt 18 vuotta myöhemmin BT.dk– lehdessä, joka on yksi Tanskan suurimpia ja suosituimpia päivälehtiä, 30. marraskuuta näin:
– Mutta se oli silloin. Kukaan ei olisi pitänyt sinua täysjärkisenä, jos olisit sanonut että maahanmuuttajajengit surmaisivat ampumalla toisiaan ja siinä sivussa myös sivullisia keskellä kaunista Kööpenhaminaa kuten tänä vuonna on tapahtunut jo monta kertaa.
Hän jatkaa:
– Eikä kukaan voinut edes kuvitella, että maahan huonosti kotoutuneiden ganstereiden isät imaamien avustuksella solmisivat ”aselevon” Kööpenhaminassa aivan kuin Tanskassa olisi sotatila.
Mutta mitä sanoivat professorin tilastolaskelmat jo vuonna 1999: hän laski, että maassa olisi ennen vuotta 2020 peräti 13,7% maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään.
– Tänään olemme niin ”onnellisessa” asemassa, että ei tarvitse uskoa tai ”ei-uskoa” enää ennustuksiin. Väestölaskennan mukaan jo vuonna 2017 on 13 prosenttia väestöstä maahanmuuttajataustaisia. Asukasmääränä tämä luku on 740.000 ja erittäin kiusalliseksi professorin mustamaalaajille tekee ns. ei-länsimaisten osuus: jo yli 450.000 henkilöä, joista suuri pääosa islamilaistaustaisista lähtömaista, Jens Grund kirjoittaa.
Päätoimittaja jatkaa:
– Tanska tarvitsee työvoimaa ulkomailta. EU-maista tulevat sopeutuvat yleensä sujuvasti paitsi tanskalaisille työpaikoille myös avoimeen tanskalaiseen yhteiskuntaan ja elämäntapaan. Haasteita tuovat yksinomaan maahanmuuttajat, jotka saapuvat länsimaiden ulkopuolelta. Kun heidän määrä on 30 vuodessa viisinkertaistunut, voimme muutaman yksittäisen valopilkun takaa nähdä vain synkän todellisuuden: Länsimaiden ulkopuolelta saapuneista jo kauan maassa olleista 55-59 -vuotiaista miehistä elää yli 65% yksinomaan sosiaalituella. Se on uskomattoman suuri rasite tanskalaiselle hyvinvointijärjestelmälle, Jens Grund kirjoittaa.
Hän jatkaa:
– No, asiat korjaantuvat toisen sukupolven maahanmuuttajien myötä vähitellen, ajateltiin yleisesti julkisessa keskustelussa. Mutta näin ei vain käy, sillä kaikille avoimessa ja tasapuolisuutta painottavasta tanskalaisessa koulujärjestelmässä maahanmuuttajien jälkeläiset ovat huomattavasti jäljessä kaikissa keskiarvoissa. Tosin yksi valopilkku löytyy täältäkin: toisen sukupolven maahanmuuttajista tytöt ovat kohentaneet peruskoulun jälkeisten opintojen koulutuksen läpiviemistä kymmenessä vuodessa joka toisesta yli 70 prosenttiin. Vastaavalla tanskalaistyttöryhmällä tuo prosenttiluku on 82. Näitä hienoja esimerkkejä löytyy sekä lääke- ja oikeustieteen vaativilta aloilta, Jens Grund kertoo.
Hän jatkaa muutamilla prosenteilla:
– Jos kaikki sosiaaliset ja ekonomiset erot suljetaan pois, niin maahanmuuttajanuorilla rikollisuus on 13 % korkeampi kuin kantaväestöllä. Tuo luku voisi olla jopa siedettävä, mutta kun otetaan vastaava lukema toisen polven maahanmuuttajista, niin se on peräti 140% korkeampi kuin kantaväestön vastaavan ryhmän. Listan surullisessa kärjessä komeilevat virallisten tilastojen mukaan toisen polven maahanmuuttajat Libanonista, Somaliasta, Irakista, Pakistanista, Marokosta ja Syyriasta – tässä järjestyksessä.
Tässä yhteydessä voidaan mainita, että varsinkin Ruotsin suosimia afghanistanilaisia nuoria miehiä ei Tanskassa ole sellaisia määriä kuin Ruotsissa – muuten nuo Tanskan rikollistilastojen kärkimaat ovat hyvin edustettuina myöskin Suomessa (toim.huom)- terydtfygkbh
Jens Grund jatkaa:
– Tämä on sekä pelottava että kahtiajakava kehitys. Koulutuksestaan huolehtivat menestyvät hyvin, mutta suurin osa laiminlyö tämän turvautuen jengielämään ja syntyneiden varjoyhteiskuntien lakeihin täysin yhteiskuntamme ulkopuolella, jossa ei ole edes kiinnostusta sopeutua tanskalaiseen yhteiskuntamalliin.
Päätoimittajan mukaan Tanskan hallitus on siten tehnyt vain oikein koventaessaan maahanmuuttolinjaansa:
– Pehmoilulla ei ole saavutettu minkäänlaisia tuloksia. Tämä pahuuden ympyrä on pystyttävä rikkomaan. Minkäänlaisia rinnaikkais- tai varjoyhteiskuntia ei tarvita ja siksi nykyinen hallitus tekee aivan oikein vaatiessaan entistä tiukempaa maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikkaa. Se on ainoaa hyväksyttävää asiainhoitoa tänä päivänä meidän kaikkien tanskalaisten puolesta. Olemme kokeneet tämän pahuuden ilmapiirin jo liian monta kertaa ja liian monessa paikassa.
Lopuksi päätoimittaja Jens Grund toteaa:
– Professori P.C. Matthiessen oli oikeassa kirjoittaessaan asiasta jo 1999. Valitettavasti. - ja-kuinka-heillä-menee
terydtfygkbh kirjoitti:
Jens Grund jatkaa:
– Tämä on sekä pelottava että kahtiajakava kehitys. Koulutuksestaan huolehtivat menestyvät hyvin, mutta suurin osa laiminlyö tämän turvautuen jengielämään ja syntyneiden varjoyhteiskuntien lakeihin täysin yhteiskuntamme ulkopuolella, jossa ei ole edes kiinnostusta sopeutua tanskalaiseen yhteiskuntamalliin.
Päätoimittajan mukaan Tanskan hallitus on siten tehnyt vain oikein koventaessaan maahanmuuttolinjaansa:
– Pehmoilulla ei ole saavutettu minkäänlaisia tuloksia. Tämä pahuuden ympyrä on pystyttävä rikkomaan. Minkäänlaisia rinnaikkais- tai varjoyhteiskuntia ei tarvita ja siksi nykyinen hallitus tekee aivan oikein vaatiessaan entistä tiukempaa maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikkaa. Se on ainoaa hyväksyttävää asiainhoitoa tänä päivänä meidän kaikkien tanskalaisten puolesta. Olemme kokeneet tämän pahuuden ilmapiirin jo liian monta kertaa ja liian monessa paikassa.
Lopuksi päätoimittaja Jens Grund toteaa:
– Professori P.C. Matthiessen oli oikeassa kirjoittaessaan asiasta jo 1999. Valitettavasti.Niinpä ja katso kuinka hyvin Tanskalla menee!
Taloudellisesti ja muutenkin yhteiskunnassa paljon paremmin kuin Suomella,
meillä on paljon pienempää maahanmuutto kuin Ruotsilla tai Tanskalla ja molemilla
taloudessa sekä työllisyydessä menee paljon paremmin.
- Stubkosesiellä
Mamutko ne on Tanskan ja Ruotsin talouden nostaneet Suomea korkeammalle?
Sopii epäillä,ovat aina olleet suomea rikkaampia maita.- Tekee.eikä.lakkoile
Ruotsin yhteiskunta ei enää toimisi ilman halpaa paperitonta työvoimaa.
- eioletotta
Tekee.eikä.lakkoile kirjoitti:
Ruotsin yhteiskunta ei enää toimisi ilman halpaa paperitonta työvoimaa.
Miten niin?
Mistä tiedät?
Mitä luku- ja kirjoitustaidottomat idiootit osaavat muka tehdä?
Muuta kuin luoda lapiolla paskaa?
Niidenkö avulla muka Ruotsilla menee helvetin hyvin ? - juuri-näin-se-menee
eioletotta kirjoitti:
Miten niin?
Mistä tiedät?
Mitä luku- ja kirjoitustaidottomat idiootit osaavat muka tehdä?
Muuta kuin luoda lapiolla paskaa?
Niidenkö avulla muka Ruotsilla menee helvetin hyvin ?se on juuri näin! Malmössä jo 70-luvulla Volvoja ja Saabeja on rakentaneet kaikki muut
paitsi ruotsalaiset itse, jopa Suomalaiset!
Tai meneppä katsomaan Ruotsalaiselle rakennustyömaalle tai tehtaisiin, kokoonpanolaitoksiin siellä ne mamut ovat! Tai metrossa, bussikuskeina, siivoajina vaikka missä!
Ja todellakin, Ruotsilla menee osittain juuri sen takia paremmin kuin Suomella - juuri-näin-se-menee
Oletko koskaan käynyt edes Tanskassa, tai Köpiksessä?
Köpenhaminan asukkaista pysyvästi yli 15% on muualta kuin tanskalaisia,
se on itseasiassa eniten kaikista Pohjoismaiden kaupungeista
Ilmainen vinkki: kannattaisi joskus tutustua tai jopa ihan käydä muualla
kuin siellä sun takaihkiä kylällä
- Pietarista_on_tulossa
tuhansittain vaikeasti sairaita ihmisiä suomeen, koska sana on jo kiirinyt sinne. Eräät hyväntekijäjärjestöt ovat levittäneet sanaa, ja näin on organisoitumassa suuri määrä epätoivoisia ihmisiä, joille Helsinki on ainoa mahdollisuus saada hoitoa. Vaihtoehtona on kurjuus ja kuolema.
On hienoa, että näidenkin ihmisten asiat nyt järjestyvät.- lopeta-valehtelu
Ai pietarilaisia turvapaikanhakijoita vai?
Niin ensin pitäisi päästä rajan yli, sitten ilmoittua pakolaiseksi/turvapaikanhakijaksi,
liittyä käsittelyjonoon - ja sitten sairastua.
Ja siltikin saa vain VÄLTTÄMÄTTÖMÄN hoidon
- Tämäeijäätähän
Helsingin päättäjien tekemä päätös oli todella väärä,se pohjautui vain ja pelkästään ideologiaan.
Kustannukset tulevat räjähtämään silmille,tuo puhe muutamasta promillesta saattaa ehkä olla totta juuri nyt. ...kun niitä palveluja ei vielä käytä kuin joku satunnaisesti.
Mutta kun sana leviää tyyliin Sipilän talo,niin vain taivas on rajana kustannuksille.
Tavallinen kansalainen saa jonottaa terveyspalveluja viikko ja kuukausikaupalla,nyt sitten jonon ohi kiilaavat ulkomaalaiset....se vaan on väärin. - efefewfefef
Sinne vaan suomalaiset köyhät jonoon vaatimaan ilmasia paleveluita jätätte paparit kotia ruokajonosta suoraan seurvaan jonoon.
- PääKaupunkiSyndrooma
Tänään julkaistussa blogissa "Professorin ajatuksia" on kuvaava otsikko:
Blogi: Professorin Ajatuksia, pe 01.12.2017 13:19
"Helsingissä äly sumeni, mutta Norsunluurannikolla järki näyttäisi valaisevan pimeyden"
Luettavissa kokonaan OikeassaMediassa. - brysselinkaalia
" Pietarin miljoona paperitonta lisää kysyntää"
Tätä jaksaa Brysselin Tiltut hokea vaikka ainoa Suomen raja joka pitää on juuri itäraja.
Kyllä kännykät laulaa ja viesti kulkee niille jotka vaikean ja vaarallisen matkan jälkeen paperinsa kadottaneina mutta ipad tallessa ja ananaspeena kuosissa päätyvät schengen-alueen takalaidalle Suomeen.
Itse olen tavannut terveydenhoitoa Venäjältä hakevia venäläisiä kostka sieltä saa erikoishoitoa halvemmalla kuin Suomesta.
He siis eivät ole suomessa mitään paperittomia vaan opiskelevia ja työtätekeviä omillaan toimeentulevia, suomea oppineita ja yhteiskuntaan sopeutuneita ihmisiä jotka eivät juuri eroa suomalaisista.
Nämä paperittomat eli laittomasti maassa oleskelevat eivät suomen lakeja tai tapoja noudata eivätkä edes yritä.
Heillä odotukset ovat satumaisia ja niitä odotuksia lietsotaan näillä oman talon ja täyden vastikkeettoman ylläpidon lupauksilla.- realismi_____
jos ne miljoona kävelee rajan yli niin millä se estetään asein vai älä unta nää?
- juuh-juuh-juu
realismi_____ kirjoitti:
jos ne miljoona kävelee rajan yli niin millä se estetään asein vai älä unta nää?
juuh ja kiinasta tänne kävelee rajan yli ainakin MILJARDI!
Kysytään trumpilta ohjeita muurin rakentamiseen, ai niin mutta eihän sekään ole
saanut aikaan mitään
- miksilaki
Laittomasti saa Suomessa olla,,, papereilla matut pyyhki perseensä kun matkustivat Suomeen,, kyllä tämä törkeää Suomen lakien rikkomista kun näitä laittomastti maassa olevia ei saada täältä mukamas pois!!ja nyt nämä suvakkit hommas näille lainrikkojille terveyspalvelut,, hävetkää,,
- fdsfdsgh
Ettekö te tolvanat käsitä, että tuossa ovat TÄHÄNASTISET LUVUT, jotka ovat arvioitu tilanteessa, ENNEN KUIN KUTSUHUUTO KAIKKIALLE KEHITYSMAIHIN JA EUROOPAN MAIHIN, JOISSA TURVAPAIKKATURISTEJA MAJAILEE, ON KAJAHTANUT. Siitä kutsuhuudosta seuraavia lukuja ei tiedä kukaan.
- otappa-selvää-asioista-
Sanoppa miksi ne tänne tulisivat?
Kun jo nyt monessa Euroopan maassa on sekä kiireellinen hoito että välttämättömät terveyspalvelut paperittomille, ja siellä on huomattu, että paperittomat käyttävät näitä palveluja hyvin vähän.
- helvettiirti
Sana leviää maalimalla,, heti Hesaan loisiin ja kaiken huipuksi terveyspalvelut tulee päälle,, siis tämä koskee paperittomia elintasosurffaajia,, kantaväestöhän joutuu maksamaan joka käynistä lääkirillä jos yleensä pääsee lääkärin juttusille parinkuukauden päästä kun valittaa vakavasta sairaudesta,, vihreet, vasurit, hurrit ja osa demareista äänesti että laittomastti pääkaupunkiseudulla olevista matuista saa lääkäripalvelut,, eikä maksa mitään,, kyllä Suomalainen veronmaksaja hoitaa kustannukset,,
- hävetkäätunarit
Kyllä kantaväestö maksaa, ei hätää vai mitä vihreet ,vassut, demarit ja rikkaat rkp-laiset,, nämä puolueen edustajat ajoi asiaa Helsingin valtuustossa,, ja läpi meni,, voi saatanan tunarit!!!!!
- ei-hätää-
niin veronmaksaja maksaa ja kyse on 0.03% terveysbudjetista,
joten menee ihan pyöristysvirheen sisään.
Elämä jatkuu. Ei hätää
- pysytäänasiassa
"jos ne miljoona kävelee rajan yli niin millä se estetään asein vai älä unta nää? "
Puhuttaisiinko nyt olemassa olevista asioista mitä ei tarvi keksiä että "jos..."
Ensi alkuun ns. paperittomia on Suomessa jo tuhansia, tarkkaa lukua ei kukaan edes tiedä.
Sipilän omakotitalo osoitti mikä teho voi vetovoiman lisäämisellä olla eikä sellainen asia että Suomeen voi tulla ja jäädä laittomasti ei jää huomaamatta tänne pyrkiviltä.
Koska pakolais- ym. maahantulijajoukon aiheuttamia kustannuksia ei saada tietoon, ei laittomien terveydenhuollolle aiheuttamiakaan kuluja tulla saamaan. Nyt heitettyjä prosentin desimaaliosia ei voi mistään tarkistaa. Asioiden salailuun lienee syynsä. - herrojen_metkut
Itse olen sitä mieltä, että sairasta pitää auttaa jo senkin takia ettei taudit
leviä. Tässä on vai se huono puoli, että helsingin tarjotessa laittomille
asunnon, elämisen ja terveyden hoidon he käyttävät näitä palveluita
niin kuin muutkin suomalaiset. Erona tässä on se, että muualta tullut
ei täällä pärjää ilman tulkkia. Tästä on esimerkkinä Pori, jossa kuuden
laittoman majoitus ja ylläpito maksaa vuodessa 100000 euroa.
Yhden laittoman hinta kaupungille yli 15000 euroa vuodessa. Porissa
on helsinkiin verrattuna edulliset hinnat. Muutama laiton riittää
helsingissä siihen että miljoona euroa katoaa taivaan tuuliin. - terveys_turismi
Voihan vaikka venäjältä tulla tänne jotain vaikeaa sairautta sairastava
ihan laillisesti, mutta rajan jälkeen paperit katoaa. Hän voi esittää olevansa
vaikka ukrainasta ja vainottu. Tällöin hän on laittomasti maassa, mutta
on oikeutettu terveydenhoitoon ja ylläpitoon. Veikkaan että seuraava
ryntäys tulee juuri olemaan ilmaisen terveyden hoidon ansiota.- voihanvaikka
Voivoi, voihan voi,eiks voikin...
- missä.faktat-
Pysytään asiassa
Miksi ihmeessä viranomaiset ja valtio VALEHTELISI virallisten lukujen kanssa?
Miksi ihmeessä salattaisiin asioita??
Onko YHTÄÄN todistetta salailusta, mitään FAKTAA?
Ellei ole, niin kaikki muu on Nolla-arvoista lätinää- herrojen_taskut_täyteen
Miksi valehdeltiin pakolaiskustannuksista? Miksi valehdellaan soten
kustannuksista? Miksi tästä valehdellaan? Siksi, että aina kun näitä
päätöksiä tehdään, joku hyötyy asiasta. Nerg on myöntänyt, että
mopo lähti käsistä pakolaisvyöryn aikana. 30000 pakolaista tuli
maksamaan suomelle miljardeja ja maksaa edelleen. Ei kansalle
kerrota todellisia kustannuksia mistään, koska ne ovat järjen
vastaisia. Jokainen käsittää jos jollekin annetaan vapaat kädet
rahan käytön suhteen, mitä tapahtuu. Miten muuten on selitettävissä
jatkuva velanotto vaikka talous kasvaa?
- MädätKananmunatValmiina
Kehitysmaalaisten laittomien maahantunkeutujien puolustelijoiden nimet esille ja saassin valtamedioissa, että pääsee asiaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892628Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2031658- 1161600
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411461Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641222Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻761005- 56969
- 45867
- 63849
- 61835