Kunpa Savosenkadulle tulisi hidasteet

huolestunut5

Eilen ajelin hieman ennen klo 8 Savosenkatua pitkin koululle päin. Näin edessäni vasemman kaistan reunalla pienen koululaisen heijastimineen kävelemässä. Vastaan tuleva auto ajoi vaarallisen lähellä tätä pientä, minkäänlaista väistöliikettä autoilija ei tehnyt. Entä jos lapsi olisi jostain syystä vaikkapa hypähtänyt sivulle? Kovin suurta harha-askelta lapsen ei olisi tarvinnut tehdä, kun olisi ottanut osumaa. Onneksi ei ollut liukasta.


Töyssyt toimivat kuuleman mukaan mopoilijoiden ramppina, tällaisen vastauksen oli kaupungilta lehteen laittaneet viime vuonna. Vaihtoehtona on myös muunlaisia ratkaisuja. Mikään nopeusnäyttö ei näitä autoilijoita hidastele. Oon laittanut kaupungille sähköpostilla ehdotuksia, mutta vastausta en ole saanut.

4

211

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onsseniin

      Voi kun kaivaisivat poikki kaikki mänttilän ns. sisääntuloväylät , saisivat sitten nää sisäsiittoiset päteä siellä ihan keskenään, tai ohan heillä siellä uutta väriä tuomassa mamut

      • H.A.Pan.Turska

        Mita, etko saanut naista ilman kortsua?


    • H.A.Pan.Turska

      Savosen katua ei kannata kayttaa. Kannattaa oikaista hautausmaan lapi. Mutta siihen tarvitaan hokkarit tai nastat kenkiin etta pysyy pystyssa.

    • Anonyymi

      up

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2452
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1622
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1066
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      81
      749
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      718
    Aihe