Raamatun lukeminen yksin

lähdenpälenkille

Toisaalla palstalla joku esittää, että raamattua ei pitäisi lukea yksin, koska voi syntyä väärinkäsityksiä. Mielenkiintoista kyllä, samaa mieltä ovat varmasti monet muutkin kristityt, kuten luterilaiset. Sanotaan jopa, että raamattu selittää itse itseään ja raamattua tulee tulkita tunnustuskirjojen valossa. Eli nojataan ihmisten selityksiin ihmisten kirjoittamasta teoksesta. Nyt sitten se primääri kysymys: millä perusteella juuri Jehovan todistajien neuvot raamatun lukemisesta olisivat ne ainoat oikeat? Odotamme tyhjentävää vastausta tähän, eli ei sitten pelkkiä linkkejä jw.orgin sivuille eikä muuta ohikirjoitettua proosaa, kiitos.

Aah, tässä onkin pojalle/tytölle puuhasteltavaa sunnuntaiksi ;]

69

774

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei kannata lukea satukirjoja pelastuakseen. Minä myyn satkulla taivaspaikan ilman mitään hölynpölyjakeiden tavaamista raamatusta. Satku tilille, niin pääsee taivaaseen. On sovittu hommasta sekä jessulin että pyhän pietarin kanssa. Eikä pikku synnitkään haittaa. Takuu on, että kuoltuaan saa tulla perimään rahan takaisin, jos ei taivaan portit aukene.

    • PohjolanAkka

      Vekkulisti esitetty kysymys! Voin puhua vain omasta kokemuksestani.

      Kun olin 15-vuotias, äidinkielenopettajani antoi minulle listan hyvää kirjallisuutta luettavaksi. Siinä oli mukana koraani ja Raamattu - siis kesälomaksi.

      Uskonnollisista asioista kiinnostuneena, rippikoulun käytyäni aloin lukea Raamatun ensi lehdiltä ja lopetin Aabrahamin naitua Saaran lisäksi myös Keturan ja
      Lootin tyttärien raiskattua humalaisen isänsä. Ukkopaha juotettiin ensin humalaan.
      Sitten ovelat tyttöset hankkivat itselleen lapsen ja niistä lapsista kehittyi kansoja, jotka tulivat moraalittomiksi riesoiksi, kunnes hävisivät.
      Liikaa minun herkälle sielulleni, vaikka jumaloin isääni. Kuvottavaa luettavaa ja se jäi.

      Sitten tuli aika tutustua elämään; existentiella kysymykset vaativat huomiota.
      Ainoa, joka kykeni antamaan minulle vastauksia, joista vakuutuin oli sukulainen.
      Selitti Raamatusta, antoi pinon "Herätkäätä" ja myöhemmin "Vartiotornia" luettavaksi.
      Ne lehdet auttoivat minua soveltamaan Raamatun periaatteita omaan elämääni.
      Auttoivat ymmärtämään sen ajan yhteiskuntaa, lakeja, historiaa.
      Näihin asioihin tarvitsin aua.

      Mutta toisaalta katson vaatimuksen "kokoontua yhteen seurakuntana" -
      Paavalin kehoituksella olevan keino valvoa toinen toistaan, grrr!
      Nykyisin luen mieluummin Raamattua yksin "sydämellä" kokien -
      soveltaen eriaatteita omaan elämääni ilman - pakkoa miellyttää muita.

    • Helevetinhelevetti

      Raamatun lukemisessa on pääsääntö on se, ihan kokemuksen perusteella , että jos tekee mieli lukea Isoa kirjaa , ,se kannattaa ensin panna sivuun , vaikka noin sadaksi vuodeksi , ja harkita sitten taas , -näitten katolisten kääntäjien ns, totuudenrakkaus oli sitä luokkaa , että vain Eka UT ; n kääntäjä , Erasmus , uskalsi myöhemmissä käännöksissään mainita joutuneensa Kat, Kirkon vaatimien lisäysten kohteeksi ;
      Hellarit kirjoituksissaan vedättelevät samanlaista lisäilylinjaa ; ja JT ; Oppi ja Lut Kirkko vaativat lähinnä selityskirjojensa lukemista ,
      Ei kukaan ole lukemalla oppinut muuta kuin jo raamatun mainitsemaa Hurskastelua , ja tavallinen elämä jää elämättä ,
      kookoon taas ei kannata harkita edes tupakin sytyttämistä , se voi sytyttää suolikaasun , ja sitten mennään kiertoradalle ja sen Pietarin eteen , Kun hän näkee savun mustaaman tulokkaan , niin sormi osoittaa alas vievään ränniin , sitten koittaa perua sen , mutta kaikki on turhaa ;
      ..Koko helvetti räjähtää kaasujen voimasta ,
      niin että voihan Helllvetti ,

      • PohjolanAkka

        Olet varmasti oikeassa niiden lisäysten suhteen.
        Olen lukenut Jt-selityksistä, että joissakin vanhoissa "kirjoissa" ei ole sitä ja tätä ja siksi ne on jätetty pois joistakin käännöksistä.
        Sitten oli riitaa, mitkä ovat "henkeytettyjä" kirjoituksia.

        Olen omalta kantiltani tullut siihen tulokseen, että vaikka osa olisikin mielikuvituksen tuotetta, niin saan Raamatusta silti hyötyä!
        Luemmehan me romaaneja ja montako kertaa tieteelliset "totuudet" ovat osoittautuneet vääriksi ja mielikuvitustuotteiksi?

        Jotkut kirjailijat puhuttelevat minun sisäistä ihmistäni auttaen muutoksiin, jotka tuntuvat ajankohtaisilta. Mitäpä historialliset henkilöt muuta voivat?
        Nyt on meneillään marsalkka Mannerheimin elämänkerta meneillään.
        Opin häneltäkin paljon, mutta hän ei vedä vertaa Jeesuksen toiminnalle!
        Molemmat elivät alistetun kansan keskuudessa, joita kohdeltiin raa'asti.
        Toisesta tuli sotasankari, toisesta rauhan Mestari.
        Molemmat herrat ovat tuoneet minulle vapauden, itsenäisyyden!
        Mannerheim ajallisen, Jeesus ajattoman - osana Universumia :-)

      • Paipapum
        PohjolanAkka kirjoitti:

        " ..; Vapauden , itsenäisyyden .." _
        Vapauden .. -MIstä ? Venäjän valta Suomen sodasta lähtien oli Ainutlaatuinen maailmassa , -taisi olla niin kuin pariskunta , jossa mies on lempeä hissukka , ja vaimo hyppii yli aidan ; Helsinki ja monet muut , rautatiet rakennettiin Vennään vallan aikoina ,
        Historioitsijoiden mukaan oli täysi sattuma , että Suomi sai tilaa itsenäisyyteen , kansaa oli vähän , ja sekin Balttilaisten karanonherrojen mielivallan alla , Mannerheim oli Venäläinen ratsuväen ev-luutnantti kun tuli takaa-ajettuna Suomeen , Ei hän ollut rintamasotilas , vaan ns , rankaisuykmentin komentaja galitsiassa ja puolassa , teki samaa kuin Raamatun Daavid,
        Tuhosi selustan siviilikyliä kostoksi häviöistä , Ainoa kunnon työ hänellä oli tehdä rauha , ihan väkisin , -44, kun saksalaiperäinen Upseeristomme nousi kapinaan vähän väliä , - ennen rauhantekoa,
        kantsii lukea sen ajan historiaa ;
        Muiden maiden hvinneen puolen marsalkat ripustettiin naruun , mutta M ; lupasi Rauhan , ja piti sen

      • PohjolanAkka
        Paipapum kirjoitti:

        Miksei sitten joku talonpojan poika pellon kyljestä vapauttanut Suomea 100-vuotisesta venäläisvallasta? Ruotsi antoi meille lain, akatemian ja Raamatun.
        Sinä tietysti olisit valinnut katolisen kirkon latinoineen ja maaorjuuden Venäjällä. Tie sinne Ukrainaan kartanoihin oli varmasti vapaa ja on vieläkin!

        Ellei C.G. Mannerheim olisi saanut koulutusta Pietarissa, ollut 17-vuotta Venäjällä, oppinut tuntemaan venäläisen luonteen ja tavat perusteellisesti, tehnyt 2-vuotta kestävää tieteellis/vakoilumatkaa aina Kiinaan ja
        nähnyt muutakin kuin tahkon vääntöä suomalaiskorvessa, niin ei hän meitä vapauttamaan olisi kyennyt!

        Hän oli myös muille Venäjän alistamille valtiolle tukena ja apuna.
        Kuten Puolalle. Hitleristä hän varoitti jo ennenkuin tämä pääsi valtaan.
        Sota on raakaa, ja G. Mannerheim oli vastustettu monelta taholta Suomessa. Ihme, ettei sellaisen kyseenalaistamisen ja epäilyn alaisena pistänyt miekkaansa tuppeen ja lähtenyt Ranskan Rivieralle nauttimaan elämästä!
        Olisi jättänyt Suomen arvostettujen rivisotamiesten älyn ja tiedon varaan!

      • PohjolanAkka kirjoitti:

        " Ellei C.G. Mannerheim ... ollut 17-vuotta Venäjällä, "
        Hän palveli 30 vuotta Venäjällä.
        " Mannerheim oli Venäläinen ratsuväen ev-luutnantti "
        Oli ko. armeijan kenraaliluutnantti.

      • PohjolanAkka
        kookoo2 kirjoitti:

        " Ellei C.G. Mannerheim ... ollut 17-vuotta Venäjällä, "
        Hän palveli 30 vuotta Venäjällä.
        " Mannerheim oli Venäläinen ratsuväen ev-luutnantti "
        Oli ko. armeijan kenraaliluutnantti.

        Hyvä, "possunpe*se" ! Olet varmasti oikeassa!
        Luin yön ylimalkaan ja osittain Mannerheimin elämänkertaa.
        Sain kirjan eilen. Hyvä kun korjasit.
        Suomea Mannerheim ei kai oppinut koskaan...

        Pahuksen "Possupe*se"! Mikset sinä tule tänne asiallisella asialla!
        Miksi tuhlaat aikaasi häirintään ja hölmöilyyn?
        Sinulla olisi varmasti monille mietinnän aiheita.
        Keskusteluun mukaan ja asiaa, kiitos!

      • PohjolanAkka kirjoitti:

        Pahuksen "Possupe*se"! Mikset sinä tule tänne asiallisella asialla!
        Miksi tuhlaat aikaasi häirintään ja hölmöilyyn?
        Sinulla olisi varmasti monille mietinnän aiheita.
        Keskusteluun mukaan ja asiaa, kiitos!

        Siionin suolikaasua sinnekin.

      • Paipapum
        PohjolanAkka kirjoitti:

        Miksei sitten joku talonpojan poika pellon kyljestä vapauttanut Suomea 100-vuotisesta venäläisvallasta? Ruotsi antoi meille lain, akatemian ja Raamatun.
        Sinä tietysti olisit valinnut katolisen kirkon latinoineen ja maaorjuuden Venäjällä. Tie sinne Ukrainaan kartanoihin oli varmasti vapaa ja on vieläkin!

        Ellei C.G. Mannerheim olisi saanut koulutusta Pietarissa, ollut 17-vuotta Venäjällä, oppinut tuntemaan venäläisen luonteen ja tavat perusteellisesti, tehnyt 2-vuotta kestävää tieteellis/vakoilumatkaa aina Kiinaan ja
        nähnyt muutakin kuin tahkon vääntöä suomalaiskorvessa, niin ei hän meitä vapauttamaan olisi kyennyt!

        Hän oli myös muille Venäjän alistamille valtiolle tukena ja apuna.
        Kuten Puolalle. Hitleristä hän varoitti jo ennenkuin tämä pääsi valtaan.
        Sota on raakaa, ja G. Mannerheim oli vastustettu monelta taholta Suomessa. Ihme, ettei sellaisen kyseenalaistamisen ja epäilyn alaisena pistänyt miekkaansa tuppeen ja lähtenyt Ranskan Rivieralle nauttimaan elämästä!
        Olisi jättänyt Suomen arvostettujen rivisotamiesten älyn ja tiedon varaan!

        Miks' ei sitten joku talonpojanpoika vapauttanut ..."-
        Paasikiven eka valkoinen hallitus luovutti Keisari- Willen saksalle Viiden , ( 5 ) vuoden täydellisen kaiken materiaalin riisto-oikeuden sisällissodan jälkeen , eikö se muka ollut orjuutta , ? saksan antautuminen 1, suursodassa pelasti Suomen Wille -keisarin kynsistä ,
        Englannin varaulkoministeri mainitsi jo v, -21 , että Mannerheim on täydellisesti saksalaisen esikuntansa johdateltavissa , siksi M , lähtikin sinne pariisiin pitkäksi aikaa -20 luvulla , ja Stolberg valiin pressaksi ,

        Vuoden -42 keväällä Hitler piti puheen Winnitsassa natsijohtajille , jossa sanoi, että suomen johto on anonut lupaa liittää Suomi saksan protektoraatiksi , ; .. ( mm, Kirja ; -Seppo Myllyniemi " ; ::Suomi sodassa , Ja Kirja " ; Kolmannen valtakunnan nouusu ja tuho, Osa 2 ) Myös tv; sarja ", Hitlerin kätyrit" mainitsi asiasta
        Hitler kertoi että pitää alkaa valmistella asiaa erittäin varovasti , Stalingradin ja lopulta Kurskin taistelut veivät terän puuhalta , mutta se siitä Suomen itsenäisyydestä , Suomi kehitti radiokuuntelunsa äärimmilleen sen takia , ja Kurskin taistelu kaatoi jäitä Marsalkan niskaan ; Mahtoi ottaa ns, aivoon ,
        Historia on ns Kiwaa

      • Paipapum
        PohjolanAkka kirjoitti:

        Miksei sitten joku talonpojan poika pellon kyljestä vapauttanut Suomea 100-vuotisesta venäläisvallasta? Ruotsi antoi meille lain, akatemian ja Raamatun.
        Sinä tietysti olisit valinnut katolisen kirkon latinoineen ja maaorjuuden Venäjällä. Tie sinne Ukrainaan kartanoihin oli varmasti vapaa ja on vieläkin!

        Ellei C.G. Mannerheim olisi saanut koulutusta Pietarissa, ollut 17-vuotta Venäjällä, oppinut tuntemaan venäläisen luonteen ja tavat perusteellisesti, tehnyt 2-vuotta kestävää tieteellis/vakoilumatkaa aina Kiinaan ja
        nähnyt muutakin kuin tahkon vääntöä suomalaiskorvessa, niin ei hän meitä vapauttamaan olisi kyennyt!

        Hän oli myös muille Venäjän alistamille valtiolle tukena ja apuna.
        Kuten Puolalle. Hitleristä hän varoitti jo ennenkuin tämä pääsi valtaan.
        Sota on raakaa, ja G. Mannerheim oli vastustettu monelta taholta Suomessa. Ihme, ettei sellaisen kyseenalaistamisen ja epäilyn alaisena pistänyt miekkaansa tuppeen ja lähtenyt Ranskan Rivieralle nauttimaan elämästä!
        Olisi jättänyt Suomen arvostettujen rivisotamiesten älyn ja tiedon varaan!

        " ; Tie sinne Ukrainan kartanoihin , " _ Tarkoitin kirjaa , " Keskusteluja pyövelin kanssa " jossa liittoutuneiden psykologi keskusteli Hitlerin teräsnyrkin ja Warsovan Ghetton tuhoojan arvonimen saanutta kenr Jurgen oliko se nyt Scoopia ,
        Tämä , ennen kuin hänet hirtettiin -46 sotarikoksista , sanoi aina haaveilleensa Kartanosta Ukrainassa , josta kaikki slaavit olisi poistettu lukuunottamatta joukkoa ns, kyvyttömiksi sterilisoituja Kasakoita , joille annettaisiin votkaa määärättömästi, ja jotka illoin laulaisivat herroilleen haikean kauniita kasakkalauluja , hän kuuntelisi niitä kartanonsa kuistilla ;
        Hirttolavalla jurgen sanoi , kun asettivat köyttä kaulaan , " ; Olen aina oikonut toisten kravatteja , mutta nyt inhoan kaikkia kravatinoikojia ; "
        sitten luukku putosi ,

        Vaikka olen ollut ikäni historiasta kiinnostunut, niin en ole kaikkien sotien käänteisiin ja kaikkiin kirjoihin perehtynyt.
        Sinä varmasti osaat lisätä mahtavat määrät tarinaa niiden pohjoismaalaisten elämästä, jotka lähtivät hakemaan parempia olosuhteita Venäjältä.
        Kiireellä sinne mentiin, mutta vielä kireempi oli takaisin.
        Paluutie oli vain estetty. Joku harva onnistui tulemaan takaisin.

        Niin se ihmisen toivo, utopia vetää mukanaan, mutta saa usein karvaan pettymyksen. Yhtä pettää puoliso, johon on investoinut.
        Toinen tulee petetyksi uskonnollisin tai poliittisin järjestöihin.

        Sinä tunnut kuuluvan Mannerheimiin pettyneisiin. Minä olen kiitollinen siitä, ettei ole tarvinnut syntyä niiden suomalaisten jälkeläisinä, jotka Stalin suunnitteli siirtää Siperiaan - venäläisten vallattua Suomi.
        Sinulle se Stalinin suunnitelma olisi varmasti ollut mieluisampi.
        Mannerheimissa ainoastaan oli miestä luovia Suomi itsenäisyyteen.
        100-vuoden itsenäisyys-juhla on siitä todiste, vaikka se venäläismielisiä sieppaa!

        Minä olen juhlinut Suomen itsenäisyyttä ja kiittänyt isovanhempia vapaudestani jo lapsesta. Ja aion jatkaa juhlintaani niin kauan kuin elän!

        Jotka Stalin suunnitteli siirtää siperiaan , " -
        Sinä et taida olla kuullut mitään toisesta maailmansodasta , jonka aloitti A. H , niminen herra , Tuloshan oli tietty tämä , että Suomi jäi olemaan ; mutta A. H ei . Tarkoitushan oli äkkihyökkäyksellä vallata koko laaja Vennäin maa ,
        Oli se jonkunlainen ryminä, kas kun et ole kuullut . minä penskana olin -44 ihan siinä vieressä kun Nl;n merijalkaväki nousi maihin Viteleessä ,Laatokalla , - siinä samassa , mistä Linna kertoo tuntemattomassa , kun Hietanen kaatuu , ja muut loput ukot mättää karkuun soita myöten ,
        ikinä en ole muualla kuullut sellaista ääntä , , enkä halua kuulla , Kysymys kuuluu , miten se oli mahdollista , kun Suomalaiset oli jo Syvärin rannalla , ja meillä kävi jopa SKRYFAX, , ( niinkuin Saksan upseerit A:H; ta nimittivät , siis -Maailmanhistorian suurin sotapäällikkö , Mannerheimiä onnittelemassa , niin miksi otettiin hatkat ?
        Jos olisi tehty se Hurttiukon ajatelma , jota Roka Antti mainosti , että kun ei lähetä mihinkään , niin minkä ne meille mahtaa ? Kysymys kuuluu, MIKSI Suomen joukot lähti -44 Syväriltä, eivätkä marssineet Moskovaan , se Vanhalan mainitsema Kuopion potkukelkkapataljoona keulassa ?
        tunsin erään vanhan hienon rouvan , , Eestiläisen , joka oli karkotettuna lähellä Siperiaa , sen tyttö asuu tallinnassa vieläkin , ne osti sieltä lukaalin niillä Venäillä torikaupoilla hankituilla rahoilla , kun tulivat Hrutsevin aikana takaisin ,
        Engl, Diplomaatti R , Braithwaite kertoo kirjassaan"moskova -41 " noista siperiaansiirroista , Venäjä oli käynyt jo 3 sotaa , ennen 2 , suursotaa , - 1- suursota sisällissota ja ns, interventiosodat , joissa länsi hyökkäsi Venäjälle ns , valkokenraalien avulla , ( Mannerheim oli yksi näistä ), esim , ns Volgansaksalaisten siirrosta B; sanoo, että ei Stalin heitä sen kummemmin kohdellut kuin amerikka am , japanilaisia , -tai Britit engl, saksalaisia , siirtäessään heidät jonnekin ,

      • Paipapum
        PohjolanAkka kirjoitti:

        Vaikka olen ollut ikäni historiasta kiinnostunut, niin en ole kaikkien sotien käänteisiin ja kaikkiin kirjoihin perehtynyt.
        Sinä varmasti osaat lisätä mahtavat määrät tarinaa niiden pohjoismaalaisten elämästä, jotka lähtivät hakemaan parempia olosuhteita Venäjältä.
        Kiireellä sinne mentiin, mutta vielä kireempi oli takaisin.
        Paluutie oli vain estetty. Joku harva onnistui tulemaan takaisin.

        Niin se ihmisen toivo, utopia vetää mukanaan, mutta saa usein karvaan pettymyksen. Yhtä pettää puoliso, johon on investoinut.
        Toinen tulee petetyksi uskonnollisin tai poliittisin järjestöihin.

        Sinä tunnut kuuluvan Mannerheimiin pettyneisiin. Minä olen kiitollinen siitä, ettei ole tarvinnut syntyä niiden suomalaisten jälkeläisinä, jotka Stalin suunnitteli siirtää Siperiaan - venäläisten vallattua Suomi.
        Sinulle se Stalinin suunnitelma olisi varmasti ollut mieluisampi.
        Mannerheimissa ainoastaan oli miestä luovia Suomi itsenäisyyteen.
        100-vuoden itsenäisyys-juhla on siitä todiste, vaikka se venäläismielisiä sieppaa!

        Minä olen juhlinut Suomen itsenäisyyttä ja kiittänyt isovanhempia vapaudestani jo lapsesta. Ja aion jatkaa juhlintaani niin kauan kuin elän!

        Jörn Donner kertoi kirjoissaan ja Tv; ssa , miten hänen oliko se isoisnsä , niinkuin monet muutkin rikaat , reissasivat pitkin Venäjää Vennäin vallan aikoina ,samoin perustivat kanadaan erilaisia Onneloita , jotka sitten menivät ns, persilleen , siitä maaorjuudesta on olemassa Setä topeliuksen ja ruats, kirjailijatar Bremerin kirjeenvaihto, jossa T; Kiittää jumalaa siit, ettei niin jumalaton toimi kuin maaorjuuden lopettaminen ulottunut Suomeen ,
        Suomessa sen nimi vain oli -Muonamiesjärjestelmä, -Balttilainen pakkojrjestelmä, jossa koko perhe oli pakkosidottu taloon , Ruotsi lopetti saman vuonna -56, Kirja " Vapaus, " Suomi vasta -76,
        Eikä voi sanoa asioista nykyään , " etten tiedä , " -tai jotain , Jokainen netiin tulija saa hakusanalla enemmän tietoo kuin kuin ikinä ehtii lukemaan , kyse lie siitä että haluaa kuuluaSiniseen ryhmään , Sinisyyshän tarkoittaa syntyvän vauvan hapenpuutetta ,

        tuosta Mannerheimistä vielä sen verran , että hänhän ei ollut suomalaista sukua , vaan varhaisten Mamujen poika , Hollantilaista sukua , elämänkertojen mukaan levoton koulukiusaaja , ja siksi lähetettiin Vennäin armeijaan , Jukolan veljeksethän yritti sinne mennä , mutta kun neuvottiin , palasivat kotiin ,

      • Paipapum
        PohjolanAkka kirjoitti:

        Olet varmasti oikeassa niiden lisäysten suhteen.
        Olen lukenut Jt-selityksistä, että joissakin vanhoissa "kirjoissa" ei ole sitä ja tätä ja siksi ne on jätetty pois joistakin käännöksistä.
        Sitten oli riitaa, mitkä ovat "henkeytettyjä" kirjoituksia.

        Olen omalta kantiltani tullut siihen tulokseen, että vaikka osa olisikin mielikuvituksen tuotetta, niin saan Raamatusta silti hyötyä!
        Luemmehan me romaaneja ja montako kertaa tieteelliset "totuudet" ovat osoittautuneet vääriksi ja mielikuvitustuotteiksi?

        Jotkut kirjailijat puhuttelevat minun sisäistä ihmistäni auttaen muutoksiin, jotka tuntuvat ajankohtaisilta. Mitäpä historialliset henkilöt muuta voivat?
        Nyt on meneillään marsalkka Mannerheimin elämänkerta meneillään.
        Opin häneltäkin paljon, mutta hän ei vedä vertaa Jeesuksen toiminnalle!
        Molemmat elivät alistetun kansan keskuudessa, joita kohdeltiin raa'asti.
        Toisesta tuli sotasankari, toisesta rauhan Mestari.
        Molemmat herrat ovat tuoneet minulle vapauden, itsenäisyyden!
        Mannerheim ajallisen, Jeesus ajattoman - osana Universumia :-)

        en osaa sijoittaa Mannerheimiä jä jeesusvertailua muuhun kuinn Tv, n Hyvien ja huonojen uutisten ohjelmaan , ant, vaan , pohjolanAkka kulta ,
        Stand-Up komiikka on kyllä alaani , mutta vitsit sinänsä , ;
        Kirjoitukset sanovat , ettäSota käsitteenä on se pahin ihmiskunnan vitsaus , ija että viimeinen hallitsija hävittää koko Sodan käsitteen , Sotaseherrojen ihailu ei ole Kirjoitustenmukaista , se on röyhkeää militarismia , ja siksi raamatun vastaista , -mant , vain edelleen ,
        M , oli aikansa tuote , keisariaateliston kasvattama , harrasti Egeniikkaa , ja mittaili kiinalaisten päänympäryksiä ,
        Minä arvostan niitä siviili-ihmisiä , jotka nosti Suomen sodan raunioista -40 -50 luvulla , kun näin , miten vaikeeta se oli ,

      • Paipapum
        PohjolanAkka kirjoitti:

        Miksei sitten joku talonpojan poika pellon kyljestä vapauttanut Suomea 100-vuotisesta venäläisvallasta? Ruotsi antoi meille lain, akatemian ja Raamatun.
        Sinä tietysti olisit valinnut katolisen kirkon latinoineen ja maaorjuuden Venäjällä. Tie sinne Ukrainaan kartanoihin oli varmasti vapaa ja on vieläkin!

        Ellei C.G. Mannerheim olisi saanut koulutusta Pietarissa, ollut 17-vuotta Venäjällä, oppinut tuntemaan venäläisen luonteen ja tavat perusteellisesti, tehnyt 2-vuotta kestävää tieteellis/vakoilumatkaa aina Kiinaan ja
        nähnyt muutakin kuin tahkon vääntöä suomalaiskorvessa, niin ei hän meitä vapauttamaan olisi kyennyt!

        Hän oli myös muille Venäjän alistamille valtiolle tukena ja apuna.
        Kuten Puolalle. Hitleristä hän varoitti jo ennenkuin tämä pääsi valtaan.
        Sota on raakaa, ja G. Mannerheim oli vastustettu monelta taholta Suomessa. Ihme, ettei sellaisen kyseenalaistamisen ja epäilyn alaisena pistänyt miekkaansa tuppeen ja lähtenyt Ranskan Rivieralle nauttimaan elämästä!
        Olisi jättänyt Suomen arvostettujen rivisotamiesten älyn ja tiedon varaan!

        "sota on raakaa, ..."
        Venäjän vallan herrat rakensivat mm, Helsingin,ja Pietari-riihimäki junaradan , kun nälkävuosina saksalaisperäinen Snellman ei hoitanut asioitaan ; Snellu kirjoitti katkerana , että suomalaiset hokevat , että kyllä keisarinna auttaa , ja moni ratatyömaalla säilyikin hengissä , kun palkkana oli viljaa . Snellu ei ajoissa toimittanut laivoilla viljavarastoja ,maahan , vaikka oli pitkä kokemus aiemmilta vuosisadoilta ,kun snellu oli saita mies , rautatietoli Venäjän hallituken vastaus viljankuljetukseen ;
        Kun Mannerheimin saksalaisjoukot ja alonisännät alkoivat hoitaa asioita , tapettiin työväki ja köyhät ensiksi läjään ,

      • PohjolanAkka kirjoitti:

        Hyvä, "possunpe*se" ! Olet varmasti oikeassa!
        Luin yön ylimalkaan ja osittain Mannerheimin elämänkertaa.
        Sain kirjan eilen. Hyvä kun korjasit.
        Suomea Mannerheim ei kai oppinut koskaan...

        Mannerheim oppi hyvin Suomea pikkuhiljaa Venäjältä palattuaan ja puhu vaikeaa kieltämme kiitettävästi jo sotien aikaan.

        -masson.

        http://www.masson.info

    • Eukkonen

      lähdenpälenkille 3.12.2017 10:01

      "millä perusteella juuri Jehovan todistajien neuvot raamatun lukemisesta
      olisivat ne ainoat oikeat? "

      -Vartiotorniuskonto sanoo, että uusi testamentti on tarkoitettu enimmiltään vain niille, jotka ovat kirjauttaneet itsensä vrtiotorniseuran kortistoon taivaaseen menemistä varten.

      -Vartiotorniseura kieltää myös Raamtun, siis lähinnä vanhan testamentin, lukemisen pelkästään.
      Vartiotorniseura sanoo, että muutoin voi omaksua sen uskon jota vartiotorniuskonto haukkuu luopiokristillisyydeksi.

      -Vartiotorniuskonnolla on Raamatusta käytöstä oma väärennös, "UM-pamfletti". Se on tehty käyttäen apuna mm. spiritistin kirjoittamaa Raamattua.

      Näistä mainituista asioista löydät alkuperäislähdetiedot, kuten vartiotorninumerot sivunumeroineen, Pasi Turusen kirjasta Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa. Kirja löytyy kirjastoista

      • 3ererer

        Turunen on ihan yhtä huono perustelemaan oman uskonsa oikeassaolemisen kuin todistajatkin.

      • Faktorius

        Hyvä että ymmärsit Eukkosen toteamukset foorumin puheenaiheesta

      • Meikämasa2.0

        Jep spiritistin kädenjälkeä on. Johannes greber joka sai kuulemma enkeleiltä tietoa kääntää oikeen. Neuvoja sai myös meedio vaimoltaan... Tämän ukon töistä sitten wtbts otti apuja uuden maailman käännökseen. Vatstauer paipöl änd kräp sosaieti.

      • PohjolanAkka
        Meikämasa2.0 kirjoitti:

        Jep spiritistin kädenjälkeä on. Johannes greber joka sai kuulemma enkeleiltä tietoa kääntää oikeen. Neuvoja sai myös meedio vaimoltaan... Tämän ukon töistä sitten wtbts otti apuja uuden maailman käännökseen. Vatstauer paipöl änd kräp sosaieti.

        Kiitos tästä tiedosta, "Meikämasa"! Tuli vähän aikaa vievää opiskelua.
        Paljon tietoa englanniksi, saksaksi, joten sanakirjan kanssa ollaan.
        Paha olo, mutta pakko uskoa eri lähteiden kuoro-todistusta!

        Hyvä ase takataskuun, kun tulee vastatusten vanhinten kanssa.
        -Minkä hengen henkeyttämäksi UM-käännös voidaan laskea olevan?

    • Jehova.palaa

      UMK-väännös on laadukasta sätkäpaperia.

      • Jehova.palaa 3.12.2017 18:09

        <>UMK-väännös on laadukasta sätkäpaperia. ><

        Samoilta toimittajilta Raamattujen ohkopaperi tulee, Vt-seuralla ei ole omaa tehdasta

      • vertaapa

        Oletko tutustunut siihen niin hyvin, että voit antaa tuon arvion? Mikä siinä on väärää verrattuna Kirkkoraamattuun ja oletko lukenut sitäkään.

      • Meikämasa2.0

        Jep miikan 6:8 huomaavaisuus on muutettu uskollisuudeksi ja johanneksen 8 luvun 11 ekaa jaetta on poistettu kokonaan. Näin siis uusin 2013 engl versio jw orgissa. Vertaappa kaikkiin muihin käännöksiin nää esimerkkikohdat!

        Mitä tekemistä huomaavaisuudella on uskollisuuden kanssa? Miksi muut käännökset...?

        Mulla on teoria. Joh 8 luvun 11ekaa jaetta on liian huomaavaisia vt kräp societyn makuun. Erottaminen olis hankalaa näiden jakeiden valossa. No kätevintä on jättää tavaraa pois kansien välistä ja muutella sopivasti tiettyjä kohtia. NÄIN VOI PUSKEA USKOLLISUUTTA JÄRJESTÖLLE hyvin eteenpäin. Miika 6:8 uusi versio on jo ollu puheissa ainakin lontoon murteen maissa. Kun tulin tietämään, kerroin tästä myös vanhimmille. Kohtaa tullaan käyttämään järjestön jäseniin painostavana kohtana. Ja niinhän sitä käytetään. Uskollisuus jehovalle merkitsee uskollisuutta järjestölle. Olikos se jeesus jossain? Pitikö olla vai työnsittekö syrjään opissanne järjestöstä?

        Nythän sitten vt seura opettaakin ylimaallisessa viisaudessaan, että nämä käännökset ei ole henkeytettyjä. Kunhan löydän tarkan vt tutkittavan numeron tältä syksyltä ja kappaleen, ilmoitan, jos ei joku toinen ehdi. On muuten taas käänetty harhaanjohtavasti suomeks. "Pyhä henki ei ole suoranaisesti ohjannut käännösten tekemistä". Lukiko sit sama kohta englanniksi... "Bible translations are not inspired..." eli eivät ole henkeytettyjä, jos käännettäis tarkasti....

        Okei. Hallintoelin ei ole henkeytetty. Raamattu, jota jiiteet tai muut lukee, ei ole henkeytettyjä. Mitä jää jäljelle? Ihmisten keksimät perinteet oppeina eli KULTTI.

        joo

        Näin kätevästi itse raamattu muuttuu zopivaksi omaan agendaan....ettei vahingoskaan tarttis muuttaa omia ajatuksiaan raamatun mukaisiksi.

        Hyvää työtä vatstauer crap society ja governing idio... Idioomit tai mitä idiksiä ne taas oli

        Hei vt seura! VALHEELLAKO te yritätte saada jäseniä järjestöönne?

        Alkaako olla vaikeeta sanoa oikeen mitään mihinkään ja muutella kirjoituksianne? Mitä tahansa sanottekin, tulee ristiriita johonkin jo sanomaanne! Nyt sanaveivaajat ja kääntäjät! Tarkkana!

        Papilta on kadonnut näky ja vanhimmilta neuvo. Oliko hesekielis....

        Osuuko naulankantaan?

    • vertaapa 4.12.2017 0:21

      <>Oletko tutustunut...><

      Verrataan vaikka kohta kerrallaan. UM (Rbi8) 1. M. 1:20 menee tätä rataa: "Ja Jumala sanoi edelleen: ”Tulkoon vesien väliin laajuus..."

      Alaviitteessä esitetään, että: "Tai laaja (avoin) tila"

      Tuo UM-käännöksessä käytetty laajuus-sana sana on pelkkää raamatun tarkoituksellista raiskaamista:

      http://www.blbclassic.org/lang/lexicon/lexicon.cfm?Strongs=H7549&t=KJV

      Kyseinen Raamatun sana merkitsee kiinteää taivaanvahvuutta, joka rajasi yläpuoliset vedet putoamasta lättymaan päälle. Oli siinä toki sadetusluukut, joilla jumala sääteli satoisuutta kaiken aikaa ja säätelee uskovaisille edelleen (Malakia 3:10).

      • Kylläniitälöytyy

        Tässä toinen esimerkki kun Jeesus ei ole heille Jumala 1. Joh. 5:20.

        KR. Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä.

        UMK. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut, ja hän on antanut meille älyllisen kyvyn*, jotta tuntisimme sen totuudellisen. Ja me olemme sen totuudellisen yhteydessä hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen välityksellä. Hän on tosi Jumala ja ikuinen elämä.

      • Paipapum

        " ..Linkissä opetusta ; ..."
        Täällä vain viljellään toisille " optusta , ikäänkuin nykyihmiset eivät osaisi itse lukea ,
        Eihän meillä enää olla mitään paljaita varpaita aavikon hiekkaan kaivelevia lukutaidottomia tollikoita , joille voidaan uskotella mitä sattuu, Älä viittaile johonkin saarnavideoihin , vaan esitä tarinasi tässä , - vai oletko ongella vieraalla avannolla ?

    • Sopaksimennyt

      lähdenpälenkille 3.12.2017 10:01

      " millä perusteella juuri Jehovan todistajien neuvot raamatun lukemisesta olisivat ne ainoat oikeat?"

      -Vartiotorni opettaa, että Raamatun lukeminen johtaa pimeyteen. Vartiotorni tarkoittaa, että tulisi omaksua vartiotorni, ja se kyetä sitten perustelemaan Raamatulla, ja sitten lähtemään ovityöhön.

      Ovityöhön, rakkauspommitusta aloittamaan, eli oven avaajan asunto kehutaan, avaaja imarrellaan, puhutaan sitten muuten mukavia, ja jos avaaja antaa tuon kutitella itseään, saa kohta jo kutsun kahvillekin todistajakotiin. Siellä sitten aletaan sanotalla tavalla katsastamaan vartiotornia, mutta varovasti, "tipottain" kuten entinen todistaja sanoi, ja kristinopin kannalta yllättävimmät asiat saavat odottaa vuoroaan.

      Vartiotorniuskonnon opinlause Raamatusta pimeään johtavana on dokumentoitu Turusen kirjassa, sieltä näkee vartiotorninumeron ja sivunumeron myös.
      Taustankin vartiotorni paljastaa. Jotkut lahkolaiset olivat lukeneet Raamattua ilman vartiotornia ja päätyneet samoihin tuloksiin kuin kristityt.

      Tähän liittyvästi olemme täällä huomanneet että esim. 3 Moos 17:15, veren syömisenkin salliva jae, on vartiotorniuskonnossa tabu, kielletty.

      • Paipapum

        " ; Veren syömisenkin salliva jae ..." _
        Eihän tämä mitään vaikuta , mutta edellleen Raamatun jaejako tuli vasta -1500 luvulla , Mooseksen Laki ei kuulunut muille kuin Mooseksenuskoisille ;
        Ei laista voinut leikata pientä pipanaa , vaan Laki piti täyttää kokonaisuutena ,
        Eikä alkuseurakinta ollut ns , Kristittyjä, aan vielä Paulusta nimitettiin Nasarealaisten päämieheksi ,
        Kristinopii syntyi muualla , antiokiassa , ja läksi omille teilleen ,

      • Vehmura

        Paipapum 6.12.2017 6:55

        "" " ; Veren syömisenkin salliva jae ..." _
        Eihän tämä mitään vaikuta , mutta edellleen Raamatun jaejako tuli vasta -1500 luvulla ""
        -Oletko tosiaan sitä mieltä, että kun Raamattu sallii veren syömisenkin, niin ei ole väliä, missä jakeessa se on ?
        Kuitenkin, kun tarkistin, on se minunkin Raamatussani tuossa 3 Moos. 17:15 -jakeessa.

      • Paipapum
        Vehmura kirjoitti:

        Härttiminjeera, juurihan sanoin , että Jaejako raarattuihin tuli käyttöön vasta joskus Lutherin aikaan ,
        Raamatun tekstit olivat kirjeitä ja selontekoja hallitsijoille ; ei kukaan kirjeisiinsä laita jaejakoja , katso Novumeista niitä vanhimpia säilyneitä käsikirjoituksia , onko niissä jaejakoja , Ylipäänsä Kat, kirkko ja nää muut sen helmat ottivat käyttöön jaejaon saadakseen arvovaltaa , , vaikka olivat ns, ulkopuolisia ,
        Alkuperätekstit olivat asiallisia tekstejä , ei se Englannin Normannikuninkaitten raamatunkäännökset , tai Lutherin ja Hansaliiton ruhtinaitten ns, kirkkoraamatun jakeistamiset niistä sen pyhempiä tehneet ,

      • Lovetusta

        Onko sinulle vastenmielistä lukea, että sinun soisi rakastavan lähimmäistäsi, eikä jakavan mököttämiskäskyjä ?

      • Paipapum
        Lovetusta kirjoitti:

        Onko sinulle vastenmielistä lukea, että sinun soisi rakastavan lähimmäistäsi, eikä jakavan mököttämiskäskyjä ?

        "..Vastenmielistä lukea..." -
        Sinun pitäisi katsella enempi noita BBC ; n ja jenkkien Tv; n sarjoja , kuten "; Todella upeeta .." -Tai " ; Pokkapitää " ; -
        Vähän laukees tuo henkilöönkäyminen , Todella upeeta sarjan Patsy ja Edina saa vieraikseen sukulaisparin eliittikeekoja , jotka on perustaneet oman Tv ; jeesuskanavan ;
        Sen sanoma on ; " ; Jeesus tulee , tässä on tilinumero , lähetä sille rahasi , sekki , testamentti ja oblikaatiot , arvoesineet , kaikki käy , --Pokka pitää.." sarjan "Hyacint; rouvaa näyttelevä oli niin hyvä , että Engl, kuningatar aateloi hänet , antoi arvonimen " ..DAME , "
        Eihän meillä , oikeesti kukaan kerää rahaa Maailmanloppupäivän aattona , tuohan on vain TV ; käsikirjoittajien vilkasta mielikuvitusta ,
        Joohan ?

        Raamatun tekstien tulkinnoissa on se perusvika , että muinaisia historiantapahtumia ryhdytään soveltamaan olemassa olevaan nykyhetkeen , - ja aletaan ennustella niistä , Ja juutalaisia -tai Aabrahamin aikaisia Heetinkielen tekstejä väitetään erehtymättömäksi jumalan sanaksi ,
        Mutta kun sana -Jumala ei ole nimisana , vaan osoittaa <lajin , Kirjoitukset olivat kunkin ajan kirjanoppineiden selostuksia ja kirjeitä hallitsijoille , ja niitä koottiin sitten kokoelmiksi , kun heimojen historia alkoi kiinnostaa ,
        Suomeen - tai sen ajan ruotsiin , se vaikutti niin , että Piipsa Gezeliusten aikaan Ruotin kuninkaan Kaarle XII ; n isä julisti Mooseksen lain ainoaksi laiksi ruotsissa , Se johti hillittömään Hybrikseen , haluun näyttää , mistä päästä kana kusee ,
        K; XII päätti vallata maailman ,
        Ja ensiksi Venäjän ; Sieltä K; tuli niinkuin aina Venäjältä tullaan " " ; ..Alla päin pahoilla mielin , -Kaiken kallella kypärin ,
        Ja siellä se lekalla mätkitty kypärä lepää juoksuhaudan reunalla nytkin , - jos Linnaa on uskominen , taas sitä joku uusi Mannerh , katselee , voisko sen taas sovittaa päähänsä ,

        Nyt on uutisissa tutkimus , jonka eräs Adventtikirkon pastori on tehnyt varhaisen kirkko-kristillisyyden sananlevityksestä ;
        kyseessä oli Paholaisen kätyriksi leimaaminen , jos keskustelija uskalsi olla eri mieltä , nimittely oli värikästä, niinkuin nykyäänkin , Ei puhuttu asiasta , vaan leimattiin vastapuoli Paholaisen kumppaniksi ,

      • Kondiittori

        Ymmärsit siis jo, että 3 Moos 17:15 sallii veren syömisen ?

        Kerro kaikille, että jakeessa puhutaan veren syömisestä ("lihaa, josta verta ei ole laskettu") eikä jakeessa ole kieltoa, rangaistuksesta puhumattakaan.

      • Rillitkuumiksi
        Kondiittori kirjoitti:

        Ymmärsit siis jo, että 3 Moos 17:15 sallii veren syömisen ?

        Kerro kaikille, että jakeessa puhutaan veren syömisestä ("lihaa, josta verta ei ole laskettu") eikä jakeessa ole kieltoa, rangaistuksesta puhumattakaan.

        No kaupoissa on mustaa makkaraa ; siittä vain , ja puolukoita päälle , niin yksinkertaista se on .
        Israelin kansallakin varmaan oli erämaassa Mansen Mustaa makkaraa , Mossehan löi kallioon makkarapötköllä , ja heti kalliosta tulvi Olvin olutta ,
        -Vai oliko se tuo Rillit kuumina -Hetperi ,

      • Oleenius

        Sieltä vanhasta testamentista löytyy, että sotaretken paluumatkalla tuli verta syötyä, oikeastan kai juotua.
        Se tuli puheeksikin perille palattua, eikä siinä kuulija, esimies, kuin totesi että se oli paha teko.
        Ei siis määrännyt mökötettäviksi, puhumattakaan että olisi erotettu yhteisöstä, eikä nähty tarpeelliseksi vastaisen varalta vaatia myöskään verikorttisitoumusta.

        Jeesushan poisti poisti verensyömiskiellon, otan esimerkiksi 1 Kor. 10:25: Syökää kaikkea, mitä lihakaupoissa on tarjolla

      • Paipapum
        Oleenius kirjoitti:

        "Syökää kaikkea , mitä ; "
        Ei Juutalainen Jeshua niin sanonut ,; Paulus se oli , - Tai joku , joka hänen piikkiinsä kirjoitti ; se oli muinoin ns, yleinen tapa ,
        ajatus , että juutalainen Fariseus , Paulus , olisi esim , kehottanut syömään sikalihaa , on kyllä kaukana tosiasioista ; ,

      • KutenAina
        Paipapum kirjoitti:

        Härttiminjeera, juurihan sanoin , että Jaejako raarattuihin tuli käyttöön vasta joskus Lutherin aikaan ,
        Raamatun tekstit olivat kirjeitä ja selontekoja hallitsijoille ; ei kukaan kirjeisiinsä laita jaejakoja , katso Novumeista niitä vanhimpia säilyneitä käsikirjoituksia , onko niissä jaejakoja , Ylipäänsä Kat, kirkko ja nää muut sen helmat ottivat käyttöön jaejaon saadakseen arvovaltaa , , vaikka olivat ns, ulkopuolisia ,
        Alkuperätekstit olivat asiallisia tekstejä , ei se Englannin Normannikuninkaitten raamatunkäännökset , tai Lutherin ja Hansaliiton ruhtinaitten ns, kirkkoraamatun jakeistamiset niistä sen pyhempiä tehneet ,

        Mikä kumma siinä jaejaossa kaivertaa? Joka välissä pitää puuttua. Eihän se sisältöä muuta. Tekee vain sen viittaamisen ja hakemisen helpommaksi.

      • Paipapum
        KutenAina kirjoitti:

        Mikä kumma siinä jaejaossa kaivertaa? Joka välissä pitää puuttua. Eihän se sisältöä muuta. Tekee vain sen viittaamisen ja hakemisen helpommaksi.

        Mikä kkumma se siinä jaejaossa kaivertaa ..." -
        Aikoinaan Kun Kreikkalaiset filosofit ei halunneet vastata ihmisten kysymyksiin , kun eivät osanneet , niin keksivät Henkimaailman ,
        siitä taas riitti tarinaa , Loputtomasti , Samoin kun kekiajan lukuherrat ei osanneet vastata kysymyksiin kirjoituksista , keksittiin jaejako ,
        Alkuseurakunnan kirjeet kulkivat puhe - ja keskustelurytmissä , , ja ne luettiin seurakuntien edessä , suuri osa ei osannut lukea ,
        jos kiinnostaa , niin lue ääneen jotain vaikka Pauluksen kirjeistä , Ei sinun tarvitse viittailla ja hakea , Ei siinhen jaejaot kuulu ,
        jo siitä syystä , että sekä Matteuksen että Markuksen ns , lähetyskäskyt ovat lisätty tekstiin satoja vuosia myöhemmin kuin muut teksti ,

    • Manserockonpoikaa

      Verta ei saa syödä, mutta kun verestä tekee mustaamakkaraa niin sitä sa kyllä syödä.

    • heputi

      Paipapum 9.12.2017 23:01

      "ajatus , että juutalainen Fariseus , Paulus , olisi esim , kehottanut syömään sikalihaa , on kyllä kaukana tosiasioista ; , "
      -Kiitos sinulle, että kerrot meille vartiotorniuskonnon sisällöstä.

      -Meillä kristityillä on Raamattu, ja siinä 1 Kor. 10:25: "Syökää kaikkea, mitä lihakaupoissa on tarjolla" on juuri Pauluksen kirjoittama.
      Mainittakoon, että Paavali kertoo Jeesuksen ilmestyneen hänelle, jotta Paulus lähtisi julistamaan tämän sanomaa (Gal. 1:16) ja jota sanomaa siis edustaa myös kertoa että lihakaupassa saa asioida vapaasti.

      • Paipapum

        "; .. meillä Kristityillä on raamattu ; Nykyraamattu alettiin koota vasta -1500 luvulla katolilaisen Erasmuksen , j a myöh , Lutherin toimesta , ja ajatteles , mitä se maksoi ,
        Tässä meillä on viime lauseisa tyyppiesimerkki sotkuisasta kreikankielen käännöksestä , kun Juutalaisella sauluksella on kolme eri nimee , -on paulusta ja paavalia , sieltä se Puavalj , Länkelmäeltkin kurkkii, käännnöksestä ; Toiset nimet olivat alkup, Siis käännökset on kirjoitettu paljon myöhemmin , jolloin kääntäjä ei ole enää hallinnut tapahtumia ,
        Sitten nuo ilmestykset , - Juutalainen perinne kertoi vähän väliä , milloin jumala -tai enkeli repäisi Taiwaan auki , sanoi jotain ja pani Taiwaan kiinni , Isakin uhrauksessa mm , Näitä ns, Kat , Kirkko lisäsi estoitta legendoihinsa ,
        Ja ei Paulus ollut ns, kristitty ; raamatun mukaan hän oli "Nasaretilaisten " lahkon päämies , Kristinoppi oli uusi , oma Uskontonsa , joka syntyi Antiokiassa , kun paikallinen väestö pilkkasi näitä auringonjumala Khristoksen seuraajiksi , Juutalaisessa lihakaupassa on vain ns, Kosher- lihaa ,

      • Paipapum

        " ; ..kiitos sinulle , ett kerrot meille vartiotorniuskonnon sisällöstä ,..."-
        katsopas edellistä vastauustani , ennenkuin alat lätkiä uusia leimoja ; sanon siinä , ett Kreikan filosofit keksi käsitteen -Henkimaailma , ;
        Kun Jt , Opin perusäite on , että jeesus herätettiin " Mahtavana Henkiolentona " , minkä mm , Sakaria 3 ; 1-10 osoittaa vääräksi , niin montas minuuttia olisit vielä JT ; jäsen ?

    • tarjoilua

      Todellakin, tuskin juutalaisten kaupoissa verimakkaroita myytiin.
      Heputi taitaa kuulua siihen uskontoon, jossa veri roiskuu koko ajan puheissakin. Vaatimalla vaatii saada syödäkin verimakkaroita. Omapa on vastuunsa. Ei voi mitään. Nykyajan kaupoissa on kyllä muutakin valikoimaa, ettei veren tarvitse pursuta suunpielissä joka aterialla. Tuskin Paavalikaan Jeesuksesta puhumattakaan, illastivat tai aamiaiseksi söivät veriruokia, joten jonkinlainen looginen ajattelu asiasta on sallittu.

    • KoijanKaija

      Siteeraan tähän veren sijasta Sopanystävää yltä:

      -Vartiotorni opettaa, että Raamatun lukeminen johtaa pimeyteen. Vartiotorni tarkoittaa, että tulisi omaksua vartiotorni, ja se kyetä sitten perustelemaan Raamatulla, ja sitten lähtemään ovityöhön.

      Ovityöhön, rakkauspommitusta aloittamaan, eli oven avaajan asunto kehutaan, avaaja imarrellaan, puhutaan sitten muuten mukavia, ja jos avaaja antaa tuon kutitella itseään, saa kohta jo kutsun kahvillekin todistajakotiin. Siellä sitten aletaan sanotalla tavalla katsastamaan vartiotornia, mutta varovasti, "tipottain" kuten entinen todistaja sanoi, ja kristinopin kannalta yllättävimmät asiat saavat odottaa vuoroaan.

      Vartiotorniuskonnon opinlause Raamatusta pimeään johtavana on dokumentoitu Turusen kirjassa, sieltä näkee vartiotorninumeron ja sivunumeron myös.
      Taustankin vartiotorni paljastaa. Jotkut lahkolaiset olivat lukeneet Raamattua ilman vartiotornia ja päätyneet samoihin tuloksiin kuin kristityt.

      Tähän liittyvästi olemme täällä huomanneet että esim. 3 Moos 17:15, veren syömisenkin salliva jae, on vartiotorniuskonnossa tabu, kielletty.
      -------------
      Niin 3 Moos 17:15 kertoo veren syömisestä ("lihaa, josta verta ei ole laskettu") ja jakeessa ei ole kieltoa, rangaistuksesta puhumattakaan.

      Room. 14 luku puhuu sallitusta ruoasta. Jakeita:
      3 Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö
      5. ja joka syö, syö Herran kunniaksi
      10 Kuinka sinä voit tuomita veljesi?
      13 Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme
      20 Älä ruoan vuoksi hajota Jumalan työtä

    • Paipapum

      Höh , - nämä Ameriikan lahkot , Juuri on uutisissa , miten tään uusheränneen Ameriikanpressan senaattoriehdokas hävisi demokraateille , vaikka Alabaman reb ,- ehdokkaalla oli nniin selkee ohjelma ,
      -Siis Usa; n perustuslaki nurin ja Mooseksen 10 käskyä tilalle ,
      repiköön kukin siittä ,
      Aatelkaas jos sauli Suomessa alkas kannattamaan jotain tällaista ehdottelevaa päämin, -ehdokasta ,

      • Kauheuspois

        Hyvä, että ymmärrät tuon verensiirtokiellon olevan murha.
        Kerro siitä.

      • Paipapum
        Kauheuspois kirjoitti:

        Hyvä, että ymmärrät tuon verensiirtokiellon olevan murha.
        Kerro siitä.

        " ; ..Kerro siittä .Kerrotaan , verensiirtoa kaikkine oireineen kehiteltiin sen takaia , jo -1700 luvulta , että kun keisareiden kuninkaiden ja eriraisten Hörhhelön herttuainpoikien piti osallistua johonkin vain heitä varten järjestettyihin sotatoimiin , jotta saisivat Glooriaa ja glitteriä tulevia hallintoasioita varten , niin sapelien ja tykkien aikakausilla oli iso vaara , haavoittumisesta , ilmankos , tehtiin sydämeenkäypiä itkelmiä kansan kuunneltavaksi , " ; ..Oi vaalea armaahanii , tule sitomaan haavojanii , älä anna minun nääntyä täännee , " ; -
        ja koetettiin verensiirtoja joihinkin joutaviin sotilaisiin , jotta kuninkaanpojat pelastuisivat , Kun se onnistui , oli keksitty autoilu , jakirrurgit töitä , Ei verensiirto ole kuin yksi kirurgian osa , ja nyt on jo uusia hoitomuotoja , joten siittä on ihan turha vaahdota , ei sillä ole uskonto-Opillista merkitystä ,

    • Paipapum

      Ant ,nyt viivästys , aikaa ja vaatteet kuluu kun vastauksia odottaa; tässä joitain , aiempiin kysymyksiin ,
      Engl , M, Baring ; kirja " , :."Oxford Book of Russian versen" , sanoo , että Maaorjuuden venäjälle toi Hollannissa oppinsa saanut Pietari Ns, Suuri ja puhe Venäjän ns, Musikoiden hidasjärkisyydestä ja lukutaidottomuusdesta olivat harkittua Lännen rikkaiden valetta , koska yli 3/ 4 Moskovankin ymp, talonpojista osasi lukea , ja heillä oli, hämmästyttävää , lempilukemisena Engl, Runoilija john Miltonin kirja " Kadotettu Paratiisi , "
      Näille Uusheränneille ja JT- saarnaajille kerrottakoon , että juuri tuo Miltonin kirja oli syypää siiheen-- Jumala -ja saatana - saarnaamisen syntyyn , joka länsimaissa syntyi Miltonin teoksen jälkeen , -
      Ei siis raamattu , .

      • Paipapum

        No mutta , eikös keskustelijat luekaan runotyttökirjoja ? Samaa runoohan se on , kun kun Rinssit Huilliam ja ropert käyvät vieraisilla , jotta aikakauslehdet saadaan myytyä , ja siellä ne rupsahtaneet rinssit vilkuttelee eksyneen näkösinä lentsikan portailta ,
        Ei ne kai osaas edes kotio , jos ei olis haalittu niille tomera ent missityttö opastamaan käsivarresta oikeaan koneeseen ,

    • Salauspois

      Paipapum 13.12.2017 20:38

      "" Kauheuspois kirjoitti:
      Hyvä, että ymmärrät tuon verensiirtokiellon olevan murha.
      Kerro siitä.

      " ; ..Kerro siittä .Kerrotaan""
      -Kerro siellä valtakunnansalilaitoksella, siellä, niin määräätkö mökötettäväksi sen joka sano sitä kirkoksi ?

      (v. 1939 lahkolehti kehui verensiirron pelastaneen New Yorkilaisrouvan hengen. Kerro sekin)

      • Traspiikki

        Nokun Mooseksen Laki käskee sitä sun tätä , nii onko nyt esim , kokouksiin tulijat muistettu naulata naskalilla korvanlehdestä salin ovenkarmiin , - vai miten se nyt meni

    • UskomusKaupustelijat

      PohjolanAkka: "Lootin tyttärien raiskattua humalaisen isänsä."

      Mikäli nyt muistan tarinan oikein, niin tyttäret hoitivat kertomuksen mukaan seksihomman peräkkäisinä öinä, kumpikin vuorollaan, ilmeisestikin ns. ratsastaen ko. olosuhteet huomioon ottaen.

      Tarina kuitenkin hieman ontuu kun ajatellaan miehen fysiikkan realiteettejä, kuin myös kerrotun sikiämisen pika-lottovoittoa.

      Eli tyttäret juottavat isänsä niin umpikänniin ettei tämä edes tiedä eikä jälkeenpäin muista mitä hänelle oli tehty. Onk'helma on se, tuossa kuosissa olevalla miehellä ei yleensä edes ota ns. eteen ja toisekseen orgasmin saanti riskeeraa olla vaikeaa tai mahdotonta.

      Sitten tyttäret ovat kumpikin samaan aikaan kiertonsa otollisessa vaiheessa, sisäsiittoinen hyväksikäyttö peräkkäisinä öinä ja simbsalabim, tyttäret tulevat raskaiksi konkreettisestikin ilmaisten kertalaakista. Ei kuulosta kovin kovin realistiselta, mutta osaltaan kyllä kuvaa Raamatun kaksinaismoraalista maailmaa.

      *

      Sitten hetkeksi itse avauksen teemaan. Vartiotorniseuran oppihistoria osoittaa ettei sen hengellinen yksinvaltias hallintoelin ole muuta kuin itse-ihmisvetoinen, mutta ei toki niin etteikö sillä olisi oikeakiskin miellettäviä tulkintoja. Menettelytavat taasen ovat niitä fariselais-kirjanoppineiden lakihenkistä taakoitusta ja jäsentensä dominointi-kontrolointia.

      *

      Sitten kilpaileville uskoville, ketjun avaaja mukaanlukien, rehellisyystesti johon en henkeäni pidätellen odota rehellisiä vastineita.

      Kun täällä aiheellisesti seuran yksinvaltias-hallintoelintä kritisoidaan, niin siitä herää se oleellinen globaalimpi kysymys, että ovatko asiasta kritisoivat kilpailevat ns. nykykristityt hengellis-moraalisesti paremmassa kuosissa uskomuksiensa ja pelastustoivonsa, sekä taivaspaikkansa perustuksien riippumattomuuden suhteen.

      Todisteet osoittavat myös heillä olevan puhtasti ihmisvetoinen diktaattori-hallintoelin jota heidän on pakko kumartaa, joka on heille jälkijättöisesti ilman Kristuksen oikeutusta ja valtuutusta diktaattorin tavoin sanellut mikä heidän uskonsa ytimen on oltava ... muutoin luopio-kerättiläiseksi leimaaminen ja ikuisen helskutin kadotus odottaa.

      Kas näin kuuluu tuo viattomien verellä ja pakolla rapattu uskontunnustus ja lukekaapa koko linkien aineisto jos asia on päässyt hämärtymään:

      * Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.

      - https://fi.wikipedia.org/wiki/Athanasioksen_uskontunnustus

      * Nikean ensimmäinen kirkolliskokous

      - https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikean_ensimmäinen_kirkolliskokous

      ;-)

      Ps. Palstalla hyvin aktiivinen kirkon _huttukonekin_ kiertää edellä olevaa realiteettiä kuin ruttoa, mutta onhan se hyvin ymmärrettävästi välttämätöntäkin kun rehellisyydellä ei voi virtuaalisen taivaspaikan tarjoavia uskonkappaleitaan ylläpitää.

      Rattoisaa päivän jatkoa ;-)

      • huttuapukkaa

        On se hyvä että kaltaisiasi ateistihuttukoneita on tälläkin palstalla. Erottu elämän raadollisuus hyvin.

      • UskomusKaupustelijat
        huttuapukkaa kirjoitti:

        On se hyvä että kaltaisiasi ateistihuttukoneita on tälläkin palstalla. Erottu elämän raadollisuus hyvin.

        On hyvin ymmärettävä miks uskovat eivät halua sitten tikullakaan koskea mm. ko. esille nostettuihin realiteetteihin.

        Kongitiivisen dissonanssin itselleen ja toisille epärehellisyyden sivuraide- ja suunpiksentävietti vie voiton. Nuo ovat ilmeisemmin niitä aitojen kristittyjen hengenhedelmiä.

        Raamattu ennustaa, että "rehellisyys maan perii" joskaan sitä ei ilmiselvästikään tule laskea uskovien varaan.

      • PohjoisenAkka

        Arvelen sinut mieheksi, joten tiedät varmasti miehen kyvyt eri tiloissa ollessaan.
        Minä olen kuullut ja nähnyt tapauksia tosielämässä, jolloin miehet eivät kykene tai halua täyttää aviollisia oikeuksiaan edes selvänä ja terveinä ollessaan.
        Kukahan senkin kertomuksen on vääntänyt ja kääntänyt?
        Sukurutsausta kuitenkin harrastetaan monissa maissa nykyisinkin.

        Rehellinen ollakseni - isäni oli jumalani lapsesta alkaen, mutta rajansa kaikella!
        5-vuotiaasta lähtien halusin asumaan yksin! Päästä eroon perheestäni.
        Yksin eläessä on sentään pieni mahdollisuus asettaa omat rajansa ja periaatteensa.
        Tosin on ollut aikoja, jolloin hormonit vaativat omaa lasta.
        Lapsentarve korjaantui sukulaisten avulla ja työssä, kunnes se meni ohi.

      • UskomusKaupustelijat
        PohjoisenAkka kirjoitti:

        "Minä olen kuullut ja nähnyt tapauksia tosielämässä, jolloin miehet eivät kykene tai halua täyttää aviollisia oikeuksiaan edes selvänä ja terveinä ollessaan."

        Seksi on kuitenkin herkkä laji kaikkinensa ja ajoittainen tai kroonisempikin haluttomuus koskee kumpaakin sukupuolta. Kuitenkin tilastojen mukaan halujen heikentymistapauksissa ne ovat useimmiten naiset, jotka alkavat menettää kiinnostusta yhteisiin nautiskelupuuhiin ja tämä jo muutamankin avioliittovuoden kuluttua. Yksi keskeisin miesten murheen aihe on juurikin puolison haluttomuus ja se ns. velvollisuus-sääliseksi ei sekään ole miehelle mieleen.

        Mutta onhan niitä paljon naisiakin, jotka kärvistelevät haluttoman puolison vuoksi. Osa sitten lähtee toisille laitumille vieraisiin hakemaan kotona uupuvaa osuutta tai päättävät erota.

        Ideaalia tietysti olisi jos parilla olisi suunnilleen toisiaan vastaava libido ja maku tuonkin yhteisen puuhastelun suheen ja onhan niitä sellaisiakin pareja.

        Mitä taasen Raamattuun tulee, niin se sisältää paljon kakisinaismoraalisuutta mies-nais rintamalla.

      • Paipapum
        UskomusKaupustelijat kirjoitti:

        " ; ..paljon kakisinaismoraalisuutta mies- naisrintamalla , " -
        Ei se raamattu taida olla siihen syypää , vaan jo muinaisesta persiasta periytynyt pappisjärjestelmä , kaikkine luostareineen , jossa vinksahtaneet munkit on hääränneet omia menojaan , ja armeijat , joilla jo muinaisen Kreikan ajoilta asti oli väkivaltaisia ja luonnottomia tapoja , juuri niiden takia kreikka oli pahimpia naisten alistajia ,
        ja kun kysytää , olivatko nuo töröhattuiset selipa attikirkonmiehet niitä parhaita avioneuvojia , niin nykyvalossakin ...kun katselee näitä eri uskonryhmien ukkoköörejä , jotka esiintyvät kaikkivaltiaan tiedon haltijoina , niin ,
        ehkä on kuitenkin niin , että noissa -Libido-kysymyksiss ei homma ole kenenkään hanskassa , ja että sukupuolisuus ei välttämättä liity noihin Uskonasioihin ollenkaan , vaan paljon tietoa puuttuu ,
        sitten , on turha , nykyaikana mouruta puhdin puutetta , lääkärit ovat luoneet luvuttoman määrän vekottimia , joilla pariskunta leikkii vielä satavuotiaanakin ,

      • Paipapum
        PohjoisenAkka kirjoitti:

        Arvelen sinut mieheksi, joten tiedät varmasti miehen kyvyt eri tiloissa ollessaan.
        Minä olen kuullut ja nähnyt tapauksia tosielämässä, jolloin miehet eivät kykene tai halua täyttää aviollisia oikeuksiaan edes selvänä ja terveinä ollessaan.
        Kukahan senkin kertomuksen on vääntänyt ja kääntänyt?
        Sukurutsausta kuitenkin harrastetaan monissa maissa nykyisinkin.

        Rehellinen ollakseni - isäni oli jumalani lapsesta alkaen, mutta rajansa kaikella!
        5-vuotiaasta lähtien halusin asumaan yksin! Päästä eroon perheestäni.
        Yksin eläessä on sentään pieni mahdollisuus asettaa omat rajansa ja periaatteensa.
        Tosin on ollut aikoja, jolloin hormonit vaativat omaa lasta.
        Lapsentarve korjaantui sukulaisten avulla ja työssä, kunnes se meni ohi.

        Ai niin , piti vastata Pohjolan Akalle kysymykseen niistä Vennäille menneistä , Ameriikan juhlien aikaan jokunen vuosi sitten heidän pressa kiitti suomalaisia naisia jotka toimivat esim, emännöitsijöinä rikkaissa perheissä , He olivat tulleet kanadan kautta Jenkkeihin ja saaaneet ensin oppinsa Pietarin runtinashoveissa aputyttöinä ja sisäkköinä , Miehet meni Kiteen kautta Pietarin Putilovin tykkitehtaille , ja heistä tuli metallimiehiä , siksi he lähtivät Amerikkaan amerikkaan , puuveittellä kultaa vuolemaan , kaivoksiin , jossa todella saattoi ansaita enemmän ,

      • Paipapum
        Paipapum kirjoitti:

        " ; ..paljon kakisinaismoraalisuutta mies- naisrintamalla , " -
        Ei se raamattu taida olla siihen syypää , vaan jo muinaisesta persiasta periytynyt pappisjärjestelmä , kaikkine luostareineen , jossa vinksahtaneet munkit on hääränneet omia menojaan , ja armeijat , joilla jo muinaisen Kreikan ajoilta asti oli väkivaltaisia ja luonnottomia tapoja , juuri niiden takia kreikka oli pahimpia naisten alistajia ,
        ja kun kysytää , olivatko nuo töröhattuiset selipa attikirkonmiehet niitä parhaita avioneuvojia , niin nykyvalossakin ...kun katselee näitä eri uskonryhmien ukkoköörejä , jotka esiintyvät kaikkivaltiaan tiedon haltijoina , niin ,
        ehkä on kuitenkin niin , että noissa -Libido-kysymyksiss ei homma ole kenenkään hanskassa , ja että sukupuolisuus ei välttämättä liity noihin Uskonasioihin ollenkaan , vaan paljon tietoa puuttuu ,
        sitten , on turha , nykyaikana mouruta puhdin puutetta , lääkärit ovat luoneet luvuttoman määrän vekottimia , joilla pariskunta leikkii vielä satavuotiaanakin ,

        Sukupuolisuus ei välttämättä liity uskonasioihin ollenkaan ;.."
        Ei niin , ja kun ihmislaji saa sen jo perimässä itseensä ; Kirjoitus sanoo , että ihmisellä ei ole mitään etua eläinten edellä , vaan ihmiset häviää siinä kuin eläimetkin , ;
        Kun katsoo hevosia , tai vaikka lehmiä , niin samalla tavalla ne , omissa oloissaan , syntyvät , viettävät lapsuutta ja nuoruutta , , ja kun tulee " Lemmen aika , " alkavat kiehnätä mieluista kaveria vasten , Nuo vihkiäiset sun muut on aikain kuluessa rakenneltu vain jonkin kontrollin ylläpidoksi , ja useinkin huonolla menestyksellä , ; ihmiset ei hallitse viettejään , Einstein rakensi ekaa reaalista maailmankuvaa , mutta saksalaisen Heisenbergin ns , sattumavakio ohjaa tunnettua maailmankaikkeutta edelleen ,
        _siis sattuma valinta on se , joka ohjaa tunnettua kaikkeutta , eikä voisi jotenkin muuten ollakaan , ; se vanha -kellokonekaikkeus kun tähtineen palaisi poroksi muutaman tuhannen vuoden aikaan , jos sellainen olisi , fysiikan lakien mukaan ,
        Kirjan "..Ajan lyhyt historia.." Kirjoittaja sanoo , ettäjos ns, alkuräjähdysteoria pitää paikkansa , niin silloin sen takana on joku suunnaton , hienostunut Äly ,
        se voi olla jotain sellaista , jota emme vielä tajua , mutta se on äärettömän tarkka , , ja sattumavakiokin on osa suunnatonta ohjausmekanismia , , .

    • Jtsatu

      Apua ! lukmisesta trauma. Siellä on mörköjä . Tulee pisut housuun. eikä tulikin isot paskat Ainakin Jehovien raamatusta.

    • Rontispauli

      Paipapum 26.12.2017 5:33

      "Sukupuolisuus ei välttämättä liity uskonasioihin ollenkaan ;.."
      Ei niin"
      -Eikä saisi liittyä vartiotorniuskontoonkaan, sen väärinkäytöksiin, ja viranomaiset ovatkin selvittämässä sen pedofiilien suojeluohjelmaa. Englannissa, Australiassa, Kanadassa, USA:ssa ainakin konkreettisia oikeusjuttuja sielläkin.
      Sukupuolisuudesta mainittakoon, että jotkut ihmiset syntyvät molemmin sukupuolielimin. Suomessa Oulun sairaalassa heitä leikattiin syntymän jälkeen periaatteella, että vallitsevammilta näyttävät elimet jätettiin. Nykyään jätetään kuulemma leikkaamatta, perusteltuna, että saavat aikanaan itse päättää omista asioistaan.
      Tämä on veikeästi Jehovalta, sillä lahko joka pyrkii sanomaan kaikesta, kuten naisen hameen helmasta, miehen parrasta, sandaalikäytöstä vartiotornikaupustelussa, kahvin juomisestakin, on tainnut jäädä täysin sanattomaksi kaksien sukupuolielimien suhteen ?

      " Kun katsoo hevosia , tai vaikka lehmiä "
      -Niitä kelpaa katsella.

      " Einstein rakensi ekaa reaalista maailmankuvaa "
      -fysiikkaa, E = massa kertaa valon nopeus toiseen. Lukion ja fysiikan kurssit käyneet lahkolaisnuoret tuntevat. Kysy heiltä tarkemmin, älä paheksu että kävivät lukiota.

      "sattumavakio ohjaa tunnettua maailmankaikkeutta edelleen"
      -Mutta juuri opiskelu on omiaan suojaamaan lahkon syliin hurahtamiselta.
      Voi myös suositella Pasi Turusen kirjaa Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa. Kirja esittelee lahkon vartiotornisitaatein. Todistajat eivät ole kyenneet osoittamaan yhtään virhettä kirjassa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      13442
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe