YYA-ajan armeija oli historiamme vahvin

YYA-sopimuksen solmimisen aikoihin ja sen jälkeen Suomen puolustusvoimat olivat vahvimmillaan. Kaikki historiaan perehtyneet toki ovat tämän aina tienneetkin. vain Alfamerin kirjakaupasta historioan tietonsa hankkiville tämä on ollut epäselvää.

Sen jälkeen armeija on heikentynyt. Jo 60-luvulla materiaali oli käynyt niin vanhanaikaiseksi, että sitä piti alkaa uusimaan. Rauhan aikana kaluston uusiminen on kallista, mutta presidentti Kekkosen jämäkässä johdossa luotiin ns. K-ohjelma, jonka avulla homma hoidettiin. Kaikesta huolimatta varoja ei riittänyt nykyaikaisen aseistuksen hankkimiseen koko reserville, joten Suomi-konepistoolit ja Ukko-Pekka-kiväärit pidettiin varastoissa aina pitkälle 1990- ja 2000-luvuille saakka.

Kaiken lisäksi maanpetoksellisesta toiminnasta epäilty aines oli jättänyt puolustusvoimat ja pääosin poistunut maasta kokonaan.

Armeijaamme heikennettiin tuntuvammin vasta EU-ajan aikana tai sen kynnyksellä. Tuolloin suljettiin useita varuskuntia ja varusmiesten valintakriteereitä kiristettiin niin, että entistä pienempi osa ikäluokasta saa koulutuksen. EU:hun liittymisen tarkoitus olikin puolustuksemme ulkoistaminen.

YYA-Suomessa oli turvallista ja hyvää elää ja toisin kuin nyt, elintaso ja elämänlaatu vain paranivat koko ajan, kaikkien osalta. KIITOS KEKKONEN.
551006
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Puppua.

Pitkälle 60-luvulle ei rutiininomaisesti Suomen ilmatilaa loukkaavia Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain toisiaan vakoilevia tiedustelukoneita voitu seurata edes katseella, kun ei ollut kunnon tutkia saati ohjuksia tai ohjuksilla varustettuja torjuntahävittäjiä.

Maavoimilla ei juuri ollut panssareita, ja panssarintorjuntakin perustui lähinnä telamiinoihin ja sulutukseen. Ilmatorjuntakykyä ei käytännössä ollut. Miehet kulkivat polkupyörillä tai kriisitilanteessa pakko-otettujen traktoreiden lavoilla ilman suojaa. Talvivaatetus oli onnetonta.

Laivaston vähillä aluksilla ei ollut kunnon tutkia eikä sen enempää merimaali- kuin ilmatorjuntaohjuksiakaan, joten olivat käytännössä istuvia ankkoja. Maalitauluja.

Tykistöä sentään oli ja on jonkin verran. Suomalaisen tykkimiehen hyvä koulutus ja asenne pelastavat paljon siitä, mitä materiaalista puuttuu.

Venäjän propaganda tekee parhaansa, jotta Suomen puolustusvoimat saisi lisää määrärahoja, ja onkin onnistunut varsin hyvin: armeija on voimistunut, nopean toiminnan vastaiskukykyä on kehitetty voimakkaasti, asenteet koventuneet ja asevelvolliset erittäin maanpuolustushenkisiä.

Sehän kai oli Venäjän tarkoituskin?

Äänestä
  • "Maavoimilla ei juuri ollut panssareita"

    Panssareita oli yhtä paljon kesällä 1944, jolloin ne riittivät aivan hyvin pysäyttämään Neuvostoliiton hyökkäyksen, vaikka sen tavoitteena ei olisi ollutkaan Helsinki.

    "panssarintorjuntakin perustui lähinnä telamiinoihin ja sulutukseen"

    Silkka valhe. Varastot olivat täynnä panssarinyrkkejä ja -kauhuja, jotka tuolloin olivat parhaita käytettävissä olleita ps-torjunta-aseita, saksalaisten 75 mm:n pst-tykkien ohella, joita niitäkin oli sodan ajan tarve käytettävissä.

    "Ilmatorjuntakykyä ei käytännössä ollut"

    Se oli parempi kuin sodan aikana. Ilmavoimien kalustona olleet Messerschmidt-hävittäjät olivat täysin ajanmukaista kalustoa vielä 50-luvun alussa. Potkurikoneilla taisteltiin vielä Korean sodassakin.

    " Miehet kulkivat polkupyörillä tai kriisitilanteessa pakko-otettujen traktoreiden lavoilla ilman suojaa"

    Kuten he tekivät koko jatkosodan ajan ilman mitään ongelmaa. Reservin osalta tilanne on edelleen ihan sama. Miehistönkuljetusajoneuvoja on riittävästi vain varusmiesosastoille.

    "Talvivaatetus oli onnetonta"

    HAHAHHAHAHHAHHAAA. Ihanko totta? Se oli samanlaista tai parempaa kuin veteraaneilla sodassa. Se oli itse asiassa sinä aikana parasta talvivaatetusta eikä yhdelläkään armeijalla ollut sen parempaa.

    "Laivaston vähillä aluksilla ei ollut kunnon tutkia eikä sen enempää merimaali- kuin ilmatorjuntaohjuksiakaan"

    Kuten ei tuohon aikaan ollut kenelläkään muullakaan.

    Olet sinä vaan kova poika valehtelemaan ja vääristelemään.

    "Sehän kai oli Venäjän tarkoituskin?"

    En tiedä. Ehkä, ehkä ei, mikäli asia yleensä Venäjää mitenkään kiinnostaa. Sehän on vähentänyt joukkojaan rajamme takana, joten kovin suurena uhkana se nykyistä Suomea ja sen puolustusvoimia tuskin pitää.

    Neuvostoliitto taas tosiaankin halusi vahvistaa Suomen armeijaa, niin että pystyisi itse torjumaan mahdollisen lännestä, tai Saksasta, tulevan hyökkäyksen.

    Äänestä

  • vastauksesi-on-pötyä kirjoitti:

    "Maavoimilla ei juuri ollut panssareita"

    YYA-ajan käsitti ajanjakson välillä 1948 – 1992, jota voidaan pitää lähes kokonaisuudessaan Suomen puolustusvoimien alennustila-aikana.

    Tositilanteessa rahan ja teräksen puute oltaisiin korvattu verellä.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    YYA-ajan käsitti ajanjakson välillä 1948 – 1992, jota voidaan pitää lähes kokonaisuudessaan Suomen puolustusvoimien alennustila-aikana.

    Tositilanteessa rahan ja teräksen puute oltaisiin korvattu verellä.

    " jota voidaan pitää lähes kokonaisuudessaan Suomen puolustusvoimien alennustila-aikana"

    Voi pitää, jos uskoo satuihin. Tosiasiat eivät kyseistä harhaluuloa tue.

    Äänestä

  • Juu, samoiltiin mettissä, ammuttiin kiväärillä hekoja ja lekoja. Onnekkaimmat ampuivat emmalla sarjoja: sarrrja, sarrrja ja toiset vaan: laukaus, laukaus. Atomipommistakin selvittiin sadeviitan alla ja kuusen havuilla harjattiin ydinlaskeutumat pois vaatteista.

    Äänestä

  • "panssarintorjuntakin perustui lähinnä telamiinoihin ja sulutukseen"

    Tehokkain pst-ase oli 60-luvulta alkaen 95mm raskas sinko, eli tutummin musti. Se oli siihen aikaan tehokas ase ja aivan kuranttia tavaraa aina 80-luvulle asti.

    "Tykistöä sentään oli ja on jonkin verran. "

    Tosin sillä oli ongelmana surkea liikkuvuus ja rajoitettu kantama, joka kärsi entisestään juuri tuosta liikkuvuuden puutteesta. Tykit olivat monesti hinausnopeudeltaan vain 20km/h ja kantama max. 10km.

    Laajamittainen modernisointi aloitettiin vasta 80-luvulla, jolloin paranneltiin 152mm haupitsit ja 90-luvulla päästiin viimeinkin eroon viimeisistäkin vuosisadan alun tykeistä (76mm tykit vuodelta 1902..).

    Äänestä

"Erikoismiehet jatkaa YYA-ajan propagandaa, kuyen uskollisen Kremlin kellokkaan tuleekin.

1. "YYA-sopimuksen solmimisen aikoihin ja sen jälkeen Suomen puolustusvoimat olivat vahvimmillaan."

Armeija oli samanlaisessa alennustilassa kuin 1920-luvun alussa. Kalusto oli pääasiassa romua ja paljolti peräisin vuosisadan alusta. Meri- ja ilmapuolustus olivat toimintakyvyttömiä.

2. "Sen jälkeen armeija on heikentynyt. Jo 60-luvulla materiaali oli käynyt niin vanhanaikaiseksi, että sitä piti alkaa uusimaan. Rauhan aikana kaluston uusiminen on kallista, mutta presidentti Kekkosen jämäkässä johdossa luotiin ns. K-ohjelma, jonka avulla homma hoidettiin. "

Kekkonen suhtautui eritäin vastahankaisesti armeijan nykyaikaistamiseen. Idänkaupan ylijäämän takia siihen oli suostuttava,

3."Kaiken lisäksi maanpetoksellisesta toiminnasta epäilty aines oli jättänyt puolustusvoimat ja pääosin poistunut maasta kokonaan."

4. Jonkin verran parhaita upseereita, tiedusteluhenkilöstöä ja kaukopartiomiehiä poistui maasta. Useimmat palasivat takaisin, mutta eivät asevoimiin.

5. "Armeijaamme heikennettiin tuntuvammin vasta EU-ajan aikana tai sen kynnyksellä. Tuolloin suljettiin useita varuskuntia ja varusmiesten valintakriteereitä kiristettiin niin, että entistä pienempi osa ikäluokasta saa koulutuksen."

Itä-Saksan romahdus mahdollisti suuret ajanmukaisen kaluston hankinnat. Sodan ajan vahvuus supistettiin varustuksen riittävyyden mukaiseksi. Meri- ja ilmavoimat nykyaikaistettiin.

6."EU:hun liittymisen tarkoitus olikin puolustuksemme ulkoistaminen."

EU-jäsenyys ei vaikuttanut mitään maanpuolustuksen järjestelyyn joskin sen uskottiin lisäävän turvallisuutta.

/. YYA-Suomessa oli turvallista ja hyvää elää ja toisin kuin nyt, elintaso ja elämänlaatu vain paranivat koko ajan, kaikkien osalta. KIITOS KEKKONEN. "

Elintasomme on noussut rajusti EU-jäsenyyden aikana. Olemme läntisen yhteisön jäsenenä paremmassa turvassa kuin koskaan.

Äänestä
  • "Erikoismiehet jatkaa YYA-ajan propagandaa, kuyen uskollisen Kremlin kellokkaan tuleekin."

    Se onkin todella helppoa. Ei tarvitse muuta kuin kertoa totuus. Se tosin tuntuu haittaavan monia täällä.

    "Armeija oli samanlaisessa alennustilassa kuin 1920-luvun alussa. Kalusto oli pääasiassa romua ja paljolti peräisin vuosisadan alusta. Meri- ja ilmapuolustus olivat toimintakyvyttömiä."

    Vuosisadan alusta? Mihin sodan aikana hankittu materiaali oi kadonnut?

    "Kekkonen suhtautui eritäin vastahankaisesti armeijan nykyaikaistamiseen."

    Höpö höpö.

    Kun Kekkonen tuli presidentiksi, hän lähetti kaikille veteraaneilla mitalin ja kiitoskirjeen. Yksikään toinen presidentti ei ole tehnyt samaa.

    "Itä-Saksan romahdus mahdollisti suuret ajanmukaisen kaluston hankinnat. "

    Ahaa, näin EU-aikana muiden käytöstään poistaman käytetyn kaluston hankkinen on ajanmukaistamista. Sen sijaan vuonna 1949 varastoissa ollut Saksasta uutena hankittu tuliterä kalusto oli "pääosin vuosisadan alusta".

    "Sodan ajan vahvuus supistettiin varustuksen riittävyyden mukaiseksi."

    EU-aikana sodan ajan vahvuuksien supistaminen koulutusta vähentämällä on "puolustusvalmiuden lisäämistä. Noinhan toimittiin myös 1930-luvulla ja aivan samasta syystä: rahan puutteesta. Se teki armeijastamme niin "vahvan", että puolustus murtui Summassa ja Suomen oli pakko rukoilla rauhaa. Tuolloinkin muuten varustus oli muiden vanhanaikaisena hylkäämää.

    "Meri- ja ilmavoimat nykyaikaistettiin."

    YYA-aikana meri- ja ilmavoimat nykyaikaistettiin useammin. Kieltämättä Hornetit ovat olleet kaikkein ajanmukaisin kalustus, joka ilmavoimillamme on ollut, mutta riittävän ajanmukaisia aikanaan olivat myös Migit ja Drakenit. Hawkithan ovat sitä vieläkin.

    "EU-jäsenyys ei vaikuttanut mitään maanpuolustuksen järjestelyyn joskin sen uskottiin lisäävän turvallisuutta."

    EU-jäsenyyden vaatima taloudellinen sopeutus on tehnyt puolustusvoimien ylläpidosta yhtä vaikeaa kuin se oli 1920-luvulla. Kekkosen aikaan puolustusvoimat sen sijaan pystyivät helposti hankkimaan täysin ajanmkaista aseistusta, kuten rynnäkkökiväärejä ja sinkoja, jotka olivat laadultaan maailman parhaimpia.

    "Elintasomme on noussut rajusti EU-jäsenyyden aikana"

    Ei todellakaan ole. Monen elintaso on suhteessa laskenut YYA-aikaan verrattuna.

    Inflaatio on sen sijaan edennyt EU-aikana liki samaa tahtia kuin se YYA-aikana jylläsi vain öljykriisin pahimmassa vaiheessa 1970-luvun puolivälissä ja sittemmin Koiviston kovan markan aikana 80-luvulla. Suurimman osan Kekkosen presidenttinä oloaikaa rahanarvo heikkeni vähemmän kuin se on heikennyt nyt EU-aikana.

    Äänestä

  • "Itä-Saksan romahdus mahdollisti suuret ajanmukaisen kaluston hankinnat. Sodan ajan vahvuus supistettiin varustuksen riittävyyden mukaiseksi. Meri- ja ilmavoimat nykyaikaistettiin."

    Pötyä. Merivoimat ja ilmavoimat oli ihan ajanmukaiset jo 80-luvulla. Merivoimilla oli ohjusveneet, tykkiveneet ja maalta laukaistavat ohjuspatterit sekä tehokkaat tornikanuunat linnakkeilla. Ilmavoimat puolestaan operoi Mig-21BIS ja Draken koneilla, jotka olivat ihan käypää tavaraa kasarilla ja aluetorjuntaa varten oli ITO79 eli tutummin SA-2 patterit.

    80-luvun suurin puutos oli osittain torsoiksi jääneet maavoimat, jotka saatiin lopulta lähestulkoon varustettua DDR-kaupoilla 90-luvun alussa, mutta toki vahvuutta piti silti rankasti pienentää 80-luvun huumoripitoisesta 700000 miehen armeijasta.

    Äänestä

  • erikoismiehet kirjoitti:

    "Erikoismiehet jatkaa YYA-ajan propagandaa, kuyen uskollisen Kremlin kellokkaan tuleekin."

    Se onkin todella helppoa. Ei tarvitse muuta kuin kertoa totuus. Se tosin tuntuu haittaavan monia täällä.

    "Armeija oli samanlaisessa alennustilassa kuin 1920-luvun alussa. Kalusto oli pääasiassa romua ja paljolti peräisin vuosisadan alusta. Meri- ja ilmapuolustus olivat toimintakyvyttömiä."

    Vuosisadan alusta? Mihin sodan aikana hankittu materiaali oi kadonnut?

    "Kekkonen suhtautui eritäin vastahankaisesti armeijan nykyaikaistamiseen."

    Höpö höpö.

    Kun Kekkonen tuli presidentiksi, hän lähetti kaikille veteraaneilla mitalin ja kiitoskirjeen. Yksikään toinen presidentti ei ole tehnyt samaa.

    "Itä-Saksan romahdus mahdollisti suuret ajanmukaisen kaluston hankinnat. "

    Ahaa, näin EU-aikana muiden käytöstään poistaman käytetyn kaluston hankkinen on ajanmukaistamista. Sen sijaan vuonna 1949 varastoissa ollut Saksasta uutena hankittu tuliterä kalusto oli "pääosin vuosisadan alusta".

    "Sodan ajan vahvuus supistettiin varustuksen riittävyyden mukaiseksi."

    EU-aikana sodan ajan vahvuuksien supistaminen koulutusta vähentämällä on "puolustusvalmiuden lisäämistä. Noinhan toimittiin myös 1930-luvulla ja aivan samasta syystä: rahan puutteesta. Se teki armeijastamme niin "vahvan", että puolustus murtui Summassa ja Suomen oli pakko rukoilla rauhaa. Tuolloinkin muuten varustus oli muiden vanhanaikaisena hylkäämää.

    "Meri- ja ilmavoimat nykyaikaistettiin."

    YYA-aikana meri- ja ilmavoimat nykyaikaistettiin useammin. Kieltämättä Hornetit ovat olleet kaikkein ajanmukaisin kalustus, joka ilmavoimillamme on ollut, mutta riittävän ajanmukaisia aikanaan olivat myös Migit ja Drakenit. Hawkithan ovat sitä vieläkin.

    "EU-jäsenyys ei vaikuttanut mitään maanpuolustuksen järjestelyyn joskin sen uskottiin lisäävän turvallisuutta."

    EU-jäsenyyden vaatima taloudellinen sopeutus on tehnyt puolustusvoimien ylläpidosta yhtä vaikeaa kuin se oli 1920-luvulla. Kekkosen aikaan puolustusvoimat sen sijaan pystyivät helposti hankkimaan täysin ajanmkaista aseistusta, kuten rynnäkkökiväärejä ja sinkoja, jotka olivat laadultaan maailman parhaimpia.

    "Elintasomme on noussut rajusti EU-jäsenyyden aikana"

    Ei todellakaan ole. Monen elintaso on suhteessa laskenut YYA-aikaan verrattuna.

    Inflaatio on sen sijaan edennyt EU-aikana liki samaa tahtia kuin se YYA-aikana jylläsi vain öljykriisin pahimmassa vaiheessa 1970-luvun puolivälissä ja sittemmin Koiviston kovan markan aikana 80-luvulla. Suurimman osan Kekkosen presidenttinä oloaikaa rahanarvo heikkeni vähemmän kuin se on heikennyt nyt EU-aikana.

    Miten niin laskenut. Sinun sairaseläkkeesi on isompi kuin pietarilaisen lääkärin kuukausipalkka.

    Äänestä

  • hyvin.mene.venäjällä kirjoitti:

    Miten niin laskenut. Sinun sairaseläkkeesi on isompi kuin pietarilaisen lääkärin kuukausipalkka.

    Ei ole, koska en saa sairaseläkettä. Enkä tarvitsekaan.

    Mitä tekemistä pietarialaisen lääkärin kuukausipalkalla on sen kanssa, että EU-jäsenyys ja globalisaatio ovat käytännössä tuhonneet Suomen talouden. Sinisilmäiset hölmöt kun ovat helppoja hyväksikäytettäviä, vaikka he omasta mielestään olisivat edellä kävijöitä ja rehentelisivätkin "kansainvälisyyden" tuomalla paremmuudellaan muulle porukalle, mitä he tosin tekevät vain niin kauan kuin heillä vielä on housut jaloissaan tynnyriin pukeutumisen sijasta.

    Äänestä

Eikö ne hävittäjät hankittu silloin Ruotsista. Eikö tarkkispoika enää vihaa Ruotsia.

Äänestä
  • Varmasti kaltaiseisi tarkkisnulikat vihaavat edelleen Ruotsia, kuten he vihaavat vähän kaikkea muutakin.

    Meille Kekkosta ja YYA-aikaa arvostaville isänmaallisille suomalaisille taas Ruotsi on naapuri, joka tukenat ja auttanut meitä aina hädänhetkellä ja jossa on aina mukava poiketa, ihan vaikkapa vain suklaata ostamassa.

    Pohjoismaat ovat meidän luonnollinen viitekehyksemme.

    Äänestä

  • Tarkkispoika on isänmaallisuuden vastakohta, jos sillä isänmaalla tarkoitetaan Suomea! YYA-aika ja Kekkonen ( N-Liitto) ovat kaikki menneen talven lumia!

    Suomen talous on 3:n prosentin kasvussa ja työttömyys vähenee kaiken aikaa. Kohta saamme myös ns kestävyysvajeen kuriin! Siinä on jo monta asiaa, jotka raivostuttavat Tarkkispoikaa!

    Meillä on nykypäivän oloihin juuri sopivasti ja laafddukkaasti varustettu armeija. Olin varusmiehenä 60-luvulla ja kannoin pystykorvaa, Suomi-kp:ttä ja Lahttti-Salorantaa eli se siitä ajanmukaisesta aseistuksesta!

    YYA-aika auttoi meitä taloudellisesti, mutta muilta osin ttuo ajanjakso oli henkisesti ja poliittisesti katastrofi!

    Äänestä

  • ErikoinenTarkkis kirjoitti:

    Tarkkispoika on isänmaallisuuden vastakohta, jos sillä isänmaalla tarkoitetaan Suomea! YYA-aika ja Kekkonen ( N-Liitto) ovat kaikki menneen talven lumia!

    "Olin varusmiehenä 60-luvulla ja kannoin pystykorvaa, Suomi-kp:ttä ja Lahttti-Salorantaa eli se siitä ajanmukaisesta aseistuksesta!"

    Kaikki puupyssyä hienompi on sinulle vaikeaa ymmärtää.

    Suomella oli itseasiassa yksi Euroopan kehittyneimmistä armeijoista 60-luvulla, jos mittapuuksi otetaan yksittäisen sotilaan ase ja varustus. Vuonna -62 otettiin nimittäin käyttöön taisteluasukokonaisuus m/62 johon sisältyi rynnäkkökivääri 62, kevyt konekivääri 62 ja maastopuku 62 kypärineen (olisko ollut Euroopan ensimmäisiä). Kotimaista rynkkyä edelsi jo vuonna -54 käyttöön otettu AK-47, jota varusmiehet käytti mm. RUKssa. Rynnäkkökiväärien määrissä toki jäätiin jälkeen tavoitteista. Kaikki länsimaat käyttivät vielä tuolloin pitkän patruunan itselataavia kivääreitä, vanhoja konepistooleita ja yksivärisiä kenttäpukuja.

    Sodan aikaisia konepistooleita käytti jokainen länsimaa vielä tuolloin, mm. USA Vietnamissa. Sodanaikaista pikakivääriä käyttiin mm. brittijoukoissa vielä 90-luvulle tultaessa (Bren).

    Äänestä

  • "Vuonna+-62+otettiin+nimittäin+käyttöön+taisteluasukokonaisuus+m/62+johon+sisältyi+rynnäkkökivääri+62,+kevyt+konekivääri+62+ja+maastopuku+62+kypärineen+(olisko+ollut+Euroopan+ensimmäisiä).+"Otettiin+ehkä+paperilla,+mutta+vuosina+1966/1967+ei+niitä+näkynyt+vielä+missään!"Kotimaista+rynkkyä+edelsi+jo+vuonna+-54+käyttöön+otettu+AK-47,+jota+varusmiehet+käytti+mm.+RUKssa.+"Eli+vain+10+%+ikäluokasta.+Muualla+oli+pystykorvat!"Rynnäkkökiväärien+määrissä+toki+jäätiin+jälkeen+tavoitteista.+"Varmasti,+koska+niitä+ei+ollut:-D"Kaikki+länsimaat+käyttivät+vielä+tuolloin+pitkän+patruunan+itselataavia+kivääreitä,"Mutta+kun+se+pystykorva+EI+OLE+itselataava+kivääri:-D"+vanhoja+konepistooleita+ja+yksivärisiä+kenttäpukuja."Turhaan+hehkutat!+Tuon+ajan+intti+oli+kalustoltaan+surkea+ja+köyhä+ja+nojaudutttiin+25:n+vuoden+takaiseen+kalusttoon!

    Äänestä

  • ErikoinenTarkkis kirjoitti:

    Tarkkispoika on isänmaallisuuden vastakohta, jos sillä isänmaalla tarkoitetaan Suomea! YYA-aika ja Kekkonen ( N-Liitto) ovat kaikki menneen talven lumia!

    Suomen talous on 3:n prosentin kasvussa ja työttömyys vähenee kaiken aikaa. Kohta saamme myös ns kestävyysvajeen kuriin! Siinä on jo monta asiaa, jotka raivostuttavat Tarkkispoikaa!

    Meillä on nykypäivän oloihin juuri sopivasti ja laafddukkaasti varustettu armeija. Olin varusmiehenä 60-luvulla ja kannoin pystykorvaa, Suomi-kp:ttä ja Lahttti-Salorantaa eli se siitä ajanmukaisesta aseistuksesta!

    YYA-aika auttoi meitä taloudellisesti, mutta muilta osin ttuo ajanjakso oli henkisesti ja poliittisesti katastrofi!

    " Olin varusmiehenä 60-luvulla ja kannoin pystykorvaa, Suomi-kp:ttä ja Lahttti-Salorantaa eli se siitä ajanmukaisesta aseistuksesta!"

    Niin, huoltojoukkojen B-miehille riittää hieman vaatimattomampi aseistus. Minulla kyllä oli Valmetin valmistama suomalainen rynnäkkökivääri. Maailman paras ase tuohon aikaan.

    "nojaudutttiin 25:n vuoden takaiseen kalusttoon"

    Eikös se vielä äsken ollut vuosisadan alusta peräisin ollutta :DDD

    Olet sinä kyllä aika huvittava otus. Neuvostovihassasi haukut omat puolustusvoimamme, jotka vielä tuolloin olivat veteraanien johdossa ja tosiaankin 1960-luvulla aseistus ja varustus maailman huippuluokkaa. Esim. panssarintorjunta oli tuolloin suhteessa tehokkaampaa kuin se on nyt.

    "Meillä on nykypäivän oloihin juuri sopivasti ja laafddukkaasti varustettu armeija"

    Onhan tuollainen pieni, käytöstä poistetuilla aseilla aseistettu armeija ihan riittävä, kun mitään uhkaa ei ole. Pienistä vihreistä miehistä yleensä pääsee eroon laittamalla korkin kiinni.

    Sinunkin kannattaisi, tulisi vähemmän kirjoitusvirheitä.

    "YYA-aika auttoi meitä taloudellisesti, mutta muilta osin ttuo ajanjakso oli henkisesti ja poliittisesti katastrofi!"

    Kenelle oli, kenelle ei. Vaikuttaa, että sinulle tällä palstalla oleminen on nytkin melkoinen katastrofi, niin henkisesti kuin poliittisestikin.

    Aiotko ajatella Stalinia koko itsenäisyyspäivänkin? Minä en kyllä ilkeäisi. Itse aion skoolata Kekkosen kuvalle. Siinä oli oikea mies paikallaan aikana, jolloin heikompien housut tutisi.

    Äänestä

  • erikoismiehet kirjoitti:

    Varmasti kaltaiseisi tarkkisnulikat vihaavat edelleen Ruotsia, kuten he vihaavat vähän kaikkea muutakin.

    Meille Kekkosta ja YYA-aikaa arvostaville isänmaallisille suomalaisille taas Ruotsi on naapuri, joka tukenat ja auttanut meitä aina hädänhetkellä ja jossa on aina mukava poiketa, ihan vaikkapa vain suklaata ostamassa.

    Pohjoismaat ovat meidän luonnollinen viitekehyksemme.

    Oikeasti Neuvostoliitto tarkkaili ihan hitosti kaikkea tuollaista. Musikat olivat onneksi yhtä tyhmiä kuin sinäkin ja nielivät Palmen uhon karvoineen päivineen. Jos olisivat tienneet Ruotsin 'vehkeilystä' NATON kanssa, nii olisivat pitäneet hävittäjien ostoa suorastaan sodanjulistuksena.

    Äänestä

  • erikoismiehet kirjoitti:

    " Olin varusmiehenä 60-luvulla ja kannoin pystykorvaa, Suomi-kp:ttä ja Lahttti-Salorantaa eli se siitä ajanmukaisesta aseistuksesta!"

    Niin, huoltojoukkojen B-miehille riittää hieman vaatimattomampi aseistus. Minulla kyllä oli Valmetin valmistama suomalainen rynnäkkökivääri. Maailman paras ase tuohon aikaan.

    "nojaudutttiin 25:n vuoden takaiseen kalusttoon"

    Eikös se vielä äsken ollut vuosisadan alusta peräisin ollutta :DDD

    Olet sinä kyllä aika huvittava otus. Neuvostovihassasi haukut omat puolustusvoimamme, jotka vielä tuolloin olivat veteraanien johdossa ja tosiaankin 1960-luvulla aseistus ja varustus maailman huippuluokkaa. Esim. panssarintorjunta oli tuolloin suhteessa tehokkaampaa kuin se on nyt.

    "Meillä on nykypäivän oloihin juuri sopivasti ja laafddukkaasti varustettu armeija"

    Onhan tuollainen pieni, käytöstä poistetuilla aseilla aseistettu armeija ihan riittävä, kun mitään uhkaa ei ole. Pienistä vihreistä miehistä yleensä pääsee eroon laittamalla korkin kiinni.

    Sinunkin kannattaisi, tulisi vähemmän kirjoitusvirheitä.

    "YYA-aika auttoi meitä taloudellisesti, mutta muilta osin ttuo ajanjakso oli henkisesti ja poliittisesti katastrofi!"

    Kenelle oli, kenelle ei. Vaikuttaa, että sinulle tällä palstalla oleminen on nytkin melkoinen katastrofi, niin henkisesti kuin poliittisestikin.

    Aiotko ajatella Stalinia koko itsenäisyyspäivänkin? Minä en kyllä ilkeäisi. Itse aion skoolata Kekkosen kuvalle. Siinä oli oikea mies paikallaan aikana, jolloin heikompien housut tutisi.

    "Niin, huoltojoukkojen B-miehille riittää hieman vaatimattomampi aseistus. Minulla kyllä oli Valmetin valmistama suomalainen rynnäkkökivääri. Maailman paras ase tuohon aikaan."

    Etelä-Suomessa ollui tykistövaruskunta, jossa ei ollut ainoatakaan rynnäkkökivääriä. RUKissa meillä oli vaneriperäiset venäläiset.

    "nojaudutttiin 25:n vuoden takaiseen kalusttoon"
    Eikös se vielä äsken ollut vuosisadan alusta peräisin ollutta :DDD"

    Sodanaikaiset. Minä en ole puhunut vuosisadan alusta.

    "Olet sinä kyllä aika huvittava otus. Neuvostovihassasi haukut omat puolustusvoimamme, jotka vielä tuolloin olivat veteraanien johdossa ja tosiaankin 1960-luvulla aseistus ja varustus maailman huippuluokkaa. Esim. panssarintorjunta oli tuolloin suhteessa tehokkaampaa kuin se on nyt."

    Miten tämä aihe liittyy Neuvostoliittoon? Ei mitenkään! Otsake on väärä, sillä 1966 meillä oli surkea aseistus. Tarkkispojalla on outtoja päähänpinttymiä?

    "Meillä on nykypäivän oloihin juuri sopivasti ja laafddukkaasti varustettu armeija"
    Onhan tuollainen pieni, käytöstä poistetuilla aseilla aseistettu armeija ihan riittävä, kun mitään uhkaa ei ole. Pienistä vihreistä miehistä yleensä pääsee eroon laittamalla korkin kiinni."

    Jaaha? Aloit siirrellä maalitolppia kesken pelin? ITSE väitit, että YYA-aikana oli hyvä varustus!

    "Aiotko ajatella Stalinia koko itsenäisyyspäivänkin? Minä en kyllä ilkeäisi. Itse aion skoolata Kekkosen kuvalle. Siinä oli oikea mies paikallaan aikana, jolloin heikompien housut tutisi."

    Ei tämä ketju Stalinin mietttimistä edellytä. Itsenäisyyspäivä sujuu hyvän ruuan ja konjakin kera vastaanottoa katsellen!

    Äänestä

  • TarkkisValehteleeTaas kirjoitti:

    Jouduttiin kerjäämään Neuvostoliitolta ja Englannilta lupaa ostaa torjuntaan tarkoitettuja ohjuksia. Pariisin rauhansopimus kielsi meiltä ohjukset. Sellaista oli nämä 'vahvat puolustusvoimat'.

    Äänestä

  • Aikoinaan kyllä. Nyt ollaan jo sanouduttu rajoituksista irti!

    Lopputulos asiassa ratkaisee!

    Äänestä

  • TTurhaMussutus kirjoitti:

    Aikoinaan kyllä. Nyt ollaan jo sanouduttu rajoituksista irti!

    Lopputulos asiassa ratkaisee!

    YYA-sopimuksen purkamisen jälkeen oltiin heti välittömästi nuolemassa persettä ja varmistamassa ettei vain rapajuoppo itänaapuri suutu.

    Äänestä

  • Niinpä! Ja sitten iso mätä pskatunkio romahti! On se niin väärin:-D

    Äänestä

  • TarkkisValehteleeTaas kirjoitti:

    "Niin, huoltojoukkojen B-miehille riittää hieman vaatimattomampi aseistus. Minulla kyllä oli Valmetin valmistama suomalainen rynnäkkökivääri. Maailman paras ase tuohon aikaan."

    Etelä-Suomessa ollui tykistövaruskunta, jossa ei ollut ainoatakaan rynnäkkökivääriä. RUKissa meillä oli vaneriperäiset venäläiset.

    "nojaudutttiin 25:n vuoden takaiseen kalusttoon"
    Eikös se vielä äsken ollut vuosisadan alusta peräisin ollutta :DDD"

    Sodanaikaiset. Minä en ole puhunut vuosisadan alusta.

    "Olet sinä kyllä aika huvittava otus. Neuvostovihassasi haukut omat puolustusvoimamme, jotka vielä tuolloin olivat veteraanien johdossa ja tosiaankin 1960-luvulla aseistus ja varustus maailman huippuluokkaa. Esim. panssarintorjunta oli tuolloin suhteessa tehokkaampaa kuin se on nyt."

    Miten tämä aihe liittyy Neuvostoliittoon? Ei mitenkään! Otsake on väärä, sillä 1966 meillä oli surkea aseistus. Tarkkispojalla on outtoja päähänpinttymiä?

    "Meillä on nykypäivän oloihin juuri sopivasti ja laafddukkaasti varustettu armeija"
    Onhan tuollainen pieni, käytöstä poistetuilla aseilla aseistettu armeija ihan riittävä, kun mitään uhkaa ei ole. Pienistä vihreistä miehistä yleensä pääsee eroon laittamalla korkin kiinni."

    Jaaha? Aloit siirrellä maalitolppia kesken pelin? ITSE väitit, että YYA-aikana oli hyvä varustus!

    "Aiotko ajatella Stalinia koko itsenäisyyspäivänkin? Minä en kyllä ilkeäisi. Itse aion skoolata Kekkosen kuvalle. Siinä oli oikea mies paikallaan aikana, jolloin heikompien housut tutisi."

    Ei tämä ketju Stalinin mietttimistä edellytä. Itsenäisyyspäivä sujuu hyvän ruuan ja konjakin kera vastaanottoa katsellen!

    "Jaaha? Aloit siirrellä maalitolppia kesken pelin? ITSE väitit, että YYA-aikana oli hyvä varustus!"

    Kyllä, YYA-aikana varusteet ja aseet olivat uutena ostettua priimaa tavaraa, kuten saksalaiset rynnäkkötykit, hävittäjät ja pst-aseistus samoin kuin 60-luvun kotimaiset rynnäkkökiväärit ja pst-aseet, jotka muuten olivat laadultaan maailman parhaita. Samaten YYA-ajan panssarikalusto ja lentoaseet kuten Mig, Draken ja Hawk,kuten myös gnatit olivat uusia ja tuliteriä ajanmukaisia aseita. Vasta EU-aikaan on otettu tavaksi ostaa muiden käytöstään poistamaa käytettyä tavaraa.

    Jaa, niin, myös edellisenä oikeistokautena 1918-45 oli käytössä paljon vanhentunutta, ulkomaista varustusta ja aseita. Silloinkin muuten jouduttiin supistamaan reservin koulutusta rahan puutteen takia, oikeisto kun aiheuttaa aina oppositiosta päästyään laman ja velkakriisin. Sitä syvemmän mitä pidempään se on poissa oppositiosta.

    "TarkkisValehteleeTaas"

    Se tosiaan on erityisosaamisesi ydintä, mutta aivan ymmärrettävää tuolla koulupohjalla.

    Äänestä

  • TarkkisValehteleeTaas kirjoitti:

    "Niin, huoltojoukkojen B-miehille riittää hieman vaatimattomampi aseistus. Minulla kyllä oli Valmetin valmistama suomalainen rynnäkkökivääri. Maailman paras ase tuohon aikaan."

    Etelä-Suomessa ollui tykistövaruskunta, jossa ei ollut ainoatakaan rynnäkkökivääriä. RUKissa meillä oli vaneriperäiset venäläiset.

    "nojaudutttiin 25:n vuoden takaiseen kalusttoon"
    Eikös se vielä äsken ollut vuosisadan alusta peräisin ollutta :DDD"

    Sodanaikaiset. Minä en ole puhunut vuosisadan alusta.

    "Olet sinä kyllä aika huvittava otus. Neuvostovihassasi haukut omat puolustusvoimamme, jotka vielä tuolloin olivat veteraanien johdossa ja tosiaankin 1960-luvulla aseistus ja varustus maailman huippuluokkaa. Esim. panssarintorjunta oli tuolloin suhteessa tehokkaampaa kuin se on nyt."

    Miten tämä aihe liittyy Neuvostoliittoon? Ei mitenkään! Otsake on väärä, sillä 1966 meillä oli surkea aseistus. Tarkkispojalla on outtoja päähänpinttymiä?

    "Meillä on nykypäivän oloihin juuri sopivasti ja laafddukkaasti varustettu armeija"
    Onhan tuollainen pieni, käytöstä poistetuilla aseilla aseistettu armeija ihan riittävä, kun mitään uhkaa ei ole. Pienistä vihreistä miehistä yleensä pääsee eroon laittamalla korkin kiinni."

    Jaaha? Aloit siirrellä maalitolppia kesken pelin? ITSE väitit, että YYA-aikana oli hyvä varustus!

    "Aiotko ajatella Stalinia koko itsenäisyyspäivänkin? Minä en kyllä ilkeäisi. Itse aion skoolata Kekkosen kuvalle. Siinä oli oikea mies paikallaan aikana, jolloin heikompien housut tutisi."

    Ei tämä ketju Stalinin mietttimistä edellytä. Itsenäisyyspäivä sujuu hyvän ruuan ja konjakin kera vastaanottoa katsellen!

    "Etelä-Suomessa ollui tykistövaruskunta, jossa ei ollut ainoatakaan rynnäkkökivääriä. RUKissa meillä oli vaneriperäiset venäläiset."

    Mihinkäs tykkimies rynnäkkökivääriä tarvitsee? Eikös siellä ammuta niillä tykeillä. Sijaintikin on takalinjoilla soppakanuunoiden seassa.

    Äänestä

  • "Kyllä, YYA-aikana varusteet ja aseet olivat uutena ostettua priimaa tavaraa"

    TODELLISUUDESSA surkean vanhentunuttta!

    " kuten saksalaiset rynnäkkötykit"

    HAHA! Vanhentunut jo 1945 eikä läpäissyt sen ajan uusia ps-vaunuja (T-54 esim.)!

    "hävittäjät"

    Vanhaa romuia aikaansa nähden ja ilman ohjuksia!

    " ja pst-aseistus"

    Keskikertaisia sinkoja!

    "samoin kuin 60-luvun kotimaiset rynnäkkökiväärit "

    Valitettavasti niitä rynkkyjä ei ollut 60-luvulla varusmiehillä muualla kuin RUKissa niitä vanhoja venäläisiä!

    "Samaten YYA-ajan panssarikalusto ja lentoaseet kuten Mig, Draken ja Hawk,kuten myös gnatit olivat uusia ja tuliteriä ajanmukaisia aseita."

    Kaikki nuo tuloivat vasta 70- ja 80-luvuilla! YYA-aika alkoi JO 1948 ja sen jälkeen oli liki 30 vuotta täysin antiikkisttta kalustoa!

    "Vasta EU-aikaan on otettu tavaksi ostaa muiden käytöstään poistamaa käytettyä tavaraa."

    Joka oli käytettynäkin ajanmukaista toisin kuin ne 450- ja 60-luvun surkeat räpellykset.

    "Se tosiaan on erityisosaamisesi ydintä, mutta aivan ymmärrettävää tuolla koulupohjalla."

    Ei minulla ole mitään erityisosaamisia ja kolupohjani kepittää mennen tullen omasi! Pelkillä yleistiedoilla pärjää vallan hyvin etenkin kun sepität näin absurdin väittämän!

    Äänestä

  • TarkkisValehteleeTaas kirjoitti:

    "Kyllä, YYA-aikana varusteet ja aseet olivat uutena ostettua priimaa tavaraa"

    "Ei minulla ole mitään erityisosaamisia"

    Sille se kyllä viestejäsi lukemalla kieltämättä vaikuttaakin.

    "Valitettavasti niitä rynkkyjä ei ollut 60-luvulla varusmiehillä muualla kuin RUKissa niitä vanhoja venäläisiä!"

    Niin, tykkimiehillä. Meillä muilla kyllä oli ihan suomalaista valmistetta olleet rynnäkkökiväärit.

    Ettet vain sittenkin olisi palvellut soppatykistössä?

    Äänestä

  • "Sille se kyllä viestejäsi lukemalla kieltämättä vaikuttaakin. "

    Kukapa sinun mielipitteestäsi piittaisi?

    "Meillä muilla kyllä oli ihan suomalaista valmistetta olleet rynnäkkökiväärit."

    Sellaiset Venäjän armeijassa? Sepä yllätys! Meillä Suomessa niitä tuli vasta 60luvun lopulla!

    Olet ttaas lapsellinen! En todellakaan ole palvellut soppatykistössä!

    Äänestä

  • OttaaksPäähän kirjoitti:

    "Sille se kyllä viestejäsi lukemalla kieltämättä vaikuttaakin. "

    Kukapa sinun mielipitteestäsi piittaisi?

    "Meillä muilla kyllä oli ihan suomalaista valmistetta olleet rynnäkkökiväärit."

    Sellaiset Venäjän armeijassa? Sepä yllätys! Meillä Suomessa niitä tuli vasta 60luvun lopulla!

    Olet ttaas lapsellinen! En todellakaan ole palvellut soppatykistössä!

    "Kukapa sinun mielipitteestäsi piittaisi?"

    Tosiaankin. Yleensä vain järkevät ja tasapainoiset mielenterveydeltään vakaat ihmiset.

    "Sellaiset Venäjän armeijassa? Sepä yllätys! Meillä Suomessa niitä tuli vasta 60luvun lopulla!"

    Minä kyllä suoritin asevelvollisuuteni Suomen puolustusvoimissa. Sinä väitit käyttäneesi venäläistä rynnäkkökivääri... minä en ole sellaista edes nähnyt livenä.

    "En todellakaan ole palvellut soppatykistössä"

    Ajattelin jo, että olet sotkenut paitsi maan, jossa olit armeijassa, myös räjähdysäänet kaalisopalla aikaansaatuihin paukkuihin. Meillä Suomessa muuten syötiin hernekeittoa vastaavan vaikutuksen saamiseksi, torstaisin.

    Äänestä

  • TarkkisValehteleeTaas kirjoitti:

    "Niin, huoltojoukkojen B-miehille riittää hieman vaatimattomampi aseistus. Minulla kyllä oli Valmetin valmistama suomalainen rynnäkkökivääri. Maailman paras ase tuohon aikaan."

    Etelä-Suomessa ollui tykistövaruskunta, jossa ei ollut ainoatakaan rynnäkkökivääriä. RUKissa meillä oli vaneriperäiset venäläiset.

    "nojaudutttiin 25:n vuoden takaiseen kalusttoon"
    Eikös se vielä äsken ollut vuosisadan alusta peräisin ollutta :DDD"

    Sodanaikaiset. Minä en ole puhunut vuosisadan alusta.

    "Olet sinä kyllä aika huvittava otus. Neuvostovihassasi haukut omat puolustusvoimamme, jotka vielä tuolloin olivat veteraanien johdossa ja tosiaankin 1960-luvulla aseistus ja varustus maailman huippuluokkaa. Esim. panssarintorjunta oli tuolloin suhteessa tehokkaampaa kuin se on nyt."

    Miten tämä aihe liittyy Neuvostoliittoon? Ei mitenkään! Otsake on väärä, sillä 1966 meillä oli surkea aseistus. Tarkkispojalla on outtoja päähänpinttymiä?

    "Meillä on nykypäivän oloihin juuri sopivasti ja laafddukkaasti varustettu armeija"
    Onhan tuollainen pieni, käytöstä poistetuilla aseilla aseistettu armeija ihan riittävä, kun mitään uhkaa ei ole. Pienistä vihreistä miehistä yleensä pääsee eroon laittamalla korkin kiinni."

    Jaaha? Aloit siirrellä maalitolppia kesken pelin? ITSE väitit, että YYA-aikana oli hyvä varustus!

    "Aiotko ajatella Stalinia koko itsenäisyyspäivänkin? Minä en kyllä ilkeäisi. Itse aion skoolata Kekkosen kuvalle. Siinä oli oikea mies paikallaan aikana, jolloin heikompien housut tutisi."

    Ei tämä ketju Stalinin mietttimistä edellytä. Itsenäisyyspäivä sujuu hyvän ruuan ja konjakin kera vastaanottoa katsellen!

    "RUKissa meillä oli vaneriperäiset venäläiset"

    Hieman ylempänä sanoit että "Olin varusmiehenä 60-luvulla ja kannoin pystykorvaa, Suomi-kp:ttä ja Lahttti-Salorantaa"?

    Pääsikö taas jotain "unohtumaan", kuten tapanasi on? Vai kehititkö taas tarinaa päästäsi ja kun sinulle kerrottiin että RUK:ssa oli käytössä myös AK47, niin sitten päätitkin lisätä sen tiedon myös omaan tarinaasi?

    Äänestä

  • "Pääsikö taas jotain "unohtumaan", kuten tapanasi on? "Vai kehititkö taas tarinaa päästäsi ja kun sinulle kerrottiin että RUK:ssa oli käytössä myös AK47, niin sitten päätitkin lisätä sen tiedon myös omaan tarinaasi?"

    Saat olla asiasta mitä mieltä lystäät. OIlin RUK:n kurssilla 123 ja meillä oli neukkurynkyt. Ymmärsin jo tuona aikana vallan hyvin, ettei niitä muualla oillut. Siinä ensimmäisessä lauseessa kerron oman varuskuntani kalustosta. Siellä ei ollut edfes mallikappaletta rynkystä!

    Koetta nyt rauhoittua ja nauti vapaan ja itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlista! Onhan se maa, joka sinutkin elättää!

    Äänestä

  • erikoismiehet kirjoitti:

    "Kukapa sinun mielipitteestäsi piittaisi?"

    Tosiaankin. Yleensä vain järkevät ja tasapainoiset mielenterveydeltään vakaat ihmiset.

    "Sellaiset Venäjän armeijassa? Sepä yllätys! Meillä Suomessa niitä tuli vasta 60luvun lopulla!"

    Minä kyllä suoritin asevelvollisuuteni Suomen puolustusvoimissa. Sinä väitit käyttäneesi venäläistä rynnäkkökivääri... minä en ole sellaista edes nähnyt livenä.

    "En todellakaan ole palvellut soppatykistössä"

    Ajattelin jo, että olet sotkenut paitsi maan, jossa olit armeijassa, myös räjähdysäänet kaalisopalla aikaansaatuihin paukkuihin. Meillä Suomessa muuten syötiin hernekeittoa vastaavan vaikutuksen saamiseksi, torstaisin.

    "Tosiaankin. Yleensä vain järkevät ja tasapainoiset mielenterveydeltään vakaat ihmiset."

    Ilmeisestti sellaisia ei palstalla sitten ole, koska sinulla ei ole yhttään ainoaa samanmielistä kaveria. Sen sijaan häirikkönä sinut tuntee kaikki.

    Äänestä

  • KatkeraTarkkispoika kirjoitti:

    "Tosiaankin. Yleensä vain järkevät ja tasapainoiset mielenterveydeltään vakaat ihmiset."

    Ilmeisestti sellaisia ei palstalla sitten ole, koska sinulla ei ole yhttään ainoaa samanmielistä kaveria. Sen sijaan häirikkönä sinut tuntee kaikki.

    On niitä, mutta enemmän ovat äänessä sinun kaltaisesi tyypit.

    "Sen sijaan häirikkönä sinut tuntee kaikki"

    Niin, on ihmisiä, joita totuus häiritsee. Heitä pitää vain siedättää.

    Äänestä

Vai oli meillä vahva armeija ! Olihan se, jos vertailukohteiksi otetaan Islanti tai Monaco, mutta todellinen kääpiö vertailussa Venäjään, johon vertailu pitäisi aina tehdä.

Äänestä
  • Miten se neukun patarauta pärjäsi Iranin ja Israelin länkkärikalustoa vastaan tai Afganistanin partajeesuksia vastaan. Partajeesus ampui yhden TOW-ohjuksen patarautaan ja se oli siinä.

    Äänestä

  • älös.uhoo kirjoitti:

    Miten se neukun patarauta pärjäsi Iranin ja Israelin länkkärikalustoa vastaan tai Afganistanin partajeesuksia vastaan. Partajeesus ampui yhden TOW-ohjuksen patarautaan ja se oli siinä.

    Patarauta ei pärjännyt, mutta neukkuohjukset kylläkin. It ja pst tekivät pahaa jälkeä niin Siinailla 60- ja 70-luvulla, kuin Hanoin yläpuolella.

    Äänestä

  • Onneksi antoivat viimeisintä huutoa olevan ohjuspatteristonsa Egyptille:-D

    Israel valtasi aseman ja raahasi koko kaluston omalle alueelleen ttutkittavaksi. Kyllä neukkua keitti rajusti:-D

    Äänestä

  • NäinNaapurissa kirjoitti:

    Onneksi antoivat viimeisintä huutoa olevan ohjuspatteristonsa Egyptille:-D

    Israel valtasi aseman ja raahasi koko kaluston omalle alueelleen ttutkittavaksi. Kyllä neukkua keitti rajusti:-D

    "Onneksi antoivat viimeisintä huutoa olevan ohjuspatteristonsa Egyptille"

    No Egyptin kannalta ehkä näin. Pudottivat niillä ohjuksilla Siinailla -73 sodan alkuvaiheissa niin paljon Israelin koneita, että ainoastaan USA:n hätäapuna täydennykseksi lennättämät omat koneet pelastivat nipin napin Israelin sodankäyntikyvyn. It-ohjusten sateenvarjon pudottaessa israelilaisia kuin kärpäsiä, teurastettiin aavikolla suojattomina vastahyökkäävät Israelin panssarit neukkulaisilla pst-ohjuksilla ja singoilla houkuttelemalla ne ansaan.

    Bekaan laaksossa -82 pärjättiin sitten paremmin, kiitos tuon -73 sodan voiton.

    Äänestä

Suhteellisesti vahvin armeijamme oli 1944, juuri oikeaan aikaan. Myöhemmillä ei ole väliä ennen kun tulevaisuudessa ? sitten taas.

Äänestä

Kävin+armeijan+Kekkosen+ollessa+presidentti,+Sutelan+puolustusvoimien+komentajan+ja+Arvo+Pentin+ollessa+SUPO:n+päällikkönä.+Puolustusvoimien+sodan+ajan+vahvuudeksi+määrätty+700+000+miestä.+Nyt+enää+250+000+joista+60%+ylipainoisuuden+takia+kykenemättömiä+edes+liikkumaan+maastossa.

Äänestä
  • Ylipainoisuus johtuu siitä tavaravuoresta mitä nykyaikainen jalkaväki joutuu päällään kantamaan. Kylmän sodan aikainen tst-varustus painoi n. 10 kiloa. Nykyään se painaa n. 25 kiloa ja siihen tulee vielä päälle se erikoisvarustus, kuten kertasingot, radiot, ryhmäaseen patruunat jne.

    Äänestä

  • Toki suomalaisilla on ylipainoaa, mutta niin sitä on myös MUIDEN MAIDEN armeijoissa. Lievä ylipaino ei estä maastossa liikkumista.

    Itse olin myös intissä Kekkosen aikaan ja ero silloiseen on se, että tänä päivänä ihmiset (myös ne lihavat) pittävät kuitenkin kunnostaan huoltta!

    Siihen aikaan olisi lenkkeilijää ihmetelty!

    Äänestä

  • TurhaMöläytys kirjoitti:

    Toki suomalaisilla on ylipainoaa, mutta niin sitä on myös MUIDEN MAIDEN armeijoissa. Lievä ylipaino ei estä maastossa liikkumista.

    Itse olin myös intissä Kekkosen aikaan ja ero silloiseen on se, että tänä päivänä ihmiset (myös ne lihavat) pittävät kuitenkin kunnostaan huoltta!

    Siihen aikaan olisi lenkkeilijää ihmetelty!

    Höpö höpö, Kekkonen itse lenkkeili päivittäin ja toimittajat juoksivat perässä ottamassa kuvia, sikäli kuin olutläskeissään jaksoivat lyllertää.

    Pururadata rakennettiin juuti 60-70-luvuilla, Kekkos-Suomen ollessa sakeimmillaan. Silloin nousi kuuluisaksi myös nuori lääktieteen tutkija Pekka Puska, joka opasti kansaa syömään terveellisesti ja liikkumaan.

    Suurin piirtein kaikki hyvä ja oleellinen keksittiin juuri Kekkosen aikaan ja alulle panemisessa Kekkonen itse oli aktiivisesti mukana: liikenneturvallisuuskampanjointi (uudenvuoden puheen arvoinen), kuntoilu ja terveys (lukuisia puheita), peruskoulu, toimeentulotuki, asumistuki, alkoholin haittojen torjunta, työttömyyden torjunta, terveyskeskukset ja lääkäripäivystykset joka kuntaan jne jne

    Jos vallassa olisi Kekkosen, kepun ja demarien sijasta ollut oikeisto, meillä ei olisi mitään noista ja olisimme ajautuneet velkaantuneeksi banaanitaloudeksi jo 1970-luvulla.

    Äänestä

  • Sutelahan juuri esti sotaharjoitukset neukun kanssa. Tarkkis on ylpeä, koska sai palvella Sutelaa. Siinä olet oikeassa, että Putinin pyytäessä Sipilä ja Niinistö eivät järjestäisi sotaharjoituksia, vaan suorastaan hyökkäisivät Venäjän kanssa Ruotsiin.

    Äänestä

  • erikoismiehet kirjoitti:

    Höpö höpö, Kekkonen itse lenkkeili päivittäin ja toimittajat juoksivat perässä ottamassa kuvia, sikäli kuin olutläskeissään jaksoivat lyllertää.

    Pururadata rakennettiin juuti 60-70-luvuilla, Kekkos-Suomen ollessa sakeimmillaan. Silloin nousi kuuluisaksi myös nuori lääktieteen tutkija Pekka Puska, joka opasti kansaa syömään terveellisesti ja liikkumaan.

    Suurin piirtein kaikki hyvä ja oleellinen keksittiin juuri Kekkosen aikaan ja alulle panemisessa Kekkonen itse oli aktiivisesti mukana: liikenneturvallisuuskampanjointi (uudenvuoden puheen arvoinen), kuntoilu ja terveys (lukuisia puheita), peruskoulu, toimeentulotuki, asumistuki, alkoholin haittojen torjunta, työttömyyden torjunta, terveyskeskukset ja lääkäripäivystykset joka kuntaan jne jne

    Jos vallassa olisi Kekkosen, kepun ja demarien sijasta ollut oikeisto, meillä ei olisi mitään noista ja olisimme ajautuneet velkaantuneeksi banaanitaloudeksi jo 1970-luvulla.

    "Kekkonen itse lenkkeili päivittäin"

    Kekkonen ei ole = Suomen armeija?

    "Pururadata rakennettiin juuti 60-70-luvuilla, Kekkos-Suomen ollessa sakeimmillaan."

    Kyllä 60-luvulla lenkkeily oli todella harvinaista kaupungeissa olipa ratoja tai ei!

    "Suurin piirtein kaikki hyvä ja oleellinen keksittiin juuri Kekkosen aikaan"

    Kuten suomettuminen!

    Tuona aikana itänaapuri otti melkoisia 'vapauksia' Suomen suhteen:

    - se painosti ja uhkaili
    - puuttui presidentin valintaan ja hallituksen kokoonpanoihin
    - jotkut puolueet olivat aina hallituksessa ja toiset eivät vaalituloksesta riippumatta
    - Suomessa vallitsi sensuuri ja itsesensuuri
    - muutimme jopa historiaamme naapurille sopivaksi
    - naapuri puuttui kirjallisuuteen, uutisiin, elokuviin ja TV-ohjelmiin

    " ja alulle panemisessa Kekkonen itse oli aktiivisesti mukana" :

    "Jos vallassa olisi Kekkosen, kepun ja demarien sijasta ollut oikeisto, meillä ei olisi mitään noista ja olisimme ajautuneet velkaantuneeksi banaanitaloudeksi jo 1970-luvulla."

    Olisimme tarkalleen samassa kuosissa kuin nytkin. Useimmast edistysaskeleett johtuvat uusista ja paremmista resursseista toteuttaa niitä!

    Et tosin lainkaan vastannut itse väittämään:

    "Toki suomalaisilla on ylipainoaa, mutta niin sitä on myös MUIDEN MAIDEN armeijoissa. Lievä ylipaino ei estä maastossa liikkumista.

    Itse olin myös intissä Kekkosen aikaan ja ero silloiseen on se, että tänä päivänä ihmiset (myös ne lihavat) pitävät kuitenkin kunnostaan huolta!"

    Silmämääräisesti ihmiset ovat kovin samanlaisia kaikkialla maailmassa ja tässä suhteessa jopa Venäjä on saanut osansa nörteistä ja pikaruuasta!

    Ja lopuksi: Suomi ei todellakaan ole hyökkäilemässä minnekään... kaikkein vähiten Ruotsiin!

    Äänestä

  • OnSeOutoa kirjoitti:

    "Et tosin lainkaan vastannut itse väittämään"

    Miksi olisin, en ole maininnut ylipainoisuudesta mitään. Totesin vain, että kuntoilusta tuli osa suomalaista elämäntapaa nimenomaan Kekkosen aikana ja hyvin paljon hänen henkilökohtaisen esimerkkinsä innoittamana. Kekkonenhan harrasti nuorena ihan oikeaa urheiluakin. Hänen jälkeensä tulleista pressoista Sale voisi olla myös, mutta en tiedä, onko.

    Sellaiset hieman kovemmat naamat kuin Lauri Tahko Pihkala tai Make Uosikkinen olivat Kekkosen tuttuja. Ne pojat eivät pienistä pelänneet, kuten ei Kekkonenkaan.

    Nykyisinhän on kova tyyppi, jos uskaltaa mennä suippoparran kanssa Kiitos-39-45 paitaa riisumatta saunaan alastomien homojen kanssa. Kekkosen ajan ihan oikeita miehiä tuollaiset turjakkeet olisivat vain naurattaneet. Sutelat ja Keinoset, sen ajan kenraalit, olivat itse omin käsin vihollisia rintamalla ammuskelleita jermuja. Nykyisissä paraateissa sellaisia kavereita pitää ottaa erikseen korokeille kenujen viereen.

    Kekkosen aikaan koulusta rauhan kasvatuksesta päästyä luettiin Reino Lehväslaihoa, eikä mitään Lords of the Ring:siä, Osmo Soininvaaran tulevaisuusraporttia tai Vapaavuoren uusinta lausuntoa Helsingin suurmoskeijasta. Perkele.

    Äänestä

  • OnSeOutoa kirjoitti:

    "Kekkonen itse lenkkeili päivittäin"

    Kekkonen ei ole = Suomen armeija?

    "Pururadata rakennettiin juuti 60-70-luvuilla, Kekkos-Suomen ollessa sakeimmillaan."

    Kyllä 60-luvulla lenkkeily oli todella harvinaista kaupungeissa olipa ratoja tai ei!

    "Suurin piirtein kaikki hyvä ja oleellinen keksittiin juuri Kekkosen aikaan"

    Kuten suomettuminen!

    Tuona aikana itänaapuri otti melkoisia 'vapauksia' Suomen suhteen:

    - se painosti ja uhkaili
    - puuttui presidentin valintaan ja hallituksen kokoonpanoihin
    - jotkut puolueet olivat aina hallituksessa ja toiset eivät vaalituloksesta riippumatta
    - Suomessa vallitsi sensuuri ja itsesensuuri
    - muutimme jopa historiaamme naapurille sopivaksi
    - naapuri puuttui kirjallisuuteen, uutisiin, elokuviin ja TV-ohjelmiin

    " ja alulle panemisessa Kekkonen itse oli aktiivisesti mukana" :

    "Jos vallassa olisi Kekkosen, kepun ja demarien sijasta ollut oikeisto, meillä ei olisi mitään noista ja olisimme ajautuneet velkaantuneeksi banaanitaloudeksi jo 1970-luvulla."

    Olisimme tarkalleen samassa kuosissa kuin nytkin. Useimmast edistysaskeleett johtuvat uusista ja paremmista resursseista toteuttaa niitä!

    Et tosin lainkaan vastannut itse väittämään:

    "Toki suomalaisilla on ylipainoaa, mutta niin sitä on myös MUIDEN MAIDEN armeijoissa. Lievä ylipaino ei estä maastossa liikkumista.

    Itse olin myös intissä Kekkosen aikaan ja ero silloiseen on se, että tänä päivänä ihmiset (myös ne lihavat) pitävät kuitenkin kunnostaan huolta!"

    Silmämääräisesti ihmiset ovat kovin samanlaisia kaikkialla maailmassa ja tässä suhteessa jopa Venäjä on saanut osansa nörteistä ja pikaruuasta!

    Ja lopuksi: Suomi ei todellakaan ole hyökkäilemässä minnekään... kaikkein vähiten Ruotsiin!

    "Olisimme tarkalleen samassa kuosissa kuin nytkin. Useimmast edistysaskeleett johtuvat uusista ja paremmista resursseista toteuttaa niitä!"

    Emme lähellekään. Konservatiivinen oikeisto, eli kokoomus ja kepun oikeistosiipi vastustivat lähes kaikkia edellä mainittuja hankkeita ja jos niillä olisi ollut nykyinen kannatuksensa silloin, mikään noista ei olisi toteutunut. Kaikkialla Euroopassa ja myös Yhdysvalloissa juuri vasemmisto ja näkyvimmin 60-luvun nuoret radikaalit ajoivat läpi ne uudistukset, joita nyt pidetään länsimaisuuden tunnusmerkkeinä. On erittäin kyseenalaista, olisiko se voinut tapahtua ilman Neuvostoliiton olemassaoloa.

    Jos oikeisto olisi ollut vallassa kuten nyt, eläisimme edelleen 50-lukua, tosin 90-luvun tekniikalla varustettuina. Eriarvoisen ja luokkajakoisen oikeistolaisen yhteiskunnan perusomaisuus matala kokonaiskysyntä, joka hidastaa vähentää resurssien suuntautumista kehitykseen.

    Siinä mielessä olet oikeassa, että nämä 30 vuotta oikeiston valtakautta ovat kyllä paljolti muuttaneet yhteiskuntamme takaisin 50-luvulle. Jopa etninen viha on kaivettu naftaliinista ja nuoret kokoomuskarjukkeet flirttailevat sillä samalla kun toisesta suupielestään livauttelevat antirasismiaan, lähinnä lepytelläkseen tyttöystäviään (kenellä kokoomukselaisella sellainen nyt sattuu yleensä olemaan, enää).

    Äänestä

  • Varsin outo on kuvitelmasi nykymaailmasta?

    Tosiasia on se, että Suomi on paljon vapaampi, vauraampi ja suvaitsevaisempi kuin koskaan aiemmin.

    Armeijaa ja maanpuolustusta ovat perinteisesti halunneet kehittää keskusta ja porvaristo ja sitä on vastustanut aina vasemmisto ja etenkin äärivasemmisto!

    Todellisuus on varsin kaukana näkemyksistäsi!

    Äänestä

  • AatoksetSameat kirjoitti:

    Varsin outo on kuvitelmasi nykymaailmasta?

    Tosiasia on se, että Suomi on paljon vapaampi, vauraampi ja suvaitsevaisempi kuin koskaan aiemmin.

    Armeijaa ja maanpuolustusta ovat perinteisesti halunneet kehittää keskusta ja porvaristo ja sitä on vastustanut aina vasemmisto ja etenkin äärivasemmisto!

    Todellisuus on varsin kaukana näkemyksistäsi!

    Mitä nyt jos maassa on ihan vitusti virolaisia ja venäläisiä elintasoa huonontamassa. Viroon lapsilisinä menevä 20 miljoonaa euroa oltaisi Kekkosen aikana voitu käyttää vaikkapa suomalaisten teiden kunnostukseen. Sinulle 91 ja muurin kaatuminen olivat ehkä 'vapautta', muille ne olivat jätekuonan vyörymistä länteen. Länsi sai esimakua siitä mitä oli tulossa rikollisten jugoslaavien muodossa. Suomen roistoilla oli kovia tappeluita serbien kanssa 70-luvun Ruotsissa.

    Äänestä

Talvivarustus oli onnetonta vielä 80-luvullakin. Jokainen silloin intin käynyt muistaa telaketju-makuualustat joissa oli eristeenä murusiksi murtunutta selluloosaa, kumisaappaat pakkasella ja välihousut ja sarkapuvut kuin suoraan 1800-luvulta.

Äänestä
  • Pitää täysin paikkansa! Tämän päivän makuupusseista ym sälästä pystyi vain haaveilemaan 60-luvun intissä. Kekkonen ei kovin armeijaa arvostanut tai halunnut sitä kehittää.

    Äänestä

YYA sopimus paras sopimus mitä Suomi ikinä tehnyt. Ajatteleepa asiaa poliittisesti tai taloudellisesti. Itänaapurin kanssa käyty kauppa toi HELEVETIN monen Suomalaisen suuhun leivän ja ja jopa jotain senpäälle. Sotilaaliset voima suhteet jokainen voi aatella , asukasluvun perusteella .

Äänestä
  • Tarkoitatko, että vain YYA-sopimus esti maan miehityksen ja että elämää ei ole Neuvostoliiton vieressä ilman sitä? Meillähän oli jo rauhansopimus.

    Äänestä

Joskus 1970-luvun lopulla, kun mentiin Lohtajan ampumaleirille, niin joka miehellä oli oma makuupussi matkassa. Omassa haahkanuntuvassa oli kiva kölliä, vaikka pakkasta olikin niin pirusti.

Äänestä

Tässä puhutaan aseista jne mutta tiedättekö, miten YYA-sopimusta olisi toteutettu ja miten siihen oli valmistauduttu ?Tuollaisen sopimuksen toteuttaminen ei onnistu vain, että otetaanpa nyt se sopimus esille.Jokainen ymmärtää, että on täytynyt olla monet valmiudet kunnossa ja sitä on NL myös edellyttänyt.Koskee maiden välisiä viestijärjestelmiä ja joitakin tiettyjä yhteisiä valvontajuttuja, mutta eihän niistä nyt voida puhua, kun elämme uutta aikaa..mutta hyvin hoiti Kekkonen meitit vähitellen pois idän ikeen alta

Äänestä

Kommentoi aloitusta

erikoismiehet kirjoitti:

YYA-sopimuksen solmimisen aikoihin ja sen jälkeen Suomen puolustusvoimat olivat vahvimmillaan. Kaikki historiaan perehtyneet toki ovat tämän aina tienneetkin. vain Alfamerin kirjakaupasta historioan tietonsa hankkiville tämä on ollut epäselvää.

Sen jälkeen armeija on heikentynyt. Jo 60-luvulla materiaali oli käynyt niin vanhanaikaiseksi, että sitä piti alkaa uusimaan. Rauhan aikana kaluston uusiminen on kallista, mutta presidentti Kekkosen jämäkässä johdossa luotiin ns. K-ohjelma, jonka avulla homma hoidettiin. Kaikesta huolimatta varoja ei riittänyt nykyaikaisen aseistuksen hankkimiseen koko reserville, joten Suomi-konepistoolit ja Ukko-Pekka-kiväärit pidettiin varastoissa aina pitkälle 1990- ja 2000-luvuille saakka.

Kaiken lisäksi maanpetoksellisesta toiminnasta epäilty aines oli jättänyt puolustusvoimat ja pääosin poistunut maasta kokonaan.

Armeijaamme heikennettiin tuntuvammin vasta EU-ajan aikana tai sen kynnyksellä. Tuolloin suljettiin useita varuskuntia ja varusmiesten valintakriteereitä kiristettiin niin, että entistä pienempi osa ikäluokasta saa koulutuksen. EU:hun liittymisen tarkoitus olikin puolustuksemme ulkoistaminen.

YYA-Suomessa oli turvallista ja hyvää elää ja toisin kuin nyt, elintaso ja elämänlaatu vain paranivat koko ajan, kaikkien osalta. KIITOS KEKKONEN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu