Tulpa tuossa mieleen kiuruveden keskustan äänihar

Tulpa tuossa mielehen tuo Kiuruveden keskustan ääniharava vaaleissa. Miksi hän oli ääniharava?
Saisiko hän paljon aikaan valtuustossa tai muissa luottamustoimissa?
Varmaan saisi jos olisi paikalla. Tänä kaudella 0 kertaa viime kaudella? Kerranko? Korjatkoon joka tietää
Siksi ihmettelen mikä saa ihmisiä äänestämään henkilöä valtuustoon, joka ei todennäköisesti ole koskaan paikalla kun on muitakin tehtäviä valtakunnan tasolla etelänkirkolla.

Tarkoitus ei ole millään tavalla moittia henkilöä, mutta äänestäjien motiivia ja hurmosta ihmettelen.
Pitäisikö valtuuston kokoontua viikonloppuna vaikka lauantaina, niin olisi porukka paikalla.
Jäisi vähäiset parkkipaikatkin kaupungintalossa vieraileville käyttöön arkena, la siellä ei ole tunkua.
6409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Maitovalas purjehtii rahakkaammilla vesillä, kääriytyy linnanjuhlia varten vaikka lehtikultaan, mutta on silti vain maitovalas.

Äänestä

Eepä monikaan arvanna iänestäessään että maetovallaalla on isommat suunnitelmat. Ee niihin riitä kiurvein pienet ympyrät. Iänet tok kelevannoo tiältäe.

Äänestä

Kameran linssi vetää häntä puoleensa niinkuin paska kärpästä.

Äänestä

Valtuustoon tais päästä viime kerralla ihan laajan suvun äänilläkin ihmisiä ilman vankempaa näyttöä osaamisesta.
Joka tapauksessa toivoisin Kansanedustajienkin ajavan oman seutunsa puolesta asioita. Valitettavasti he joutuvat nyökyttelemään puolueidensa johdon kantoja. Niin Kokoomuksessa kuin Keskustassa ei uskalleta asettua ajamaan yleistä tai oman seutukunnan etua.

Äänestä
  • ...ja urputi, urputi, urpun urpun.... jne...

    Äänestä

  • Suotta minulle urputat kun erehdyin äänestämään. Oma suruni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käydäänkunkeretään kirjoitti:

Tulpa tuossa mielehen tuo Kiuruveden keskustan ääniharava vaaleissa. Miksi hän oli ääniharava?
Saisiko hän paljon aikaan valtuustossa tai muissa luottamustoimissa?
Varmaan saisi jos olisi paikalla. Tänä kaudella 0 kertaa viime kaudella? Kerranko? Korjatkoon joka tietää
Siksi ihmettelen mikä saa ihmisiä äänestämään henkilöä valtuustoon, joka ei todennäköisesti ole koskaan paikalla kun on muitakin tehtäviä valtakunnan tasolla etelänkirkolla.

Tarkoitus ei ole millään tavalla moittia henkilöä, mutta äänestäjien motiivia ja hurmosta ihmettelen.
Pitäisikö valtuuston kokoontua viikonloppuna vaikka lauantaina, niin olisi porukka paikalla.
Jäisi vähäiset parkkipaikatkin kaupungintalossa vieraileville käyttöön arkena, la siellä ei ole tunkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu