Luopumisia

Ilman uskontoa voi elää, mutta eläppä ilman tieteen saavutuksia!
Herättikö ajatuksia?
461441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Rikkaruoho on kukka joka kasvaa väärässä paikassa.
Uskonnon kukka kuuluu tunkiolle!

Äänestä

Mikä estäisi elämästä ilman tieteen saavutuksia?
Ihmisellähän on ollut "tieteen saavutukset" oman historiansa mittapuulla tarkasteltuna vain pienen hetken.

Tietenkin noutaja voisi tulla jos nämä mainiot saavutukset kertarysäyksellä evättäisiin. Se vaan on jo toinen juttu. Uskon, että ihminen eläisi ja voisi paksusti, jos se palaisi kivikauteen kehityksen tietä.

Näinhän ei varsin todennäköisesti tapahdu, mutta hauska kuvitella kivisiä ja sorasia.

Äänestä
  • Ihmisiä kuolisi kuin kärpäsiä.
    Ilman nykytekniikkaa ei pystyttäisi ruokkimaan kuin pienen pieni osa ihmismäärästä.

    Jäljelle jääneet tappaisivat ensin kaiken muun elollisen ja ne syötyään alkaisi kannibalismi levitä.

    Että hienostihan siinä voitaisiin.

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    Ihmisiä kuolisi kuin kärpäsiä.

    Ihmisen keskimääräinen elinikä olisi alle 30 vuotta, vain kaksi viidestä lapsesta eläisi yli 5 vuotiaaksi, ihminen olisi jatkuvasti nälkäkuoleman partaalla (ei ihmisellä turhaan ole 'ylipaino'- geeniä. Se auttaa selviämään paremmin, kuin luonnostaan laihat) taudit tuhoaisivat kokonaisia yhteisöjä ja panthera- suvun kissat tappaisivat yksinäisiä vaeltajia ja leiristä ulosheitettyjä 'hyödyttömiä' vanhuksia.

    Tervetuloa kivikauteen. Onko kivaa? Voimmeko paksusti?

    Äänestä

  • Rad. At. kirjoitti:

    ei pahemmin ollut kulkutauteja. Ensiksi suurin osa ns.kulkutaudeista on kotieläimiltä saatuja (lavantauti poroilta, tuhka-ja tulirokko sekä tuberkuloosi naudoilta jne) eli levinneet ihmiskunnan joukkoon vasta kun teknologinen vallanmkumous alkoi.
    Lisäksi ihmisyhteisöt olivat pieniä ja toisista erillään ettei paikallisesta epidemiasta jos sellainen syntyi ollut vaaraksi globaalisti.

    Kivikaudella ihmsiten keski-kä oli pitempi kuin siirryttäessä nuoremmalla kivikaudella ja pronssikaudella maanviljelyyn ja karjanhoitoon.
    Maanviljely vaikutti ihmispopulaatioiden dynamiikkaan tutulla tavalla : keski-ikä lyheni mutta se kompensoitui kasvaneella syntyvyydellä.

    Muuten jos 2/5 lapsista kuolee max 5 vuotiaana.
    Sehän tarkoittaa ettäloppujen kolmen keskimääräinen elinikä olisi jo 50 v. Ja sitten noistakin joku varmaan kuolisi ennen sitä...

    Äänestä

  • wizka kirjoitti:

    Mutta lue tieteen kuvalehden artikkeli viimevuodelta, muistaakseni Tammi, tai Helmikuun numero.

    Puhut roskaa.

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    Ihmisiä kuolisi kuin kärpäsiä.
    Ilman nykytekniikkaa ei pystyttäisi ruokkimaan kuin pienen pieni osa ihmismäärästä.

    Jäljelle jääneet tappaisivat ensin kaiken muun elollisen ja ne syötyään alkaisi kannibalismi levitä.

    Että hienostihan siinä voitaisiin.

    >>Ihmisiä kuolisi kuin kärpäsiä.

    Äänestä

  • Rad. At. kirjoitti:

    Mutta lue tieteen kuvalehden artikkeli viimevuodelta, muistaakseni Tammi, tai Helmikuun numero.

    Puhut roskaa.

    Vittu vain sivistymätön tollo voi vedota tieteen kuvalehteen lähteenä.

    Äänestä

  • Pitää muistaa että myös tulen hallinta on ns. tieteen keksintö. Samoin ensimmäiset työkalut. ..ja vaatteet.

    Kaikkien noiden kaikkein yksinkertaisempienkin asioiden takana on ollut joku aikansa "tiedemies" eli muuta poppoota enemmän asioihin perehtynyt alkuihminen, joko tahallisesti tai tahattomasti.

    Että sitä sitten vain kokeilemaan elämää ilman tiedettä. Täällä pohjolassa voi tulla äkkiä ikävä tieteen ihanuuksia, vaikka näinkin leutona talvena.. ;)

    Äänestä

  • Uskonnoton! kirjoitti:

    Pitää muistaa että myös tulen hallinta on ns. tieteen keksintö. Samoin ensimmäiset työkalut. ..ja vaatteet.

    Kaikkien noiden kaikkein yksinkertaisempienkin asioiden takana on ollut joku aikansa "tiedemies" eli muuta poppoota enemmän asioihin perehtynyt alkuihminen, joko tahallisesti tai tahattomasti.

    Että sitä sitten vain kokeilemaan elämää ilman tiedettä. Täällä pohjolassa voi tulla äkkiä ikävä tieteen ihanuuksia, vaikka näinkin leutona talvena.. ;)

    "Pitää muistaa että myös tulen hallinta on ns. tieteen keksintö. Samoin ensimmäiset työkalut. ..ja vaatteet. "

    Olet ensimmäinen tässä keskustelussa joka oivaltaa mikä oli pointtini...

    Näitä keskusteluja lukiessa huomaa kuinka usein uskovat ylistävät Raamattua ja moittivat tieteen saavutuksia. "Pelkkää sanahelinää".
    Kuinka moni uskova olisi käytännössä valmis askeesiin ja luopumaan tieteestä?

    Äänestä

  • wizka kirjoitti:

    Vittu vain sivistymätön tollo voi vedota tieteen kuvalehteen lähteenä.

    "Vittu vain sivistymätön tollo voi vedota tieteen kuvalehteen lähteenä."

    Niin aloitat lauseen nuorison välimerkillä, etkä itse anna KOSKAAN mitään lähteitä, vain väitteitä. Sivistymätön? Jos olen, niin olet silti alapuolellani.

    Äänestä

>Ilman uskontoa voi elää,...<

Kyllä voi, aivan varmasti. Mutta ilman Kristusta eläminen se on vaikeata, tylsää ja tarkoituksetonta.

Että tällainen ajatus heräsi.

Äänestä
  • Kyllä tulee vallan sääli niitä miljardeja ihmisiä, jotka siis elävät vaikeaa, tylsää ja tarkoituksetonta elämää, niisk. Miten mahtavat raukat lainkaan pärjätä.

    Äänestä

  • helposti kirjoitti:

    Kyllä tulee vallan sääli niitä miljardeja ihmisiä, jotka siis elävät vaikeaa, tylsää ja tarkoituksetonta elämää, niisk. Miten mahtavat raukat lainkaan pärjätä.

    Omasta mielestään pärjäävät hyvin. He näet eivät tiedä paremmasta.

    Äänestä

  • Hebron kirjoitti:

    >> Omasta mielestään pärjäävät hyvin. >>

    Siinäpä viisauden sana, "omasta mielestään".
    Se taitaakin olla ainoa pätevä pärjäämisen kriteeri, millaiseksi itsekukin arvioi oman elämänsä. Luonteesta riippuu, arvioiko pärjäämistään omien tuntojensa perusteella, vertaileeko naapureihin, vai etsiikä jonkun jota voi kadehtia, olipa omat asiat kuinka hienosti hyvänsä.

    Jokaisen on elettävä omaa elämäänsä.
    Kateus tekee kenestä tahansa luuserin, ylimielisyydellä loukkaa kaikkia muita.

    "Kukin tulkoon uskollaan autuaaksi" on hyvä elämämohje, "he eivät tiedä paremmasta" on itserakasta ylimielisyyttä.

    Äänestä

  • "Mutta ilman Kristusta eläminen se on vaikeata, tylsää ja tarkoituksetonta. "

    Vaikeaa?
    Täsmennä hieman... Miten eläminen on sen vaikeampaa ilman Jeesusta? Perusteluja kiitos.

    Tylsää?
    Ehkä se on tylsää jos olettaa että on olemassa jumala ja että Jeesus on jumalan poika, mutta tällöin ei elä ilman uskontoa. Ota siis huomioon että uskossa Jeesukseen on myös kyse uskonnosta ja ilman sitä voi HYVIN elää.

    Tarkoituksettomuus?
    Haluat ajattella että elämällä on jokin absoluuttinen tarkoitus. Koitappa ajatella niin että elämällä yleiskäsitteenä ei ole tarkoitusta vaan kukin elävä ja itsenäisesti ajatteleva yksilö luo itselleen TARKOITUKSIA.
    Esimerkkinä:
    -koulutus
    -rakkaus
    -työssä menestyminen
    -hyvinvointi
    -hyväntekeväisyys
    jne. jne. jne.

    Vointeja sinulle

    Äänestä

  • Farfar kirjoitti:

    >> Omasta mielestään pärjäävät hyvin. >>

    Siinäpä viisauden sana, "omasta mielestään".
    Se taitaakin olla ainoa pätevä pärjäämisen kriteeri, millaiseksi itsekukin arvioi oman elämänsä. Luonteesta riippuu, arvioiko pärjäämistään omien tuntojensa perusteella, vertaileeko naapureihin, vai etsiikä jonkun jota voi kadehtia, olipa omat asiat kuinka hienosti hyvänsä.

    Jokaisen on elettävä omaa elämäänsä.
    Kateus tekee kenestä tahansa luuserin, ylimielisyydellä loukkaa kaikkia muita.

    "Kukin tulkoon uskollaan autuaaksi" on hyvä elämämohje, "he eivät tiedä paremmasta" on itserakasta ylimielisyyttä.

    > "he eivät tiedä paremmasta" on itserakasta ylimielisyyttä. <

    Ei suinkaan ylimielisyyttä, vaan kokemuksen tuomaa tietoa.

    Jos joku on elämässään onnellinen, hyvä niin.

    Äänestä

  • Juudas kirjoitti:

    "Mutta ilman Kristusta eläminen se on vaikeata, tylsää ja tarkoituksetonta. "

    Vaikeaa?
    Täsmennä hieman... Miten eläminen on sen vaikeampaa ilman Jeesusta? Perusteluja kiitos.

    Tylsää?
    Ehkä se on tylsää jos olettaa että on olemassa jumala ja että Jeesus on jumalan poika, mutta tällöin ei elä ilman uskontoa. Ota siis huomioon että uskossa Jeesukseen on myös kyse uskonnosta ja ilman sitä voi HYVIN elää.

    Tarkoituksettomuus?
    Haluat ajattella että elämällä on jokin absoluuttinen tarkoitus. Koitappa ajatella niin että elämällä yleiskäsitteenä ei ole tarkoitusta vaan kukin elävä ja itsenäisesti ajatteleva yksilö luo itselleen TARKOITUKSIA.
    Esimerkkinä:
    -koulutus
    -rakkaus
    -työssä menestyminen
    -hyvinvointi
    -hyväntekeväisyys
    jne. jne. jne.

    Vointeja sinulle

    > Vaikeaa?
    Täsmennä hieman... Miten eläminen on sen vaikeampaa ilman Jeesusta? Perusteluja kiitos. <

    Oletko koskaan kokeillut Raamatun ilmoittamia ohjeita elää Kristuksen yhteydessä?
    En tarkoita sitä, että eläminen kristittynä olisi helppoa, ilman vaikeuksia, mutta se on joka tapauksessa elämistä yhdessä Jeesuksen Kristuksen kanssa, Hänen, joka on A ja O, alku ja loppu.

    Moni asia muuttuu silloin.

    Kaikki näyttää kirkkaammalta ja selvemmältä. Elämä on päämäärätietoista, ei tyhjään hosumista. Tällä päämäärällä tarkoitan evankeliumin levittämistä jo täällä maan päällä sekä iankaikkisen elämän saavuttamista.

    Ei syntien anteeksisaaminen ole huuhaata tai mielikuvituksen luomaa illuusiota. Se on todellisuutta, jonka tuntee. Varmaan olet tietoinen, että henkisellä hyvinvoinnilla on erittäin suuri merkitys tyytyväisen olotilan muodostumiselle?

    > Ota siis huomioon että uskossa Jeesukseen on myös kyse uskonnosta ja ilman sitä voi HYVIN elää. <

    Kyllä voi, oman mittapuun mukaan. Mutta kuten sanoin, muutos on konkreettinen ja selkeä. Muutos johtuu siitä, että ihminen muuttuu kun hän tulee Jumalaan uskovaksi - en tarkoita nyt kirkon jäsenyyttä ja opittuja fraaseja, vaan nimenomaan elävää, henkilökohtaista suhdetta Jumalaan.

    > itsenäisesti ajatteleva yksilö luo itselleen TARKOITUKSIA. <

    Mainitsemasi asiat ovat aivan erinomaisia tavoitteita, mutta niihin tulee kokonaan uudenlainen näkökulma, kun niitä katsotaan toisenlaisilla silmälaseilla. Uskovainen ihminen katsoo asioita jatkuvuuden näkökulmasta, ei lyhyen perpektiivin eli vain muutaman vuoden tai vuosikymmenen ajan.

    Mikäli haluat tavoitella mainitsemiasi asioita ja toimia näin positiivisten ajatustesi mukaisesti, se on hieno juttu!

    Kutsuisin em. toimintaasi nimellä lähimmäisen rakkaus ja oikeat inhimilliset arvot.

    Äänestä

  • Hebron kirjoitti:

    > "he eivät tiedä paremmasta" on itserakasta ylimielisyyttä. <

    Ei suinkaan ylimielisyyttä, vaan kokemuksen tuomaa tietoa.

    Jos joku on elämässään onnellinen, hyvä niin.

    >> Ei suinkaan ylimielisyyttä, vaan kokemuksen tuomaa tietoa. >>

    Puhut ihmisistä, joita et ole kostkaan tavannut, et henkilöinä edes kuullut puhuttavan.
    Puhut heidän onnellisuudestaan, ajatuksista ja jumalistaan joita kukaan, ei edes heidän lähimmät omaisensa yksityiskohtaisesti tunne.

    Sitten kuvittelet että sinun aivoistasi löytyvä Jumala tekee sinusta asiantuntijan, joka on pätevä sanomaan "he eivät tiedä paremmasta" !

    Jumalasi on ylimielistä sorttia.

    Väärinkäsitysten välttämiseksi:

    Tarkoitin kokemuksen tuomalla tiedolla omaa henkilökohtaista kokemustani. Tosi pikkulinnut ovat laulaneet, että samanlaisia kokemuksia on ollut hyvin runsaasti myös muilla.

    >> Tarkoitin kokemuksen tuomalla tiedolla omaa henkilökohtaista kokemustani. >>

    Käytännössä omat kokemukset ovat aina melko vähäisiä, jos koko ihmiskunnasta puhutaan, ei 100v'ssa ehdi kovinkaan monessa paikassa käydä.

    Sitäpaitsi, kysymys oli korvien välissä liikkuvista tuntemuksista, niistä kriteereistä joiden pohjalta ihminen arvioi pärjääkö hän vai ei.
    Sivullinen ei ajatuksia näe, voi vain kysyä ja luottaa vastaukseen, tai olla luottamatta.

    Kuitenkin sanot "he eivät tiedä paremmasta" miljardeista ihmisistä joita et ole koskaan tavannut.

    Sellainen on ylimielisyyttä !

    Äänestä

  • sääliksi käy , vai että ilman jeesusta!
    menetkö nukkumaan aina mukanasi Jeesus-unilelu koska ilman Jeesusta et voisi nukkua!

    Äänestä

  • Hebron kirjoitti:

    > Vaikeaa?
    Täsmennä hieman... Miten eläminen on sen vaikeampaa ilman Jeesusta? Perusteluja kiitos. <

    Oletko koskaan kokeillut Raamatun ilmoittamia ohjeita elää Kristuksen yhteydessä?
    En tarkoita sitä, että eläminen kristittynä olisi helppoa, ilman vaikeuksia, mutta se on joka tapauksessa elämistä yhdessä Jeesuksen Kristuksen kanssa, Hänen, joka on A ja O, alku ja loppu.

    Moni asia muuttuu silloin.

    Kaikki näyttää kirkkaammalta ja selvemmältä. Elämä on päämäärätietoista, ei tyhjään hosumista. Tällä päämäärällä tarkoitan evankeliumin levittämistä jo täällä maan päällä sekä iankaikkisen elämän saavuttamista.

    Ei syntien anteeksisaaminen ole huuhaata tai mielikuvituksen luomaa illuusiota. Se on todellisuutta, jonka tuntee. Varmaan olet tietoinen, että henkisellä hyvinvoinnilla on erittäin suuri merkitys tyytyväisen olotilan muodostumiselle?

    > Ota siis huomioon että uskossa Jeesukseen on myös kyse uskonnosta ja ilman sitä voi HYVIN elää. <

    Kyllä voi, oman mittapuun mukaan. Mutta kuten sanoin, muutos on konkreettinen ja selkeä. Muutos johtuu siitä, että ihminen muuttuu kun hän tulee Jumalaan uskovaksi - en tarkoita nyt kirkon jäsenyyttä ja opittuja fraaseja, vaan nimenomaan elävää, henkilökohtaista suhdetta Jumalaan.

    > itsenäisesti ajatteleva yksilö luo itselleen TARKOITUKSIA. <

    Mainitsemasi asiat ovat aivan erinomaisia tavoitteita, mutta niihin tulee kokonaan uudenlainen näkökulma, kun niitä katsotaan toisenlaisilla silmälaseilla. Uskovainen ihminen katsoo asioita jatkuvuuden näkökulmasta, ei lyhyen perpektiivin eli vain muutaman vuoden tai vuosikymmenen ajan.

    Mikäli haluat tavoitella mainitsemiasi asioita ja toimia näin positiivisten ajatustesi mukaisesti, se on hieno juttu!

    Kutsuisin em. toimintaasi nimellä lähimmäisen rakkaus ja oikeat inhimilliset arvot.

    Usko on tulevaisuuden näkemistä. Tämä tarkoittaa sitä että usko näkee pidemmälle kuin nykyhetkeen. Siksi uskoon sisältyy myös tulevaisuudentoivo.

    Otetaan esimerkki:

    Ihminen aloittaa opiskelun, menee naimisiin, ottaa lainaa, perustaa yrityksen.

    Miten opiskelija pystyy opiskelemaan menestyksellisesti, jos hän ei usko valmistuvansa, eikä onnistuvansa opinnoissaan?
    Miten yrittäjä voi perustaa yrityksen, jos hän ei usko sen kannattavan? Miten pariskunta uskaltaa perustaa perheen, jos he eivät usko että rakkaus kestää?

    Miksi nähdä vaivaa, tehdä työtä, opiskella, perustaa perhe tai yritys, jos ei usko tulevaisuuteen?

    Ihminen joutuu työttömäksi, sairastuu vakavasti, tai menettää rakkaan läheisen ihmisen

    Pelko ja epäusko eivät näe synkimmän pimeyden kuilun läpi lainkaan toivoa ja tulevaisuutta, ja kuitenkin toivo, ja usko hyvästä tai paremmasta terveydestä ja tulevaisuudesta ovat ainoat jotka kantavat ihmistä kipeiden ja vaikeiden elämäntilanteiden yli.

    Mutta miten ateisti voi elää? Siis miten on mahdollista elää ilman toivoa ja uskoa tulevaisuuteen?

    Miksi ateismi ei kiehdo? Siksi kun siinä ei ole mitään toivoa.

    Äänestä

  • yrittäjä1 kirjoitti:

    >> Miksi nähdä vaivaa, tehdä työtä, opiskella, perustaa perhe tai yritys, jos ei usko tulevaisuuteen? >>

    >> Miksi ateismi ei kiehdo? Siksi kun siinä ei ole mitään toivoa. >>

    Ei nyt oikein polla säteile !
    Miten nuo asiat liittyvät toisiinsa ?

    "Miksi nähdä vaivaa, tehdä työtä, opiskella, perustaa perhe tai yritys, jos ei usko tulevaisuuteen?"
    Miksi ihmeessä nähdä niin jumalattoman paljon muutenkaan vaivaa, jos ei tykkää vaivannäöstä. Protestantit sen on ihmiseen istuttanut, että otsa hiessä pitää raataa katkeraan loppuun saakka kirkkaimman kruunun toivossa. Nyt kun ei enää elä kovia aikoja muut kuin 2/3 osaa maailmasta, niin eikö jo kannattaisi relata, heittää sambo naamalle ja ruveta miettimään, että miksi v*tussa kaikki tämä työ ja tuska.

    Äänestä

  • Farfar kirjoitti:

    >> Tarkoitin kokemuksen tuomalla tiedolla omaa henkilökohtaista kokemustani. >>

    Käytännössä omat kokemukset ovat aina melko vähäisiä, jos koko ihmiskunnasta puhutaan, ei 100v'ssa ehdi kovinkaan monessa paikassa käydä.

    Sitäpaitsi, kysymys oli korvien välissä liikkuvista tuntemuksista, niistä kriteereistä joiden pohjalta ihminen arvioi pärjääkö hän vai ei.
    Sivullinen ei ajatuksia näe, voi vain kysyä ja luottaa vastaukseen, tai olla luottamatta.

    Kuitenkin sanot "he eivät tiedä paremmasta" miljardeista ihmisistä joita et ole koskaan tavannut.

    Sellainen on ylimielisyyttä !

    Esimerkki:

    Oletetaan että pidät kuravettä riittävän hyvänä juomana sinulle. (Ehkä ajattelet ettet ansaitse parempaa?)

    Sitten joku kertoo sinulle puhtaasta, raikkaasta ja kirkkaasta lähdevedestä. Onko hän ylimielinen? Miksi hän kertoo sinulle puhtaasta vedestä? Ylpeilläkseenkö?
    Ei, vaan siksi, että hän toivoo ettei sinun enää tarvitsisi juoda kuravettä, vaan että voisit aina juoda lähdevettä.

    Esimerkki2

    Asut peltihökkelissä. Vaatteinasi on vanhoja rääsyjä. Erään kerran luoksesi tulee ihminen joka pyyttää sinua kunknkaanlinnaan, luokseen asumaan. Hän tahtoisi viedä sinut ensin kylpylään, ja ostaa sinulle puhtaat ja tyylikkäät vaatteet. Hän tahtoisi tarjota sinulle herkullisinta ruokaa. Hän tahtoo että saisit aina asua upeassa linnassa yltäkylläisyyden keskellä.

    Ai, mitäkö maksaa? Ei mitään, sen kuin vain tulet.

    Mutta, saat vapaasti valita; Voit edelleenkin jäädä järsimään homeista leivänkannikkaasi, voit jäädä asumaan peltihökkeliisi, jos niin haluat.

    Onko se ylimielisyyttä että tuo ihminen oikeasti tahtoo sinulle hyvää, ja tekee vlpittömästi kaikkensa että hyvinvointisi ja elämänlaatusi paranisi?

    Se olisi ylimielisyyttä, jos hän kehuskelisi esim sillä miten hienossa linnassa hän asuu, tai miten hienoa ruokaa hän syö, mutta ei antaisi sinulle mahdollisuutta päästä asumaan kunnkaanlinnaan, ja nauttimaan sen herkkupöydän antimista.

    Mutta nythän hän nimenomaan antaa sinulle mahdollisuuden, eikä vain mahdollisuutta, vaan jopa pyytää sinua käyttämään tuo mahdollisuus.

    On totta että ketään sellaista ei voi auttaa, joka ei halua tulla autetuksi, mutta ihmettelen vain, miksi et ymmärrä omaa parastasi?

    Tuskin kukaan avun tarpeessa oleva ihminen sanoo auttajansa olevan ylimielinen. Vai onko auttaminen ylimielisyyttä? Eikö se ole paremminkin välittämistä ja rakkautta.
    Työskentelen lähihoitajana eikä kukaan asiakas ole koskaan sanonut minua ylimieliseksi, siksi että autan. Eikä sanonut myöskään silloin, kun tein samaa työtä ilman palkkaa vapaaehtoisjärjestön kautta.

    Ateistit kysyvät missä kristittyjen rakkaus näkyy. No, ongelma ei ole siinä että kristityt eivät haluaisi ilmaista rakkautta, vaan siinä että kristityn välittäminen ja rakkaus ei kelpaa ateistille. Ensin ateistit pyytävät, mutta eivät sittenkään huoli sitä mitä pyytävät. Kukaan ei voi saada sitä mitä ei halua ottaa vastaan
    On paremminkin niin että avusta kieltäytyminen on turhamaista ylpeyttä ja ylimielisyyttä

    Äänestä

  • Markus kirjoitti:

    "Miksi nähdä vaivaa, tehdä työtä, opiskella, perustaa perhe tai yritys, jos ei usko tulevaisuuteen?"
    Miksi ihmeessä nähdä niin jumalattoman paljon muutenkaan vaivaa, jos ei tykkää vaivannäöstä. Protestantit sen on ihmiseen istuttanut, että otsa hiessä pitää raataa katkeraan loppuun saakka kirkkaimman kruunun toivossa. Nyt kun ei enää elä kovia aikoja muut kuin 2/3 osaa maailmasta, niin eikö jo kannattaisi relata, heittää sambo naamalle ja ruveta miettimään, että miksi v*tussa kaikki tämä työ ja tuska.

    jos vain tietää vastauksen kysymykseen "Miksi"

    Ehdotuksesi ei ole kovinkaan hyvä, itsesasiassa se on erittäin vastuuton ja lyhytnäköinen. Nimittäin jos kaikki vain alkaisivat laiskottelemaan ja vähät välittäisivät huomisesta, yhteiskunnan pyörät pysähtyisivät välittömästi, eikä olisi mitään huomista eikä tulevaisuutta.

    "Teemme tänään huomista, teemme tulevaisuutta"

    Toivo ja usko, tulevaisuus, on elämän edellytys. Mutta elämä lakkaa samalla hetkellä jos siltä kielletään tulevaisuus.

    Äänestä

  • Farfar kirjoitti:

    >> Miksi nähdä vaivaa, tehdä työtä, opiskella, perustaa perhe tai yritys, jos ei usko tulevaisuuteen? >>

    >> Miksi ateismi ei kiehdo? Siksi kun siinä ei ole mitään toivoa. >>

    Ei nyt oikein polla säteile !
    Miten nuo asiat liittyvät toisiinsa ?

    Siellä missä on uskoa, siellä on myös toivoa, ja tulevaisuus. Mutta siellä missä ei ole uskoa, siellä ei ole myöskään toivoa, vaan pelkkää toivottomuutta.

    Usko on tulevaisuuden näkemistä nykyhetken yli.
    Elämä lakkaa samalla hetkellä jos tulevaisuus katoaa.

    Ateistin runo:
    "Menetin kaiken toivoni"
    Menetin uskon elämääni
    Menetin tulevaisuuteni"

    Mutta niin ei tarvitse olla, voit uskoa, jos vain tahdot. Voi myös olla uskomatta, jos niin tahdot. Kukaan ei pakota sinua uskomaan. Kukaan ei myöskään pakota sinua olemaan uskomatta. Valinta on sinun. Se on vapaan tahdon ja päätöksen asia

    Äänestä

  • yrittäjä1 kirjoitti:

    jos vain tietää vastauksen kysymykseen "Miksi"

    Ehdotuksesi ei ole kovinkaan hyvä, itsesasiassa se on erittäin vastuuton ja lyhytnäköinen. Nimittäin jos kaikki vain alkaisivat laiskottelemaan ja vähät välittäisivät huomisesta, yhteiskunnan pyörät pysähtyisivät välittömästi, eikä olisi mitään huomista eikä tulevaisuutta.

    "Teemme tänään huomista, teemme tulevaisuutta"

    Toivo ja usko, tulevaisuus, on elämän edellytys. Mutta elämä lakkaa samalla hetkellä jos siltä kielletään tulevaisuus.

    eikö taivaaseen pääse vähemmälläkin raatamisella, ja koneet on keksitty työtä tekemään. Jos ei usko siihen, että taivaassa lyödään mitali kaulaan, niin eikö olisi järkevämpää ryhtyä nauttimaan elämästä jo täällä maanpäällä, ja vaikka uskoisinkin.

    Äänestä

  • yrittäjä1 kirjoitti:

    jos vain tietää vastauksen kysymykseen "Miksi"

    Ehdotuksesi ei ole kovinkaan hyvä, itsesasiassa se on erittäin vastuuton ja lyhytnäköinen. Nimittäin jos kaikki vain alkaisivat laiskottelemaan ja vähät välittäisivät huomisesta, yhteiskunnan pyörät pysähtyisivät välittömästi, eikä olisi mitään huomista eikä tulevaisuutta.

    "Teemme tänään huomista, teemme tulevaisuutta"

    Toivo ja usko, tulevaisuus, on elämän edellytys. Mutta elämä lakkaa samalla hetkellä jos siltä kielletään tulevaisuus.

    Silti voisi myös ajatella, että vaikka "yhteiskunnan pyörät pysähtyisivät" ei se huominen ja tulevaisuus mihinkään välttämättä katoaisi, niiden sisältö/merkitys vain muuttuisivat.

    Äänestä

  • omaa parastasi? kirjoitti:

    Esimerkki:

    Oletetaan että pidät kuravettä riittävän hyvänä juomana sinulle. (Ehkä ajattelet ettet ansaitse parempaa?)

    Sitten joku kertoo sinulle puhtaasta, raikkaasta ja kirkkaasta lähdevedestä. Onko hän ylimielinen? Miksi hän kertoo sinulle puhtaasta vedestä? Ylpeilläkseenkö?
    Ei, vaan siksi, että hän toivoo ettei sinun enää tarvitsisi juoda kuravettä, vaan että voisit aina juoda lähdevettä.

    Esimerkki2

    Asut peltihökkelissä. Vaatteinasi on vanhoja rääsyjä. Erään kerran luoksesi tulee ihminen joka pyyttää sinua kunknkaanlinnaan, luokseen asumaan. Hän tahtoisi viedä sinut ensin kylpylään, ja ostaa sinulle puhtaat ja tyylikkäät vaatteet. Hän tahtoisi tarjota sinulle herkullisinta ruokaa. Hän tahtoo että saisit aina asua upeassa linnassa yltäkylläisyyden keskellä.

    Ai, mitäkö maksaa? Ei mitään, sen kuin vain tulet.

    Mutta, saat vapaasti valita; Voit edelleenkin jäädä järsimään homeista leivänkannikkaasi, voit jäädä asumaan peltihökkeliisi, jos niin haluat.

    Onko se ylimielisyyttä että tuo ihminen oikeasti tahtoo sinulle hyvää, ja tekee vlpittömästi kaikkensa että hyvinvointisi ja elämänlaatusi paranisi?

    Se olisi ylimielisyyttä, jos hän kehuskelisi esim sillä miten hienossa linnassa hän asuu, tai miten hienoa ruokaa hän syö, mutta ei antaisi sinulle mahdollisuutta päästä asumaan kunnkaanlinnaan, ja nauttimaan sen herkkupöydän antimista.

    Mutta nythän hän nimenomaan antaa sinulle mahdollisuuden, eikä vain mahdollisuutta, vaan jopa pyytää sinua käyttämään tuo mahdollisuus.

    On totta että ketään sellaista ei voi auttaa, joka ei halua tulla autetuksi, mutta ihmettelen vain, miksi et ymmärrä omaa parastasi?

    Tuskin kukaan avun tarpeessa oleva ihminen sanoo auttajansa olevan ylimielinen. Vai onko auttaminen ylimielisyyttä? Eikö se ole paremminkin välittämistä ja rakkautta.
    Työskentelen lähihoitajana eikä kukaan asiakas ole koskaan sanonut minua ylimieliseksi, siksi että autan. Eikä sanonut myöskään silloin, kun tein samaa työtä ilman palkkaa vapaaehtoisjärjestön kautta.

    Ateistit kysyvät missä kristittyjen rakkaus näkyy. No, ongelma ei ole siinä että kristityt eivät haluaisi ilmaista rakkautta, vaan siinä että kristityn välittäminen ja rakkaus ei kelpaa ateistille. Ensin ateistit pyytävät, mutta eivät sittenkään huoli sitä mitä pyytävät. Kukaan ei voi saada sitä mitä ei halua ottaa vastaan
    On paremminkin niin että avusta kieltäytyminen on turhamaista ylpeyttä ja ylimielisyyttä

    Ihan kivat vertaukset vedestä ja linnoista, mutta voimmeko aivan rehellisesti sanoa, että juuri yksi tietty malli on se yleispätevästi ainoa ja oikea. Ja mikä tärkeintä, kuka määrittelee sen mallin?

    Äänestä

  • hmh kirjoitti:

    Siellä missä on uskoa, siellä on myös toivoa, ja tulevaisuus. Mutta siellä missä ei ole uskoa, siellä ei ole myöskään toivoa, vaan pelkkää toivottomuutta.

    Usko on tulevaisuuden näkemistä nykyhetken yli.
    Elämä lakkaa samalla hetkellä jos tulevaisuus katoaa.

    Ateistin runo:
    "Menetin kaiken toivoni"
    Menetin uskon elämääni
    Menetin tulevaisuuteni"

    Mutta niin ei tarvitse olla, voit uskoa, jos vain tahdot. Voi myös olla uskomatta, jos niin tahdot. Kukaan ei pakota sinua uskomaan. Kukaan ei myöskään pakota sinua olemaan uskomatta. Valinta on sinun. Se on vapaan tahdon ja päätöksen asia

    >> Usko on tulevaisuuden näkemistä nykyhetken yli. Elämä lakkaa samalla hetkellä jos tulevaisuus katoaa. >>
    ********
    >> Ateistin runo:
    "Menetin kaiken toivoni"
    Menetin uskon elämääni
    Menetin tulevaisuuteni" >>
    ********
    >> Kukaan ei myöskään pakota sinua olemaan uskomatta. Valinta on sinun. Se on vapaan tahdon ja päätöksen asia >>

    Hienoja iskulauseita, kerrassaan vaikuttavia, En myöskään ollenkaan epäile etteikö niitä löydy lisääkin, tuutin täydeltä.
    Ollaan kuitenkin keskustelupalstalla. Esitetään kysymyksiä, annetaan vastauksia, kuvataan omia mielipiteitä, kysellään toisten vastaavia, semmoista.

    Kysyin sinulta miten...
    >> Miksi nähdä vaivaa, tehdä työtä, opiskella, perustaa perhe tai yritys, jos ei usko tulevaisuuteen? >>
    ..liittyy yhteen muun uskomisen kanssa, millätavoin ateismi häiritsee esim. yrityksen perustamista ?
    Vastaus taisi päästä unohyumaan !

    Äänestä

  • omaa parastasi? kirjoitti:

    Esimerkki:

    Oletetaan että pidät kuravettä riittävän hyvänä juomana sinulle. (Ehkä ajattelet ettet ansaitse parempaa?)

    Sitten joku kertoo sinulle puhtaasta, raikkaasta ja kirkkaasta lähdevedestä. Onko hän ylimielinen? Miksi hän kertoo sinulle puhtaasta vedestä? Ylpeilläkseenkö?
    Ei, vaan siksi, että hän toivoo ettei sinun enää tarvitsisi juoda kuravettä, vaan että voisit aina juoda lähdevettä.

    Esimerkki2

    Asut peltihökkelissä. Vaatteinasi on vanhoja rääsyjä. Erään kerran luoksesi tulee ihminen joka pyyttää sinua kunknkaanlinnaan, luokseen asumaan. Hän tahtoisi viedä sinut ensin kylpylään, ja ostaa sinulle puhtaat ja tyylikkäät vaatteet. Hän tahtoisi tarjota sinulle herkullisinta ruokaa. Hän tahtoo että saisit aina asua upeassa linnassa yltäkylläisyyden keskellä.

    Ai, mitäkö maksaa? Ei mitään, sen kuin vain tulet.

    Mutta, saat vapaasti valita; Voit edelleenkin jäädä järsimään homeista leivänkannikkaasi, voit jäädä asumaan peltihökkeliisi, jos niin haluat.

    Onko se ylimielisyyttä että tuo ihminen oikeasti tahtoo sinulle hyvää, ja tekee vlpittömästi kaikkensa että hyvinvointisi ja elämänlaatusi paranisi?

    Se olisi ylimielisyyttä, jos hän kehuskelisi esim sillä miten hienossa linnassa hän asuu, tai miten hienoa ruokaa hän syö, mutta ei antaisi sinulle mahdollisuutta päästä asumaan kunnkaanlinnaan, ja nauttimaan sen herkkupöydän antimista.

    Mutta nythän hän nimenomaan antaa sinulle mahdollisuuden, eikä vain mahdollisuutta, vaan jopa pyytää sinua käyttämään tuo mahdollisuus.

    On totta että ketään sellaista ei voi auttaa, joka ei halua tulla autetuksi, mutta ihmettelen vain, miksi et ymmärrä omaa parastasi?

    Tuskin kukaan avun tarpeessa oleva ihminen sanoo auttajansa olevan ylimielinen. Vai onko auttaminen ylimielisyyttä? Eikö se ole paremminkin välittämistä ja rakkautta.
    Työskentelen lähihoitajana eikä kukaan asiakas ole koskaan sanonut minua ylimieliseksi, siksi että autan. Eikä sanonut myöskään silloin, kun tein samaa työtä ilman palkkaa vapaaehtoisjärjestön kautta.

    Ateistit kysyvät missä kristittyjen rakkaus näkyy. No, ongelma ei ole siinä että kristityt eivät haluaisi ilmaista rakkautta, vaan siinä että kristityn välittäminen ja rakkaus ei kelpaa ateistille. Ensin ateistit pyytävät, mutta eivät sittenkään huoli sitä mitä pyytävät. Kukaan ei voi saada sitä mitä ei halua ottaa vastaan
    On paremminkin niin että avusta kieltäytyminen on turhamaista ylpeyttä ja ylimielisyyttä

    >> Oletetaan että pidät kuravettä riittävän hyvänä juomana sinulle >>
    Et tiedä minusta yhtään mitään.
    Kuitenkin väität että juomani on kuravettä sinun juomaasi verrattuna.
    Se on ylimielisyyttä !

    >> Asut peltihökkelissä. Vaatteinasi on vanhoja rääsyjä..>>
    Sinulla ei ole aavistustakkaan, miten minä asun.
    Kuitenkin väität että sinun asuntosi on linna minun hökkeliisi verrattuna.
    Se on ylimielisyyttä !

    >> Tuskin kukaan avun tarpeessa oleva ihminen sanoo auttajansa olevan ylimielinen. >>
    Sinulla ei ole aavistustakaan minun tarpeistani, kuitenkin väität minun tarvitsevan juuri sellaista apua jota sinä haluat tarjota.
    Se on ylimielisyyttä !

    >> Ensin ateistit pyytävät, mutta eivät sittenkään huoli sitä mitä pyytävät. Kukaan ei voi saada sitä mitä ei halua ottaa vastaan
    On paremminkin niin että avusta kieltäytyminen on turhamaista ylpeyttä ja ylimielisyyttä >>

    En todellakaan jaksa muistaa että olisin varsinaisesti pyytänyt jotakin tai ehkä korkeintaan vastauksia esittämiini kysymyksiin ?

    >> Eikä sanonut myöskään silloin, kun tein samaa työtä ilman palkkaa vapaaehtoisjärjestön kautta. >>
    En ole koskaan tehnyt palkatonta työtä vapaaehtoisjärjestön kautta, minulla on ollut perhe huollettavanani, mutta hyvä on että joku tekee. Kyllä sellaisella asialla voi jo vähän rehennelläkkin !

    Tarjoat minulla juomaa, tyylikkäitä vaatteita ja muuta ylellisyyttä, vaikka sinulla ei mitään niistä ole. Vastapalvelukseksi vaadit että minä uskoisin niinkuin sinä haluat minun uskovan.
    Se ei ole ylimielisyyttä, se on kristinuskoa.

    Kiitos kuitenkin herttaisesta tarjouksesta, vilpittömyyttä en ollenkaan epäile.

    "Tarjoat minulla juomaa, tyylikkäitä vaatteita ja muuta ylellisyyttä, vaikka sinulla ei mitään niistä ole. Vastapalvelukseksi vaadit että minä uskoisin niinkuin sinä haluat minun uskovan.
    Se ei ole ylimielisyyttä, se on kristinuskoa.

    Kiitos kuitenkin herttaisesta tarjouksesta, vilpittömyyttä en ollenkaan epäile."

    Todella osuvasti sanottu!
    Sai taas päivän naurut...

    Äänestä

  • Farfar kirjoitti:

    >> Oletetaan että pidät kuravettä riittävän hyvänä juomana sinulle >>
    Et tiedä minusta yhtään mitään.
    Kuitenkin väität että juomani on kuravettä sinun juomaasi verrattuna.
    Se on ylimielisyyttä !

    >> Asut peltihökkelissä. Vaatteinasi on vanhoja rääsyjä..>>
    Sinulla ei ole aavistustakkaan, miten minä asun.
    Kuitenkin väität että sinun asuntosi on linna minun hökkeliisi verrattuna.
    Se on ylimielisyyttä !

    >> Tuskin kukaan avun tarpeessa oleva ihminen sanoo auttajansa olevan ylimielinen. >>
    Sinulla ei ole aavistustakaan minun tarpeistani, kuitenkin väität minun tarvitsevan juuri sellaista apua jota sinä haluat tarjota.
    Se on ylimielisyyttä !

    >> Ensin ateistit pyytävät, mutta eivät sittenkään huoli sitä mitä pyytävät. Kukaan ei voi saada sitä mitä ei halua ottaa vastaan
    On paremminkin niin että avusta kieltäytyminen on turhamaista ylpeyttä ja ylimielisyyttä >>

    En todellakaan jaksa muistaa että olisin varsinaisesti pyytänyt jotakin tai ehkä korkeintaan vastauksia esittämiini kysymyksiin ?

    >> Eikä sanonut myöskään silloin, kun tein samaa työtä ilman palkkaa vapaaehtoisjärjestön kautta. >>
    En ole koskaan tehnyt palkatonta työtä vapaaehtoisjärjestön kautta, minulla on ollut perhe huollettavanani, mutta hyvä on että joku tekee. Kyllä sellaisella asialla voi jo vähän rehennelläkkin !

    Tarjoat minulla juomaa, tyylikkäitä vaatteita ja muuta ylellisyyttä, vaikka sinulla ei mitään niistä ole. Vastapalvelukseksi vaadit että minä uskoisin niinkuin sinä haluat minun uskovan.
    Se ei ole ylimielisyyttä, se on kristinuskoa.

    Kiitos kuitenkin herttaisesta tarjouksesta, vilpittömyyttä en ollenkaan epäile.

    >> Oletetaan että pidät kuravettä riittävän hyvänä juomana sinulle >>

    "Et tiedä minusta yhtään mitään.
    Kuitenkin väität että juomani on kuravettä sinun juomaasi verrattuna.
    Se on ylimielisyyttä !"

    En tiedäkään. Kysymyksessä oli kielikuva. En tarkoittanut että epäilisin sinun oikeasti juovan kuravettä. Uskon että ymmärrät mitä tarkoitin, jos vain haluat. En tarkoittanut olla ylimielinen, vaan kielikuvan avulla kertoa sinulle mitä tarkoitan.

    >> Asut peltihökkelissä. Vaatteinasi on vanhoja rääsyjä..>>
    "

    "Sinulla ei ole aavistustakkaan, miten minä asun.
    Kuitenkin väität että sinun asuntosi on linna minun hökkeliisi verrattuna.
    Se on ylimielisyyttä !"

    Sama kuin edellä. Jälleen kielikuva. En usko sinun todellisuudessa asuvan peltihökkelissä. Kielikuva avautuu kun käytät mielikuvitustasi ja luovuuttasi. En usko että olet niin tosikko, kuin annat ymmärtää.

    >> Tuskin kukaan avun tarpeessa oleva ihminen sanoo auttajansa olevan ylimielinen. >>

    "Sinulla ei ole aavistustakaan minun tarpeistani, kuitenkin väität minun tarvitsevan juuri sellaista apua jota sinä haluat tarjota.
    Se on ylimielisyyttä !"

    En tiedäkään sinun yksilöllisistä tarpeistasi, mutta tiedän jokaisen ihmisen perustarpeet. Se on jo perusedellytys hoitotyössä toimiselle. Tiedän että ihminen ei useinkaan tiedä mitä hän todellisuudessa tarvitsee, so. hän luulee tarvitsevansa sellaista mikä ei kuitenkaan ole hänen hyväkseen, eikä tiedä tarvitsevansa sellaista mikä todellisuudessa on hänen hyväkseen. Ihminen on "liian lähellä itseään" (nähdäkseen puilta metsää) nähdäkseen todelliset tarpeensa.

    >> Ensin ateistit pyytävät, mutta eivät sittenkään huoli sitä mitä pyytävät. Kukaan ei voi saada sitä mitä ei halua ottaa vastaan
    On paremminkin niin että avusta kieltäytyminen on turhamaista ylpeyttä ja ylimielisyyttä >>

    "En todellakaan jaksa muistaa että olisin varsinaisesti pyytänyt jotakin tai ehkä korkeintaan vastauksia esittämiini kysymyksiin ?"

    Olen lukenut lukemattomia kertoja ateistien kirjoituksia, joista paistaa pettymys kristittyjä kohtaan. kristittyjä syytetään mm. rakkaudettommudesta. Tämä on hyvin yleinen syytös.

    Se on ikäänkuin näin:

    Ateisti (A):
    Miksi kritityt ovat niin rakkaudettomia?

    Kristitty (K):
    Voinko osoittaa sinulle rakkautta?

    A:
    Kiitos ei.

    Miten kristitty voi ilmaista rakkautta ateistille, jos ateisti sanoo"Kiitos ei"?

    Tai näin:

    A: Rakasta minua

    K: Tahdon rakastaa sinua

    A: Ei kelpaa

    Tällä tavallahan ateisti torjuu juuri sen mitä hän pyytää. Eihän kukaan voi saada sitä minkä torjuu.
    Kuvittele itsesi kristityn asemaan, mitä tekisit noin mahdottomassa tilanteessa? Eli miten vastaisit pyyntöön "Rakasta minua" ja samalla ottaisit kuitenkin huomioon "Ei kelpaa, ei kiitos"

    Niin, sekin on rakkautta että antaa toiselle valinnanvapauden, oikeuden torjua rakkaus, vaikkakaan silloin ei konkrettisesti voikaan vastata pyyntöön "Rakasta minua".

    >> Eikä sanonut myöskään silloin, kun tein samaa työtä ilman palkkaa vapaaehtoisjärjestön kautta. >>

    "En ole koskaan tehnyt palkatonta työtä vapaaehtoisjärjestön kautta, minulla on ollut perhe huollettavanani, mutta hyvä on että joku tekee. Kyllä sellaisella asialla voi jo vähän rehennelläkin"

    Minulla ei ole tarvetta rehennnellä. Se oli vain toteamus

    "Tarjoat minulla juomaa, tyylikkäitä vaatteita ja muuta ylellisyyttä, vaikka sinulla ei mitään niistä ole."

    Mistäpä tiedät vaikka olisinkin Suomen rikkain ihminen?

    "Vastapalvelukseksi vaadit että minä uskoisin niinkuin sinä haluat minun uskovan."

    En pyydä, enkä vaadi sinulta mitään vastapalveluksia. Tahdon vain antaa lahjan sinulle, tuntemattomalle. Voit aivan vapaasti uskoa, tai olla uskomatta niinkuin tahdot. Tiedän että en itse hyödy antamastani lahjasta mitenkään ja juuri siksi haluan tehdä sen, siksi että sinä hyötyisit siitä. Uskomatontako?

    Se on kristinuskoa

    ..siinä, että sinulta puuttuu empatia. En minäkään haluaisi tulla rakastetuksi sinun ehdoillasi.

    >> En tiedäkään. Kysymyksessä oli kielikuva. En tarkoittanut että epäilisin sinun oikeasti juovan kuravettä. Uskon että ymmärrät mitä tarkoitin, jos vain haluat. >>

    Tuota, tuota...Mitenkäs tässä nyt pääsi väärinkäsitys syntymään ? Sinä käytit kielikuvaa, hyvin yksinkertaista ja selvää. Minä vastasin täsmälleen samalla kielikuvalla. Nyt epäilet että en ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää 'kuvaasi' ? Melkein haiskahtaa ylimielisyydelle, vain ateisti voi olla ymmärtämätön ?
    Viittasin tosin myös siihen että alkuperäisen "he eivät paremmasta tiedä" suuntasit suurimmalle osalle maapallon väestöä. Eivät he kaikki juo kuravettää. Esim. Dalai Lama...

    **tai asu peltihökkeleissä..

    >> En tiedäkään sinun yksilöllisistä tarpeistasi, mutta tiedän jokaisen ihmisen perustarpeet. >>

    Kielikuvia. En siis puhunut henkilökohtaisista tarpeistani, vaan siitä uskosta jonka sinä ainoaksi oikeaksi julistat "he eivät paremmasta tiedä".

    >> Olen lukenut lukemattomia kertoja ateistien kirjoituksia, joista paistaa pettymys kristittyjä kohtaan. kristittyjä syytetään mm. rakkaudettommudesta. Tämä on hyvin yleinen syytös. >>

    Vastasin viestiin jonka lähetit minulle.
    En katso voivani senenempää vastata kuin ottaa kunniaakaan muiden lähettämistä viesteistä, ateisteillä ei ole mitään muuta yhteistä nimittäjää kuin se että kukaan meistä ei usko mihinkään jumalaan.
    Siispä toistan, en muista pyytäneeni mitäin erikoista ( voi olla että olen jonkin pyynnön unohtanut, muisti ei ole sitä mitä sen pitäisi ).

    >> Minulla ei ole tarvetta rehennnellä. Se oli vain toteamus >>

    En syyttänyt sinua rehentelystä, se oli vain toteamus.

    >> Mistäpä tiedät vaikka olisinkin Suomen rikkain ihminen? >>

    Kielikuvia. Taivasosuuksista oli kysymys, ja niitä sinulla tuskin kovin monta on netin kautta jaeltaviksi.

    >> En pyydä, enkä vaadi sinulta mitään vastapalveluksia. Tahdon vain antaa lahjan sinulle, tuntemattomalle. Voit aivan vapaasti uskoa, tai olla uskomatta niinkuin tahdot. Tiedän että en itse hyödy antamastani lahjasta mitenkään ja juuri siksi haluan tehdä sen, siksi että sinä hyötyisit siitä. Uskomatontako? >>

    No ei nyt aivan uskomatonta mutta ei mitenkään todistettuakaan.
    Niinpä valitsenkin positiivisemman vaihtoehdon ja kiitän herttaisesta tarjouksesta.

    Äänestä

  • Gonzales kirjoitti:

    ..siinä, että sinulta puuttuu empatia. En minäkään haluaisi tulla rakastetuksi sinun ehdoillasi.

    "En minäkään haluaisi tulla rakastetuksi sinun ehdoillasi"

    En aseta mitään ehtoja. Luitko tämän: "En pyydä, enkä vaadi sinulta mitään vastapalveluksia. Tahdon vain antaa lahjan sinulle, tuntemattomalle. Voit aivan vapaasti uskoa, tai olla uskomatta niinkuin tahdot. Tiedän että en itse hyödy antamastani lahjasta mitenkään ja juuri siksi haluan tehdä sen, siksi että sinä hyötyisit siitä."

    Korostan vielä, ettei vain unohtuisi; en aseta mitään ehtoja, en mitään vaatimuksia tai pyyntöjä.
    Annan lahjani ilmaiseksi, -en minun ehdoillani, vaan ilman ehtoja.

    Äänestä

tiedettä!
Ensin oli usko.
Sitten tuli tiede.

Näin minä ajattelen asian ja perustelen vielä miksi.

Kun suunnittelet jotain, täytyy suunnittelun perustana olla usko siihen, mitä teet.
Uskomisen jälkeen asia toteutetaan.
Ja monien kokeilujen ja virheiden kautta saadaan valmis tuote.
Mutta aina on oltava usko ensin.

Usko on kaiken perusta ja ilman sitä ei ihminen olisi lähtenyt edes tutkimaan asioita.

Pohtikaapa tätä näkökulmaa!

Äänestä
  • usko ei tarkoita uskontoa.

    Ilman uskoa ei toki olisi tiedettä, siinä olet oikeassa. Tuolla väitteellä vain ei ole mitään tekemistä aloittajan viestin kanssa.

    Äänestä

  • Sekoitat käsitteet usko, uskomus ja uskonto.

    Tämä johtuu kielemme valitettavasta piirteestä yhdistää uskomus (belief), usko eli sokea luottamus (faith) ja uskonto (religion). Muissa kielissä ei usko-sanan ja uskonnon välillä ole yhtä suoraa yhteyttä

    Äänestä

  • Juudas kirjoitti:

    Sekoitat käsitteet usko, uskomus ja uskonto.

    Tämä johtuu kielemme valitettavasta piirteestä yhdistää uskomus (belief), usko eli sokea luottamus (faith) ja uskonto (religion). Muissa kielissä ei usko-sanan ja uskonnon välillä ole yhtä suoraa yhteyttä

    juontaa uskonto myös juurensa.
    Täytyy uskoa johonkin ja sitähän se on usko jumalaan ja usko tieteeseen.
    Uskoahan ne on, vaikka kuinka etsitte väitteitä.
    Olkoonpa kielenä mikä kieli tahansa.
    I trust to you, I trust to Jesus, I trust to future tai I believe........
    Suomessa on ja pysyy suomenkieli, siihen uskon ja luotan.
    Uskonto tarkoittaa juuri nimenomaan uskoa, toivoa ja luottamista.

    Äänestä

  • usko kirjoitti:

    ...joku voi olla noin pihalla?

    Uskomus perustuu oletuksiin jotka taas perustuvat kokemuksiin. Esim. luolamiehen uskomus siitä että tuli polttaa perustuu oletukseen siitä että tuli on kuumaa (johtuu kokemuksesta koska on joskus polttanut näppinsä). Tässä tapauksessa uskomus on suhteellinen; Mikä on kuumaa?
    Uskomus syntyy siis kokemuksesta.

    Usko taas perustuu vain ja ainoastaan oletukseen. Koska jos usko perustuisi kokemukseen kyseessä ei olisi usko vaan uskomus.

    > Uskomus syntyy siis kokemuksesta. <

    Niinhän se on. Kun kosketamme kuumaa, me tiedämme kokemuksesta miten asia on. Sama asia jos työntää pakkasella kielensä rautaan. Ei sitä usko ennenkuin kokeilee.

    Usko Jeesukseen Kristukseen on minulla henkilökohtainen kokemus ja päätös. Kokemus oli ja on niin merkittävä, että sitä ei voi sivuuttaa.

    Siitä täytyy puhua.

    Suosittelen.

    "Usko Jeesukseen Kristukseen on minulla henkilökohtainen kokemus ja päätös. Kokemus oli ja on niin merkittävä, että sitä ei voi sivuuttaa. "

    Uskosi Jeesukseen perustuu oletukseesi siitä että Jeesus elää. Joku toinen voisi olettaa kokiessaan saman kokemuksen että kyseessä on humanoidi.
    Ymmärrätkö että uskosi perustuu vain ja ainoastaan oletukseen? Ja näetkö eron miten uskosi poikkeaa siitä käsityksestä (uskomuksesta) että (toistaiseksi) selittämättömiä asioita tapahtuu jopa ilman johtopäätöksiä(oletuksia)? Vai oletko tavannut Jeesuksen inkarnaation edessäsi?

    "Siitä täytyy puhua."

    Samaa mieltä. Asioista täytyy keskustella... Toivonkin että edes yrittäisit ymmärtää mitä ajan takaa...

    > Uskosi Jeesukseen perustuu oletukseesi siitä että Jeesus elää. Joku toinen voisi olettaa kokiessaan saman kokemuksen että kyseessä on humanoidi. <

    Mielestäni ei voi. Humanoidit ovat mielikuvitusolentoja. Minä puolestani voin sanoa:

    "sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon..." 1 Tim. 1:12. En suinkaan ole ainoa. Etkö ymmärrä, että Jumala ja Jeesus Kristus ovat todellisuutta? Syntien anteeksisaaminen on todellisuutta. Mikään humanoidi ei annan mitään kokemuksia, saati sitten läpi elämän kestävää kiinteää, elävää suhdetta.

    > Ymmärrätkö että uskosi perustuu vain ja ainoastaan oletukseen? <

    Ei perustu, vaan kokemukseen sekä Jumalan päivittäiseen huolenpitoon ja rakkauteen. Kokemuksellani on todella iso ero oletukseen, joka ei ole varmaa.

    "Siitä täytyy puhua."

    > Samaa mieltä. Asioista täytyy keskustella... Toivonkin että edes yrittäisit ymmärtää mitä ajan takaa... <

    Ymmärrän mitä ajat takaa. Meidän käsityksiemme ero johtuu siitä, että minä olen kokenut enemmän kuin sinä. Olen kokenut Jumalan rakkauden.

    Voit toki olla eri mieltä, mutta tosiasioita se ei muuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Juudas kirjoitti:

Ilman uskontoa voi elää, mutta eläppä ilman tieteen saavutuksia!
Herättikö ajatuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu