Outo asia tapahtui minulle äsken. Nimittäin ihan seisoessani, aivan yllättäen pyllyni puutui, melkeinpä halvaantui. Mutta onneksi vain hetkeksi. Ehdin jo luulla, että suolikaasuni on laskettu lopullisesti. Nyt kysyisinkin arvon jt, onko tuollainen äkillinen puutuminen yhteydessä jeesuksen paluun läheisyyteen. Sillä olen kuullut, että silloin tapahtuu kaikenlaista poikkeavaa. Esimerkiksi luonto hiljenee, maito happanee ja aurinko pimenee. Mitä kaikkitietävä raamattu sanoo asiasta?
kysymys todistajille !
6
204
Vastaukset
Outoja asioita on liikkeellä nimenomaan ennen Jeesuksen kahdettatuttakuudettattasataaviidettätoistatuhattakuudettakymmenettä paluuta. Pikantin chorizo a la cidran jälkeen tuli tunne olla seisoskelematta ja suunnata palvelupaikkoja myötäillen kotosuuntaan. Puutuminen ei ollut ylimmäinen tunne, vaan aivan jotain muuta, mutta lopun aika oli kyllä mielessä. Siinä kotimatkalla oli kyllä poikkeavaa kuinka Usko valoi Väinöön Toivoa ettei Toivo antaisi periksi Väinölle kun peräänantamattomuus on jonkun tutkimuksen mukaan suoja peräänantamista vastaan.
- bbbbbbbbbbbb
Olet humalassa nielaissut kaljapullon sisuksiisi!
En ole, koska en käytä alkoholia.
Mutta onko tuo pyllyni lievä halvaus merkki lopunaikojen läheisyydestä. Vai pitäisikö vain lepuuttaa peräpäätä, ja pitää esimerkiksi aina joskus viiden minuutin tauko peräilman laskemisesta? Miten asia raamatun mukaan menee?- raamatustalöytyykaikki
kookoo2 kirjoitti:
En ole, koska en käytä alkoholia.
Mutta onko tuo pyllyni lievä halvaus merkki lopunaikojen läheisyydestä. Vai pitäisikö vain lepuuttaa peräpäätä, ja pitää esimerkiksi aina joskus viiden minuutin tauko peräilman laskemisesta? Miten asia raamatun mukaan menee?Tämä on tiukka kysymys, mutta varmaankaan raamattu ei pieremistä kiellä. Jotain suoliston toimintaan liittyvää saattaa raamatusta kuitenkin löytyä:
Uppiniskaisista:
Ps. 115:6
Niillä on korvat, mutta eivät kuule, niillä on nenä, mutta eivät hajua tunne.
Itse suolen toiminnasta:
Jes. 16:11
Siksi väräjää minun sisimpäni Mooabin tähden niinkuin kannel, minun sydämeni Kiir-Hereksen tähden.
1. Moos. 8:21
Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: "En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niinkuin nyt olen tehnyt.
Ja asian tärkeydestä:
2. Kor. 2:15
Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: raamatustalöytyykaikki kirjoitti:
Tämä on tiukka kysymys, mutta varmaankaan raamattu ei pieremistä kiellä. Jotain suoliston toimintaan liittyvää saattaa raamatusta kuitenkin löytyä:
Uppiniskaisista:
Ps. 115:6
Niillä on korvat, mutta eivät kuule, niillä on nenä, mutta eivät hajua tunne.
Itse suolen toiminnasta:
Jes. 16:11
Siksi väräjää minun sisimpäni Mooabin tähden niinkuin kannel, minun sydämeni Kiir-Hereksen tähden.
1. Moos. 8:21
Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: "En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niinkuin nyt olen tehnyt.
Ja asian tärkeydestä:
2. Kor. 2:15
Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa:No niin, tulihan asiallinen vastaus. Aivan selvästi kyseistä ruumiintoimintaa arvostetaan raamatussa kovasti. Aivan kuten Johanneksen Ilveilykirjassa kun aaprabam ja kaapriel laskeutuivat hallavalla hevosella maan päälle ja karvaisesta kauramoottorista pörähti peräilmaa. Ja katso: kaikilta petti pokeri aivan tyystin, eikä maailmanlopusta tullut yhtikäs mitään. Oli heidän palattava lähtöruutuun ja aloitettava maailmanloppu aivan alusta, kun saivat vihdoin itsensä vakaviksi.
Jeremia 31:20 kertoo jumalan sisukalujenkin väräjävän, se kyllä viittaisi enemmän ruikuliin kuin suhnuun.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841369- 52987
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370818- 142769
- 55709
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124707- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76622
- 56604
