parta-agamalle asumus akvaariosta..

Mikäli lopullinen lupa mieheltäni tipahtaa kasvaa perheemme yhdellä parta-agamalla..:) Terraarioiden koosta on joka paikassa erilaista juttua enkä ole vieläkään vakuuttunut omani tilavuudesta ja olenkin miettinyt rakentavani toisen kerroksen tähän purnukkaan. Kokolasiakvaarioni on päältä lähes kokonaan avoin, mitat n200x50x50. Mitään reunavahvistuksia ei ole.KYSYMYS siis kuuluu millaisen yläosan ja kuinka korkean kannattaisi tähän altaaseen rakentaa?Mielellään tietysti sellainen jonka saa nostettua pois että pohjan puhdistus olisi helppoa eikä olisi siis kovin painava. Pleksiä vai pienisilmäistä verkkoa?Jos yläosan tekee pleksistä niin eikö lasiosassa alhaalla tule melko tunkkaista?Olisiko parempi vaihtoehto tehdä puu/metallikehykset ja päällystää ne jollain ilmavalla materiaalilla? Altaassa on siis jo noin 1/3 lasitettu päältä ja ajattelin lasittaa sen noin 2/3 jolloin siihen tulisi toinen kerros liskolle.Voisiko tähän yläosaan laittaa sen lämpölampun ja jättää alaosa ihan "omilleen"? Kuinka korkeaksi kannattaa yläosa tehdä?alaosalla oli vain sellainen 50cm korkeutta ja tarkoitus olisi siis ottaa vain yksi lisko,mutta haluan että sillä on tilaa liikkua koska tällä hetkellä en voi päästää sitä asuntoon vapaana juoksemaan pienen vauvan takia, myöhemmin kyllä, mutta tuskin pikku lisko tarvitseekaan isompaa tilaa vielä..(?)
Hmm mitähän vielä..Niin voiko liskolle rakentaa kesäksi ulkohäkin lämpimille ilmoille?Riittääkö tavallinen kanaverkko vai mikä olisi hyvä silmän koko?Miten ulkohäkki pitäisi sijoittaa ja riittääkö verkkopohja?Minkä kokoisen tekisitte?
kiitos vastauksista:)
1192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuo altaan koko on ihan hyvä tuollaisenaan. Minimi koko on siinä 150*50*50cm (P*L*K). Eli korkeutta nämä eivät tarvitse ja jos vielä suunnittelet niin, että lämpölamppukin tulee ulkopuolelle akvaa niin et menetä siinäkään korkeutta.

Tuosta kannesta. Itse olen aina pohtinut, että akvaan on aika vaikea saada tehdyksi terraa juuri tämän "ei ovia edessä" jutun vuoksi, mutta koitan silti antaa jotain vastausta. :) Eli ilmankierron takia sinun on pakko jättää auki yläosaa, koska muuten ilma ei kierrä sisällä ollenkaan, joten jotain verkkoa päälle tms. mistä ei lisko läpi tule kelpaa ihan hyvin. Esim. 1*1cm on ihan ok koko, mutta toki voi vieläkin pienempää ottaa, jos haluaa. Tämä voisi onnistua niin, että tekisi esim. puukehikon ja siihen sitten verkko kiinni ja koittaisi kehitellä sitten jonkintapaiset "salvat", että verkko myös takuulla pysyisi päällä. Pleksin suhteen olet oikeassa. Ilmankiertoa ei ole ollenkaan ja idea on siis täysin kuollut sen vuoksi, jos vedetään yläosa umpeen kokonaan, joten jonkin tapainen verkko on pakko kehitellä. :)

En nyt tiedä, kun olet ilmeisesti tekemässä sitä yläosaa siihen miten sitten toimia, mutta itse jättäisin tuon koko yläosan auki, kun siitä on jo osa kiinni. Nyt puhun siitä, jos siis yläosaa ei tulekkaan ollenkaan niin näin tekisin itse. Jos lasitettua kohtaa on takana niin lämpölamppu esim. lasia vasten niin lisko ei taatusti voi itseään polttaa, vaikka loisit lämmittelypaikan korkeammalle (nämä viihtyvät juuri puun oksissa tai makoilemassa jossain vähän korkeammalla, kuin terraarion pohja).

Tämä nyt terraariosta, koska tuo on niin suunnittelu juttu, että joudut itsekkin pohtimaan miten lopulta teet ja jätätkö sen yläosan rakentamatta vai et jne. Nämä kaikki ovat nyt ihan minun mielipiteitäni, joten saat itse pohtia miten niihin suhtaudut. :)

Ulkohäkin voi rakentaa ja tärkeintä siinä on se, että lisko pysyy siellä ja mikään muu eläin ei pääse liskoa kiusaamaan. Yksi hyvä ratkaisu voisi olla, että laittaisi osan varjoisaksi, että lisko voi myös mennä varjoon, jos haluaa, mutta suurin osa olisi auringolle avoinna. Mikään päivänvaloputki tai UVB ei ikinä korvaa oikeaa auringonvaloa, joten ideasi on loistava viedä lisko ottamaan aurinkoa. Lisäksi samalla se voi syödä esim. voikukkaa. Tuo minkä kokoisen haluat tehdä niin on ihan sinun päätettävissäsi voithan ajatella minimimittojen mukaan tai siitä sitten isompi (itse lisäisin leveyttä hiukan esim. 80cm asti). :)

Mutta kaikenkaikkiaan ideasi kuullostavat ihan hyviltä ja tuon altaan kanssa terraarioksi muuttaminen on aina hiukan pulaamista, mutta ei toki mahdotonta ollenkaan. Uskoisin, että kunhan saat setvittyä tuon terraario"ongelman" niin asiat alkavat sujua ihan hyvin sitten.

Laitan tähän loppuun vielä partissivujen osoitteen, jos et ole siellä vielä vieraillut niin sieltä voit saada lisäinffoa:
http://www.herppi.net/psykoherp/sisalto.htm

Ja myös hyvä paikka kysellä inffoa on herppi. net:
http://www.herppi.net

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaihto terraarioon.. kirjoitti:

Mikäli lopullinen lupa mieheltäni tipahtaa kasvaa perheemme yhdellä parta-agamalla..:) Terraarioiden koosta on joka paikassa erilaista juttua enkä ole vieläkään vakuuttunut omani tilavuudesta ja olenkin miettinyt rakentavani toisen kerroksen tähän purnukkaan. Kokolasiakvaarioni on päältä lähes kokonaan avoin, mitat n200x50x50. Mitään reunavahvistuksia ei ole.KYSYMYS siis kuuluu millaisen yläosan ja kuinka korkean kannattaisi tähän altaaseen rakentaa?Mielellään tietysti sellainen jonka saa nostettua pois että pohjan puhdistus olisi helppoa eikä olisi siis kovin painava. Pleksiä vai pienisilmäistä verkkoa?Jos yläosan tekee pleksistä niin eikö lasiosassa alhaalla tule melko tunkkaista?Olisiko parempi vaihtoehto tehdä puu/metallikehykset ja päällystää ne jollain ilmavalla materiaalilla? Altaassa on siis jo noin 1/3 lasitettu päältä ja ajattelin lasittaa sen noin 2/3 jolloin siihen tulisi toinen kerros liskolle.Voisiko tähän yläosaan laittaa sen lämpölampun ja jättää alaosa ihan "omilleen"? Kuinka korkeaksi kannattaa yläosa tehdä?alaosalla oli vain sellainen 50cm korkeutta ja tarkoitus olisi siis ottaa vain yksi lisko,mutta haluan että sillä on tilaa liikkua koska tällä hetkellä en voi päästää sitä asuntoon vapaana juoksemaan pienen vauvan takia, myöhemmin kyllä, mutta tuskin pikku lisko tarvitseekaan isompaa tilaa vielä..(?)
Hmm mitähän vielä..Niin voiko liskolle rakentaa kesäksi ulkohäkin lämpimille ilmoille?Riittääkö tavallinen kanaverkko vai mikä olisi hyvä silmän koko?Miten ulkohäkki pitäisi sijoittaa ja riittääkö verkkopohja?Minkä kokoisen tekisitte?
kiitos vastauksista:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu