Juha Sipilä eroaa, jos Väyryselle enemmän ääniä

Presidentinvaaleissa on nyt kaksi keskustapuolueen jäsentä ehdokkaina. On puolueen asettama keskustalainen, Matti Vanhanen ja omin voimin 20,000 kannattajakorttia kerännyt keskustalainen, Paavo Väyrynen.
https://yle.fi/uutiset/3-9963325

Jos kansan äänillä, kannattajakorttikeräyksen kautta vaaliin noussut Paavo Väyrynen saa merkittävästi suuremman kannatuksen kuin Vanhanen, asettaa se puoluejohtaja Sipilän tukalaan asemaan. Se todistaisi että Keskustan johto on osoittanut huonoa johtamista ja harkintaa ehdokasasettelussa.

Mikäli Vanhasen äänisaalis on merkittävästi pienempi kuin Väyrysellä, tulkitsee Sipilä sen epäluottamuslauseeksi Keskustan kenttäväeltä.

Epävirallisesti Keskustassa arvellaan, että kentän luottamuksen menettänyt Sipilä nopeasti pyytää eroa sekä puoluejohtajan että pääministerin tehtävistä.
37868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Suomella on nyt mahdollisuus saada kaksi voittoa samanaikaisesti. Äänestäkäämme Paavosta presidentti ja antakaamme Sipilälle potkut!

1Äänestä
  • Sipilän olisi ehkä kannattanut vastata puhelimeen kun Väyrynen soitti.

    Äänestä

Toivotaan, että Väyrynen saa kaikki Vanhasenkin äänet. Tarotennustaja on maininnut, että seuraava pääministeri on nainen, jota on nöyryytetty. Silmällä jää neljään vuoteen.

Äänestä
  • Niin mitäpäs Orpo luonteelleen voi. Rahamiehet käskyttää ja Petteri tottelee.

    Äänestä

Nyt+tulee+kinkkinen+äänestyskierros.+Haluan+Laurasta+presidentin,+mutta+haluan+myös+Juha+Sipilän+hallituksen+kaatuvan+mahdollisimman+nopeasti.Tässä+voi+vielä+käydä+niin,+että+kakkos-haluaminen+alkaa+painaa+enemmän.+Jos+Väykkä+saisi+vaikka+9%+verran+ääniä+ja+Matti+Vanhanen+saa+2%+kuten+gallupit+ennustavat,+olisi+se+aikamoisen+kylmää+kenttäväen+monoa+pääministeri+Sipilän+persuksille.

Äänestä
  • Molempia et voi saada. On todennäköisempää että Sipilä voidaan pakottaa Väyrysen saamalla äänisaaliilla eroamaan virastaan kuin että kreationisti hihhuli Huhtasaari nousisi Presidentiksi. Huhtasaari on liian tyhmä ja liian äärimmäinen isänmaallinen natsi, että hänestä ikinä voisi tulla Presidenttiä. Mibä sanoisin, että on strategisesti järkevää äänestää nyt Väyrystä jos tarkoitus on kaataa Juha Sipilän hallitus. Keskustan omakin väki toivoo Sipilän eroavan,

    Äänestä

Mutta sitten, vaikka Paavo peittoaisikin Masan selvästi, pääministeri varmaan selostaa, että ei se nyt kuitenkaan ihan ylittänyt sitä rajaa, jonka mielessäni asetin, joten en eroakaan,,,,hmmmmm.

Äänestä
  • Siinähän koettaa selittää sitten. Mutta jos tuollaiset prosentit tulee, niin keskustan kenttä on kuitenkin puhunut. Ja se kenttä ei ole tyytyväinen siihen miten Sipilä keskustaa johtaa.

    Sipilä saa rauhassa selittää vaikka mustaa valkoiseksi, mutta viesti kentältä on niskassa. Se viesti on tullut selkokielellä ja painavana.

    Äänestä

Juha Sipilä löytää ittensä 5 vuoden kuluttua Kempeleen vaivaistalosta. Siellä sitä hoitaa Mehiläisen sairaanhoitajat, ja Attendon terminointihoidon lääkärit, hoitokodin veloitus on 7.000 €/kk.

Sen rahan Kempeleen kunta maksaa mielellänsä arvokkan kepulaisen potilaansa hoidosta.

Äänestä
  • No eikä hoida Mehiläisen sairaanhoitajat, vaan ne henkilöt, joille Sipilä esitti kutsun...

    Äänestä

Tämä pistää vanhan komukankin tukemaan Väyrysen ehdokkuutta. Täytyy heti täyttää kannatuskortti.
Insinööri Sipilä, olen pahoillani puolestanne, mutta te olette epäonnistunut tehtävässänne.

Äänestä

Keskusta testaa käytännössä Sipilän kannatuksen tällä, että Väyrynen on myös Presidenttiehdokkaana. Väyrysen kannatus yli Sipilän kannatuksen tietää Sipilälle kenkää pääministerin ja puolueen puheenjohtajan paikalta. Sipilä ajetaan tietoisesti nurkkaan koska keskusta haluaa päästä Sipilästä eroon mahdollisimman nopeasti, se on puolueen kenttäväen tahtotila.

Äänestä

Suomen kylät kierretään taas entiseen malliin. Siinä on muilla ehdokkailla tekemistä että perässä pysyvät.

Äänestä

Kenen ääniä Väyrynen kalastaa ? Ei ainakaan Niinistön, vai luuleeko joku tosiaan että voisi ?
Vaikka Väyrynen saisi kerättyä koko Vanhasen ja Huhtasen äänimäärän niin ei niillä äänillä vielä paljoa revitellä.
Suurimmalla todennäköisyydellä Väyrynen saa palaa Brysseliin häntä koipien välissä ja matkalla hokien ” kylläpäs minä niille taas näytin” omaan vaatimattomaan tyyliinsä.
Väykkä on pelinsä pelannut luulen minä.

Äänestä
  • Väyrysen päätehtävä on haastaa Juha Sipilä henkilökohtaisella kannatuksellaan ja se on keskustan omalle kenttäväelle viesti siitä, että Sipilä saa potkut jos Väyrysen kannatus on Sipilää korkeampi. Väyrysen mukanaolo Presidentin vaaleissa on keskustan sisäinen tapa järjestää Sipilälle perustellusti potkut. Sipilä on epäonnistunut pääministerinä ja puoluejohtajana surkeasti. Jos Väyrynen saa suuremman saaliin kuin Vanhanen niin Sipilä saa heti kenkään.

    Äänestä

  • sisäinenvaali kirjoitti:

    Väyrysen päätehtävä on haastaa Juha Sipilä henkilökohtaisella kannatuksellaan ja se on keskustan omalle kenttäväelle viesti siitä, että Sipilä saa potkut jos Väyrysen kannatus on Sipilää korkeampi. Väyrysen mukanaolo Presidentin vaaleissa on keskustan sisäinen tapa järjestää Sipilälle perustellusti potkut. Sipilä on epäonnistunut pääministerinä ja puoluejohtajana surkeasti. Jos Väyrynen saa suuremman saaliin kuin Vanhanen niin Sipilä saa heti kenkään.

    Keskusta on joutunut häpeillen vaihtamaan kaikki viime vuosien puheenjohtajansa.
    Muistamme vielä kuinka Paula Lehtomäki lauloi keskustan vaaliristeilyllä itsensä Suomen kansan sydämiin kappaleellaan "Suomi nousuun.."
    Olisiko nyt vihdoinkin aika valita pystyvä ja kokenut Paula puheenjohtajaksi.

    Äänestä

  • juhasipil kirjoitti:

    Keskusta on joutunut häpeillen vaihtamaan kaikki viime vuosien puheenjohtajansa.
    Muistamme vielä kuinka Paula Lehtomäki lauloi keskustan vaaliristeilyllä itsensä Suomen kansan sydämiin kappaleellaan "Suomi nousuun.."
    Olisiko nyt vihdoinkin aika valita pystyvä ja kokenut Paula puheenjohtajaksi.

    Jos Väyrynen voittaa Vanhasen äänisaaliillaan niin Sipilän saadessa potkut Väyrynen itse on seuraava keskustan puheenjohtaja ja pääministeri joka kokoaa uuden hallituksen.

    Äänestä

lehmä oppii lentämään ennen, kuin sipilä kantamaan poliittisen vastuunsa!

Äänestä

Makea paikka. Kumpi on isänmaallisille nyt tärkeämpää, tehdä Laura Huhtasaaresta Presidentti vai kenties kaataa pääminiteri Sipilän hallitus antamalla äänet Väyryselle Presidentinvaaleissa? Väyrynen on heti keino päästä Sipilästä nopeasti eroon! Miten on isänmaalliset, kumpaako haluatte enemmän? Sipilän hallitukselle olisi tarjolla potkut!

Äänestä

Sipilälle potkut ilman muuta. Nyt on Niinistolle tosi vastustaja eikä mikään myötäilijä. Suomi on kusessa ja kansa senkun porskuttaa. Suomi nousuun ja Sipilälle ja Eu:lle paskat housuun.

Äänestä

>>Kenen+ääniä+Väyrynen+kalastaa+?+Ei+ainakaan+Niinistön,+vai+luuleeko+joku+tosiaan+että+voisi+?>>Sekä+Laura+Huhtasaari+että+Paavo+Väyrynen+kalastavat+nimenomaan+isänmaallisten+suomalaisten+ääniä.+Suomalaisista+75%+ei+halua+maahan+enää+yhtään+muslimeita+lisää.http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201702072200066934_ul.shtmlHiukan+harmi+että+Huhtasaarelle+tuli+näin+vahva+haastaja+tätä+samaa+äänipottia+jakamaan.+Mutta+Väyrysen+hyvää+menestymistä+ja+esillä+oloa+tosiaan+puolustaa+se,+että+Väykkä+on+sopiva+vipukanki+Sipilän+kaatoon.Väyrysen+saama+äänivyöry+auttaa+kampeamaan+Bilderberg-Soten+kehittäneen+Sipilän+lähimpään+viemäriojaan.+Tätä+Orpon+ja+Sipilän++aikaansaamaa+järkyttävää+Mehiläis-Sotea+ei+jää+kukaan+kaipaamaan.

Äänestä

"+Väyrynen+on+heti+keino+päästä+Sipilästä+nopeasti+eroon!+Miten+on+isänmaalliset,+kumpaako+haluatte+enemmän?+Sipilän+hallitukselle+olisi+tarjolla+potkut!++"Väyrynen+saa+omalta+Keskusta-taustaiselta+äänestäjäkunnaltaan+muutenkin+niin+paljon+äääniä,+että+pelkästään+Väykkä+löylyttää+Matti+Vanhasen+2%+kannatuksen+ainakin+3+kertaisesti.+Toistaiseksi+ainakin+itse+pysyn+koko+syksyn+olleessa+kannassani,+ja+annan+äänen+aivan+sairaan+vahvalle+ja+raikkaalle+Suomen+Vaalealle+Neidolle,+eli+Laura+Huhtasaarelle.+Se+on+suomalaiset,+lihaa+ja+makkaraa+syövät+miehet+jotka+nyt+nostaa+ja+kantaa+kämmenellään+naispuolista+ehdokasta.+Eikä+edes+hävetä+yhtään,+vaan+todella+mielellään+tukee+Huhtasaaren+tyyppistä+rohkeaa+naista.

Äänestä
  • Rohkeastipa uskallat luottaa Väyrysen saavan riittävät äänet Sipilän kaatamiseen ilman sinun apuasi. Mietihän nyt vielä kerran kuitenkin. Nyt kannattaa asettua Väyrysen taakse koska äänipotti on työkalu jolla Sipilän hallitus kaatuu. Tämä on myös monelle vasemmistolaiselle painava syy äänestää varmuuden vuoksi Väyrystä. Hallituksen kaataminen on yhteinen projekti.

    Äänestä

  • Ne jotka laskelmoi asian samalla tavalla kuin yllä selostat, niin niiden kannattaa sitten äänestää Väyrystä.

    Lähetin kyllä Väyrysen kannattajakortin jo marraskuun puolivälissä, ja hieno homma että vanha isäntä kykeni kampeamaan itsensä lauteille. Kova teko seitenkymppiseltä Lapin hemmolta.

    Silti ykköskierroksen ääneni kolahtaa Lauran pottiin, tästä ei ole epäilystä. Näin olen itse asian järkeillyt.

    Äänestä

  • Linjassa-seisotaan kirjoitti:

    Ne jotka laskelmoi asian samalla tavalla kuin yllä selostat, niin niiden kannattaa sitten äänestää Väyrystä.

    Lähetin kyllä Väyrysen kannattajakortin jo marraskuun puolivälissä, ja hieno homma että vanha isäntä kykeni kampeamaan itsensä lauteille. Kova teko seitenkymppiseltä Lapin hemmolta.

    Silti ykköskierroksen ääneni kolahtaa Lauran pottiin, tästä ei ole epäilystä. Näin olen itse asian järkeillyt.

    Paavo+nyt+jokatapauksessa+vie+Lauran+äänet+kokeneena+ja+asiantuntevana+poliitikkona.+Laura+on+pelkkä+koriste+josta+ei+ole+mihinkään.+Huhtasaari+menettää+vähäisenkin+3%:n+kannatuksensa+Paavolle+ja+se+on+oikeastaan+ihan+hyvä+vain.+Laura+ei+kaada+hallitusta,+Paavo+kaataa.

    Äänestä

Vanhanen asetti itse itsensä ehdokkaaksi, samoin teki Väyrynen.
Minä äänestän Niinistöä.

Äänestä
  • Samalla lailla kannattajakorttien kautta KANSA laittoi ehdolle niin Niinistön kuin Väyrysenkin.

    Siis Väyrysellä on suoraan kansalta tullut mandaatti ja tuki osallistua näihin vaaleihin. Väyrustä ei voi yhtään dissata tässä mielessä. Kovan tempun teki, kun noista olosuhteista kansan tuella itsensä kisaan mukaan ja pinnalle kroolasi,

    Äänestä

Hallitus kaatuu jos Väyrynen pääsee vaikka toiselle kierroksellle. Kansaa on helppo kusettaa mutta enää ei mene gallupit läpi. Gallupit on yhtä tyhjän kanssa.

Äänestä
  • Hallitus kaatuu vaikka Väyrynen menisi vain yksinkertaisesti äänimäärässä Vanhasen ohi reilusti. Sipilä ei voi selittää sitä tappiota uskottavasti vaan hänet erotetaan heti.

    Äänestä

Väyrystä ei ole saatu erotettua Kepun jäsenyydestä joten kepulla on 2 ehdokasta vaaleissa.Kumman linja puolueessa voittaa Vanhasen vai Väyrysen ? Se selviää.

Äänestä
  • Väyrynen vie voiton, se nyt on kepunkin sisällä jo tiedetty asia. Vanhanen on liian ylimielinen ja mitäänsanomaton.

    Äänestä

Nyt näistä tuli vaalit kun Paavo kampesi itsensä mukaan. Väittelyistä tulee mielenkiintoisia. Ja on tämä Sipilälle ja kepulle nolo homma.

Äänestä

Nyt on ensiksi persupuolue heittänyt loiset ulos. Seuraavaksi kepulipuolue. Nyt odotetaan luonnollista puhdistusta muissakin puolueissa. Kuinka käy vihreiden Touko-poukolle, kuinka käy "työväen" punapuolueille? Mikä on kokkarepuolueen future?

Äänestä

Väyrynen+sai+jo+Iltalehden+gallupissa+2%+kannatuksen,+vaikka+ei+ollut+kyselyn+teon+hetkellä+vielä+edes+ehdokkaana.http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712072200588364_pi.shtmlSanoisin+että+Väyrynen+peittoaa+Matti+Vanhasen+kannatuksen+ainakin+2-kertaisesti,+eli+jos+Vanhanen+onnistuu+pitämään+2..3%+kannatuksensa,+tulee+Väyrynen+saamaan+vähintään+4..6%+ykköskierroksella.Jos+Sipilä+olisi+laittanut+heti+Väyrysen+Kepun+ehdokkaaksi,+olisi+Väykkä+koputellut+tiukasti+ja+kovasti+aivan+Haaviston+12%+kannatuksen+kintereillä+jo+nyt.Sipilälle+tulee+vielä+kuumat+paikat,+kun+Keskustan+kenttäväki+pääsee+sanomaan+samasensa+Sote-uudistuksesta+yms.+Pressanvaaleissa+se+sanomisen+paikka+lähimpänä+on.

Äänestä
  • Punikki ulvoo kuin iso-isä Haminan valleilla.

    Äänestä

Nyt+on+tullut+pääministeri+Juha+Sipilän+aika+lunastaa+aikaisemmmin+syyspuolella+julkisuuteen+vuodatettu+lupaus.Keskustan+kunniapuheenjohtaja+Paavo+Väyrynen+saa+äänistä+6.2%+ja+Juha+Sipilän+valitsema+ehdokas+Matti+Vanhanen+saa+vain+vaivaiset+4.1%.Keskustan+puoluejohdossa+on+tehty+raskaita+arviointivirheitä.+Sipilän+aika+puoluejohtajana+on+tullut+päätökseen.

Äänestä

Tuttuun+tapaansa+Sipilä+perui+tämänkin+lupauksensa.+Sanoi+vaan+että+ei+sillä+ole+mitään+vaikutusta+vaikka+hänen+asettamansa+ehdokas+hävisi.+Väyrynen+pikkubudjetillaan+lanasi+Kepun++vaalirahoituksen+ja+organisaation+ylitse,+50%+voittomarginaalilla.Sipilä+luulee+tulleensa+tälle+maalle+korvaamattomaksi+sähläriksi.+Mies+on+kyllä+sähläri,+mutta+ei+tosiaankaan+korvaamaton.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kentän-kannatus-tärkeä kirjoitti:

Presidentinvaaleissa on nyt kaksi keskustapuolueen jäsentä ehdokkaina. On puolueen asettama keskustalainen, Matti Vanhanen ja omin voimin 20,000 kannattajakorttia kerännyt keskustalainen, Paavo Väyrynen.
https://yle.fi/uutiset/3-9963325

Jos kansan äänillä, kannattajakorttikeräyksen kautta vaaliin noussut Paavo Väyrynen saa merkittävästi suuremman kannatuksen kuin Vanhanen, asettaa se puoluejohtaja Sipilän tukalaan asemaan. Se todistaisi että Keskustan johto on osoittanut huonoa johtamista ja harkintaa ehdokasasettelussa.

Mikäli Vanhasen äänisaalis on merkittävästi pienempi kuin Väyrysellä, tulkitsee Sipilä sen epäluottamuslauseeksi Keskustan kenttäväeltä.

Epävirallisesti Keskustassa arvellaan, että kentän luottamuksen menettänyt Sipilä nopeasti pyytää eroa sekä puoluejohtajan että pääministerin tehtävistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu