Teoriassa Vihdin kunnassa voi saada harkinnanvaraista toimeentulotukea vaikka olisi syntyperäinen suomalainen, mutta toteutuuko asia käytännössä?
Onko kukaan Suomessa syntynyt saanut Vihdin kunnalta harkinnanvaraista toimeentulotukea, kertokoon sen heti. Itse en usko että yksikään olisi saanut. Ei saanut kyllä aiemminkaan mutta nyt on uutta verta saatu ja saatava lisää Vihtiin niin heitä varten on palkattu pakolaisohjaaja ja sosiaalityöntekijä.
Ei voi moittia Vihdin kuntaa pakolaisavun puutteesta koska hyvin ovat ulkomaalaiset puettuna uusiin vaatteisiin kun kantaväestöä kulkee ryysyissä.
Syntyperäiset suomalaiset Vihdissä
5
613
Vastaukset 5
- juppis71
Niin. Tämä välikausitakki on 7 vuotta vanha ja kovempien kelien toppatakki 3 vuotta ja hieman kainalosta ratkennut. Ei näitä murehdita kun ei voi mitään. Alennusmyyntejä odotellessa.
- Numeroviisi
Menkää suvakkisanikan kanssa tekemään ruokaa muualta tulijoille.
Se avartaa ja siitä saa henkistä hyvää. Ei kukaan tarvitse enää aineellista hyvinvointia, kun meillä rikastettu kulttuuri. - AlkoholistilleEimitään
Ne saa tukea jotka sitä tarvitsevat. Näin se vain on.
- olemmenumeroita
ei ole ei,vaikka todettiin jo kun asuin yksin että kohdallani voisi käyttää sekä ennaltaehkäisevää tukea ja harkinanvaraista tukea. kun menin käymään alkoivat he puhua politiikasta joka ei kuulu kysiseen paikkaan millään tavalla. ja puhuttiin reiluudesta kaikkia kohtaan jotai se ei todellakaan ole. muistavat minut nurena kloppina käyneenä koppavana teininä kun opiskelin, nyt oli suuri perhe eikä herunut apua millään jopa nauroivat kasvoilleni. en tule käymään enään kysisessä paikassa koskaan enään nöyryyttettävänä.
- Anonyymi
Äänestä perussuomalaisia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21746Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561