Itsenäisyyspäivänä ei asiaa kaupungille

Itsenäisyyspäivänä ei sitten mitään asiaa kaupungille olekaan. Uusnatsit hulinoivat natsimarsseillaan ja odotettavissa on väkivaltaa kansallismielisten leiristä ja paljon. Taidan yksinkertaisesti painella laavulle eräilemään helvetin kauas metsään taatusti pois kaupungista. Metsässä on turvallista toisin kuin kaupungilla natsien valtaamilla kaduilla. Säälittävää kun itsenäisyyspäivästä on tullut kasipallojen kaljupäiden hulinajuhla jolla ei ole mitään tekemistä rauhallisen itsenäisyyspäivän kanssa. Muut saavat väistyä kadulta pois kun natsit karjuvat vihaansa julkisesti. Metsässä minä olen kuningas, on vain minä, sissipuukkoni ja nuotioni, minä määrään lain metsässä kaikille muille. Metsä on minun valtakuntani jossa minä olen luomakunnan ehdoton Herra.
5105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Älä vaan niittinaama unohda sitten subutexejasi kotiin ettei iske kitkut kesken kaiken.

Äänestä
  • Mikäs niittinaama minä sinulle olen? Olen 36-vuotias suomalainen ja pärjään metsässä taatusti sinua paremmin ja pidempään sotilastaitoisena selviytyjänä. Takaan ja alleviivaan, että metsäoloissa minä pärjään vaikka vuosia korvessa, sinä et pärjää päivääkään.

    Äänestä

  • aamullametsään kirjoitti:

    Mikäs niittinaama minä sinulle olen? Olen 36-vuotias suomalainen ja pärjään metsässä taatusti sinua paremmin ja pidempään sotilastaitoisena selviytyjänä. Takaan ja alleviivaan, että metsäoloissa minä pärjään vaikka vuosia korvessa, sinä et pärjää päivääkään.

    Aivan varmasti pärjäät juu. Muutaman fiksin jälkeen olet suorastaan korven keisari.

    Äänestä

  • dfgdfgdf kirjoitti:

    Aivan varmasti pärjäät juu. Muutaman fiksin jälkeen olet suorastaan korven keisari.

    Korvessa se on keisari jolla on puukko, nuotio ja jousiase. Eläimet karttavat tulta, tuli lämmittää leirin ja jousiase antaa ulottuvuutta. Sissipuukko on työkalu ja lähitaisteluväline. Korvessa pärjääminen vaatii oikean vaatetuksen, oikean perusvarustuksen ja tietämyksen leiriytymisestä sekä veden ja ruoan hankinnasta metsässä. Kaikki muu on asennetta ja päättäväisyyttä ottaa metsä hallintaan. Muut ihmiset ja kaikki eläimet ovat metsässä alisteisia minun tahdolleni ja päätöksilleni.

    Ja kun otat vielä fiksien lisäksi muutaman hömpsyn niin olet koko maailman suurin metsämies ja synkkien korpien armoton taistelija.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aamullametsään kirjoitti:

Itsenäisyyspäivänä ei sitten mitään asiaa kaupungille olekaan. Uusnatsit hulinoivat natsimarsseillaan ja odotettavissa on väkivaltaa kansallismielisten leiristä ja paljon. Taidan yksinkertaisesti painella laavulle eräilemään helvetin kauas metsään taatusti pois kaupungista. Metsässä on turvallista toisin kuin kaupungilla natsien valtaamilla kaduilla. Säälittävää kun itsenäisyyspäivästä on tullut kasipallojen kaljupäiden hulinajuhla jolla ei ole mitään tekemistä rauhallisen itsenäisyyspäivän kanssa. Muut saavat väistyä kadulta pois kun natsit karjuvat vihaansa julkisesti. Metsässä minä olen kuningas, on vain minä, sissipuukkoni ja nuotioni, minä määrään lain metsässä kaikille muille. Metsä on minun valtakuntani jossa minä olen luomakunnan ehdoton Herra.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu