Suomen köyhyyttä liioitellaan

6yu34wrtw

Esimerkiksi banaanien väitetään tulleen Suomeen vasta 1950-luvulla mikä ei pidä paikkaansa. Banaaneja tuotiin Suomeen jo kauan ennen sotia.

https://www.nelonen.fi/ohjelmat/tripla/2059798-banaani-saapui-suomeen-1950-luvulla---mutta-sitten-tapahtui-jotain-yllattavaa

Banaani on nykyään kaikille itsestäänselvä herkku, jota löytyy jokaisesta ruokakaupasta. Toista se oli vielä 1900-luvun alussa, jolloin moisesta makunautinnosta ei oltu vielä kuultukaan kylmässä pohjolassa.

Banaanin tiedetään saapuneen Suomeen vuoden 1952 olympialaisten tienoilla.

15

422

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8u545y6

      Otavan Kodin tietokirjassa vuodelta 1935 lukee sivulla 83: Suomeen tuotiin banaaneja vuonna 1932 yhteensä 1 225411 kiloa.

      • Tästä on poistettu kommenttini, jossa mainitsin Veli Lehdon ja Dallape -orkesterin esityksestä Keltaiset banaanit vuodelta 1931. Sävellys ja sanat: Valto Tynnilä - Martti Jäppilä.
        Kerroin myös sanat, jotka totesivat että banaaneita saa kaikki kyllikseen.

        Siis kerroin täsmälleen otsikon aiheesta ja siitä, että banaaneita myytiin Suomessa 1931.
        Suomen satavuotispäivänä asioita huonosti ymmärtävä taho poistaa jopa tälläisen sanoman!


    • ryher4tge

      Eduskunnan puhemiehen Maria Kaisa Aulan puhekin oli varsinaista Suomen köyhyydellä hekumointia. Mitään ei muka ensin ollut ja nyt menee hyvin.

      • 6uyh3e

        Korjaan. Tarkoitin tietenkin Maria Lohelaa.


      • ItesäisyydenAlku

        "Eduskunnan puhemiehen Maria Lohela puhekin oli varsinaista Suomen köyhyydellä hekumointia."

        Jos hän tarkoittikin puheessaan itesäisyyden alkua vuotta 1917!


    • 6uy3e4

      Vuoden 1935 tietokirja on suomettumisesta vapaa ja monin tavoin parempi tietolähde kuin suomettunut propaganda jota vieläkin kuulee joka tuutista.

      Kuten Aulan puheessakin.

      • y54rt

        Eli Lohelan puheessa.


    • Olihan_niitä_ennenkin

      Kalle Päätalo kertoo ensimmäisestä banaanistaan kirjassa Pyynikin rinteessä. Hän pääsi maistamaan uutta herkkua toukokuussa 1949 Helsingin matkallaan. Kurssikaverit olivat asiasta huvittuneita, sillä heillä oli banaaneista kokemusta sodanedelliseltä ajalta. Nämä vuoden 1949 hedelmät olivat kuitenkin ensimmäiset kymmeneen vuoteen.

      • EtttteiNytUnohtuisi

        Kyse on tietenkin jakelun laajuudesta!

        Asiaa voidaan tarkastella kahdella tasolla:

        1. On nähty!

        2. Oli yleisessä jakeliussa kautta koko maan

        Näillä kriteereillä voi kumpikin väite olla oikea.


    • rhgdff

      Suomen armeija oli jätetty heikosti varustetuksi "malli Cajanderilla" mitä Stalinkin ihmetteli talvisodan jälkeen Moskovassa pidetyssä kokouksessa:

      "Ei armeija voi pelata pelkillä silmänkääntötempuilla, sen on oltava oikea armeija. Ellei se ole sellainen ei se ole täysikelpoinen armeija. Juuri sellainen on Suomen armeija. Sillä ei ole paljon tykistöä.

      En tarkoita ettei sillä ole resursseja siitä ei ole kyse. Tarkoitan että se on vasta nyt alkanut ymmärtää että ilman tykistöä sota on tuomittu häviämään.

      En viitsi puuttua toiseen heikkouteen että sillä on liian pienet ilmavoimat. Ei sen takia ettei heillä olisi rahaa lentokoneisiin. Heillä on ihan tarpeeksi pääomaa ja erinomaisia sellutehtaita jotka antavat heille ruutia, vaikka ruuti on kallista .

      Heillä on enemmän sellutehtaita kuin meillä, kaksi kertaa enemmän, Me tuotamme vuodessa 500 000 tonnia selluloosaa ja nyt saimme heiltä tehtaita jotka tuottavat 400 000 tonnia vuodessa. Silti heille jäi vielä kaksi kertaa enemmän. Se on rikas maa.

      Ellei heillä ole ilmavoimia, se johtuu vain siitä, etteivät he ole ymmärtäneet ilmavoimien mahtia ja merkitystä. Sekin on yksi heidän puutteistaan."

    • r6huyewr

      Tali-Ihantalassa kesällä 1944 suomalaisilla oli tarpeeksi tykkejä ja niihin ammuksia. Ja ilmassa noin parisataa suomalaista ja saksalaista lentokonetta.

      Huippuiskussa ollut puna-armeija pysäytettiin.

      Samanlainen voima Suomella olisi helposti voinut olla jo talvella 1939-1940 . Mannerheimlinja olisi pystytty pitämään ja rauha tehty entisillä rajoilla.

      • Voita_vai_tykkejä

        Tuossa se talvisodan tragedia juuri onkin. Oli aikaa valmistautua, mutta muita asioita pidettiin tärkeämpinä. Pakon edessä nuo lykätyt uhraukset jouduttiin sitten tekemään paljon nopeammassa tahdissa, mutta yhtä hyvään tulokseen ei enää päästy.

        Kunhan ei vain olisi samanlainen tilanne nytkin kuin vuonna 1938.


      • JotkuttVastustivat

        Aivan! Ja mikä vielä pahempaa! Laiminlyönnit maksetttiin verellä!


    • tajuapitäisolasioihi

      No ei kai köyhyydellä ja banaanin tuonnilla niin paljon ole yhteyttä toisiinsa. Mutta niin kuin ennenkin Suomessa ollut niin joillain on paljon rahaa ja osalla hyvä kun pystyy laskuja maksamaan ja ruokaa ostamaan, ei se ole tuosta miksikään muuttunut. Samat lääkärit jotka kiusaavat ja estävät hoidon saannin voivat estää sitä todennäköisesti vielä toisella paikkakunnallakin ja ihminen masennetaan kuoliaaksi sekä vähällä rahalla että hoidon saamattomuudella, eipä tuokaan asia ole ajan saatossa miksikään muuttunut.Miksi asiat olisi muuttuneet, eivät rikkaat halua rahojaan muille vähävaraisille antaa tässäkään maassa siis koskaan ei ole niin mennyt asiat, mieluummin ottavat mukaansa vaikka hautaan tai antavat ulkomaille muille rikkaille osakkeenomistajille. Näin maailma menee eikä siitä miksikään muutu..

    • vonPippelkirsch

      Täytyykö tämä nyt tulkita siten, että banaaneita kyllä oli mutta marski ja ylemmät esikunnat söivät ne niin yhettömiin ettei mitään riittänyt rintamajoukoille Valkeasaareen ja Syvärin sillanpäähän?!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      47
      5895
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      49
      5381
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      53
      3758
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3705
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      100
      3497
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3146
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2894
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      59
      2776
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      57
      2436
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      45
      1883
    Aihe