ONNEA VAPAUTEMME 100 VUOTIAALLE ISÄNMAALLE

natouttaja

Vuonna 1917 Suomi vapautui Ryssän ikeestä ja sai itsenäisyytensä. Totta kai alussa oli vaikeuksia ja monille vastuun ottaminen omista asioista tuntui kovin kovin vaikealta, varsinkin kun oli tottunut vierasta isäntää reidestä nuolemalla ja maanmiehiä paljastelemalla menestymään. Luojan kiitos näitä ipu:n esikuvia ja esipolven haikailijoita ei ollut liikaa, vaikka he asein yrittivät kammeta maamme veljessodassa takaisin vieraan vallan alaisuuteen.

Maamme vaurastui ja menestyi jopa niin paljon, ettei se heikommin menestyneelle entiselle isäntämaallemme oikein sopinut, alkoihan kansa heillä jo napista huonoista olosuhteista ja Suomelle piti tehdä jotakin. Naapurin yhtä katalaksi kuin aikaisemmatkin johtajat osoittautunut johtaja keräsi joukkonsa salamasotaan rajamme tuntumaan ja keksi "Mainilan laukaukset" jotka tekosyynään hän suureen sotilasmääräänsä ja kalustoonsa luottaen antoi hyökkäyskäskyn Suomeen.

Onneksi maassamme tuolloin vain parikymmentä vuotta kestänyt itsenäisyyden aika oli ollut taloudellisesti erittäin hyvä ja maamme kansa siksi myös yhtenäinen ja päättäväinen torjumaan tuon määrällisesti ylivoimaisen vihollisen. Välirauhan jälkeen taistelu jatkui ja saimme pääosin pitää oman maamme ja itsenäisyytemme, tosin se ei tuon koitoksen jälkeen ollut enää yhtä selkeää itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta, kuin noiden parinkymmenen vuoden ajan ja naapuri kiristi talouttamme erilaisin korvausvaatein, joilla se sai asiat täällä näyttämään lähes yhtä kurjilta kansalaisille kuin omassa maassaan.

Tätä ahdinkoa riitti käytännössä yli 40 vuotta, kunnes naapurin 70 vuotta kestänyt kommunistinen diktatuuri kaatui omaan mahdottomuuteensa. Tuo suuri ja mahtava ajautui lähes hallitsemattomaan sekasortoon ja kaaokseen, jopa ihmissyöntiä tapahtui. Onneksi suomen johto käsitti mikä tilanteesta olisi seuraus jollei meillä tehtäisi nopeasti jotakin ja siksi Suomi liittyi EU:n jäseneksi ja on siellä tasa-arvoisena jäsenenä talousyhteisössä joka turvaa niin kansamme taloutta kuin osin rajojemme koskemattomuuttakin.

Naapurimme toipui kymmen vuoden kaaoksen jälkeen jonkinlaiseen hyvin epätasa-arvoiseen diktatuuriseen järjestelmään, jonka osana vääjäämättä olisimme, jollei EU sopimusta olisi tehty ajoissa. Nyt tuo mahti on osoittanut kasvuhaluja napsien pikkuvaltioita peitellyin mutta kuitenkin hyvin selkeästi sotilaallisin toimin itselleen lypsylehmiksi ja diktaattoriaan lihottamaan.

Suomen on aika ottaa seuraava askel ja uusi selkeästi puolustuksellinen liitto on muodostettava, se on Pohjois-Atlantin puolustusliitto eli NATO.

Yhdelläkään Nato maalla ei mene heikosti, ja moni NATO:STA välillä irtiotonkin tehnyt valtio on palannut takaisin Naton turvalliseen helmaan. Natosta voi siis erota, mutta se ei ole ilmeisesti millään muotoa kannattavaa, ei taloudellisesti eikä turvallisuusnäkökohdista. Toisin kuin Suomen sotien jälkeinen YYA, joka oli pakkoavioliitto, jolla naapuri käytännössä piti maatamme, sen puolustusta ja taloutta panttivankinaan.

10

904

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kotimaani.Suomi

      Aivan mahtavaa tekstiä ja analyysiä! Esipolviemme uhraukset eivät ole olleet turhia ja on ilo käydä hetitä nytkin muistamassa sankarihaudoilla siitä työstä ja uhrauksista mitä he ovat eteemme tehneet, heitä ei voida tuomita virheistä joita jälkipolvet ovat tehneet, siksi soihtukulkue on jokaisen suommalaisen kulkue johon pitää saada osallistua ilman väkivallan pelkoa ja ilman syyllistämistä, joka on käytännössä vihaollinen joukossamme.

    • Roskapostia-leviää

      Tämä ja puhelimessa tulityökursseja ja nyt suomi100 höpinää. Eikö ihminen saa olla rauhassa tässä maassa jonka itsenäisyyttä puolusti isä ja hänen ikäluokkansa korvauksetta? Pitääkö loppuikänsä kuunnella itsenäisyyden tuhoajien mekastusta joka paikasta vaikka ei sitä halua lainkaan? Eikö teikäläisille riitä edes työpaikkojemme,omaisuutemme ja rahojemme tuhoaminen EUn avulla?Paljonko pitää maksaa lisää että saa rauhassa kuolla?

      • naurettavalle.loiselle

        Tulityökursseja? Oletko joku työtä vieroksuva ryssäkkä jota yritetään sopeuttaa yhteiskuntaan, Kekkosen aikana olisit ollut jo kovastikin karenssilla, ilmoittautumiset kerran 2 viikossa ja jos ei lähtenyt osoitetulle kurssille tai työhön se oli kerrasta poikki puoleksi vuodeksi. Sitäkö haikailet?

        Jos haluat kuolla rauhassa, sulje ekaksi se puhelin, sitten tietokone, radiot ja tv. Jätä postilaatikkosi tyhjentämättä ja pistä vastaajiin ilmoitus "matkoilla" ja lopeta syöminen.

        Mutta eihän sinusta siihen ole, olet pelkkä kakkaa suoltava provo ja keinouhriutuva häirikkö.


      • hirveä-tyyppi
        naurettavalle.loiselle kirjoitti:

        Tulityökursseja? Oletko joku työtä vieroksuva ryssäkkä jota yritetään sopeuttaa yhteiskuntaan, Kekkosen aikana olisit ollut jo kovastikin karenssilla, ilmoittautumiset kerran 2 viikossa ja jos ei lähtenyt osoitetulle kurssille tai työhön se oli kerrasta poikki puoleksi vuodeksi. Sitäkö haikailet?

        Jos haluat kuolla rauhassa, sulje ekaksi se puhelin, sitten tietokone, radiot ja tv. Jätä postilaatikkosi tyhjentämättä ja pistä vastaajiin ilmoitus "matkoilla" ja lopeta syöminen.

        Mutta eihän sinusta siihen ole, olet pelkkä kakkaa suoltava provo ja keinouhriutuva häirikkö.

        Saatko jotain palkkaakin paskan puhumisestasi kun teet sitä yötä päivää. Täällä ei tuollaista kannata touhuta koska me ipulaiset olemme tienneet asiat oikein vuodesta toiseen. Kirjoita vaikka YLEn sivuille ylen antiasi. Se on kaltaistesi roistojen aluetta ja samanmielisten kantapaikka kuten muutkin keinottelijoiden mediat. Meillä on vain tätä paikka kun puoluekaan ei meistä piittaa.


      • faktaa.ipuryssil
        hirveä-tyyppi kirjoitti:

        Saatko jotain palkkaakin paskan puhumisestasi kun teet sitä yötä päivää. Täällä ei tuollaista kannata touhuta koska me ipulaiset olemme tienneet asiat oikein vuodesta toiseen. Kirjoita vaikka YLEn sivuille ylen antiasi. Se on kaltaistesi roistojen aluetta ja samanmielisten kantapaikka kuten muutkin keinottelijoiden mediat. Meillä on vain tätä paikka kun puoluekaan ei meistä piittaa.

        Mm tällainen oli se Itsenäinen suomi jota IPU:laiset romantisoivat:
        https://www.youtube.com/watch?v=PgkY3F2jHMg
        Työttömyyskorvauksia ei saanut jos perheessä oli yksi työssä. Tuntipalkka oli suurimmallla osalla kansaa 5 - 20 markaa tunti. Karenssi paukkui jos ei käynyt kerrran vii9kossa työkkärissä ja osallistunut vähintään kolme kertaa vuodessa joillekin tyko kuyrsseille joillla aivopestiin väkeä uskomaan olevansa sakkaista karjaa. Sossu oli vitsi josta sai haukut eikä ollut nälkäiisille edes kansalaisjärjestöjen taholta järjestettyä ruoka-apua. Liikennesakkorästeitä joutui vankilaan ja velat johtivat koko omaisuuden ulosmittaukseen ja elinikäiseen velkavankeuteen. Lainakorot olivat vähintään 18 prosenttia jne.. Työaika oli vähintään 8 tuntia päivä 6:na päivänä viikossa vielä 70 luvulla, niillä joilla työtä sattui olemaan.

        Vain dementikko tai täysi sadisti voi haikailla tuota aikaa takaisin.


    • faktati
      • fuch_juu

        voivytty räyhä taas kaamosmasennuta raivotaiudilla ja itsenäisyyspäivän kommarimellakoiden tyrehdyttyä omaan saamattomuuteen ja muutamaan surkuhupaiseen lipun varastamiseen purkaa nyt paineitaan.

        Suomi ei ole ollut vapaa eikä itsenäinen valtio sitten talvisodan. Ryssä vei maat ja pitää maita tiukkapipooisesti ja ilman rehellistä oikeutta niihin itsellään. Samalla se orjuuttaa ja tappoi maailmansodan jälkeen suomalaisia sinne ansaan jääneitä siperiassa pilvin pimein,. Mene räyhä mopoilemaan ilman kypärää lisää, ehkä se järki siitä hiukan paranee. Enkä voi suositella ketään täysipäistä tuhlaamaan aikaansa availemalla noita ryssäkiimaisia idiootioksennussivuja joilla ylstetään maanvaltaajaa ja orjuutajaa, miksi räyhä ei muuta sinne maanpäälliseen taivaaseen, Moskovassakin on Moskeija.


    • äidin-pikku

      Siinä vasta vapaustaistelija.Vie meitä kaiken vapauden. Kenen puolesta taistelet Don?

    • Anonyymi

      Nämä maanpetturi ipulit pitää kaivaa käsille ja muiluuttaa itärajalle, annetaan suunnaksi itä. Pääsevät sitten totuttamaan itseään ja ugrainan rintamalla lapsia tappamalla tai siperiaan hytisemään paratiisivaltiossaan. Sinne kun eivät jostain ihmeen syystä ole vapaaehtoisesti menneet, vaan levittävät paskaansa täällä ympärilleen.

      -kansantuomioistuin puhuu -

      • Anonyymi

        samaa mieltä, ei anneta putinin myyrille valtaa

        Ipu on kitketty, mutta muutama luihu vielä pöllyyntyvissä homemökin nurkissa kyyhöttää ja runkkailee kaasuputkista kiihoittuneena. Ne on vielä saatava jotenkin ojennukseen. Järkiinsä eivät valitettavasti ja aivan ilmeisesti enää tue, kun eivät ole tulleet tähänkään saakka.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3703
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      72
      3085
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      53
      2281
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1510
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1289
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      86
      1146
    7. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      981
    8. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      23
      981
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      955
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      942
    Aihe