"Juuri nyt: Koko EU:lle yhteinen valtiovarainministeri? Ehdotusta pusketaan eteenpäin"
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005479126.html
"Komissio antoi odotetut ehdotuksensa talous- ja rahaliiton uudistamisesta.
Euroopan komissio kannustaa EU-maita perustamaan yhteisen valtiovarainministerin tehtävän. Valtiovarainministeri voisi olla komission varapuheenjohtaja ja ehkä myös euroryhmän puheenjohtaja.
Pitkin vuotta palloteltu ehdotus on osa komission keskiviikkona antamia ehdotuksia talous- ja rahaliiton tiivistämiseksi. Ehdotuksia on odotettu, sillä ne vievät eteenpäin vilkkaana käytyä keskustelua EU:n kehittämisestä. EU-johtajat ottavat kantaa uudistusehdotuksiin heti ensi viikolla eurohuippukokouksessa.
Suomi on linjannut, että euroalueen valtiovarainministerille ei ole tarvetta. Euroryhmän puheenjohtajan asemaa voitaisiin hallituksen mukaan kyllä vahvistaa, mutta euroryhmän puheenjohtajan ja komissaarin tehtäviä ei kannata yhdistää.
Komission mukaan valtiovarainministeristä voitaisiin päättää ilman perussopimusten muuttamista. Ripeällä tahdilla valtiovarainministeri voisi istua jo seuraavassa komissiossa, joka aloittaa työnsä marraskuussa 2019.
Talouden saaminen yhden ihmisen harteille ulkoministerin tapaan selkeyttäisi komission mukaan poliittista päätöksentekoa.
Pahan päivän investointiturva
EU-maiden välisiä suhdannevaihteluita saatetaan ryhtyä tasaamaan investointituella. Komissio on antamassa keväällä esityksen järjestelmästä, jolla tuettaisiin investointeja yllättäviin vaikeuksiin joutuneessa maassa.
Investointien tukemisella maan toivotaan toipuvan matalasuhdanteesta nopeammin. Euromaiden ohella järjestelmään voisivat liittyä kaikki halukkaat EU-maat.
Sen sijaan kiistanalaiset ehdotukset pahanpäivänrahastosta ja Euroopan työttömyysvakuutusrahastosta oli jätetty sivuun komission ehdotuksesta.
Suomi muiden muassa on ollut huolissaan siitä, että pahanpäivänrahaston kaltaiset suhdannetasaajat voisivat tarkoittaa tulonsiirtoja maiden välillä. Eurosta vastaava komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis alleviivasi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa, ettei tämä ole tarkoituksena.
Komissio esitti odotetusti myös, että kriisimaita auttava Euroopan vakausmekanismi (EVM) päivitetään Euroopan valuuttarahastoksi.
STT"

Vastaukset 7
Vanhimmat
Nosto ⬆
Näin se federalismi menee ikäänkuin keittiön kautta hivuttaen eteepäin; eiköhän olisi korkea aika jättää EUnukkilandia , kun vielä ehtii. Kokoomuksen sutenöörit parittavat Suomi-neitoa minkä kerkiävät.
Isänmaallisuus velvoittaa. Tuosta kiristysjärjestö "SPECTRE".stä ei ole hyvää koitunut.
Nyt oli sopiva aika ilmoittaa, sillä suomalaisilla on nyt sen verran viinaa päässä, ettei valituksia tule. Ilmoituksellahan tuollaiset asiat Sipiläkin hoitaa, jos sattuu sopiva juhlatuuli kohdalle.
Käteisellekö?
Just joo ja varmaan murjaanien kuninkaan uussaksalainen kebabräkälän yritystukiyrittäjä on vahvasti ehdolla.
Nosto ⬆
vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa?