Mielestäni se, mitä ennen pidettiin maanpetturuutena, on nykypäivänä kunniakasta toimintaa ja päinvastoin.
Ennen vieraan vallan edustajia ei toivotettu Suomeen tervetulleeksi. Olisiko Suomen pitänyt pidättäytyä sodasta Venäjää vastaan ja olla vain hattu kourassa niiaamassa ja pokkuroimassa kuten nykyään, kun Suomea valloitetaan eri taktiikalla. Kävellään vain sisään muina miehinä.
Olen kuullut varkaista, jotka heittävät television olkapäälle ja kävelevät muina miehinä tavaratalon kassan ohi. Siinä kohtaa kassat vain hymyilevät tyhminä ja toivottelevat hyvää päivänjatkoa.
Sodan käsitekin on muuttunut tai sitten suomalaisista on tullut vain typeriä. Suomi kieltäytyy näkemästä että Suomi voisi olla sodan osapuoli. Suomalaiset ovat lampaan tavoin vastaanottamassa kutsumattomia vieraita eliniäkseen tänne asumaan.
Vähin mitä suomalaiset voisivat tehdä Suomen hyväksi on asettaa määräaika tänne muuttaneille pakolaisille. Kun määräaika on umpeutunut niin takaisin lähtömaahan. Onko ihan hirveän mahdotonta sopeutua omaan kulttuurinsa mistä on alunperin lähtenytkin? Mitä sitten jos jälkeläiset ovat Suomessa asuneetkin; eikö perhe merkitse enemmän?
Suomalaisille on aina asetettu määräajat viranomaisten taholta ja jos määräaika ylittyy niin nocando.
Nyt Suomeen muuttaneet saavat erityiskohtelua ja heille myönnetään erivapauksia joita suomalaisille ei ole koskaan myönnetty. Esim. Kela asettaa määräajat tukien hakemiselle; ulkomaalaisiin nämä eivät päde.
Jo nyt ihmetyttää miksi vertaan Suomen ja Venäjän välistä sotaa nykypäivään, niin siihenhän televisiossa vetovat Aira Samulinit, Katri-Helenat ja muutkin.
Maanpetturuuden käsite
9
151
Vastaukset
- kuhanvaan
Pitäisi huomioida myös sisällissodan mahdollisuus ja se on nykypolitiikan suora seuraus. Tänne kun raahataan tulisieluisia kansoja jotka kyllä pitävät oikeuksistaan kiinni niin siinä jää hissukat suomalaiset toiseksi.
Suomalaiset ovat pian yhtäkuin saamelaiset nykypäivänä, vähemmistöä. Ehkä syntyperäiset suomalaiset ajetaan johonkin gettoon asumaan. - kuhanvaan
Pyyhkikää hetkeksi tomuiset historiankirjanne sivuun ja ajatelkaa nykypäivän kauhetta, hyvä palstaväki.
Suomi on valloitettu maan johdon luvalla! Synkät ajat edessä! Ehkä on maanpetturuutta se kun hallitus luovuttaa vieraalle maalle oman maansa:
- sotalaitoksen
- ulkopolitiikan
- ulkomaankaupan
- luonnonvarat
- kutsuu tuosta toisesta maasta sotajoukon vahtimaan, että tuo vieras maa saa varmasti haluamansa
- tilaa sieltä diktaattorin valtuuksin varustetun kuninkaan omaa maata johtamaan
Tuollaista toimintaa sanoisin maanpetturuudeksi.- Tuota-meinkiähän
yritettiin 1939 Huttilan hengenheimolaisten kannatuksella. Suomenkansa ei moista halunnut.
Koko maa oli tarkoitus liittää isoon naapuriin.
Epäonnistuminen on katkera pala huttiloille vieläkin. - Maanpettureita
Maanpettureita ovat maan- ja valtiopetoksia tehneet.
Http://www.jormajaakkola.fi
Sivustolla valtiopetoksia Suomesta
EU:hun mentiin salaa ja valehdellen maanpetoksella (Anne Koski, TaY). - TiltuJauhaaSkeidaa
EU:hun mentiin julkisesti ja jopa harvinaista neuvoa-antavaa kansanäänestystä käyttäen ja sen tulosta noudattaen!
- KoskiTaY
TiltuJauhaaSkeidaa kirjoitti:
EU:hun mentiin julkisesti ja jopa harvinaista neuvoa-antavaa kansanäänestystä käyttäen ja sen tulosta noudattaen!
Lue Anne Kosken (TaY) väitöskirja, niin silmäsi avautuvat. EU:hun mentiin salaten ja valehdellen maanpetoksella liian pienellä enemmistöllä (Koski).
- TallinAlli
Nato kieroilu Herrojen kesken on selvästi RIKOLLISTA.
- AllinPalli
Tosin emme kuulu Natoon tasi kieroile, mutta muutoin hauska väite:-D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096566Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884201L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453529TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72911Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251521- 66938
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55923- 9899
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193888Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47869