Maanpetturuuden käsite

kuhanvaan

Mielestäni se, mitä ennen pidettiin maanpetturuutena, on nykypäivänä kunniakasta toimintaa ja päinvastoin.
Ennen vieraan vallan edustajia ei toivotettu Suomeen tervetulleeksi. Olisiko Suomen pitänyt pidättäytyä sodasta Venäjää vastaan ja olla vain hattu kourassa niiaamassa ja pokkuroimassa kuten nykyään, kun Suomea valloitetaan eri taktiikalla. Kävellään vain sisään muina miehinä.

Olen kuullut varkaista, jotka heittävät television olkapäälle ja kävelevät muina miehinä tavaratalon kassan ohi. Siinä kohtaa kassat vain hymyilevät tyhminä ja toivottelevat hyvää päivänjatkoa.

Sodan käsitekin on muuttunut tai sitten suomalaisista on tullut vain typeriä. Suomi kieltäytyy näkemästä että Suomi voisi olla sodan osapuoli. Suomalaiset ovat lampaan tavoin vastaanottamassa kutsumattomia vieraita eliniäkseen tänne asumaan.

Vähin mitä suomalaiset voisivat tehdä Suomen hyväksi on asettaa määräaika tänne muuttaneille pakolaisille. Kun määräaika on umpeutunut niin takaisin lähtömaahan. Onko ihan hirveän mahdotonta sopeutua omaan kulttuurinsa mistä on alunperin lähtenytkin? Mitä sitten jos jälkeläiset ovat Suomessa asuneetkin; eikö perhe merkitse enemmän?

Suomalaisille on aina asetettu määräajat viranomaisten taholta ja jos määräaika ylittyy niin nocando.
Nyt Suomeen muuttaneet saavat erityiskohtelua ja heille myönnetään erivapauksia joita suomalaisille ei ole koskaan myönnetty. Esim. Kela asettaa määräajat tukien hakemiselle; ulkomaalaisiin nämä eivät päde.

Jo nyt ihmetyttää miksi vertaan Suomen ja Venäjän välistä sotaa nykypäivään, niin siihenhän televisiossa vetovat Aira Samulinit, Katri-Helenat ja muutkin.

9

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuhanvaan

      Pitäisi huomioida myös sisällissodan mahdollisuus ja se on nykypolitiikan suora seuraus. Tänne kun raahataan tulisieluisia kansoja jotka kyllä pitävät oikeuksistaan kiinni niin siinä jää hissukat suomalaiset toiseksi.

      Suomalaiset ovat pian yhtäkuin saamelaiset nykypäivänä, vähemmistöä. Ehkä syntyperäiset suomalaiset ajetaan johonkin gettoon asumaan.

    • kuhanvaan

      Pyyhkikää hetkeksi tomuiset historiankirjanne sivuun ja ajatelkaa nykypäivän kauhetta, hyvä palstaväki.

      Suomi on valloitettu maan johdon luvalla! Synkät ajat edessä!

    • Ehkä on maanpetturuutta se kun hallitus luovuttaa vieraalle maalle oman maansa:

      - sotalaitoksen
      - ulkopolitiikan
      - ulkomaankaupan
      - luonnonvarat
      - kutsuu tuosta toisesta maasta sotajoukon vahtimaan, että tuo vieras maa saa varmasti haluamansa
      - tilaa sieltä diktaattorin valtuuksin varustetun kuninkaan omaa maata johtamaan

      Tuollaista toimintaa sanoisin maanpetturuudeksi.

      • Tuota-meinkiähän

        yritettiin 1939 Huttilan hengenheimolaisten kannatuksella. Suomenkansa ei moista halunnut.

        Koko maa oli tarkoitus liittää isoon naapuriin.

        Epäonnistuminen on katkera pala huttiloille vieläkin.


      • Maanpettureita

        Maanpettureita ovat maan- ja valtiopetoksia tehneet.
        Http://www.jormajaakkola.fi
        Sivustolla valtiopetoksia Suomesta
        EU:hun mentiin salaa ja valehdellen maanpetoksella (Anne Koski, TaY).


      • TiltuJauhaaSkeidaa

        EU:hun mentiin julkisesti ja jopa harvinaista neuvoa-antavaa kansanäänestystä käyttäen ja sen tulosta noudattaen!


      • KoskiTaY
        TiltuJauhaaSkeidaa kirjoitti:

        EU:hun mentiin julkisesti ja jopa harvinaista neuvoa-antavaa kansanäänestystä käyttäen ja sen tulosta noudattaen!

        Lue Anne Kosken (TaY) väitöskirja, niin silmäsi avautuvat. EU:hun mentiin salaten ja valehdellen maanpetoksella liian pienellä enemmistöllä (Koski).


    • TallinAlli

      Nato kieroilu Herrojen kesken on selvästi RIKOLLISTA.

      • AllinPalli

        Tosin emme kuulu Natoon tasi kieroile, mutta muutoin hauska väite:-D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6746
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4381
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3699
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3100
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      628
      1698
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1108
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1083
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      1079
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      199
      1074
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      1039
    Aihe