Juoruilijat

Käykää ihmeessä apteekissa koko porukka jos on noin pääkipua toisten elämästä.
Hahaha
201155
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Tänne sopii tämäkin
Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on Suomen rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko, josta voi seurata sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen syyllistyy levittämällä sellaisia toisen yksityiselämään kuuluvia tietoja, joiden leviäminen voi aiheuttaa kärsimystä sille, jota tieto koskee.

Äänestä
  • Kuka kiusaa ihmisiä

    Äänestä

  • Rampoll

    Äänestä

ja tämä on vasta alku soittoa odottakaa perkele kun pandahanke kusee sitten vasta paska lentää!!!

Äänestä

Ihminen on laumaeläin. Se, joka ei kerro eikä kuule juoruja, on ajautunut lauman ulkopuolelle ja on tuhon tiellä - tai ainakin oli ennen someaikaa. Siunattu netti!

Äänestä
  • Juu parhaita on nää lähes kuuskymppiset muorit jotka somettaa autonratissa.

    Äänestä

Kylläpäs me ollaan kiinnostavia ihmisiä

Äänestä
  • Yksityiselämän tietojen levittäminen
    Kotirauhan rikkominen
    Salakuvaaminen
    Kohta viheltelee viimesen kerran "tappouhkaus"
    Että siitä vaan juoruilijat

    Äänestä

Paljonkahan tosta sais käräjillä rahaa useita kymppitonneja.
Kuulostaa jo pahalta

Äänestä

Hauska seurata miten kiusaamisgeenit siirtyy vanhemmilta lapsille.
Ja vieläkin vaikuttaa tolla iällä olevan vahvin geeni.
Sääliks käy

Äänestä

Sitä saa mitä tilaa

Äänestä
  • Sitähän sää oot hokenut.Ja periytynyt on.

    Äänestä

Aloittaja ei ole ymmärtänyt juoruilun merkitystä. Juoruilu pitää lääkärin (ja apteekin) poissa. Tunnistettavista henkilöistä ei tietenkään pidä juoruilla täällä, asiat ja julkkikset ovat eri juttu.

Äänestä

Päätökset,asiat,toiminnat saa leimata typeryydeksi.Julkisuudenhenkkilön pitää kestää kritiikkiä ja myös arvostelua ...joita teot paljastuttuaan on.

Äänestä
  • Tää on sairas palsta.

    Äänestä

  • VoiHyväSylvi kirjoitti:

    Tää on sairas palsta.

    Ei kai palsta sairas ole.
    Taustalla olevat syyt näkemyksiin voi olla.

    Äänestä

  • Lopeta tämän seuraaminen sitte.
    Kuulin huhun,että johtajakin oli tulostellut tältä palstalta ihmisten keskusteluja..
    Repesin,,sitä se itsensä paljastuminen usein on....etenkin lapsilla..hah nuhaa heh hehe
    Nyt baarissa porukalla suunniteltiin,et pöhinää pönttöön,havainnot tänne ja satraapit tulostaa. Turhaa yrittää vaijentaa vittuiluilla,se mopo jo keulii.

    Äänestä

Näillä pahimmilla paskanjauhajilla on jo lääkitys!Varma tieto!

Äänestä
  • Juu ja riippuvuudet päällään,peli,valta,seksi,jne etenkin valta ja lääkekoukku yhdessä koukuttaa

    Äänestä

Kyllä.Tönkkönä vetämät menemään.Mutta oma elämä on aivan mahtavaa.Ehkä lääkitys on just siksi että kestävät nämä pienet sivumausteet omassa elämässään.Jatkakaa samaan malliin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ettetemuapystykiusaamaan kirjoitti:

Käykää ihmeessä apteekissa koko porukka jos on noin pääkipua toisten elämästä.
Hahaha

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu