Stubb, Niinistö, Sipilä ja Soini tuhosivat Suomen

Sauli Niinistö, Aleksander Stubb, Juha Sipilä, Timo Soini ja Jussi Niinistö tuhosivat Suomen ja veivät maan EU:n ja USA:n vasallivaltioksi pitkässä prosessissa joka alkoi vuonna 1995. Sen päätepiste on saavutettu nyt kun Suomi on ujutettu keittiön kautta EU:n ja USA:n sotilaalliseksi eteentyönnetyksi tukikohdaksi.
8145
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Unohtamatta kuitenkaan sitä että Paavo Lipponen, Martti Ahtisaari ja hyväuskoinen hölmö Erkki Tuomioja petasivat ensin asemat tätä viimeistä vaihetta varten 1990-luvulla. Mukana on häärinyt innokkaana RKP, Vihreät ja jopa jossain määrin Vasemmistoliiton "liberaalit". Petokseen ovat osallistuneet kaikki puolueet varsinkin kun Jussi Halla-aho on vähintäin yhtä kiihkeä natottaja kuin Kokoomus.

Äänestä
  • Mainittujen lisäksi Ahon ja Vanhasen hallitukset. Ahtisaaren ainoa tavoite oli viedä Suomi EU:hun, joten jätti yhteen kauteen. Halosen aikana hyväksyttiin Lissabonin sopimus Suomen lain yläpuolelle.

    Äänestä

Vanha sanonta, kaikki on rahalla ostettavissa, pitää paikkansa. USA on panostanut valtavat määrät rahaa saadakseen Suomen mukaansa suunnitelmaan hyökätä Venäjälle, kuten se hyökkäsi Irakiin brittien tuella. Aloituksessa mainitut herrat ja monet muut ovat saaneet lahjuksia sen verran, että päätös Suomen kansan tapattamisesta on tehty.

Ainoa mitä kansa voi enään tehdä, on varmistaa se etteivät nuo roistot pääse ennen täystuhoa pakenmaan Suomesta, ja nauttimaan lahjuksistaan jossain Caribialla.

Äänestä

Saksassa pyritään saamaan EU-liittovaltio Euroopan Yhdysvaltojen tapaan jo 2025, sen jälkeen Suomi kalutaan puhtaaksi kansallisomaisuudesta ja pumpattu Suomineito jää syrjäiseksi periferiaksi, jonka maat, metsät ja vedet omistaa rahamafian hyväveljet. Päätöksenteko tapahtuu Keski-Euroopassa ja suomalaiset kelpaa vain halpatyövoimaksi.

Äänestä

Taisi olla demari, joka jutun aloitti. Ei muistanut ollenkaan Paavo Lipposta mm:ssa, joka oli ajamassa Suomea EU:n jäseneksi. Kyllä siinä demarit olivat yhtä vahvasti vaikuttamassa tuohon
liittymiseen. Eihän demarit nykyään osaa muuta kuin haukkua hallituksen saavutuksia ja kuitenkin maalla menee hyvin. Kukaan ei täällä nälkää näe ja kaikkia pyritään auttamaan.

Vasemmisto haluaisi vain lisätä velkakuormaa maallemme. On hyvä, että sitä yritetään tasata tämän hallituksen toimesta. Pysytään asiassa eikä heitellä tyhmyyksiä ja syytellä asiattomasti
ihmisiä.

Äänestä

"Vasemmisto haluaisi vain lisätä velkakuormaa maallemme. On hyvä, että sitä yritetään tasata tämän hallituksen toimesta. Pysytään asiassa eikä heitellä tyhmyyksiä ja syytellä asiattomasti"

Mikään ei ole typerämpää kuin väittää että rikkaimmalle eliitille jokavuotisen miljardien veronkierron järjestänyt rosvopuolue Kokoomus toimii Suomen kansan hyväksi. JOS omistaisit edes olemattomat aivot ja vielä käyttäisit niitä, et kirjoittelisi puhdasta paskaa siitä että kansalta kaine rosvoava hallitus muka toimii sen hyväksi.

Äänestä
  • Aivan. Tässä todiste kokoomuksen aikaansaannoksista:
    Http://www.velkakello.fi
    Kokoomusta ei saa koskaan päästää hallitukseen.

    Äänestä

  • Törkeintä kansan kiusaamista onse, että alkoholin hinta nousee ensivuonna. Me vasemmistossa ja demareissa emme hyväksy sitä. Viina sunmuut hyvät aineet on ainoa lääke köyhälistön onnellisena ja hyväntuulisena pitämiseen. Meillä rikkailla on siitä kokemusta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lopullinen-totuus kirjoitti:

Sauli Niinistö, Aleksander Stubb, Juha Sipilä, Timo Soini ja Jussi Niinistö tuhosivat Suomen ja veivät maan EU:n ja USA:n vasallivaltioksi pitkässä prosessissa joka alkoi vuonna 1995. Sen päätepiste on saavutettu nyt kun Suomi on ujutettu keittiön kautta EU:n ja USA:n sotilaalliseksi eteentyönnetyksi tukikohdaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu