Presidentti Trump on todellinen riesa koko maailmalle. Hän on nyt järkkäämässä väkivaltaisia kahinoita Palestiinan alueelle ilmeisesti vain vähentääkseen mielenkiintoa hallintonsa Venäjä-kytkösten selvittämisen tuloksiin sekä tyydyttääkseen hihhuliäänestäjiensä uskonnollista kiihkoa välivaalien alla.
Nämä ovat meille onneksi aika etäisiä asioita. Kipeämmin sen sijaan tulee vaikuttamaan Trumpin ajama verouudistus, joka on edennyt USAn päättävissä elimissä. Verouudistus toki lisää USAn kysyntävoimaa ja voi sitten kasvattaa myös suomalaisten tuotteiden menekkiä siellä. Mutta uudistus sisältää yhden todella vaikean ja merkittävän asian. Sen voi syystä tulkita kansainvälisen kauppasodan aloittamiseksi. Trump haluaa napata ulkomaisten yritysten tuloista viidenneksen, jos nämä siirtävät varojaan kotimaahansa. Siis suomalainen USAssa toimiva yritys joutuu maksamaan tulevaisuudessa 20 %:n siivun jokaisesta dollarista, joka siirretään Suomeen omistajille. Kärsijänä on luonnollisesti myös Suomen valtio, kun verotulot vähenevät.
Viidenneksen ryöstö on sen verran suuri, että voidaan puhua törkeästä ryöstöstä. trump ei tyydy pikkusummiin, koska esim. Meksikon muuri pitäisi saada rakennettua.
Hallituksemme voi joutua vielä tuskailemaan tämän asian kanssa USAssa toimivien yritysten lisäksi. Yritykset yrittävät tietysti löytää keinoja välttää tällainen vero. Tuskin se kovin hyvin onnistuu. Muualla maailmassa kuten Saksassa, Ranskassa, Kiinassa ja Japanissa alkaa olla pakkon keksiä pian vastatoimia. Jos ne suunnittelevat vastaavan veron amerikkalaisia yrityksiä vastaan, kv. kauppa hyytyy. Suomenkin on silloin pakko seurata EU:n linjaa ja liittyä näihin vastatoimiin.
Trumpin protektionistinen politiikka on todennäköisesti seuraava laman tärkein yksittäinen syy. Ja jos tämä riistäytyy käsistä, silloin mennäänkin syvälle ja kovaa. Toinen ja tietysti parempi vaihtoehto olisi se, jos USA yksin eristäytyisi kansainvälisestä kaupasta ja Kiina nousisi silloin sen tilalle. Ehkä vahingot olisivat tässä skenaariossa vähäisemmät, jos muu maailma onnistuisi keskenään jatkamaan vapaakaupan linjalla. Tosin uskon, että Trump saa ennen pitkää kovimman vastustajansa USAn monikansallisista yrityksistä kuten Applesta, Amazonista, Googlesta ja Facebookista. Ne eivät varmasti katso hyvällä sitä, jos niiden ulkomailta saatavat tulot alkavat vaarantua.
Eilen katselin USA-keskustelua tv:stä ja varsin häkellyttävältä tuntui, kuin amerikkalainen yritysjohtaja sanoi USAn menevän kohden täydellistä konfliktia ja puhui jopa sisällissodan vaarasta. USAn kansa on jakautunut todella paljon lähinnä liberaaleihin (=normaalijärkisiin) ja kansallismielisiin konservatiiveihin (=kaikenkarvaisiin menneen maailman haikailijoihin).
Suomen talouden uusin haaste
1
<50
Vastaukset 1
Varsin oikeudenmukaiselta tuo Trumpin verouudistuksen kohta tuntuu. Sitä en osaa sanoa, kuinka suuri prosentti olisi kohtuullinen, mutta onhan tuo 20 prosenttia ainakin pienempi kuin suomalaisen pääomatuloverotuksen.
Yhdysvalloissa ei synny sisällissotaa. Siltä osin voit olla rauhassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802127Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3671290Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu321210- 1411058
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa153929- 103876
- 45747
- 62746
- 61716
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63692