Ei olleet diskoläppäreitä, kuin nyt näyttäää pakolaiset olevan.
Laitan tänne kun useampi presidentti siinä tulilla..
Oli se vain Veikko Vennamo melkoinen epeli, kun historiaa katsoo kauttansa, siirtoväen asuttamiseen. Ja samat koomunistit oli silloin pelkona asian epäonnistumiseen, joita yhä, mutta nyt konmmunistit ei enään yhteiskuntaan voi isommin vaikuttaa, joitain Ay-liike osastoja hallussaan, juuri niitä lakkoja aina huutavia. Kuntapäättäjissä joitain, mutta heillä ei enään ole mitään sananvaltaa, kuin korkeintaan vasemmistoliiton kautta, sosialistit ei heistä pahemmin ole kilpailijoinaan tykänneet. Nyt vasemmisto on yleensä' aika heikko jo, kannatuksensa laskee kaiken aikaa, he ei rakenna isommin yhteiskuntaa, lähinnä vain isoääänistä vaatimuksiaan vaativaa, tiedä aina itsekkään mitä vaatii.
>Talvisodan syttymisen myötä aloitettiin sota-alueilta siviiliväestön evakuoinnit. Rauhanehtojen myötä menetimme 100 tuhatta rakennusta ja 450 tuhatta ihmistä jäi kodittomaksi. Pääosin Karjalasta muuttamaan joutuneesta siirtoväestöä puolet oli maatalousväkeä, joten suomalainen yhteiskunta kohtasi sodan jälkeen valtaisan siviiliväestön uudelleen asuttamista koskevan haasteen.
Kun sota päättyi maaliskuussa, jo kesäkuun lopulla säädettiin pika-asutuslaki, jonka perusteella ehdittiin perustaa noin 8000 erityyppistä tilaa siirtoväelle. Koko siirtoväen asuttamiselle oli myös korkean tason vahvaa poliittista vastustusta: mm Risto Rytin ja Väinö Tannerin kerrotaan professori Pekka V. Virtasen mukaan ajaneen siirtoväen jättämistä paikoilleen Neuvostoliiton kansalaisiksi. Näinhän toimittiin pääosin muualla Euroopassa tapahtuneiden rajasiirtojen yhteydessä, rajat siirtyivät, mutta asukkaat jäivät aloilleen.
Karjalaisten kohtaloon vaikuttivat myös karjalaiset itse, jotka omatoimisesti ryhtyivät toteuttamaan muuttoaan muihin Suomen maakuntiin. Tässäkin yhteydessä on hyvä muistaa, että kotinsa menettäneet karjalaiset eivät olleet pakolaisia, vaan suomalaisia, oman isänmaansa sisäisiä evakkoja ja siirtolaisia, jotka vastoin omaa tahtoaan joutuivat jättämään kotiseutunsa ja elinkeinonsa.
Paasikivi piti hanketta ”hirmuisena” ja vaikutti vahvasti siihen, että ruotsinkieliset kunnat vapautettiin asutusvelvollisuudesta.
Kaiken kaikkiaan maanhankintalain nojalla perustettiin 101 327 maatilaa.
Asutustoiminta oli oman aikansa ratkaisu, jolla turvattiin sekä siirtoväen että rintamamiesten “maan nälkä”, joka merkitsi sodan jälkeen mahdollisuutta uuteen elämään, kiinnittymistä uudelleen työhön, elämään, perheen perustamiseen ja talonpoikaisen elämänmuodon jatkamiseen. Asutustilojen merkitys oli myös suuri sodan jälkeisen ruokahuollon turvaajana, peloteltua nälän hätää ei Suomeen syntynyt.
Nyt sopii kysyä, olisiko tuolloin pitänyt ja voitu toimia toisin? Asutustoiminnan jälkiarvioinnissa on arvosteltu sitä, että tuolloin synnytettiin suuri määrä elinkelvottomia pientiloja, joiden elinkaari jäi yhden sukupolven mittaiseksi. Mutta tuo elinkaari osui suomalaisen yhteiskunnan kannalta kaikkein tärkeimpään vaiheeseen. Myöhemmin lisämailla vahvistettiin tilojen elinkelpoisuutta, maaseudulle rakennettiin asutustoiminnan yhteydessä uusia teitä, kylien asukasluku kasvoi ja kokonaisuudessaan asutustoiminnan kohteena olleiden pitäjien elinvoima vahvistui.
Asutustoiminnalla oli ensisijassa yhteiskuntapoliittiset tavoitteet, joilla haluttiin estää yhteiskunnallinen levottomuus ja kommunismin vahvistuminen. Siirtoväki ja rintamamiehet piti sitoa tuottavaan työhön. Jos tuolloin ratkaisuna olisi ollut siirtolaisleirien perustaminen ja siirtolaisväestön ja rintamamiesten sijoittaminen olisi jätetty hoitamatta, voimme vain kuvitella minkälaisia yhteiskunnallisia seuraamuksia ja maasta muuttoa siitä olisi Suomeen syntynyt pitkäksi aikaa. <
Väinö Tanner ei nyt ollut niin kokokansaa ajatteleva, kuin on väitetty. Kekkonen hallitsi senkin puolen, oli hyvä jatkaja mm Ryti, Mannerheim ja Paasikivi linjalle. Kun oli perusta luotu siitä sitten jatkaminen. Ulkopolitiikka saikin Mennerheim-Paasikivi-Kekkonen nimetyn linjan. Mannerheim loi pohjaa, josta Paasikivi ja Kekkonen jatkoi. YYA ja Neuvostoliitto siinä aina oli nurkan takana, ongelma, jonka Kekkonen osasi hoitaa parhaaksemme. Kun lukenut mm Lasse Lehtisen (jotka sinänsä mielenkiintoisia) sanoisko"runoja", ne ei sisällä asioita kun kannaltaan pääosin, mitä oikeistodemari näkee menon, jättää paljon huomioita pois, jotka tärkeitä olleet yhteiskunnan kannalta.
Pääsosin sitä itsekehua.
Laitan tänne kun useampi presidentti siinä tulilla..
Oli se vain Veikko Vennamo melkoinen epeli, kun historiaa katsoo kauttansa, siirtoväen asuttamiseen. Ja samat koomunistit oli silloin pelkona asian epäonnistumiseen, joita yhä, mutta nyt konmmunistit ei enään yhteiskuntaan voi isommin vaikuttaa, joitain Ay-liike osastoja hallussaan, juuri niitä lakkoja aina huutavia. Kuntapäättäjissä joitain, mutta heillä ei enään ole mitään sananvaltaa, kuin korkeintaan vasemmistoliiton kautta, sosialistit ei heistä pahemmin ole kilpailijoinaan tykänneet. Nyt vasemmisto on yleensä' aika heikko jo, kannatuksensa laskee kaiken aikaa, he ei rakenna isommin yhteiskuntaa, lähinnä vain isoääänistä vaatimuksiaan vaativaa, tiedä aina itsekkään mitä vaatii.
>Talvisodan syttymisen myötä aloitettiin sota-alueilta siviiliväestön evakuoinnit. Rauhanehtojen myötä menetimme 100 tuhatta rakennusta ja 450 tuhatta ihmistä jäi kodittomaksi. Pääosin Karjalasta muuttamaan joutuneesta siirtoväestöä puolet oli maatalousväkeä, joten suomalainen yhteiskunta kohtasi sodan jälkeen valtaisan siviiliväestön uudelleen asuttamista koskevan haasteen.
Kun sota päättyi maaliskuussa, jo kesäkuun lopulla säädettiin pika-asutuslaki, jonka perusteella ehdittiin perustaa noin 8000 erityyppistä tilaa siirtoväelle. Koko siirtoväen asuttamiselle oli myös korkean tason vahvaa poliittista vastustusta: mm Risto Rytin ja Väinö Tannerin kerrotaan professori Pekka V. Virtasen mukaan ajaneen siirtoväen jättämistä paikoilleen Neuvostoliiton kansalaisiksi. Näinhän toimittiin pääosin muualla Euroopassa tapahtuneiden rajasiirtojen yhteydessä, rajat siirtyivät, mutta asukkaat jäivät aloilleen.
Karjalaisten kohtaloon vaikuttivat myös karjalaiset itse, jotka omatoimisesti ryhtyivät toteuttamaan muuttoaan muihin Suomen maakuntiin. Tässäkin yhteydessä on hyvä muistaa, että kotinsa menettäneet karjalaiset eivät olleet pakolaisia, vaan suomalaisia, oman isänmaansa sisäisiä evakkoja ja siirtolaisia, jotka vastoin omaa tahtoaan joutuivat jättämään kotiseutunsa ja elinkeinonsa.
Paasikivi piti hanketta ”hirmuisena” ja vaikutti vahvasti siihen, että ruotsinkieliset kunnat vapautettiin asutusvelvollisuudesta.
Kaiken kaikkiaan maanhankintalain nojalla perustettiin 101 327 maatilaa.
Asutustoiminta oli oman aikansa ratkaisu, jolla turvattiin sekä siirtoväen että rintamamiesten “maan nälkä”, joka merkitsi sodan jälkeen mahdollisuutta uuteen elämään, kiinnittymistä uudelleen työhön, elämään, perheen perustamiseen ja talonpoikaisen elämänmuodon jatkamiseen. Asutustilojen merkitys oli myös suuri sodan jälkeisen ruokahuollon turvaajana, peloteltua nälän hätää ei Suomeen syntynyt.
Nyt sopii kysyä, olisiko tuolloin pitänyt ja voitu toimia toisin? Asutustoiminnan jälkiarvioinnissa on arvosteltu sitä, että tuolloin synnytettiin suuri määrä elinkelvottomia pientiloja, joiden elinkaari jäi yhden sukupolven mittaiseksi. Mutta tuo elinkaari osui suomalaisen yhteiskunnan kannalta kaikkein tärkeimpään vaiheeseen. Myöhemmin lisämailla vahvistettiin tilojen elinkelpoisuutta, maaseudulle rakennettiin asutustoiminnan yhteydessä uusia teitä, kylien asukasluku kasvoi ja kokonaisuudessaan asutustoiminnan kohteena olleiden pitäjien elinvoima vahvistui.
Asutustoiminnalla oli ensisijassa yhteiskuntapoliittiset tavoitteet, joilla haluttiin estää yhteiskunnallinen levottomuus ja kommunismin vahvistuminen. Siirtoväki ja rintamamiehet piti sitoa tuottavaan työhön. Jos tuolloin ratkaisuna olisi ollut siirtolaisleirien perustaminen ja siirtolaisväestön ja rintamamiesten sijoittaminen olisi jätetty hoitamatta, voimme vain kuvitella minkälaisia yhteiskunnallisia seuraamuksia ja maasta muuttoa siitä olisi Suomeen syntynyt pitkäksi aikaa. <
Väinö Tanner ei nyt ollut niin kokokansaa ajatteleva, kuin on väitetty. Kekkonen hallitsi senkin puolen, oli hyvä jatkaja mm Ryti, Mannerheim ja Paasikivi linjalle. Kun oli perusta luotu siitä sitten jatkaminen. Ulkopolitiikka saikin Mennerheim-Paasikivi-Kekkonen nimetyn linjan. Mannerheim loi pohjaa, josta Paasikivi ja Kekkonen jatkoi. YYA ja Neuvostoliitto siinä aina oli nurkan takana, ongelma, jonka Kekkonen osasi hoitaa parhaaksemme. Kun lukenut mm Lasse Lehtisen (jotka sinänsä mielenkiintoisia) sanoisko"runoja", ne ei sisällä asioita kun kannaltaan pääosin, mitä oikeistodemari näkee menon, jättää paljon huomioita pois, jotka tärkeitä olleet yhteiskunnan kannalta.
Pääsosin sitä itsekehua.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.