Helvettiä ei Raamattu kerro vielä olevan.
Mainitsin kolmesta päivästä ja yöstä, Tuonelassa.
Muuten, mieti miten saa perjantaista aikaiseen sunnuntai aamuun 4 pv ja 3 yötä. Se on selvitetty Raamatussa, joten tutustu kirjoituksiin.
Avaaja; Miten se on mahdollista?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Soitin yhdelle puhuja- veljelle ja Hän sanoi tuntevansa asian, mutta kun kerroin ristiriidan, veli totesi, että se on vain uskottava uskomisen kautta?
Näinkö on.
kerrotaan, että Jeesus nousi ylös KOLMANTENA päivänä. Oli siis kulunut ainakin hieman yli kaksi päivää/vuorokautta.
Ei.
Matt. 12:40
Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.
Oli ilmeisesti minun kirjoitus, josta otanta oli.
Se kolme päivää ja kolme yötä on oikein ja vastaus löytyy Johanneksen evankeliumista.
Kes.
Emmekö me tiedä, vaikka Kessu väittää sen olevan evankeliumeissa?
On Raamatun tutemuksemme heikko.