Miksi Trumpin Jerusalem-kanta oli monille shokki?

Miksi niin monille, eritoten Palestiina-faneille oli niin shokki, kun Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi siirtämällä suurlähetystön sinne? Ainakin minulle opetettiin jo ala-asteen mantsantunneilla, että Israelin pääkaupunki on Jerusalem.
16135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

aivantyhää tuollai hillua täälläsuomessakin pitääolla mieltä ollany palestiinanpuolella israelinmaa on heidänmaa muut olkoomuualla.

Äänestä

miksi vähättelet 'niin monille'.
Trumpin teolla ei ole yhtään kannattajaa israelin ulkopuolella. Ai niin, Suomessa on lisäksi pari, mutta siinä ne kaikki kannattajat sitten onkin.

Äänestä
  • Kyllä suurlähetystöjen on hyvä olla pääkaupungissa ja Jerusalem on Israelin pääkaupunki. Fakta. Täysi tuki Trumpin lähetystösiirrolle!

    Äänestä

Mikä panee jonkun polvilleen ja aina vain kirjoittelemaan ja alistumaan juutalaisten hegemonialle, mikä??
Miksi joku palvoo apartheidmaata henkeen ja vereen, vaikka tappavat ja vievät maita kuten usalaiset aikanaan siinä missä espanjalaisetkin. Historia toistaa itseään.

Mutta ihmettelen vaan aina noita kumarassa kulkijoita ja israelilaisten palvojia, mikä panee ihmisen noin polvilleen ja omat aivot eivät ajattele maalaisjärjelläkään edes tätä menoa.
Hyväksyvät tappamisen, no eiväthän monet Suomessa saa kuin muutaman vuoden murhista, näin se on vaan. Kunhan sattuu kohdalle niin eiköhän ääni kellossa muutu?

Äänestä

Sinulle on koulussa syötetty propaganda paskaa.
Jos on puhuttu Jerusalemin kuuluvan Israelille.
Ei koskaan ole kuulunut, jos luetaan historia ja maantieto.

Äänestä
  • KOETAT LÄSSYTTÄÄ HUNSVOTTI !!!

    Äänestä

  • Israelin alun voi paremman puutteessa ajoittaa kuningas Saulin kruunaamiseen 1020eKr, jolloin heimojen yhteenliittymästä siirryttiin kuningaskuntaan. Salomon jälkeen tuli kahtiajako ja nimellä "Israel" jatkoi pohjoinen osa assyrialaisten hyökkäykseen (722eKr) asti. Eteläinen eli "Juuda" säilyi pitempään, vuoteen oli 586eKr viimeinen kuningas, mutta hän jo valloittajan virkaansa asettama 597eKr. Valloittajista ja väestön pakkosiirroista huolimatta Jerusalem oli ja on pääkaupunki tähän päivään saakka.

    Äänestä

  • Valita opetusministerille hönö.

    Äänestä

  • Kuningas Daavidistakin voi Israelin historian myös arkeologisesti jäljittää, mutta minä rajoittuisin alkamaan ottomaaneista, jotka autioittivat maan ja joiden jäljiltä maita jaettiin kun ensimmäisen maailmansodan häviäjiä olivat.

    Maan autioituminen on kerrottu puolessa tusinassa matkakertomuksessa, joista tunnetuin on Mark Twainilta. Autioitumisen eräs tehostus oli maksattaa veroa jokaisesta kasvavasta puusta!

    Jo ennen voittajavaltojen selvittelyä San Remossa 19-26.4.1920 oli tärkeä Balfourin julistus 2.11.2017 ja nämä molemmat olivat pohjana Kansailiiton päätökselle 24.7.1922 joka on edelleen voimassa. Kuka lie kyseenalaistanut, kun Kansainvälinen Oikeusistuin 21.6.1971 vahvisti voimassaolon

    Äänestä

Jerusalem on raamatullis-historiallinen Israelin pääkaupunki. Kokenut miehityksiä aikoinaan.

Äänestä

Olemme nähneet, miten Jumala on antanut voimansa ja viisautensa Israelille kaikissa näissä taisteluissa (v1948, v.1967 ) ja edelleen Hän valvoo omaisuuskansaansa Israelia voitolliseen loppuun saakka. Uskovina siunaamme esirukouksin Israelia päivittäin ja hetkittäin.

Äänestä

Trump on täysi kaheli ja sopimaton presidentiksi. Tuo Jerusalem-päätös on ainoa järkevä teko mieheltä.

Äänestä
  • Kaheliksi aika menestyvä mies, joka on saanut hetkessä jo koko Amerikan menestymään paremmin kuin koskaan. Eihän tällaista henkilöä todellakaan voi kaheliksi tai huonoksi presidentiksi haukkua päinvastoin kuin niitä päättäjiämme, jotka parhaillaan ajavat teoillaan ja tekemättä jättämisillään Suomea tuhoon!

    Äänestä

  • Eivoieivoi kirjoitti:

    Kaheliksi aika menestyvä mies, joka on saanut hetkessä jo koko Amerikan menestymään paremmin kuin koskaan. Eihän tällaista henkilöä todellakaan voi kaheliksi tai huonoksi presidentiksi haukkua päinvastoin kuin niitä päättäjiämme, jotka parhaillaan ajavat teoillaan ja tekemättä jättämisillään Suomea tuhoon!

    Turhaan kehut ennakkoon. Trump on tähän asti ratsastanut edeltäjien ansioilla.
    Saa nähdä mihin tämä verouudistus nyt sitten vie. Se on Trumpin ansiota.

    Äänestä

29.11.1947 YK:n jakopäätöksellä olisi Jerusalem ollut kansainvälinen erillisalue mutta päätöslauselma (181) ei onneksi tullut voimaan, koska arabit eivät sitä hyväksyneet. Juutalaiset olisivat hyväksyneet. Toukokuussa 1948 arabit aloittivat sodan ja hävisivät ja olkoot ilman Jerusalemia

Äänestä
  • Arabit ovat myöhemminkin hylänneet kaksi avokätistä tarjousta (Barak ja Olmert) omaksi valtioksi ja ajaneet itsensä sellaiseen asemaan että yhä vähemmän saavat mitä pitemmälle viivyttelevät.

    YK:n ja EU:n naurettava Israel-viha on saanut Abbasin välttelemään rauhanneuvotteluja ja toivomaan että kansainvälinen yhteisö painostaa Israelin suostumaan absurdeihin vaatimuksiin.

    Alkaa vaan vastatuuli puhaltaa arabimaissa. Saudit suunnittelevat puolustusliittoa Israelin kanssa ja Bahrain luomassa diplomaattisuhteita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ergwg kirjoitti:

Miksi niin monille, eritoten Palestiina-faneille oli niin shokki, kun Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi siirtämällä suurlähetystön sinne? Ainakin minulle opetettiin jo ala-asteen mantsantunneilla, että Israelin pääkaupunki on Jerusalem.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu