Jumalan inkarnaatio - ihminen!

Jumala on todellakin tullut lihaksi, inkarnoitunut tänne maan päälle. Kristinusko perinteisesti ymmärrettynä nimeää Jeesus Nasaretilaisen Jumalan Pojaksi, Jumalan inkarnaatioksi, Yhdeksi Pyhästä kolminaisuudesta. Jeesus ei kuitenkaan ollut sen kummempi kuin kukaan meistä, paitsi tietoisuutensa tasolla.

Jeesus Nasaretilaisen elämässä hänen seuraajansa kokivat kohtaavansa jumalallisen. Jeesus osoitti tien taivasten valtakuntaan. Hän opetti että taivasten valtakuntaa ei saavuteta uskonollisilla rituaaleilla ja vanhoja pyhinä pidettyjä tekstejä sokeasti toistelemalla ja noudattamalla. Taivasten valtakunta tulee ihmisen sisäisen muutoksen kautta. Se tulee sen ymmärtämisestä että minä olen pyhä, Jumala asuu sisäisesti minussa, kuten sinussakin. Kuinka mitkään ihmisen luomat rajat voisivat silloin aiheuttaa erillisyyttä, eriarvoisuutta, ennakkoluuloja, syrjintää...kaikki nuo on kaadettava ja heitettävä romukoppaan ikivanhat uskonnolliset ja muut typeryydet, jotka asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan.

Ihminen on Jumalan inkarnaatio. Jeesus opetti miten tuo valtava totuus eletään todeksi. Kristinuskon synti ja suuri erehdys on, että se teki Jeesuksesta jumalan, osan kolminaisuutta, ja unohti, että me olemme aivan samalla tapaa Jumalan poikia ja tyttäriä kuin Jeesuskin. On niin paljon helpompaa, ja tuhoisampaa, palvoa Jeesusta ja uskoa Jeesukseen, kuin uskoa ja totella ja seurata Jeesusta. Pienillä sanamuodon muutoksilla voidaan viitata valtavaan asenteen ja elämäntavan eroon.

13

573

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ugfg

      Näinhän se on, mutta kaikki ei halua asiaa uskoa.

      • Eivät todellakaan halua! Kristinuskolle kävi näin; Jeesus koki paljon syyttelyä ja tuomiota aikansa "uskovilta", aikansa itsevanhurskailta lakihenkisiltä kirjanoppineilta ja fariseuksilta. Jeesus pit-paut välitti heidän hurskasteluistaan, opettipa heille että heidän omia pyhinä pitämiään tekstejä voidaan käyttää myöös toisenlaisen elämäntavan puolustamiseen, taivasten valtakunnan elämäntavan.

        Jeesuksen kuoleman jälkeen syntyi kristinusko, josta tuli, toisin kuin se itse tietysti kuvittelee, ei Jeesus Nasaretilaisen hengenheimolaisten joukko, vaan fariseusten ja kirjanoppineitten hengenheimolaisten. He raiskasivat ja mitätöivät jumalana pitämänsä mestarinsa opetukset.

      • Ugfg
        pilikkuviivaviiva kirjoitti:

        Eivät todellakaan halua! Kristinuskolle kävi näin; Jeesus koki paljon syyttelyä ja tuomiota aikansa "uskovilta", aikansa itsevanhurskailta lakihenkisiltä kirjanoppineilta ja fariseuksilta. Jeesus pit-paut välitti heidän hurskasteluistaan, opettipa heille että heidän omia pyhinä pitämiään tekstejä voidaan käyttää myöös toisenlaisen elämäntavan puolustamiseen, taivasten valtakunnan elämäntavan.

        Tuon takia yhdenkään omilla aivoillaan ajattelevan ei pidä kuulua kirkkoon, jossa tekopyhät leipäpapit papattaa paskaa ja sekoittaa kansan päätä keksimillään tarinoilla.

      • Ugfg kirjoitti:

        Tuon takia yhdenkään omilla aivoillaan ajattelevan ei pidä kuulua kirkkoon, jossa tekopyhät leipäpapit papattaa paskaa ja sekoittaa kansan päätä keksimillään tarinoilla.

        On hyviäkin pappeja jotka noudattavat Jeesuksen opetuksia, mm. Kai Sadinmaa.

      • pilikkuviivaviiva kirjoitti:

        Eivät todellakaan halua! Kristinuskolle kävi näin; Jeesus koki paljon syyttelyä ja tuomiota aikansa "uskovilta", aikansa itsevanhurskailta lakihenkisiltä kirjanoppineilta ja fariseuksilta. Jeesus pit-paut välitti heidän hurskasteluistaan, opettipa heille että heidän omia pyhinä pitämiään tekstejä voidaan käyttää myöös toisenlaisen elämäntavan puolustamiseen, taivasten valtakunnan elämäntavan.

        Jeesuksen kuoleman jälkeen syntyi kristinusko, josta tuli, toisin kuin se itse tietysti kuvittelee, ei Jeesus Nasaretilaisen hengenheimolaisten joukko, vaan fariseusten ja kirjanoppineitten hengenheimolaisten. He raiskasivat ja mitätöivät jumalana pitämänsä mestarinsa opetukset.

        Aivan, ei syntynyt J.N:n hengenheimolaisten joukkoa, vaan kirjanoppineitten ja fariseusten joukot. Jos ei nämä maan hiljaiset ja näkymättömät yksin puurtavat ihmiset ole sitä?

      • Ugfg
        pilikkuviivaviiva kirjoitti:

        On hyviäkin pappeja jotka noudattavat Jeesuksen opetuksia, mm. Kai Sadinmaa.

        Jeesuksen seuraaja. On vissiin kivitetty.

        "Sadinmaa on aiemmin työskennellyt Kallion ja Vuosaaren seurakunnissa[15]. Hän ei ole toiminut pappina missään seurakunnassa vuodesta 2013 vuoteen 2017[15]. Viime vuodet hän on elänyt apurahoilla ja työttömyyskorvauksella[18]."

        https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kai_Sadinmaa

        Eipä käynyt Jeesuksellekaan hyvin. Niinhän se taisi Jeesus mainitakin, että ei hänen seuraajansa voi kovin paljon erilaista kohtaloa odottaakaan. Herää kysymys, keitä ovat nämä kiitellyt, hyväpalkkaiset, hurskaiksi mainitut ja kristittyä leikkivät muka-Jeesuksen-seuraajat, jotka eivät toimillaan onnistu herättämään "uskovien" raivoa ja yhteiskunnallisen eliitin huolta?

        Minä muistan nuoruuden aikaisesta lestadiolaisesta ympäristöstäni Jeesuksen palvonnan vaan uhrina jonka sanoja ei koskaan siteerattu. Paavali oli heille kaikki kaikessa. En tiedä nykyistä tilannetta lestojenkaan kohdalta jos vaikka olis touhu muuttunut.

      • sage8 kirjoitti:

        Jeesuksen opetukset ovat suurimmalle osalle muka-kristittyjä liian kova pala. Sekopää-Paavali onkin paljon mieluisampi heille, vaikka Jeesuksen oppien kanssa hänellä ei ole juuri mitään tekemistä.

      • Täälläkään ei saa minkäänlaista oikeaa keskustelua Jeesus-Paavali asetelmasta. Ainoastaan homous-jankkaus kiehtoo, vallankin näitä ns.oikeauskoisia. Se on heidän uskonsa ainut mitta.

    • jeesusfani1

      Vain niin, että sinun opetuksesi mukaan Jeesus ei ollut sen kummempi kuin kukaan meistä, paitsi tietoisuuden tasolla.

      Kun tieteentekijämme eivät ole vielä tähän päivään mennessä pystyneet selittämään tekijöitä mitkä synnyttävät nk. tietoisuuden aivoissamme ja mitkä ovat sen ulottuvaisuudet, niin kertoisitko lisää Jeesuksen tietoisuuden ulottuvaisuuksista suhteessa ihmisen tietoisuuden ulottuvaisuuksiin?

      Opetat myös, että kristinuskon synti ja suuri erehdys on, että se teki Jeesuksesta jumalan, osan kolminaisuutta ja unohti, että me olemme aivan samalla tapaa Jumalan poikia ja tyttäriä kun Jeesuskin.

      Kun Jumalan sanan mukaan Jumala teki ihmisen maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, niin ihminen on atomilainalaisuuksiin Jumalan luoma olento. Myös enkelit ovat luotuja olentoja samoin kuin henkivallat. Jeesus ei ole luotu, vaan hän on ollut aina.

      Jumalan sanan mukaan kaikki on saanut syntynsä Jeesuksen kautta, eli ilman häntä ei ole syntynyt mitään mikä syntynyt on.
      Jumala-opin mukaan ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
      Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta”.

      Jumala-opin mukaan Jumala rakasti niin paljon maailmaa, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään (siis ihminen), joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

      Näyttääpi siis olevan aikamoinen ero Jeesuksen ja ihmisen välillä.

      • Iuygh

        Kun unohdetaan sadut ja tarinat, niin päästään totuuteen. Jeesus oli valaistunut henkilö, kuolevainen ihminen.

      • "Näyttääpi siis olevan aikamoinen ero Jeesuksen ja ihmisen välillä. "

        No on iso ero on, jos haluaa tuolla tavoin tehdä Jeesuksesta jonkinlaisen Alienin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7051
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      116
      4811
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      63
      4076
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      14
      3404
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      693
      2143
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      245
      1527
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1388
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1378
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      53
      1326
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      1002
    Aihe