iltasanomat lehdestä lainattu
Talvisodassa Salomon Altschuler palveli etulinjassa. Jatkosodassa hän oli huoltotehtävissä Aunuksessa. Siellä Viipurin juutalainen joutui saksalaisten tulkiksi. Tämä on 100 tarinaa sodasta -sarjan 89. jakso.
KESÄLLÄ 1943 viipurilainen Salomon Altschuler oli Viteleessä Laatokan rannalla. Paikkakunnalla tuli erään kerran myös saksalainen yksikkö. Sotapoliisit tulivat kysymään, löytyisikö suomalaisista saksaa osaavaa tulkiia.
– Meidän kapteeni sanoi sotapoliiseille, että meillä on korpraali, joka puhuu saksaa. Sanoin, etten osaa saksan kieltä kuin vähän koulusta, Altschuler, 104, kertoo ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjan haastattelussa kotonaan Helsingissä.
Hän kertoi kapteenille puhuvansa jiddishiä, joka on sekoitus saksaa, puolaa ja venäjää. Se riitti. Altschuler määrättiin tulkiksi. Hän oli jo ennen sotaa kuullut, mikä oli juutalaisten kohtalo Saksassa.
TEHTÄVÄ ei todellakaan tuntunut hyvältä.
– Sanoin, että älä helvetissä lähetä minua sinne. Minä en halua tavata niitä, Altschuler kertoo.
– Sitten se muuttui viralliseksi. ’Korpraali Altschuler, minä määrään teidät tulkiksi’, kapteeni sanoi.
Hän meni tapaamaan saksalaisia ja tapasi heidän komppanianpäällikkönsä.
– Saksalainen komppanianpäällikkö kysyi minulta, olenko suomalainen. Sanoin olevani kansallisuudeltani suomalainen ja uskonnoltani juutalainen.
– Hän kysyi, onko juutalaisia Suomen armeijassa. Vastasin, ettei armeijassamme ole kyse uskonnosta. Meillä on suomalaisia, saksalaisia, venäläisiä, kaikkia. Me olemme kaikki samanarvoisia.
SAKSALAINEN upseeri vastasi Altschulerille tavalla, jonka hän kertoo muistavansa kirkkaasti edelleen.
– Minä en ole SS. Minä en ole SA, siis natsi. Ich bin Wehrmacht, kuulun armeijaan, Altschuler kertoo upseerin vastanneen.
– Henkilökohtaisesti minulla ei koskaan ole ollut minkäänlaista juutalaisvihaa. Olen ammatiltani insinööri ja toimistossa minulla oli juutalaisia kavereita. En siedä noita mustapukuisia. Ne eivät ole mitään sotilaita.
Altschuler kertoo yhteistyön saksalaisten kanssa sujuneen normaalisti. Heidän yksikkönsä siirrettiin muualle noin puolen vuoden jälkeen. Lähtiessään saksalainen kapteeni kutsui Altschulerin luokseen hyvästelläkseen tämän henkilökohtaisesti.
– ’Altschuler, me lähdemme nyt. En tule unohtamaan teitä’. Sen koommin en ole hänestä kuullut.
Kuuntele Salomon Altschulerin koko haastattelu jutun pääkuvana olevalla videolla. Kaikki 100 tarinaa sodasta -sarjan tarinat löydät täältä.
Mallikelpoinen ja vahvahermoinen "suomalainen" sotasankari kannattaisi, meidä ja KTS:n ottaa oppia tästä Tosi miehestä.
Viipurin juutalainen joutui sakujen tulkiksi
8
238
Vastaukset
- mikshän
Juutalaiset maahan muutetut ovat toimineet, joka paikassa tämän ohjeen mukaisesti: Jer 29:4-7 "Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala, kaikille pakkosiirtolaisille, jotka minä olen siirtänyt Jerusalemista pois Baabeliin:
Rakentakaa taloja ja asukaa niissä, istuttakaa puutarhoja ja syökää niiden hedelmiä. Ottakaa itsellenne vaimoja ja siittäkää poikia ja tyttäriä; ottakaa pojillenne vaimoja ja naittakaa tyttärenne, että he synnyttäisivät poikia ja tyttäriä. Lisääntykää siellä älkääkä vähentykö. Ja harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne.
Mutta kts:n edustama ryhmittymä ei toimi noin. - Kertomusvain
Kiitos kertomuksesta. Se oli todellisuutta propagandan sijaan.
- Jisreel
Nykyäänkin on Viipurissa suuri juutalainen yhteisö, mutta he ovat sodan jälkeen sinne tuotuja.
- peiteltyä-historiaa
Kuinka moni tietää, että Wehrmachtissa palveli sodan aikana n.150.000 juutalaista ja monet heistä palkittiin korkearvoisilla sotilasmerkeillä?
- djfjhgfhg
Magneettimedia-höpöhöpöä.
- asiatuuteenvaloon
Ei ole mitään höpöä vaan ihan todistettua faktaa josta ei koulussa puhuta. https://www.youtube.com/watch?v=cfEJrzWssqg
Itsehän natsit juutalaisuuden omalla tavallaan määritteli.
Välimeren ympäristössä asustaa luultavasti nykyisinkin erittäin runsaasti "rotujuutalaisia" jotka ei edes älyä sellaisia olevansa.https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_the_Jews_in_Germany
Kuten artikkelista ilmenee, oli Saksassa v. 1933 n. 500 000 juutalaista, ja vähän ennen 2. maailmansodan alkamista vain vähän yli 200 000.
Tosissasiko siis väität, että noista jäljelle jääneistä (vauvat ja vaarit mukaanlukien) melkein kaikki innolla liittyivät Wehrmachtiin...?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1584490Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392518Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442167Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet291279- 691139
Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711102En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on39993Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63936- 48889
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies108865