Narsisti, hoviväki, uhrit -kuka on kukin?

Tämä jonkilaisessa symbioosissa elävästä ihmisjoukosta ulkopuolisen on vaikea erottaa mikä heidän roolinsa on.
Nostan pari aiempaa kommenttiani toisesta ketjusta kun ovat ei informatiivisen otsakkeen alla.
9124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Osa uhreista uskoo omiin voimiinsa ja kuvittelevat voivansa pelastaa narsistin tämän huonolta tieltä.

Äänestä
  • Joskus ajattelen, että kuvittelin alussa narsisti-psykopaattiani (vielä silloin en tiennyt mitään narsisteista enkä psykopaateista) olevan jonkinlainen uhri, sellainen hoviväkiuhri, jota oli manipuloitu elämään toisia kunnioittaen ja unohtaen omat tarpeensa. Moni seikka viittasikin sellaiseen ja asia nousi taas kerran mieleeni kuin luin postauksesi.
    Idea hänen pelastamisestaan minun silloisen näkövinkkelini mukaan elinikäisestä urhiudesta pyöri vähintään alitajunnassani. Ne narsistin lähettämät signaalit joiden olisi kuulunut saada varoituskellot soimaan päässäni saivat vain aikaan ajatuksen: Keskustelen tuosta hänen kanssaan myöhemmin paremmalla ajalla... Tämä toistui usein vajaan vuoden suhteemme aikana. Ongelmat paksuuntuivat, kun todellisuudessa en antanut narsisti-psykopaatille lähdettä hänen "ansioistaan", vaan kuittasin kaiken vaikenemisella ulkoisesti ja sillä sisäisellä ajatuksella palata myöhemmin hänen pelastusoperaatioonsa... Eli narsismin oireet olivat minun silmissäni hänen heikkouttaan ja alistuneisuuttaan, erehtymistä ihmisten suhteen ja liikaa luottamista ihmisiin, joihin hänen ei olisi kuulunut luottaa.
    Tosiasiassa narsisti-psykopaattini pyöri ihmisten joukossa, joita käytti lähteenään, apunaan ja apureinaan. Usein suhde oli molemminpuolinen hyötysuhde.

    Äänestä

  • Edelleen voisi ajatella, että nämä ihmiset olisivat narsisteja, joille minun narsisti-psykopaattini olisi hoviväkiuhri ja joka olisi vahingoittunut näiden narsistien kanssa ja jonka elämä olisi ikäänkuin mennyt piloille väärässä seurassa. Joka olisi seuraansa mielistellessään menettänyt otteen omaan elämäänsä ja luisunut reippaasti alamäkeen ja joka ei kaiken manipuloinnin keskiössä ole huomannut omaa etuaan.
    Lähikontakti kuitenkin osoitti, että kaverilla oli itsellään melkein kaikki narsismin ja psykopatiankin oireet. Hän oli täysin tunteettomasti valmis käyttämään hyväkseen ketä tahansa ja loukkasi ihmisiä sumeilematta. Kaikki keskustelut menivät tyypilliseen tapaan kuten narsistin kanssa menee, keskustelua on, mutta mikään ei muutu. Vastassa oli ikäänkuin tiiliseinä, josta ei läpi ollut meneminen.
    Eli miten erottaa hoviväkiuhri ja narsisti? Kumpi on kumpi, jos ei ole erittäin läheistä suhdetta molempiin? Ja vaikka olisikin, tilanne saattaa jäädä arvoitukseksi.

    Äänestä

  • Edelleen_ kirjoitti:

    Edelleen voisi ajatella, että nämä ihmiset olisivat narsisteja, joille minun narsisti-psykopaattini olisi hoviväkiuhri ja joka olisi vahingoittunut näiden narsistien kanssa ja jonka elämä olisi ikäänkuin mennyt piloille väärässä seurassa. Joka olisi seuraansa mielistellessään menettänyt otteen omaan elämäänsä ja luisunut reippaasti alamäkeen ja joka ei kaiken manipuloinnin keskiössä ole huomannut omaa etuaan.
    Lähikontakti kuitenkin osoitti, että kaverilla oli itsellään melkein kaikki narsismin ja psykopatiankin oireet. Hän oli täysin tunteettomasti valmis käyttämään hyväkseen ketä tahansa ja loukkasi ihmisiä sumeilematta. Kaikki keskustelut menivät tyypilliseen tapaan kuten narsistin kanssa menee, keskustelua on, mutta mikään ei muutu. Vastassa oli ikäänkuin tiiliseinä, josta ei läpi ollut meneminen.
    Eli miten erottaa hoviväkiuhri ja narsisti? Kumpi on kumpi, jos ei ole erittäin läheistä suhdetta molempiin? Ja vaikka olisikin, tilanne saattaa jäädä arvoitukseksi.

    Mikähän tarve on tehdä erotteluja? Tätä jatkuvaa jauhamista vittumaisista henkilöistä Poistukaa niiden läheisyydestään, niin pääsette heistä eroon.

    Äänestä

  • helpostitehty kirjoitti:

    Mikähän tarve on tehdä erotteluja? Tätä jatkuvaa jauhamista vittumaisista henkilöistä Poistukaa niiden läheisyydestään, niin pääsette heistä eroon.

    Kiitos samoin. Voit poistua palstalta koska tahansa. Netti vilisee keskusteluja joista varmaan sinullekin aukeaa jokin aihe joka sinua kiinnostaa.
    On todella kummalllista tulla juuri tänne palstalle riekkumaan, sinun ei tarvitse. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Voit siis poistua.

    Äänestä

  • Kiitos_ kirjoitti:

    Luuletko tosiaan, että ongelmasi ratkeaa täällä vinkumalla? Usko jo, että paras tapa päästä narsistista eroon on poistaa hänet elämästään. Silloin poistuu myös koko valittamisen tarve. Vertaistukea saa tukinetissä.

    1Äänestä

  • Oi sentään! Olet nero.

    Äänestä

  • ikuinenvalittaja kirjoitti:

    Luuletko tosiaan, että ongelmasi ratkeaa täällä vinkumalla? Usko jo, että paras tapa päästä narsistista eroon on poistaa hänet elämästään. Silloin poistuu myös koko valittamisen tarve. Vertaistukea saa tukinetissä.

    No kenelle oikein kuvittelet puhuvasi? Aika älypää olet, kun minä olen narsistini poistanut elämästäni jo vuosia sitten. Tein sen heti kun suinkin vain pystyin ja kykenin. Raikkaat neuvosi ovat vuosia myöhässä.

    Äänestä

En varsinaisesti vastaa kysymykseesi. Riippuu vähän minkälaisesta kokoonpanosta on kysymys, mulle kyllä aukeni työyhteisössä kuvio aika pian. Iso bos jonka seuraava välikäsi samaa sorttia, molemmat hyötyivät kuviosta. Siis kaksi full nassea, eivät kumpikaan tyhmiä. Perheessä taas jonka tunnen ja epäilen miehen olevan psykopaatti,vähintään epävakaa persoona ovat kaikki lapset muuttaneet heti kun ovat voineet mahdollisimman kauas ja yksi ei pidä mitään yhteyttä. Puoliso jäi pelaamaan valtapeliä, on yli hallittu ei reagoi psykon sekoiluun. Mulla itsellä on ilmeisesti riippuvainen persoonallisuushäiriö. Olen tavallaan päässyt eroon suhteesta, mutta käytännön syistä se ei fyysisesti ole mahdollista. Voi että miten totuudellinen puhe, mitä olen jatkanut liian kauan on vapauttavaa, huolimatta siitä , että narsistille kohdistettuna se on täysin merkityksetöntä ja hyödytöntä. Riippuvuuteni ilmenee esim. siten , että kun alan voida hyvin niin tuntuukin niin tylsältä, että nasse on saatava paikalle keinolla millä hyvänsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tämä_jonk kirjoitti:

Tämä jonkilaisessa symbioosissa elävästä ihmisjoukosta ulkopuolisen on vaikea erottaa mikä heidän roolinsa on.
Nostan pari aiempaa kommenttiani toisesta ketjusta kun ovat ei informatiivisen otsakkeen alla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu