Taas paljastui joukko uusia uutisia USA:n kidutusrintamalta.
USA on lennättänyt eri puolilta maailmaa pidättämiään terroristiepäiltyjä mm. Algeriaan, Marokkoon ja Syyriaan kidutettaviksi.
11 terroriepäiltyä kertoi juuri, että heitä kidutettiin USA:n toimesta niin kauan, että heidän oli pakko tunnustaa epäilyt tosiksi, vaikka ne eivät niitä olleet.
Irakin laittoman miehityksen alkuvaiheessa oli Abu Ghraibin kidutuskeskuksessa 7000 vankia, joita kidutettiin järjestelmällisesti. Siellä ei ollut silti yhtäkään lääkäriä. Loukaantuneiden kirurgiset toimenpiteet, kuten raajojen amputaatiot, suorittivat lääkintämiehet, jälki tietysti sen mukaista.
Hauskinta on, että kiduttaja-Bush itse rikkoo ihmisoikeuksia samalla tavalla, kuin hänen halveksimansa julmat diktaattorit. Lisäksi hän perustelee laittomat ryöstöretkensä sillä, että jossakin maassa on heikko ihmisoikeustilanne. Tämä, jos mikä on kaksinaamaista ja tekopyhää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuliko fatipoju purkamaan pahaa oloa tälle palstalle, kun sai tuolla eräällä toisella palstalla jälleen kerran nenilleen?
todisteena nenilleni saamisesta ja sen sanan totuusarvo on pyöreä nolla.