Ei taida tarvita enään kinata EU:n vastustajien kanssa ainakaan mistään
vaaleista enään. Taitaa olla ohi koko niiden hömpän pömppä.
Katsoin Ilta sanomien presidenttiehdokkaiden ja asiantutijoiden lausuntoja.
Nimeltä ei saa sanoa mutta kyllä siinä tuli varsin selväksi älykkyys ja muut
sellaiset asiat mistä en viitsi edes mainita. Kyllä kaikki voi katsoa sen ja se on
julkinen ja kyllä se oli siinä.
Ei kukaan täysi järkinen ja edes jonkin verran kouluja käynyt voisi äänestää
näitä EU:sta Ero ehdokkaita. Toimittajakin viittasi lopuksi, että tämä on hyvä
paikka lopettaa ehdokkuus tai aloittaa sellainen.
Taitaa olla ohi koko EU kinaaminen ?
3
89
Vastaukset 3
- Kohta-EU-on_ohi
Valtaeliitti huijasi ensin kansan äänestämään jäsenyyden puolesta. Sitten koko EU-projekti muuttui eli siinäkin kansa tietoisesti huijattiin. Ja nykyään eliitin valtamedia aivopesee kansaa uskomaan Euvostoliiton autuuteen.
Mutta kyllä kansamme lopulta herää näkemään unionin haitallisuuden. Brexit osoitti, että ero on mahdollinen. Lisää eroja tulossa, kun taas kohta Brysselin sekopäinen eliitti tekee jotain typerää. Schultzin röyhkeä vaatimus jo näytti tietä...Mutta Pressan vaaleissa ei näytä tulevan menestystä ainakaan sillä
alueella. Kyllä vahvasti Liittovaltio ja EU myönteisyys näkyy viisautena.
Tiedät kai, että Perse*** on tästä lähtien tyhmien puolue ?Kuten itse näet, niin aika hiljaseksi veti EU ero poikien julkaisut taisivat
itsekin jo tajuta !
Mitenköhän puolue ? Taitaa tulla Jytkyt ja sitten Aku ankasta tuttu Läiskis.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551