Tämä on pääasiassa palstan uskovaisille, mutta myös muut voivat vastata. Kysymys on toden ja minun välillä käydystä keskustelusta, jossa tode sanoo että voisi antaa lapsensa ex- pedofiilin hoitoon.
Aihe on inhottava, enkä tee tätä mässäilläkseni sillä tai siksi että siitä on nyt vain niin "kiva" puhua koko ajan. Tästä ei ole kiva puhua. Mieluummin ajattelisi jotain muuta.
Teen tämän siksi, koska minua ihmetyttää se, että vaikka tällä palstalla saa yleensä ainakin jonkinverran mielipiteitä joka aiheesta, niin tässä kohtaa muut uskovaiset ovat hyvin hiljaa. Jos he ovat eri mieltä, niin he eivät ainakaan ilmaise sitä mitenkään. Ja se kummastuttaa.
Ajattelin että jonkinlainen yleiskatsaus aiheesta voisi olla paikallaan. Olisi valaisevaa tietää mitä mieltä uskovaiset yleisesti ottaen ovat asiasta tällä palstalla. Onko tämä toden ajatus vain poikkeus, ja pitäisikö muiden hiljaisuus tulkita myöntymisen merkiksi?
Joten:
1. Voisitko antaa omat lapsesi sellaisen henkilön hoitoon jonka tiedät käyttäneen lapsia sex. hyväkseen, mutta joka on parantunut pedofiliasta?
2. Vastasitpa edelliseen sitten kyllä tai ei, niin perustelut. Miksi voisit antaa tai et voisi antaa lapsiasi kys. hlön hoitoon?
3. Jos vastasit myöntävästi ensimmäiseen kysymykseen, niin mistä tiedät että henkilö on parantunut pedofiliasta?
4. Jos joku tulisi kertomaan sinulle että hän on joutunut hyväksikäytön tai häirinnän kohteeksi jonkun seurakuntasi henkilön taholta, niin mitä tekisit?
5. Oletko uskovainen? Jos olet, niin kuulutko helluntaiseurakuntaan, luterilaiseen kirkkoon vai johonkin muuhun?
Aihe on inhottava, enkä tee tätä mässäilläkseni sillä tai siksi että siitä on nyt vain niin "kiva" puhua koko ajan. Tästä ei ole kiva puhua. Mieluummin ajattelisi jotain muuta.
Teen tämän siksi, koska minua ihmetyttää se, että vaikka tällä palstalla saa yleensä ainakin jonkinverran mielipiteitä joka aiheesta, niin tässä kohtaa muut uskovaiset ovat hyvin hiljaa. Jos he ovat eri mieltä, niin he eivät ainakaan ilmaise sitä mitenkään. Ja se kummastuttaa.
Ajattelin että jonkinlainen yleiskatsaus aiheesta voisi olla paikallaan. Olisi valaisevaa tietää mitä mieltä uskovaiset yleisesti ottaen ovat asiasta tällä palstalla. Onko tämä toden ajatus vain poikkeus, ja pitäisikö muiden hiljaisuus tulkita myöntymisen merkiksi?
Joten:
1. Voisitko antaa omat lapsesi sellaisen henkilön hoitoon jonka tiedät käyttäneen lapsia sex. hyväkseen, mutta joka on parantunut pedofiliasta?
2. Vastasitpa edelliseen sitten kyllä tai ei, niin perustelut. Miksi voisit antaa tai et voisi antaa lapsiasi kys. hlön hoitoon?
3. Jos vastasit myöntävästi ensimmäiseen kysymykseen, niin mistä tiedät että henkilö on parantunut pedofiliasta?
4. Jos joku tulisi kertomaan sinulle että hän on joutunut hyväksikäytön tai häirinnän kohteeksi jonkun seurakuntasi henkilön taholta, niin mitä tekisit?
5. Oletko uskovainen? Jos olet, niin kuulutko helluntaiseurakuntaan, luterilaiseen kirkkoon vai johonkin muuhun?
Vastaukset 27
Vanhimmat
1. En antaisi.
2 Kysymys niin vakavasta asiasta että en haluasi asettaa omaani tai kenenkään muunkaan lasta vaaraan. En ole ikinä kuullut että joku olisi todella parantunut pedofiliasta. Tämä "parantuminen" ja pedofiilin uskoon tulo tarkoittaa mielestäni samaa kuin kenen tahansa uskoon tulo. Eivät ne himot sieltä minnekkään häviä ja syntiä tulee edelleen tehtyä vaikka ehkä harvemmin. Kuten vaikka alkoholistin uskoon tulo. Hyvän tilaisuuden tullen ryyppäämään ratkeamisen riski on aina olemassa joten miksi tarjota pulloa?
3 -
4 Samalla tavalla varmaan kuin missä tahansa muussakin ympäristössä. En todellakaan yrittäisi painaa asiaa sen takia villaisella että kyseessä on jokin seurakunta jonka maine voi tällaisessa tahriintua. Asia pitäisi tutkia.
5. Olen uskovainen mutta en kuulu mihinkään seurakuntaan.
Täsmennän vähän tuota neloskysymystä vielä.
4. Mitkä ovat ne _käytännön toimet_ joita tekisit jos joku tulisi kertomaan kokeneensa hyväksikäyttöä tai häirintää jonkun seurakuntalaisen taholta?
Älkää vastatko että "puuttuisin asiaan" tai "toimisin samalla tavalla kuin muuallakin" tms. vaan yksilöikää ne KÄYTÄNNÖN TEOT joita tekisitte. Vaikkapa ihan järjestyksessä; ensin tekisin sitä ja seuraavaksi tätä ja sitten toimisin näin jne.
Lisään vielä viidennen kysymyksen joka liittyy neloseen:
5. Mitä _sanoisit_ henkilölle joka tulee kertomaan kokeneensä hyväksikäyttöä tai häirintää seurakunnan jäsenen taholta?
Kiitoksia jo etukäteen...
:-)
4. En osaa tarkaan sanoa. Syytös on sen verran vakava että varmasti harkitsisin miten lähteä liikkeelle. Juttelisin luultavasti asianomaisten kanssa. Luultavasti soittaisin johonkin neuvontanumeroon jos sellaisia tällaista koskien on olemassa tai sitten kysyisin neuvoa suoraan poliisilta että miten toimia... Jos kyseessä olisi oma penskani voi olla että harkinta pettäisi ja marssisin heti poliisille tai kävisin raahaamassa syytetyn itse suoraan kamarille.
5. Antaisin lapsen selittää asiansa niin hyvin kuin haluaa/pystyy ja yrittäisin kuunnella ja ottaa selvää mitä oikein on tapahtunut. Varmaan yrittäisin lohduttaa ja selittää että setä/täti on sairas...(en ole mikään psykiatri).
Kirkastettu säilä on silpova uskottomat, laittomuuden tekijät ja luonnottomissa suhteissa elävät Jumalan suuren sodan päivänä, sillä he ovat tuomionsa omalla kieroutuneisuudellaan päällensä saattaneet ja ovat näin ollen Herramme ja ainosyntyisen poikansa Jeesuksen Kristuksen kirkkautta ja henkeä vailla.
antoi hyvän vastauksen. Tekisin samalla tavalla.
jonka Jumala voi parantaa kokonaan....
antaisin lapseni ilomielin entisen syntisen vaikka (pedofilin) hoitoon mikäli hänen elämänsä todella näkee muuttuneen uskoontulon myötä...
mikäli oma lapseni joutuisi hyväksikäytön kohteeksi olisi se kova paikka koko perheelle...
ei sitä osaa sanoa miten sitä toimisi...jaksaisiko antaa anteeksi ...voisiko yleensä enää uskoa Jumalaan ja hänen varjelukseensa...vai näkisikö siinäkin jonkun elämän tarkoituksen...???
en ole liittynyt mihinkään ihmistekoiseen kirkkokuntaan..(ei ole raamatun hengen mukaista)..kuulun Jumalan alkuperäiseen seurakuntaan...
Jos et anna anteeksi muille ei Jumalakaan anna anteeksi sinulle...näin SANA
Jos ruvetaan entisen elämän perusteella lajittelemaan ihmisiä niin ollaan vaikeuksissa..
esm entisille alkoholisteille on keksittävä joku muu ehtoollinen kuin leipä ja VIINI...ja silloin taas mennään ohi kirjoitusten...
entisten huorien kotona ei miesten saisi käydä...taas väkivaltaa sanaa kohtaan....
entisiltä murhamiehiltä puukot ja pulikat piiloon heidän kanssaan syödään sormin..
entisiltä varkailta rahat piiloon..ym ym
ei taida veljeys toimia mikäli entisten syntien perusteella näin käyttäydytään heitä kohtaan...itse en ainakaan välittäisi sellaisista "uskovaisista"
Atvelen, että Pakana tietää minun käsitykseni tästä aiheesta. Koska muut eivät tiedä, vastaan minäkin.
1. En voisi.
2. Minun tietääkseni pedofiliaan ei ole olemassa tieteellisesti toimivaksi osositettua parannuskeinoa. En usko, että pdeofiili muuttuu pedofiilistä miksikään.
3. --
4. Ottaisin välittömästi yhteyden poliisiin ja koettaisin myös varmistaa hallussani olevin keinoin, ettei asiaa varmasti koeteta hymistä hiljaiseksi. Koettaisin myös parhaani mukaan tukea uhria.
5. Uskon Jumalaan mutta en kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Helluntailaisiin en liity ikinä, koska ko. lahko on osoittanut liian selvästi oman armottomuutensa ja omahyväisyytensä sekä tahallisen ihmisten epätasa-arvoisen kohtelun. Kotikasvatukseni on luterilainen, mutta en kuulu kirkkoon, koska en hyväksy Paavalin synodin kuulumista samaan yhteisöön kanssani. Pidän myös naispappeuden vastustamista epäkristillisenä ja tasa-arvon perusteita loukkaavana.
Pedofiliaan en ole nähnyt yhdenkään kristillisen yhteisön osaavan tarttua tarpeeksi vakavasti niin, että lapsen oikeudet ihmisarvoiseen lapsuuteen menisivät kaikkien muiden tarkoitusperien edelle. Tämä saattaa johtua osittain siitä, ettei asiaa Raamatussa tarpeeksi selvästi käsitellä, koska ilmiö ei ollut yksiselitteisesti tuomittu tuon ajan yhteisöissä. Tämäkin osoittaa, ettei Raamattu sovi yhteiskuntaopin oppikirjaksi nykymaailmassa vaan on kuva omasta ajastaan.
nähnyt yhdenkään kristillisen..."
et ole nähnyt? kuinka paljon olet nähnyt yleensäkin pedofiili-juttujen käsittelyä ulkopuolella iltalehden lööppien?
olisi mielenkiintoista saada tähän saumaan esim. satakunnan shp nuorisopsykiatrian yksikön ylilääkäri kirsi-maria haapasalo-pesun mielipide asiasta.
Miksi et vastaa kysymyksiin?
Et ole vastannut ed. sivunkaan selviin ja jopa numeroituihin kysymyksiin. Miksi et?
Tarkasti ottaen mihin asiaan haluaisit saada haapasalo-pesun mielipiteen? Siihenkö olisiko hän valmis antamaan lapsensa parantuneen pedofiilin huostaan?
Minun mielestäni olisi huomattavasti mielenkiintoisempaa saada TODEN vastaukset näihin kysymyksiin joihin et ole vielä kertaakaan vastannut.
Ihmettelen todella miksi et.
mihin nyt pitäisi vastata?
"tarkasti ottaen...?" vilikasehan viestini uudestaan.
nyt kyllä alkaa jo huolestuttaan sun sieluntilas. :-/
Että mihinkö nyt pitäis vastata? Nooh... miten olis vaikka tuohon galluppiin.
Olen esittänyt nämä kysymykset jo ed. sivulla sinulle henkilökohtaisesti useaan kertaan etkä vieläkään "tiedä" mihin sinun pitäisi vastata.
Kysymykset näet tästä aloituksesta, sekä edellisen sivun "KUKA palvoo paholaista"- keskustelusta.
Vastauksia EDELLEEN odottaen...
PakanaF
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000006680528
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000006680966
sä muilta ruinaat,jos sua lapsena on päähän potkittu.
Täytyypä sanoa että tämän keskustelun perusteella tuntuisi turvallisimmalta valita homo lapsen vanhemmaksi uskovaisen sijaan.
Pitäisköhän yhteiskunnassa kyseenalaistaa mieluummin uskovaisten oikeus adoptioon ja vanhemmuuteen homojen sijaan...? ;-)
Positiivinen yllätys on se, että onneksi myös uskovaisista useimmat vastasivat ensimmäiseen kysymykseen kieltävästi. Perustelut tosin falskaavat, ja vastaaminenkin vaikuttaa vaikealta. Kysymykset koetaan "vaikeiksi" (!!!) (Mikä niissä on vaikeaa? Eikö asia ole päivänselvä?) ja vain harvat ovat edes vastanneet vaikka palstalla liikkuu kyllä jengiä.
Edelleen odotan lisää vastauksia erityisesti uskovaisilta.
Nii että sittenniinsilleen...
Voi kun tässä ei nyt ole minun henkilöhistoriastani kysymys, vaikka niin kovasti haluaisitkin kaikesta mahdollisesta jotakin henkilöhistoriaan liittyvää vääntää.
Ku puhutaan asioista, niin puhutaan asioista.
Kun puhutaan henkilöistä, niin puhutaan henkilöistä.
Ymmärrätkö niiden kahden eron?
Mutta voinhan minä nyt tässä vastatakin omiin kysymyksiini kun ei muut kovin halukkaita näytä olevan...
1. Voisitko antaa omat lapsesi sellaisen henkilön hoitoon jonka tiedät käyttäneen lapsia sex. hyväkseen, mutta joka on parantunut pedofiliasta?
- En. Kysymys on samaa luokkaa kuin "pudottaisitko lapsesi pilvenpiirtäjän katolta koska Jumala varjelee hänet kuolemalta?".
2. Vastasitpa edelliseen sitten kyllä tai ei, niin perustelut. Miksi voisit antaa tai et voisi antaa lapsiasi kys. hlön hoitoon?
- Koska minä en voi ulkopuolelta koskaan, enkä missään olosuhteissa 100% varmasti tietää, että joku toinen on parantunut. En voi milloinkaan tietää varmasti mitä toisen ihmisen sisällä TODELLISUUDESSA liikkuu.
Lisäksi ei ole todisteita siitä, että pedofiliasta voisi parantua. Parantumista pidetään hyvin epätodennäköisenä.
Oli niin tai näin, en näe mitään syytä sille, miksi laittaisin lapseni tietoisesti tilanteeseen jossa on olemassa riski tulla hyväksikäytetyksi.
Vaikka tyyppi ei käytännössä edes tekisi mitään tuomittavaa, en voisi kuvitellakaan kestäväni ajatusta siitä, että tyyppi mahdollisesti kuitenkin katsoo lapsiani väärällä tavalla ja tuntee/on joskus tuntenut eroottista latausta lapsia kohtaan. Lapset usein aistivat myös ilmassa olevan latauksen, vaikka käytännössä ei mitään tapahtuisikaan.
3. Jos vastasit myöntävästi ensimmäiseen kysymykseen, niin mistä tiedät että henkilö on parantunut pedofiliasta?
-
4. Jos joku tulisi kertomaan sinulle että hän on joutunut hyväksikäytön tai häirinnän kohteeksi jonkun seurakuntasi henkilön taholta, niin mitä tekisit?
- En kuulu mihinkään seurakuntaan, kierrän ne paikat kaukaa.
Mutta jos tällaista kuulisin, pyrkisin kaikin keinoin ensinnäkin estämään sen, ettei uhrin tarvitsisi joutua enää tekemisiin hyväksikäyttäjän kanssa, ja suojelemaan häntä myös mahdolliselta syyllistämiseltä ja asian vähättelyltä sekä toisaalta myös liialliselta hössötykseltä asian tiimoilta.
Osoittaisin olevani selkeästi hänen puolellaan, enkä millään tavalla esittäisi ehdotuksia esim. anteeksiantoon, tai alkaisi selitellä asiaa tekijän kannalta.
Kuuntelisin tarkasti mitä mieltä henkilö, joka asiasta kertoo, olisi ja mitä hän itse haluaisi tehtävän ja pyrkisin mahdollisimman paljon kunnioittamaan hänen tahtoaan asiassa. En kuitenkaan suostuisi, varsinkin jos kysymyksessä olisi lapsi, vaikenemaan asiasta ja salaamaan sitä, vaikka uhri haluaisi "unohtaa" koko asian. Jos joku tulee minulle kyseisenlaisia asioita kertomaan, hän tuskin tekee sen siksi, että haluaa salata asian, vaikka sellainen fiilis jossakin vaiheessa hänelle tulisikin. Se on aina avunpyyntö johon pitää suhtautua vakavasti. Varsinkin jos kyseessä on lapsi, tekisin hänelle selväksi, ettei tapahtunut ole hänen syynsä, ja ettei hän ole itse tehnyt mitään väärää. Kehuisin ja kiittäisin häntä siitä, että tuli asiasta kertomaan ja sanoisin että hän teki oikein, juuri kuten pitääkin.
Ohjaisin/menisin hänen kanssaan hakemaan ensin ammatillista tukea asian selvittämiseen. Tekisin rikosilmoituksen hänen kanssaan, ilmoittaisin seurakunnan johdolle asiasta. En näkisi myöskään minkäänlaista syytä olla tekemättä asiasta suurempaa numeroa seurakunnassa tai muussa hyväksikäyttäjän ympäristössä sen vuoksi, koska olen sitä mieltä, että ihmisillä on oikeus tietää asiasta jotta he voivat suojella lapsiaan. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että uhrien henkilöllisyys myös paljastuu. Teon kohteen yksityisyyttä ja intimiteettiä pyrkisin suojaamaan kaikin keinoin.
Jos/kun asia menisi oikeuteen johon uhrin tarvitsisi mahdollisesti mennä paikalle, tarjoutuisin tukihenkilöksi hänelle, mikäli hän sitä haluaa. Varmistaisin että hän saa asiaan perehtynyttä apua ja vertaistukea, mutta en tyrkyttäisi enkä pakottaisi häntä mihinkään, ja välttäisin uskonnollisia terapia/sielunhoitopaikkoja. Kun(/jos!) rikollinen on tuomittu ja asiaan saatu välimatkaa, kohtelisin häntä kuten normaalia ihmistä, joka hän on.
Kaikessa pyrkisin toimimaan hänen omilla ehdoillaan, oman moraalini ja oikeustajuni rajoissa.
5. Oletko uskovainen? Jos olet, niin kuulutko helluntaiseurakuntaan, luterilaiseen kirkkoon vai johonkin muuhun?
- En ole uskovainen enkä kuulu mihinkään muualle kuin siviilirekisteriin. Hyvä jos sinnekään.
=)
kun "uhri" on fiksusti valehdellut ja saanut valtaisat korvaukset.
Vuosien lusimisen jälkeen "uhri" itse myöntää valehdellensa
"syyllinen" kymmenen vuoden jälkeen on jälleen "vapaa" ja noin kivasti meni 10 vuotta.
Ruotsissa ei nykyään harvinaista.
Tiedän teini tyttöjä jotka jopa yhdessä ovat pohtineet "pisniksen" joka rahoittaa kivasti varsinkin kun on vielä ala ikäinen.
Ei mienaa ole samat tuomiot kun täysikäsellä.
En tiedä Suomen tyyliä, kattelin vain sun yksinkertaisia tuomioita.
Tunnen meinaan yhden lusijan melko läheisesti joka pitkän kakun jälkeen todettiin syyttömäksi vois sanoa melkein sata prosentisesti.
Tällä tarkoitan etten tiedä montaa asiaa joka olis 100% varma.
"Pitäisköhän yhteiskunnassa kyseenalaistaa mieluummin uskovaisten oikeus adoptioon ja vanhemmuuteen homojen sijaan...? ;-)"
Kumma juttu että sinäkään et pidä poikalasta uskovaisena vaikka hän itse sellainen väitää olevansa... ;-)
Olen sanonut ja sanon, että uskon Jumalaan. En kuitenkaan itsekään pidä itseäni uskovaisena. Kun olen palstalla aseurannut teidän "uskovaisten" logiikkaa, en totisesti halua samastua teihin. Kyllä moni Jumalaan uskoo vaikkei hihhuli olekaan!
"Olen sanonut ja sanon, että uskon Jumalaan. En kuitenkaan itsekään pidä itseäni uskovaisena. Kun olen palstalla aseurannut teidän "uskovaisten" logiikkaa, en totisesti halua samastua teihin."
-sinulla vasta outo logiikka on. Sanot etta uskot Jumalaan mutta et ole uskovainen...? Enpa ole moista yhtaloa ennen kuullut.
olla näin looginen.
POJALLA ON RAKAS POIKA YSTÄVÄ,VAAN HE EIVÄT HOMOSTELE.
KUMPIKIN USKOO,ETTÄ HEILLÄ ON ASEET HOUSUISSA, VAAN EIVÄT NIITÄ KÄYTÄ KOSKA SE OLISI SYNTIÄ.
SILTI HE OVAT PÄÄTTÄNEET OLLA HOMOJA.
helppoa tästä lopultakaan tehnyt.
1)En antaisi omaa lastani entisen pedofiilin hoitoon.
2)Sitä voi kutsua uskonpuutteeksi jos tahtoo. Kun olen itse vaeltanut uskossa kohta neljä vuotta, ja huomannut olevani edelleen vain ihminen ilman sädekehää, niin en osaa kuvitella sitä olevan toisillakaan. Olen myös tavannut vuosien varrella monta mestarillista jäljittelijää, jotka eivät ole todella vilpittömiä uskovia. Täydestä he silti ovat menneet meihin lähellä oleviin uskoviin. Pedofiili on yleensä ihminen, josta sanotaan, että kaikkien mielestä hän on mitä mukavin heppu. Ei kukaan olisi uskonut. En tiedä, tarvitsisin sanoman suoraan Taivaasta, jotta voisin luottaa.
4)Ottaisin yhteyttä poliisiin ja lastensuojeluun, sillä esivaltaa meidän on kunnioitettava. Totuutta meillä ei ole oikeutta piilottaa.
5)Olen uskova. En kuulu mihinkään uskonnollisiin rekistereihin, mutta se ei toki tee minusta sen kummallisempaa kuin muistakaan. Ei parempaa, ei huonompaa.
vastaus kun vastasit minun kysymykseeni :)
"1. Voisitko antaa omat lapsesi sellaisen henkilön hoitoon jonka tiedät käyttäneen lapsia sex. hyväkseen, mutta joka on parantunut pedofiliasta?"
-Minulla ei viela lapsia ole, mutta tuskin antaisin jos minulla olisi lapsia. Mutta jos Jumala varta vasten sanoisi etta voin turvallisin mielin antaa lapseni entisen pedofiilin hoitoon, niin silloin.
2. Vastasitpa edelliseen sitten kyllä tai ei, niin perustelut. Miksi voisit antaa tai et voisi antaa lapsiasi kys. hlön hoitoon?"
-Koska se kummittelisi mielessa ja olisi epamukava olo. Minusta se ei olisi oikein omaa mielenrauhaani kohtaan eika myoskaan sita entista pedofilia kohtaan jos han on tosiaan taysin parantunut. Ja se olisi myos vaarin lapsiani kohtaan etenkin jos se pedofiili ei olisikaan parantunut ja vapaa tuosta sairaudesta (tai synnista). Ja ennenkuin antaisin lapseni ex-pedofilille, niin minun taytyisi tuntea ko. henkilo henkilohtaisesti.
"4. Jos joku tulisi kertomaan sinulle että hän on joutunut hyväksikäytön tai häirinnän kohteeksi jonkun seurakuntasi henkilön taholta, niin mitä tekisit?"
-Varmasti ensiksi kysyisin Jumalalta mika olisi viisainta. Se kun riippuu tilanteesta, henkiloista jne. Jos kyseessa on lapsiin sekaantuja (josta kyselyssasi on ollut kyse), niin ilman muuta veisin asian poliisille.
"5. Oletko uskovainen? Jos olet, niin kuulutko helluntaiseurakuntaan, luterilaiseen kirkkoon vai johonkin muuhun?"
-Olen uskovainen. Talla hetkella kuulun baptistiseurakuntaan.
tehdään vastakysymyksiä .
mistä tiedät että alkoholisti on parantunut alkoholismistaan???
Sinähän yksityis asioihin menet katselin sinulle esitettyjä kysymyksiä ja näytti siltä aiemmin ettei ihan kaikkeen tartte vastata.
Olen helari ja uskon elävään Jumalaan ja ylösnouseeseen Jeesukseen syntieni sovittajaan ja iänkaikkisen elämän antajaan.
Antaisin parantuneelle pedofiilille HUOM.jos sinä hänet terveeksi sanot ja niin väität sitten ottaisin sinua viisaimilta tietoon varmuuden asiasta,oma varmuus ei aina riitä.
Vaan sinuun hiukan luottaisin,kun olet pedofiilien(ihmisinä) pahin vihaaja olivatpa he sit tehneet kauheuksia tai ei.
1. kuten olen joskus muinoin sanonut, voisin antaa lapseni hoitoon henkilölle, jonka tunnen, ja tiedän todella parantuneen. korostan taas sitä, että olen sanonut "voisin antaa" en "antaisin".
2. minun mielipiteessäni on alunalkaen kysymys luottamisesta Jumalaan ja ihmiseen ja siitä, että pedofiilillakin on ihmisarvo.
3. samoilla linjoilla stb kanssa. pedofililla itsellään on tietysti oltava oikeasti halu parantua ja hänen on alun alkaen tiedostettava viettinsä väärinkasvaneisuus (harvinaista?), jotta voi alkaa etsiä apua.
4. jos on kysymyksessä lapsi, ottaisin yhteyttä vanhempiin, joita pyytäisin ottamaan edelleen ottamaan yhteyttä viranomaisiin. jos kyseisellä tyypillä on lapsi-nuorisotyökuvioita seurakunnassa,tai muualla, ottaisin yhteyttä myös srk johtoon. enkä MISSÄÄN TAPAUKSESSA HALUA, ETTÄ ASIA PAINETTAISIIN VILLAISELLA.
mielestäni asiaa ei voi kuitenkaan srk-kokouksissa käsitellä (=riepotella), sitä tuskin viranomaiset edes suosittelevat ja juuri uhrin, uhrin läheisten ja mahd. pedofiilin läheisten takia (heistä moni muuten kärsii todella paljon).
Kolmoskysymys kuului: Mistä tiedät että pedofiili ON parantunut?
Tämä: "..pedofililla itsellään on tietysti oltava oikeasti halu parantua ja hänen on alun alkaen tiedostettava viettinsä väärinkasvaneisuus (harvinaista?), jotta voi alkaa etsiä apua." ei ole mikään vastaus tuohon kysymykseen.
Kysymys kuului että mistä sinä tiedät, mistä voit olla VARMA, että pedofiili on parantunut?
Mitkä ovat ne parantumisen merkit joista voit saada varmuuden parantumisesta?
Ja vielä; miten se muuttaa asiaa että sanot "voisit antaa" sen sijaan että sanoisit "antaisit"? En näe mitään ratkaisevaa eroa tämän asian kannalta siinä kumpaa ilmaisua käytät.
Hei PakanaF!
Yritänpä sitten minäkin vastata... Vaikeita kysymyksiä. Pistivät miettimään...
1. Valitettavasti minulla on vain yksi lapsi Taivaassa, mutta jos Jumala minulle joskus antaa lapsen huollettavakseni, en ikäpäivänä voisi antaa häntä (entisen) pedofiilin hoidettavaksi.
2. Koska henkilön menneisyys olisi minulle liikaa, en pystyisi luottamaan häneen. En kyllä varmaan muutenkaan antaisi lastani (jos minulla joskus yksi täällä on) ihan jokaisen "ei-entisen-pedofiilinkaan" hoidettavaksi.
3. -
4. Uskoisin tätä henkilöä, niin kauan, kunnes toisin todistettaisiin. Tällaisista asioista ei varmaankaan ole kovin moni valmis esittämään katteettomia syytöksiä varsinkaan kasvoista kasvoihin. Kehoittaisin häntä (tai kyseessä ollessa lapsen, hänen vanhempiaan) tekemään hyväksikäyttäjästä rikosilmoituksen.
5. Olen uskova, seurakuntaa en mainitse yksityisyyteni suojan vuoksi.
Anne
Mielenkiintoisia kysymyksiä. Ja pakko vastata, vaikka olenkin oikeastaan kaikkea sitä mitä et etsi (lapseton ja voisi sanoa että ns. ei-uskovainen=). Mutta oman ammattini puolesta aihe kiinnostaa, ja olenpa itsekin "joutunut" hankkimaan rikosrekisteriotteen omaan työhöni.
Mutta vastaukset.
1. Jos minulla olisi omia lapsia _en_ antaisi heitä hoitoon ihmiselle, joka on käyttänyt lapsia seksuaalisesti hyväkseen. Oli sitten kuinka "parantunut" tahansa.
2. Perustelut: en yksinkertaisesti voisi luottaa kyseiseen ihmiseen tarpeeksi uskoakseni hänelle hoitoon jotakin niin tärkeää ja rakasta mitä omat lapset varmasti olisivat. Ja luottamus on kyllä melkoinen vaatimus hoitosuhteessa, aina. Ja tällaisen ihmisen kohdalla luottamus, tai lähinnä sen olemattomuus, korostuisi.
3. -
4. Sinänsä vaikea kysymys omalle kohdalleni, koska en ole aktiivisesti mukana missään seurakunnassa. Mutta jos näin olisi, en todellakaan jättäisi asiaa siihen, vaan lähtisin ratkomaan asiaa hankkimalla tietoa ja apua kyseiselle ihmiselle ammattilaisilta.
5. Kuulun luterilaiseen kirkkoon, mutta en ole aktiivinen seurakuntalainen, mitä sillä ikinä halutaankaan sanoa. Uskon kuitenkin Jumalaan, omalla tavallani.