Liiton juhlavuosilupaus pelkkää bluffia

CremeBrulee

21.11.2017 tuli kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun perustettiin Suomen Siviilirekisteriyhdistysten Keskusliitto r.y. Yhdistyksen nimi muutettiin Vapaa-ajattelijain liitoksi 7.7.1945.

Tänä vuonna on siis vapaa-ajattelijoiden juhlavuosi. Liitto lupasi järjestää 80-vuotisjuhlan. Liiton vuosijuhlat (70-vuotisjuhlat 2007 ja 75-vuotisjuhlat 2012) on suunnattu liiton johdolle ja joillekin valituille edustajille.

Tänä vuonna juhla toteutettiin niin, että liittovaltuusto nautti Helsingissä Ympyrätalon ravintola Rossossa tunteja kestäneen juhlapäivällisen liiton laskuun. Liiton tärkeimpiä entisiä luottamushenkilöitä tai työntekijöitä ei ole kutsuttu juhliin.

Rivijäsenet ovat kannattajia ja rahoittajia. He voivat nauttia juhla-antimista edustajiensa välityksellä. Rivijäsenet saavat tyytyä siihen, että liittovaltuutetut edustivat heitä syömällä juhlavuosipäivällisen.

Myöskään julkaisuja ei kannata odottaa, vaikka liittohallitus nimesi 10.9.2016 Esa Ylikosken 80-vuotisjuhlajulkaisun toimikunnan puheenjohtajaksi ja Jori Mäntysalon sen jäseneksi. Toimikunta sai täydentää itseään lisäjäsenillä, mutta mitään ei ole kuulunut.

Todennäköisesti rivijäsenet saavat katsella seuraavasta Vapaa Ajattelija -lehdestä, miten liiton johto nauttii juhla-ateriaa heidän kustannuksellaan. Tämän lisäksi jäseniä muistetaan maksulapulla, jolla kerätään varoja liiton johdon uusiin juhlapäivällisiin.

60

632

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vapaa-ajattelilllt

      Antivaparin valheelliset fantasiat liiton mollaamiseksi jatkuvat ja jatkuvat.

      Vapaa ajattelija -lehden teemanumero 4/2017, jossa teemana on 80-vuotistaival, ilmestyy joulukuussa ja saapuu postin tuomana ensi viikolla. Erillistä julkaisua/painotuotetta ei tehty, mutta lehden numero on tavanomaista paksumpi.

      Vapaa-ajattelijain liitto juhli 80-vuotispäivää työn merkeissä. Erityistä vuosipäivä juhlaa ei järjestetty. Näin säästyi rahaa, aikaa ja energiaa muuhun toimintaan kuin "juhlimiseen".

      Liittovaltuuston marraskuussa pidetyn sääntömääräisen syyskokouksen yhteydessä. Kokous hyväksyi mm. vuoden 2018 toimintasuunnitelman ja talousarvion.

      Kokouksen yhteydessä pääsihteeri piti puheen 80-vuotisen toiminnan kunniaksi:
      http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/11/20/80-vuotias-vapaa-ajattelijain-liitto-painottaa-lasten-oikeuksia/

      Kolme on tunnin kokouksen jälkeen oli myöhäinen lounas eli päivällinen liittovaltuuston kokoukseen osallistuneille 80-vuotispäivää juhlisaen. Valtuusto on liiton korkein toimielin liittokokousten välissä, ja osallistujia oli mm. Luoteis-Lapin Kolarista, Rovaniemeltä, Joensuusta, joten ruokailun järjestäminen ennen kotimatkaa oli paikallaan pitkän vapaaehtoistyön vuorokauden kokouksen johdosta tehneille. Ympyrätalonkaan Rossoa ei liene syytä pitää mitenkään erityisen hienona ja kalliina ruokailupaikkana, joten se sopi hyvin liittovaltuuston yhdistyn työ- ja juhlaistunnon jälkeiseksi ruokailupaikaksi yhdistysten valitsemille valtuuteille.

      • CremeBrulee

        "Erillistä julkaisua/painotuotetta ei tehty, mutta lehden numero on tavanomaista paksumpi."

        Muutama lisäsivu, joissa näytetään juhlaruualla mässäävää liittovaltuustoa! Mikä ihana muisto jäsenille, jotka maksavat kaiken! Näin on taas edistetty vapaa-ajattelua. Liittovaltuustohan kuolisi, jos sille ei tarjoiltaisi tunteja kestäviä juhlapäivällisiä.

        Missä ensi vuonna järjestetään näille samoille ihmisille suunnattu seminaari ja mitä siellä syödään?

      • Vapaa-ajattelijalllt
        CremeBrulee kirjoitti:

        Antivapari erehtyy fantasioissaan ennustajaksi, vaikka lehti on vasta painossa ja tulee ensi viikolla. Tosin valheeelllisuutensa on tulllut eesiin monet kerrat aiemminkin.

        Ensi vuonna ei järjestetä valtakunnallista toimintaseminaaria. Alueellisia, yhdistysten yhteistyöllä järjestämiä tapahtumia sen sijaan saattaa olla tarjolla.

        Liittovaltuusto kokoontuu ensi vuonna sääntömääräiseen kevät- ja syyskokoukseen.

        "Juhlapäivälliset" eivät kestäneeet "tuntikausia". Joidenkin liittovaltuuston jäsenten ilta-/yöjunat lähtivät vasta kuuden kieppeillä, joten vaikka kiireisemmät olivat jo lähteneet heti päivällisen jälkeen, joidenkin oli luontevaa odottaa junaa ja keskustella vapaa-ajattelusta tovi päivällisen päätyttyäkin.

      • CremeBrulee
        Vapaa-ajattelijalllt kirjoitti:

        Eikö lehdessä muka kerrota liittovaltuuston kauhian raskaista kokouksista ravintola Rossossa?

        Veikkaan, ettei toimintaseminaarin lopettamisella ole mitään tekemistä järkiintymisen kanssa. Rahaa vain ei ole loputtomasti juhlintaan.

        Hyvä esimerkki alueellisesta toiminnasta on Jori Mäntysalon järjestämä nuotioretki, jossa Jori taisi olla yksin.

        Mahtoi "kuuden kieppeillä" olla jo aika hilpeä tunnelma. Liittovaltuutetuilla ja muilla liiton eliitillä on niin mukavaa ravintolassa. Kiva kuulla, että jäsenmaksuille on löytynyt käyttöä.

        Koko päivän oli hyvä tunnelma. Antivaparin vihjailu esim. Luoteis-Lapin Reijo Raappanaa kohtaan osoittaa vain alhaista mieltä. Valtuuston jäsen matkustaa Kolarista ensin yöjunalla Helsinkiin kokoukseen ja siten ilta-/yljunalla pohjoiseen - ja saa osakseen julkisilla foorumeilla hapahtahtoista vihjailua. Vaikka tietenkin on niin, että hilpeä tunnelma on hyvä asia eikä edellytä mitään alkoholin käyttöä, niin kuin ei tuossakaan tapauksessa. Antivaparin työnä on kääntää valkoista mustaksi, aukeuttaa hilpeää huonoksi.

        Mikäpä siinä on matkaillessa ja syödessä, kun liitto (lue: jäsenet) maksaa. Samaa on pääsihteeri Ylikoski harrastanut enemmänkin eikä vain kotomaassa. Tärkeät liiton tehtävät ovat vieneet aivan Maltalle saakka. Hilpeää on varmasti ollut. Jäsenille tiedoksi, että rahanne tuottavat kiitettävän määrän hilpeyttä eräille liiton johtoon kuuluville henkilöille. He kiittävät. Röyh.

      • Vapaa-ajattelijalllt
        CremeBrulee kirjoitti:

        Mikäpä siinä on matkaillessa ja syödessä, kun liitto (lue: jäsenet) maksaa. Samaa on pääsihteeri Ylikoski harrastanut enemmänkin eikä vain kotomaassa. Tärkeät liiton tehtävät ovat vieneet aivan Maltalle saakka. Hilpeää on varmasti ollut. Jäsenille tiedoksi, että rahanne tuottavat kiitettävän määrän hilpeyttä eräille liiton johtoon kuuluville henkilöille. He kiittävät. Röyh.

        Vapaa-ajattelijain liitto on Euroopan humanistisen federaation https://humanistfederation.eu/ ja Kansainvälisen humanistisen ja eettinen unionin jäsen http://iheu.org/

        Järjestöt tekevät tärkeää tylltä uskonnottomien ihmisoikeuksien puolesta. Ks. esim. kampanjat http://end-blasphemy-laws.org/ sekä http://iheu.org/humanists-actively-persecuted-seven-countries-2017-finds-iheu-report/

        Maltalla oli kummankin järjestön vuosikokous.

      • Luk.kys

        Uskonnottomien ihmisoikeudet etenevät varmaan nyt erinomaisesti, kun Ylikoski kävi Maltan rannoilla käyskentelemässä. Joko se kävi siellä Keski-Euroopan joulunalusretkellä?

      • Kyselenpävaan
        Luk.kys kirjoitti:

        Tuokohan Ylikoski konvehteja Keski-Euroopan matkaltaan?

      • Veikkausta
        Kyselenpävaan kirjoitti:

        Tuokohan Ylikoski konvehteja Keski-Euroopan matkaltaan?

        Tuskin muille kuin itselleen. Tod.näk. Liiton laskuun.

    • Vapaa-ajattelijalllt

      Nimimerkki on paheksunut sitä, että kaksipiväisen lliittokokouksen liittokokousedustajien iltaruokailussa oli jälkiruokaa, vieläpä cremebrulee. Hän on ollut paheksuvinaan kuluja. Kun nyt liitto ei "juhlinut" vaan juhlistaa vuosipäivää työn merkiessä ja "vain" juhlapuheella ja lehden teemanumerolla hän on ristiriitaisessa tilanteessa. Hän olisi selvästi halunnut, että liitto olisi pitänyt kalliit juhlat. Pahoittelemme.

      • CremeBrulee

        "nyt liitto ei "juhlinut"

        Tulihan se sieltä. Juhlalupaukset olivat siis täyttä bluffia. Julkaisupuheet samoin.

        Ja mitähän nämäkin juhlapäivälliset maksoivat rivijäsenille? Vai otettiinko tämän juhlan kustannukset veronmaksajien taskuista?

      • Luk.kys

        Ihmisiä kuljetellaan Luoteis-Lappia myöten syömään helsinkiläisravintolaan. Onko liiton touhuissa enää mitään järkeä?

      • kelpaakomikään

        Millaiseen toimintaan va-liiton ja jäsenyhdistysten osallistujien matkat olisi liiton/yhdistysten sopivaa maksaa arvoisan kirjoittajan mukaan julkisilla liikennevälineillä?
        Vai eikö mikään kuitenkaan käy?

      • Luk.vast
        kelpaakomikään kirjoitti:

        Liittovaltuuston kokous voitaisiin pitää verkkokeskusteluna. Miksi tällaiseen ei satsata? Tulisi paljon halvemmaksikin.

      • kelpaakomikään
        Luk.vast kirjoitti:

        Joojoo, mutta nyt et yllättäen vastannut kysymykseeni. Onko jokin toiminta sellaista, johon juna/linja-automatkojen maksaminen kauempaakin olisi hyväsyttävää mielestäsi? Vai eikö mikään VA-liiton tai yhdistysten toiminta kelpaa?

      • Luk.vast
        kelpaakomikään kirjoitti:

        Joojoo, mutta nyt et yllättäen vastannut kysymykseeni. Onko jokin toiminta sellaista, johon juna/linja-automatkojen maksaminen kauempaakin olisi hyväsyttävää mielestäsi? Vai eikö mikään VA-liiton tai yhdistysten toiminta kelpaa?

        Ei nyt tule mieleen, mitä varten muutama kymmen etuikeutettua pitäisi kuskata kokoon. Hallintoasiat voi hoita verkkokouksella tai jos ei voida, pitää tarkistaa, ettei ainakaan liiton omat säännöt sitä estä.

        Onko sinusta hyvä, että liiton rahoilla porukkaa kuskataan Lapista asti ravintolaan Helsingin Hakaniemeen?

      • kelpaakomikään
        Luk.vast kirjoitti:

        Ei nyt tule mieleen, mitä varten muutama kymmen etuikeutettua pitäisi kuskata kokoon. Hallintoasiat voi hoita verkkokouksella tai jos ei voida, pitää tarkistaa, ettei ainakaan liiton omat säännöt sitä estä.

        Onko sinusta hyvä, että liiton rahoilla porukkaa kuskataan Lapista asti ravintolaan Helsingin Hakaniemeen?

        Onpas nyt vaikeaa, et vieläkään saanut vastattua siihen kysymykseeni, vaan harhailet sivupolulle.

      • Ei.luotu.eikirj
        kelpaakomikään kirjoitti:

        Onpas nyt vaikeaa, et vieläkään saanut vastattua siihen kysymykseeni, vaan harhailet sivupolulle.

        Eihän se sinun rahoistasi ole pois, joten miksi valitat?

      • Luk.vast
        Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

        Eihän se sinun rahoistasi ole pois, joten miksi valitat?

        Olen samaa mieltä, että kelpaakomikään valittaa aivan turhaan. Sanoisi edes reilusti, että söi ja matkusti toisten rahoilla.

      • kelpaakomikään
        Luk.vast kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, että kelpaakomikään valittaa aivan turhaan. Sanoisi edes reilusti, että söi ja matkusti toisten rahoilla.

        Voi pupunen, en olevapaa-ajattelijoiden toiminnassa millään tavalla aktiivisesti mukana. Halusin vain tietää, että onko mielestäsi minkäänlainen va-liiton tai yhdistysten toiminta sellaista, johon osallistumiseksi sinun mielestäsi olisi ok liiton tai yhdistysten maksaa jonkin osallistujan matkat junalla/linja-autolla vähän kauempaakin.

        Jännästi et pysty tai halua vastata tähän, joten tässäkin kohden selkeä johtopäätös on vain ja ainoastaan se, että olet täällä soittamassa suutasi, eikä sinuun kannata kovin paljon aikaa haaskata.

        Vastasin jo, mutta jostain syystä et ota sitä onkeesi. Onko liian vaikeaa harjoittaa sisälukua?

        Olitko syömässä Rossossa liiton laskuun?

      • kelpaakomikään
        Luk.vast kirjoitti:

        Vastasin jo, mutta jostain syystä et ota sitä onkeesi. Onko liian vaikeaa harjoittaa sisälukua?

        Olitko syömässä Rossossa liiton laskuun?

        En ole syönyt Rossossa enkä missään muuallakaan yhdenkään liiton laskuun.
        Hassua, en löydä ylempää vastausta kysymykseen "Onko jokin va-liiton tai yhdistysten toiminta sellaista, johon juna/linja-automatkojen maksaminen kauempaakin olisi hyväsyttävää mielestäsi? Vai eikö mikään VA-liiton tai yhdistysten toiminta kelpaa?"

        Luk.vast 14.12.2017 15:23

        Ei nyt tule mieleen, mitä varten muutama kymmen etuikeutettua pitäisi kuskata kokoon. Hallintoasiat voi hoita verkkokouksella tai jos ei voida, pitää tarkistaa, ettei ainakaan liiton omat säännöt sitä estä.

        Onko sinusta hyvä, että liiton rahoilla porukkaa kuskataan Lapista asti ravintolaan Helsingin Hakaniemeen?

      • Lukijan.huom

        Ei vastausta... vaparit trollaa vaan.

      • kelpaakomikään
        Lukijan.huom kirjoitti:

        Ei vastausta... vaparit trollaa vaan.

        Voi hyvänen aika, eihän tuo höpinä vastaa ollenkaan siihen kysymykseen. Minä kysyin "Onko jokin va-liiton tai yhdistysten toiminta sellaista, johon juna/linja-automatkojen maksaminen kauempaakin olisi hyväsyttävää mielestäsi? Vai eikö mikään VA-liiton tai yhdistysten toiminta kelpaa?"
        Ja sinä vastaat jostain hallintoasioiden kokoustamisesta. Siis on ainakin yksi asia, johon sinun mielestäsi ei ole perusteltua maksaa osallistujien matkoja. Mutta kun minä en kysynyt sitä, kuten huomaat jos oikeasti luet kysymykseni. Onko MITÄÄN toimintaal, johon sinun mielestäsi on perusteltua maksaa juna tai linja-automatkat? Kyllä? Ei?

        Huomaa selvästi, että luetun ymmärtämisen taso on laskenut. Toistan vieläkin:

        "Ei nyt tule mieleen, mitä varten muutama kymmen etuikeutettua pitäisi kuskata kokoon."

      • Luk.vast kirjoitti:

        Huomaa selvästi, että luetun ymmärtämisen taso on laskenut. Toistan vieläkin:

        "Ei nyt tule mieleen, mitä varten muutama kymmen etuikeutettua pitäisi kuskata kokoon."

        Nähdäkseni aiemmin ei ole kysytty mitään mistään "etuoikeutetuista" vaan ylipäätään toiminnasta johon osallistuisi väkeä eri puolilta maata eri jäsenyhdistyksistä.

      • Luk.vast
        jimmyogg kirjoitti:

        Nähdäkseni aiemmin ei ole kysytty mitään mistään "etuoikeutetuista" vaan ylipäätään toiminnasta johon osallistuisi väkeä eri puolilta maata eri jäsenyhdistyksistä.

        Meinaatko, että vaparit kustantaisivat kaikki jäsenensä tasapuolisesti johonkin? No jos niin tapahtuu, se olisi jonkinlainen kädenojennus eliitin ulkopuolelle. Saapa nähdä...

      • kelpaakomikään
        Luk.vast kirjoitti:

        Meinaatko, että vaparit kustantaisivat kaikki jäsenensä tasapuolisesti johonkin? No jos niin tapahtuu, se olisi jonkinlainen kädenojennus eliitin ulkopuolelle. Saapa nähdä...

        Et siis pysty vastaamaan selkeää kysymykseen suoraan. Turhaa suunsoittoa siis vain, jälleen kerran.

      • Luk.vast
        kelpaakomikään kirjoitti:

        Et siis pysty vastaamaan selkeää kysymykseen suoraan. Turhaa suunsoittoa siis vain, jälleen kerran.

        Vastausta ei voida luokitella suunsoitoksi vain siksi, ettei se ollut sinun ennakkoluulojesi mukainen.

        Kysyn sinulta, onko sinusta oikein, että liitto jatkuvasti maksaa tietyn sisäpiirin ns. kokouksia matkoineen ja erikoistarjoiluineen? Puhumattakaan muutamien lentomatkailusta etelän aurinkoon yms.? Vai olisiko reilumpaa, että koko jäsenistölle tarjottaisiin jotain edes 80-vuotisjuhlan kunniaksi?

        Vastaahan sinä nyt ensin selkeästi ja yksiselitteisesti siihen, onko minkäänlainen VA-toiminta mielestäsi sellaista, johon osallistumiseksi olisit valmis hyväksymään kenenkään matkat julkisilla? a) Kyllä, esimerkiksi.... b) Ei, mikään vapaa-ajatteluun liittyvä toiminta ei kelpaa.

        Niin pitkään kuin et saa selkeää vastausta aikaan, pidän sinua turhana suunsoittajana.

        Ei minulla ole mielessä mitään tiettyä tapahtumaa, johon voisi maksaa. Ehkä silloin, jos jäsenillä on siihen tasa-arvoinen mahdollisuus. Nythän tuetaan vain valittua eliittiä ja yhdenvertaisuudesta ei ole tietoakaan.

      • eimuutakuinehdolle

        Huomaapa omassa tekstissäsi oleva avainsana: "valittua". Tuo ns. eliitti on tosiaan jäsenistön valitsema hallintoporukka. Ehdolle sinne on voinut asettua kuka tahansa liiton jäsenistä. Ja liittokokouksessa sitten jäsenyhdistysten valitsemat edustajat ovat valinneet tämän "eliitin". Viimeksi olikohan 3 tai 4 ehdokasta jäi valitsematta. Että ei sinne eliittiin hirveän vaikeaa ole päästä, jos kiinnostaa. 2020 valitaan taas uusi eliitti.

      • Luk.kys
        eimuutakuinehdolle kirjoitti:

        Miksi liitto ei tue kaikkien jäsenien toimintaa ja maksa vaikka jotain retkeä kaikille? Miksi aina liiton toimistolla valitaan, kelle maksetaan?

      • luetunymmärtämistäkö
        Luk.kys kirjoitti:

        Miksi liitto ei tue kaikkien jäsenien toimintaa ja maksa vaikka jotain retkeä kaikille? Miksi aina liiton toimistolla valitaan, kelle maksetaan?

        Olisit nyt lukenut kommentoimasi tekstin ennen kuin kommentoit: kun siellä toimistolla ei ole ketään valittu mihinkään, vaan jäsenet ovat itse liittokokouksessa nämä hallinnon henkilöt valinneet. Toinen juttu on, että jos vaikka jokin vaparien paikallisyhdistys haluaa järjestää esim. jonkin retken, niin voi siihen hakea avustusta liitolta.

      • kaikenlaista.juu
        luetunymmärtämistäkö kirjoitti:

        Olisit nyt lukenut kommentoimasi tekstin ennen kuin kommentoit: kun siellä toimistolla ei ole ketään valittu mihinkään, vaan jäsenet ovat itse liittokokouksessa nämä hallinnon henkilöt valinneet. Toinen juttu on, että jos vaikka jokin vaparien paikallisyhdistys haluaa järjestää esim. jonkin retken, niin voi siihen hakea avustusta liitolta.

        Ai liittokokouksessa valitaan , kuka saa Rossossa kostean lounaan?

      • Taustatyö
        kaikenlaista.juu kirjoitti:

        Ai liittokokouksessa valitaan , kuka saa Rossossa kostean lounaan?

        Heheee. Eiköhän tuo ole liiton toimistolla päätetty. Tai ei ehkä siellä, koska tila on lähes autio. Mutta pääsihteeri luultavasti on tehnyt listan ja ehkä soittanut puheenjohtajalle.

      • liitto.maksaa
        Taustatyö kirjoitti:

        Heheee. Eiköhän tuo ole liiton toimistolla päätetty. Tai ei ehkä siellä, koska tila on lähes autio. Mutta pääsihteeri luultavasti on tehnyt listan ja ehkä soittanut puheenjohtajalle.

        Kavereille bileet!

    • tyytymätönn

      Ei ole minusta oikein, että juhlavuosi tyrättiin tuolla lailla. Eikö liiton johto pysty enää mihinkään?

      • Juhlitaan.sitten.kun

        Liitto juhlistaa 80-vuotta työn merkeissä.

      • äläviitsinaurattaa
        Juhlitaan.sitten.kun kirjoitti:

        Liitto juhlistaa 80-vuotta työn merkeissä.

        Tunteja kestävä kosteahko lounas/päivällinen on raskasta työtä.

      • Sanonp
        äläviitsinaurattaa kirjoitti:

        Tunteja kestävä kosteahko lounas/päivällinen on raskasta työtä.

        Säälittävää!

      • Katuojaseuraavaksi
        Sanonp kirjoitti:

        Säälittävää!

        Nimenomaan. Miten vaparit ovat vajonneet tuolle tasolle. Todella säälittävää.

    • huonojuttu

      Vapareissa on yliedustus verovaroilla toimivaa henkilöstä, joka on tottunut siihen, että kassa on pohjaton ja he kassan kuluttajina parempaa ja ylhäisempää väkeä kuin ne, joilta rahat otetaan.

      • Näinpäseon

        Valitettavasti tuo on totta. Siksi homma hajoaa.

      • Vapaa-ajattelijalllt

        Vapareissa toiminta tehdään tätä nykyä vapaaehtoistyönä. Siihen voi ilmoittautua mukaan, vaikka ei olisikaan missään luottamustehtävässä vastuuta kantamassa. Toki myös yhdistysten kautta.
        Mitä haluaisit tehdä? Yleisjuttujen lisäksi myös erityisosaamista.. Kääntämistäkin..

      • kf0sdksks
        Vapaa-ajattelijalllt kirjoitti:

        Vapareissa toiminta tehdään tätä nykyä vapaaehtoistyönä. Siihen voi ilmoittautua mukaan, vaikka ei olisikaan missään luottamustehtävässä vastuuta kantamassa. Toki myös yhdistysten kautta.
        Mitä haluaisit tehdä? Yleisjuttujen lisäksi myös erityisosaamista.. Kääntämistäkin..

        Voi olla, mutta aika moni hallinnosta saa palkkansa verovaroista.

      • Olishyvätietää
        kf0sdksks kirjoitti:

        Voi olla, mutta aika moni hallinnosta saa palkkansa verovaroista.

        Paas listaa, ketkä on julkisella sektorilla.

    • ifateiosaa

      Eroaminen vapareista on nyt loogista. Vaparit eivät enää kykene kunnon toimintaan.

      • CremeBrulee

        Äläpäs liioittele. Onhan siellä kunnon sapuskat kuitenkin.

      • kännissäliitonpiikkiin
        CremeBrulee kirjoitti:

        Äläpäs liioittele. Onhan siellä kunnon sapuskat kuitenkin.

        Juomista vaparikihot eivät ole maininneet mitään, mutta ilmeisesti nekin on kustannettu.

      • Rivien.Välistä
        kännissäliitonpiikkiin kirjoitti:

        Juomista vaparikihot eivät ole maininneet mitään, mutta ilmeisesti nekin on kustannettu.

        Todennäköisesti tähän ei tule mitään vastausta. Jos juomia ei ole kustannettu, Humanisti-vapari syöksyy ilmoittamaan sen jopa oma-aloitteisesti. Nyt on ollut aika hiljaista, joten liitto on tarjoillut tunnelman kohotusta ja yllä H-v:n loukkaantuneen viestin perusteella tunnelma tosiaan on kohonnut.

      • viinavirtaa
        Rivien.Välistä kirjoitti:

        Todennäköisesti tähän ei tule mitään vastausta. Jos juomia ei ole kustannettu, Humanisti-vapari syöksyy ilmoittamaan sen jopa oma-aloitteisesti. Nyt on ollut aika hiljaista, joten liitto on tarjoillut tunnelman kohotusta ja yllä H-v:n loukkaantuneen viestin perusteella tunnelma tosiaan on kohonnut.

        Joo, alkoholin ymärillä pyöritään. Myös kaljailtamissa.

    • ÄläLuotaVapariin

      Vapari pettää aina, jopa toista vaparia.

      • rehellisyydennimissä

        Syy erota vapareista.

      • VapauduVapareista
        rehellisyydennimissä kirjoitti:

        Syy erota vapareista.

        Jo tänään erosähköposti menemään!

    • CremeBrulee

      Seuraaviin kemuihin haluan chateaubriandia!

    • EroaVapareista

      Tämmöinenkin tapaus on ollut. Vapareilla tulee kummallisia tapauksia sitä vauhtia, että asiat unohtuu aika pian. Jos keräisi kunnon listan joskus. En tiedä, jaksaako. Kaikille vapareihin kuuluville sanon: erotkaa jo vapareista, koska toiminta on raskaasti epäoikeudenmukaista.

      • Vapaa-ajattelijallt

        Hyvä, kohtuullinen tapaus olikin, kuten kirjoituksistani avaksen jälkeen ilmeni. Lehteä 4/18 vielä jonkin verran jäljellä, kun oli isompi painos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1937
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1609
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1549
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1497
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1445
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1390
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1347
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1246
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1177
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1128
    Aihe