Ajattelin vähän perehtyä uskontoihin ennen kuin lapseni aloittaa koulun. Olin ajatellut että hän käy uskonnon tunneilla, mutta eipä taida käydä. Minulle tuli oikein paha olo luettuani näitä uskontoihin liittyviä foorumeita. Minun on pakko myöntää, etten tajua alkuunkaan uskovaisten ajatusmaailmaa, ovatko he aivan varmasti terveitä päästän? Minulla on nyt huono omatunto kun edes ajattelin lapselleni uskonnon petusta. On minun, sekä lapseni onni että perehdyin tähän asiaan. Onko muut vanhemmat kokeneet vastaavaa?
Minun oppini
Tiitus Täällä
20341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
joo. nyt kun näin sinun tekstisi ajattelin muuttaa pois suomesta kokonaan!
Mirka kirjoittaa noita saman- tai melkein samansisältöisiä juttujaan, vaikkei hänellä vielä ole edes omia lapsia. Tuo uskovien pään terveydestä puhuminen on taattua Mirkaa, jos kylläkin myös Pakana ämmää. Huono omatunto siitä syystä, että edes ajatteli uskonnonopetusta olemattomille lapsilleen, sopii hyvin kuvaan. Tällaisia nämä uskonsa menettäneet ovat, kiivailevat aina vain samojen asioiden takia. Hohhoijaa! Sääliksi käy.
"..Tällaisia nämä uskonsa menettäneet ovat, kiivailevat aina vain samojen asioiden takia. Hohhoijaa! Sääliksi käy."
Myös näitä säälittävyyksien kommentoijia on aivan liikaa. Vähänkö on köyhää eräillä elämä.
Hoh-hoijaa tosiaan.
Joo, just niin. Tätä osasin odottaa. Te uskovaiset pilaatte kaiken.
En muuten ole Mirka. Mirkan jutut ovat muuten totuuden mukaisempia mitä te uskovaiset kirjoitatte.
että minulla ei ole munaa käyttää omaa nimimerkkiäni?
Voithan sinä pitää mielipiteesi jos se sinua huvittaa...
Pilaavat mitä?
Mutta käki munii toisten pesiin!
Kaikkein tärkein lähestymistapa lasten kasvatukseen on rakkaus. Jos voisin opettaa vanhemmille vain yhden asian kunnollisen, kristillisen lapsen kasvattamisen taidosta, tuo yksi asia olisi lasten rakastaminen paremmin.
Jos minua pyydettäisiin ratkaisemaan aikamme rikosongelma ja jos minulle annettaisiin konkreettiset mahdollisuudet ratkaisuun, niin päästäisin lapset ulos betonilähiöistä. Minä antaisin heille tilaa, Tutustuttaisin heidät avoimiin niittyihin, joilla he voisivat vapaasti kuljeskella. Antaisin heille vuoret ja virrat ja kedon kukat ja avarat metsäpellot. Lahjaksi annettu tila ja kristityn ,eli harmonisen, tasapainoisen ihmisen turvallinen läsnäolo estäisi rikollisuutta paljon tehokkaammin kuin mikään muu lääke. Mutta me emme vapauta lapsiamme betonilaatikoista, emmekä ateistien ikeestä (sosiaalisesta "vammasta"/ateistin ikuisesta dilemmasta=turha ja merkityksetön elämä) vaan tungemme heidät vieläkin pienempiin laatikoihin, joita kutsumme vankiloiksi, ja heidän vapautuessaan me odotamme heidän oppineen ,kuinka olla olematta sairaita. Ja sitten ateistit ja kommunistit vielä ihmettelevät sitä, että nämä nuoret vapauduttuaan alkavat hyvin usein hyökkäillä muiden kimppuun,voivat pahoin, jatkavat rötöksiään ja tappavat jopa myös toisiaan.
Kristillinen rakkaus vain on yleensä rakkauden irvikuva. Kovin usein ns. kristillissä kodeissa kukkii väkivalta, niin fyysinen kuin henkinenkin.
Robert G. Ingersoll on sanonut:
"Sanokaa minua pakanaksi, sanokaa minua ateistiksi tai miksi hyvänsä, aion kohdella lapsiani niin, että he voivat tulla haudalleni ja totuudenmukaisesti lausua, 'Hän joka tässä makaa ei koskaan tuottanut meille tuskaa. Hänen huuliltaan, nyt jo tomua, ei koskaan päässyt meille epäystävällistä sanaa."
Evankeliumien Jeesus on sanonut:
Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; ja ihmisen ihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'. Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias.
— Matt. 10:35-37
Jokainen normaali ihminen voi nähdä kahdesta edellä olevasta lainauksesta sen, että kummasta huokuu paremmin rakkauden sanoma!
Lapsuuden ja nuoruuden ikävuosina rakkaus merkitsee kaikkein eniten lapsen kasvatuksessa, kurinpito puolestaan on kehnointa ja seurauksiltaan kaikkein tuhoisinta.
Jos lapsi on alusta alkaen saanut kunnollisen kristillisen kasvatuksen, mitä vastaan hän nuorena edes kapinoisi?
Miksi nuoren yleensäkään pitäisi kapinoida? Ketä vastaan/mitä vastaan?
Itseäänkö ja terveyttään vastaan (viina, tupakka,huumeet,lävistykset, irtoseksisuhteet,kiroilu,yhteiskunnan normeista poikkeaminen jne.)
Mitä se hyödyttää? Muita kuin viihdeteollisuutta ja alkoholin/tupakan valmistajia?
Ajattelepa tätä(tutkimus:Ruotsi ja Tanska):yli 50% nuorista naisista on usein humalassa ja polttaa päivittäin tupakkaa raskausaikanaan. Uskovainen tuleva äiti ei ikinä voisi toimia niin.
Muita Pakana(M)! Lapsi astuu maailmaan iloiten, ei vihaten; hän on täynnään kunnioitusta ja rakkautta eikä vihan vimmaa ja väkivaltaa.
Muista aina, että onnistuneet vanhemmat(uskovaiset) antavat tähän maailmaan lapsen, joka on valmis kohtaamaan maailman uljaana ja myös kukoistamaan siinä.
Ei kristittyjen "RAKKAUS" autuaaksi tee.
Kaukoidän tsumani katastrofi osoitti että Thaimaalaisilta (eivät usko jumalaan) löytyy enemmän auttamisen haluja ja rakkautta mihin "jumala uskoiset" kristityt ikinä pystyisi.
Kaikista parasta lasten kasvatusta saa tervejärkisiltä vanhemmilta jotka eivät usko höpötyksiin, eikä "mutu" juttuihin.
>>>Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'. Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias.
— Matt. 10:35-37
Mutta eihän haudassa makaavalle voi enää sanoa: Tule ylös, sinä kiva kaveri!
Raamattu on kirjoitettu vertauskuvalisesti.
Mielestäni Jeesuksen kuolema ristillä ystäviensä edestä on suurta rakkautta!
Löytyyhän sítä auttamisenhalua kaikista niistä ihmisistä jotka ajattelevat muutakin kuin omaa itseänsä.
Uskikset kuvittelee että vain heillä on tämä evoluution muokkaama ja periytyvä ominaisuus.
"Lapsuuden ja nuoruuden ikävuosina rakkaus merkitsee kaikkein eniten lapsen kasvatuksessa, kurinpito puolestaan on kehnointa ja seurauksiltaan kaikkein tuhoisinta."
Niin. Tuota vain nimenomaan ns. uskovaiset eivät useinkaan allekirjoita. Ns. uskovaisissa kodeissa kaikenlainen väkivalta on yleisempää kuin ei-uskovaisissa. Jopa pappisperheissä, niin kuin tiedotusvälineistä olemme saaneet havaita, turvaudutaan väkivaltaan. Tosin, papit harvoin ovat oikeasti uskovaisia, mutta ehkäpä tämä viimeisin virkansa menettävä kirkkoherra on juuri niitä tosiuskovaispappeja.
"Jos lapsi on alusta alkaen saanut kunnollisen kristillisen kasvatuksen, mitä vastaan hän nuorena edes kapinoisi?"
Kovin huonosti tunnet psykologiaa ja ihmismieltä. Ei murrosikä jää kokematta, oli perhe uskovainen tai uskoton. Luuletko tosiaan, että nuorten ns. kapina johtuisi vanhempien synneistä?
"Miksi nuoren yleensäkään pitäisi kapinoida? Ketä vastaan/mitä vastaan?"
Sinun ehkä kannattaisi konsultoida kasvatuspsykologia tms.
"Itseäänkö ja terveyttään vastaan (viina, tupakka,huumeet,lävistykset, irtoseksisuhteet,kiroilu,yhteiskunnan normeista poikkeaminen jne.)"
Nykynuoriso ei ole huonompaa kuin nuoriso ennen. Kokeilunhalu on inhimillistä. Jo 1800-luvun Suomessa avioon astuvista morsiamista raskaana oli hivenen suurempi prosenttiosuus kuin nykyään.
Minun lapseni eivät polta, eivät kokeile huumeita, ja tyttärillä ainoat lävistykset löytyvät korvista. Alkoholikokeilut kohtuullisessa määrin hyväksyn, koska kielletty hedelmä on houkuttelevin. Eivätkä kovin suurta mielenkiintoa alkoholiin sen vuoksi ole osoittaneet.
Vuodatuksesi osoittaa ns. uskovaiselle tyypillistä suvaitsemattomuutta, ei aitoa rakkautta. Meneekö nuori pilalle nenäkorusta?
Mitä irtoseksiin tulee, niin mikään tutkimus ei osoita nuorten harrastavan irtoseksiä nykyään huomattavasti yleisemmin kuin ennen. Ja huomattava on, että nuoret tutkimusten mukaan suhtautuvat parisuhdesitoutumiseen aikuisväestöä tiukemmin. Enemmän ns. aikuiset harrastavat sekä irtoseksiä, että ns. vieraissa käymistä kuin nuoret.
Teidän uskovaisten suhtautuminen seksiin on aika hassua. Puheissa tuomitsette mm. esiaviollisen seksin, mutta tutkimusten mukaan ette itsekään pidättäydy seksistä ennen hääyötä. Suomalaisen tutkimuksen mukaan esiaviollisen seksin jättää kokeilematta alle 0.1 prosenttia pariskunnista. Tuo tarkoittaa sitä, että ns. uskovaiset elävät toisin kuin opettavat, tai sitten ns. uskovaisia on ihmisistä alle yksi tuhannesta.
"Mitä se hyödyttää? Muita kuin viihdeteollisuutta ja alkoholin/tupakan valmistajia?"
No mitäpä se hyödyttää myöskään, että aikuiset ja eläkeläiset juovat ja polttavat? Suomessa uskovaiset polttavat jopa enemmän kuin normaalit ihmiset.
"Ajattelepa tätä(tutkimus:Ruotsi ja Tanska):yli 50% nuorista naisista on usein humalassa ja polttaa päivittäin tupakkaa raskausaikanaan. Uskovainen tuleva äiti ei ikinä voisi toimia niin."
Tuota väitettäsi en usko, ellet anna viitettä tutkimukseen. Tuo ei voi pitää paikkaansa jo siitäkään syystä, että missään pohjoismaassa tupakoimisprosentti ei ole noin korkea. Sinä kai väität, että he aloittavat tupakoinnin raskauden vuoksi?
Tupakoiminen ja alkoholin käyttö raskausaikana on erittäin tuomittavaa. En silti usko, että ongelma olisi erityisesti nuorison. Enkä usko, etteikö olisi myös ns. uskovaisia odottavia äitejä jotka pilaavat syntymättömän lapsensa terveyden. Veikkaanpa, että esim. helluntailaisissa on paljon naisia jotka käyttävät jopa huumeita, alkoholista ja tupakasta puhumattakaan, odotusaikana. Helluntailaisissahan on suuri osa ns. alempaa sosiaaliryhmää.
"Muita Pakana(M)! Lapsi astuu maailmaan iloiten, ei vihaten; hän on täynnään kunnioitusta ja rakkautta eikä vihan vimmaa ja väkivaltaa.
Muista aina, että onnistuneet vanhemmat(uskovaiset) antavat tähän maailmaan lapsen, joka on valmis kohtaamaan maailman uljaana ja myös kukoistamaan siinä"
En usko, että uskovaisten lapset olisivat parempiosaisia kuin uskottomien lapset. Tietenkin niin voisi olla, jos sinä tarkoitushakuisesti vertaat uskovaisten lapsia vain narkomaanien ja alkoholistien lapsiin. Mutta jos niin teet, olet epärehellinen. Ei ei-uskovaisuus ole sama asia kuin narkomaani tai alkoholisti.
Tutkimusten mukaan uskovaisia on yhteiskunnallisesti hyväosaisissa huomattavasti vähemmän kuin huono-osaisissa. Mitä korkeammin koulutetuista puhutaan, sitä pienempi osa on uskovaisia. Juuri pari päivää sitten TV1;n dokumentissa kerrottiin, että hyväosaisten lapset aloittavat seksikokeilut myöhemmin kuin lapset keskimäärin. Tuokin on ristiriidassa sinun sanojesi kanssa. Tuossa parempiosaisten porukassa kun ns. uskovaisia on todella vähän.
Kristinusko on todella perverssi uskonto!
voi kuolla. Koko oppi on niin mahdoton, ettei kukaan teologikaan kykene sitä perustelemaan uskottavasti. Kaikki selitysyritykset on helppo kumota Raamatulla itsellään
Elä ja anna toisenkin elää.