Persu-Huhtasaari oli kuin idiootti!

Aivan lapsen tasoisia näkemyksiä. Kansanäänestyshän on turha ja sekoittaa ihmisiä lisää, Me olemme jo valinneet yli 200 kansanedustajaa, on puolustusasiantuntijat, valiokunnat ja ministerit, eikö he osaa jo päättää, heille olemme antaneet valtakirjan ja piste. Itseäni ei kiinnosta enää äänestää Natosta, olen luottanut, että kansanedustajaksi olen äänestänyt riittävän viisaan, tehköön työnsä nyt!
256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se mikä sinua ei kiinnostaa niin kiinnostaa muuta Suomen kansaa. Sotiminen ja sen lopputulos ei ole mikään mitätön asia, otappa selvää että mitkä kaikki rajanaapurimme ovat osallistuneet toista valtiota kohtaan suoritettuun hyökkäyssotaan viimeksi, me itse osallistuimme sellaiseen 40-luvulla.

Äänestä

Eräs rajanaapurimme sai Yhdysvalloilta erityismaininnan aktiivisuudestaan kun se teki pommi-iskuja Libyassa, pommituksissa kuoli tuhansia siviilejä ja sotilaita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unikansa kirjoitti:

Aivan lapsen tasoisia näkemyksiä. Kansanäänestyshän on turha ja sekoittaa ihmisiä lisää, Me olemme jo valinneet yli 200 kansanedustajaa, on puolustusasiantuntijat, valiokunnat ja ministerit, eikö he osaa jo päättää, heille olemme antaneet valtakirjan ja piste. Itseäni ei kiinnosta enää äänestää Natosta, olen luottanut, että kansanedustajaksi olen äänestänyt riittävän viisaan, tehköön työnsä nyt!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu