Keskusta ja MTK ovat koko sotien jälkeisen ajan vaalineet myyttiä "puhtaasta suomalaisesta ruuasta".
Jokainen vähänkin matkustellut ja asioita seurannut tietää tämän myytin olevan todellisuuspohjaa vailla.
Nyt Suomen EU-jäsenyyden myötä kaikille suomalaisille on tullut mahdolliseksi hankkia laadukkaita ja edullisia muissa EU-maissa tuotettuja elintarvikkeita.
Merkille kannattaa panna sekin, että esimerkiksi Hollannissa ja Saksassa ihmiset ovat paljon terveempiä kuin Suomessa ja elävät huomattavasti pidempään kuin suomalaiset.
Ei ole mikään ihme, että valtaosa Keskustan jäsenistä ja MTK vastustivat EU-jäsenyyttä henkeen ja vereen. EU pakotti vihdoin agraarit tehostamaan tuotantoa ja lisäämään tuottavuutta.
Vieläkään maataloutta ei ole avattu vapaalle kilpailulle, mutta toivottavasti sekin vielä saadaan aikaan.
Jos maataloudessa puhutaan yrittäjyydestä, sen pitäisi olla aitoa yrittäjyyttä. Keskustan ajama maatalousmalli on agraarisosialismia. Siinä maatalouden yrittäjäriski on sosialisoitu veronmaksajien kannettavaksi.
On muutoksen aika.
Keskustakin on EU-parlamentissa osa liberaaliryhmää. Liberaaliryhmän mielenkiintoinen tavoite on maataloustukien poistaminen kokonaan.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Maanviljelijät eivät ole keksineet tukijärjestelmää. Heidät on pakotettu siihen. Puolet maanviljelijöiden tuloista tulee erilaisten tukien muodossa. Jos maataloustukia ei olisi, maanviljelijöiden tulot olisivat miinuksella. Tällöin pitäisi lopettaa koko ammatinharjoittaminen. Silloin kaikki saisivat syödä saksalaista ruokaa. Sekö on tavoite? Onko tavoitteena saada Suomen elintarviketyöläiset työttömiksi?
Oli jo Tapio.Talvella.Miksi uudestaan?Oletko ollut päivän kopiokoneella?
Se nyt vielä puuttuisi, että jokin ammattiryhmä saisi itse itselleen kehitellä veronmaksajien rahoilla toteutettavan tukimuodon.
Se ei tässä tuossa taida edes olla koko asia, vaan se että väitetään suomalaisten elintarvikkeiden olevan jotenkin erityisen puhtaita ja ylivoimaisia muualla tuotettuihin verrattuna.
Katinkontit, Suomalaisten elintarvikkeiden laatu on enintään eurooppalaista keskitasoa ja tuo mielikuva erityisestä puhtaudesta on pelkästään markkinamaakareiden luoma illuusio.
Kepuun tämä liittyy siten, että kepu pettää aina.
Jokainen vähänkin matkustellut on todellakin tullut kokeneeksi sen, että ollaan oltu todella lintukodossa ruokien suhteen.
Kun lähdet vaikka vain Viroon, niin aina ripuli tai sitten salmonella matkatuliaisina. Kaukaisimmista maista puhumattakaan.
...
Noin minäkin sanoisin jos olisin hymiö ja taas söisin paskaa naama leveenä.
Jos ei välitä mitä syö, niin voihan sitä syödä saksalaisten ja hollantilaisten jätteitäkin. Onneksi hyvää ruokaa arvostaville on vielä puhdasta kotimaista ruokaa.
"Hollannissa ja Saksassa ihmiset ovat paljon terveempiä kuin Suomessa ja elävät huomattavasti pidempään kuin suomalaiset" Sinulla on varmaan faktatietoa tarjolla tuon väitteesi tueksi.
Lisäksi haluaisin tietää Hollannin ja Saksan maanviljelijöistä, saavatko he tukea, kuinka paljon kasvinsuojeluaineita he käyttävät, ovatko heidän kasvattamansa kanat ja siat onnellisia? Ovatko he vapaan kilpailun alaisia?
Sinä CITY-Kustaa vaikutat olevan asiantuntija tälläkin alalla, joten ehkäpä valistat minua faktoilla.
Ei siis mitään punikkien epäisänmaallista propagandaa vaan tietoa tällä kertaa, kiitos etukäteen.
tkö todellakaan tiedä, että Keski- ja Etelä-Euroopassa käytetään moninkertainen määrä kasvinsuojeluaineita. Tuholaisia ja kasvitauteja on moninkertainen määrä. Suomessa kylmä talvi tappaa taudit ja tuholaiset, Euroopassa viljelijä joutuu sen tekemään.
Älä karjakko huolehdi, kyllä minä tiedän. Halusin vain testata olisiko citykeskusta tiennyt.
Hollanti muuten hukkuu sianpaskaan, direktiivien mukaiseen levitykseen ei riitä koko Hollannin peltopinta-ala:-))
Kirjoittelijat ei nyt oikein tajua tätä juttua.Vaikka te tappaisitte maatalouden jo huomispäivänä,niin ylihuommennakin te olisitte vielä maatalouden tukimarkkoja maksavia veronmaksajia.SDP valta ei sentään ulotu tämän maan rajojen ulkopuolelle muihin EU maihin joita tuetaan suomalaisen veronmaksajan rahoilla joka tapauksessa.Lisäksi EU:n jäsenmaksu muuttuisi vieläkin hullumpaan suuntaan kun tänne tuleva rahavirta pienenisi.Te olette maatalouden tukijoita niin kauan kuin suomi kuuluu Euroopan unioniin.Kukin voi syödä sitä ruokaa mitä haluaa.Se voi kyllä osua omaan nilkkaan.
Niinpä tietenkin.