ja jo sitä ennenkin hallitus muodostettiin ja siksi Kokoomuksen asemasta neuvotteluissa tuohon aikaan on paljon väärää tietoa. Väitetään jopa, että Kokoomusta ei otettu edes neuvotteluihin mukaan. Kyllä otettiin, koska kaikki otettiin.
Kuvio meni näin:
- kaikkien puolueiden edustajat kävivät vuorollaan Kekkosen luona alustavat, kahdenkeskiset, keskustelut. Jopa Vennamokin kävi kuten kaikki muutkin, ketään ei syrjitty
- näiden keskustelujen perusteella Kekkonen nimesi hallitustunnustelijan, joka kävi laajat keskustelut puolueiden kanssa kuullen puolueitten tarkemmat tavoitteet. Hallitustunnustelija ei välttämättä ollut tuleva pääministeri mutta saattoi toki olla. Hän esitti näiden keskustelujen perusteella näkemyksensä millainen hallitus saattoi olla muodostettavissa
- tunnustelija antoi raporttinsa Kekkoselle, joka tämän raportin perusteella nimesi hallituksenmuodostajan, josta yleensä tuli sitten pääministeri
Mikäli neuvottelut junnasivat paikallaan nimitti Kekkonen Teuvo Auran virkamieshallituksen eli "vapaapalokunnan".
Nykyistä suurimman puolueen puh.johtajan mandaattia ja aloitusoikeutta ei ollut olemassa.
Nuori väki ei tiedä miten Kekkosen aikana
12
206
Vastaukset 12
- siinä.rajoilla
Noin se yleensä meni. Kekkonen päätti !! - ja Kokoomus jäi pois hallituksesta, mitään valtaa sille ei haluttu koskaan antaa. Tämä oli osa suomettuneisuuden politiikkaa, ehkä viisasta, mutta demokratian rajoja koeteltiin. Neuvostoliitto piti aina huomioida kaikissa sisäpoliittisissa päätöksissä, toisinaan sieltä kysyttiin "neuvoa".
- olet-toivoton
-----Neuvostoliitto piti aina huomioida kaikissa sisäpoliittisissa päätöksissä, toisinaan sieltä kysyttiin "neuvoa".---
Pahasti pieleen meni sinulla taas. Neukku piti huomioida ULKOpoliittisissa päätöksissä. Suomen sisäinen siltarumpupolitiikka tai maataloustukiaiset eivät neukkua pätkääkään kiinnostaneet. Miten osasitkin olla taas noin väärässä, huoh. - hehherh
olet-toivoton kirjoitti:
-----Neuvostoliitto piti aina huomioida kaikissa sisäpoliittisissa päätöksissä, toisinaan sieltä kysyttiin "neuvoa".---
Pahasti pieleen meni sinulla taas. Neukku piti huomioida ULKOpoliittisissa päätöksissä. Suomen sisäinen siltarumpupolitiikka tai maataloustukiaiset eivät neukkua pätkääkään kiinnostaneet. Miten osasitkin olla taas noin väärässä, huoh.Nykö nää väität Ele Aleniusta valehtelijaksi ensin nuoltuasi sen pyllyä. Aleniuksen mukaan Neuvostoliiton suurlähettiläs ilmoitti SUOMEN HALLITUKSEN MINISTERILLE 'ryhtyvänsä toimenpiteisiin' häntä vastaan. SKDL ja kokkarit olivat huvittavisti verivihollisia ja 70-luvulla poissa hallituksesta lähinnä neukun vihan takia.
- kaikille.oma.kotiryssä
olet-toivoton kirjoitti:
-----Neuvostoliitto piti aina huomioida kaikissa sisäpoliittisissa päätöksissä, toisinaan sieltä kysyttiin "neuvoa".---
Pahasti pieleen meni sinulla taas. Neukku piti huomioida ULKOpoliittisissa päätöksissä. Suomen sisäinen siltarumpupolitiikka tai maataloustukiaiset eivät neukkua pätkääkään kiinnostaneet. Miten osasitkin olla taas noin väärässä, huoh.Ulkopolitiikkaa neukku toisinaan suorastaan saneli. Sisäpolitiikkaa sorkki mielensä mukaan kiusallakin, sen se osasi ja osaa yhä.
- noentnäsitsten
hehherh kirjoitti:
Nykö nää väität Ele Aleniusta valehtelijaksi ensin nuoltuasi sen pyllyä. Aleniuksen mukaan Neuvostoliiton suurlähettiläs ilmoitti SUOMEN HALLITUKSEN MINISTERILLE 'ryhtyvänsä toimenpiteisiin' häntä vastaan. SKDL ja kokkarit olivat huvittavisti verivihollisia ja 70-luvulla poissa hallituksesta lähinnä neukun vihan takia.
-----Neuvostoliiton suurlähettiläs ilmoitti SUOMEN HALLITUKSEN MINISTERILLE 'ryhtyvänsä toimenpiteisiin' häntä vastaan----
Mitä sitten, mitä neukku sitten teki, ampuivatko Eleniuksen ? Kyllä maailmaan uhoa mahtuu eikä suuret sanat suuta halkase. - eivieläriitä
kaikille.oma.kotiryssä kirjoitti:
Ulkopolitiikkaa neukku toisinaan suorastaan saneli. Sisäpolitiikkaa sorkki mielensä mukaan kiusallakin, sen se osasi ja osaa yhä.
------Ulkopolitiikkaa neukku toisinaan suorastaan saneli.----
Esimerkkejä jos saisi. Pelkkä heitto kun ei ole todiste. - EiMustaMuutuValkeeks
olet-toivoton kirjoitti:
-----Neuvostoliitto piti aina huomioida kaikissa sisäpoliittisissa päätöksissä, toisinaan sieltä kysyttiin "neuvoa".---
Pahasti pieleen meni sinulla taas. Neukku piti huomioida ULKOpoliittisissa päätöksissä. Suomen sisäinen siltarumpupolitiikka tai maataloustukiaiset eivät neukkua pätkääkään kiinnostaneet. Miten osasitkin olla taas noin väärässä, huoh.Neuvostoliitto toki saneli ulkopolitiikkaa, mutta puutttui myös räikeästi maamme sisäpolitiikkaan!
Joka lisätietoa asiasta haluaa lukekoon T. Vihavaisen kirjan "Kansakunta rähmällään"!
Tuona aikana naapuri otti melkoisia 'vapauksia' Suomen suhteen:
- se painosti ja uhkaili
- puuttui presidentin valintaan ja hallituksen kokoonpanoihin
- jotkut puolueet olivat aina hallituksessa ja toiset eivät vaalituloksesta riippumatta
- Suomessa vallitsi sensuuri ja itsesensuuri
- muutimme jopa historiaamme naapurille sopivaksi
- naapuri puuttui kirjallisuuteen, uutisiin, elokuviin ja TV-ohjelmiin - olet-vähän-ressukka
EiMustaMuutuValkeeks kirjoitti:
Neuvostoliitto toki saneli ulkopolitiikkaa, mutta puutttui myös räikeästi maamme sisäpolitiikkaan!
Joka lisätietoa asiasta haluaa lukekoon T. Vihavaisen kirjan "Kansakunta rähmällään"!
Tuona aikana naapuri otti melkoisia 'vapauksia' Suomen suhteen:
- se painosti ja uhkaili
- puuttui presidentin valintaan ja hallituksen kokoonpanoihin
- jotkut puolueet olivat aina hallituksessa ja toiset eivät vaalituloksesta riippumatta
- Suomessa vallitsi sensuuri ja itsesensuuri
- muutimme jopa historiaamme naapurille sopivaksi
- naapuri puuttui kirjallisuuteen, uutisiin, elokuviin ja TV-ohjelmiinSinä onneton toistelet vain tuota oikeiston spämmilistaa yrittämättä sitä todistaa lukuisista pyynnöistä huolimatta.
Jos on helpompaa vastata niin kerro aluksi vaikka niistä uhkailuista esimerkkejä.
Mutta minä kerron yhden lännestä tulleen uhkauksen. Jenkki uhkasi tuhota Rauma-Repolan ellei se lopeta syvän meren sukelluspallojen valmistusta. Nyt on sitten sinun vuorosi vetää kehiin edes yksi vastaavanlainen neukun esittämä uhkaus. - TarkkisTaasKuumana
Muistan ttoki, että USA suhtauttui kielteisesti sukellusveneiden toimituksiin, mutta sen sijaan EN MUISTA sellaista, että "Jenkki uhkasi tuhota Rauma-Repolan"?
Toisitko ensin referaattin moisesta uhkauksesta? - tajusivat.kyllä
noentnäsitsten kirjoitti:
-----Neuvostoliiton suurlähettiläs ilmoitti SUOMEN HALLITUKSEN MINISTERILLE 'ryhtyvänsä toimenpiteisiin' häntä vastaan----
Mitä sitten, mitä neukku sitten teki, ampuivatko Eleniuksen ? Kyllä maailmaan uhoa mahtuu eikä suuret sanat suuta halkase.Se oli selvä viesti suurimpien puolueiden johtajille, että Aleniuksen porukalla ei ole mitään asiaa hallitukseen. Kokkarithan olisivat saattaneet päästä hallitukseen SKDL:n tilalle, jos olisivat olleet yhtä pelkureita kuin kepulit. Neukut tuki lopulta demari Sorsaa vedoten kansanrintamaan. Minun muistaakseni ei edes Taisto Sinisalo ollut niin selkärangaton, että olisi demarisorsaa ja lantavirolaista hännystellyt Tehtaankadun käskystä. Sinisalon mukaan hallituksen min6sterin valta oli monessa asiassa olematon.
- TurhaVähätellä
"-----Neuvostoliiton suurlähettiläs ilmoitti SUOMEN HALLITUKSEN MINISTERILLE 'ryhtyvänsä toimenpiteisiin' häntä vastaan----
Mitä sitten, mitä neukku sitten teki, ampuivatko Eleniuksen ? Kyllä maailmaan uhoa mahtuu eikä suuret sanat suuta halkase."
Eli kun ei 'oikeasti' ampounut niin asia on ok?
Onko mielestäsi normaalia se, että Suomessa oleva suurlähettiläs käyttää tuollaisia ilmaisuja? - EsimerkkejäPiisaa
Oheisena tunnettu tapaus suomettumiskaudelta:
"Suomessa Solženitsynin kirjoja aikaisemmin julkaissut kustantamo Tammi torjui kohutun suomennoksen Vankileirien saaristo julkaisemisen ulkopoliittisista syistä. Tammessa tiedettiin kirjan olevan poliittista räjähdysainetta heti, kun oli tutustuttu sen englannin- ja ruotsinkielisiin käännöksiin. Kirjan pelättiin vahingoittavan Suomen virallista neuvostoystävällistä ulkopolitiikkaa vuonna 1974. Tällöin elettiin kaikkein voimakkainta suomettuneisuuden aikaa, jolloin lehdistö ja myös kirjakustantamot taipuivat itsesensuuriin aiheissa, joiden oletettiin olevan Neuvostoliitolle kiusallisia.
Tammi joutui painostuksen alaiseksi ja luopui hankkeesta. Pääministeri Kalevi Sorsa oli ruotsalaisen kustantajan Wahlström & Widstrand:n kustantajan Per Gedinin muistelmien Förläggarliv mukaan sanonut Hellemanille: "Tämä ei tietenkään ole painostusta, vaan kustantaja päättää itse julkaistako vai ei. Hän antoi myös ymmärtää, ettei tätä keskustelua heidän välillään ollut koskaan käyty."
JA JOS Tiltu haluaa uskoa, että ajatus tuli vain pm:n omasta päästä niin he he!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen411880- 791331
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841291Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151174Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291075Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93980- 74979
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok148792Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast55766Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää56700Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13689Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27668- 43655
- 147651
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93632- 28628
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.95625- 51617
- 47587