Käy kotiin Isän rakkaan

OSA II:

Raamatun mukaan siis ne jotka uskovat, saavat ”Hengen todistuksen sydämeemme”, joka meidän sisällämme todistaa että me olemme Jumalan lapsia. Moni on koetellut tätä sanaa ja etsinyt siihen vastausta miten ja millä tavalla tämä sisällinen tapahtuma toteutuu. Ensinnäkin siihen tulee, ettei tällaista ”sydämessä olevaa Hengen todistusta” voi eikä saa kokea ketkään muut kuin ne jotka uskovat totisella sydämen uskolla kaiken mitä Jeesus on opettanut ja mitä Raamattu sanoo. Se EI ole kaiken ymmärtämistä, vaan (huom.!) kaiken uskomista!

Mutta onko kyse tunteesta, että uskova jotenkin tunteiden tasolla tuntee olevansa Jumalan lapsi, niin kuin jotkut puhuvat saaneensa kokea ”Jumalan kosketuksen”? Ei! Uskova voi kyllä tulla kosketetuksi uskossaan muttei Hengen todistuksessa siitä ole kyse. Uskovaiset voivat kokea uskonnollisia tunteita mutta usein ei koeta mitään. Silloin ollaan uskon varassa kokonaan. Oikean uskon erottaa kuvitellusta uskosta siitä että se kestää silloinkin kun ei tunnu miltään.

Avainsana onkin juuri USKO. Se usko joka sydämessä pysyy, joka uskoo Jumalan sanaan eikä epäile, SE on se Hengen todistus joka uskovaisilla on. Heillä on siis kuin onkin yliluonnollinen lahja jota uskosta osattomilla ei ole: heillä on uskomisen lahja: he voivat ja tahtovatkin uskoa kaiken mitä Jumala sanassaan sanoo. Jos Jumalan sana sanoo että meripeto nielaisi Joonan, niin se jolla on uskon lahja, uskoo sen ja vaikka Raamattu sanoisi että Joona nielaisi meripedon, hän uskoo senkin koska se on Jumalan sana. Ei siksi että se on ”uskottavaa” vaan siksi että se jolla on usko, ei voi epäillä Jumalan valehtelevan.

Tämä usko itsessään siis on se Hengen todistus josta me tiedämme olemmeko Jumalan lapsia vai emmekö. Muistetaan kuitenkin se tärkeä asia ettei uskominen tarkoita sitä että ymmärrämme kaiken järjellämme. Ei uskovainenkaan ymmärrä kaikkea, miten se ja se voi olla niin tapahtunut, että vaikkapa maailma luotiin tyhjästä Jumalan sanalla kuudessa päivässä, mutta uskoa voisi verrata siihen miten pieni lapsi uskoo kaiken mitä isä hänelle opettaa, lapsenomaisesti luottaen ettei isä voi valehdella. Ei hän kaikkea ymmärrä mutta luottaa siihen että Isä kyllä ymmärtää häntä paremmin ja kerran hänkin on sen ymmärtävä.

Mutta tällaisen uskon voi antaa vain Jumala yksin ihmiselle joka sitä Häneltä vilpittömästi pyytää, joka on valmis jo viimein jättämään oman tiensä ja palaamaan niiinkuin se tuhlaajapoika kotiin Isän luo. Siellä kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Jumalan kämmenellä, ei kukaan ole turvaton. Nyt on vielä armon päivä ja Jeesus ottaa syntisiä vastaan. Mikset palaisi kotiin jo tänään?

Mutta ehkä sanot että sinun on niin vaikeaa uskoa kaikkea Jumalan sanaa, on epäilyksiä ja heikkoutta.

Sentähden on paikallaan tähän vielä lisätä Paavalin sanat:

" ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. " (Hebr 4:15)


Siksi ei kenenkään tarvitse heikkoutensa tähden ulos jäädä, kun armopöytä on valmistettu kaikille. On sanottu että jos Jeesus ajaisi luotaan pois sairaat ja heikot, ei Hänelle jäisi ketään. Siksi saat evankeliumin kertomuksen , sairaan pojan isän kanssa huudahtaa niinkuin hän huusi Jeesuksen kysyessä häneltä: "uskotko sinä?"

"Herra, minä uskon. Auta minun epäuskoani!"

Ja kYllä Jeesus aina kuulee syntisen rukouksen. Hänelle se on mieleen että Häntä avuksihuudetaan hädässä ja vaivassa,vaivaisten turva ainoa.

Kotitiellä tässä ollaan...

Hienoa tekstiä