Kokoomuksen yksityistäminen jatkuu

Nyt alkoholilain vapauttaminen aiheuttaa monen Alkon muuttumisen kannattamattomaksi. Jos vielä sallitaan viinan etämyynti, niin monopoli raukeaa lopullisesti.
Mutta se onkin Kokoomuksen tarkoitus. Yksityiset kauppiaat haluavat osallisiksi niistä suurista rahoista, jotka liikkuvat viinan myynnissä. Mutta pian viinan hinta laskee niin alas, että hyöty jää minimaaliseksi. Vain ravintolat joutuvat ahtaalle, koska heidänkin on myytävä viinansa alhaisempaan hintaan. Toivoa täytyy, että viinavero ei poistu, sillä muuten lasku jää yhteiskunnan maksettavaksi.

Antti Rinne:

"– Kokoomuksella on tällä hetkellä erittäin kova uho päällä ja hyvin ylimielinen suhtautuminen asiantuntijoihin ja yhteiskunnan kokonaisetuun. He ajavat hyvinvointivaltion sijaan markkinamallia ja turvallisuusuhkiin keskittyvää yövartijayhteiskuntaa. Meillä on satoja tuhansia eläkeläisiä, jotka joutuvat miettimään ostavatko he lääkkeitä vai ruokaa tämän hallituksen politiikan seurauksena. Hallitus antaa etuja kavereilleen ja se koskee myös tätä alkoholilakia. Suurin hyötyjä on yksityinen bisnes.

– Keskustan matalat ja sinisten olemattomat kannatusluvut vaikuttavat siihen, että kumpikaan ei halua millään tavalla vaarantaa hillotolppiaan. Kokoomus voi kannatuksensa ja presidentinvaalien olosuhteet huomioon ottaen vaatia näiltä kahdelta melkein mitä tahansa. Se vaikuttaa hallituksen sisäiseen dynamiikkaan.

– Kun keskustelin viime yönä keskustalaisten kanssa, puheissa kuului ja kasvoilta näkyi, että he ovat alistuneet kokoomuslaiselle kovalle politiikalle. Tämä on suomalaiselle yhteiskunnalle vaarallista."
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

''Nyt alkoholilain vapauttaminen aiheuttaa monen Alkon muuttumisen kannattamattomaksi. Jos vielä sallitaan viinan etämyynti, niin monopoli raukeaa lopullisesti.''

Joo mutta kyllä ne verot pysyy ja saadaan rahaa valtiolle ihan samalla tavalla kuin ennenkin ilman että meillä on Alko. Sitten oliskin ensimmäinen kerta, kun Ruotsi vois ottaa mallia meiltä...

Äänestä
  • Rinne valehtelee taas. Nykykäytäntö ei muutu miksikään joten miksi Alkon monopoli ei ole jo murtunut?

    Ministeri lupasi lakiin selventävän kohdan joten kun Alkon monopoli ei ole jo murtunut niin ei se muutamassa kuukaudessa murru.

    Miksi demarit valehtelevat selvissä asioissa jatkuvasti?

    Äänestä

  • UPDATE_11218487 kirjoitti:

    Rinne valehtelee taas. Nykykäytäntö ei muutu miksikään joten miksi Alkon monopoli ei ole jo murtunut?

    Ministeri lupasi lakiin selventävän kohdan joten kun Alkon monopoli ei ole jo murtunut niin ei se muutamassa kuukaudessa murru.

    Miksi demarit valehtelevat selvissä asioissa jatkuvasti?

    Alkon monopolihan on kaiken kaikkiaan jo vanhentunut rajojen aukeamisen jälkeen. Sen voisi poistaa kokonaan. Kuten rajoitukset alkoholijuomien valmistuksenkin sairas kontrolointi. Valvonta laadun suhteen pitää toki olla, mutta ei itse tarkoituksena estää ja rajoittaa pienten toimijoiden toimintaa.

    Äänestä

  • UPDATE_11218487 kirjoitti:

    Rinne valehtelee taas. Nykykäytäntö ei muutu miksikään joten miksi Alkon monopoli ei ole jo murtunut?

    Ministeri lupasi lakiin selventävän kohdan joten kun Alkon monopoli ei ole jo murtunut niin ei se muutamassa kuukaudessa murru.

    Miksi demarit valehtelevat selvissä asioissa jatkuvasti?

    Ite valehtelet aina.

    Äänestä

Demarit ovat päässeet hyvin vähällä siitä, että yksityistämisen vastustaminen on kuitenkin sosialisoimisen kannattamista.

Äänestä

Kuka tarvii alkoholia, muu kuin juoppo?

Äänestä
  • Tyypillinen metsäurpo joka ei pikkukylästään liiku 10km kauemmaksi ja kaikki jotka juo saunakaljan tai viiniä lasin tai pari ruokaillessa on juoppoja ja juovat vai tullakseen känniin, heh hee en tiedä mitä tällaiselle sanoisi. Itse juon alkoholia(viini/olut) viikottain useammankin kerran mutta kännissä en ole ollut vuosiin ja lähes aina ajokunnossa.

    Äänestä

  • näilläkömennään kirjoitti:

    Tyypillinen metsäurpo joka ei pikkukylästään liiku 10km kauemmaksi ja kaikki jotka juo saunakaljan tai viiniä lasin tai pari ruokaillessa on juoppoja ja juovat vai tullakseen känniin, heh hee en tiedä mitä tällaiselle sanoisi. Itse juon alkoholia(viini/olut) viikottain useammankin kerran mutta kännissä en ole ollut vuosiin ja lähes aina ajokunnossa.

    "Yli 60 vuotta oon yömyssyt ottanu joka ilta, eikä oo tavaksi tullu", sanoi naapurin Ville-vaari.

    Äänestä

  • näilläkömennään kirjoitti:

    Tyypillinen metsäurpo joka ei pikkukylästään liiku 10km kauemmaksi ja kaikki jotka juo saunakaljan tai viiniä lasin tai pari ruokaillessa on juoppoja ja juovat vai tullakseen känniin, heh hee en tiedä mitä tällaiselle sanoisi. Itse juon alkoholia(viini/olut) viikottain useammankin kerran mutta kännissä en ole ollut vuosiin ja lähes aina ajokunnossa.

    Näin sinä jouppo kitiset..

    Äänestä

"Nyt alkoholilain vapauttaminen aiheuttaa monen Alkon muuttumisen kannattamattomaksi. Jos vielä sallitaan viinan etämyynti, niin monopoli raukeaa lopullisesti. "

Paljonko luulet teollisesti valmistetun viinalitran maksavan pulloineen ?
Siis Alkoko on konkurssin partaalla ? Hupsista onkohan tietosi "Huffington Post" lehdestä tai sitten jostakin muusta vastaavasta mutta totta se ei kuitenkaan ole. Jos arvioidaan viinalitran hinta tehtaalla se ei ole edes kymmenesosaa siitä hinnasta jonka Alko perii. Myymälöiden vuokra ja ylläpitokustannukse henkilöstömenoineen on tuskin merkittävää luokkaa. Joten jos noin ei olisi olisivat kaikki maailman viinatehtaat jo vuosisatoja sitten lopettaneet. Taas jos huoli on siitä ettei joka kadunkulmassa ole viinakauppaa ollaan toisen kysymyksen ääressä. Onko mitään tolkkua sille , että joka ruokakaupan vieressä töröttää Alko mannekiineineen ja välityspullon hakijoineen ? Tarvitaanko yleensä noita kaikkia ruokakauppojen yhteydessä ??

Äänestä

Yli 40 vuotta olen alkossa käynyt.Eipä sieltä ole koskaan neloskaljaa sekä lonkeroa kannettu.Kyllä ne on väkevät juomat ja nykyään viinit jotka alkoa kannattelevat.Ei neloskalja eikä lonkero.Juhannus on poikkeus,silloin niitä menee.

Äänestä

Laki tehtiin bisneksen takia..

Äänestä
  • Ja kansan. Suomen kansa on viinaanmenevää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Huoli_yhteiskunnasta kirjoitti:

Nyt alkoholilain vapauttaminen aiheuttaa monen Alkon muuttumisen kannattamattomaksi. Jos vielä sallitaan viinan etämyynti, niin monopoli raukeaa lopullisesti.
Mutta se onkin Kokoomuksen tarkoitus. Yksityiset kauppiaat haluavat osallisiksi niistä suurista rahoista, jotka liikkuvat viinan myynnissä. Mutta pian viinan hinta laskee niin alas, että hyöty jää minimaaliseksi. Vain ravintolat joutuvat ahtaalle, koska heidänkin on myytävä viinansa alhaisempaan hintaan. Toivoa täytyy, että viinavero ei poistu, sillä muuten lasku jää yhteiskunnan maksettavaksi.

Antti Rinne:

"– Kokoomuksella on tällä hetkellä erittäin kova uho päällä ja hyvin ylimielinen suhtautuminen asiantuntijoihin ja yhteiskunnan kokonaisetuun. He ajavat hyvinvointivaltion sijaan markkinamallia ja turvallisuusuhkiin keskittyvää yövartijayhteiskuntaa. Meillä on satoja tuhansia eläkeläisiä, jotka joutuvat miettimään ostavatko he lääkkeitä vai ruokaa tämän hallituksen politiikan seurauksena. Hallitus antaa etuja kavereilleen ja se koskee myös tätä alkoholilakia. Suurin hyötyjä on yksityinen bisnes.

– Keskustan matalat ja sinisten olemattomat kannatusluvut vaikuttavat siihen, että kumpikaan ei halua millään tavalla vaarantaa hillotolppiaan. Kokoomus voi kannatuksensa ja presidentinvaalien olosuhteet huomioon ottaen vaatia näiltä kahdelta melkein mitä tahansa. Se vaikuttaa hallituksen sisäiseen dynamiikkaan.

– Kun keskustelin viime yönä keskustalaisten kanssa, puheissa kuului ja kasvoilta näkyi, että he ovat alistuneet kokoomuslaiselle kovalle politiikalle. Tämä on suomalaiselle yhteiskunnalle vaarallista."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu