Julkaisen nyt miten tulen tienaamaan 1.7.2018 alkaen lupien vapauduttua. Pöhöttyneet taksi isännät voivat vapaasti kopioida ideani. Jätän muutaman valttikortin kertomatta. Eli näin tienaat taksillasi;
- siisti, pudas laadukas auto (itselle tulee Volvo V 90)
- siisti, kielitaitoinen, palveleva kuljettaja. Avaan ovet, avustan, pavelen olen kohtelias
- iltapäivälehdet asiakkaille luettavana matkan aikana
- wlan verkko autossa
- asiakkaalla vapaassa käytössä IPad
- ylivertainen reititys, ei tyhjänä ajoa
- ajan itse, ei palkkakuluja muista
- hotellit, kävin jo kertomassa tulevasta palvelustani muutamassa Hesan laatu hotellissa, olivat kovin kiinnostuneita. Neljä kyytiä ko. hoteillesta kentälle, viides kyyti aina ilmainen. Kiinteä hinta 20,- vienti, 1-4 henkeä.
- en peri lähtömaksua
- km/taksa 0,74 euroa/km
Vapiskaa nykyiset isännät, 1.7.2018 mullistan alan. Monopoli murtuu.
Näin tehdään tulosta 1.7.2018 alkaen
157
4365
Vastaukset
- kesällä_selviää
Taksa on liian pieni. Itse aloitan eurolla km, jonka jälkeen katsotaan jääkö
mitään itselle. Hinta nousee jos ei tienaa, elääkin pitäisi.- TulevaTaksari
Miten niin liian pieni. Taksani perustaa tarkkoihin laskelmiin ja siihen että autoni ei liiku tyhjänä vaan aina kun se on ajossa niin siinä on asiakkaat kyydissä. Tämä on 1.7 alkaen mahdollista kun typerät asemapaikkasäädökset poistuvat. Esim. kun saan asiakkaan joka on menossa Porvooseen vien hänet luonnollisesti sinne. Jään Porvooseen ajamaan keikkaa. Mikäli en saa paluukyytiä Hesaan niin menen linja-auto asemalle ja tarjoan palveluitani Hesaan meneville matkustajille. 3 asiakasta kyytiin hinta Hesaan 10,-/hlö. Kätevää. Toimii varmasti.
- 3434343434
menen linja-auto asemalle ja tarjoan palveluitani Hesaan meneville matkustajille. 3 asiakasta kyytiin hinta Hesaan 10,-/hlö
Voisithan nytkin tehdä noin. Siitä vain taksia ajamaan. - u8iu8o9ip9i
TulevaTaksari kirjoitti:
Miten niin liian pieni. Taksani perustaa tarkkoihin laskelmiin ja siihen että autoni ei liiku tyhjänä vaan aina kun se on ajossa niin siinä on asiakkaat kyydissä. Tämä on 1.7 alkaen mahdollista kun typerät asemapaikkasäädökset poistuvat. Esim. kun saan asiakkaan joka on menossa Porvooseen vien hänet luonnollisesti sinne. Jään Porvooseen ajamaan keikkaa. Mikäli en saa paluukyytiä Hesaan niin menen linja-auto asemalle ja tarjoan palveluitani Hesaan meneville matkustajille. 3 asiakasta kyytiin hinta Hesaan 10,-/hlö. Kätevää. Toimii varmasti.
Hienoimmillaan porvoon taksit ei saa keikan keikkaa.
Ja sitten kun porvoon taksi ajaa hesaan niin se jääkin sinne koko työvuoroksi, kukas siellä porvoossa sitten ajelee.. - hyvin_reititetty
TulevaTaksari kirjoitti:
Miten niin liian pieni. Taksani perustaa tarkkoihin laskelmiin ja siihen että autoni ei liiku tyhjänä vaan aina kun se on ajossa niin siinä on asiakkaat kyydissä. Tämä on 1.7 alkaen mahdollista kun typerät asemapaikkasäädökset poistuvat. Esim. kun saan asiakkaan joka on menossa Porvooseen vien hänet luonnollisesti sinne. Jään Porvooseen ajamaan keikkaa. Mikäli en saa paluukyytiä Hesaan niin menen linja-auto asemalle ja tarjoan palveluitani Hesaan meneville matkustajille. 3 asiakasta kyytiin hinta Hesaan 10,-/hlö. Kätevää. Toimii varmasti.
Mistä meinaat saada keikkaa siellä Porvoossa?
Kaupunki kuhisee pohjoisafrikkalaisia "taksi" kuskeja, virolaisia taksojuhtia ja basaari pyörii niin että turkulainen ei pääse edes tekemään tarjousta. Samaan aikaan paikalliset oikeat taksit ajelee tilauskeskuksen välittämiä kyytejä joihin sinulla keskukseen kuulumattomana ei ole mahdollisuutta . - eimitäänkäsitystä
TulevaTaksari kirjoitti:
Miten niin liian pieni. Taksani perustaa tarkkoihin laskelmiin ja siihen että autoni ei liiku tyhjänä vaan aina kun se on ajossa niin siinä on asiakkaat kyydissä. Tämä on 1.7 alkaen mahdollista kun typerät asemapaikkasäädökset poistuvat. Esim. kun saan asiakkaan joka on menossa Porvooseen vien hänet luonnollisesti sinne. Jään Porvooseen ajamaan keikkaa. Mikäli en saa paluukyytiä Hesaan niin menen linja-auto asemalle ja tarjoan palveluitani Hesaan meneville matkustajille. 3 asiakasta kyytiin hinta Hesaan 10,-/hlö. Kätevää. Toimii varmasti.
Työntääkös ne Porvoon bussiasemalla olevat ihmiset netistä ostetut liput sitten perseeseen ja hyppää sitten sun kyytiin ......vietkö kympillä yhden tiksiin...toisen kesustaan ja kolmannen leppävaaraan ?Kätevää toimii varmasti.
- TulevaTaksari
eimitäänkäsitystä kirjoitti:

Tässä se nähdään millä tasolla möhömahaisen, monopoolin suojaaman kaljupään taksarin järki on. Tulet tuolla järjenjuoksulla varustettuna olemaan taattu häviäjä 1.7.2018 alkaen kun alalle tulee aitoa kilpailua.
Viekö Porvoo - Helsinki bussi asiakkaansa minne ne haluavat? Yhden Tikurilaan, toisen keskustaan ja kolmannen Leppävaaraan? Voin valaista sinulle ettei vie. Samalla voin valaista sinua että paikanimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.
Luuletko että kaikki ostavat liput netistä? Möhömaha olet niin väärässä. Onko seksuaallinen suuntautumisesi tuolla takapuolen suunnassa kun olet tunkemassa sinne lippuja? Sairasta. - Jaarli
On nää mahtavia päiväunia tervetuloa todelliseen elämään.
- MitenBusinessLuistaa
TulevaTaksari kirjoitti:
Miten niin liian pieni. Taksani perustaa tarkkoihin laskelmiin ja siihen että autoni ei liiku tyhjänä vaan aina kun se on ajossa niin siinä on asiakkaat kyydissä. Tämä on 1.7 alkaen mahdollista kun typerät asemapaikkasäädökset poistuvat. Esim. kun saan asiakkaan joka on menossa Porvooseen vien hänet luonnollisesti sinne. Jään Porvooseen ajamaan keikkaa. Mikäli en saa paluukyytiä Hesaan niin menen linja-auto asemalle ja tarjoan palveluitani Hesaan meneville matkustajille. 3 asiakasta kyytiin hinta Hesaan 10,-/hlö. Kätevää. Toimii varmasti.
Mites on reitityksesi toiminut kun sinusta ei ole kuulunut mitään? Keikkaa taitaa pukata ovista ja ikkunoista?
- NykyinenTaksari
MitenBusinessLuistaa kirjoitti:
Mites on reitityksesi toiminut kun sinusta ei ole kuulunut mitään? Keikkaa taitaa pukata ovista ja ikkunoista?
Kiitos kysymästä. Olen parhaillaan Piikkiössä jonne ylivertainen reititykseni minut toi. Seuraava ajo valmiina Piikkiöstä Uuteenkaupunkiin jonka jälkeen teen vielä ajon Uudestakaupungista Keravalle. Asiakkaita riittää. Yöllä kotiin nukkumaan ja aamulla onkin ensimmäinen ajo valmiina Hakaniemestä lentokentälle josta jatkan suoraan Jyväskylään. Jyväskylästä reititykseni on hommannut minulle jo valmiiksi asiakkaan joka on menossa Helsinki Vantaan kentälle. Ei siis tyhjänä ajoa huomennakaan. Kiitos reititykseni, Asiakas tulee nyt, mukavaa illan jatkoa.
- hahahahahahahahah
NykyinenTaksari kirjoitti:

Aha....
- Anonyymi
eimitäänkäsitystä kirjoitti:
Työntääkös ne Porvoon bussiasemalla olevat ihmiset netistä ostetut liput sitten perseeseen ja hyppää sitten sun kyytiin ......vietkö kympillä yhden tiksiin...toisen kesustaan ja kolmannen leppävaaraan ?Kätevää toimii varmasti.
Kyllä, juuri näin tein tänään. Ottaako suharia päähän?
- Plo11
Mulla on toinen taktiikka veloitan muljoonan kilda.
Jos paei kolme erehtyy kyytiin voin elää niiden rahoilla loppuelämän.- ÄläJuoEnään
Nyt korkki kiinni!
- ottajia_on
Oletko laskenut kulut oikein? Vakuutukset, verot, henkilökulut, huollot,
taksikeskus, taksamittari, auton arvon aleneminen ym. Ei noita kuluja
kateta liian pienellä taksalla. Todellisuudessa taksat tulevat nousemaan,
jos haluaa muutakin kuin hernekeittoa.- TulevaTaksari
Taksat tippuvat varmasti vapaan kilpailun ansiosta.
Hintani perustuvat tarkkoihin katelaskelmiin. Suosittelen kaljupää taksareille perehtymistä katelaskentaan. Monopolin suojassa tehty rosvous ylisuurilla taksoilla loppuu 1.7. - Kuskivaan
Miksiköhän kaikessa takseihin liittyvässä on aina trollaajia niin paljon?
- Krapulassa
Vapisten jo nyt.
- Sirp
Viitasaarelainen taksi isäntä veti isot rahat itselleen vammaiskuljetus rahoista ja maksatti työntekijällä kuprun että kyllä ne kaksinaamaisia kyrpiä nää taksi isännät
- TulevaAsiakas
Kuulostaa hyvältä, mistä sua voi tilata?
- TulevaTaksari
Kiitos. Ilmoittelen täällä ja netissä kun aloitan toiminnan. Muutama mainos tulee myös pääkaupungin lehteen.
- tulevahyötyjä
Tulen käyttämään palveluitasi niin kauan kun pystyt ajamaan.Tosin noutaja tulee aika nopeasti.Ehdin kuitenkin käyttää sinua hyväkseni jonkin aikaa,kiitos.
- Kkfkfkkfkfkfkfk
tulevahyötyjä kirjoitti:
Tulen käyttämään palveluitasi niin kauan kun pystyt ajamaan.Tosin noutaja tulee aika nopeasti.Ehdin kuitenkin käyttää sinua hyväkseni jonkin aikaa,kiitos.
Juuri näin se kannattaa tehdä, jos vaan halpis-Volvon saa alle sinne minne ja milloin sen haluaa? Juuri tätä propelipäätä ei varmaan saa, mutta onneksi kadut tulevat olemaan puolillaan vastaavia, joten ensi heinäkuussa eletään taksiasiakkaiden kulta-aikaa; kadut mustanaan uutuuttaan kiiltäviä takseja sekä tietenkin myös vanhoja romuja tappelemassa asiakkaista.
Ja nuo hinnatkin siis vasta ensitarjous, kun epätoivo alkaa vallata mielet, niin eiköhän siinä syksyn mittaan kentälle pääse jo kympilläkin.. tai vastaavan matkan yöllä baarista kotiin.. - Buuuahhahaaaaaa
TulevaTaksari kirjoitti:
Kiitos. Ilmoittelen täällä ja netissä kun aloitan toiminnan. Muutama mainos tulee myös pääkaupungin lehteen.
Eihän nyt kukaan enää mitään lehtiä lue, paitsi metrossa. Silloin ne ei enää ole sun asiakkaita. Sulla on kohderyhmä muutenkin hukassa. Onnibuss maksaa halvimmillaa 3,70€ Porvoosta Helsinkiin (lippu 2,70€ 1€ varausmaksu). Joka hakee halpaa seisoo siellä lija-autoasemalla Porvoossa.
- Ykfsgu6
1.7 mullistat taksibisneksen, 1.1 mennessä olet mullistanut luottotietosi olemattomiin
- TulevaTaksari
Kateellinen monopoolin edustaja kitisee kun suojatyöpaikka lähtee vapautuksen takia. Minä ostan auton käteisellä en velaksi niinkuin sinä. Minulla on pääomaan tosin kuin sinulla.
- Kkkxkfkkfkfkf
Lehdet, netti ja pädi ihan kiva, mutta tuskin ensimmäisenä alalla, ja nykyään kun kaikilla netti taskussa, niin suurimmalta osin jälkeenjääneitä ideoita. 10 vuotta sitten nuo olisivat olleet valtti. Itse harkitsin noita 5v sitten, mutta onnekseni jätin perustamatta firman. Siis voi nuo silti kannattaa tarjota, mutta kilpailuetua noilla ei mainittavasti saa.
Sitäpaitsi yhden auton yrittäjänä, vaikka saisitkin noilla merkittävää suosiota asiakkailta, niin juuri sinun tilaaminen on vaikeaa, kun et voi olla kuin yhdessä paikassa kerrallaan. Jos ajoitus sitten muuten onnistuisikin ja saisit juuri sinulle tulevat tilaukset edes joskus hoidettua, niin niitä hakiessasi romuttuu tuo haaveesi aina asiakkaat päällä ajamisesta. Vai meinaatko alkaa neuvottelemaan tilaajien kanssa, että josko lähtisivätkin pari tuntia myöhemmin tai vaikka loppuviikosta, jolloin sopisi muihin ajoihisi paremmin?
Sama pätee hotelleihin, miten ajattelit vastata mahdolliseen kysyntään, jos tulee parikin tilausta päällekkäin tai pidät vapaapäivää tms? Ja jos ja kun et pysty vastaamaan kysyntään, niin soitot loppuvat, eivät ne respat jaksa toivotaan-toivotaan - asenteella monta kertaa soittaa sinulle. Hotelli ei sitäpaitsi yleensä itse maksa tilauksia, vaan hotellin asiakas ne maksaa, jolloin mikään viisi neljän hinnalla-tarjous ei hotellia hetkauta lainkaan. Satunnainen viides asiakas kai sitten saisi ilmaisen matkan, riemastuisi varmaan ja saattaisi seuraavalla Helsingin matkallaan mennä samaan hotelliin. Viides ilmaiseksi - malli voisi kannattaa ihan yksityisasiakkaille, samaan tyyliin kuin lounaskortit.
Itse vissiin luot välityskeskuksen datoineen kun reititys kerran ylivertaista.
Hintasi ihan höpönlöpöä, jos aiot palkkaakin joskus saada.
Se, että et käytä renkejä, ei paranna, vaan heikentää firmasi kannattavuutta, sinun tulojasi sekä vaikeuttaa myös em. kysyntään vastaamista.
Eipä siinä, onnea matkaan vaan, noilla hinnoilla kelpaisi varmaan monesti minullekin ja kannattaa jokaisen käyttää hyväkseen niin kauan kuin pösilöitä omakustannehintaan kyytejä tarjoaa.
Yhdellä autolla se monopoli ei muuten sorru, vaikka kuinka ajaisit ja takoisit rahaa.
Hyvin sinun suunnitelmistasi kuitenkin huomaa, että kesällä hinnat tulevat laskemaan, kun omakustanneautoilijoita ilmestyy joka nurkalta. Varmasti myös vanhojen täytyy jotenkin vastata kilpailuun ja laskea hintojaan siksi aikaa, kunnes höttöpäät ovat konkurssissa. Vanhoille voisi olla erinomainen aika pitää pitkä sapattivapaa vapautuksen alettua ja palailla sorville, kun innokkaimmat lapsukaiset jo tuhlanneet viikkorahansa ja myyneet Volvonsa ja Mersunsa saadakseen nokan edes melkein pinnalle.
Sinulla kuitenkin vaikuttaa olevan rahaa takataskussa tai edes isukin taskussa, joten ei liene elämää suurempi ongelma ottaa kympin tai parin persnetto bisnesleikeistäsi. Ja eihän se välttämättä edes tappiolle mene, kunhan istut siinä Volvossasi kuin tatti, 3e/h liksalla lainojasi lyhentäen nipinnapin samaan tahtiin kuin Volvon arvo laskee.- hyvä_bisnes
Volvon arvo laskee enemmän vuodessa kuin kerkeää tienata.
- joku.uuu
tuossa hotelijutussakin vain on melkein sen ongelma että pitäisi olla vähintään 2-4 auton miehitys kerralla että pystyy vastaamaan kysyntään ja vähintään yhden auton pitäisi melkein ympäri vuorokauden päivystää hotelilla, hoteleissakin vielä menee yleensä aika sesonkkipainotteisesti, käytännössä ajat sitten alehintaan kyytejä sesonkina hikihatussa ja todennäköisesti jos hotelit on täynnä niin olisi muutakin ajoa kaupungilla ja omaa katetta laskee.
Ala kyllä varmasti muuttuu kun tarjonta kasvaa ja pakko tehdä erilaisia diilejä työpaikkojen, hotelien, baarien ym.. kanssa, mutta ne lähinnä on sitten selviytymistä ja tuodaan matalalla tuotolla vain autolle edes jotain ajoa hiljaisiin hetkiin.
Itsekin kyllä harkinnut alalla lähtemistä, mutta sillei kun miettii loppupeleissä kiinteitä kuluja mitä kuukaudessa uuden auton pitämisestä tulisi, menisi muutama tonnin kuukaudessa vakuutuksiin ja auton arvon laskentaan jo yksinään, siinä sitten vielä muut kulut niin jokusen tunnin saa ajaa jotain 20e hotelikeikkoja paljousalennuksella.- Oofkfkgkkgkg
Alan vapautuminen tarjoaa parhaat mahdollisuudet osa-aikatakseille. Voi duunarikin ostaa sen Volvon taikka Eemelin iänikuisen Avensiksen sijaan, jos siinä työmatkoilla ja välillä vähän iltaisin ja vapaapäivinä käy harrastuksen vuoksi suhailemassa muutaman satkun lisätuloa kuukaudessa. Autoilun kulut eivät siis merkittävästi kasva, jos auton tarvitsee joka tapauksessa yksityiselämäänsä ja palkkatyötään varten, jolloin pienikin tulo on kaikki kotiinpäin. Nämä osa-aikasuhaajat myös vievät ison palan ammattilaisten kakusta, koska voivat ajaa edullisesti, kun kyse ei ole elannosta, vaan sivutulosta, jota hankitaan suurelta osin samalla ajalla ja autolla, jotka muutenkin olisivat käytössä.
Osa-aikaisten osalta riippuu tietenkin myös siitä, että miten verottaja heitä kohtelee? Tähän kai tulossa helpotuksia? Ja jos kansalaispalkka saadaan kaikille, niin aina vaan taksitarjonta kasvaa, 300e/kk:ssakin kansalaispalkan päälle kelpaa varmaan monelle. - joku..uuu
Oofkfkgkkgkg kirjoitti:
Alan vapautuminen tarjoaa parhaat mahdollisuudet osa-aikatakseille. Voi duunarikin ostaa sen Volvon taikka Eemelin iänikuisen Avensiksen sijaan, jos siinä työmatkoilla ja välillä vähän iltaisin ja vapaapäivinä käy harrastuksen vuoksi suhailemassa muutaman satkun lisätuloa kuukaudessa. Autoilun kulut eivät siis merkittävästi kasva, jos auton tarvitsee joka tapauksessa yksityiselämäänsä ja palkkatyötään varten, jolloin pienikin tulo on kaikki kotiinpäin. Nämä osa-aikasuhaajat myös vievät ison palan ammattilaisten kakusta, koska voivat ajaa edullisesti, kun kyse ei ole elannosta, vaan sivutulosta, jota hankitaan suurelta osin samalla ajalla ja autolla, jotka muutenkin olisivat käytössä.
Osa-aikaisten osalta riippuu tietenkin myös siitä, että miten verottaja heitä kohtelee? Tähän kai tulossa helpotuksia? Ja jos kansalaispalkka saadaan kaikille, niin aina vaan taksitarjonta kasvaa, 300e/kk:ssakin kansalaispalkan päälle kelpaa varmaan monelle.Tuo osa-aikaisten yrittäjien osuus tekee varmaan sen että jos ennen oli viikonloppuyöt yksi parhaimpia aikoja ajaa niin jatkossa todennäköisesti yrittäjien pitää arkena yrittää ajaa niin paljon kun jaksaa ja viikonloppuna tarvitsee korkeintaan ajaa baarien pilkkujen aikaan kun tarjontaa niin paljon.
- hghgh
Hieno idea, varmaan muutama muukin funtsii samaa. Yrittämisen kiinteät kulut voi vähän lyödä kapuloita rattaisiin, mutta ei anneta sen pilata tunnelmaa.
- Kkgkfkfkfkf
hghgh kirjoitti:
Hieno idea, varmaan muutama muukin funtsii samaa. Yrittämisen kiinteät kulut voi vähän lyödä kapuloita rattaisiin, mutta ei anneta sen pilata tunnelmaa.
Taksiyrityksestähän ei varsinaisia kiinteitä kuluja tule ja ne mitä tulee, johtuvat byrokratiasta, jota toivottavasti saadaan purettua. Merkittävin kiinteä kulu on auton pääomakulu, mutta jos autoa tarvitsee muutenkin, niin sekään ei osu osa-aikayrittäjään.
- Nassa
Kkgkfkfkfkf kirjoitti:
Taksiyrityksestähän ei varsinaisia kiinteitä kuluja tule ja ne mitä tulee, johtuvat byrokratiasta, jota toivottavasti saadaan purettua. Merkittävin kiinteä kulu on auton pääomakulu, mutta jos autoa tarvitsee muutenkin, niin sekään ei osu osa-aikayrittäjään.
Ai kuten vakuutukset, nehän johtuu vaan byrokratiasta,,,,,
- Ujfjfjfjf
Nassa kirjoitti:
Ai kuten vakuutukset, nehän johtuu vaan byrokratiasta,,,,,
Niin, jos osa-aikataksi joutuu maksamaan saman vakuutuksista kuin täysiaikainen, niin ongelma on byrokraattinen. Reilun pelin mukaan vakuutus määräytyisi ajon mukaan, jolloin kyseessä ei olisi luonnoltaan täysin kiinteä kulu.
Jonkunlainen porrastus lienee realismia, eli vakuutus määrää maksimikilometrit ja niiden ylittäminen kiellettyä ilman lisähintaa.
Uberin yms. tullen en näe syytä, etteivätkö vakuutusyhtiöt alkaisi tarjoamaan myös osa-aikatakseille sopivia vakuutuksia. - ViidenTähdenUber_
Ujfjfjfjf kirjoitti:
Niin, jos osa-aikataksi joutuu maksamaan saman vakuutuksista kuin täysiaikainen, niin ongelma on byrokraattinen. Reilun pelin mukaan vakuutus määräytyisi ajon mukaan, jolloin kyseessä ei olisi luonnoltaan täysin kiinteä kulu.
Jonkunlainen porrastus lienee realismia, eli vakuutus määrää maksimikilometrit ja niiden ylittäminen kiellettyä ilman lisähintaa.
Uberin yms. tullen en näe syytä, etteivätkö vakuutusyhtiöt alkaisi tarjoamaan myös osa-aikatakseille sopivia vakuutuksia.Uberin tullen...hohhoijaa. Uber on jatkossakin laiton ellei kuskilla ole pätevyyttä ja liikennelupaa. Uber ei palaa Suomeen, Fakta.
- Jjhhjvbbb
ViidenTähdenUber_ kirjoitti:
Uberin tullen...hohhoijaa. Uber on jatkossakin laiton ellei kuskilla ole pätevyyttä ja liikennelupaa. Uber ei palaa Suomeen, Fakta.
No mikseivätpä kiintiövapaan aikakauden uudet luvalliset yrittäjät ja osa-aikaisetkin käyttäisi Uberia tai vastaavaa välityspalvelua?
Pätevyyden ja liikenneluvan kun saa jatkossa kirjekurssina ilman vaadittua kokemusta, joten ala sopii hyvin osa-aikaisillekin yrittäjille, joilla leipäduuni ihan muualla.
Jo aiemmin säädettiin / ehdotettiin lakia kymppitonnin vapaista kyytituloista per vuosi. Lisää vastaavia juuri Uberin ja kumppanien kanssa yhteensopivia lakeja ja järjestelmiä on tulossa. - Hjhhhjjj
Jjhhjvbbb kirjoitti:
No mikseivätpä kiintiövapaan aikakauden uudet luvalliset yrittäjät ja osa-aikaisetkin käyttäisi Uberia tai vastaavaa välityspalvelua?
Pätevyyden ja liikenneluvan kun saa jatkossa kirjekurssina ilman vaadittua kokemusta, joten ala sopii hyvin osa-aikaisillekin yrittäjille, joilla leipäduuni ihan muualla.
Jo aiemmin säädettiin / ehdotettiin lakia kymppitonnin vapaista kyytituloista per vuosi. Lisää vastaavia juuri Uberin ja kumppanien kanssa yhteensopivia lakeja ja järjestelmiä on tulossa.Vaikka sinänsä nyt on aivan sama hoitaako se osa-aikainen välityksensä Uberin vai jonkun nykyisen kautta. Nykyiset vakiintuneet eivät vaan välttämättä päästä osa-aikasuhareita keskuksiinsa. Eivätkä välttämättä edes sovellu osa-aikaiselle niin hyvin kuin joustavia ajoja varten kehitettykin Uber.
- UberTimo
Hjhhhjjj kirjoitti:
Vaikka sinänsä nyt on aivan sama hoitaako se osa-aikainen välityksensä Uberin vai jonkun nykyisen kautta. Nykyiset vakiintuneet eivät vaan välttämättä päästä osa-aikasuhareita keskuksiinsa. Eivätkä välttämättä edes sovellu osa-aikaiselle niin hyvin kuin joustavia ajoja varten kehitettykin Uber.
Uber on kehitetty veronkiertoa varten ja on jatkossakin laiton mikäli ei ole lupia ja vaadittavaa pätevyyttä. Uber ei tule palaamaan Suomeen.
- Kslkdldldkdld
UberTimo kirjoitti:
Uber on kehitetty veronkiertoa varten ja on jatkossakin laiton mikäli ei ole lupia ja vaadittavaa pätevyyttä. Uber ei tule palaamaan Suomeen.
Usko nyt jo, että luvat saa jatkossa ilmoituksella.
- UberTimo
Kslkdldldkdld kirjoitti:
Usko nyt jo, että luvat saa jatkossa ilmoituksella.
Ei saa. Taustat tarkistetaan joten esim Uber kuskit ei niitä saa. Katsos kun ovat saaneet sanktiot luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta. Eipä ne saa vaadittavaa pätevyyttäkään. Syyn tiedämme. Sinä et.
- Uhghjgghhh

Katsos kun ihan jokainen tulevaisuuden n potentiaalinen Uber-kuski ei ehtinyt ajamaan pimeästi edelliskierroksella. Pätevyydeksi riittää kirjekurssi. Yrittäjäkurssia tai päivänkään työkokemusta ei enää vaadita.
Ja niiltä rikosrekisterin saaneiltakin rekisteri puhdistuu noin puolessa vuodessa. - Buuuuaaahhhhhhaaa
Uhghjgghhh kirjoitti:
Katsos kun ihan jokainen tulevaisuuden n potentiaalinen Uber-kuski ei ehtinyt ajamaan pimeästi edelliskierroksella. Pätevyydeksi riittää kirjekurssi. Yrittäjäkurssia tai päivänkään työkokemusta ei enää vaadita.
Ja niiltä rikosrekisterin saaneiltakin rekisteri puhdistuu noin puolessa vuodessa.EU-tuomioistuin päätti: Uber on taksiyritys, ei digitaalinen palvelu - iso tappio firmalle
Uber joutuu päätöksen nojalla toimimaan kuljetusyhtiöiden sääntöjen mukaan.
Kuljetuspalvelu Uber hävisi merkittävän oikeusjutun keskiviikkona, kun Euroopan unionin tuomioistuin päätti, että se on taksiyritys. Uber yritti väittää, että se oli sosiaalinen informaatiopalvelu, joka vain auttoi ihmisiä saamaan yhteyden toisiinsa digitaalisesti.
Asia päätyi EU-istuimeen, koska barcelonalainen taksiliitto valitti, että on epäreilua, ettei Uberin tarvitse elää samojen sääntöjen mukaan.
Tuore päätös velvoittaa Uberin käytännössä noudattamaan kansallisia kuljetustoimintaa koskevia lakeja ja määräyksiä. Näitä voivat olla esimerkiksi lisenssit, koulutusvaatimukset ja autojen määrän sääntely.
Kahdeksan vuotta sitten perustettu Uber on joutunut vuosien varrella muuttamaan bisnesmalliaan ja toimintatapojaan useita kertoja, kun eri maat ovat vieneet sen käräjille tai muutoin rajoittaneet sen toimintaa. Esimerkiksi Suomessa Uberin kuljettajia on tuomittu luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta. Firma päätti elokuussa vetäytyä Suomen markkinoilta toistaiseksi.
Eniten närää vuosien varrella on aiheuttanut Uberin toimintamalli, jossa ei-ammattikuljettajat voivat hakeutua kuljettajiksi yrityksen sovelluksen kautta. Tämän toiminnan Uber on joutunut lopettamaan lukuisissa maissa.
Tuore päätös on ensimmäinen EU:n laajuinen, mitä Uberista on annettu. - Kfkfkkfkfkfk
Buuuuaaahhhhhhaaa kirjoitti:
EU-tuomioistuin päätti: Uber on taksiyritys, ei digitaalinen palvelu - iso tappio firmalle
Uber joutuu päätöksen nojalla toimimaan kuljetusyhtiöiden sääntöjen mukaan.
Kuljetuspalvelu Uber hävisi merkittävän oikeusjutun keskiviikkona, kun Euroopan unionin tuomioistuin päätti, että se on taksiyritys. Uber yritti väittää, että se oli sosiaalinen informaatiopalvelu, joka vain auttoi ihmisiä saamaan yhteyden toisiinsa digitaalisesti.
Asia päätyi EU-istuimeen, koska barcelonalainen taksiliitto valitti, että on epäreilua, ettei Uberin tarvitse elää samojen sääntöjen mukaan.
Tuore päätös velvoittaa Uberin käytännössä noudattamaan kansallisia kuljetustoimintaa koskevia lakeja ja määräyksiä. Näitä voivat olla esimerkiksi lisenssit, koulutusvaatimukset ja autojen määrän sääntely.
Kahdeksan vuotta sitten perustettu Uber on joutunut vuosien varrella muuttamaan bisnesmalliaan ja toimintatapojaan useita kertoja, kun eri maat ovat vieneet sen käräjille tai muutoin rajoittaneet sen toimintaa. Esimerkiksi Suomessa Uberin kuljettajia on tuomittu luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta. Firma päätti elokuussa vetäytyä Suomen markkinoilta toistaiseksi.
Eniten närää vuosien varrella on aiheuttanut Uberin toimintamalli, jossa ei-ammattikuljettajat voivat hakeutua kuljettajiksi yrityksen sovelluksen kautta. Tämän toiminnan Uber on joutunut lopettamaan lukuisissa maissa.
Tuore päätös on ensimmäinen EU:n laajuinen, mitä Uberista on annettu.Ja miten tuo sitten käytännössä estää osa-aika-ubereita ajamasta ensi kesänä? Ei nähdäkseni mitenkään. Tosin voihan olla, ettei Uber halua kantaa vastuitaan, jos kokee ne liian kalliiksi ja siksi hylkää koko Euroopan.
Tuon päätöksen perusteella tosin on aika lähellä, että muutkin välityskeskukset saavat saman tuomion. Miten muka ensi kesänä HTD eroaa Uberista suhteessa taksiyrittäjään? - MahtavuuttaRosvotPois
Kfkfkkfkfkfk kirjoitti:
Ja miten tuo sitten käytännössä estää osa-aika-ubereita ajamasta ensi kesänä? Ei nähdäkseni mitenkään. Tosin voihan olla, ettei Uber halua kantaa vastuitaan, jos kokee ne liian kalliiksi ja siksi hylkää koko Euroopan.
Tuon päätöksen perusteella tosin on aika lähellä, että muutkin välityskeskukset saavat saman tuomion. Miten muka ensi kesänä HTD eroaa Uberista suhteessa taksiyrittäjään?Tämä estää Uber kuskien toiminnan.
Taksiala on Suomessa ollut vahvasti säänneltyä. Voimassa olevan lain mukaan Uber-kuljettajilla tulee olla taksiluvat ja ajoluvat. Jatkossa sääntelyä puretaan siltä osin, että tarveharkinta poistuu.
Tähän asti taksilupia on ollut rajoitettu määrä, kun jatkossa lupien määrää ei ole rajoitettu. Taksiluvan saamiseksi tulee kuitenkin myös tulevan liikennepalvelulain puitteissa täyttää tietyt viranomaisen määrittämät ehdot, ja Uber-kuskeilta vaaditaan jatkossakin kuljettajalupaa. - Jfjfjnfkfkfkf
MahtavuuttaRosvotPois kirjoitti:
Tämä estää Uber kuskien toiminnan.
Taksiala on Suomessa ollut vahvasti säänneltyä. Voimassa olevan lain mukaan Uber-kuljettajilla tulee olla taksiluvat ja ajoluvat. Jatkossa sääntelyä puretaan siltä osin, että tarveharkinta poistuu.
Tähän asti taksilupia on ollut rajoitettu määrä, kun jatkossa lupien määrää ei ole rajoitettu. Taksiluvan saamiseksi tulee kuitenkin myös tulevan liikennepalvelulain puitteissa täyttää tietyt viranomaisen määrittämät ehdot, ja Uber-kuskeilta vaaditaan jatkossakin kuljettajalupaa.Noh, näiltä osin keskustelu on käyty jo.
Myös lupakäytännöt etenkin yrittäjyyden osalta kaventuvat, eikä mikään estä uutta yrittäjää ottamasta Uberia käyttöön, jos se hänen mielestään parhaiten häntä palvelee ja mikäli Uber maassa toimii. Tällainen yrittäjä saa olla osa-aikainenkin.
Onhan se mahdollista, ettei Uber ala uusilla raskaammilla ehdoilla yrittämään, sillä vaatiihan tuo heiltä raskaampaa rakennetta ja tuo kuluja. Mikään ehdoton este ei silti ole kyseessä ja jos itse välityspalvelu Uberilla paras, niin kyllä siinä markkinarakoa on. - joku..uuu
Siinähän se jatkossa että jos Uber tulee takaisin niin yrittäjälle voi olla hyvinkin kannattava alusta moneen muuhun nähden, aika moni välitysfirma ottaa aika kovaa maksua mittareista ja taksitolpalle kuulumisesta, mutta mikään ei jatkossa takaa että kuluttaja ostaisi palvelunsa juuri tuota kautta, varsinkin kun jatkossa tulee olemaan todennäköisesti kymmeniä eri palveluja, siinä joku 50 auton arsenaali jollain firmalla voi olla niin pieni ettei ajoja montaa tuu päivässä. Kallista toki 20% ottaminen on, mutta jos tulee ajoja niin se voi olla pieni hinta siihen nähden mitä muut ottaa, 500-1000e maksu jollekin välitysfirmalle voi olla iso raha varsinkin jos auto ei kulje koko vuorokautta. Lisäksi pitää huomioda että tuskin ihan jokainen ajo uberilla ajettaisiin vaan olisi muutakin ajoa, joten riippuen firman ajomäärästä uber tai vastaava voi olla halvempikin vaihtoehto. Ainakin osa-aikaiselle.
- Ghjjjjkkkkkkk
joku..uuu kirjoitti:

Tuo 20% lienee muuttuva?
Varsinkin osa-aikaiselle Uber voi tosiaan olla halvin, kun ei vaadi niin suuria investointeja, eikä kuukausimaksuja, vaan vain provikan ajoista. Ei myöskään esitä vaatimuksia ajettavista tunneista tms. - EiPalaaKoskaan
Uber ei tule takaisin. Sen liiketoiminta on perustunut vain ja ainoastaan kyytien välittämiseen välittämättä lain määräämisestä velvotteista. Näin kävi Ruotsissakin josta poitui häntä koipien välissä eikä ole tullut takaisin. Tekee nyt jo valtavia tappiota ja lisää tulisi mikäli alkaisi noudattamaan lakia/asetuksia.
- joku...uu
Loppupeleissä niin väliä, varmasti tulee muita vastaavia tilalle, olisi ollut vaan yrittäjillekin ihan hyvä alusta kun valmis asiakaspohja maailmanlaajuisesti ja järjestelmä toimivuus hyvää.
- Cruzeideri
joku...uu kirjoitti:
Loppupeleissä niin väliä, varmasti tulee muita vastaavia tilalle, olisi ollut vaan yrittäjillekin ihan hyvä alusta kun valmis asiakaspohja maailmanlaajuisesti ja järjestelmä toimivuus hyvää.
Vaikka Uber firmana menisi nurin, niin eiköhän järjestelmän hyödyllisimmät osat päädy käyttöön, jokuhan ne konkurssipesästä ostaa tai kopioi.
- Fhdifuwiala
Aloittajan liikeideat on jo syntyessään kuolleita
- T43688
Eiköhän tämän speden ideat voi jättää kommentoimatta. Todennäköisesti provo, tai jos on tosissaan niin on kyllä niin tyhmä, ettei se montaa kuukautta pääse pakkaa sotkemaan.
- TulevaTaksari
Jälleen katkeran ns. yrittäjän vuodatus kun alalle tulee oikeita tekijöitä. Monopolin murtuminen ottaa niin koville.
- HänSeOn
Varmasti on tosissaan. Nimimerkin takaa paljastuu entinen ViidenTähdenUber, ViidenTähdenTaksari nykyinen TulevaTaksari. Sen verran tutun kuuloista tarinaa ja päättömiä ideoita.
- 98mn12qwzx
HänSeOn kirjoitti:
Varmasti on tosissaan. Nimimerkin takaa paljastuu entinen ViidenTähdenUber, ViidenTähdenTaksari nykyinen TulevaTaksari. Sen verran tutun kuuloista tarinaa ja päättömiä ideoita.
Varmasti on sama haihattelija.
- Öljy
98mn12qwzx kirjoitti:
Varmasti on sama haihattelija.
On.
- TrollasiTeitä
98mn12qwzx kirjoitti:
Varmasti on sama haihattelija.
En usko, ei ole samaa tyyliä ja aloitus sisältää kirjoitusvirheitä. Uber ei tehnyt juuri koskaan yhtään kirjoitusvirhettä mistä päättelin, että kyseinen kaveri oli korkeasti koulutettu päättäjä joka vain trollasi typeriä palstan vakiopellejä.
- Ykfsgu6
Hyvä Horatio!
- SamaSurkimusOlet
TrollasiTeitä kirjoitti:
En usko, ei ole samaa tyyliä ja aloitus sisältää kirjoitusvirheitä. Uber ei tehnyt juuri koskaan yhtään kirjoitusvirhettä mistä päättelin, että kyseinen kaveri oli korkeasti koulutettu päättäjä joka vain trollasi typeriä palstan vakiopellejä.
ViidenTähdenÄäliö kirjoittelee taas nostaa omaa mitättömyyttään. Työtön, kouluttamaton moukka hän on.
TrollasiTeitä=TulevaTaksari=ViidenTähdenUber=ViidenTähdenTaksari - KylläOn_Sama
SamaSurkimusOlet kirjoitti:
ViidenTähdenÄäliö kirjoittelee taas nostaa omaa mitättömyyttään. Työtön, kouluttamaton moukka hän on.
TrollasiTeitä=TulevaTaksari=ViidenTähdenUber=ViidenTähdenTaksariOn sama varmasti.
- 98llll567
TrollasiTeitä kirjoitti:
En usko, ei ole samaa tyyliä ja aloitus sisältää kirjoitusvirheitä. Uber ei tehnyt juuri koskaan yhtään kirjoitusvirhettä mistä päättelin, että kyseinen kaveri oli korkeasti koulutettu päättäjä joka vain trollasi typeriä palstan vakiopellejä.
Paljastit itsesi taas.
- Buahhahahaha
98llll567 kirjoitti:
Paljastit itsesi taas.
Onko kaikki tänne kirjoittavat teidän mielestä Viiden Tähden Uber? Pahasti on kaveri päässyt teidän pään sisään
- Buaaaaaah
Buahhahahaha kirjoitti:
Onko kaikki tänne kirjoittavat teidän mielestä Viiden Tähden Uber? Pahasti on kaveri päässyt teidän pään sisään
Ei ole. Hän on vaan iso vitsi. Trolliautomaatti.
- joku..uuuu
Kyllähän ehkä jotain idean poikastakin osassa tässä AP viestissä voi olla, mutta veikkaampa että jos joku jotain älyttömän hyvän idean keksii niin kuka tahansa muu voi aika nopeasti kopioda saman liikentoimintamallin ja isommalla volyymillä iskeä päälle. Naapurin penakin voi alkaa tehdä ihan samaa parissa päivässä kun pistää vaan paperit menemään.
- Kyytikiito
Täällä maalla ne kolme valomerkin aikaan olevaa "yön riekkujien" 10-16€ kyytiä saa mun puolesta tulla ajamaan uudet innokkaat yrittäjät, samoin se jatkoilta olevien 1 kpl. kyyti klo. 05.00 maks. 20€.
Itse käännän kylkeä...
Kioski aukeaa klo. 06.00 oikeiden ihmisten palvelukseen...- kokokokok
Päivystät niinkuin ennenkin kioskissasi.
- KonkariKuski
Aha. Onnea ja menestystä. Lennokasta on visiosi. Et taida tietää takseista mitään? Näitä Taunoja on sitten kadut väärällään 1.7 alkaen. Onneksi ei pitkään.
- hghghgh
Ipad täytyy saada ketjulla kiinni autoon, muuten joku nyysii sen.
Sama pätee muuhunkin irtaimeen.
Multa on yritetty viedä puhelimet jopa keskikonsolista.
Kerran tila-autoon oli asennettu taakse 12v syöttö ja siinä sen ajan yleisimmät puhelinlaturit. Eipä kauaa kulunut, niin oli vain tyhjät pistokkeet jäljellä. - EiOnnistuTuollaTaksalla
Kaiken maailman taivaanrannan maalareita. Kun olis edes hieman realismia mukana, niin......
Vaan kaikkea sitä saa lukea... - TulevaAsiakas
Hieno idea. Arvostan. Tulen varmasti kyytiisi.
- TulevaTaksari
Tervetuloa 1.7.2018 alkaen. Palvelen mielelläni.
- 0987654321qwerty
TulevaTaksari kirjoitti:
Tervetuloa 1.7.2018 alkaen. Palvelen mielelläni.
Et pitkään noilla ideoilla
- reitittäjä
0987654321qwerty kirjoitti:
Et pitkään noilla ideoilla
Joo, mielenkiintoista ois tietää miten se reititys pelaa jos kaks tärkeetä asiakasta haluu siiron samaan aikaan eri puolella kaupunkia?? Ehkä ne siirtää neuvottelun tai jonkun miljoonan kauppojen allekirjoituksen kun sentään on tarjolla ilmainen wifi, limskat ja iltapäivälehdet Volvon takapenkillä ja ymmärtäkää pahvit: reititys on ylivertainen, asiakkaitten on syytä totuttautua siihen!
- 46dmfog
reitittäjä kirjoitti:

Kato joo, siinähän se mullistava idea onkin. Toisin kuin tähän asti, tuleva taksari kertoo asiakkaalle, milloin hän suvaitsee olla käytettävissä.
" halloo, minun pitäisi olla maanantaina 0600 lentokentällä, saisinko taksin 0530? Ei käy, ylivertainen reitityssovellukseni kertoo, että tulen tiistaina 1030. Kiitos ja kuulemiin." - Kfkfkfkkrkkrkr
46dmfog kirjoitti:
Kato joo, siinähän se mullistava idea onkin. Toisin kuin tähän asti, tuleva taksari kertoo asiakkaalle, milloin hän suvaitsee olla käytettävissä.
" halloo, minun pitäisi olla maanantaina 0600 lentokentällä, saisinko taksin 0530? Ei käy, ylivertainen reitityssovellukseni kertoo, että tulen tiistaina 1030. Kiitos ja kuulemiin."Oikeastaan koko soittoketju menee päinvastoin; taksari soittaa maanantaina asiakkailleen milloin ja mihin kulkevat viikon aikana. Etukäteen on saanut esittää toiveita ja ne toteutetaan, jos taksille asetettu tehokkuusvaade ne sallii toteutettaviksi. Jos asiakas haluaa pelata varman päälle, niin tilatessaan kyytiä yhteen suuntaan, olisi hyvä itse oma-aloitteisesti järjestää samaan aikaan sopiva paluukyyti. Tai sitten voi itse maksaa taksin tyhjänä paluun samalla taksalla kuin olisi kyydissä, näin toteutuu suunniteltu ”aina mittari päällä”.
- TulevaTaksarii
Monopolin murtumisen johdosta kiukustuneet kaljupää taksarit täällä valittavat kohtaloaan.
Kyselette mikä on reititykseni ja kuinka se toimii. En paljasta kaikkea teille, mutta voin kertoa että se perustuu aiemmin kehumaani Uberin ylivertaiseen reititykseen. Olen kehittänyt siitä hieman paremman version.
Kuten olen aiemmin todennut, olen ollut kaikissa kirjoituksissani oikeassa. Tämä tuntuu olevan möhömaha taksareille kova paikka.
Toivotan kaikille tuleville taksareille oikein hyvää joulua! Vuoden kuluttua tehdään jouluna rahaa. - TulevaTaksari
Pöhöttyneet, möhömahaiset, kaljut taksarit täällä kysyvät kiinnostuneena kuinka reitytykseni toimii?
Reitytykseni perustuu aiemmin kehumaani Uberin ylivertaiseen reitykseen. Olen hieman kehittänyt sitä ja 1.7.2018 alkaen käytössäni on paras mahdollinen sovellus. Tätä sovellusta tulen tarjoamaan myös muille uusille taksareille. Tästä hieman myöhemmin lisää.
Kaikki mitä olen tänne kirjoittanut on pitänyt paikkaansa. Kuten useat julkaisuni Uberista. Koettakaa nyt murtuvaan monopooliin kuuluvat kaljupää taksarit tajuta että kesällä 2018 koettaa muutoksen aika. Me uudet, kyvykkäät yrittäjät tulemme mullistamaan alan täysin.
Hyvää joulua kaikille tuleville taksereille. Ensi jouluna paalutetaan. - Hgfftyu
Oot sä kyllä hauska
- joku...uu
TulevaTaksari kirjoitti:
Pöhöttyneet, möhömahaiset, kaljut taksarit täällä kysyvät kiinnostuneena kuinka reitytykseni toimii?
Reitytykseni perustuu aiemmin kehumaani Uberin ylivertaiseen reitykseen. Olen hieman kehittänyt sitä ja 1.7.2018 alkaen käytössäni on paras mahdollinen sovellus. Tätä sovellusta tulen tarjoamaan myös muille uusille taksareille. Tästä hieman myöhemmin lisää.
Kaikki mitä olen tänne kirjoittanut on pitänyt paikkaansa. Kuten useat julkaisuni Uberista. Koettakaa nyt murtuvaan monopooliin kuuluvat kaljupää taksarit tajuta että kesällä 2018 koettaa muutoksen aika. Me uudet, kyvykkäät yrittäjät tulemme mullistamaan alan täysin.
Hyvää joulua kaikille tuleville taksereille. Ensi jouluna paalutetaan.Uberin etuus on juuri ollut se että käyttäjämäärät ja autojen määrä on laaja, jos joku pistää yrityksen pystyyn ja on parempi sovellus kun uber niin siitä on muutamalla kiinostuneella autolla pitkä matka että yrityksestä tulee jotain. Arvo melkein on siinä että saisi myytyä sovelluksen jollekin nykyiselle jo markkinoilla olevalle yritykselle. Tietenkin uudelle yrittäjälle on aina oma paikkansa, mutta vaatii miljoonia markkinointiin ja tuotteen kehitykseen, että saisi semmoisen arsenaalin autoja ja käyttäjiä että sillä voisi saada rahaa. Kuitenkin melkein jo jokaisella yrityksellä on nyt jo melko toimiva systeemi jolla autot saa mobiilisti paikalle. Asiakas aika helposti siirtyy toista sovellusta jos autoa ei saa heti paikalle kellonympäri ja tarpeeksi laajalla sijainnilla.
Tietenkin varmaan autoilla tulee tulevaisuudessa olemaan useampi eri alusta jota kautta kalastellaan kyytejä, että voihan siinä taskurahoja tienata jos alusta on avoin kaikille ja välityspalkkiot pienet
- Täytpaskaatuutnäkepöllö
Millään ei tehdä tulosta 1.7.2018 lähtien vaan vajotaan alas pohjamutiin. Kandee lopettaa sitä ennen kun tase on jonkinlaisessa kunnossa. Loputon kierre, luulet että tienaat mutta et tienaa yhtään mitään tuntimäärän verrattuna. ( Oma tulkintani tästä "bisneksestä". Kuka järkevä tätä enään sitten harjoittaa, apinoiden touhua jo nyt). Yksinäistä ja onnetonta puurtamista. Täyttä p.... Kannattaa mennä opiskelee ja opiskella seuraavat 30 vuotta. On paljon sosiaalisempaa ja hauskempaa. Olihan tämä jo odotettavissa, ihme ettei aijemmin, ihan hyvä niin.
- Dhfhdh
TukevanTaksarin suunnitelmat tuntuvat maanisilta, oletko muistanut lääkkeet ?
Taksiala vaatisi kuitenkin selvää ajattelukykyä, ihan jokainen avohoidokki ei kelpaa.- TulevaTaksari
Kun katsoo nykyisiä isäntiä niin voi todeta että jokainen avohoidokki on kyllä kelvannut. Koulutuspohja mitä sattuu ja kehtaavatkin kutsua itseään yrittäjäksi. Onneksi monopooli murtuu ja ala saadaan terveelle pohjalla ja suojatyöpaikat poistuvat.
Tarkista vaan omat lääkkeesi. Masennukseen saat varmasti apua. Olet sen tarpeessa viimeistään 1.7.2018. - Mcmmfmfkgkg
TulevaTaksari kirjoitti:
Kun katsoo nykyisiä isäntiä niin voi todeta että jokainen avohoidokki on kyllä kelvannut. Koulutuspohja mitä sattuu ja kehtaavatkin kutsua itseään yrittäjäksi. Onneksi monopooli murtuu ja ala saadaan terveelle pohjalla ja suojatyöpaikat poistuvat.
Tarkista vaan omat lääkkeesi. Masennukseen saat varmasti apua. Olet sen tarpeessa viimeistään 1.7.2018.Niinhän se on sinunkin koulutuksesi ja työhistoriasi mitä sattuu. Hyvää joulua!
- tyhmyystiivistyy
TulevaTaksari kirjoitti:
Kun katsoo nykyisiä isäntiä niin voi todeta että jokainen avohoidokki on kyllä kelvannut. Koulutuspohja mitä sattuu ja kehtaavatkin kutsua itseään yrittäjäksi. Onneksi monopooli murtuu ja ala saadaan terveelle pohjalla ja suojatyöpaikat poistuvat.
Tarkista vaan omat lääkkeesi. Masennukseen saat varmasti apua. Olet sen tarpeessa viimeistään 1.7.2018."Kun katsoo nykyisiä isäntiä niin voi todeta että jokainen avohoidokki on kyllä kelvannut. Koulutuspohja mitä sattuu ja kehtaavatkin kutsua itseään yrittäjäksi. Onneksi monopooli murtuu ja ala saadaan terveelle pohjalla ja suojatyöpaikat poistuvat."
Koulutuspohjasta sen verran, että "monopooli murtuu" on ihan päin helv... tiä kirjoitettu.
Oikea muoto on monopoli murtuu.
En oikein ymmärrä, miksi puhut monopolista tässä yhteydessä. Etkö tiedä, mitä monopoli tarkoittaa ?? - OnkoPeli
tyhmyystiivistyy kirjoitti:
"Kun katsoo nykyisiä isäntiä niin voi todeta että jokainen avohoidokki on kyllä kelvannut. Koulutuspohja mitä sattuu ja kehtaavatkin kutsua itseään yrittäjäksi. Onneksi monopooli murtuu ja ala saadaan terveelle pohjalla ja suojatyöpaikat poistuvat."
Koulutuspohjasta sen verran, että "monopooli murtuu" on ihan päin helv... tiä kirjoitettu.
Oikea muoto on monopoli murtuu.
En oikein ymmärrä, miksi puhut monopolista tässä yhteydessä. Etkö tiedä, mitä monopoli tarkoittaa ??Peli?
- TulevaTaksari
Mcmmfmfkgkg kirjoitti:
Niinhän se on sinunkin koulutuksesi ja työhistoriasi mitä sattuu. Hyvää joulua!
Ihan akateemisen koulutuksen omaan. Työhistoriani on kattava. Olen työskennellyt useassa eri tehtävässä .Nykyisin työskentelen ylemmässä johtotehtävässä monikansallisessa konsernissa. Entä itse?
- gfgfdgh
Niinhän me kaikki ja ajetaan taksia harrastuksena ...
- aarghhh
gfgfdgh kirjoitti:
Niinhän me kaikki ja ajetaan taksia harrastuksena ...
1.7.2018 jälkeen kaikki ajaa taksia harrastuksena.
- Ikgkgkgkgkggk
TulevaTaksari kirjoitti:
Ihan akateemisen koulutuksen omaan. Työhistoriani on kattava. Olen työskennellyt useassa eri tehtävässä .Nykyisin työskentelen ylemmässä johtotehtävässä monikansallisessa konsernissa. Entä itse?
Silti et osaa kirjoittaa ja silti aiot vaihtaa johtotason tehtävän ja liksan taksikuskin palkkaan. Joopajoo.. vai eikö siellä sikariportaassa saa viettää riittävästi aikaa, joten ajattelit lisätuloa hankkia taksia suhaamalla? Eikä sikariportaassa ole juuri yrityksen kannattavuuslaskelmia harrastettu.. kannattaa ehkä kysyä suunnitelmistasi joltain taloushallinnon sihteeriltä, siellä konsernissasi.
- yrittämisenvapaus
Ikgkgkgkgkggk kirjoitti:
Silti et osaa kirjoittaa ja silti aiot vaihtaa johtotason tehtävän ja liksan taksikuskin palkkaan. Joopajoo.. vai eikö siellä sikariportaassa saa viettää riittävästi aikaa, joten ajattelit lisätuloa hankkia taksia suhaamalla? Eikä sikariportaassa ole juuri yrityksen kannattavuuslaskelmia harrastettu.. kannattaa ehkä kysyä suunnitelmistasi joltain taloushallinnon sihteeriltä, siellä konsernissasi.
Sinun on varmaan vaikea ymmärtää, että maailma muuttuu taksialalla vuonna 2018.
- Kkfkfkfkfk
yrittämisenvapaus kirjoitti:
Sinun on varmaan vaikea ymmärtää, että maailma muuttuu taksialalla vuonna 2018.
Höpöhöpö, muuttuu varmaan paljonkin, muttei se tarkoita, että jokainen propelipää alkaisi painamaan rahaa 1.7. alkaen.
- aarghhh
Kkfkfkfkfk kirjoitti:
Höpöhöpö, muuttuu varmaan paljonkin, muttei se tarkoita, että jokainen propelipää alkaisi painamaan rahaa 1.7. alkaen.
Höpöhöpö itsellesi. Ei varmaan kaikki propellipäät ala painamaan rahaa. Mutta kyllä tarpeeksi monet yrittää, jolloin nykyisille ns. isännille jää vähemmän rahaa, mutta enemmän vapaa aikaa, eikö se ole hyvä nykyisessä kiireisessä maailmassa.
- Kkfkkfkfkfkf
aarghhh kirjoitti:

Niin, nykyisillä isännillä on tiukat ajat edessä ja todennäköisesti valtaosalla kapeampi leipä, konkursseja tai muuten vaan lopettamisiakin nähdään. Mutta miksi sitten uudet propelipäät uskovat pärjäävänsä paremmin? Ai niin, koska eivät käytä palkattua työvoimaa.. ja koska ajavat aina mittari päällä, tätä kun vanhat tyhmät isännät eivät ole tajunneet yrittääkään.
- gfgfdgh
Oman tilan kieltäminen kuuluu taudinkuvaan. Onhan aika todennäköistä, että juuri TukevaTaksari(tm) on jonkinlainen Travis Kalanickin reinkarnaatio, joka mullistaa taksialan.
Kunhan nyt ajelet puoli vuotta tai vuoden, katsotaan sitten, miten on mennyt ja tuntuuko edelleen samalta. - TiedonHaluinen5
Paljonko olet budjetoinut liikevaihdoksesi ja mikä on kulurakenteesi? Voitko myös kertoa mikä on tuleva voitto % sekä mikä on omavaraisasteesi? Ihan mielenkiinnosta kysyn.
- TulevaTaksari
Kiitos kysymyksestäsi. Budjetoitu likevaihtoni perustuu maksettuihin kiometreihin. Tarkat laskelmat ja luvut ovat liikesalaisuuksia. Kulurakenteeni perustuu tarkkoihin laskelmiin joita en lähde avaamaan tässä. Nekin ovat liikesalaisuuksia. Budjetoitu voittoprosenttini on 24 %. Omavaraisuusasteeni on 100 %.
- kovvoo_hommoo

Vaikka ajaisit satatuhatta vuodessa, palkaksi jää pari tonnia kuussa.
Hienoa silti että joku vielä uskoo yrittämiseen. - 665544ghj765u
TulevaTaksari kirjoitti:
Kiitos kysymyksestäsi. Budjetoitu likevaihtoni perustuu maksettuihin kiometreihin. Tarkat laskelmat ja luvut ovat liikesalaisuuksia. Kulurakenteeni perustuu tarkkoihin laskelmiin joita en lähde avaamaan tässä. Nekin ovat liikesalaisuuksia. Budjetoitu voittoprosenttini on 24 %. Omavaraisuusasteeni on 100 %.
Menestystä tulevaan.... Miksi et ole ostanut lupia aiemmin kun rahaa tuntuu olevan?
- aarghhh
665544ghj765u kirjoitti:
Menestystä tulevaan.... Miksi et ole ostanut lupia aiemmin kun rahaa tuntuu olevan?
Lupia ei ole ennen voinut ostaa, ne on tarveharkintaisesti myönnetty. Rahalla ei ole voinut ostaa. 1.7.2018 jälkeen kaikki kriteerit täyttävät, voivat hommata niin monta autoa kuin rahkeet riittävät.
- fdssaaazx

Vale. On voinut ostaa. On voinut ostaa yrityksen millä on ollut keinot valmiina.
- Nhfsaf
TulevaTaksari kirjoitti:
Kiitos kysymyksestäsi. Budjetoitu likevaihtoni perustuu maksettuihin kiometreihin. Tarkat laskelmat ja luvut ovat liikesalaisuuksia. Kulurakenteeni perustuu tarkkoihin laskelmiin joita en lähde avaamaan tässä. Nekin ovat liikesalaisuuksia. Budjetoitu voittoprosenttini on 24 %. Omavaraisuusasteeni on 100 %.
No nyt viimeistään on täysin selvää, että tällä uuvatilla ei ole ollut eikä tule koskaan olemaankaan mitään tekemistä yritystoiminnan kanssa. 24% voitto...
😂😂😂 - TulevaTaksari
Nhfsaf kirjoitti:
No nyt viimeistään on täysin selvää, että tällä uuvatilla ei ole ollut eikä tule koskaan olemaankaan mitään tekemistä yritystoiminnan kanssa. 24% voitto...
😂😂😂Ei rahoituskuluja kuten vekselivetoisilla nykyisillä itseään yrittäjäksi kutsuvilla möhömahaisilla isännillä. Perehdy katelaskentaan. Kannattaa. Monopoli murtuu, Koettakaa nyt ymmärtää että aikanne on ohi. Me uudet viemme elantonne 1.7.2018. Suojatyöpaikat poistuvat ns. yrittäjiltä. Vapauden tuulet puhaltavat korttitalonne nurin. Jo oli aikakin.
- Fkkgdfjk
TulevaTaksari kirjoitti:
Ei rahoituskuluja kuten vekselivetoisilla nykyisillä itseään yrittäjäksi kutsuvilla möhömahaisilla isännillä. Perehdy katelaskentaan. Kannattaa. Monopoli murtuu, Koettakaa nyt ymmärtää että aikanne on ohi. Me uudet viemme elantonne 1.7.2018. Suojatyöpaikat poistuvat ns. yrittäjiltä. Vapauden tuulet puhaltavat korttitalonne nurin. Jo oli aikakin.
Jos liiketoiminnasta mitään ymmärtää, niin tajuaa, ettei laina ole mörkö ja hidaste, vaan fiksusti käyttäen kannattavuutta parantava ja liiketoimintaa auttava työkalu.
Sama pätee palkattuun työvoimaan.
Voi hyvin olla, että propelipäät vievät vanhoilta yrittäjiltä puolet leivästä, mutta et sinäkään kyllä koskaan tule vapaan kilpailun alalla menestymään. Tietenkin jos vapaata aikaa ja pääomia on, niin voit elantosi repiä, mutta kannattavampaa olisi laittaa pääomat pörssiin ja käyttää aikasi vaikka mainostenjakajana, missä lahjakkuutesi pääsisi esiin. - PösilöOlet
Fkkgdfjk kirjoitti:
Jos liiketoiminnasta mitään ymmärtää, niin tajuaa, ettei laina ole mörkö ja hidaste, vaan fiksusti käyttäen kannattavuutta parantava ja liiketoimintaa auttava työkalu.
Sama pätee palkattuun työvoimaan.
Voi hyvin olla, että propelipäät vievät vanhoilta yrittäjiltä puolet leivästä, mutta et sinäkään kyllä koskaan tule vapaan kilpailun alalla menestymään. Tietenkin jos vapaata aikaa ja pääomia on, niin voit elantosi repiä, mutta kannattavampaa olisi laittaa pääomat pörssiin ja käyttää aikasi vaikka mainostenjakajana, missä lahjakkuutesi pääsisi esiin.Sinullahan on kekemusta mainostenjakamisesta. Oliko sekin liian vaikeaa työtä niin päätit ruveta ajamaan taksia?
- Hkiveteraani
TulevaTaksari kirjoitti:
Ei rahoituskuluja kuten vekselivetoisilla nykyisillä itseään yrittäjäksi kutsuvilla möhömahaisilla isännillä. Perehdy katelaskentaan. Kannattaa. Monopoli murtuu, Koettakaa nyt ymmärtää että aikanne on ohi. Me uudet viemme elantonne 1.7.2018. Suojatyöpaikat poistuvat ns. yrittäjiltä. Vapauden tuulet puhaltavat korttitalonne nurin. Jo oli aikakin.
Ei siinä että myymällä perämettää tullaan tolpille roikkumaan muijaa karkuun ole mitään uutta. Loppuu ne puut sieltä metsästäkin joskus. Vrt H 173, H 174. Onhan näitä nähty. Jossain vaiheessa kuitenkin arki koittaa ja pitää alkaa pärjätä ihan oikeasti tuotolla.
- tulemme3paikkakunnalle
aloittajalla on varmaan mahtavat puskurirahat, tuolla hinnalal tulee reippasti tappiota,.
itekin me (8) aiomme saada samaa hintaa aivan tavallisella käyttöautolla jolla ajaa ajohaluiset nuoret ja yritämme saada vakioporukkaa. nyt on jo yli 80 asiakasta ringissä, nytkin kyyditsemme jo, mutta vain kulukorvauksella.- mummut_saa_kyytiä
Perskules, oletko kopioinut ideani? Itsellä samahomma, eli kerään vakio
porukkaa viikon ajoihin. Tässä on se hyvä puoli, että työaika on korkeintaan
12 tuntia päivässä, yöt saa nukkua kotona. Ovat kyselleet voiko muinakin
aikoina tilata ajoon, tietysti voi ja samalla edullisella hinnalla. Sen verran voin
paljastaa, että asiakkaat ovat pääsääntöisesti eläkeläisiä, joten juoppojen
kanssa ei tarvitse tapella. Tällaisia taksiuudistuksen kaltaisia päätöksiä tarvitaan lisää, jos halutaan suomen talouden ja työllisyyden paranevan. Hyvää tulevaa
vuotta kaikille uusille yrittäjille.
- OnHyväOlla
Tuontasoisia takseja tarvitaan vain alle 5 % ja niissä on jo sopomuspohjaisia suurin osa.
Useimmille riittää uskottavan iso ja siisti auto joka toimii oikealla nimellä. - Skoodamies
Tämä aloittaja täytyy olla kyllä nero, todella innovatiivisia juttuja! Tuollaista parempaa reititystä joka laskee hintoja onkin odotettu. Tälläisiä innovaattoreita syntyy liian harvoin. Toivotan onnea!
- kusetuskos
Pösö vm. 74 ja kyyti 20 senttiä per/kilometri tähän ei pysty yksikään tuettu taksi pystymään.
- jsd2
Paljonko ajattelit nostaa palkkaa vai nosteletko osnkoja?
- Siffra
Trafin toimivalta lupaviranomaisena alkaa 1.7.2018 joka sattuu olemaan sunnuntai. Tuleva taksari joutuu odottamaan manantaihin 2.7.2018 ennen kuin voi saada takiluvan jos ei ole ennestään.
- oiuytghjk
Hyvää kannattaa odottaa....
- OtakarJ
No huh huh. Et taida olla terävin kynä penaalissa?
- Kyytikiito
Taksialan vapauttanut ministeri Anne B, pallille pääsee ilman mitään alan koulutusta, siivoojilta, grillimyyjiltäkin vaaditaan alan koulutus.
Ko. ministeri on saatu virkaan muutamien liikenneyrittäjien suhteiden kautta.
Ko. joukkoliikenneyrittäjät ovat samassa perheyrittäjien liitossa, jonka "saunailloissa" neuvottelemalla saivat liikenneministerin vaatimalla vapauttamaan mm. Suomen taksialan sääntelystä.
Keskustapuoluejohtoinen hallitus on "myynyt " pikkuhiljaa koko Suomen.
Esimerkkinä Valtion omistama hyvin tuottava Kemiran lannoitetehdas myytiin Norjalaisille.
Norjalaiset nostivat heti suomalaisille maatalouksille lannoitteiden hintoja, tämä heijastui samantien Suomessa tuotettvien elintarvikkeiden kuluttajahintoihin korottaen niitä.
Sama tehtiin nyt taksialalle, suomessa oli pohjoismaiden kattavin ja halvin pienyrittäjävetoinen taksipalveluverkosto.
Nyt on taksialan vapauduttua saatu jo yhdysvaltalaiselle/ruotsalaiselle caponlinelle markkinat esim. meidän veronmaksajien maksavista ja yhteiskunnan maksavista kuljetuksista valuu tuotot em. maihin.
Hallituksen päätöksellä Taksautoksi kelpaa mikä vain kolme tai nelipyörätoiminen kulkuneuvo.
Alalle tulokynnys on laskettu niin alas että jokaisella on tarvittavaan kalustoon oikeuttava taksiyritystoimintaan kriteerit täyttävä kalusto jo valmiina.
Taksitoiminnan aloittaminen on tehty niin helpoksi aloittaa että alalle tulee varmasti ainakin aluksi aivan liikaa taksiyrittäjiä.
Esim. Keskipohjanmaalla Kokkolassa on viimeisen vuoden aikana jo lopettanut melkein 1/4 osa taksiyrittäjistä, juurikin alan vapautuksen tuoman kannattavuuden laskun vuoksi.
Taksalan sääntely on ollut Suomessa voimassa vain ja ainoastaan asiakkaan suojelemiseksi.
Takseja on tällä hetkellä valtioneuvoston määräämillä hinnoilla ollut toiminnassa kaikissa Suomen kunnissa, n. 20-30 km välein jopa pienissä kylissäkin
Nyt kun Taksien kalustovaatimus, taksamittarivaatimus, hinnat, päivystysvelvollisuus, asemapaikat vapautetaan, seuraa tästä ilmanmuuta ettei taksipalveluita ole enää saatavilla kaikialla Suomessa, eikä ole takuuta että edes kohtuuhintaan hiljaisina aikoina myöskään suuremmissa taajamissa tai kaupungeissa.
Uudistus huonontaa asiakkaan asemaa eikä taksipalvelutkaan ole enää kaikkien Suomessa asuvien saatavilla, tai jos onkin hinta on varmasti suurempi kuin säännellyssä mallissa.
Liikennemisteri eikä Hallitus ole ajan tasalla tekemistään päätöksistä, saatikka ole selvittänyt tekemien päätöstensä seurauksia.
Liikennemisterin lausunnot vapautuksen puolesta ovat olleet, "minä toivon, minä uskon, minä luulen...
Tämä jo osoittaa ettei päätösten tekijöillä ole hajuakaan lakimuutosten seurauksista.
Taksiyrittäjä
alalla 38 v. - E.v.v.k_
Kyytikiito kirjoitti:

alalla 38 v.Herrat hoitakoon homman, kun sen kerran näin möhlivät. EVVK.
Minäkin pistän pillit pussiin ja jään näuttimaan eläkepäivistä.
Taksiyrittäjä alalla yli 40 v. - aarghhh
E.v.v.k_ kirjoitti:
Herrat hoitakoon homman, kun sen kerran näin möhlivät. EVVK.
Minäkin pistän pillit pussiin ja jään näuttimaan eläkepäivistä.
Taksiyrittäjä alalla yli 40 v."Minäkin pistän pillit pussiin ja jään näuttimaan eläkepäivistä."
Höpö höpö, jäät kuitenkin alalle roikkumaan ja katsomaan miten uudistus käytännössä etenee. - Bulljashit
Kyytikiito kirjoitti:
Taksialan vapauttanut ministeri Anne B, pallille pääsee ilman mitään alan koulutusta, siivoojilta, grillimyyjiltäkin vaaditaan alan koulutus.
Ko. ministeri on saatu virkaan muutamien liikenneyrittäjien suhteiden kautta.
Ko. joukkoliikenneyrittäjät ovat samassa perheyrittäjien liitossa, jonka "saunailloissa" neuvottelemalla saivat liikenneministerin vaatimalla vapauttamaan mm. Suomen taksialan sääntelystä.
Keskustapuoluejohtoinen hallitus on "myynyt " pikkuhiljaa koko Suomen.
Esimerkkinä Valtion omistama hyvin tuottava Kemiran lannoitetehdas myytiin Norjalaisille.
Norjalaiset nostivat heti suomalaisille maatalouksille lannoitteiden hintoja, tämä heijastui samantien Suomessa tuotettvien elintarvikkeiden kuluttajahintoihin korottaen niitä.
Sama tehtiin nyt taksialalle, suomessa oli pohjoismaiden kattavin ja halvin pienyrittäjävetoinen taksipalveluverkosto.
Nyt on taksialan vapauduttua saatu jo yhdysvaltalaiselle/ruotsalaiselle caponlinelle markkinat esim. meidän veronmaksajien maksavista ja yhteiskunnan maksavista kuljetuksista valuu tuotot em. maihin.
Hallituksen päätöksellä Taksautoksi kelpaa mikä vain kolme tai nelipyörätoiminen kulkuneuvo.
Alalle tulokynnys on laskettu niin alas että jokaisella on tarvittavaan kalustoon oikeuttava taksiyritystoimintaan kriteerit täyttävä kalusto jo valmiina.
Taksitoiminnan aloittaminen on tehty niin helpoksi aloittaa että alalle tulee varmasti ainakin aluksi aivan liikaa taksiyrittäjiä.
Esim. Keskipohjanmaalla Kokkolassa on viimeisen vuoden aikana jo lopettanut melkein 1/4 osa taksiyrittäjistä, juurikin alan vapautuksen tuoman kannattavuuden laskun vuoksi.
Taksalan sääntely on ollut Suomessa voimassa vain ja ainoastaan asiakkaan suojelemiseksi.
Takseja on tällä hetkellä valtioneuvoston määräämillä hinnoilla ollut toiminnassa kaikissa Suomen kunnissa, n. 20-30 km välein jopa pienissä kylissäkin
Nyt kun Taksien kalustovaatimus, taksamittarivaatimus, hinnat, päivystysvelvollisuus, asemapaikat vapautetaan, seuraa tästä ilmanmuuta ettei taksipalveluita ole enää saatavilla kaikialla Suomessa, eikä ole takuuta että edes kohtuuhintaan hiljaisina aikoina myöskään suuremmissa taajamissa tai kaupungeissa.
Uudistus huonontaa asiakkaan asemaa eikä taksipalvelutkaan ole enää kaikkien Suomessa asuvien saatavilla, tai jos onkin hinta on varmasti suurempi kuin säännellyssä mallissa.
Liikennemisteri eikä Hallitus ole ajan tasalla tekemistään päätöksistä, saatikka ole selvittänyt tekemien päätöstensä seurauksia.
Liikennemisterin lausunnot vapautuksen puolesta ovat olleet, "minä toivon, minä uskon, minä luulen...
Tämä jo osoittaa ettei päätösten tekijöillä ole hajuakaan lakimuutosten seurauksista.
Taksiyrittäjä
alalla 38 v.Olisi kiva nähdä faktaa, miten elintarvikkeiden kukuttajahinnat ovat nousseet lannoitteisiin liittyen.
Ainoa mikä on ohentunut, on viljelijän osuus.
- Yötauno
Torstai yön päivystys tasan 16€:a. Onneksi typerät yöpäivystykset poistuu, siinä sitten ihmetellään kun yöllä ei saa taksia jos tulee hätä.
- joku.uu
Veikkaan että taksin kyllä saa jatkossakin läpi Suomen joka vuorokauden ajan, mutta yöaikaan pienemmissä kunnissa tilaaminen tapahtuu joko etukäteen tai joutuu maksamaan jonkun päivystysmaksun, joku on kotona puolivalmiudessa kuten nyt vaikka talonmiehet, mutta että sen saa sieltä kotoa liikkeelle pitää maksaa päivystysmaksu joka lienee joku 20e tasoa ja kilometritaksa pääälle joka on nykyistä kovempi. Eli matka joka nyt maksaa 20e yöllä on varmaan jatkossa pienellä paikkakunnalla 40-50e.
- dwdw32
Meiltä tulee ainakin 3-4 autoo 2 paikkakunnalle. Ollaan nytkin ammattiajossa, mutta taksilupia ei ole löytynyt.
- Xtaksieläkkeelläihanaa
Muista hakea liikennelupa myös ja tehdä yritysilmoitus kaupparekisteriin ja verottajan ennakkoperintä-ja alvrekisteriin. Niin ja ottaa asiakkaillesi tapaturma- ja ryhmähenkivakuutukset, itsellesi yel-vakuutus ja hienolle autollesi ammattimaiset liikenne-ja kaskovakuutus (viimeiseksi mainitut ainakin kolminkertaiset yksityisvakuutuksiin verrattuna) ja itsellesi tapaturma/sairausvakuutus jota todellakin tarvitset koska sinulla ei tule muuta sosiaaliturvaa olemaan. Muista sitten olla ahkera😊
- Realisti
Sit sää heräsit...
- Taksiman
-ano ensin taksilupa (ely-keskus) saat sen ellei ole maksuhäiriömerkintöjä , tuskin
ilmainen
- seuraavaksi ajovarmaan hommaamaan ajolupa (eihän ole paljoa sakkoja) tuskin ilmainen
- sitten auto (tämä on halpa koska et tarvi 2000:n euron taksamittaria)
- seuraavaksi ilmoitat trafille miten , missä ja milloin noin pääsääntöisesti työskentelet
sekä hinnoitteluperusteesi (tää on ilmainen)
- tilauskeskukseen älä liity (se on kallista)
- sitten voitkin jo rekisteröidä autosi taksiksi ja vakuuttaa sen ja asiakkaat (kallista)
- sitten ilmoittaudut verottajalle uuden firmasi kanssa, että saat ly-tunnuksen
- muista kirjanpito (tee itse on halvempaa) ja alv-ilmoitukset joka kuun 12 pvä
- eiku tienaamaan ... lepää välillä ettet väsy- Taximan
Ai niin ....meinas unohtua ....Hommaa maksupääte, koska yleisimmät luotto-ja pankkikortit pitää lain mukaan hyväksyä. Nets oy ottaa pienen provikan.
Äläkä hermostu jos joku sotkee auton, olethan asiakaspalvelija.
- MitenMeneeSulla
Miten mullistus etenee? Joko olet miljonääri? Mahtuuko rahat tilille?
- TaksimiesOlen
Kuinka paljon sitä tulosta on nyt tullut? Ihan mielenkiinnosta kysyn. En ole kateellinen loistavasta liikeideastasi ja reitityksestäsi. Itse en kykene samaan.
- tst1963
Arvoisa tuleva taksari, miten hommat menee ?
toivon että et ole jo menevä (konkkaan) taksari. - NykyinenTaksari
Tässähän on mennyt erittäin hyvin :)
Teenn juuri ennätystulosta! Viikon pyörin Uusimaalla ja sitten takaisin viikonlopuksi Helsinkiin! Viikolla tienestejä ennen kuluja tasan 841,20€ tarkalleen. Kulujahan ei paljon auton kulujen lisäksi, sillä maksupäätteenä toimii ilmatteeksi ipad jossa kortit käy 1,95 % provikalla!
Sitten vaan tästä viikonlopuksi ajoja luottoasiakkailta ja tietenkin Uberin dynaamista hinnoittelua seuraan. Pari viikkoa sitten tuli kahden öisen tunnin aikana tienattua se 274,50 € :)
Ja kaikenlisäksi tässä tulee asumitukia 400€ kuukaudessa kun teen tominimen kautta
, sekä puhelin, uusi tietokone ja kaikki kuluina yrityksellä ;)
On se onnea olla itsenäinen taksiyrittäjä Suomessa!- Jokamiesluokka
Älä valehtele. Tule rengiksi Helsinkiin täällä pärjää ulkomaalainenkin kun ajaa 14 tuntia vuorokaudessa ja suomalainen viittii tulla kyytiisi.
- Peetu200
Huikeeeta! enää 500 vuotta kun painelet katuja nuoleskellen niin hyvä tulee! PEUKKU
- Jokamiesluokka
No miten menee. Onko firma pystyssä vielä ?
- TulevaTaksari
Tervehdys, tässä aito ja alkuperäinen TulevaTaksari.
Kerron kuinka on oikeasti mennyt. Ajotulot sisältävät arvonlisäveron.
Heinäkuu 2 832,-
Elokuu 5 387,-
Syyskuu 5 761,-
Lokakuu 4 827,-
Marraskuu tähän mennessä 2 275,-
Eli ihan ok. Töitä olen tehnyt keskinmäärin 24 päivää kuukaudessa.- Renginkengin
Eli noin 200e / päivä. Todennäköisesti pitkillä päivillä. Ja ajon päälle jonkin verran paperitöitä, auton pesemistä ja huoltoja.
Ihan Ok on tietenkin suhteellista, mutta kympin tuntipalkkaa sai kesäduunari jo 20v sitten varastolta ilman yrittäjäriskiä, oman pääoman sitomista ja yrittämisen paperitöitä. - Ltxltx
No joo-o. Eli samoja lukemia kuin minulla verotettavaa tuloa yksin ajamastani lähitaksin autosta samalla työmäärällä. Aika katteetonta siis uhoamisesi alan mullistamisesta.
- Anonyymi
Missähän tää tuloksentekijä on tänään?????
- Anonyymi
Jakomäessä lakimiestiiminsä ja itseajavien autojensa parissa.
- Anonyymi
Hei,
olen ollut lomalla kesä-heinäkuun. Liikevaihtoni a10.7.2018 - 31.5.2019 on ollut yhteensä verollisena 58 296,-
TulevaTaksari
- Anonyymi
Tulosta tehdään olematta ilmoittamatta mitään tulotietoja.
- Anonyymi
Mihinkähän tää reitittäjä katos?
- Anonyymi
Jakomäessä se on, etsii töitä taksinpesijänä.
- Anonyymi
Miten on mennyt? Reitytys toimii ja rahaa tulee?
- Anonyymi
Eikös tää oo nykyisin moniyrittäjä? Taksipesula, taksitarvikemyymälä, oma lakimiestiimi sekä taksivälitystä laatuautoilla huippu lähiöissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös tää oo nykyisin moniyrittäjä? Taksipesula, taksitarvikemyymälä, oma lakimiestiimi sekä taksivälitystä laatuautoilla huippu lähiöissä.
Sama, älä unohda munkkeja.
- Anonyymi
No,miten ne reititykset on tominut?
- Anonyymi
Todella hyvin. Avaan tätä myöhemmin tänään.
- Anonyymi
Tässä faktat toiminnastani.
Liikevaihtoni 10.7.2018 - 31.7,.2019 oli yhteensä verollisena 58 296,- Ensimmäinen tilikauteni josta lomailin kesä ja heinäkuun.
Liikevaihtoni 1.8.2019 -31,7,2020 oli yhteensä verollisena 143 753,-. Toinen tilikauteni. Lomailin tammi-, kesä- ja heinäkuun.
Liikevaihtoni 1.8.2020 alkaneella tilikaudella on tähän menessä 56 876,- euroa sis alv.
Tämä siis yhdellä autolla itse ajamana. Tämän kaiken on mahdollistanut ylivertainen reititykseni. Ei tyhjänä ajoa., laadukas Volvoni, paras mahdollinen asiakaspalvelu sekä edullinen taksani. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä faktat toiminnastani.
Liikevaihtoni 10.7.2018 - 31.7,.2019 oli yhteensä verollisena 58 296,- Ensimmäinen tilikauteni josta lomailin kesä ja heinäkuun.
Liikevaihtoni 1.8.2019 -31,7,2020 oli yhteensä verollisena 143 753,-. Toinen tilikauteni. Lomailin tammi-, kesä- ja heinäkuun.
Liikevaihtoni 1.8.2020 alkaneella tilikaudella on tähän menessä 56 876,- euroa sis alv.
Tämä siis yhdellä autolla itse ajamana. Tämän kaiken on mahdollistanut ylivertainen reititykseni. Ei tyhjänä ajoa., laadukas Volvoni, paras mahdollinen asiakaspalvelu sekä edullinen taksani.Udon tämän
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä faktat toiminnastani.
Liikevaihtoni 10.7.2018 - 31.7,.2019 oli yhteensä verollisena 58 296,- Ensimmäinen tilikauteni josta lomailin kesä ja heinäkuun.
Liikevaihtoni 1.8.2019 -31,7,2020 oli yhteensä verollisena 143 753,-. Toinen tilikauteni. Lomailin tammi-, kesä- ja heinäkuun.
Liikevaihtoni 1.8.2020 alkaneella tilikaudella on tähän menessä 56 876,- euroa sis alv.
Tämä siis yhdellä autolla itse ajamana. Tämän kaiken on mahdollistanut ylivertainen reititykseni. Ei tyhjänä ajoa., laadukas Volvoni, paras mahdollinen asiakaspalvelu sekä edullinen taksani.Paljonko jäi katetta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonko jäi katetta?
80 % verottomasta liikevaihdosta ylivertaisen reititykseni ansiosta.
- Anonyymi
Noh, mikä tilanne Westsendissä?
- Anonyymi
Asun nykyisin Kuusisaaressa. Nyt olen kyllä lomalla Dubaissa. Reititykseni ansiosta minulla on varaa tähän. Onko sinulla suhari?
- Anonyymi
Vieläkö firmasi pyörii vai oletko mennyt nurin?
- Anonyymi
Jokohan tää tietäjä teki konkurssin?
- Anonyymi
Onko tää gotaksi yrittäjä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tää gotaksi yrittäjä?
Todennäköisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2604596Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit422770Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061604Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
- 471119
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116