Outoja ideoita

Olipas outoa keksiä laittaa, epäsiisti ja taatusti sikalanhajuinen Zak Dingle myymään messuille kasvishampurilaisia ja täsmälleen samoissa kamppeissaan, missä pyörii pihallaankin. Se vegetaristien raivokin oli täysin liioiteltua, kun tajusivat Zakin myyneen heille lihaa. Asiakkaat olivat ihan kuin lauma hulluja anarkisteja,
autoa keikuttamassa ja möykkäämässä. Joita tohelo Dingle pakeni paniikissa ja alueelta kaahatessaan vahingoitti Samin yhtäkkiä hihnasta irti päästämää koiraa.
Jotta Lachlan sai esittää koirauhrin hengenpelastajaa, saadakseen siten Dinglelästä hyväksyntää henkisesti sairaan Bellen poikaystävänä. Koska ei edes laatuautonsa heille antaminen Dinglen porukkaa pehmittänyt.

Grilliautoon olisi myyjäksi sopinut paremmin, joku muu hiukan siistimpi työtön.
Vaikka se komea Carlyn ex heila. Mutta tässä sarjassahan ei hygienian perään kysellä elintarvikkeiden kanssa työskenteleviltä. Vaikka Marlon kyllä vaahtosi, samassa jaksossa, pubin jääkaappiin Charityn unohtamasta pilaantuneesta katkarapukormasta. Jolle ilkeä Debs keksi hyötykäyttöä ja vei sen ylimielisen Chrissien korjattuun autoon lemuamaan.

Yhtä ärsyttävän emmerdalemaista oli, aina niin tökerön Davidin lapsellinen kiukustuminen ja viha nuorta kyläkiusaajaa ja Daniakin kohtaan.
Kömpelösti tehty kohtaus, jos David oli muka löytänyt noin helposti ja heti mukiloitavakseen, sen nurmella tajuttoman maanneen pojan ja se, että poika oli ollut tällä kertaa sopivasti liikkeellä ihan yöpöyksin? Ennenkin tätä olen ihmetellyt miksi Davidin pitääkin olla aina tuollainen pelle ja typeryyden huipentuma? Yhtä typerältä vaikuttaa hänen yleensä mutrunaamainen ja tympeä poikapuolensa. Miksi hänenkin on pitänyt jäädä kaupanväen tärähtäneen porukan määrää lisäämään?
Ainoa täyspäiseltä vaikuttava kaupan tiskin takana olleista, on ollut vain Tracyn isä.

12

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • likaisiatemppujaliikaa

      Lyöjä on Tracy. Koko kaupan väki on evvk. Pyörivät siellä niin, että sponsorin pakaste tuotteet näkyvät. Eiväthän ne tympiöt muuta osaa. Tracy suu auki ja tukka väkerrettynä kimittää alaluokkaista slangia. Daavidin rumat tatuoinnit. Pyritään ärsyttämään katsojia.
      Sarjassa esitetään paljon vessaan liityviä asioita jostain syystä tuottajan vaihduttua. Kaupassa on kyltti toilet. Williksen Toiletissa tapahtuu kaikenlaista. Zak ja Lisa heittelivät sian ulostetta. Cain istui pöntöllä asuntovaunussa. Paddy sai mudat,lampaan jätöksiä päälleen. Rhonakin nähdään vielä lehmän ulosteiden sotkemana ja tulee Willapakkaan. Dinglen wc pönttökin hajosi hiljattain. Ällöttävää.
      Moiran farmilla kädet pestään keittiön hanan alla ulkoa tultua ja talon ainoa wc kph on yläkerrassa.
      Katsojan pitää olettaa esim. että Bartonien vuokra-asunnoissa on tilaa yläkerrassa monelle makuuhuoneelle vaikka alakerta on pieni.

    • exexexexoqwxxxzzz

      Kulkukoira teki ison kasan, tortun 💩 Davidin kaupan lattialle ja nosti jalkaa ja kusi Sharman tehtaalla valmiisiin tuote laatikkoihin.
      Nykyisellä IM ex hollyoaks tuottajalla on näköjään tarve keksiä ällöttäviä ja vinksahtaneita ideoita sarjaan.

    • Juhlanpaikka

      Voisivat sen kunniaksi järjestää villapakassa kakka-illan naamiaiset.

    • lkjhgvfbgnhj

      Tracyn isä, eli näyttelijä Michael Praed on näyttelijänä sarjan parhaimmistoa.

      • pppppppppppppppp

        Hän on hyvä, ja hänen suhteensa Meganin kanssa on mielenkiintoista seurattavaa. Näkisin, että he menisivät jonain päivänä naimisiin.


      • Puoliseitsemän

        Ja liittyy ketjun aiheeseen?


      • fghjkhgvf
        Puoliseitsemän kirjoitti:

        Ja liittyy ketjun aiheeseen?

        "Ainoa täyspäiseltä vaikuttava kaupan tiskin takana olleista, on ollut vain Tracyn isä."

        Aloittajan viesti päättyy tällaiseen lauseeseen. Tähän tuon kommenttini heitin. Et sitten viitsinyt tuolta ylempänä olevalta juonenpaljastelijlta kysyä, kuinka hänen paljastuksensa liittyi ketjun aiheeseen, spoilereita varten, kun on omat ketjunsa. Olisiko minun pitänyt oikeasti aloittaa ihan uusi ketju vain ja ainoastaan siksi, että halusin mainita aloittajan mainitseman hahmon näyttelijän olevan hyvä? Sitten taas valitetaan, kun joka asiasta pitää aloittaa uusia ketjuja. Ihme palsta. Tai ei palsta ole ihme, vaan täällä pyörivä porukka. Ja kun joku varmasti taas tämänkin purkauksen kääntää niin, että tässä taas vihataan Roberttia (jonka ylistäminen muuten kummasti aina liittyy aiheeseen kuin aiheeseen), niin sanotaan nyt suoraan, että Hawleyn näyttelijäntaidot eivät vedä vertoja Praedin vastaaville. Praed osaa näytellä vakuuttavasti, kun taas Hawley näyttelee hieman ylinäytellen, ylidramatisoiden.


      • ppppppppppppppppp
        Puoliseitsemän kirjoitti:

        Ja liittyy ketjun aiheeseen?

        Ei kuulu sinulle, miten liittyy aiheeseen. : )


      • batmani
        ppppppppppppppppp kirjoitti:

        Ei kuulu sinulle, miten liittyy aiheeseen. : )

        Sinäkö täällä valitset, mitkä liittyy aiheeseen ja mitä täällä yleensä saa keskustella tai kysellä?


      • VaiLaila
        ppppppppppppppppp kirjoitti:

        Ei kuulu sinulle, miten liittyy aiheeseen. : )

        Leylalla on hyvännäköinen peppu!


      • pppppppppppppppp
        batmani kirjoitti:

        Sinäkö täällä valitset, mitkä liittyy aiheeseen ja mitä täällä yleensä saa keskustella tai kysellä?

        Kyllä. : )


      • pppppppppppppppppp
        batmani kirjoitti:

        Sinäkö täällä valitset, mitkä liittyy aiheeseen ja mitä täällä yleensä saa keskustella tai kysellä?

        Tykkäät minusta salaa kuitenkin : P


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7530
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2959
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1793
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1669
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      117
      1479
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      169
      1429
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1173
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      869
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      764
    Aihe