....kohti vuotta-18 . "Tolokun" kirjoittelijat taas mukaan taipaleelle.
Elämän CV jatkaa yli juhlien......
494
4957
Vastaukset
- aurora5
Kiitos uuden ketjun aukaisusta. Ainahan se helpottaa, kun oma-avaama loppuu. Vastuu se on pienikin vastuu.
Shamaanista vielä. Oikein voimissaan mies tuntuu olevan. Saimme selityksen siihenkin, miksi hänen uusimmat kirjansa käsittelevät ortodoksikarjalaisuutta. Sattui niin, että Heikin perheen naapureina hänen lapsuudessaan asui Suojärveltä muuttaneita evakkoja, joitten "pomilointia" pilkattiin oikein olan takaa Heikin isän johdolla. Uudet kirjat ovat eräänlainen anteeksipyyntö. Sattuipa yleisössä olemaan entisten naapureiden jälkeläisiä ja sopu tuli hyvinkin sinetöidyksi.
Tunnustipa Heikki, että rajantakainen karjalan kieli on kauniimpaakin kuin "meijän savokarjalainen lottuutus."- city_wee
No eihän näissä vastuita tarvitse kantaa, kirjoitellaan se mikä kirjoitellaan.
Mielenkiintoisen pointin heitit joka ehkä nyt selvitti vähän taustaa sille miksi isoisäni mainitsi rajantakaa tulleista, "hospoti pomiloijiksi". Isoäitinihän oli myös osittain ,tai hänen isänsä oli jostain sieltä vanhan rajan takaa tulleita ortodokseja. Ja sai osansa "ivailusta" mieheltään vaikka olikin tälläpuolen syntynyt.
Siellä siis tavallaan "historian kädenpuristus" tapahtui.
On muuten soljuvaa ja mukavan kuuloista kun vaikkapa kuuntelee Ylen P-Karjalan kautta karjalan kieliset uutiset. Ja ne tulevat nimenomaan sillä valtakielellä eikä murteilla joita sekin kieli useita sisältää. - Cee-Lila
Minkäslaista se karjalan kieli sitten on? Esim anoppi oli Valkjärveltä rajan takaa ja hän ei juuri karjalaa puhunut. Siskonsa kylläkin sellaista, että hyöko männiit ja hyöko tulliit, taikka että tyttölöi. Taas se karjala mitä esim Heli Keinonen aikoinaan lauloi kuten valgie neitsyt jne. on jo aika erilaista, mitä U:n karjalaiset sukulaiset puhuivat, vaikka olivatkin heti sodan jälkeen asumassa Hämeessä. Olivat luterilaisia, eivät ortodokseja. Hospoti pomeloi on minullekin tuttu jostain, nyt kun siitä mainitsitte.
- city_wee
Tuoltapa voit kuunnella miltä karjalan kielen uutiset vaikka kuulostaa :))
https://areena.yle.fi/1-4311800?autoplay=true
Kielen elvyttämikseksi myönnettiin 200 tuhannen euron määräraha. Aika mukavaa kuunneltavaa.... - aurora5
On siis olemassa kaksi Karjalaa ja kaksi karjalan kieltä. Tämänpuoleinen karjala ei poikkea paljonkaan savon murteesta, kun taas rajantakainen Petroskoissa puhuttu ortodoksien karjala ei ole murre vaan oma suomensukuinen kielensä kuten vaikkapa viro. Se on juuri sitä websin uutisten ja Heli Keinosen laulun kieltä. Minun anoppini syntyi Inkerissä Pietarin lähellä ja varttui Kannaksella, mutta oli luterilainen, luterilaisen papin tytär ja puhui suomen karjalaa. Samanlaista kuin kannakselainen Rokka Tuntemattomassa.
Turunen kertoi, kuinka Suomeen sodan jälkeen paenneet Venäjän karjalaiset kohtasivat ihmetystä esim. kirkollisilla tavoillaan. Ortodoksien kirkossa ei ollut penkkejä kuten luterilaisissa ja "saarna" oli jonkinlaista hymisevää puhelaulua, juuri sitä hospodi pomeluita.
Kyllä muuten ihan tavallisetkin sisäsuomalaiset pilkkaavat toisenheimoisia. Turun puolesta oleva isäni ivaili Iisalmesta Pohjois-Savosta kotoisin olevaa äitiäni. Länsisuomalaiset ovat olevinaan jotenkin parempaa väkeä, sen käsityksen sain lapsena eivätkä kesät Hämeessä käsitystä kovin paljon parantaneet. - city_wee
Siellä meikän kesäkunnassa ja synnyinpitäjässäkin vahvana ennen oli ortodoksien edustus, joka nyt on jäseniltään hiipunut aika tavalla. Taipaleen ortodoksinen srk ja sen toiminnan jatkumisena suunnitteilla on paljon isomman alueen ja useiden ort.srkuntien yhdistymishankkeet. Saattoi suunnitelmat kattaa lähes koko maakunnan vastaavat yhteen.
Niin , kylhä myökii ain ollaan savolaisil hattu uamul piähän kierrettynä, ohan hyö sen verta kierova eläjee....... - aurora5
city_wee kirjoitti:
Siellä meikän kesäkunnassa ja synnyinpitäjässäkin vahvana ennen oli ortodoksien edustus, joka nyt on jäseniltään hiipunut aika tavalla. Taipaleen ortodoksinen srk ja sen toiminnan jatkumisena suunnitteilla on paljon isomman alueen ja useiden ort.srkuntien yhdistymishankkeet. Saattoi suunnitelmat kattaa lähes koko maakunnan vastaavat yhteen.
Niin , kylhä myökii ain ollaan savolaisil hattu uamul piähän kierrettynä, ohan hyö sen verta kierova eläjee.......Savolaisten kiero maine perustuu siihen, että villeillä kaskimailla yksittäinen pelto-omaisuus oli helppo piilottaa verottajalta. Tämän luin tänään Hesarista.
Ja jos veronkantaja ottaa tietyn heimon silmätikukseen, niin selvähän se, kierojahan ne on.
Taas oltiin muuten häntäpäässä liikennemäärärahojen jaossa. Siinä vasta hävytöntä yhden maakunnan alasajoa, kai tarkoituksella. - city_wee
aurora5 kirjoitti:
Savolaisten kiero maine perustuu siihen, että villeillä kaskimailla yksittäinen pelto-omaisuus oli helppo piilottaa verottajalta. Tämän luin tänään Hesarista.
Ja jos veronkantaja ottaa tietyn heimon silmätikukseen, niin selvähän se, kierojahan ne on.
Taas oltiin muuten häntäpäässä liikennemäärärahojen jaossa. Siinä vasta hävytöntä yhden maakunnan alasajoa, kai tarkoituksella.Jaa sellaista historiaa "kieroudesta" :) Kah voepha tuo olla nuinniin tahi olla olemattae.
Enemmän se jo meidän aikaan on ollut hyväntahtoista , leikkimielistä piruilua meijän ja savolaesten välillä.
Huvitti kun yks siskoista sinne muutti asustamaan niin lankomiehen kanssa kova vääntö maakuntien yhdistyessä kumpaako sitä nyt ollaan. Päädyttiin yksissä tuumin että olokoon se raja vielähi siin Tuusniemen sillassa niinkun siihennii asti. Nyt ei vuan ennee passiva tarvihe jos yl tulloo. Eikkään laastariva.
Tuo ei kai uutta, niissä määrärahoissa? Tarpokoot mummot ja taatat umpihankea ja työllliset menköön millä ja milloin sattuvat pääsemään. - aurora5
city_wee kirjoitti:
Jaa sellaista historiaa "kieroudesta" :) Kah voepha tuo olla nuinniin tahi olla olemattae.
Enemmän se jo meidän aikaan on ollut hyväntahtoista , leikkimielistä piruilua meijän ja savolaesten välillä.
Huvitti kun yks siskoista sinne muutti asustamaan niin lankomiehen kanssa kova vääntö maakuntien yhdistyessä kumpaako sitä nyt ollaan. Päädyttiin yksissä tuumin että olokoon se raja vielähi siin Tuusniemen sillassa niinkun siihennii asti. Nyt ei vuan ennee passiva tarvihe jos yl tulloo. Eikkään laastariva.
Tuo ei kai uutta, niissä määrärahoissa? Tarpokoot mummot ja taatat umpihankea ja työllliset menköön millä ja milloin sattuvat pääsemään.Täällä kaupungin herrat ovat saaneet päähänsä purkaa koko linja-autoaseman. Tarpeeton se onkin. Hankkikoot köyhät niiden viiden kuuden linjurivuoron tilalle oman auton. Junahan ei kaksine vuoroineen pysty korvaamaan mitään. Ukot ja mummut umpihankeen siitä, mutta eikös työikäisten pitäisi päästä etsimään töitä Nurmeksesta tai Joensuusta?
Toivottavasti laittavat puretun aseman paikalle pienen sadekatoksen edes, että lasten koulukirjat eivät kastu. Lapsille ne vähätkin linjurivuorot ovat välttämättömiä. - city_wee
aurora5 kirjoitti:
Täällä kaupungin herrat ovat saaneet päähänsä purkaa koko linja-autoaseman. Tarpeeton se onkin. Hankkikoot köyhät niiden viiden kuuden linjurivuoron tilalle oman auton. Junahan ei kaksine vuoroineen pysty korvaamaan mitään. Ukot ja mummut umpihankeen siitä, mutta eikös työikäisten pitäisi päästä etsimään töitä Nurmeksesta tai Joensuusta?
Toivottavasti laittavat puretun aseman paikalle pienen sadekatoksen edes, että lasten koulukirjat eivät kastu. Lapsille ne vähätkin linjurivuorot ovat välttämättömiä.Jospa ne se yhden tien sillointällöin jopa auraisivat talviaikaankin? Niin muuten sieltä lähimmästä kaupungistakin itse asema jäi, mutta matkahuolto ja kahvio siitä hävisi. Alakerrasta lähti silloinen Siwa ja Alko muihin tiloihin. Tai Siwa lopetti ja kaksi matkahuollon noutopistettä on sentään, toinen kaupungin laidalla k-marketissa ja toinen keskustassa kirppiksen tiloissa.
Jätti ne sentään linikka-assalle katoksen missä värjötellä. Vuoroja kyllä sieltä koukkii melkein krt/tunnissa isompiin kaupunkeihin, Jsn-Kuopio reitillä. Sivukylille ei kyllä ole kuin vuoro aamulla ja ipäivällä takaisin, nekin kouluaikoihin. Kesällä ei mitään nuorillekaan vaan aina on jonkun oltava viemässä ja hakemassa vaikkapa eri harrastuksiin.
"Mummo-ja pappa"- kyyti kai palvelusetelillä kerran/ vko keskustaan taksilla.
- Cee-Lila
Kiitos Websille uuden avauksesta ja Auroralle entisestå. Joulua kohti mennään ja kohta sen ohitse .
- city_wee
Hypätääs tänne kun entinen meni täyteen.... joo se siis kysyy vaihdetaanko Doc-tiedostosta Pdf-tiedostoksi. laita vaan jep jep.....
- amummu
Kiitokset osallisille vanhan "hautaamisesta" ja uuden synnyttämisestä.
Minäpäs kävin äsken toisen kerran katsomassa Tuntemattoman. Tyttö halusi, vanhemmillaan ei ollut aikaa, niin minä läksin. Mitäs muuta tärkeämpää olisi ollut. Meillä on tytön kanssa ollut monet pitkät keskustelut Suomen sodista. Ne ovat olleet koulussakin käsittelyssä, ja nyt tämän elokuvan ja hänelle pikkujoululahjaksi ostamamme kirjan kanssa hän on asioita tuumannut kovasti. Ymmärtää kyllä, että elokuva ei ole dokumentti. Kuulemma kaverinsa ihmettelevät hänen intoaan po.elokuvaan, mutta tyttö sanoi ihmetelleensä vastaavasti kavereiden intoa johonkin Cheeckiin, Jenni Vartiaiseen, jne. Mahtavaa, kun tuon ikäinen pystyy erottautumaan nuorison valtavirrasta ja perustelemaan sen.
Nyt pitää lähteä unten maille. Huomenna on edessä pakastimen siivous. Olen sitä siirtänyt kesästä saakka, mutta nyt se on pakko tehdä. Muuten ei hyvä heilu; menee kinkut ja muut sapuskat ite eestään. Kaunounia jokaiikalle!- aurora5
Minun lapsuudessani, jolloin telkkaria ei ollut eikä nykyisenlaista idoli- ja julkkiskulttia, käytiin elokuvissa katsomassa villin lännen filmejä, luettiin tarzaneita ja poikakirjoja siinä kuin tyttöromaanejakin. Lempikirjani oli kodin kirjahyllystä löytynyt Aarno Karimon Kumpujen yöstä, tuhansien vuosien historia, jonka kuvissa miekkailtiin, upotettiin ihmisiä suohon ja muuta hurjaa. Joissakin kodeissa "julmimmat" kirjat toki siivottiin pois lasten ulottuvilta, mutta ei meillä, jossa kaikki olimme kovia lukijoita. Ei myöskään kielletty "poikamaisista" leikeistä. Muistan ikuisesti kesäiset inkkarisodat, rosvot ja poliisit, joissa tytöillä oli yhtä hyvät roolit kuin veljilläkin.
Siksi en yhtään ihmettele a-mummun pojantyttären kiinnostusta Tuntemattomaan sotilaaseen. Sama viehtymys sotaan ja seikkailuun on tytöillä kuin pojillakin. Tuommoinen laatukirja lisäksi kehittää lapsen kielentajua ja opettaa hakeutumaan lisää hyvän kirjallisuuden pariin. - amummu
aurora5 kirjoitti:
Minun lapsuudessani, jolloin telkkaria ei ollut eikä nykyisenlaista idoli- ja julkkiskulttia, käytiin elokuvissa katsomassa villin lännen filmejä, luettiin tarzaneita ja poikakirjoja siinä kuin tyttöromaanejakin. Lempikirjani oli kodin kirjahyllystä löytynyt Aarno Karimon Kumpujen yöstä, tuhansien vuosien historia, jonka kuvissa miekkailtiin, upotettiin ihmisiä suohon ja muuta hurjaa. Joissakin kodeissa "julmimmat" kirjat toki siivottiin pois lasten ulottuvilta, mutta ei meillä, jossa kaikki olimme kovia lukijoita. Ei myöskään kielletty "poikamaisista" leikeistä. Muistan ikuisesti kesäiset inkkarisodat, rosvot ja poliisit, joissa tytöillä oli yhtä hyvät roolit kuin veljilläkin.
Siksi en yhtään ihmettele a-mummun pojantyttären kiinnostusta Tuntemattomaan sotilaaseen. Sama viehtymys sotaan ja seikkailuun on tytöillä kuin pojillakin. Tuommoinen laatukirja lisäksi kehittää lapsen kielentajua ja opettaa hakeutumaan lisää hyvän kirjallisuuden pariin.Mekin kovasti patistamme lapsia lukemaan. Kirjat ovat oiva tapa kehittää kielenkäyttöään, saada tietoa ja käsitystä maailmasta, ihmisistä ja heidän ajatuksistaan. Tietysti telkkarikin auttaa, mutta lukiessa oma mielikuvituskin kehittyy, kun taas kuva on tuote, joka usein on jo valmiiksi pureksittu.
Aika paljon he ikäisekseen ovatkin lukeneet, vaikka äitinsä aina moitti x-miestään ajan tuhluusta, kun luki. Hän itse lukee vain ammatti- ja kuntoilulehtiä. Lasten kanssa lukemisestakin on käyty pitkiä keskusteluja. Lukevat molemmat nyt ahkerasti, koulukin siihen onneksi patistaa. Äikkä onkin molemmilla hyvin hanskassa.
Meinaankin tytölle neuvoa seuraavaksi Täällä Pohjantähden alla-trilogian. Hän on kovasti senkin kuvaaman aikakauden asioista kysellyt niin, että itsekin olen joutunut kaivamaan apua selostuksilleni, kun muistista ei enää irtoa tarpeeksi.
- city_wee
Huomenta ja katos vaan, amummu ollut" sotimassa" taas :)
Aika harvinaista että tuon ikäistä tyttöä kiinnostaa noinkin silloiset ajat historiasta. Tosiaan valtavirrasta poikkeavaa.
Eipä oikein "kaunounia" tullut silmään, ja aika pyörimistä muutenkin sillä monet "seikkailut" mielessä kävi ihan hereillä viime yönä. Yöllä tuli tätä meidän aikaa tasan vuosi kun eräs "Vanukki" poistui maalliselta vaellukseltaan. Ja turhankin nuorena. Mutta ei siitä enempää.
Ceelle pitää sanoa että ellet tullut sinuksi sen Sumatran kanssa niin poista se ohjelmista sitten pois. Käytät chromea niiden pdf_tiedostojen avaamiseen sillä se toimii ihan ilman oheislukijoita. Klikkaat sitä hiiren oikealla sitä tiedostoa > avaa sovelluksessa> valitse chrome> ja klikkaat OK tai avaa.
Se Adoben Acrobat on myös raskas ohjelma ja aika tietoturvariskikin ja sitä on kehoitettu poistamaan koska sitä ei juuri mihinkään tarvita. Adoben Flash Playeria vielä tarvitaan koska mm Yle ei ole siitä voinut luopua. Muitakin sivustoja on vielä jotka käyttävät tuota kuvien ja vaikka musiikin esittämiseen vaikka olisi paljon nykyaikaisempia kuten HTML5-jota esim. YTube käyttää.- sama_wee
korjaus: "klikkaat sitä..." >> Klikkaat sillä hiiren......
- amummu
Noita pois lähteneitä on meilläkin juuri näinä aikoina muisteloissa. Viimeisimmistä, surullisimmista tapauksista, pienten lasten vanhemmista, on vain reilu vuosi. Sellainen saa aika synkäksi. Jotenkin tuntuu, että pojan perheen hajoaminenkin on aika pientä sen rinnalla.
Mutta nyt olen muutaman tunnin onnitellut itseäni ihan kädestä pitäin: sain pakastimen sulatettua ja siivottua, ja hävitettyä sieltä kaikki epämääräiset "tallenteet". Minulla on huono tapa piilotella pakkaseen syömisten jämiä motolla: kyllä minä muistan, mitä paketissa on. Eli en pakkauksiin kirjoita, mitä ovat syöneet, mutta muisti toimii niin kuin toimii, huonosti.
Tänään pistinkin sitten kaikki epämääräiset menemään bioroskikseen. Muutaman nyttyrän otin sisälle sulamaan - ja yllättämään. Niistä löytyikin herkkuja: pari viimevuotista joulutorttua, kolme korvapuustia ja kaiken huipuksi kunnon kimpale viime kesäistä naudan sisäfileetä, josta saimme uuniperunoiden, salaatin ja punaviinin kanssa herkullisen aterian. Poroakin olisi ollut aika paljonkin, mutta poro kun vähärasvaisena säilyy vuositolkulla, niin siihen emme kajonneet nyt. Jotainhan pitää syödä joulun jälkeenkin, sitten kun kinkun luukin on kaluttu (paitsi että meidän kinkussa ei ole luuta, jos itse suolaisin niin silloin olisi potkakin mukana).
Saunasta tulin justiinsa, ja nyt aion vielä kiittää itseäni tuosta päivällisestä urakasta, siirtämällä joulukakun teon huomiseen. Sen sijaan otan hyvän löhöasennon kakkostelkkarin edessä ja ryhdyn ensin vahtaamaan saksalaista polliisijuttua ja sen jälkeen joulumielikonserttia. Huomenna on uusi päivä tekemättömiä hommia varten. Nyt tuli jo hoppu. Kello käy. Hyvää iltaa!- city_wee
Sitä vain vedellään viintä ja vilettä ääntä kohti , melekosen epistä touhua. No "kateellisen" puheita nämä kun itte tyytyminen eilisen sopan osaan II. Ja just sen takia ettei aina pakkaseen laittais purnukoita liiaksi.
Toisaalta ei niin vähääkään viitti tehdä että kertanokkimisella aina menisi.
Tää päivä ny meni hönöttäissä sitä sun tätä eikä mitään kuvallista oikein saanut aikaiseksi mutta ei kai tuo haitanne.
Poika kävi "palosireenin" kanssa niin sovittiin tulevan pyhän hommat sileiksi. Tulikin paljon keposempi olo heti, lompakkoon :)) - aurora5
Huomenta
Täälläkin ollaan vaiheessa Eilisen sopan osa II. Ei oikein viitsi jouluruokia ostaa kuutta päivää ennen. Pakastetulle kinkullekaan ei ole tarvetta, sillä pääruoan aion tehdä muusta kuin sianlihasta, ja sen ostan tuoreena aatonaattona. Omaan pikku pakkaseeni ei kinkku edes mahdu.
Ruokamuisto lapsuudesta: kaupunkikeittiön tiskipöydällä kökötti sian pää. Oletan että aarteen metsästyksessä mustan pörssin tiskin alta`vanhemmat olivat nähneet paljon vaivaa. Sian poskilihoista tehty syltty oli hyvää, rasvaista ja pehmeää, unelmasyötävää. Nykyään sanottaisiin lohturuokaa.
Toisen sianpään näin muutama vuosi sitten M:lan kotimme takapihalla, jonne penkkaripäivää lähikoulussa viettäneet abit olivat sen hylänneet peloteltuaan sillä ensin opettajia.
Köyhän Suomen ja hyvinvointi-Suomen välinen kuilu erottui tässä mielestäni varsin kuvottavalla tavalla.
Ostoksille täytyy kuitenkin lähteä, jotain lahjantapaista, vaikka vaikeaa se on aikuiselle, jolla on kaikkea. Akkuporakoneen ikuisia aitaprojekteja varten olen luvannut, mutta se on parempi hankkia saajan kanssa yhdessä.
Nyt keksin. Myrttisen suolakurkut, kurpitsasalaatin ja hillosipulit voi nyt jo ostaa. - city_wee
aurora5 kirjoitti:
Huomenta
Täälläkin ollaan vaiheessa Eilisen sopan osa II. Ei oikein viitsi jouluruokia ostaa kuutta päivää ennen. Pakastetulle kinkullekaan ei ole tarvetta, sillä pääruoan aion tehdä muusta kuin sianlihasta, ja sen ostan tuoreena aatonaattona. Omaan pikku pakkaseeni ei kinkku edes mahdu.
Ruokamuisto lapsuudesta: kaupunkikeittiön tiskipöydällä kökötti sian pää. Oletan että aarteen metsästyksessä mustan pörssin tiskin alta`vanhemmat olivat nähneet paljon vaivaa. Sian poskilihoista tehty syltty oli hyvää, rasvaista ja pehmeää, unelmasyötävää. Nykyään sanottaisiin lohturuokaa.
Toisen sianpään näin muutama vuosi sitten M:lan kotimme takapihalla, jonne penkkaripäivää lähikoulussa viettäneet abit olivat sen hylänneet peloteltuaan sillä ensin opettajia.
Köyhän Suomen ja hyvinvointi-Suomen välinen kuilu erottui tässä mielestäni varsin kuvottavalla tavalla.
Ostoksille täytyy kuitenkin lähteä, jotain lahjantapaista, vaikka vaikeaa se on aikuiselle, jolla on kaikkea. Akkuporakoneen ikuisia aitaprojekteja varten olen luvannut, mutta se on parempi hankkia saajan kanssa yhdessä.
Nyt keksin. Myrttisen suolakurkut, kurpitsasalaatin ja hillosipulit voi nyt jo ostaa.Melkein samaan aikaa postattiin.
Kyllä hyvin muistan kun sianpää aikoinaan suolavedessä lillui ja siitä tehtiin sitten just sitä huippuhyvää "sylttyä", tai aladoobiksi kai sitä meillä sanottiin.
Sehän oli ihan huippuherkkua kotona tehtynä ja leivän päällisenä. Kaupoissa nykyisin olevat ovat enemmän liivatemössöä kyllä.
Vähiin jää täälläkin hankittavat kun poika tekee ja laittavat syömiset sinne. Hih, no lanttu-ja porkkanalootat pitää sitten varata, vähän voi vaikka valmiskinkkua ottaa pyhiksi ja piirakoit.
Kaksi lahjaa hankittu ( kalliimman puoleisia kyllä) joilla käyttöä varmasti on useaksi vuodeksi. Ja Kaksi saa sitten kirjekuorena.
- city_wee
Hiijen "Luvattu maa" (Exodus) , no nyt tämä mielessä ollut ( lue unohduksissa) putkahtikin yht`kaikki radiosta tulemaan, Rocktoimittajan illallisella :)) Kuulinko jostain....kääääk ! ?
https://www.youtube.com/watch?v=qlBf4J_WWHE
Mutta tää porukka kyllä vetää ihan jees näin kaiken huonon musan ystävän suupieliä korviin, monellakin kipaleella.
Jos yöunet meni niin valitukset käsitellään ens vuoden puolella, Öitä....... - city_wee
Taisi mennä monen yöunet "exodukseen" ja nyt uinutaan :) No ittekin vetäis aamun vähän "pitkällä kaavalla" kun ei mihinkään, ei niin mihinkään hoppua.
Tuol se eilen nähtiin, se länsisuomalainen osaaminen ja laatu. Varmaan perä-seinäjoen putkivilunki asentanut ne Vaasan hallin ilmastointiputket. Eihän ne katossa pysynyt kun pojat jyräytti bassot päälle.
Siin olis monelle pahimmillaan voinut tulla Raskas Joulu.. - Alkuperäinen-Rapu
Tänään on jo aivan keväinen ilma. Aurinko paistaa ja näyttää keväisen utuiselta.
Tulin juuri kotiin taakkojeni kanssa. En ymmärrä miten tuota kannettavaa kertyy aina noin paljon. En ole edes jouluna kotona, joten ei tarvitse kovin paljon kotiin laittaa jouluruokia ja tytär, jonka luona meidän koko porukka viettää aattoa, niin hän ei halua että tuon mitään muuta kuin itseni. Menen sinne jo lauantaina.
Minulle tuli eilen yllättäen vieraita. Ensin yksi ja kun hän oli lähtenyt, niin sitten vielä yksi. Osasin odottaa heidän käyntiään, mutta vasta tällä viikolla. Hyvä että olin edes pukeissa jollakin tapaa, kun luulin että sunnuntaina ei tule kukaan, eikä minun tarvitse mennä minnekään.
Nyt menen leipomaan yhden suklaamurukakun ja laitan perunat kiehumaan. Lihapullia on vielä.
Ostin hyvin kauniin punaisen joulutähden. Nyt on sitten silmäniloakin.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!- city_wee
" En ymmärrä miten tuota kannettavaa kertyy aina noin paljon..."
En kyllä minäkään,,, siis ymmärrä kuinka yksi ihminen hushålliin raahaa puoli prismaa Malmilta kahdesti viikossa ?? :))
Tuleeks nuo lihapullit ja perunat siihen kuakkuun ? - Alkuperäinen-Rapu
city_wee kirjoitti:
" En ymmärrä miten tuota kannettavaa kertyy aina noin paljon..."
En kyllä minäkään,,, siis ymmärrä kuinka yksi ihminen hushålliin raahaa puoli prismaa Malmilta kahdesti viikossa ?? :))
Tuleeks nuo lihapullit ja perunat siihen kuakkuun ?Aivan tosi, ihmettelen jokakerta kun kaupasta tulen, että mihin ihmeeseen kaikki kantamani hukkuu. En edes liho, vaikka kai minä ne suurinpiirtein itse jonnekin kulutan.
Ei, lihapullat eivät tulleet "kuakkuun" - kuakusta kyllä näytti tulevan herkullinen, otin sen juuri uunista. Hyvät on tuoksut! - city_wee
Joo joo, siinäkin taas yhtä nälkäistä härnätään joka "lirukeitolla" ja aamupuurolla on päivän ähissyt.
Mutta on nuo suklaan peijoonnit aika koukuttavia......... :)
- amummu
...ja sitä vilettä riittää vielä täksikin päiväksi, oli sen verran reilu pala tuo pakastimesta löytynyt köntti!! Vaikka en ole vegaani eikä minusta sellaista tule, jos itse päättää saan, niin lihan syönti on kyllä vähentynyt huushollissamme. Siippa tykkää erilaisista makkaroista, joihin minä taas en niin saa makua. Grillimakkara, nakkikastike ja siskokeitto menevät oikein hyvin, mutta muut sortit vähän huonommin. Mutta kyllä niitäkin sitten syö ennen kuin nälkää näkee. Välillä käykin sitten niin, että minä syön kalaa ja siippa jotain makkararuokaa; hän kun ei vesieläviä voi syödä lainkaan. Jos eläisin yksin söisin luultavasti vain kalaruokia.
Kettisriiviö tuli hoitoon, eikä mistään tekemisistä oikein tule nyt mitään. On semmoinen huheltaja, että jos se ei nuku, niin kaiken aikaa pitää vahtia sen tekemisiä; on milloin mitäkin puremassa. Mieluisaa evästä etenkin ovat siipan kengät:))
Piti tänään menemäni yhteen isompaan kauppakeskukseen, hakemaan lapsille toivomiaan juttuja, mutta en nyt sitten mene, kun koira tuli. Niihin paikkoihin pitää rynnistää jo heti aamusta, jos aikoo selvitä ilman tuskan hikeä. Toisaalta kävi tuuri siinä mielessä, että kun taas melkein koko yön valvoin niin saatoin aamulla vähän paikata unen puutetta ennen ukon tuloa. Illemmalla pitäisi joulukakun lisäksi vielä leipaista joulupullat. Yleensä teen ne "viimeisillä voimillani" aatonaattoiltana juuri ennen kinkun uuniin työntämistä. Nyt aattelin, että po. homman voisi tehdä kaikessa rauhassa ilman niskaan puhaltavaa porsasta.
Olipa tuossa vaasalaisessa onnettomuudessa onni mukana, ja raskas joulu ihan realitynä jäi syntymättä. Aika kummaa, että tuollaista pääsee tapahtumaan. Hallihan on aika vanha, niin luulisi, että tarkastuksia olisi tehty.
Mielenkiintoinen on myös syntynyt soppa tiedustelujutusta. Äkkiseltään tuli mieleen, että tavallisten ihmisten suurin huoli on sähköpostien sieppaus. No, ei kai sentään niin. Itse en ainakaan olisi moksiskaan jos viestejäni joku ihan ulkopuolinen viitsisi lukea. Mutta minähän en olekaan maailman, en edes asuinkyläni napa.
Mukavaa jouluviikon aloittelua!- city_wee
Kehutaan vieläkin pirusvien villeillä sieltä :(
Meikä heittää kevyesti vain sipulikeitolla, egulilla ja rukiisella leivällä, nyyh......
Kjeh, sitten voikin lenkin jälkeen illan natustaa suklaatia yllinkyllin ;))
Aika hupaisia piirteitä tuossa tiedustelukeississä. Voi voi toimittajaparkaa, olikohan vielä vasaroitu kovalevy HDD josta nyt ei pikkuvasaroinnilla häviä mitään ? Jopa useasta kohdin läpiporatuista saavat tiedot koottua talteen.
Juu, olihan siellä hallissa tuuriakin että ei tullut kertarysäyksellä alas vaan ihmiset ehtivät lähes kokonaan alta pois. Ja siinä etteivät ne sähköpiuhat pimahtanut kait poikki.
- Cee-Lila
Meidän touhutytsy vietiin juuri Itikseen johonkin peuhapaikkaan väsyttämään itseään. Päikkärit jäivät eilen väliin tänne tulon takia ja siksi nukkui 13 tunnin yöunet, eli ei nukuttanut tänänkään siihen aikaan kuin normaalisti. Hänen kanssaan on koko ajan tehtävä jotain, että viihtyy. Välillä tosin katselee omia lastenvideoitaan omalta tabletiltaan.
- city_wee
Tervehdys sinnekin...... Joskus noilta pitää saada "virtaa" vähemmäksi niin sitten uni maistuu. Toisin kun meikän, pitäis kai tässä iskee ittesä laturiin että lenkille sais taas ruppinsa komennettua.
Niin teille tuli vieraat ja taisi Uulla olla merkkipäiväkin vknloppuna?
Saitkos mitään tolkkua siitä pdf_hommasta? Nyt sulla taitaakin olla apuja siellä joka selvittää sen homman sinulle.
Hehehhee, älä ainakaan vasaroi kuten hesarin toimittaja :)) Kai virrat päällä tai akku sisällä vasaroi "kovalevyä" , ettäs savut lähti! - Cee-Lila
city_wee kirjoitti:
Tervehdys sinnekin...... Joskus noilta pitää saada "virtaa" vähemmäksi niin sitten uni maistuu. Toisin kun meikän, pitäis kai tässä iskee ittesä laturiin että lenkille sais taas ruppinsa komennettua.
Niin teille tuli vieraat ja taisi Uulla olla merkkipäiväkin vknloppuna?
Saitkos mitään tolkkua siitä pdf_hommasta? Nyt sulla taitaakin olla apuja siellä joka selvittää sen homman sinulle.
Hehehhee, älä ainakaan vasaroi kuten hesarin toimittaja :)) Kai virrat päällä tai akku sisällä vasaroi "kovalevyä" , ettäs savut lähti!Juu, oli U:lla synttärit lauantaina. Sunnuntaina tuli vieraat, ei kun tutut, eli omaa perhettä vain. Kyllä minä siitä sumatrasta ihan tykkään, avaa ainakin ne pdf-tiedostot, vaikka saoit, että avaa muutenkin, mutta minulla aina niskuroi. Nyt näyttää aukeavan heti ilman että lykkää taas sitä samaa, että liian monta tiedostoa auki, vaikka ei taatusti ollut. Ja lykki aina sellaisen sivun esiin, jonka olin mielestäni jo poistanut, ainakaan se ei ollut minulla enää pdf-tiedostossa nähtävissä, mistä lie kovalevyn uumenista aina sen haki.
Pitäisiö minun vasaroida lekalla entisen Dellini kovalevy, etteivät siellä olevat mahdolliset pankkitietoni joudu vieraisii käsiin. Pankkitietoni olivat jo silloin samat kuin nykyään. Siis vuonna 2003, milloin edelisen otin käyttöön ja jossa on se XP. Tuossa se järkäle seisoo tietokonepöytäni alatasolla, kun tämä uusi ei sitä edes tarvitse. Nyt on pojanpoikani apunani täällä, mutta en ole vielä rasittanut häntä tietokoneasioillani. On tilannut itselleen järeän pelikoneen, pappa betalar, vai kuuluuko tuo r tuohon? En osaa enää ruotsiakaan juuri yhtään. Appi aina korjaili sanomisiani, siitä kammo. - city_wee
Cee-Lila kirjoitti:
Juu, oli U:lla synttärit lauantaina. Sunnuntaina tuli vieraat, ei kun tutut, eli omaa perhettä vain. Kyllä minä siitä sumatrasta ihan tykkään, avaa ainakin ne pdf-tiedostot, vaikka saoit, että avaa muutenkin, mutta minulla aina niskuroi. Nyt näyttää aukeavan heti ilman että lykkää taas sitä samaa, että liian monta tiedostoa auki, vaikka ei taatusti ollut. Ja lykki aina sellaisen sivun esiin, jonka olin mielestäni jo poistanut, ainakaan se ei ollut minulla enää pdf-tiedostossa nähtävissä, mistä lie kovalevyn uumenista aina sen haki.
Pitäisiö minun vasaroida lekalla entisen Dellini kovalevy, etteivät siellä olevat mahdolliset pankkitietoni joudu vieraisii käsiin. Pankkitietoni olivat jo silloin samat kuin nykyään. Siis vuonna 2003, milloin edelisen otin käyttöön ja jossa on se XP. Tuossa se järkäle seisoo tietokonepöytäni alatasolla, kun tämä uusi ei sitä edes tarvitse. Nyt on pojanpoikani apunani täällä, mutta en ole vielä rasittanut häntä tietokoneasioillani. On tilannut itselleen järeän pelikoneen, pappa betalar, vai kuuluuko tuo r tuohon? En osaa enää ruotsiakaan juuri yhtään. Appi aina korjaili sanomisiani, siitä kammo.Äääääh, sainpas ahterini ulos ja reipas kasin lenkki tuli raapaistua....
No hyvä vaikka se chrome kyllä avaa muutenkin. Noissa tiedostoissa on se että kun jostain tallennat/ lataat niin se kansio jää siihen tiedostoon vaikka nk. "poistat" sen. Tai se jää levylle temp- eli väliaikaiskansioon josta voi esille tulla. Siksi pitäisi katsoa kun selaimen historiaa poistaa niin siellä asetuksissa on myös että tyhjentää väliaikaistiedostot samalla.
Sumatra luo oman tiedostonsa niistä mitä olet avannut sillä. Sen tiedostosta voit poistaa kyllä jos et tarvitse tiedostoa enää. Siinäkin ladatut/ tallennetut säilyvät silti koneen tiedostossa mihin olet ne tehnyt.
Kyllä tietysti leka on sellainen "poistotyökalu" , etenkin jos levyn kuoret avaa ja sitten sitä tarjoaa niin harvapa harrastelija lähtee enää kalliisti tietoja sieltä workkimaan. Mutta kyllä helpommallakin pääsee. Tiettyjä ohjelmia on joilla ylikirjoitusta tehdään jolloin levy varmasti puhdistuu.
Joissain koneissa on Biosissa mm. Security- osion alla kohta Disk Sanitizer jolla voi optimoidusti ajaa levyn tiedoista puhtaaksi. Omasta Dellistä en sitä löytänyt kyllä. Sen pääsee tarkastamaan tässä ainakin käynnistämällä kone painaen koko ajan F2:sta alhaalla.
Tehokas mutta hankalampi DbaN( Debian and Nuke) joka pitäisi ensin polttaa levylle tai tehdä ISO- tiedosto tikulle ja sitten suorittaa ylikirjoitus.
Helpoin , ei fyysinen tappo kovolle on palauttaa kone tehdas-asetuksille ja ladata sekä asentaa nykyinen Ccleaner jossa on ylikirjoitusmahdollisuus "työkalut" -osiossa. Sieltä kun valitsee aseman C ( koko levy) ja ylikirjoittaa 3 kertaa niin ei kukaan mitään ongi esille enää. Se on sitten siinä. - city_wee
Voihan taas tuota .......mistähän syöveristä kirjoitin tuon " (Debian and Nuke" )?
No jostain "muistista" tullut kuitenkin :)) Pitää olla tietysti Darik`s Boot and Nuke tuon ohjelman nimi.
Hih, olikohan se kasin lenkki liikaa? Debian on kyllä mutta on yksi linux-perheen käyttisjakelu.
Tulipa käytyä vielä niin huomasi mokansa. Nyt futea ja öitä.
- ILHSISMTVovatpahoja
Onko normaalia fantasioida pahojen ihmisten väkivaltaisilla, pitkäkestoisilla kidutuksilla?
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Täällä on yöntunteina ollut joku sadisti tuskissaan kirjoittelemassa. Nyt olisi taas ylläpidolle töitä.
No se siitä. Minä aion ruveta pian leipomaan joulutorttuja. Aion viedä yhdelle naapurille niitä, ja eilen leipomaani kakkua joulutervehdykseksi. Hän itse ei leivo mitään ja viettää joulun yksin, kun hänen ainoa lapsensa, sekä miehensä ovat kuolleet.
Sain eilen kutsun Kolmiosairaalaan taas munuaisjuttuni takia. Siinä oli mukana kaavakkeet, jos suostuisin siihen, että labrojani säilytettäisiin Biobankkiin Genotyypityksiä varten (FinGen-hanke). Tänään siitä on Hesarissakin juttua. En nyt osaa vielä päättää mitä teen.
Hesarista puheenollen, niin he ovat hukanneet toiminnon minun omista kommenteistani. En saa niitä esiin omista tiedoistani. Kaikki toimi hyvin, mutta kun HS.fissä oli viime keskiviikkona iltapäivällä kommentointi katkos, joidenkin järjestelyjen takia, niin sen jälkeen ei viestini lataudu. Voin kyllä kommentoida, mutta menee hakuammunnaksi jälkeenpäin hakea, mihin kommentoin.
Olen ollut yhteydessä Hesariin sekä sähköpostin- että puhelimen välityksellä. Joku otti selvää asiasta viime perjantaina ja soitti sitten minulle, että vika on siellä heillä ja sitä selvitellään. Eipä ole korjaantunut vieläkään. Yritin äsken soittaa HS:n asiakaspalveluun, mutta ei sinnekään pääse. On kuulemma teknisiä ongelmia.
Maksan tuoda digilehteä sen takia, että voin kommentoida ja haluan myös löytää kommenttini. Nyt minua suututtaa niin paljon, että olen aivan tosissani ajatellut, että lopetan myös paperi Hesarin tilauksen, jos vika ei pian korjaudu.
Tässä tuli nyt harmitus purettua. Hyvää tiistaita kaikille.- city_wee
"On kuulemma teknisiä ongelmia."
Vai teknisiä, varmaankin... Voisiko vetää ohuen hentoisen johtopäätöksen mistä ne voisivat nyt johtua?
On se hienoo kun ei vuosiin mitään ongelmia sen lehden kanssa :))
- city_wee
Aamupäivää.......
No tuossapa ilmestynyt kysymys ? En tiedä kenelle tarkoitettu mutta jos kirjoittaja omia fantasioitaan kyselee niin kaikki ei ihan ok hänellä.
Eikä nyt yleiselläkään tasolla vaikka voihan ihmisten päässä ja ajatuksissa liikkua mitä tahansa.
Joups, kaupalla meitä 3 asiakasta > "kova ruuhka" siis . Ajoitus on kaikki kaikessa, nopea pisto äläkä jää tuleen makaamaan.
Mutta nyt koht toiselle pikamarssille, "välileikkaukseen" syystä että taskussa jo menolippu n. viikko tästä kun pyhät ohi. - city_wee
Leikkauksesta selvitty hengissä taas ja eteisessä odotti kirje jossa hyviä uutisia. Kahtena , vai jo kolmena edell. vuotena asumisvastikkeeseen ei korotuksia tullut. No nyt tuli, 1,50€/kk. Tuo "iso" korotus lähinnä vesimaksun noususta ( 2 ekua) ja muilla pikkuviilauksilla korotus jäi tuohon mainittuun.
Mukava asua "tolokun" ihmisten talossa jossa ei juurikaan mitään vandalismia esiinny jotka nostaisivat korjauskustannuksia. - city_wee
Jahas, Ylen nettisivulla testi joulupersoonasta ;) Aika osuva varmaan tämä tulos :
http://but.fi/768
Tuos varmaan pojan kans tuumaillaan jotain saamistamme lahjoista.
Hits vieköön, nälkähän tässä tulee....- Alkuperäinen-Rapu
"Olet nautiskelija."
Tuo arvio tuli minullekin kun tein tuon testin!
- aurora5
Downshiftaaja eli aika pienin eväin jouluni vietän.
- city_wee
Tuossa oli pieni askel "shiftaajasta" nautiskelijaksi, yhden kuvan valinta muutti . "Hienoja " testejä nuo ;)
- Akentti
Tervehdys!
On se pimeetä mutta kohtahan se ruppee valostumaan kun torstaina on talvipäivänseisaus ja kukko ottaa pitempiä askeleita että juhannusta kohti sitten taas.
Viime viikolla kävi "valtuuskunta" tarkastuskäynnillä parvekkeella. Oli isännöisijä,urakoitsija,hallituksen puheenjohtaja ja inssityttö rakennussuunnittelusta. Mistä mistä ja mistä vuotaa et olin jo hermostua. Jälki näkyi selvästi ja olihan siinnä alla astia jossa oli syksyn vedet. Menivät palaveeraamaan alakertaan ja tunnin kuluttua isännöisijä tuli ilmoittamaan et huomenna urakoitsija tulee listat ottamaan pois ja katsoo mitä tehdä. No tulihan se eikä saanutkaan irti ylimmäistä listaa piteli jonkun ajan toista päätä ja sanoi ettei tätä irti saa. Sanoi kumminkin et ei oo vällyin mennyt vettä. Otti sitten alemmat listat lattialle ja käski seurata ja soittaa jos ruppee tippumaan. On nyt rumannäkönen kun tiivistykset näkyy ja selvähän että kunhan vesisateet tulee varmasti tippuu. Nythän ollut hieman pakkasta ettei oo valunut.. Hermo tässä kohta pian menee. Hallitusrouva sanoi että naapurin parveke joka on pihan puolella tiputtanut vettä sisälle ikkunalaudalle. Näinpä. Lehdessä tänään oli että kaupungintalossa on kosteusvaurioita ja sisäilma ongelmia ja kahtena viimesenä vuonna oli ikkunoitten ja tiivisteiden vaihdot ja het tämmönen juttu taas.Liikkeenharjoittajia siinnä talossa useita ja yks suosittu ravintola kans. Ovat ihmeissään kun ei oo ilmoitettu kuin nyt lehdessä. Kaupunki homehtuu ja minä sen mukana. Tosi on!
Väsyttääkin niin hitosti ettei jouluhommistakaan oo mitään tullut. En oo edes mattoja vaihtanut kuten ennen ja leipomisetkin on ihan jumissa. Torstaina pittää kyllä mennä kaupungissa käymään apteekissa ja jotain särvintä hakemaan. Ei sitä paljon tarvii kun ruokahalukin on kateissa. Viime perjantaina pappa osti kinkun joka aatonaattona paistetaan. Siinnäpä sitä ihan tarpeeksi eikä oo ruokavieraitakaan tulossa joten rauhallinen joulu näillä näkymin tulee olemaan. Nyt lepohetki kahvimukin seurassa !- city_wee
Pimeetä pimeetä pitelee kun ei yhtään edes ole valkeata maassa täällä. Liekö sielläkään?
Taisi tulla siitä teidän saneerausrempasta ikuisuusprojekti teille. Niissä kun ei auta vaikka olis hyvin suunniteltu mutta sutta tehty. Tai kääntäen ihan sama homma ja lopputulos sama.
Olikos siellä "Virun"poikia hommissa tai alihankintafirmoja sieltä pestattu ja halavalla tietysti.
Vähän epäilen että oli.
Tuolla meilläpäin maakunnan firma joka palkittiin valtakunnallisesti saneerausrakentamisen , sekä oppisopimuskoulutuksen sekä työnlaadun valvonnasta parhaaksi, ei enää noita mainittuja palkkaa. Niin paljon sutta ja sekundaa tekivät takavuosina.
Mutta halavalla niin senhän arvasi.
Ja nyt ovat suurennuslasin alla nämä yheksän euron pakkotyöllistetyt joilla ei välttämättä ole mitään osaamista töistä nykyvaatimuksin. Mainittu firma ottaa muutamia vain oppisopimuskoulutuksen kautta, maksaa reilumpaa palkkaa ja "oppijalla" on henk.koht, työnopastaja/valvoja joka vastaa laadusta sitten. Siinä koulutuksen ohessa he voivat sitten suorittaa eri töiden opinnäytteitä ja jos läpi menee niin saavat niistä myös virallisen todistuksen.
Vähän kallista firmalle mutta saavat varmasti osaavat tekijät eri töilleen.
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta - joulu sen kun lähestyy ja menee nopeasti ohikin. Valoisa kevät jo odottaa vuoroaan tulla valaisemaan tätä nyt vielä hallitsevaa pimeyttä!
Tänään täytyy kaivaa taas tuo imuri esiin, ettei jää aivan viimetinkaan. Hesarissa jatkuu "tekniset ongelmat." Ei sieltä paljon tiedotella syitä jo toistapäivää kestäviin suljettuihin kommentointeihin. Minut omat kommenttini omilta sivuilta ovat olleet "lukittuina" jo viime viikosta asti. Nyt ei voi enää kukaan kommentoida mitään, mutta tiedotus on hyvin niukkaa.
Minulla on kinkku sulamassa jääkaapissa. Aion paistaa sen jo huomenna. Perjantaina on vielä mentävä tuonne ryysikseen Malmille. Aivan viimeisimpiä ostoksia vain. Kukkia ja sen sellaista.
Heräilkäähän jo keskiviikkoon!- city_wee
"Heräilkäähän jo"...... no no tsot tsot sentään...
Tuohon aikaan olin jo postissa täällä rannikolla ja sitten hilpaisin Itiksessä..... Ja puoli tuntia jo taas himassa joten se niistä "heräilyistä" :/
Ja jos nyt vielä oltais hösäämästä siit "keväästä" ? Otetaan vaan kiltisti se puimuri taas esille niin ehtii vielä kahdesti loppuviikosta saman tekemään :))
Se on hyvä että ne kommentoinnit ovat jumissa sillä nehän ollaan ajamassa alas rasittamasta lehden kustannuksia. Ylekin lopettaa trollaus ja provoilu-ikkunansa ennen vuoden loppua. Siirrytään vain yksipuoliseen "interaktiviisuuteen" jota ei tarvitse moderoida. - Alkuperäinen-Rapu
city_wee kirjoitti:
"Heräilkäähän jo"...... no no tsot tsot sentään...
Tuohon aikaan olin jo postissa täällä rannikolla ja sitten hilpaisin Itiksessä..... Ja puoli tuntia jo taas himassa joten se niistä "heräilyistä" :/
Ja jos nyt vielä oltais hösäämästä siit "keväästä" ? Otetaan vaan kiltisti se puimuri taas esille niin ehtii vielä kahdesti loppuviikosta saman tekemään :))
Se on hyvä että ne kommentoinnit ovat jumissa sillä nehän ollaan ajamassa alas rasittamasta lehden kustannuksia. Ylekin lopettaa trollaus ja provoilu-ikkunansa ennen vuoden loppua. Siirrytään vain yksipuoliseen "interaktiviisuuteen" jota ei tarvitse moderoida.Hyvä että on herätty ajoissa asioille. Saa sitten loppupäivän vain lekotella.
Minä menin tänään pitkästä, pitkästä aikaa tuonne Ylen-ikkunaan ja huomasin että se lopetetaan. Jo oli aikakin. Hauskinta niissä lopettamiskommentoinneissa oli se, että Sipilä sai syyt siitäkin! Vaihtaisivat vielä pois ne aamupäivän kälättäjätkin. Ei niitä pysty kuuntelemaan. Radio on pidettävä kiinni aamuisin Radio Suomen kanavalla. - city_wee
No ny on jo syötykin. Kyllähän tuota Ylen radiota voi kuunnella kun vaihtaa pois täältä Helsingin toimituksesta jollekin alueelliselle missä ei sellaista kälätystä ole. Ja siinä ikkunassa rähisevät samat "ammattilaiset" lähes vuorotta.
Tuolla oli eräs aloittanut ketjunkin lopettamisesta. No iliman muuta se on piäministerin ja eduskunnan syytä, onhan Ylen hallintoneuvosto niiden alainen. Mottona "Verot ylös, palvelut alas". :) - Alkuperäinen-Rapu
city_wee kirjoitti:
No ny on jo syötykin. Kyllähän tuota Ylen radiota voi kuunnella kun vaihtaa pois täältä Helsingin toimituksesta jollekin alueelliselle missä ei sellaista kälätystä ole. Ja siinä ikkunassa rähisevät samat "ammattilaiset" lähes vuorotta.
Tuolla oli eräs aloittanut ketjunkin lopettamisesta. No iliman muuta se on piäministerin ja eduskunnan syytä, onhan Ylen hallintoneuvosto niiden alainen. Mottona "Verot ylös, palvelut alas". :)Olen "tottunut" Radio Suomen kuuntelija. Nyt kun avasin joku aika sitten radion, niin kuulin, että vakituiset juontajat (monikossa) ovat sairauslomalla ja Olga ja Wiktor (olikohan oikein) oli hälytetty apuun. Protestoivatko ikkunan lopettamista, vai meinasiko omat jouluhommat jäädä tekemättä, kun joukolla sairastuivat? Vai "uhkaako" pääministeri potkuilla?
Jotkut siellä jo ehdotteli uuden ketjun perustamista vaikka S24:n ja niin on nähtävästi tapahtunut. Kuinkahan pitkäikäinen siitä tulee? - city_wee
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Olen "tottunut" Radio Suomen kuuntelija. Nyt kun avasin joku aika sitten radion, niin kuulin, että vakituiset juontajat (monikossa) ovat sairauslomalla ja Olga ja Wiktor (olikohan oikein) oli hälytetty apuun. Protestoivatko ikkunan lopettamista, vai meinasiko omat jouluhommat jäädä tekemättä, kun joukolla sairastuivat? Vai "uhkaako" pääministeri potkuilla?
Jotkut siellä jo ehdotteli uuden ketjun perustamista vaikka S24:n ja niin on nähtävästi tapahtunut. Kuinkahan pitkäikäinen siitä tulee?No nyt tuntuu olevan äänessä Olga "ässssh" ja Vihtori Koso,,,eikun Koskinen :) Tuskin ne toimittajat mitään protestoivat mutta "tietämäni" mukaan Ylessä on muutenkin paljon henkilökunta-järjestelyjä ollut ja yhä menossa.
Alueellisten ja valtakunnan soittolistatkin lyötiin yhteen eli piipittäviä ja honottavia "pissiksiä" joutuu kuuntelemaan joka puolelta. Uuden musapäällikön lemppareita siis he. Aluetoimitusten ääntähän vähennettiin poistamalla keskipäivän lähetysaika.
"Nettiin nettiin ja Areenaan", sinne kaikki. Mutta kun maassa on satoja tuhansia ihmisiä joilla ei edes nettiä ole.
- aurora5
Mulla on tietyt, etukäteen valitut tv-ohjelmat piristämässä päivääni. Radiosta en kuuntele kuin lauantain toivottuja ja jotain klassista. Kävin äsken ihmettelemässä Yle-ikkunaa, mikä sekopäälauma siellä syöttää täysin irrallisia "tviittejään"minuutin välein. Joutaa loppuakin.
- Alkuperäinen-Rapu
Silloin ikkunan alkuaikoina kun menin kurkkaamaan tuota kovasti mainostettua ikkunaa, niin luulin että olin tullut jollekin pornokanavalle. Kirjoitin ihmettelyni ja sain toimittaja Riikalta napakan vastauksen jotenkin näin, että ei sinun tarvitse huolehtia kommenteista, kyllä moderaattorit sen tekee. Kirjoitin vielä uudestaan, että kuinka Ylen kanavalla voidaan sallia tuollainen "rivo" kommentointi? niin tämä sama Riikka tiuskaisi taas minulle jotain, että keskity nyt vain muihin asioihin, äläkä huolehdi näistä kommenteista. Se riitti minulle siitä "ikkunasta", mutta en minäkään kestä enää tuon naiskolmikon (joskus kaksi naista ja yksi mies) sekavaa naurun ryydittämää keskinäisten asioidensa hölötystä veronmaksajien Yle-kanavalla!
"Nuoleskelijoiden" kommentit sinne ovat olleet heille haluttuja. Joutaa todella mennä unholaan moinen "ikkuna." Jos tuon lopetus olisi pääministerin aikaansaannosta, niin kerrankin voisi kehua pääministeriä tuosta päätöksestä. - city_wee
"mikä sekopäälauma siellä syöttää täysin irrallisia "tviittejään"minuutin välein. "
Juuri nuo kokopäivätrollit sotkevatkin koko sen homman, turha sinne on juuri mitään asiallista kommenttia sekaan saada. Enkä ole sinne mitään pariin vuoteen kommentoinutkaan.
Se on vähän kuin täälläkin, vapautta kun annetaan niin heti löytyy sen väärinkäyttäjät mukaan. Hämärtyy raja vapaudesta ja vastuusta. Heillä on myös useita "rekkautumisia" joten yksi kun bannataan niin toisella jatketaan.
Älä älä Rapu mene Riikkaa ja Tiina vonia "arvostelemaan", heiltä puuttuu täysin huumorintaju ,siis ulkopuolelta tulevaan.
- Cee-Lila
Hyvää iltaa. Lapsenlapsi perheineen lähti iltapäivällä ja ovat jo kotonaan. Matkasivat Inter Cityllä. Pieni tytsy ynnä nuoret vanhempansa työllistivät minut niin etten juuri tänne ehtinyt. Pieni sai eilenkin oikein raivarit, itki ja parkui ja potki ainakin tunnin, en tiedä, mistä alkoi, heräsi päikkäreiltä kai liian aikaisin. Tänään oli kuin aurinko.
En tajua mitään mistään Ylen ikkunasta, mikä se on? En ikinä kuuntele edes radiota, U joskus kuuntelee jotain iskelmäradiota tai radio nostalgiaa.
On tuolla akentilla ollut harmia partsista ym muista rempan jälkiseurauksista. Meidänkin talossa on yhtä jos toista asuntoa rempattu, lattioita vaihdettu ym porausta ja nakutusta tehty, onneksi ei näinä päivinä kun meillä oltiin pientä nukuttamassa päikkäreille. Vedin lankapuhelimenkin töpselin seinästä, ettei joku lehtikauppias soita pitkään ja hartaasti juuri kun pieni saatiin nukahtamaan.- city_wee
"Vapautettu palveluksesta" toistaiseksi siis ?
No muksut saa välillä itkupotkuraivareita eikä siihen aina paljon tarvita. Niitä normaaleja kasvuvaiheiseen kuuluvia juttuja, tulevat ja menevät.
No tästä linkistä näet mikä on se Ylen "keskusteluikkuna" ( Shoutbox) joka siis suljetaan.
Nyt tuolla on varsin rauhallista kai kun oli birdi- ja metsäradio-ilta. Päivisin melkoista trollaamista ja kähinää, ja tietysti lähinnä politiikasta tukkanuottasilla.
https://yle.fi/radio/radiosuomi/helsinki/suora/
Välillä melkoista herjaa läpi pääsee kun ei moderointi ehdi pysyä mukana.
- aurora5
On tuo naapurin isomies niin suulas, ettei pysy edes omien juttujensa perässä. Samaan vetoon kuin hurskaasti väittää heittävänsä vain "kehenkään kohdistumatonta läppää", hän kohdistaa harhaisen "satiirinsa" kärjen minnekäs muualle kuin meidän ketjun kahteen kirjoittajaan.
On se leppymätön.- city_wee
Ai sellaista taas siellä? Tietysti "huumorin" varjolla kuten tavallista.
Eipä tuo kiinnosta sen vertaa että olisin "herrojen" ketuja edes avannut. Ja kaikki eikös he ole "isomiehiä", tavalla tai toisella ne kaksi joita sinne jäi. - aurora5
city_wee kirjoitti:
Ai sellaista taas siellä? Tietysti "huumorin" varjolla kuten tavallista.
Eipä tuo kiinnosta sen vertaa että olisin "herrojen" ketuja edes avannut. Ja kaikki eikös he ole "isomiehiä", tavalla tai toisella ne kaksi joita sinne jäi.Hakkarainen hyökkäilee naisten kimppuun fyysisesti. Minua vainotaan jatkuvilla noitapuheilla. En osaa ottaa huumorina kumpaakaan.
Isolla miehellä voi joskus olla pieni sielu. - city_wee
aurora5 kirjoitti:
Hakkarainen hyökkäilee naisten kimppuun fyysisesti. Minua vainotaan jatkuvilla noitapuheilla. En osaa ottaa huumorina kumpaakaan.
Isolla miehellä voi joskus olla pieni sielu.Joo, onhan tuolla eduskunnassakin kaikenlaista törppöä tehty ja ollut ja pitäneenkö "tappoa" vastaava teko tehdä ennenkuin voidaan antaa kenkää pers.....een?
Mutta kun on vaaleilla valittu, voi helekata. On se sitten monelle ollut aikamoinen suojatyöpaikka isoine eläkkeineen....
- Cee-Lila
Hakkarainen kuulemma tekee työnsä hyvin, mutta siinä välissä sitten aina sekoilee viinan kanssa. Tukistelee naisia ja yrittää suudella, hukkaa salkkunsa ja löytyy jostain motarijengin tiloista, eikä muista miten sinne oli joutunut. Eikä ole ainoa kansanedustaja, joka kännissä mokailee. Puavokin ainakin yhdessä vaiheessa nipisteli lentoemäntiä persuuksista, liekö edes kännissä. Monille se on todellakin suojatyöpaikka. Useimmat eivät suutaan avaa koko kautensa aikana. Mutta kun ovat saaneet ääniä tarpeeksi, tämän ihmeellisen vaalitapamme ansiosta jopa erittäin vähän, silti päässeet eduskuntaan ohitse jonkun toisen paljon suuremman äänimäärän. Puolueitten kokosuhteet ja vaaliliitot siinäkin mukana.
- city_wee
Jep jep, niin on, lautakasaMattia, säätiökankiAnttia ja ja ja.....joka puolueesta löytyy joku törppöilijä eikä kaikkia edes muista :) No, eikä tässä futen puoliajalla ehdi muistellakaan.
Mitäs siellä kun kerran sisälle päässyt niin hyvä eläke sopeutumiskorvaus odottaa jos ei toiste pääsekään. Monen kohdalta voi olla meille jopa "siunaus" kun pitävät suunsa kiinni eivätkä ainakaan mitään tee.
Kuis se joulu, täällä vai laivalla?
Nonih, matsi jatkuu, siis "Torinoon" takaisin ja öitä kaikille.
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Kinkku on nyt uunissa ja iltapäivällä sitä pääsee jo maistelemaan. Se on aina pienoinen stressi tuo kinkunpaisto. Aina siitä on kuitenkin selvinnyt.
Nyt aiheuttaa stressiä tuo Hesarin kommentointi, kun se on edelleen teknistenvikojen takia pois. Soitin taas äsken asiakaspalveluun ja sieltä todettiin että nähtävästi ei ole vielä saatu vikaa korjattua. Ei ainakaan minun koneeltani. Luvattiin taas selvittää asiaa.
Tästä päivästä alkaa sitten valkeus voittaa pimeyden ja hyvä niin. Nyt ei näy yhtään mitään ulos ikkunasta katsoessa kuin naapurin jouluvalot.
Tänään en lähde minnekään. Huomenna sitten tuonne viime ryntäykseen on vielä pakko mennä.
Hyvää torstaita itsekullekin joulun odotuksessa!- city_wee
Aamupäivää ja ei voi olla , eihän ?
"Nyt aiheuttaa stressiä tuo Hesarin kommentointi, kun se on edelleen teknistenvikojen takia pois. Soitin taas äsken asiakaspalveluun ....."
Miksi stressiä moisesta, "peliriippuvuuttako" ? :)) Relaxia, relaxia..........
Itse kävin ilman mitään stressiä ( jo viikko sitten kutsuttuna) "joulukahveilla" . Oli tarjolla nisua, piparia, torttuja ja glögiä tietysti.
Ja nyt ei taida muuta tarvita ruokaa hetkeen tarvita.....
- city_wee
Vielä näin SeSoten ( Selittämätön Sote) uudistusten alla emme pelkoa kohtaa lain, seuraava onnettomien sattumusten onnellinen sattumus?
https://www.youtube.com/watch?v=UMRpFOAKbmY
Näin vielä joululaulujen sekaan.- Cee-Lila
Heh, tuoko muka rullatuoli. Suuret pyörät, ratit ja kaikki vampaimet.
- city_wee
Cee-Lila kirjoitti:
Heh, tuoko muka rullatuoli. Suuret pyörät, ratit ja kaikki vampaimet.
Kyl se on sähköwormula, noitahan näkee aika paljon huristelevan täälläkin.
- Cee-Lila
Päivää rannikoltakin. Tänään nukuin todella pitkään. Huomenna sitten kaltereiden louhintaan. Sitä ennen 3x750 mg:n Kefeksiniä kitusiin, on melkoinen satsi! Huomenna on vielä ostettava uusi pieni kinkku, eilen meni rippeetkin siitä edellisestä pienestä. Yhtäkään lahjaa en ole ostanut. Enkä osta. Nuorisolle annoin rahaa, ostakoon itse, mitä haluavat. Ei sitten kenenkään tarvitse valittaa, että mitä minä tälläkin teen?
- Akentti
Hyvää Tuomaan päivää!
Minulla oli Tuomas-eno joka teki ensimmäiset sukseni. Nätit oli ja niillä hiihtelin kouluikään asti. Kuoli kauan sitten sydähalvaukseen liekö sitten vastannut nykyistä infraktia kun ei nykyään sillä nimikkeelä kutsuta. Oli ollut vapunaatto kun eno oli kehunut vaimolleen että tunnen olevani elämäni kunnossa ja seuraavana päivänä henki pois. Hänen poikansa Matti kuoli 36v ja jäi 6lasta isää kaipaamaan. Äitini myös menehtyi "halvaukseen" 57v. Ei oo minulla tähän ikkään ollut muita sydän oireita kuin kerran filmin ottaja sanoi että sulla on ollut jotain värinää. Ei lääkäri kommentoinut sitä ollenkaan ja toivonkin ettei sellasia tuliskaan ja luulen et on sit parempi kertalaakista lähtee kuin vuostolukulla tykytyksiä kuunnella.
Illalla ja yöllä satoi vettä ja kappas vaan olipa aika määrä tullut parvelle vettä. Soitin remonttiurakoitsijalle mutta ei vastannut ja laitoin sit puheviestin. Ei oo kuulunna mittään. Kyllä nyt näkys selvään mistä kohin vesi tulee kun tulis vaan katsomaan. Ilmoitin hälle etten oo kotona moniin päiviin että tulis nyt tänään käymään. Tulee taas pakkasta joku aste niin ei se silloin tipu. Jos oisin nuorempi menisin katolle kahtomaan mikä siellä mättää mutta en näin korkeen talon katolle nouse. Tänä aamuna kyllä sadattelin tätä meininkiä etteikö tämä ikinä lopu. Laittasivat rännin niin eiköhän vesi osais sitä pitkin juosta toiseen suuntaan. Tälläkin työmaalla oli myös virolaisia tekijöitä ja osahan tuolla seisoskeli joutilaana pihassa kun eivät kait osanna mittään tehä. Sama firma teki kaupungintalon rempat ja mitäpäpäs muuta kuin kosteusvaurioita ja sisäilma ongelmia. Olen tosi vihainen mutta eipä se auta itku markkinoilla. Kyllä sitä ihmetellään mutta eipä toimeen oo tartuttu kuten hämäläisten laulussa sanotaan. Pitäs tehrä jotain!
Aamulla lähen joulunviettoon ja tulen sitten tulen en tiiä tarkempaa ajankohtaa. Pääsee vähän rauhottumaan tästä kaikesta harmista. Joten Hyvää ja Rauhallista Joulua jokaiselle ja myöskin ihanille karvakuonoille isoille ja pienille.
Palataan asiaan jos luoja suo!- city_wee
Kuin myös Akentille ja ranchille Hyvät ja Rauhalliset pyhät .
Palataan sitten kun taas maisemissa ollaan.
- Alkuperäinen-Rapu
Akentin harmit parvekkeen kanssa vain jatkuu. Minun parveke tuli sitten kuntoon, mutta kauan se kesti, kun olivat ahnehtineet liianpaljon töitä yhdelläkertaa tehtäväksi. Hyvää ja Rauhallista joulua vaan sinnekin!
Minä otin juuri kinkun uunista ja kuorrutin samantien, sekä maistoin. Kyllä oli hyvää! Ei liikaa suolaa ja nestettäkään ei tullut paljon mitään. Sen verran kuitenkin että kastikkeen saa tehtyä.
Nyt on se kinkkuhuoli pois, eikä ole enää mitään kummempaa tekemistä, joten nyt voi rentoutua polttelemaan kynttilöitä ja syömään suklaata (jos vaan maistuis).- city_wee
Ohoh ja klupsis ! Et kai nyt "lämmintä läskiä" syönyt?
- Alkuperäinen-Rapu
city_wee kirjoitti:
Ohoh ja klupsis ! Et kai nyt "lämmintä läskiä" syönyt?
Läskiä siinä ei paljon ollutkaan ja nekin vähät leikkasin pois. Jäi vain pelkkää ihanan hyvää lihaa - mehevää kuitenkin kun paistoin sen hitaasti miedolla lämmöllä - kauan ja hartaasti.
- Cee-Lila
Hyvää joulua Akentille minultakin. Eiköhän se parvekkeen vuotaminen ensi vuonna lopu, tuskin joulunpyhien ja välipäivien aikana mitään tapahtuu.
- city_wee
Kirkasta puoltapäivää, vai joko se hämärtyy ?
No ainakin aamu oli kuulas pikkupakkasineen, harvinaista herkkua tuo. Käydä reippailin jo nyt Malmin hiljaisten maalla ja ohos, olipa yllättävän vilkasta jo nyt. No monet lähtee reissuun niin käyvät ennen lähtöään.
Eikä tuu mittään, nyt on jo taas nälkä vaikka vasta eilen viimeiks söi :((- Alkuperäinen-Rapu
Iltapäivää!
Malmilta minäkin tulin juuri äsken kotiin. En kyllä käynyt "hiljaisten maalla", vaikka olisi sinnekin voinut mennä hetkeksi rauhoittumaan Prisman mylläkän jälkeen.
Minun piti ostaa vain tulppaaneja tyttärelle huomenna vietäväksi, mutta, mutta, kuinkas sitten taas kävikään...
Nyt ei ole kyllä enää mitään hoppua mihinkään. En tiedä mihin aikaan minut huomenna haetaan, luultavasti puoleltapäivin, joten ehdin vielä huomenna toivotella joulua!
Nälkä minutkin yllätti ja aion syödä pian pinaattikeittoa ja ihania kinkku-ruisleipiä sen kanssa. Odotan jo vesikielellä joka jouluna saamaani vävyni leipomaa herkullista Saaristolaisleipää. Kyllä kelpaa herkutella, kun sen päälle leikkaa tuota paistamaani kinkkua!
- Cee-Lila
Hyvää iltapäivää kaikille! Olin aamupäivällä suuhygienistillä ja ai että alkoi päätäkin särkeä operaation aikana, vaikka ei sitä kiveä kuulemma paljoa ollut. Varasin jo ajan ensi vuoden joulukuulle, ei tarvitse kuulemma useammin käydä. Kaipa olen hengissä vielä silloin . Ajan voi vaihtaa koska tahansa.
Äsken laitoin toisen pikkukinkun uuniin, jonka ostimme tänään. Kaupassa oli väkeä kuin maailma loppuisi huomenna.- city_wee
Juu, mitä lie Rapsrallaakin taas raijannut vaikka vain kukkia piti ostaa :)
Tuossa raation toimittaja "paavohäiriö" oli illalla käynyt klo 23 Itiksen Prismassa välttääkseen ruuhkat ja kuis ollakaan. Liike täynnä väkeä ja n . parikymmentä kassaa hikoillut töissään. Ja tuntia aiemmin oli ollut kassan mukaan kovempi ryysis.
Paras aika kuulema käydä olisi n 02-05:n välillä. Varmana lähen, tai sitten en, en käynyt tänäänkään.
Aamul piipahdan ehkä lähimarketissa, siis ehkä....
Ne pitää asiakkaistaan kiinni, aika vuoden päähän, mulle optikko lähettää kuulema sitten 11/ -19 ajan :)) - Cee-Lila
city_wee kirjoitti:
Juu, mitä lie Rapsrallaakin taas raijannut vaikka vain kukkia piti ostaa :)
Tuossa raation toimittaja "paavohäiriö" oli illalla käynyt klo 23 Itiksen Prismassa välttääkseen ruuhkat ja kuis ollakaan. Liike täynnä väkeä ja n . parikymmentä kassaa hikoillut töissään. Ja tuntia aiemmin oli ollut kassan mukaan kovempi ryysis.
Paras aika kuulema käydä olisi n 02-05:n välillä. Varmana lähen, tai sitten en, en käynyt tänäänkään.
Aamul piipahdan ehkä lähimarketissa, siis ehkä....
Ne pitää asiakkaistaan kiinni, aika vuoden päähän, mulle optikko lähettää kuulema sitten 11/ -19 ajan :))Mekin unohdimme ostaa hautakynttilät, joten kauppaan on mentävä huomennakin ja sitten hautsikalle.
Hammaskiven louhinta on hyvä tehdä vähintään vuoden välein, silmälääkärillä riittäisi 3 vuoden välit. Sinulle siis antaa ajan kahden vuoden päähän. - city_wee
Cee-Lila kirjoitti:
Mekin unohdimme ostaa hautakynttilät, joten kauppaan on mentävä huomennakin ja sitten hautsikalle.
Hammaskiven louhinta on hyvä tehdä vähintään vuoden välein, silmälääkärillä riittäisi 3 vuoden välit. Sinulle siis antaa ajan kahden vuoden päähän.Huomenna voi olla Malmillakin melko ruuhkat. Siksi kävinkin jo tänään kun osa porukkaa käyvät huomenna.
Hampilekurilla käynti jääkin nyt ainakin tammikuulle ellei peräti myöhempään. Riippuen kuinka kauan tulevat seikkailut " syvissä metsissä" pitävät otteessaan sitten.
Nyt lyhennettiin tuota väliä optikolla ja /tai silmälääkärillä käyntiin kun pitää vähän "silmäillä " tapahtuuko miten muutosta kun lasitkin vaihtui.
- aurora5
Hautsikalle on pitkä matka eikä siellä ketään tuttua makaakaan. Hautakynttiöitä poltan partsilla kauaksi haudattujen omaisten muistoksi.
Kävin cittarilla ihan nähdäkseni, onko siellä turisteja. Vähän paremmin pukeutuneita näytti kuljeskelevan meidän tavismaatiaisten seassa. Juhlan fiilis valtaa pikkukaupungin. Kaksi sinisellä valaistua isoa kuusta on täällä meidän lähellä.
Tyttären kone oli mennyt pimeäksi ja joutui ottamaan yhteyttä maksullisiin neuvojiin. Ajattelin, että osaa olla huono tsäkä, eiköhän neuvojat ole joululomalla. Sitten yllättäen netti olikin auennut ja jopa 4G: n kanssa.- city_wee
Kyllä sinne liikennettä varmasti täältä valuu paljonkin. Hajaantuu tietysti ympäri maakuntia kuka minnekin.
Olisko ollut tyttäresi koneelle pelkkä yhteyskatkos , ainakin Nurmes-akselilla toissapäivänä häiriöitä jos E on operaattorina. Sähkökatkojakin ollut aika paljon joten voi olla vaikka jonkun linkin akut tyhjentyneet ylläpidossa?
Jos E on toimijana niin kannattaisi yrittää katsoa jostain toisaalta vaikka tuota häiriökarttaa aluksi.
https://elisa.fi/kartat/#mobile
Monesti jos läppäri (oletan) "pimenee" kantsii kokeilla akun poistoa ja sitten laturiin ja uudelleen käynnistys.
- city_wee
Jaa, tässä ennen futeen siirtymistä "galluppi": Kumpiko on hyytynyt, Picasso vai HooPee ? ;)
Veikkaan fifty-sixty........... - city_wee
Huomenet näin ........ton aattona ja eipä ole hoopee herännyt? Sellaisia ne tahtovat joskus ....
Hohhoijaa, kuis se nyt näin "väsyttäis" vieläkin vai olisiko laiskamato joka yrittää iskeä kimppuun ? No, eipä tässä isoja joten sekin voi mennä tässä sivussa.
Ei kyllä pitäisi noita pelejä "vahtia" yli 01:n mutta tuli taas kyllä viihdettä kerrakseen. Ja tänään päivällä jo, päivällä jo jatkuu El Clasicolla jonka jopa Yle näyttää. Eeeei eii ei, ei se ole joulukonsertti vaan paljon parempaa :))- city_wee
Onkos täälläkin jokin "alasajo" menossa kun ilmoitelee palvelinvirheestä ja ratas pyörii pyörii eikä meinaa viesti lähteä ?
- aurora5
city_wee kirjoitti:
Onkos täälläkin jokin "alasajo" menossa kun ilmoitelee palvelinvirheestä ja ratas pyörii pyörii eikä meinaa viesti lähteä ?
Mulle näytti aamulla irvistävää apinaa ja valittelua "Voi voi, taitaa olla rikki". En ala mitään kun apinatkin kiusaa;))
Koristin illalla valkoisen muovikuuseni, joten siltä osin joulu on pulkassa. Enää puuttuu ruokien laitto. - city_wee
aurora5 kirjoitti:
Mulle näytti aamulla irvistävää apinaa ja valittelua "Voi voi, taitaa olla rikki". En ala mitään kun apinatkin kiusaa;))
Koristin illalla valkoisen muovikuuseni, joten siltä osin joulu on pulkassa. Enää puuttuu ruokien laitto.No johan, apinatkin irvistelee ;)) Arvasin että jotain häikkää tääl oli kun hidasteli ja tuosta palvelinvirheestä ilmoitteli.
Joo, ei tässä mitään ihmeempää, kävin vaan tuosta lähikaupasta ne yhdet tärkeät vielä, piparit (edell. söin jo ) ) ja tietty niiden päälle pitää olla sinihomejuustoa, njamsks!
Muuten en mitään laittelekaan turhaan kun sitten pyhien jälkeen maisema vaihtuu.
No lohilaatikon vois tänään tehdä pyhiksi valmiiksi. - aurora5
city_wee kirjoitti:
No johan, apinatkin irvistelee ;)) Arvasin että jotain häikkää tääl oli kun hidasteli ja tuosta palvelinvirheestä ilmoitteli.
Joo, ei tässä mitään ihmeempää, kävin vaan tuosta lähikaupasta ne yhdet tärkeät vielä, piparit (edell. söin jo ) ) ja tietty niiden päälle pitää olla sinihomejuustoa, njamsks!
Muuten en mitään laittelekaan turhaan kun sitten pyhien jälkeen maisema vaihtuu.
No lohilaatikon vois tänään tehdä pyhiksi valmiiksi.No sie sen sanoit. Just satuinkin ostamaan pipareita, itse leipomieni ja syömieni tilalle, sekä sinihomejuustoa. Yhden valkoisen homejuuston jo pistelin parempiin suihin ihan paljaaltaan, huonelämpöisen valuvana.
Nyt oli kaupassa vuosisadan jonot, mutta sinnehän meninkin ihmisiä katsomaan lähinnä. Nyt näkyi jo piikkikorkojakin ja muutenkin hienompaa pukeutumista. Minulle yksi vanhempi mies tuli kehumaan talvilakkiani, kyselemään mistä ostin. Tunnustin, että löytöpuodista, maksoiko euron vai pari. Niin täällä mannekeerataan halvalla. - city_wee
aurora5 kirjoitti:
No sie sen sanoit. Just satuinkin ostamaan pipareita, itse leipomieni ja syömieni tilalle, sekä sinihomejuustoa. Yhden valkoisen homejuuston jo pistelin parempiin suihin ihan paljaaltaan, huonelämpöisen valuvana.
Nyt oli kaupassa vuosisadan jonot, mutta sinnehän meninkin ihmisiä katsomaan lähinnä. Nyt näkyi jo piikkikorkojakin ja muutenkin hienompaa pukeutumista. Minulle yksi vanhempi mies tuli kehumaan talvilakkiani, kyselemään mistä ostin. Tunnustin, että löytöpuodista, maksoiko euron vai pari. Niin täällä mannekeerataan halvalla.Ne ovat "pahalaisia" nuo piparit ja homejuuston kanssa ei niitä pitkään hermo kestä säilytellä :)
Yrittävätköhän tänne sivustolle ( vai oliko jo) jotain palvelunesto-höökimistä tehdä sillä äsken kone alkoi "huutaa" varoitusääntä että jotain on /oli tekeillä. Toisen kerran tänä syksynä teki tuon. Ei muuta kuin netistä varmuudeksi kone pois hetkeksi ja sitten uusi käynnistys ja skannaus päälle varmuudeksi.
Ps. Selvisikö se mikä E:n koneessa "häiriköi" eilen ? - aurora5
city_wee kirjoitti:
Ne ovat "pahalaisia" nuo piparit ja homejuuston kanssa ei niitä pitkään hermo kestä säilytellä :)
Yrittävätköhän tänne sivustolle ( vai oliko jo) jotain palvelunesto-höökimistä tehdä sillä äsken kone alkoi "huutaa" varoitusääntä että jotain on /oli tekeillä. Toisen kerran tänä syksynä teki tuon. Ei muuta kuin netistä varmuudeksi kone pois hetkeksi ja sitten uusi käynnistys ja skannaus päälle varmuudeksi.
Ps. Selvisikö se mikä E:n koneessa "häiriköi" eilen ?Ei selvinnyt muuta kuin että netti alkoi toimia ja tekstarina tuli operaattorilta ilmoitus, että seuraava puhelinlasku 100 euroa. Soneran aikoina pääsi kuulemma ilmaiseksi neuvontaan, mutta nyt kun on Telia, pitää maksaa kalliisti etäpalvelusta. Ellei sitten jaksa jonotella tuntikausia. Tuolla kaukana korvessa yhteydet on tökkineet ennenkin.
- city-webs
aurora5 kirjoitti:
Ei selvinnyt muuta kuin että netti alkoi toimia ja tekstarina tuli operaattorilta ilmoitus, että seuraava puhelinlasku 100 euroa. Soneran aikoina pääsi kuulemma ilmaiseksi neuvontaan, mutta nyt kun on Telia, pitää maksaa kalliisti etäpalvelusta. Ellei sitten jaksa jonotella tuntikausia. Tuolla kaukana korvessa yhteydet on tökkineet ennenkin.
Ai Telia, kaikissa on juupelin kallista varsinkin ne "gurupalvelut" ja taitavat veloittaa jonotusajasta myös. Jos se olisi Telian yhteyksissä ollut vika niin pitäisi kyllä protestoida tuota laskutusta.
Itse kerran Elisan omasta mokasta otin yhteyttä niin yrittivät laskuttaa sitten......no eivät laskuttanut kuin 10 €.
Nyt on muuallakin häikkää, täällä hidastelee (ollut "rikki" ? ) ja mm. Veikkauksessa on häiriöitä. Luulen että laajempia "höökimisiä" palvelimille jostain yrittävät. Ei tästäkään mitään löytynyt vaikka "parkui" varoitusta eli tuo Bitdefender blokkasi yrityksen.
- Alkuperäinen-Rapu
Jouluiset huomenet!
Täällä on "hoopee" herännyt kyllä jo aikaisin tänäänkin, mutta kirjoitus ei ole luistanut. Kassia pakkailen jo, vaikka tytär tulee vasta iltapäivällä hakemaan. Hänellä kyllä kiirettä riittää kun isolle joukolle joulua laittaa - miehensä kyllä auttaa, ja on myös taitava "kokki."
Miniä ja pojantytär pistäytyivät eilen illalla tuomassa joulukukan, ettei sitä tarvitse kierrättää Kirkkonummen kautta.
Hesari ei edelleenkään avaa kaikkia kirjoittamia kommentteja. Yksittäiset kyllä, ja antaa minun myös kirjoittaa. Nyt harkitsen aivan tosissani, että jos tuota ongelmaa ei pian saada kuntoon, niin minä lopetan koko Hesarin tilaamisen, vaikka se tulee olemaan vaikea päätös.
Vielä ehdin tänään kirjoitella, joten joulun toivotuksetkin vielä ehtii toivotella.- city_wee
Juu, "böndenmummun" hoopee ei ole hereillä, "virtavikoja" taas :)
Kyllä tässä aika helpolla pääsee nykyjouluista kun pojan tiimi haluaa tehdä lähes kaiken. Mikäs siinä, miniän puolelta tuovat osan kaikista, minä vien osan (vähän) ja poika tykkää muuten kokkailla. Tietysti "rahallisesti" tulee sitten avustettua ettei liian kalliiksi käy kenellekään.
En muistanutkaan mainita että tuon lähikaupan "tyttö" väkisin myi ässä-arvan ja valitsi sen niin siitähän heti tuli parinkybän voitto (-4 ekua). Siit se kassa lihoo taas.......
- Alkuperäinen-Rapu
HYVÄÄ JOULUA ELÄMÄÄN!
- aurora5
Iloisia joulujuhlia Kirkkonummella!
- city_wee
No Rapu ehti livistääkin mutta Hyvät Joulut kuitenkin vielä perään.
Oli tuossa monta touhua menossa samaan aikaan, pizzan syöntiä, lohilaatikon teko uuniin, lohen pätkän paistoa pannulla, siinä samalla yrittää olla välillä puhelimessa ja katsoa sitä El Clasicoa. Niiih, ja hörppäsin yhen Iisalamen olusenkin :))
Nyt sitten ehkä.....jos väsäisi muutaman tekstaria ja lähettäisi parissa nipussa niin olis sekin huomiselta pois.
Tännekin sitten ehtii viel kurkkimaan ja postaamaan jotain. Cee on varmasti ollut ruuhkissa siel Malmilla ja onneksi kävin eilen, aivan karseeta vesipaistetta vaakasuoraan, Aralle varmaan lumena taas :(
Täällä taas jotain hidasteluja?
- aurora5
Laitoin juuri rosollia keitetyistä potuista, punajuurista, porkkanoista, punasipulista ja suolakurkusta. Meitä kun on niin vähän (2), pilkoin salaatin veitsellä. Muistelin lapsuutta, jolloin meitä oli monta. Salaattia varten oli oma puukaukalonsa, jossa ainekset pienittiin välineellä jonka nimeä en tiedä: iso leveä terä jossa puuvarsi, eräänlainen hakku.
Kalapöytä jää aika vajaaksi. Savustettu lohen pätkä tuli jo syödyksi. Karsean kallista ja ruotoisaa. Silliä liottelen parhaillaan. Saan sen syödä ihan itekseni.
Lunta tänne tuiskuaa jatkuvasti. Eilen kissamäellä oli jo 70 cm ja sen päälle ehkä tullut toinen mokoma. Pennut siellä rämpii iloissaan.
Juuri sanottiin radiossa että P-Karjalassa on sähkökatkoja. Toivottavasti ihmisillä on muitakin kuin sähkökynttilöitä. Lumi sentään valaisee huussireissut tuolla syrjemmällä.- city_wee
Heh, meillä aina miniän äitee tuo rosollin , ja saa viedä poiskin :) Kukaan muu ei oikein siitä "innostu".
Tuolla meilläpäin samatapaisella, listimeksi me sitä sanottiin, kirjaimellisesti lantut ja nauriit listittiin pölkyn päällä naateista irti .Juurekset kellariin ja naatit eläinten rehuksi. Mutta se oli vaaka-asentoinen työkalu. Jos muistelet sellaista pystyteräistä niin olisi lähellä kuin pieni petkel.
Itse täällä ostan (jos ) niin lohen fileenä. Onhan se tyyriimpää mutta ei maksa juurikaan turhasta eikä tarvitse ruotojen kanssa zoomailla. Tulee puolet vuodesta niin paljon kalaa käsiteltyä ettei täällä sisätiloissa kehtaa enää.
Joo, saas nähdä kuin meikän tulevalla viikolla reissuineen käy? Lunta puskee sinne niin paljon ettei yhtään tiedä esim. jäätä alla ollenkaan. Saaresta käsin olisi tarkoitus pääosin operoida lähiseuduin mutta ei poissuljettu etteikö vaikkapa Ilomantsin korvesta jostain itsensä löydä.
Kyllä siellä syrjässä pitää varautua ettei valot katkaisista tulekaan. - aurora5
Vaaka-asentoinen työkalu se olikin, ei niitä juureksia millään petkelellä huiskittu. Rosolli ei ole minunkaan lempiruokani, mutta tytär vaatii sitä joka joulu. Kermaviilikastikkeen kanssa se menettelee minullakin, jos on lisänä silliä (ja sillillä oma smetanahuntunsa).
Kyllä lunta on niin paljon, ettei kohta tiedä, mistä Ilomantsista itsensä löytää. Tai Surumantsista, ellei pyry lopu. - city_wee
aurora5 kirjoitti:
Vaaka-asentoinen työkalu se olikin, ei niitä juureksia millään petkelellä huiskittu. Rosolli ei ole minunkaan lempiruokani, mutta tytär vaatii sitä joka joulu. Kermaviilikastikkeen kanssa se menettelee minullakin, jos on lisänä silliä (ja sillillä oma smetanahuntunsa).
Kyllä lunta on niin paljon, ettei kohta tiedä, mistä Ilomantsista itsensä löytää. Tai Surumantsista, ellei pyry lopu.Edell : " ...katkaisista "... jep jep :)
Kyllä se tuleva reissu voi olla melkoinen kuntotesti jos parikin viikkoa meinaa jaksaa rämpiä siellä. No tuleva näyttää sitten. Oletan kyllä oman kuntoni kestävän ilman havereita mutta parilla kaverilla voi mennä tilttiin muutamassa vrk:ssa.
Tai no, tiedä tuota käpälää, sehän se vähän arveluttaa mutta rohkea rokan syö, rohkeimmat vielä santsaa.
Vai Surumantsista :)) Tuostapa saatan eräälle päästä mainitsemaan. - Cee-Lila
city_wee kirjoitti:
Edell : " ...katkaisista "... jep jep :)
Kyllä se tuleva reissu voi olla melkoinen kuntotesti jos parikin viikkoa meinaa jaksaa rämpiä siellä. No tuleva näyttää sitten. Oletan kyllä oman kuntoni kestävän ilman havereita mutta parilla kaverilla voi mennä tilttiin muutamassa vrk:ssa.
Tai no, tiedä tuota käpälää, sehän se vähän arveluttaa mutta rohkea rokan syö, rohkeimmat vielä santsaa.
Vai Surumantsista :)) Tuostapa saatan eräälle päästä mainitsemaan.Tänään en saa viestiä täällä lähtemään, missä lienee tökkii.
- Cee-Lila
Vettä vain sataa, lumesta ei tietoakaan.
- city_wee
Moikka. Täällä on ollut koko päivän jotain häikkää. Aamulla "rikki" ja välillä hidastelee ykskaks eikä viestit meinaa lähteä.
Kyllä tänne jotain palvelunestoa on varmasti "höökitty" koska samaa esiintyi mm . veikkauksen sivuilla. Enkä usko että pelkästä kuormituksesta olisi nämä jumit peräisin.
Oma konekin alkoi "parkumaan" yhdessä vaiheessa "alarmia" eli jotain yritettiin ujuttaa selaimen kautta sisään. Eivät onnistunut siinä. Välillä olen vaihtanut selainta niin kaikilla on norm. enemmän takkuamista tai hidastelua.
- amummu
Böndeltäkin Jouluja!
Tässä on ollut melkoista sutinaa, kun on pitänyt laittaa joulua hieman enemmän kuin monena aikaisempana vuonna. Kolmetoista vuottahan vietimme aaton pojan perheen luona, ja miniä oli hoitanut kaikki ruokahommat. Tosin itse kyllä joulupäivän syömiset järkkäsin, mutta niitä kerkisi tehdä ihan ajan kanssa.
Huomenna kuitenkin poika ja lapsensa tulevat meille aattoaterialle ja pukkia odottamaan. Lapsille olemme myös yrittäneet muutenkin joulua laittaa. Tyttö vallankin on joulufriikki, ja kun isänsä ei oikein töittensä takia ole kerinnyt siihen mukaan, niin tavallaan olen tehnyt joulujuttuja kahdessa huushollissa. Että lapsilla olisi mahdollisimman hyvin tämä ensimmäinen joulu ilman kokonaista perhettä.
Tyttö on ollut välillä aika surkea, mutta yrittää kuitenkin hymyillä aina kun ollaan naamatusten. Kärsii selvästi siitä kun äidin kotona ei ole sitä totuttua joulua, on vain aikuisten joulujuttuja. Lapset eivät siellä saaneet edes koristella kuusta, kun äiti halusi sen ihan oman näköisekseen. Iskän kotona saivat tehdä sellaisen kuusen kuin halusivat, ja saman tekivät meillä tänään.
Mielenkiinnolla odotan, mitä tapahtuu lähipäivinä sairausrintamalla. Pojanpoika on nyt ollut kipeä reilun viikon. Oli jo parempi, mutta eilen äitinsä vei lapset Hesaan joulukadulle ja olivat marhailleet siellä pari tuntia. Poika oli palellut kaupungilla ja tänään kuume nousi uudestaan. No, jos tauti iskee meikään, niin toivottavasti tässä vielä pari päivää kekkuloin pystyssä. Tapanina voisin jo kellahtaa taudin kouriin.
Mutta nyt menen laittamaan perunatuuvingin makeutumaan. Uuniin sen pistän yöksi, 55 asteeseen. Pitäisi tulla hyvää. Ainakin ennen on tullut. Vaan perunasta se riippuu, kuinka käy. Jos ei ole tullut mukulaan tärkkelystä, niin sitten voi mennä äitiinsä koko yritys. Mutta aamullahan sen näen ja maistan.
Mikähän joulumeno mahtaa olla siellä isossa pentulaumassa. Meidän kettispentu on Lapissa, ja kuulemaa nauttii aivan sekona lumesta, pakkasesta ja monen ihmisen huomiosta. Vaikka joutuu olemaan tarhassa yötkin erään paikalla olevan allergikon takia, niin on silti innoissaan kaikesta ennen kokemattomasta. Oli kuulemaa ekan tarhayön jälkeen aamulla ollut pojan sylissä pitkään ihan hiljaa. Nauttinut vissiin omansa läheisyydestä, kun yön oli joutunut olemaan yksin.
Toivotan teille kaikille Joulun rauhaa!- aurora5
Iso pentulauma - tai enäähän niitä on kuusi - on innoissaan lumesta. Siellä ne riehuvat tai rämpivät jonossa "leikkitätinsä", erään vanhemman nartun perässä. Letkan muodostaminen viittaa luontaiseen, perittyyn taipumukseen. Vuoden päästä ne alkavat opetella valjaisiin ja parijonossa vetämään rekeä. Meno on hurjaa, mutta onneksi on lääniä missä juosta. Paksun hangen kanssa kamppailu vahvistaa lihaksia. Leikittyään tarpeeksi vetäytyvät unille talvieristettyihin koppeihinsa. Viettävät jo täyttä koiranelämää, toki emäntänsä seuraa hakien, milloin tämä vain ilmestyy ulos torpastaan.
On se kumma, että taas heräsin puoli kolmelta kukkumaan. Mitäs siihen aikaan voi tehdä muuta kuin lukea tai istua koneella.
Parveke, yksi harvoja lasittamattomia talossamme, on puolillaan lunta, joten täytyy aamulla ryhtyä lapiopuuhiin. Normaalisti yläpuolen partsin lattia suojaa sen lumisateelta, mutta tämä viime päivien lumivyöry ei olekaan normaalia. Joulutunnelmaa lumi ainakin tuo, kaikille paitsi jouluviihteelle pääsemiseen jo luottaneille aurakuskeille.
Rauhallista joulua itse kullekin säädylle! - city_wee
Huomenta, ja jos tuohon aikaan herää niin tulee piiiitkä aamu. Täällä voi katsella vaikka lätkää rapakon takaa ellei nukuta :)
Kova tuuli humahteli noihin partsin laseihin illasta alkaen ja ne herätteli vähän päästään. Mutta ei onneksi lunta tullut. Jos kaikki sateet olisikin lumena ollut niin kait metri olisi lunta täälläkin kohta.
Jopa kolme graaderia pakkasella joten tuo keli puraisee naamariin ilkeästi jos pitäisi ulos mennä. Mutta ei ennen klo 15:sta onneksi tarvitse.
Varmasti siellä jossain dogit nauttivat lumesta, täällä taas kun sitä vähän oli niin "liettuanihme" oli vieroksunut sitä. Ei ilmeisesti ollut koskaan nähnytkään? Saati että talsia siinä.
Samoin hyvää ja rauhallista joulua sinne, myös Kissamäelle, ellet enää linjoille ehdi. - city_wee
Aamupäivää jouluun...
Taasko tämä S24 :n temppuilee ? Pitkään ja hartaasti lähetti viestiä, lopulta lähti mutta ei näy koskaan saapuneen perille ? Outoa että näin kränää mutta voihan käyttäjämäärä olla iso joka tukkii. Eilen oli kyllä ihan jotain muuta.
No katsotaan tuleeko tämäkään ? - city_wee
Hups. lähes 10minuutin viiveellä sitten viesti ilmestynyt :)
- aurora5
Tämä pikkukoirani, amerikanihme, on sen verran nirso, että kaihtaa auraamattomia paikkoja; "äidin" sylissä mennään pahimmat kinokset. Ohitin tuossa matkallamme yhden kolaansa työntelevän talkkarin. Toivotin hyvää joulua, johon sain vastaukseksi epämääräisen murahduksen "jaa" joka kertoi kaiken miehen tunnelmista.
Voisin toki minäkin yöllä katsella telkkaria, onhan siellä kaikenlaista Alaskan rajavartijaa pitkin yötä, mutta pelkään valpastuvani lopullisesti, jos se vartiointi hyvinkin tempaa mukaansa. Siksi tyydyn makailemaan sängyssä lukien ja unta odotellen. Viiden maissa se onnistuikin, kunnes heräsin jatkuvaan piippaukseen. Ystäväni Hgistä siellä lähetti kuvaviestejään.
Kissamäeltä tullaan iltapäivällä valmiiseen joulupöytään, mikä oikein onkin. Mullahan on kaikki maailman aika valmistella sörsseleitä.
"Ja me toivotamm ja me toivotamm rauhallista ja hyvää joulua".
- city_wee
Hyvää aattopäivän jatkoa ja myös iltaa niin böndelle kuin Ceelle rannikolle.
Jos nyt tänne satutte ehtimään ja pääsemään läpi? Nyt taas toimii kuin salama, jos sitten lähetys toimii :)
Ja vielähän tässä illalla kotio palataan joten voi olla että "tavataan" ? - Cee-Lila
Yritin tänne päivällä päästä toivottamaan hyvää aattoa kaikille, mutta ilmoitti, että voi, on rikki. Nyt päästi, saa nähdä lähteekö minnekään. U haki poikamme ja vaimonsa kolmelta ja söimme erittäin runsaasti kaikenlaista herkkua. U tuli jo viemästä heitä kotiinsa kolmen kissansa luokse. Systeri soitti ja puhuimme joulumme vietoista, he kahdestaan, samoin me nyt taas kaksin. Iskelmäradiosta soi suosituimmat joululaulut.
- city_wee
Huis hai sanoin hän,,, tai jotain sen tapaista , uimari aurinkorannikolla?
Just tuli meikäkin kotiin , ja avasin koneen, tämä sivustohan taitaa taas toimia, tai sitten ei.
Olipa varsin hyvät syömiset poika laittanut pöytään, aina antamistani sinikkojen rintafileistä lähtien kaikki normi jouluruuista puhumattakaan. Pukki kävi eikä pieninkään pelännyt, ainoa pelko oli että "liettuanihme" saattaa vaikka reviiriä puolustaessaan käydä nilkkaan, eikä se kaukana ollutkaan. :)) Siis varsin hyvä vahtikoiruus siitä tullut, varmasti vahtii ja puolustaa esim. pikkuneitiä vaikka viimeiseen henkäykseensä.
Muuten täysin ei kehenkään kiinni käyvä ja älykäs dogi, oppinut hyvin meidän tarvittavat sanat, komennot ja kiitokset yhtälailla.
Lahjat annettiin ja lahjat saatiin, se mikä kai "ansaittu" oli. Mutta paras lahja oli tietysti se hyvä ja lämmin yhdessäolo mikä syntyi taas luonnostaan. Siinä on " se jokin".
https://www.youtube.com/watch?v=S5Ce2AG_HAU
Hyvää yötä ja tulevaa Joulupäivän aamua kaikille .
- Alkuperäinen-Rapu
Joulupäivän huomenet! Kiitokset kaikille joulutoivotuksista aattona, kun olin jo sulkenut koneeni ja lähtenyt joulunviettoon.
Kiitos myös aamumusiikista: Aavistus. Kaunista kuin mikä.
Joulun vietto koko porukan kesken oli ihana! Meillä aikuisilla ja lapsilla oli hyvä mieli ja hyvä olla yhdessä. Isommatkin lapset olivat vielä lapsia kun leikkivät piilosta tämän meidän nuorimmaisen kanssa. Piiloja isossa talossa löytyy.
Ruokapöytä oli herkkuja täynnä, perinteiset kaikki, mutta myös uutta herkkua joukossa. Ruokailu oli tosi nautinnollista pitkässä pöydässä. Juttu luisti ( ei siihen tarvittu mitään vauhdittajaa) ja nauru raikui. Taustalla soi miedosti joku pianotaustainen musiikki. Ilokseni sain kuulla, että tyttärenpoika oli aloittanut uudestaan pianonsoiton. Hän soittelikin jotain myöhemmin. Hän, kuten sisarensakin kävi lapsena monta vuotta pianotunneilla, kunnes poika siirtyi soittamaan kitaraa, mutta nyt hän on "löytänyt" pianonsoiton uudestaan.
Lahjoja sain kyllä niin paljon taas, että olen aivan ymmälläni. Musiikkia ja kirjoja ynnä muuta.
Sain liput kahdelle henkilölle maaliskuulle Kulttuuritalolle 60v revyyn. Ensin konsertti juhlasalissa ja sitten konsertin jälkeen tunti tanssia aulassa. Vanhoja 60-luvun musiikkiesityksiä nyky muusikkojen esittäminä.
Sitten sain myös kahdelle liput helmikuulle oopperaan. Madame Butterfly. Kalliit olivat liput (printtilipuissa hinnat näkyvissä), lähes 100 euroa pelkkä lippu, tarjoilut väliajalla ovat sitten vielä erikseen aina olleet.
Kirjoja sain Donna Leonin: Tuntematon ihailija ja Paula Hawkins: Tummiin vesiin. Kaikenlaista kulttuuria siis. Sitten sain myös perinteeseen kuuluvan Saaristolaisleivän - vävyni leipoman. Se on herkkua. Kinkkua päälle ja nauttimaan. Sitten sain vielä yhtä sun muuta pienenpää lahjaa, mutta erittäin tärkeitä ja ihania.
Nyt käyn purkamaan kassiani. Tulin eilen niin myöhällä kotiin, etten jaksanut sitä silloin purkaa. Mukavaa, ja aurinkoista joulunjatkoa kaikille! - city_wee
Puoltapäivää ja pakkas- sellaista. Hih, mikähän viesti tuohon on postattu? Vai jälleenpostattu päivämäärän perusteella, erehdys vai mikä lie sekoilu?
Sopiihan tuo tuossa välissä olemaan vaikka tarkoitus epäselvä onkin.
Kylläpä tuli illalla syötyä sitä kystä kyllä, varmasti liiaksi kun meinasi yöllä valvottaa eikä aamulla mennyt vielä alas kuin mukillinen kahvia ja yks pipari. Nyt sitten "laihdutukselle" :)
Tai josko vasta huomenna jos hurmari yötsyyn malttaa tulla. Tai sitten vasta ylihuomenna tai.....
Siis, torstaina viimeistään?- gazoil
gazoil
23.12.2017 11:23
Kuis pal gauhiast noi sinu sattus? Ja mää mittä matki pyrkis, puhusin sen vaan mink o siäl lähel oppinu. Sä mikkä keppihevoinen o, toi Kusander vaan peista tot samma viiko välei.
Samaa toivotan tänne. - city_wee
Heh, voisikohan tämä gazoil jotenkin valoittaa kuinka nuo viestit liittyvät minuun koska minun viesteihin noita liität?
Jutuista päätelleen taitavat olla "herrojen" ketjusta peräisin?
No joulua sinnekin kuka lienetkin.
- aurora5
Hyviä joulujatkoja
Meillä kahden hengen perheessä syötiin hyvin ja melko perinteisesti. Valtavia lahjaröykkiöitä ei aikuisten joulussa ollut. Henkilökohtaisesti koskettavin oli veljeni toimittama seinäallakka, jonka kuvat olivat lapsuutemme kesämaisemista Lounais-Hämeestä. Itsekin istua kökötän yhden mökin portailla. Tyttäreltä sain kukkia ja jotain koiraan liittyvää ihanuutta. Kirjat olin valinnut itse, "miulta miulle" Antti Tuurin uutuus "Tammikuu 18" ja sitten eräs jännäri, jonka olin tarkoittanut tyttärelle, mutta joka imaisi minut niin sisäänsä, että päätin lukea sen ensin itse. Lahjaksi annoin tunnetun karhumiehen ja Saimaan uimarin komean luontokirjan ja Mielensäpahoittajan uusimman. Kirjan tekijään saajalla on mielenkiintoinen suhde, on epäiltävissä että saajan ex-miehen vanhalla vaarilla on ollut tekemistä äreän karvalakkihahmon syntymisen kanssa.- city_wee
Vai sellaisia " epäilyjä" kirjoihinkin....hmmmm, tai tekijän taustaan.
Meilläpä ei muut kuin hurmari sai kirjalahjaa, ja innostuksissaan illalla teki sen laskutehtävät lähes täyteen, vaikka näytti olevan kyllä yhtä tasoa ylempää koulussa ne tehtävät.
No luulen että siellä nyt uusi pleikkari saattaa jo "hehkua" jos on isänsä saanut pelaamaan. Vaik tais olla yhtä toivottu isälleen kuin pojallekin .
- city_wee
Oli muuten harvinaisen hiljaista myöhään eilen kun tultiin pois tuolta naapurikaupungista. Yleensä takseja on paljon liikkeellä , nyt vain muutaman näki.
Mutta kyllä äkkiä vaihtuu keliolot, ei tarvinnut montaa kilometriä "ylös" mennä kun lunta näkyi ja väylät olivat peilijäällä. Kuinkahan paljon sitä lunta tuli sinne l-Siperian paikkeille?
Pitänee aloittaa kohta "tiedustelu"projekti... - amummu
Niin on yksi uusi ja outokin joulutapa aloitettu. Minua kyllä hieman pelotti, että mitä ilta tuo tullessaan, mutta lapset tuntuivat olevan kaikesta huolimatta hyvillä mielin. Tosin sana äiti toistui heidän puheissaan aika usein, mutta ihmekös tuo. Lahjoja saivat lapset paljon (liian paljon sanoo tämä mummu), mutta se oli tietysti apuna totisempien ajatusten unohtamisessa edes yhden illan ajaksi. Toinenkin uusi asia kiinnitti heidän huomiotaan. Pojallamme on myös nyt uusi naisystävä, ja hänen kissansa oli heillä hoidossa, joten sekin tuli meille jouluaattoa viettämään. Minullekin aivan uutta sitten kansakouluaikojen, jolloin yhden kesän vietin kesäkissan kanssa. Tämä eilinen katti oli kyllä aika mörökölli kissaksi, mutta onneksi kiltti; ei käynyt kinttuun kiinni, kuten aikoinaan oma kissani, kun sitä kesän jälkeen koulun lomilla kävin tervehtimässä uudessa kodissaan.
Illalla kun sitten porukka läksi, niin oli mukava istahtaa rauhassa hetkeksi kynttilöiden ja kuusenvalojen loisteessa vain olemaan ja kuuntelemaan radiosta joulumusiikkia. Ainut, mikä hieman rasitti ajatuksia oli astianpesukone, joka kieltäytyi lähtemästä toiselle kierrokselle. Onneksi nyt aamulla sitten taas uskoi komentoja. Yöllä jo mietin, miten järjestän tiskausrupeaman, jos kone ei suostu käymään. No, nyt päästiin taas yksi kierros eteenpäin kohti joulun jälkeistä aikaa. Uusi kone kai on pian hankittava. On noita lakkoja tehnyt viime aikoina aika usein.
Pohjoisesta sain videon, missä kettispoika esitteli yhtä lahjaansa: tossuja. Siellä on niin kylmä, että koira ei suostunut kävelemään. Yllättävän hyvin näkyi noilla töppösillään, monoiksi sanovat, mennä hönksöttävän. Vähän se tosiaan oli semmoista koikkelehtimista, mutta kun äkkiä pitkiksi venyneitä kinttujaan ei muutenkaan vielä kaikissa kierteissä hallitse, niin monot tietysti lisäsivät vaikeusastetta. Ei kuulemma myöskään pysähtynyt jalkineitaan nävertämään. Kai se luulee, että nekin kuuluvat koiran elämään, kun ei oikein muusta käytännöstä vielä tiedä.
Nyt kalkkunafileen paistoon. Siitä tulee vaihtoehto (tai lisä) kinkulle tämän päivän aterialla. Itse kyllä pitäydyn vesielävissä. Eilen söin sentään kalojen lisäksi vähän kinkkua, lanttulootaa ja tietysti omatekemää hämäläistä tuuvinkia, josta tulikin ihan poikkeuksellisen hyvää tällä kertaa - ekan kerran imellytin sen uunissa 55C:n lämpimässä. Ei tarvinnut kääriä villahuopiin ym. lämmikkeisiin. Jaa,niin, ettei joulu menisi kommelluksitta. Eilen pudottaa mätkäytin lohen terassin lattialle kuskatessani sitä savustimesta sisälle keittiöön. Ei kun roskikseen, kun kissallekaan ei kelvannut ( se syö vain jotain kissan nappuloita). Onneksi kalasta on vielä toinen puoli jäljellä. Huomenna yritän savustusoperaatiota uudelleen.
Leppoisaa pyhien jatkoa!- city_wee
Siis voitelit savulohella terassia :) Kyllä tuolla pojan luona oli pluikasta ihan voitelematta omegalla. Kyllä nykykissatkit ovat "nirsoja" kun ei savulohi kelpaa edes.
Kyllä liettuanihmeelle kelpasi, tein nimittäin jääneistä lohenpaloista sille keitetyn riisin kanssa kunnon "jouluruoan". Kyllä haistoi sen jo repusta vaikka oli vuoassa ja parin pussin sisällä. Seurasi kun hai laivaa ja vahti sitä reppua niin kauan kunnes annoin herkut eteen.
- city_wee
Öhömps, no nyt sai vähän jo hyvää lohilaatikkoa uppoamaan mutta ei ylen paljon ei.
Joo, kyllä äsken tuli Mäkimattilan laulamana Konsta Jylhän joululaulu niin oli se aivan eri luokassa kuin Tähkän "huutamana".
"Pojat" ne vaan merelle meni vaikka tuon lahden matkan saivat olla jäänsärkijänä. Eihän se paksulta näyttänyt vaan ohuelta riitteeltä viime yön jälkeen. Äijillä traditio käydä kalassa tai paremminkin Hatussa käydä kokkaamassa hernekeitto ja notskimakkarat :)
Ei kaloista kai niin väliä olekaan.
Siirtyisköhän silmäilemään lätkää ennenkuin kurmuuttaja tulee "rääkkäämään" yön yli. - Cee-Lila
Hyvää alkuiltaa. Vatsat ovat taas täynnä kaikenlaista herkkua. Paistoin myös broilerin rintafileitä. Kinkkua en enää jaksanut syödä. Ehkä illalla ruisleivän päällä siivu taas menee. Poika soitti ja sanoi eilen harrastaneensa uutta extreme-lajia, nimi on autojen helmapeltien tutkailu maanpinnalta katsottuna, tai jotain sinne päin. Oli nimittäin käynyt tupakalla taloyhtiönsä autojen parkkialueella, koska pihalla tupakointi on kielletty. Otti lipat siellä kun oli niin liukasta ja nyt on toinen ranne muroilla ja kipeä. Ei onneksi vaikuta murtuneelta. U:kin sanoi, että oli liukas keli kun vei heidät kotiinsa.
Siskoni pojanpoika on tyttöystävänsä kanssa ottanut itselleen koiran, rotu on Dogo Argentina. On jo aikuinen koira ja paljon palkintoja voittanut. On iso ja valkoinen rotu.. Luin siitä netissä ja se on kielletty mm Iso-Britanniassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Koiran rotu pohjautuu canarian taistelukoiriin ja erilaisiin doggeihin, mastiffeihin ym. On kuulemma leppoisa ja ystävällinen, vaikka jalostettu suuren riistan kuten villisikojen ja puumien metsästykseen. Luin jo netistä, että rotu on Suomessa purrut jo erään pikkupojan naamasta nenän melkein irti, samoin hyökännyt muiden koirien ja aikuistenkin kimppuun. On siis aika vaativa hoidettava. Kun oli ekan kerran tullut siskolle kylään oli hypännyt sohvalle ja siskoni hyppäsi pois pelästyneenä. Heillä on ollut monia koiria, mutta ei noin isoja. Eilen aattona ei ollut tehnyt samaa, vaan nukkunut lattialla saunan oven vieressä ja odottanut nuorta paria pois saunasta.- city_wee
Tapaniapa hyvinkin, mutta taas tuli siis todistettua kuinka haitallista, jopa hengenvaarallista tupakointi voi olla monella tapaa. Ei silti, vaikka ei sitä harrastakaan (enää) niin perzi****een voi nakata.
Dogo Argentina ( ja mv), aika ristiriitaisia rotuja "kotikoiriksi". Mutta jos tuuri käy yksilön luonteen suhteen ja isännän luonne "komentoketjun" ylimpänä niin voi mennä ilman vaikeuksiakin.
Siis ei noita rotuja ole turhaan eri maissa kielletty ja vaikka villisikaa jahtaisi miksi ottaisi tuollaisen kun mäyriskin ajaa sikoja :)) Ja puumiahan meillä ei,,,,tai siis "puumia" kuulema on mutta sitten on koira tarpeeton tilanteeseen. - Cee-Lila
city_wee kirjoitti:
Tapaniapa hyvinkin, mutta taas tuli siis todistettua kuinka haitallista, jopa hengenvaarallista tupakointi voi olla monella tapaa. Ei silti, vaikka ei sitä harrastakaan (enää) niin perzi****een voi nakata.
Dogo Argentina ( ja mv), aika ristiriitaisia rotuja "kotikoiriksi". Mutta jos tuuri käy yksilön luonteen suhteen ja isännän luonne "komentoketjun" ylimpänä niin voi mennä ilman vaikeuksiakin.
Siis ei noita rotuja ole turhaan eri maissa kielletty ja vaikka villisikaa jahtaisi miksi ottaisi tuollaisen kun mäyriskin ajaa sikoja :)) Ja puumiahan meillä ei,,,,tai siis "puumia" kuulema on mutta sitten on koira tarpeeton tilanteeseen.Totta, tämä nuoripari ei harrasta minkäänlaista metsästystä. Toivottavasti osaavat olla tarpeeksi tiukkoja tälle koiralle ja juoksuttaa sitä paljon, ettei tylsisty ja ala uhkaavaksi. Siskon pojanpojalla on nimittäin kaksi lasta, jotka vierailevat isällään silloin tällöin, ettei koira koe lapsia alemmaksi itseään. Heillä pitäisi olla buudeli, eikä tällainen iso härkäkoira, miksi U kutsui rotua, katsoessaan kuvaa netin vikistä.
- Cee-Lila
Hyvää Tapaninpäivää. Kohta on joulu ohi ja palataan arkeen, kunhan on uusivuosikin juhlittu ja kuunneltu rakettien pauketta. Lunta ei ole edelleenkään, eikä ole väliäkään. Merikin lainehtii täysin vapaana tässä talomme edustalla.
- amummu
Tapania!
Aika onnettomia säitä pitelee! Yöllä satoi taas vettä ihan roikaamalla. Ja ainakin terassi on nyt peilijäässä, joten ei uusia savustushommia. Pitänee odottaa kesää.
Vähän käy kärsään niitä, joilla on lumi ja pakkanen. Katselin äsken uutta videota kettispojan tossulenkkeilystä. Siinä on koirapojan lisäksi upeaa talvimaisemaa katseltavana ja kuunneltavana ihanaa pakkasen narskuntaa kävelijöiden askelten alla. Varmaan Aran kissamäkeläiset pennut nauraisivat kuononsa halki, jos tietäisivät, kuinka"kaupunkilais"koiran herkät tassut eivät talvea kestä. En tiedä, onko syynä aristeluun vain se, että pennun anturat eivät vielä ole kehittyneetn vahvuuteensa, mutta sen tiedän, että edesmennyt kettis ei pakkasta säikähtänyt. Mutta se ei tuolla Lapin kylmyydessä vielä pentuna käynytkään, vaan vasta vanhemmilla vuosillaan.
Ja siipalle tuli Boxing day'kin. Hän osti tytölle toiveen mukaiset langattomat kuulokkeet, jotka sitten pakettia avatessa eivät enää olleetkaan langattomat. Nyt niitä sitten vaihtamaan johonkin toiseen merkkiin, kun po. kaupassa ei niitä haluttuja ole. Kaupan Lappeenrannan ja Vaasan myymälässä olisi, mutta eivät suostu paketoimaan ja postittamaan sieltä tänne. Vie kuulemma liikaa jonkun työaikaa. Eikä täältäkään päin nyt kuulokkeiden takia lähdetä Lappeenrantaan ajelemaan.
Tänään on minulla täysi lepopäivä. Olemme siipan kanssa ihan kahden, ja syömme, mitä kaapista löytyy. Ja löytyyhän sieltä yhtä sun toista. Kateeksi ei käy, kun sisareni parhaillaan kattaa pöytää yhdeksälle aikuiselle ja 11:lle lapsenlapselle. Minä hänen sijassaan saattaisin heittäytyä selälleni keittiön lattialle ja kirkua. Tai, no, en ehkä kuitenkaan. Sisareni ja kaikki läheisensä tapaavat toisiaan yhtaikaa perin harvoin, ei aina edes jouluna. Joten po. tapahtuma on harvinaista herkkua niin siskolleni kuin muillekin perheen jäsenille. Mutta on siinä sutinaa kerrakseen. Minä kun parhaimillaan olen laittanut sapuskat "vain" kahdeksalle, niin sekin on melkoinen urakka.
Kohta alan selata, mitä kaikkea telkkarista on tallentunut viime päivinä. Telkkaa olen viimeksi katsonut perjantai-iltana. Eiku katsoinhan sentään aattona ystävien luona Turun joulurauhan julistuksen. Meillä on jo 37-vuotinen traditio: käymme vuorojouluina toistemme luona glögeillä ja katsomme yhdessä em. ohjelman. Vuosien saatossa vain kolme joulua on jäänyt väliin.
Siis nyt telkkarin kimppuun ja teille muille rauhaisaa siirtymistä joulun jälkeiseen aikaan!- city_wee
Sellainen "kämmi" kuulokkeissa? Löytyykö ko. ketjun verkkokaupasta tarkoitettua tuotetta.
Jos kyseessä G-myymälä ja tuotetta verkkokaupassa on niin yleensä vaihtavat vaikka sen kautta kunhan reklamoi ostopaikkaan ja sopii vaihdosta. Tai sitten tekee palautuksen ja vaatii fyrkat pois ellei tilattua tuotetta / tai vastaavaan saa vaihdettua.
Jep, nyt tuli pieni huili mutta heti aamulla funtsimaan ja kasaamaan kamoja mitä mahd. tulee tarvitsemaan. Periaatteessa mahd. vähillä mutta nämä meidän säät voi olla sitten mitä tahansa joten "arvuuttelua" vähän siinä mielessä.
- city_wee
"Arkihuolesi kaikki heitä....." ....no juu, tuli hetkeksi heitettyä mutta uudethan ne taas edessä. Eikä ihan hyvältä tunnukaan :( Kurkku pirun kipee ja nuhainen olotila ja kohta pitäis(ikö) ryhtyä kamoja lyömään kasaan jos huomenna meinaa startata ?
Lämpöjä ei uskalla mitata, ne tuntuivat nousevan aika "tappiin" jo kun heitti pikkukävelyn markettiin. No, tämän taisi saada kun kurmuuttaja oli köhäinen, kukapa tietää.
Illalla oli jo niin väsy että sammui kympiltä kuin saunalyhty.
Mutta kuulostellaan.... - auroraa5
Pääsinpähän tänne lopulta. Tapanin vastaisena yönä oli ilmestynyt punainen varoituskolmio ja teksti "Yhteytesi ei ole salattu". Siis tietosuojavirhe, ehkä jonkun hyökkäysyrityksen seurauksena. Päivityksiä oli pystytty viimeksi tekemään joulupäivänä 2 kpl. Nettiin en päässyt ennen kuin käytyäni äsken huollossa, jossa ongelma poistettiin suit sait. Takana tuntui olleen jonkin toimijan pila eli dzoukki.
Kyllä täällä on hyvä tämmöisen tumpelon tietokonekäyttäjän asua. Viereisessä korttelissa on koneliike ja sen takahuoneessa nopea huolto. Eikä maksanut senttiäkään koko hoito. Jopa päästettiin jo ennen liikkeen avautumista sisälle ulkoa värjöttämästä. Olin ekana muutaman ihmisen jonossa.
Noista koiran tossuista: omilla pikkudogeilla ei ole koskaan ollut sellaisia, lenkit ovat sen verran lyhyitä. Tytär käyttää tossuja vetoharkoissaan kelin mukaan. Pentujen kannalta sää on ollut koko ajan mitä mainioin. Pehmeää lunta tupruttaa koko ajan. Saavat mielensä mukaan kaivaa tunneleita ihanassa vapaudessaan.- city_wee
Taas jotain outoa häikkää, selain lukittu, vai mikä tuota tekee? Ja mistä tulee paremminkin pitäisi kysyä.
Kyllähän nämäkin sivut takkusi paljon joille epäilen tehdyn jotain hyökkäyksiä pyhinä. Mutta ihan jonkin mainoksen mukana voivat syöttää jonkin "selainkaapparin" ja lukita selaimen. Eikä edes välttämättä vahingontekoa hyötyäkseen vaan nörttien tekemää jäynää.
Kyllä mm. firefox myös näyttää keltaista kolmiota esim. Ylen radion sivulla ja sen tekee kun Flash pitää sallia. Se suojaamaton sisältö- ilmoitus on siinä lähinnä sivustolla olevin kuvien takia. En kyllä muista että Ylen kautta olisi mitään "mörköjä" tullut.
Ettei ollut selaimessa vanhentunut flash-versio jolloin selain turvasyistä esti nettiin pääsyn? No chromen sielunelämästä en varmaksi sano tekeekö niin.
Mutta noista winin päivityksistä niin tuo päivityskeskus ei ole antanut yhtään päivitystä, eikä löydä niitä koko joulukuulle tähän 7 Pro:n sydeemiin. Tämä voi olla taas sitä Mikkiksen omaa jäynää saada ihmisiä siirtymään sen kympin käyttöön.
Mutta siellä kuulema lunta riittää? Mikähän rämpinen on huomenissa tiedossa, no aika paha , siitä tietoa tuli taas lumitöiden lomasta :) - aurora5
Lunta on täällä Cityssäkin niin paljon, että tämän kadun toinen jalkakäytävä saa toimia lumensiirtopaikkana. En muista näin lumirikasta talvea kuin lapsuudessani Hgissä. Samasta Mechelininkadun kulmasta, josta lähti talvisin kestolatu Hietsuun, oli hesarissa tänään kuvia. Aivan karmeassa myllerryksessä näyttää entinen kotikatuni olevan.
Kyllä minäkin ihmettelin, että miten ne ilmaiseksi huoltaa, mutta mies sanoi, että "sitten otetaan maksu, kun tulee jotain isompaa". Tai ehkä hän auttoi säälistä nähtyään minun joka päivä kuljettelevan koiraa siitä ohi pyryssä ja myrskyssä.
Tai jospa kyseessä oli vanhuusalennus eli 100-vuotiailta näyttäviltä ei peritä mitään;))) - city_wee
aurora5 kirjoitti:
Lunta on täällä Cityssäkin niin paljon, että tämän kadun toinen jalkakäytävä saa toimia lumensiirtopaikkana. En muista näin lumirikasta talvea kuin lapsuudessani Hgissä. Samasta Mechelininkadun kulmasta, josta lähti talvisin kestolatu Hietsuun, oli hesarissa tänään kuvia. Aivan karmeassa myllerryksessä näyttää entinen kotikatuni olevan.
Kyllä minäkin ihmettelin, että miten ne ilmaiseksi huoltaa, mutta mies sanoi, että "sitten otetaan maksu, kun tulee jotain isompaa". Tai ehkä hän auttoi säälistä nähtyään minun joka päivä kuljettelevan koiraa siitä ohi pyryssä ja myrskyssä.
Tai jospa kyseessä oli vanhuusalennus eli 100-vuotiailta näyttäviltä ei peritä mitään;)))Älä ees pelottele sillä lumenmäärällä :)) No, tiedän sen kyllä mutta en taida lähtöä peruakaan vaikka tuo kurkkukipuilu ei nyt hyvälle tunnu.
No ne katsoi että siinä on potentiaalinen tuleva asiakas joten eivät veloittanut mitään, ja hyvä niin.
Nyt vasta vähän itsekin paneuduin katsomaan noita päivitysongelmia vaikka tiesinkin että se päivityskeskus ei toiminut. Löytyi siihen heti ratkaisu kun haki viankorjauksen verkon -ja netin kautta.
Lykkäsi ne joulukuun puuttuvat päivitykset sieltä sitten hetikohta asennettaviksi oman valinnan mukaan.
- Cee-Lila
Mahtavaa palvelua Auroralla. Ei maksanut vian korjaus mitään. Harvinaista.
Täällä sataa taas vettä. Onneksi ei tarvitse mennä ulos. Vaikka on meillä noita sateenvarjoja monenlaisia.- city-wee
Ei niit sateenvarjoja kantsi ulos viedä, ne kastuu.... ;))
- amummu
Ja niin joutui taas joulun jälkeinen elämä! Vettä satoi täälläkin äsken ihan kesäkuuron tapaan. Illalla oli vielä valkoinen häive maassa, mutta nyt se on muisto vain. HS:ssa oli juttu, mikä kertoi Espoon tekolumiladun pidennyksestä. Aika hoopoa, että yritetään tehdä kesästä talvea. Mutta kai se kannattaa, kun artisti maksaa. Saas nähdä aletaanko avantouimareille puuhaamaan tekoavantoja kesän ajaksi.
Tytön kuulokkeiden vaihto sujui hyvin siten, että siippa meni kyseiseen kauppaan maksoi lisää ja sai sillä vielä paremmat vehkeet tilalle. Alkuperäisen toiveen mukaisia kuulokkeita on kuulemma tilattu, mutta toimitusajasta ei po. liikkeessä minkäälaista käsitystä. Voi mennä kuulemma kevääseenkin saakka. Siippa kyllä puhelimessa sai täyden selvityksen tilanteesta, mutta halusimme tytön saavan nyt jo kauan toivomansa ja hänelle luvatut kuulimet. Nyt pitäisi sitten olla vielä korvaystävällisempi versio. Itse en kyllä ollenkaan ymmärrä musan kuuntelua kuulokkeista, mutta minähän olenkin kalkkis. Silloin kyllä ymmärrän, jos musan kuuntelu häiritsee muita.
Onpa, Aurora aivan mahtavaa, kun palvelua saa vielä ihan ilman kanssa, ihmeiden aika ei ole siis ohi. Täällä melkein jo oven avaus vastaavaan paikkaan maksaa.
Nyt lounaan lämmittelyyn: kalkkunaa ja laatikoita, yllätys, yllätys.- city_wee
Rahalla saa ja hevoisella pääsee, nykyisin jopa sähköisellä rautasellaisella.
Kyllä noi nuoret kun esim. pelaavat kännyillä tai pleikkareilla niin minä ymmärrän varsin hyvin kuulokkeiden käytön :))
Ja haluaako ne nuoretkaan aina muiden kuulevan mitä he kuuntelevat? Mietippä sitä :) - aurora5
Minun jouluateriointi on rosollin ripe silli -vaiheessa. Illaksi on enää kaksi joulumakkaraa ja sitten se on luut, kuten Loimaan likka sanoi.
Musiikin kuuntelu kuulokkeilla tuo mieleen entisajan kidekoneen sieltä samaiselta Mechelininkadulta. Alkeellisesta radiosta lähti kuulokkeet, joita yksi kerrallaan kuunneltiin. Kumpi sai pitää niitä Markus-sedän lastentunnilla, siitä kiisteltiin isonveljen kanssa.
Nyt on kuulemma olemassa myös vastamelukuulokkeita. Sellaiset olisin joskus tarvinnut naapurien metelin varalta. Koska niitä ei ollut keksitty, käytin työmaille tehtyjä kuulonsuojia, kun yläkerran yhdeksänhenkinen jehovalaisperhe piti oikein kamalaa mekkalaa 60-luvun espoolaislähiössä.
On teillä etelän immeisillä ollut sään puolesta surkea talvi. Jos voisin, lähettäisin sinne täältä joka toisen lumipyryn. - amummu
city_wee kirjoitti:
Rahalla saa ja hevoisella pääsee, nykyisin jopa sähköisellä rautasellaisella.
Kyllä noi nuoret kun esim. pelaavat kännyillä tai pleikkareilla niin minä ymmärrän varsin hyvin kuulokkeiden käytön :))
Ja haluaako ne nuoretkaan aina muiden kuulevan mitä he kuuntelevat? Mietippä sitä :)No siinä kai iso syy onkin, etteivät halua muiden kuulevan ohjelmiaan. Pahinta noiden vloggareiden lätinä. Musa vielä ehkä menisi ympäristössäkin, mutta ei nuo puheet, sen verran olen niitä kuullut. Pelien äänet ovat myös rasittavia.
Toisaalta, tytöllä on nyt kova halu ruveta joskus lentäjäksi, ja varma tapa pilata kuulonsa alle alan hyväksyttävyysrajan on kuunnella mekastusta isoilla volyymeillä, ja sehän tuppaa nuorison tapana olla. Jo kauan sitten - siis tosi kauan - osallistuessani itse po. alan koulutusrupeamiin oli valintaporukalla vaikeuksia löytää hakijoista tervekorvaisia ja - silmäisiä. Ja sittemmin on vain lisääntynyt aistien rassaus kaikenlaisin konstein. Vastamelukuulokkeet nuo tytönkin vempeleet on. Käyvät sitten missä vain. No, ammatinvalintahaaveet varmaan muuttuvat vielä, mutta korvien pitäisi silti kestää koko loppuelämä.
Kyllä minäkin tänne jo lunta ottaisin, silläkin uhalla, että kevytlapioni kapasiteetti loppuu kesken. Tämä jatkuva vesisade ja pimeys ei mieltä ylennä.
- Cee-Lila
Aioin lämmittää meille joulun jämiä, avasin jenkkikaapin ja ovesta kuului rusaus ja joku valkoinen muovipala löytyi lattialta. Kun avasin oven uudelleen, koko ovi putosi paikaltaan. Tyhjensin kaapin toiseen jääkaappiimme, vedin töpselin seinästä ja aioin tilata meille uuden jenkin. Nyt U on ahkeroinut oven kimpussa varmaan tunnin ja nyt väittää että on kunnossa. Laittoi joitain prikkoja oveen ja väänteli ruuvimeisselillä ym kaluilla. Tämä jenkkimme on jo vanha italialainen, ollut aina huono ovistaan, koska ne roikkuvat. U sanoi, että ovet on jo alunperin asennettu jotenkin väärin. On kuitenkin kauan ollut meillä kakkoskaappina ja joka päivä käytössä pottujen, vihannesten ja juomien kylmiönä. Ja yläosassa olevassa pakasteessa on säilötty jätskejä tai pakastateita, joita ei siellä kauaa säilötä.
- city_wee
Hups, vai ovet jo tippuu , johan nyt zuakel ! No ikä tekee muovillekin tehtävänsä ja ajankuluessa hapristuvat. Mutta ovet "roikkuivat" niin jotain muutakin on "vikkoo vikkoo" sitten . Yks mikä laittaa niitä ovia "roikkumaan" ajansaatossa on liiallinen paino oven lokerikoissa.
Huonommat saranat alkavat kulua ja falskata ja lopulta tulos voi olla tuo, hups ! - Cee-Lila
city_wee kirjoitti:
Hups, vai ovet jo tippuu , johan nyt zuakel ! No ikä tekee muovillekin tehtävänsä ja ajankuluessa hapristuvat. Mutta ovet "roikkuivat" niin jotain muutakin on "vikkoo vikkoo" sitten . Yks mikä laittaa niitä ovia "roikkumaan" ajansaatossa on liiallinen paino oven lokerikoissa.
Huonommat saranat alkavat kulua ja falskata ja lopulta tulos voi olla tuo, hups !Siksi siellä ovessa ei ole mitään painavaa säilytettykään, vaan kaikki 1½ litran limsaputelit ovat ylähyllyllä makuullaan. Nyt kaappi on taas käytössä ja ovessa ei ole juuri mitään. Vajaa ketsuppi- soija- ja salaattikastikepullo, sekä valkosipuli. N eivät paljoa paina. Saa nähdä, kauanko kestää kunnossa.
Mitenkä sinun flunzasi edistyy? Vai onko jo hävinnyt matkakuumeen alle? - city_wee
Cee-Lila kirjoitti:
Siksi siellä ovessa ei ole mitään painavaa säilytettykään, vaan kaikki 1½ litran limsaputelit ovat ylähyllyllä makuullaan. Nyt kaappi on taas käytössä ja ovessa ei ole juuri mitään. Vajaa ketsuppi- soija- ja salaattikastikepullo, sekä valkosipuli. N eivät paljoa paina. Saa nähdä, kauanko kestää kunnossa.
Mitenkä sinun flunzasi edistyy? Vai onko jo hävinnyt matkakuumeen alle?Ok, joskus näkee kun ovessa on tavaraa niin pirukseen painamassa. Jos se nyt menis vielä 15 vuotta :)) No zoukki oli se.
Enpä oikein tiedä, aika kipee on olo mutta kovat on lähtöaikeet jos nyt aamulla punkasta ylös pääsee? Varsin kuumeiselta tuntuu mutta ei sitä arvaa nyt mittailla.
Katotaan nyt kuinka käy, sen tietää "raporteista" että rankkaa kahlaamista tulee olemaan ja ahkiolla pitäis kuormat vetää perässään.
Mutta pitäkää ketjua "hengissä" ja yritän sieltä välillä ilmineerata sikäli kun mahdollista. Saaresta se kyllä onnistunee mutta muuten maastoista liian hankalaa. Eikä välttämättä kenttiäkään löydy.
- Cee-Lila
City_wee on siis matkalla jonnekin ja kaikki muut jossain, joten nostan vain ketjuamme ylemmäs, ettei vajoa aivan alas.
Jääkaappimme ovi on pysynyt paikoillaan ja paistoin juuri lettuja. Söimme niitä oivariinin, omena- ja mansikkahillon kera. Slurps, hyviä olivat kuten aina. Tänään emme syö mitään jouluruokia, ehkä iltapalalla hiukan kinkkua. - amummu
Kyllä sinä citywee olet melkoinen itsesi rääkkääjä. Lähteä nyt talven selkään kipeänä. Ei ole sitten meidän vika, jos makoat siellä "loma"paikassasi niin, että henkeä korvasta saa kuunnella. Etkös ole lukenut, että näinä aikoina liikkuvat pöpöt ovat sitkeätä sorttia ja uusivat helposti. Eikö ois kannattanut tervehtyä täällä ja sitten vasta lähteä ristoreippaana menemään. Tosin luulen, että sinulla noita ikävuosia on jonniiverran vähemmän kuin esim. minulla (ref. entinen nimmarisi HS:ssä), mutta kyllä nekin jo edesauttavat pöpöjen invaasioita, tai ainakin niiden seurauksia. No, sanotaan, että aikuinen mies tietää mitä tekee. Ja niin uskomme.
Minä rupean kohta väsäämään yli jääneestä omagraavaamastani siiasta silakkaboxia, eiku siis siikaboxia silakkaboxin reseptillä. En ole koskaan tehnyt, mutta sisko on ja sanoo, että tulee hyvää. lähes parempaa kuin suolasilkasta. Katsotaan kuinka mummun käy. Vesi kyllä tulee kielelle jo ajatuksesta, että jonkin ajan päästä saan ottaa maistaakseni juuri uunista tullutta, rapeiden pekoniviipaleiden päällystämää herkkua.
Ceellä alkoi jääkaappi kenkkuilla. Meillä kenkkuilevat molemmat pesukoneet. Ne on kumpikin hankittu yhdeksän vuotta sitten, ja nyt siis oikkuilevat vähän väliä. Ovet niissä kyllä ovat pysyneet:), mutta töihin lähtö on takkuista; tiskari joskus ei starttaa ollenkaan ja pyykkikone lopettaa kesken pesun, mutta alkaa sitten ohjelman alusta, kun ensin sammutan sen hetkeksi.
Onkohan Rapunen lukenut itsensä uuvuksiin, kun ei vähään aikaan ole ilmineerannut itsestään. Vai onko koneensa ryttyillyt. Aattona ja joulupäivänkin oli välillä aika tukkoista päästä nettiin, mutta kärsivällisyys auttoi.
Nyt siian ja pottujen kimppuun. Leppoisaa iltaa! - aurora5
Kenellä mikäkin kenkkuilee. Täällä on tykkylumi katkaissut sähköt tuhansista talouksista. Tyttären koko kylä on pimeänä. Uuniakaan hän ei voi lämmittää, sillä lumi on tukkinut savupiipun ja rikkonut katolle vievät tikkaat. Korjaajia ei tavoita, kaikki ovat muissa töissä eli sahaamassa linjoille kaatuneita puita.
Tytär asuu nyt mökillämme. Sielläkään ei ole sähköä mutta lämmön antaa kaasutakka ja jatkuvalämmitteinen sauna. Heti kylmenee, jos lakkaa puita pesään syöttämästä. Vesi koirien ruokaa varten on haettava karjatilalta, jossa sähköä tuottaa aggregaatti.
Harmittaa, kun en voi auttaa mitenkään. Täällä kaupungissa ovat sähköt ja vedet kunnossa, mutta ei hän voi koiralaumaa tänne tuoda eikä myöskään jättää oman onnensa nojaan. Ja kuitenkin käytävä duunissa sillä omalla kylällä. Kunpa ei nyt sairastuisi ja kunpa moottorikelkka, ainoa millä sinne mökille pääsee, pysyisi kunnossa ja bensoissa.
Kyllä se weepelikin parhaaseen aikaan päätti matkustaa näihin korpimaisemiin. - amummu
Kyllä, Aurora, nuo tyttäresi vastukset saavat tuumaamaan tätä oman huushollin tilapäistä kankeutta. Eihän nämä kodinkoneongelmat ole mitään verrattuna sikäläisiin, lumen ja talven tuomiin pulmiin, etenkin kun niiden seassa pitää hoitaa myös eläimet. Mutta kaikki tuppaa olla niin suhteellista. Niinhän on sairauksienkin laita, yhdelle (kuten minulle) tinnitus on lähes elämän kokoinen vitsaus, toiselle taas joku henkeä uhkaava tauti.
Hattua täytyy tyttärellesi nostaa, kun jaksaa oloissa kuin oloissa. Terveys tosiaan on siellä nyt kaiken a ja o. Tsemppiä hänelle. Sinullekin, kun suht voimattomana joudut vierestä seuraamaan. Lastansa aina ja kaikessa haluaisi vain kannatella.- aurora5
Kiitos a-mummu sympatiasta. Onneksi siellä on kohtalotovereita, uskoisin että hyvät naapurukset panevat viisaat päänsä yhteen ja auttavat toisiaan tuossa epämiellyttävässä tilanteessa. Eihän näin karmeaa lumitilannetta tyttären siellä asuessa ole aikaisemmin ollut eikä ehkä tulekaan heti uudestaan. Ulkoilmaihmisenä luulen hänen pärjäävän, ja koirat pärjäävät tarhoissaan.
Nyt koetan rauhoittua katsomaan hyvin omalaatuiselta vaikuttavaa Alaska-dokumenttia. Hyviä öitä.
- amummu
Pitää vielä mainostaa, että sen parempaa "silakka"lootaa en ole syönyt kuin joku aika sitten uunista ottamani graavisiikaloota on. Olen mättänyt sitä semmoisen annoksen, että uskon saavani ahneudestani rangaistuksen ensi yönä pahojen unien muodossa. Ne pekonitkin paistoksen päällä olivat vailla vertaa; ei tulee pannulla niin hyviä. Teen varmasti samaa uudemmankin kerran.
Kauniita unia. - saari_webs
Huomenta ja yritys saada lyhyt viesti tulemaan. Joo, kyllä on täällä maakunnassa aika kurja tilanne. Nyt aamulla yhä yli 11 tuhatta taloutta sähköittä, netit ja puhelimet mykistyneet joten ei juuri hyvältä näytä.
Täältäkin pudottaa netin pois jatkuvasti mutta puhelut ovat toimineet
Ja hurjaa koetinkivi oli eilen tulla saareen, siis päästä. Puolikovaa ,upottavaa lunta, kohvaa ja vettä saapasvarren mitta. Eikä ihan varma aina onko kovaa jäätä alla. No oli sen että kesti.
Melkoinen kuntotesti kun noissa oloissa veti ahkiossa n 60 kilon kuoman tänne.
Ja nyt yöllä jäätävää vesisadetta kuin "juhannuskelissä" joten olot ei korjaannu. Sääliksi käy ja armotonta noiden sähkäreiden rämpiminen noilla linjoilla kun ei kelkoillakaan pääse menemään, uppoavat hankeen ja ojiin. Tääl jäälläkin kuulema pari kelkkaa nalkissa eikä nyt pois haeta.
Pitää lopetella tämä, alkaa taas netti tökkiä.......- aurora5
Huomenta sankarille
Tuolla L****lammella, missä tytär oli yön evakossa, toimi netti vielä illalla, mutta ei enää aamulla. Äsken puhelinkin mykistyi kesken soiton. Nyt hän on kylmällä talollaan juoksuttamassa koiria päivän ja ajelee illalla töiden jälkeen taas yöksi mökille, jossa lämmitysurakka alkaa luonnollisesti alusta. On siellä hyvät neuvot tarpeen.
Kyllä ihailen sinunkin sisukkuuttasi. Varsinaista arktista retkeilyä: vetää nyt kamppeitaan painavassa ahkiossa puolisulan järven yli. Et varmaan hevin sieltä takaisin tule. Oman hönnän lämmössä vietät talvea kuin Huovisen Hamsterit ainakin. Näille romaanihenkilöille se talveen varustautuminen oli vain hauskaa kuvitteluleikkiä. Eipä kainuulaiskirjailija arvannut miten läheltä hänen fantasiansa liippaa nykykarjalaista todellisuutta.
Katsoin sähkölaitoksen kartalta niin katastrofi jatkuu. Täällä kaupungissa on sadekeli mutta "tuolla" oli taas tuprunnut lisää lunta. Sään lauhtuessa tytärkin saa heittää kelkan mäkeen ja sitoa koiria pikkuvaljakoksi mökille mennessään - ja ahkio perään.
- Cee-Lila
Jo on olosuhteet siellä Itä-Suomessa tällä hetkellä! Ei ole helppoa asukkailla eikä sähkölinjojen korjaajilla. Meillä ei ole lunta riesana, yksi hyvä puoli siis, paitsi niille, jotka haluaisivat esim hiihtää. Ei mene suksikauppiailla hyvin.
- aurora5
Tapahtui myös onni onnettomuudessa. Sillä aikaa kun tytär oli autolla töissä, iso puu oli kaatunut siihen, missä auto oli ollut. Lisäksi naapuri oli lainannut kaasulämmittimen ja nyt vetää jo uunikin.
Sähkökatko saattaa kuitenkin kestää vielä viikkoja. Kyläkauppakin on joutunut sulkemaan ovensa, Lähimmät kaupat ovat heillä nyt 40 km päässä.
Pakasteissa olevat ruoat sulavat joka puolella. Tytär oli juuri ehtinyt ostaa koirille lihaa isot määrät ja nyt ne taitavat mennä hukkaan.
On niin surullinen olo kaikkien osallisten puolesta, niin asukkaiden kuin märässä hangessa rämpivien sähkömiesten. Lehmät huutavat navetoissa tuskissaan, kun lypsylaite toimii vain puolella teholla aggregaatin avulla. Toivottavasti ne ovat etusijalla sähköjen korjauksissa, ihmiset ja koirat pärjäävät jotenkin.
Minä tässä vain puran tuntojani. Onneksi tyttären puhelin toimii hetkittäin, että kuulen miten tilanne kehittyy.- Cee-Lila
On kauhea tilanne tyttärelläsi, jos jotain hyvääkin. Juuri tuli uutisiissa, että perheen äiti kantoi ruuat jääkaapista hankeen, että kestävät kylminä jos katko vielä kauan kestää. Ei lumikaan niitä kauaa kylminä pidä. On se kumma, että shkölinjojen läheltä ei puita kaadeta. Sisareni talon läheltä kaadettiin kaikki puut jotka ylettyisivät junaradan sähkölankoihin. Ne kaadettiin Mikkelistä kai Pieksämäelle asti jo kesällä ja syksyn aikana. Se, että radan varresta vain kaadetaan, ei tietysti auta syrjemmällä asuviin talouksiin.
- aurora5
Vaikka sähköt saataisiin takaisin, uusia tuhoja tekee painava ja koko ajan lisääntyvä lumi, joka katkoo tielle puita poikittain ja sikinsokin, rikkoo kattoja ja kaiken eteentulevan. Tytär kertoi, että ajo töihin pilkkopimeällä on yhtä puikkelemista rankojen ja risujen keskellä. Hänellä onkin nykyään saha auton vakiovarusteena.
Vanhat paikkakuntalaiset sanovat, että vastaavaa myllerrystä ei ole tapahtunut kahteenkymmeneen vuoteen. Vieläkin on sähköt poikki liki 1000 taloudelta yksistään tässä kunnassa. Täällä keskustassa katkoja ei ole, joten ne tuhat pimentynyttä torppaa ovat tuolla korpien kätkössä liki Uudenmaan kokoisella alueella. Ja kun maasto on mitä on, ei se korjaus jonkun sadan miehen voimilla nopeasti käy.
- saaren_wee
Huomenta ja lumiräntää yhä tulee, ei hyvä enää. Kuten Ara totesi niin uusia sähkökatkoja tulee vielä tod näk pitkään.
Täällä mantereessa lyhytaikaisia kun ei älyttömän pitkiä metsäväyliä ole niin nopeammin saavat korjattua.
Eilen kuuntelin niin eräs Mantsin mies sanoi tälläisen lumimäärän olleen , siis tykkylumen joskus -80 luvulla? Jns:n Pyhäselän pisteellä saman verran v -88 viimeiksi. Nyt ovat kyllä lumet painuneet n 20 cm siitä kun tulin To.
Olihan siellä Pieksämäen -Kuopio välillä rataliikenne jumissa jo to-iltana.
Kyllä netit katkoo yhä täälläkin paljon ja taas meinaa jumia. Mutta siltikin, heti lähdetään rämpimään tuonne rännän sekaan. On on. Ihan "elämyskeikkaa" tämä.
:- aurora5
Kun ensi kerran valitaan "Vuoden Urheilijaa", ehdotan saajaksi koko PKar maakuntaa. Extreme-pokalille korotan puissa kurottelevat sähkärit, joilla seuraavaa vapaapäivää ei ole näköpiirissä. Sekä kyläkauppiaan, joka ilmoittaa (L:n Lehti) avaavansa uudestaan sillä hetkellä, kun sähkö pärähtää takaisin.
- Cee-Lila
Äsken sanottiin uutisissa, että osalle oli jo saatu sähköt, jotka katkesivat tänään uudelleen. Lunta tullut lisää.
Pieksämäeltä Kuopioon ei siis ollut kaadettu puita radan varrelta, koska siellä jumitti. Systerin talon vierus oli tyhjän näköinen kun kaikki radanvarren puut oli kaadettu. Paksut rungot oli viety pois, mutta valtavat risukasat oli jätetty penkalle rumentamaan maisemaa.- aurora5
On ihan kiva, että elämyskeikoistakin jutellaan. Ei pelkästään siitä, kuinka toinen toistaan viisaampia me mukavissa nojatuoleissamme maha täynnä herkkuja löhöävät olemme.
En vihjaile. Kuinkas "susilauman" jäsen niin hienovireiseen ajatteluun pystyisi. Vaikka kuljemmekin kadun aurinkoista puolta jonkun mielestä.
No, edelläsanottuja tuskin kukaan ymmärtää, ellei käy toisessa ketjussa seuraamassa tänne kohdistuvia "harmittomia läppiä". - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
On ihan kiva, että elämyskeikoistakin jutellaan. Ei pelkästään siitä, kuinka toinen toistaan viisaampia me mukavissa nojatuoleissamme maha täynnä herkkuja löhöävät olemme.
En vihjaile. Kuinkas "susilauman" jäsen niin hienovireiseen ajatteluun pystyisi. Vaikka kuljemmekin kadun aurinkoista puolta jonkun mielestä.
No, edelläsanottuja tuskin kukaan ymmärtää, ellei käy toisessa ketjussa seuraamassa tänne kohdistuvia "harmittomia läppiä".Kävin katsomassa ja tajusin mitä tarkoitit. Ei täällä ole pakko 500 kirjoitusta kirjoittaa, voi kirjoittaa yhtä hyvin 5 x 100 kirjoituksen ketjuja. Aikoinaan eräs kirjoittaja kirjoitti vain aloituksia montakymmentä päivässä, missä lienee koko mies nykyään, kun ei ole ollut näkyvissä aikoihin. Hän ei odottanut vastauksia varmaan keneltäkään, kunhan vain aloitti aina vain uuden ketjun. Voi täällä kirjoittaa vaikka päiväkirjaa. Ei silloinkaan tarvitse aina uusia aloituksia, jos vain itselleen kirjoittaa. Sellaisenkin kirjoittajan tarinoihin tutustuin joku vuosi sitten, en muista, mikä ketjun nimi oli.
Mitähän Rapu on puuhaillut kun ei ole moneen päivään näkynyt. Ehkä taas merellä? Uudenvuoden tansseissa? - Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Kävin katsomassa ja tajusin mitä tarkoitit. Ei täällä ole pakko 500 kirjoitusta kirjoittaa, voi kirjoittaa yhtä hyvin 5 x 100 kirjoituksen ketjuja. Aikoinaan eräs kirjoittaja kirjoitti vain aloituksia montakymmentä päivässä, missä lienee koko mies nykyään, kun ei ole ollut näkyvissä aikoihin. Hän ei odottanut vastauksia varmaan keneltäkään, kunhan vain aloitti aina vain uuden ketjun. Voi täällä kirjoittaa vaikka päiväkirjaa. Ei silloinkaan tarvitse aina uusia aloituksia, jos vain itselleen kirjoittaa. Sellaisenkin kirjoittajan tarinoihin tutustuin joku vuosi sitten, en muista, mikä ketjun nimi oli.
Mitähän Rapu on puuhaillut kun ei ole moneen päivään näkynyt. Ehkä taas merellä? Uudenvuoden tansseissa?Nyt vasta huomasin, että aurora tarkoititkin varmaan stetsonin avaamaa uutta ketjua, sitä en ollut huomannutkaan. Menen varmaan ostamaan sitten itämaista mattoa, niistä on nyt ale. En vaineskaan, en osta sellaisia, mitkä on lapsityövoimalla teetetty tuolla itämaissa. Niistä on ollut isoja mainoksia hesarissa. Lapsityövoimasta siinä ei tosin mainíta mitään.
- saaren_wee
Iltoja. Jaa, en käy tuolla, mikäsenyolikaan edes lukemassa mutta ymmärrän et susilauma kai on taas heitto tänne.
Kyllä pitäisi vuoden urheilija/ selvityjä palkinnot jakaa noille "idän ihmeille" joista yhä odottaa saako sähköjä edes vuoden tällä puolen. Eivät varmasti kaikki tule saamaan, näin luulen
Kyllä melkoisen reipas "urheilupäivä" on takana, ja nyt sai otettua kunnon selkälöylyt omassa saarisaunassaan. Voiko samaa kuvitella netin ihmeellisessä maailmassa? No ehkä voi, siis kuvitella, ilman sitä tunnetta ja nyt jo taas pikkuhiljaa alkavaa lihasten jäynäämistä. Mut sehän on tuntematonta " karttavaeltajille" jotka eivät vrk:tta kestäisi tälläistä.
Hyvä homma jos nyt Kissavaaran hormit toimivat ja pakko kaikkia pellejä uhmaten sanoa että isoa " hanskaa ja rispektiä" siellä taistelevalle.
No nyt lopettelen jorinat tähän kun kännyllä näpytän, tabsista hyytyi virta kesken. Jatkoja kaikille.... - Cee-Lila
Meillä oli elämys eilen kun skypetimme pojanpojan perheen kanssa. Pikkutyttö oli saanut paljon joululahjoja, mm baby born-nuken, mikä joi ja pissasi, kun painoi napaa. Hän oli saanut myös pienen pesukoneen nuken vaatteille mutta hän pesi siinä pieniä muovileluja, kun luukun laittoi kiinni, syttyi valo ja rumpu alkoi pyöriä. Hella toimi myös pattereilla, kun laittoi levyn päälle syttyi levyyn valo sen merkiksi. Oli myös pieni paistinpannu, mihin laittoi muovisen kananmunan paistumaan. Keltuainen oli jo valmiiksi hyytynyt. Oli myös pieni lattiaharja ja rikkalapio, millä sai lattian lakaistua jne. Nukelle oli erilaisia rattaita ja vaunuja. Esitteli kaikkea mahdollista meille ja todella touhukkaasti. On monipuolisia leluja nykylapsilla, itselläni oli vain puiset nukenvaunut ja kuttaperkkanukke tai sitten mollamaija.
- Alkuperäinen-Rapu
Tämän vuoden viimeisen päivän huomenet!
Mihin aika katoaa? Kiitos kaikille seurasta ja Hyvää Uuttavuotta 2018!
"Nähdään" ensivuonna. Varokaa raketteja. Koirille kuulosuojaimet tänä iltana. - Cee-Lila
Tämä vuosi kohta unhoon jää. Vaikka on vuoden viimeinen päivä, älkäämme eläkö kuin viimeistä päivää. Huomenna on taas päivä uus. Onnekasta uutta vuotta kaikille!
- aurora5
Hyvvee uutta vuotta kaikui täällä kaupassa ja kaduilla. Niinpä minäkin toivotan ketjulle kaikkee hyvvee vuodelle 2018.
Nyt on sähkötönkin saanut sähköt ja enää taistelee putoavien puunlatvojen kanssa. Mutta sen jaksaa, kun voi oikein sähköhellalla tehdä lämmintä ruokaa. Ja koirien ruokaan voi lämmittää veden kotona eikä kuskata sitä matkojen takaa. Pienten asioiden arvon tajuaa vasta, kun menettää ne.
Rakettien räiske tulee tapahtumaan tuolla ihan kulman takana torilla, mutta niitä ei näy kuin heijastuksina vastapäisen talon ikkunoissa. Äänikin vaimenee sopivasti kierrettyään kulman. Jos nyt tässä kukaan on niin myöhään kukkumassa ja kuuntelemassa.
- Cee-Lila
U soitti siskolleen Ausseihin ja puhelin oli varattu. Hetken kuluttua soi puhelin ja hän soitti takaisin. Olivat olleet jo nukkumaan menossa, olivat aivan uupuneita, koska heillä oli ollut neljä päivää ystäväpariskunta Sveitsistä. Minäkin muistan heidät ollessaan Suomessa joskus 90-luvulla SinL:n mukana. Eivät siis jaksa juhlia uudenvuoden vaihtumista, joka heillä on kohta noin 15 minuutin kuluttua meidän aikaamme.
Nyt U puhuu entisen työkaverinsa kanssa, joka suree äitinsä kuolemaa, joka ehti täyttää sata vuotta Suomi sata-vuonna. Itse menetin äitini niin kauan sitten, että hän täyttäisi ensi vuonna sata vuotta ja ollut haudassa jo siis 49 vuotta, eli kuoli 51 vuotiaana. Tasan ei käy elämät täällä maan päällä. Anoppini oli kuollessaan 78 v. Hänkin täyttäisi ensi vuonna eli 2018 100 vuotta, jopa samassa kuussa kuin oma äitini. - amummu
Hyvää vuodenvaihdetta!
En ole koskaan ollut Uudenvuoden fanittaja. Kai se on kakara-ajoista lähtöisin: silloin loppui meidän kotona ne vähät herkut ja hävisivät näkyviltä ne muutamat kauniit pikkutavarat, joita jouluna oli köyhässä huushollissa saatavilla. Kuusikin sitten viskattiin hellaan viimeistään uunnavuonna, kun ei ollut vesisäiliöjalkoja. Muistan myös kun äitini lauloi laulua Vuosi vanha vaipui hautaan, niin se lähes itketti. Siinä on jo melodia niin haikea, että kyyneleet änkeää väkisinkin silmiin - vieläkin.
Mutta äsken hauskuutimme itseämme katselemalla ties monennenko kerran Illallista yhdelle. Se vain jaksaa naurattaa. Eikä kissanketale vieläkään saanut Hovimestaria nurin.
Aika kaamea on kyllä tilanne ollut siellä itäisessä maankolkassa, mutta nyt kai jo sähköttömien talouksien määrä on pienentynyt aika paljonkin. Jos ihmiset jotenkuten pärjäävätkin monin konstein, niin elukoilla on aika surkeaa, lehmillä etenkin, jos ei lypsyyn jostain sähköä saada. Onneksi kai monilla tiloilla on apuna edes jonkinlaisia agregaatteja. Rekikoirat eivät kai kylmää pelkää, mutta eivätkös pennut kuitenkin tarvitse vielä vähän lämpimämpiä oloja
Vaan täällä ei ole lumesta tietoakaan. Pakkasta on pari astetta, ja siellä missä lumi/jää ei kerinnyt viime päivien sateiden alla sulaa on nyt sikamaisen liukasta. Hiekoitusta kyllä on näköjään lisätty ainakin kunnan hoidattamilla alueilla, mutta muualla, riippuu mm. taloyhtiön huoltofirman toimista, voi olla vaikka mitä miinakenttiä. Sen totesin pari tuntia sitten käydessäni tsekkaamassa lapinlomalaisten huushollin ja tyhjentämässä postilaatikon. Jos ei minulla olisi ollut Icebugeja jalassa olisi ollut luut rutina ja päät mätinä, niin liukas oli polku postilaatikolle.
Saunatonttu kävi vinkkaamassa, että löylyt on lyötävissä. Siis eiku lauteille! Tavataan taas "ens vuuen perjantaina":))
Toivottavasti pauke ei pidä koko yötä hereillä.Toivotan kaikille hyvää ja vielä sitäkin parempaa alkavaa vuotta! - saaren_webs
Kiitos ketjulaisille menneestä vuodesta ja paremman alkua kuin menneen loppua , ainakin osaan maata.
Sinne eräälle böndenmummulle täältä vois lähettää muutaman junaletkallisen tuota valkeaa ihanuutta jos rahdit maksaa 🙂
Voi olla että minäkin saatan nähdä väläyksen jostain raketista mutta tuskin monesta, eikä pauke korviin käy.
Juhlitaan maltilla ja tolokulla, siis yx kuuma rommitoti ja väsy voittakoon, ja aamulla menoks uusin eväin .👌- amummu
No paappa tulemaan. Eiköhän niistä rahdeistakin päästä sopimukseen. Ihan oikeasti kyllä jo tympii tämä musta, märkä, liukas.
Kuuma rommitoti on oiva mökkivirkiste, ja ne ovat meilläkin "peruskauraa" kun böndenböndelle mennään. Tänään täällä kotiböndellä olen kuitenkin naatiskellut illallisen kanssa pari lasia samppusta ja meinaan yöllä naattia himpun lisää - jos pysyn hereillä.
Kaamea pauke on täällä käynyt heti kuudesta alkaen. Toivotaan että jo aamukuudelta vaimenee. Vaan tartteeeko eläkeläisen huolehtia nukkumisesta, nukkuu sit ku saa??
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta ja Hyvää vuotta 2018 kaikille!
Huomasin että vuoden viimeisin viesti on saanut myös poistua, joten aloitamme "puhtaalta pöydältä" kirjoittelumme taas.
Lunta on satanut hieman tännekin yön aikana, joten valoisammalta näyttää. Pää ei ole kipeä ja verenpaineet ovat hyvät nyt aamumittauksellakin, joten tämän vuoden matka alkakoon ja jatkukoon yhtä hyvin.
Näin viimeyönä unta ennen heräämistäni, että minulla oli kolmet aivan uudet kengät. Kokeilin ensin korkokenkiä jalkaani ja hyvältä nekin tuntuivat. Sitten kuitenkin laitoin jalkaani matalakantaiset kevyet kengät ja ne tuntuivat tosi hyviltä jalassa. Lähdin kävelemään tyytyväisenä - ja heräsin.
Nyt täytyy valmistautua kuuntelemaan mitä presidentti sanoo puheessaan ja sitten heti presidentin puheen jälkeen alkaa monta tuntia kestävä konsertti.
Hyvää alkavaa viikkoa myös, kuten vuottakin! - Kökköpalli
Oliko tuo nyt sitä veitsenterävää sivulauseilla sivaltamista?
Tykkylumi on paha, ketä se koettelee, mutta mitäpä sinä siitä tiedät.- aurora5
Täällä on näköjään copypaste-taituri vauhdissa. Jo toisen "älykkään" kommentin kopsannut huussista tänne. Onhan se mahtava taito sinänsä, paljon sitä joutui silloin alussa 80-luvulla harjoittelemaan.
- gazoil_haukionkala
Tämä ei ole copy paste!
Kerro meille kuka on Gazoil ja niin moni vieraileva ammatti v****a "nimimerkki"
- Cee-Lila
Uuden vuoden päivää kaikille! Maa on lievästi tullut valkoiseksi jossain vaiheessa aamuyötä. Kävin kahden maissa nukkumaan ja silloin ei vielä ollut satanut yhtään. Katselin partsiltamme ilotulituksia tuolla rannalla. Ei ollut ihan viime vuoden veroinen, mitä tuli paukkeeseen ja kestoon. Hyvin ovat ihmiset tottuneet myös siihen, mihin kellonaikaan saa paukutella.
- stetson-ei-hiosta
typerykselle
1.1.2018 14:07
"Pieni alkeiskurssi tykystä. Ei tykyn putoaminen puista ketään vahingoita. Painava tykkylumi katkoo puita ja niiden osuminen jonkun päähän saattaa vahingoittaa.
Mutta eihän tässä ole kysymys puista eikä lumesta, ei maalaisista eikä kaupunkilaisista, vaan armottomasta riidanhalusta, joka on taas ottanut minusta vallan."
Lukekaas tarkasti ja miettikää vaikka riidanhalun halua ja sitä kauhiaa sitä tykkylunta ja sen olemusta- aurora5
Väärin kopioitu. No ei se mitään. Nämä täällä osaavat lukea oikean version huussiketjustasi.
- Cee-Lila
Paistoin äsken joulun alla ostamani torttutaikinan loput tortut, eli niistä tuli 10 tähtitorttua, luumuhilloa keskellä. Söin heti kaksi, kun suu sieti sen kuuman hillon ja todella hyviä olivat. En enää viitsisi itse tehdä voitaikinaa ja siitä kaaviloida niitä entisen mallisia pyöreitä, joista tehtiin puolikuun mallisia. Huvitti, kun taas Iltis toi esiin sen viimevuotisen ruotsalaisten "oivalluksen", että suomalaisten tortut muistuttavat hakaristiä. En ole ikinä ajatellut niin. Minkähän mallisia ruotsalaisten tähtitortut ovat?
- Cee-Lila
"Torttujen epäselvästä ja puutteellisesta historiankirjoituksesta turhautuneena päädyin selvittämään hakaristinkin historiaa. Ja niinhän se on, ettei Hitler sitäkään keksinyt. Hakaristi on monissa kulttuureissa tunnettu onnen symboli, joka ollut Suomessa suosittu jo rautakaudella. Aikoinaan Suomen ilmavoimat lensi hakaristitunnusten alla ja silloinkaan idea ei tullut Saksasta vaan jälleen kerran Ruotsista. Suomen lentoarmada sai nimittäin alkunsa ruotsalaisen kreivi Eric von Rosenin Suomen sisällissodan aikaan valkoisille lahjoittamasta lentokoneesta, jonka siivissä komeili kreivin oma symboli, se parjattu hakaristi. Niin ja -pssst- hakaristejä löytyy suomalaisten symboleista yhä, presidentin virallista lippua myöten. Käykääpä vaikka katsomassa".
Kiinnosti niin paljon, että luin Wikistä mistä tuo kuvio on kotoisin, no ruotsalaisesta kreivistä ja hänen tunnuksestaan se on peräisin. Olimmehan paljon kauemmin Ruotisn kuin Venäjän vallan alla aikoinaan.
Yritin myös saada selville, minkälaisia tähtitorttuja he tekevät. Ei selvinnyt sekään. Eivät käytä myöskään juutalaisten tähteä, eli kaksi kolmiota päällekkäin muodostaen heksagrammin. - amummu
Cee-Lila kirjoitti:
"Torttujen epäselvästä ja puutteellisesta historiankirjoituksesta turhautuneena päädyin selvittämään hakaristinkin historiaa. Ja niinhän se on, ettei Hitler sitäkään keksinyt. Hakaristi on monissa kulttuureissa tunnettu onnen symboli, joka ollut Suomessa suosittu jo rautakaudella. Aikoinaan Suomen ilmavoimat lensi hakaristitunnusten alla ja silloinkaan idea ei tullut Saksasta vaan jälleen kerran Ruotsista. Suomen lentoarmada sai nimittäin alkunsa ruotsalaisen kreivi Eric von Rosenin Suomen sisällissodan aikaan valkoisille lahjoittamasta lentokoneesta, jonka siivissä komeili kreivin oma symboli, se parjattu hakaristi. Niin ja -pssst- hakaristejä löytyy suomalaisten symboleista yhä, presidentin virallista lippua myöten. Käykääpä vaikka katsomassa".
Kiinnosti niin paljon, että luin Wikistä mistä tuo kuvio on kotoisin, no ruotsalaisesta kreivistä ja hänen tunnuksestaan se on peräisin. Olimmehan paljon kauemmin Ruotisn kuin Venäjän vallan alla aikoinaan.
Yritin myös saada selville, minkälaisia tähtitorttuja he tekevät. Ei selvinnyt sekään. Eivät käytä myöskään juutalaisten tähteä, eli kaksi kolmiota päällekkäin muodostaen heksagrammin.Tortuista tuli mieleen, että minä tein monen vuoden paussin jälkeen itse torttutaikinan anopin vanhan reseptin mukaan. Reseptin anoppi oli perinyt omalta viipurilaiselta äidiltään. En tiedä tehtiinkö sillä juuri joulutorttuja, mutta jotain leivonnaisia joka tapauksessa. Siinä on paljon voin lisäksi paljon kermaa. Ja hitsi, että ovat hyviä. Kaupan valmiista taikinasta ne yleensä olen tehnyt. Nekin hyviä tietysti, ja nopeita tehdä, mutta niin vain on, että mitä enemmän kermaa ja voita sitä herkullisempaa (ja epäterveellisempää; plääh). Jostain nettisivulta löysin vielä hyvän kikan tähtitorttujen kiinni pysymiseen: cocktail-tikku pystyyn tortun keskelle pitelemään "hakaristin hakoja" . Hyvin toimii.
- amummu
Niin vain uusi vuosi on taas alkanut, eikä ole kauan vanhankaan alusta. Että tämä aika voikin mennä näin kauheeta vauhtia! Ja kun tajuaa, että ikää tulee samaan tahtiin, niin kauhistuttaa vielä enemmän.
Ensimmäinen tämän vuoden ateriakin on syöty: herkullinen pihvi, suomalaisesta sisäfileestä, hasselbackan pottuja, salaattia, sampusta (eilisen jämät). Siippa laittoi. Sillä aikaa kun minä syynäsin konserttia Wienistä.
Vähän iski konsertin aikana Kauko Kaipuu. Jotenkin aina tulee se ja epätodellinen olo, kun näkee telkassa paikkoja, joissa itsekin on joskus ollut. Déjà vu, ihan konkreettisesti. Wien on ihana kaupunki, kuten moni muukin eurooppalainen vanhan kulttuurin paikka. Olisi kiva käydä vielä ennen kuin kyky kulkea loppuu. Juuri äsken seikkailin matkatoimistojen sivuilla etsimässä jokiristeilyä jossain Euroopassa. Tarjonta ei ole runsaimmasta päästä, mutta aika mielenkiintoisia matkoja löytyi. Isoin ongelma on se, että meitä on kolme eukkoa matkalle lähdössä. Etupäässä valmismatkat on suunniteltu kahdelle (tai ainakin parilliselle määrälle matkailijoita). Heti kun pariton pyörä tulee mukaan kuvaan, niin vaikeaksi menee. Vikingilläkin meidän viiden naisen matka pitää aina varata puhelimessa, kun eivät nettisivuilla tunne lukua viisi.
Tämän viikon jälkeen alkaa taas koirailukin: kettispoika tulee Lapista, on jo matkalla, isäntä kuitenkin vielä tämän loppuviikon lomalla, mutta ensi viikolla sitten mummun kanssa lenkille. Hyvä minullekin (etenkin minulle), kun nämä pyhät ovat menneet pääasiassa hellan vieressä seisoskellessa tai telkkarin edessä nuokkuessa. Tosin kelitkään eivät ole houkuttaneet liukastelemaan. No, jos siihen tulisi joku ryki, kun taas alkaa duunareiden arki ja hiekkaakin alkaa ehkä löytyä - niin ainakin toivon.
Nyt Doc. Martinin seuraan! Että voikin olla tyly tyyppi. Mutta hauska. Hyvää iltaa kaikille! - saaren_webs
Alkuiltaa.....vuoden ensimmäistä sitä.
Heti ihmetyksen aihe että mikäs ihme pöhinä täällä on ollut ? No tykky tuli kyllä tänäänkin tutuksi ihan raskaamman jälkeen. Ei ehtinyt pieni suoja - ja vesikeli pudottaa kaikkia alas ja vaarassa yöllä tulla lisää tarttuvaa märkää lunta.
Parin talon pihalta kymmenkunta (ehkä) vaarallista isoa kuusta ja mäntyä nurin kun saatiin vetoapuja. Toiselle, veteraanin lesken talolle menevälle tieltä piti ensin raivaus tehdä että tarvittaessa edes ambulanssi perille pääsee.
Aika monet katot kevennetty nyt liian rajusta lumikuormasta ja plänttejä taimikoita "ravisteltu" joissa viljalti katkenneita latvoja.
Sitä tykky tekee kun sitä rajusti kertyy. No katoilla vaan pohjaan kiinni jäätynyt kerros kerännyt jopa 70-80 cm kerrokset joka märkänä voi olla liikaa rakenteille.
Mitä nuo muut heitot tänne ovat niin ei tainnut tulla osumaa. "Heittäjän" nikistä voi päätellä lähettäjän kyllä. Onko siellä jäänyt edelleen huomaamatta että noita heittoja voi tulla ihan mistä tahansa. Ainakin joskus muistaakseni hra isoherra "kaikkiviisas" mainitsi "ettei näille ketjuille kukaan eksy " ,tmv.
Jäänyt huomaamatta kun avaat "Ajanviete", nämä ketjut ovat lähes poikkeuksetta aktiivisuutensa takia siellä ylimmäisinä.
Ja kukaan ulkopuolinenko ei voi heitellä näihin mitä sylki suuhun tuo? Enpä tuota usko.
Illanjatkoja, nyt jotain hampparinkäyrää massuun ja huilimaan.- aurora5
Kyllä ne paskiaiset tietävät, että heillä on muitakin vihamiehiä. Haluavat vain ottaa minut ja sinut silmätikuiksi.
- Alkuperäinen-Rapu
Keskipäivää, tai melkein jo iltapäivää toivottelen. Tulin juuri Malmilta. Kävin ensin labrassa luovuttamassa hieman verta ja jatkoin sitten kauppaan. Prismassa oli monet hyllyt aika tyhjinä, mutta ei ollut mitään ruuhkaakaan. Labrassa ei ollut juuri ketään, vaikka olin varautunut odottamaan vuoroani kauan. Nyt kun otin numeroni, niin se kuulutettiin samassa. Hyvä että ehdin sisään odotustilaan.
Ei tässä nyt mitään tämän kummempaa juuri nyt. Täytyy syödä jotain, on jo ruokailun aika. Ei mitään kovin kummallista, vaan aivan kevyttä keittoa. - amummu
Soudamme, Aurora, näköjään samassa veneessä. Vaan rakkaudestahan se hevonenkin potkii;)).
Viikkokatsaus on taas tehty. Ruoantähteiden suhteen. Vaikka paljon ruokahommia teenkin, niin huono olen tähteiden kanssa. Piilottelen niitä jääkaappiin purkkeihin, joista ei näy läpi, ja siellä unohdettuna ne purkit sitten seisovat päivästä toiseen. Kunnes jossain vaiheessa sitten saan päättäväisyyskohtauksen ja selvittelen kerralla kaikki purkit ja nyssykät, joissa vähänkin syötävän näköistä. Ja osasta niistä sitten tuli päivän lounas.
Pahentunuttakin toki löytyi; aina löytyy minun jääkaapistani. Äskenkin juuri löysin yhden purkin pohjalta pari kinkun viipaletta, jotka olin säästänyt joulukinkusta, jonka muun lopun vei poika mukanaan aattona täältä lasten kanssa lähtiessään. Nuo pari viipaletta jäi tosin siipan tahdosta: aamuksi leivän päälle. Vaan eipä ollut hänkään niitä löytänyt. No, tänään ne sitten sain heittää bioroskikseen, ja parista muustakin purkista liikeni aineksia biodieseliin. Hyvä teko sinänsä?!?
Siippa varmaan onkin sudennnälissään, kun kohta tulee kesällä saamansa syntymäpäivälahjan "nautinnasta". Sai lahjaksi parin tunnin lennon "arbuusi"simulaattorissa. Mukana on kyllä eräs eläkkeellä oleva lentäjä, joten selviävät hengissä ehkä jopa Golden Gaten sillan alituksesta ja pilvenpiirtäjien keskellä Hongkongin vanhalle kentälle laskeutumisesta. Mutta nälkä niissä jännityksissä varmasti tulee.
Vielä pitää puolitoista tuntia odotella hienoa konserttia telkasta. Jonas Kaufmann laulaa Puccinia. Suosittelen, on helppoa ja kaunista kuunneltavaa, vaikka uupperaa onkin.
Hyvää päivää! - saaren_webs
Huomenta ketjuun . Eilinen jäikin väliin netin suhteen tänne, meni hönnälle tulo myöhään eikä enää jaksanut katsella palstalle. Hih, nyt kun avasin pari uutta ketjua ilmestynyt toissaillan jälkeen.
Viimeisintä vilkaisin niin aloittaja ei ehkä kovin kaukaa ole :) Voisi olla jopa "hattuherraklubin" sheikki:))
Olkoon arvailu sikseen kuitenkin.
Saattaa tulla ihan huilipäivä, pirullinen tuuli vihmoo väliin vettä , väliin räntää ja jos huonosti käy niin häviää kohta kulkujäät alta pois. Ja se etelässä alkanut lentsu voi ajaa hakemaan lääkekuurin päälle, "antibaatit" jopa. Liikarasitus kai antoi pöpölle lisää voimaa iskeä?
Mutta katsellaan kuin käy ja miltä tuntuu parin tunnin päästä.- aurora5
Huomenta
Kyllä on jalkamiehelle oikea pääkallokeli. Mutta ei se siihen verrattuna mitään, että Kissamäellä talon katto uhkaa romahtaa lumen painosta. On huudettu jo apua, mutta kukaan ei ehdi muilta kiireiltä. Tulisi sen verran lauhaa, että pahimmat lumet valuisivat itsekseen alas niin katolta kuin puistakin. Kylällä puut ovatkin jo kuulemma paljaita, mutta ylhäällä vaaroilla on toisenlainen, talvisempi sää. Ja ollaan vasta tammikuun alussa, pahimmat tuiskut edessä, luultavasti, ellei tämä sitten ollut tässä, maailmankirjat kun näyttävät olevan pahasti sekaisin.
Juu, on tullut uusia ketjuja ja kirjoittajien tyylistä tunnistaa ainakin kaksi husaaria. Kova patologinen viha tänne suuntaan. Ei ihme, onhan pääjehun "herrasmieskunniaa" loukattu. Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta, niinhän se miehekäs sanoma oli. Vaikka Cervantesia tai Dumas'ta tuskin lukeneet riviäkään.
Pidä ihmeessä huilipäivä, ettei lentsu pahemmaksi äidy. - Alkuperäinen-Rapu
Huomenta kaikille!
Eilen pääsin puoleltapäivin ketjuun, mutta sitten kun myöhemmin yritin, niin en enää päässytkään. Tuli tuo "oho, se on rikki", tai jotain siihen suuntaan.
saaren_webs ei taaskaan malttanut noudattaa tuota aivan tärkeintä flunssanhoitoa. Kannattaa levätä tarpeeksi kauan, niin säästyy pitkittyneeltä potemiselta.
Täällä on taas aivan pimeää kun vähäisetkin lumet ovat häipyneet pois. Onneksi ei tänään tarvitse lähteä minnekään.
Minäkin menin tänään vilkaisemaan tuota ketjua mistä puhuttiin nyt. Hyvin sopiva ja ymmärrettävä sielunmaisema tuntuu vallitsevan tuossa tulokkaassa joillekin kirjoittajille. Paineet päänsisässä sen kun kasvaa ja joku väylä täytyy olla että saa niitä paineita pois edes jonkunverran. Muuten pää räjähtää kuin arbuusi kasvettuaan liian suureksi.
Rankkaa on liian lumen takia auroran tyttärellä, ja tietysti monella muullakin, siellä muuten niin "kauniissa Karjalassa."
Nyt täytyy ryhtyä katselemaan mitä tekis - tekemistä kyllä olis valittavaksi asti. Hyvää päivänjatkoa kaikille. - saaren_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Huomenta kaikille!
Eilen pääsin puoleltapäivin ketjuun, mutta sitten kun myöhemmin yritin, niin en enää päässytkään. Tuli tuo "oho, se on rikki", tai jotain siihen suuntaan.
saaren_webs ei taaskaan malttanut noudattaa tuota aivan tärkeintä flunssanhoitoa. Kannattaa levätä tarpeeksi kauan, niin säästyy pitkittyneeltä potemiselta.
Täällä on taas aivan pimeää kun vähäisetkin lumet ovat häipyneet pois. Onneksi ei tänään tarvitse lähteä minnekään.
Minäkin menin tänään vilkaisemaan tuota ketjua mistä puhuttiin nyt. Hyvin sopiva ja ymmärrettävä sielunmaisema tuntuu vallitsevan tuossa tulokkaassa joillekin kirjoittajille. Paineet päänsisässä sen kun kasvaa ja joku väylä täytyy olla että saa niitä paineita pois edes jonkunverran. Muuten pää räjähtää kuin arbuusi kasvettuaan liian suureksi.
Rankkaa on liian lumen takia auroran tyttärellä, ja tietysti monella muullakin, siellä muuten niin "kauniissa Karjalassa."
Nyt täytyy ryhtyä katselemaan mitä tekis - tekemistä kyllä olis valittavaksi asti. Hyvää päivänjatkoa kaikille.Jaa että potea ? No ei, eipä malttanut ja tuossa A'ran viestissä onkin taustaa sille miksi täällä ollaan ja rehkittykin.
Kyllä se piti marssia mantereelle ja käydä lähimmässä kaupungissa lääkärillä, ja " antibaatit" sieltä määräsi kera yskänlääkkeen. Vähän jo tulehdusta poskionteloissa ja vähän enemmän keuhkoputkissa .
Yksityiselle piti tietenkin vielä eurot viedä, eihän täälläkään julkiselle noinvain oteta.
Mut ei se mitään kun nyt lääkkeet sai niin eiköhän se siitä sitten.
Täälläkin Cee ovat ainakin OP: n sivut eilen tökkineet. Muista en tiedä sitten ja kyllä ne taas jollain lakolla uhkuivat. Voi olla että sitten myös verkkopankit ovat ruuhkautuneet.
Koko aamun toitottivat huonoista jäistä , no kyl uskon vaikka joka päivä tuolla marssinkin kilsatolkulla eestaas.
- Cee-Lila
Eilen pottuili verkkopankin sivu, yritin moneen kertaan mutta aina keskeytyi heti kirjautumisen jälkeen väittäen, että istuntoni keskeytettiin, koska se oli ollut liian kauan auki taikka ei hyväksynyt evästeitä. Muka liian kauan auki, juurihan vasta sinne yririn päästä. Paljon myöhemmin tuli vasta ilmoitus, että verkkopankissa häiriöitä. Lopulta parin tunnin kuluttua pääsin sinne. Lehdessä luki äsken, että uusi pankkilakko alkaa torstaiaamuna klo 6 ja päättyy perjantaina keskiyöllä. Ei minua pankkilakko häiritse, mikäli verkkopankki pysyy kunnossa ja maksukortti pelaa. Pankkitiskillä en ole käynyt sen koommin kun apen perikunnan raha-asiat sain päätökseen.
Lunta ei ole, eikä kai kovin liukastakaan täällä, kun kaikki lumenrippeetkin ovat sulaneet eikä pakkasta yhtään. Paha tilanne Auroran tyttärellä. Toivottavasti sää helpottaa pian, jollei jotakuta saada katolle lumia pudottamaan. - amummu
Kyllä se, Wepskuli, olis vain uskottava, kun vanhempi ihminen neuvoo, että lepo lentsussa on ratkaiseva tekijä. Nuoremmallekin. Toinen miniäni on näitä työn orjia, eli kuuluu kategoriaan kipeänäkin töihin. Sai jo viikkoa ennen joulua lääkekuurin ja saikkua, mutta ei voinut olla poissa, kun sijainen oli saikulla. Siispä töihin. Ja sitten lomalle pohjoiseen kipeänä, missä ei voinut kuin tehdä lyhyitä tepastelulenkkejä. Kaikki suunnitellut hiihto- ja laskettelupäivät jäivät toteutumatta, kun ei ollut kuntoa. Nyt sitten taas eilen läks töihin - kipeänä. Joutui tänään menemään uudelleen lääkäriin ja röntgeniin keuhkokuume-epäilyn takia. Kun nuorellekin näin käy, niin kuinka sitten vanhemmalle (siis ei vanhalle:). Ei kai eläkeläisellä enää ole velvollisuutta räähätä itseään kuntoon, missä henkeä korvasta kuunnellaan.
Kamala tilanne A:n tyttärellä. Miten hän selviää, jos katto kerkiää pettää ennen kuin apu tulee. Siinähän voi käydä pahastikin. ja miten sitten elo järjestyy, jos katto hajalla. Eihän sellaisessa talossa voi asua.
Täällä sentään keli on vain konu. Ainakaan vielä ei ole liukasta, mutta pakkasia ovat luvanneet viikonlopuksi, niin liukkailla sitten taas mennään. Piikkikengät ovat tarpeen. Minäkin tuumin, että pitää varmaan mennä ostamaan toiset piikkarit varalle. Saattavat loppua kaupoista, ja vanhoista alkaa piikit jo kulua. Pystyssä on pysyttävä, enkä ihan vielä haluaisi muuttua talvisisäolennoksi.
Kiukuttaa, puhelin taisi sanoa sopimuksen irti. No, johan se on kolme ja puoli vuotta vanha. Latausta on jo pitkään vaatinut kerran vuorokaudessa, ja nyt kun pistin sen laturiin, ei ota virtaa vastaan eikä lähde sammuttuaan käyntiin. Onneksi on tallella iankaikkisen vanha eeseiska, joka toimii. Näppäimet vain siinäkin viittä vaille valmiit, mutta jotenkin vielä sillä saa kirjoitettua, kun oikein taiteilee. Tykkään siitä juuri noiden oikeiden näppäimiensä takia - virtuaalinäppäimistö on syvältä - mutta kai niitäkin tuli käytettyä liikaa, kun osa kirjaimista tökkii.
Nyt toivotan hyvää päivää. Itse lähden kuskaamaan tyttöä ja kaveriansa lahjakorttituhlaukseen naapurikaupungin ostoshelvettiin. Onneksi en itse saanut yhtään lahjakorttia lahjaksi; ei ole velvoitteita.- saaren_webs
Sinäkin vielä ! :)) Enhän minä täällä "töissä " ole, pois se minusta, hus hus ....
Tulin vapaaehtoisesti harrastamaan kun kyseltiin vähän "pikkuhjelppiä" noissa vaikeiksi menneissä elon edellytyksissä. Täällä kun vielä tuolla kyläyhteisössä pyritään aina apua antamaan , ja ilman korvauksia. Ja tietysti vielä omalla riskilläkin jos jotain kehnommin kävisi syystä tai toisesta. - Cee-Lila
Tuon lahjakorttihelvetin minäkin olen ymmärtänyt, en niitä anna siksi. Rahaa joko tilille taikka lahjakortin sisään selvänä setelimääränä, ei pakota tiettyihin kauppoihin ostoksille. Nyt tein vielä niin, että lapsenlapset ostivat verkkokaupasta haluamansa ja laskutettuna, jotka maksamme (U:n tililtä):-)) Kyse ei siis ollut ihan pienistä ostoista.
Tosi nuorena tuo A-mummun puhelin lopetti elonsa. Jospa siinä on vain akku lopussa, koska ei lataa. Saisitko kokeilla sitä ihka uudella akulla? - saaren_webs
Tuosta puhelimesta... Voi vika olla myös laturissa, tai nuo käynnistymisongelmat jonkin päivityksen tulos, olettaen että ko laite on Lumia. Tuo onkin isoin vika siinä, merkki !
Laturin testi ( toiseen laitteeseen), akun vaihto, resetointi tehtaan asetuksille ja jos ei vielä toimi niin piiiiiitkä heitto, seriin. Ja merkin vaihto tietysti . - amummu
saaren_webs kirjoitti:
Tuosta puhelimesta... Voi vika olla myös laturissa, tai nuo käynnistymisongelmat jonkin päivityksen tulos, olettaen että ko laite on Lumia. Tuo onkin isoin vika siinä, merkki !
Laturin testi ( toiseen laitteeseen), akun vaihto, resetointi tehtaan asetuksille ja jos ei vielä toimi niin piiiiiitkä heitto, seriin. Ja merkin vaihto tietysti .Kuules nyt websi, kyllä Lumia toimii! Siipallani esim. oli jo vuosia työpuhelimena, on edelleen käytössä, on putoillut niin, että näyttö välillä pimeenä, lasi halki ym. mutta aina vain toimii. Omani, nyt kun tsekkasin papereista onkin kohta neljä vuotta vanha (hirveetä vauhtia aika kulkee). Eilisen tökkimisen jälkeen taas toimii kuin buicki, ei tarvinnut edes tehdasasetuksille palauttaa. Akun ehkä joudun vaihtamaan, kun nniin usein vaatii latausta. Laturi on testattu, toimii.
Ja kun uuden joudun hankkimaan niin se ei varmasti ole mikään "itäauto" eikä iphone. Eli ei monta merkkiä enää jää:))
- Cee-Lila
Tänään jostain syystä halusin alkaa selvittää apen jäämistöstä olevaa portviinipulloa, mikä on ollut baarikaapissamme pari vuotta ja sitä ennen apella ties miten monta kymmentä vuotta. En löytänyt Alkon sivuiltakaan valaistusta asiaan. Pullossa lukee OFFLEY Port Wine ja sen alla Invalid Port. Valmistusmaa Portugali. 19 vol. Rottled by Forrester & C, S.A.-V.N.Gaia. Portugal 100 cl. Olemme säilyttäneet sitä pystyasennossa, niin oli apellakin.
Kun katsoin Alkon luetteloista, niin vanhat portviinit voivat olla hyvinkin arvokkaita nykyään. Esim jotkut 1964 ja 1965 -vuosikerrat jopa parisataa euroa. Juuri tätä merkkiä ja etikettiä en löytänyt. Mistä lie vinkuintiasta appi tämän on ostanut eläessään. Kyllä hän usein esim Madeirallakin kävi,
Apen jäämistöstä meillä on myös pieni kolmen pullon pakkaus saksalaista Undergergiä, netistä selvisi, että on katkeroa.- Cee-Lila
Ei Undergergiä, vaan Underbergiä.
- amummu
Cee-Lila kirjoitti:
Ei Undergergiä, vaan Underbergiä.
Underberg on oikein hyvä vatsan rauhoittaja. Vastaava toinen, italialainen, katkero on Fernet Branca ja sen hyvänmakuinen versio Brancamenta. Reissuillani ostan sitä mukaan jo lähtiessäni, jos sattuu esim. lentsikkaruoka rassaamaan mahaa tai perillä tulee syötyä jotain kummaa.
- amummu
Kumma on tuo puhelin tosiaan. Lähti itekseen käyntiin, heti kun silmä vältti, eli olin poissa vähän aikaa. Ei kysynyt edes PIN'iä. Mutta ei sitten lähetellyt viestejä eikä tehnyt muutakaan. PINin jälkeen taas ihan ok. Mutta pari vuottahan näiden (uusien) vehkeiden elonaika melkein onkin, kun takuu kestää sen ajan. No, katsotaan, jos vaikka pienen huiluuruppeeman jälkeen taas jaksaisi vähän aikaa. Täytyy sitten vaikka kokeilla, millä hinnalla uuden akun siihen saa, jos siinä ongelman ydin. Vanha eeseiska, mikä minulla varakoneena on n. 8vuotias ja toimii muuten hyvin, mutta tietyt (eniten käytetyt) näppäimet pistävät hanttiin.
Autossakin taitaa akku vanhentua. Tänään syttyi siitä varoittava valo. Vaan johan autolla on jo ajettu yli 12v, eikä akulle ole koskaan tehty mitään. Ja etupäässä vain lyhyitä pätkiä ajeltu kaiken aikaa. Täytyy yrittää huomenna kysellä jostain huoltofirmasta hieman tutkintaa ennen kuin suinpäin ryntään akkukauppaan. Autoista kun ei koskaan tiedä, mikä niiden sielunelämässä mättää.
Haa, puoli tuntia niin taas pääsen hörähtelemään Doc. Martinille. Tänään ei sitten muuta katseltavaa tulekaan. Pitänee taas turvautua tallennuksiin.
Mutta nyt vielä hakemaan pakasteesta kinkku hitaaseen sulatukseen. Lauantaina sitä taas viilletään, kun nuoremmalle pojalle ja vaimolleen (ja kettikselle tietysti) laitan jo kolmentoista vuoden tapaan jouluaterian meidän perheen rutiineilla. Lapissa tietysti jouluruokaa söivät, mutta siellä repertuaari on erilainen kuin meillä.
PS. Oisittepa nähneet kettispojan riemun, kun se eilen tuli meille käymään melkein parin viikon poissaolon jälkeen. Ei ollut riemulla rajoja, melkein tuli ulos turkistaan, eikä koivet pysyneet järjestyksessä siinä nelistyksessä.- Cee-Lila
Minunkin puhelimeni tökki joulun välipäivinä, ei lähettänyt viestejä, eikä vastaanottanut, huomasin, että sen muistikortti oli täynnä. Tyhjensin kaiken niin johan alkoi lyyti kirjoittaa. Minun puhelimeni on paljon vanhempi kuin sinun, eikä ole edes älykäs, joten ei ihme, Näissä vanhoissahan muistikin on paljon rajoitetumpi kuin uusissa älyversioissa.
- aurora5
Mulla kohta sydän pettää huonoista uutisista, joita tuolta korvesta kantautuu. Nyt on auton (vasta vaihdetun, kalliin) konepelti mennyt ruttuun kaatuneen puun takia.
Palokunta oli käynyt pudottamassa jonkin verran lunta katolta, mutta vielä on pahimmassa paikassa eli pentutarhan yläpuolella roikkumassa valtava lempare, joka voi pudota tai olla putoamatta. Osa lumesta oli tullut alas itsekseen ja rikkonut kymmenen metrin päässä olevan erilisen kopin. Ulkorakennusten katolla on metrin paksuinen lumipatja, josta brankkarit varoittivat.
Brankkarien edellisessä hätäkohteessa katolta tullut lumi oli irrottanut talon kuistin, joten ei Kissamäki ainoa ole, jossa apua tarvitaan.
Mielenkiintoinen detalji on myös tämä pimeys. Suurimman osan kotona olosta tytär joutuu kulkemaan otsalamppu päässä lumen tuhoja tutkimassa. Aina kun tulee illalla töistä, saa pelätä. Suuri kuusikin oli romahtanut alas, mutta onneksi talon viereen sen suuntaisesti eikä talon päälle.- Cee-Lila
No voi kauheata, kun tulee yksi harmi tulee perään toinen jne. Korvaakohan vakuutus sen konepellin. Pimeätä tosiaan on ollut, koko päivänä ei kunnolla valkene täälläkään.
- aurora5
Cee-Lila kirjoitti:
No voi kauheata, kun tulee yksi harmi tulee perään toinen jne. Korvaakohan vakuutus sen konepellin. Pimeätä tosiaan on ollut, koko päivänä ei kunnolla valkene täälläkään.
Ei korvaa. Tämä onnettomuus ei kuulu hänen vakuutuksensa piiriin, oli Ifissä sanottu. Tytär sitä manailikin, että vaikka hän on 90-luvun alusta asti kortin saatuaan ajanut ja paljon ilman yhtään "haveria", niin sitten kun jotain kerrankin sattuu, ei saa mitään vastineeksi. Köyhää rokotetaan, s****na en paremmin sano.
- Cee-Lila
Eilisessä Doc Martinissa paljastui sellainenkin sairaus, että ihmisen elimistö valmistaa itse alkoholia, niin että mies aivan humaltui. En muista, minkä suolistosairauden Martin sanoi syyksi. Että kaikenlaista sitä voikin olla.
- aurora5
Onneksi se oli aika pieni kuhmu. Autonomistajalla on lievä taipumus dramatisoida. Kaikenlaista jännää on kuitenkin suunnitteilla, ehkä kokonainen elämänmuutos.
Parempi etten sattuneesta syystä kerro enempää. Hauskaa loppiaista vain toivotan.- Sattunutkosyy
Täällä kiltti mummeli
Tuolla naapurissa käydessään tällainen mymmeli:
"nyt loppuu toi trollaaminen runkkaa ittes uneen kanerva"
Oli miten oli niin taitava herkkäuskoisten manipulaattori - aurora5
Sattunutkosyy kirjoitti:
Täällä kiltti mummeli
Tuolla naapurissa käydessään tällainen mymmeli:
"nyt loppuu toi trollaaminen runkkaa ittes uneen kanerva"
Oli miten oli niin taitava herkkäuskoisten manipulaattoriVaikka en olekaan sinun mymmelisi (mistä ihmeestä tuon kanervan keksisin), totean, että kilttien mummelien joukossa on helppo olla kiltti itsekin.
Älä jaksa edson.
- amummu
Auton kanssa tosiaankin tulee joskus dramatisoitua. Mutta se ei ole ihme, kun tietää, millaisia hintoja pyydetään pienimmistäkin korjauksista. Jos joku korjaus lopulta sitten tuleekin halvemmaksi kuin eka arvio (niinkin on joskus käynyt), niin se vasta ihme on.
Tyttäresi, Aurora, siis on uuden edessä? Olisipa kiva kuulla, mihin hän seuraavaksi suuntaa. Ehkä jossain vaiheessa kerrot meillekin. Uteliaisuus kyllä heti heräsi.
Minä nostan hattua ihmisille, jotka tekevät rohkeita ratkaisuja elämänsä suhteen.Tosin 80-luvulla itsekin vaihdoin lennossa työnantajaa yhden puhelun ja yhden yön tuumaamisen jälkeen. Aikoinaan myös olisin saanut mahdollisuuden lähteä töihin Pariisiin, mutta pupu meni pöksyyn. Tai itse asiassa se pupu meni siippani pöksyyn. Löytyi kuitenkin kaikkea muuta, korvaava mielenkiintoista täällä koti-Suomessa. Joskus kyllä olen miettinyt, että mitä jos... Se ehkä selviää seuraavassa elämässä.
Nyt pitää lähteä kauppareissulle hommaamaan lauantain ruoka-aineksia. Osa jouluaterian aineksista kyllä jo on hankittuna, mutta osa puuttuu. Kaupassa käynti ei ole mielipuuhiani, ja aika usein siippani sen hoitaakin, mutta nyt on pidempi lista, joten en viitsi sellaista hänelle sälyttää vain sen takia että en tykkää kauppaan mennä.
Ulkona on niin pahuksen pimeää, että pitääköhän pistää otsalamppu otsalle, että löydän tieni autokatokseen. Viiskasii, sanoi saksalainen. - Cee-Lila
Meilläkin U hoitaa nykyään kauppareissut, sattuneesta syystä. Tänäänkin kävi sekä apteekissa että kaupassa. Apteekkireissut ovat aina minun takiani, hänellä ei ole yhtäkään reseptilääkettä mitä tarvitsisi, ainoa mitä hänelle ostetaan on SB12-suuvesi. Sekin on tarpeeton, sanoi hammashoitajani joulukuussa. Itse en sitä käytäkään. Huomasin, että erään verenpainelääkkeeni kelakorvaus on lopetettu, kun katsoin apteekkikuittia. En ole viitsinyt perehtyä apteekin ja kelan uusiin säännöksiin, sen huomasin, että oli 50 euroa veloitettu pelkästään että alkoi uusi vuosi lääkehistoriassa, eli oli joku alkuomavastuu.
Kiva, että Auroran tyttären autolle ei sattunut pahempaa lommoa ja että elämässään on jotain uuttakin tapahtumassa. Oletan, että jotain romanttista on ilmassa. Itselläni elämä jatkuu samaa rataa ja toivottavasti U pysyy terveenä ja että minäkin ehkä vähän paremmassa kunnossa. Nyt se haava on lähes parantunut, kuten Meikun hoitaja sanoi ja ounasteli viime käynnilläni. En ole varannut aikaa ta:llekaan, hoitanut itse.- aurora5
Minäkin kävin apteekissa yhden reseptin kanssa, mutta ei siellä sitä viisikymppistä peritty, kuten Hgissä pari vuotta sitten. Farmaseutti selitti, että se alkusumma peritään vähitellen ostosten yhteydessä.
Se mainitsemani elämänmuutos, jos se ylipäänsä toteutuu, ei ole erityisen romanttinen, vaan paremminkin uusi suuri askel itsenäisyyttä kohti.
Onnea sinulle Cee, että sinun pitkäaikainen haavajuttusi voisi pian olla lähes ohimennyt riesa. Hienosti olet säilyttänyt elämänilosi koko ajan.
Nyt se tohtori Martin katoaa arki-iltapäivistä, mutta tilalle tulee suosittu aussisarja Kotiin takaisin. Siinä on tosi jännää romantiikkaa.
Pimeä historia -sarja päättyi, mutta toivon, että lempparini Teemu Keskisarja tulee tuomaan vähän leuhkan oloisen, viisastelevan, mutta niin rehellisen ja nykyaikaishumoristisen asenteensa meidän aikuisten katsojien ihailtavaksi jossain uudessa ohjelmassa.
- saaren_webs
Pikaiset huomenet ketjuun sillä eilinen taas meni niin ettei ehtinyt, tai oikeastaan jaksanutkaan. Loput energiat meni illalla hönnän lämmitykseen ja muuhun.
Kissamäellä peltiä ruttuun, onneksi vain peltiä ,sitä saa uutta ja kirjaimellisesti hyvä ettei "pää" -tai muita henkilövahinkoja syntynyt. Ja jotain uutta "kehitteillä" ? Ilmeisen parempaan vielä joten toivottavasti toteutuu.
Jep, kyllä Ceeltä on kysynyt niitä "lehmänhermoja" tuossa jalkaprosessin kanssa, joku olisi kenties jo hermostunut, vähintäin .
Nyt taas evästä reppuun ja menoksi ja päivä luultavasti venyy pitkäksi mutta palataan kun ehditään ja jaksetaan. Hyvää persjantaita kaikille .- aurora5
Milläs kulkupelillä sinä nykyään sitä järvenselkää ylittelet? Hydrokopterilla? Viitaten ystävyysketjuihimme sinulla(kin) tuntuu olevan maine kenties kuikkakoposen kaltaisena yliluonnollisena liikkujana.
Se uusi josta vihjaisin, ei koske minua kuin jonkinlaisena tukihenkilönä. Siksi en kehtaa enempää kertoa alkutekijöissään olevasta suunnitelmasta. Varsinkin kun täälläkin vierailee vakooja pohjattoman kiinnostuneena elämäläisten perheasioista.
Reipasta reppureissaamista Karjalamme talvenvalkeassa ihmemaassa! - stetson-päässä
aurora5 kirjoitti:
Milläs kulkupelillä sinä nykyään sitä järvenselkää ylittelet? Hydrokopterilla? Viitaten ystävyysketjuihimme sinulla(kin) tuntuu olevan maine kenties kuikkakoposen kaltaisena yliluonnollisena liikkujana.
Se uusi josta vihjaisin, ei koske minua kuin jonkinlaisena tukihenkilönä. Siksi en kehtaa enempää kertoa alkutekijöissään olevasta suunnitelmasta. Varsinkin kun täälläkin vierailee vakooja pohjattoman kiinnostuneena elämäläisten perheasioista.
Reipasta reppureissaamista Karjalamme talvenvalkeassa ihmemaassa!"Varsinkin kun täälläkin vierailee vakooja pohjattoman kiinnostuneena elämäläisten perheasioista."
Duoda duoda, anna palaa. Itse olisin kyllä aika varovainen kirjoittamaan omien lähimmäisten asioista tarkemmin. Jo siitäkin syystä, että tuskin jokainen haluaa, että heistä tänne kirjoitetaan. Ja siitä syystä, että koko nettiyleisöhän nämä näkee.
Tietysti, jos kuulut siihen ihmisryhmään, jolla on halu korostaa omien lähimmäisten onnistumisilla myös itseäsi, niin tuttuahan tuo on jo niiltä ajoilta, kun vanhemmat kilpailivat lastensa todistusten keskiarvoilla. Onnistumistahan sekin on, jos ylipääsemättömien vaikeuksien kautta onnistuu selättämään valtavat lumikuormat ja taistelemaan luontoa vastaan kuin ... ai niin, minullahan ei ole hajuakaan sellaisesta.
Pistäkää tänne vaan kaikki perheasiat, jollei itellä juuri ole muuta mielessä. - Aurora5
stetson-päässä kirjoitti:
"Varsinkin kun täälläkin vierailee vakooja pohjattoman kiinnostuneena elämäläisten perheasioista."
Duoda duoda, anna palaa. Itse olisin kyllä aika varovainen kirjoittamaan omien lähimmäisten asioista tarkemmin. Jo siitäkin syystä, että tuskin jokainen haluaa, että heistä tänne kirjoitetaan. Ja siitä syystä, että koko nettiyleisöhän nämä näkee.
Tietysti, jos kuulut siihen ihmisryhmään, jolla on halu korostaa omien lähimmäisten onnistumisilla myös itseäsi, niin tuttuahan tuo on jo niiltä ajoilta, kun vanhemmat kilpailivat lastensa todistusten keskiarvoilla. Onnistumistahan sekin on, jos ylipääsemättömien vaikeuksien kautta onnistuu selättämään valtavat lumikuormat ja taistelemaan luontoa vastaan kuin ... ai niin, minullahan ei ole hajuakaan sellaisesta.
Pistäkää tänne vaan kaikki perheasiat, jollei itellä juuri ole muuta mielessä.Sinähän se puhut poikiesi onnistumisista, et tappioista koskaan.
Toki nettiyhteisö näkee, mutta muut eivät ole tuntemattomien arkisista asioista yhtä kiinnostuneita kuin te huussilaiset, joilla on aina kostonhalu mielessä ja aina nimenomaan Elämää kohtaan.
Eihän teistä pääse eroon rotanmyrkylläkään. - edson
Aurora5 kirjoitti:
Sinähän se puhut poikiesi onnistumisista, et tappioista koskaan.
Toki nettiyhteisö näkee, mutta muut eivät ole tuntemattomien arkisista asioista yhtä kiinnostuneita kuin te huussilaiset, joilla on aina kostonhalu mielessä ja aina nimenomaan Elämää kohtaan.
Eihän teistä pääse eroon rotanmyrkylläkään."Sinähän se puhut poikiesi onnistumisista, et tappioista koskaan."
Kerro yksikin esimerkki onnistumisista, mitä olen kertonut vai koetko niin, että keskimmäisen poikani (-mme) kaksi lasta on onnistuminen. Vanhimman sähkärin saama lapsi on onnistuminen tai juniorin työskentely ja opiskelu on onnistuminen ? Pitäisikö kertoa, että sähkäri sai sähköiskun ja oli kuolla? Tai että poika opiskelun jälkeen jäi tyhjän päälle? Että hänestä tuli pudokas, mitä nyt sitten koetetaan yhteiskunnan taholta auttaa ja ottaa koppi aktiivimallilla.
Jaa-a, ehkä juuri sinä noin koet, että jollain lailla "kehun". Oletko miettinyt, mistä se johtuu tuollainen kokemuksesi? Pitäisikö kertoa täällä, että huitsin tsäkä kävi, kun ei tippunut vanhemman duunarin päähän katolta irronnut jäälohkare, mutta onneksi ehti väistää tai pirpan isän onnettomuuden kautta löytämä onni? Tai että kyl on pirpa jälkeen jäänyt ja sillä lisäksi on huonot veriarvot. Ja että kauhia oli edesmennyt anoppini tai hito, millainen on miniäni. Ja oma "siippa" kävi just lääkärissä sai ... tehän ootte aika mestareita, varsinkin, jos ette anna omia terveystietojanne koko terveydenhoito-alan toimijoille, mutta täällä niitä jakelette.
No täytyy nyt yhdesä onnettomuudesta kertoa. Vasta vähän aikaa sitten huomasivat juniori ja hänen göölfrendi, että muualla onkin vihreää ruohoa myös ja siis onnettomuus oli siinä, että vasta nyt huomasivat. Mitäs siihen sanot? Sit poika kans kaatui triathlontreeneissä, mutta just ja just kykenee sentään hommansa hoitamaan. Johtui siitä, että se kaatuminen tapahtui uintiosuuden alussa eli kaatui altaaseen.
"Eihän teistä pääse eroon rotanmyrkylläkään."
Heh heh, parempikin myrkyttäjä. - Cee-Lila
edson kirjoitti:
"Sinähän se puhut poikiesi onnistumisista, et tappioista koskaan."
Kerro yksikin esimerkki onnistumisista, mitä olen kertonut vai koetko niin, että keskimmäisen poikani (-mme) kaksi lasta on onnistuminen. Vanhimman sähkärin saama lapsi on onnistuminen tai juniorin työskentely ja opiskelu on onnistuminen ? Pitäisikö kertoa, että sähkäri sai sähköiskun ja oli kuolla? Tai että poika opiskelun jälkeen jäi tyhjän päälle? Että hänestä tuli pudokas, mitä nyt sitten koetetaan yhteiskunnan taholta auttaa ja ottaa koppi aktiivimallilla.
Jaa-a, ehkä juuri sinä noin koet, että jollain lailla "kehun". Oletko miettinyt, mistä se johtuu tuollainen kokemuksesi? Pitäisikö kertoa täällä, että huitsin tsäkä kävi, kun ei tippunut vanhemman duunarin päähän katolta irronnut jäälohkare, mutta onneksi ehti väistää tai pirpan isän onnettomuuden kautta löytämä onni? Tai että kyl on pirpa jälkeen jäänyt ja sillä lisäksi on huonot veriarvot. Ja että kauhia oli edesmennyt anoppini tai hito, millainen on miniäni. Ja oma "siippa" kävi just lääkärissä sai ... tehän ootte aika mestareita, varsinkin, jos ette anna omia terveystietojanne koko terveydenhoito-alan toimijoille, mutta täällä niitä jakelette.
No täytyy nyt yhdesä onnettomuudesta kertoa. Vasta vähän aikaa sitten huomasivat juniori ja hänen göölfrendi, että muualla onkin vihreää ruohoa myös ja siis onnettomuus oli siinä, että vasta nyt huomasivat. Mitäs siihen sanot? Sit poika kans kaatui triathlontreeneissä, mutta just ja just kykenee sentään hommansa hoitamaan. Johtui siitä, että se kaatuminen tapahtui uintiosuuden alussa eli kaatui altaaseen.
"Eihän teistä pääse eroon rotanmyrkylläkään."
Heh heh, parempikin myrkyttäjä."Heh heh, parempikin myrkyttäjä."
Tuli mieleeni hupikirja "Suloinen myrkynkeittäjä". Samoin ihana kipale samasta aiheesta. - edson
Cee-Lila kirjoitti:
"Heh heh, parempikin myrkyttäjä."
Tuli mieleeni hupikirja "Suloinen myrkynkeittäjä". Samoin ihana kipale samasta aiheesta.Tää on mun kans feivöri
https://www.youtube.com/watch?v=rQJasESEh44
Mut koetetaan pitää välit viileinä ainaki, ettei ala taas juorut leviin - Alkuperäinen-Rapu
Aurora5 kirjoitti:
Sinähän se puhut poikiesi onnistumisista, et tappioista koskaan.
Toki nettiyhteisö näkee, mutta muut eivät ole tuntemattomien arkisista asioista yhtä kiinnostuneita kuin te huussilaiset, joilla on aina kostonhalu mielessä ja aina nimenomaan Elämää kohtaan.
Eihän teistä pääse eroon rotanmyrkylläkään.En ymmärrä mitenkään, kuinka suurta katkeruutta nuo kolme vanhaa herraa tuntevat noin yleensäkin naisia kohtaan. Ovat tainneet saada ainakin omasta mielestään "huonoa" ymmärrystä heidän ylivoimaisuudestaan. Siitähän nuo kolme aina kertovat.
No se siitä. Minua ei muuta kun säälittää (joskus jopa hymyilyttää) tuo heidän epätoivonsa, kun he eivät saa Elämä-ketjulaisia millään tavoin alistettua. Se on meillä täällä tämä "elämän maku", niin kuin joskus kauan sitten Hesarissakin totesimme.
Hyvää loppiaista kaikille - minä menen nyt syömään! Tuliko liikaa kerrottua omia juttuja "herrojen" mielestä? - aurora5
edson kirjoitti:
"Sinähän se puhut poikiesi onnistumisista, et tappioista koskaan."
Kerro yksikin esimerkki onnistumisista, mitä olen kertonut vai koetko niin, että keskimmäisen poikani (-mme) kaksi lasta on onnistuminen. Vanhimman sähkärin saama lapsi on onnistuminen tai juniorin työskentely ja opiskelu on onnistuminen ? Pitäisikö kertoa, että sähkäri sai sähköiskun ja oli kuolla? Tai että poika opiskelun jälkeen jäi tyhjän päälle? Että hänestä tuli pudokas, mitä nyt sitten koetetaan yhteiskunnan taholta auttaa ja ottaa koppi aktiivimallilla.
Jaa-a, ehkä juuri sinä noin koet, että jollain lailla "kehun". Oletko miettinyt, mistä se johtuu tuollainen kokemuksesi? Pitäisikö kertoa täällä, että huitsin tsäkä kävi, kun ei tippunut vanhemman duunarin päähän katolta irronnut jäälohkare, mutta onneksi ehti väistää tai pirpan isän onnettomuuden kautta löytämä onni? Tai että kyl on pirpa jälkeen jäänyt ja sillä lisäksi on huonot veriarvot. Ja että kauhia oli edesmennyt anoppini tai hito, millainen on miniäni. Ja oma "siippa" kävi just lääkärissä sai ... tehän ootte aika mestareita, varsinkin, jos ette anna omia terveystietojanne koko terveydenhoito-alan toimijoille, mutta täällä niitä jakelette.
No täytyy nyt yhdesä onnettomuudesta kertoa. Vasta vähän aikaa sitten huomasivat juniori ja hänen göölfrendi, että muualla onkin vihreää ruohoa myös ja siis onnettomuus oli siinä, että vasta nyt huomasivat. Mitäs siihen sanot? Sit poika kans kaatui triathlontreeneissä, mutta just ja just kykenee sentään hommansa hoitamaan. Johtui siitä, että se kaatuminen tapahtui uintiosuuden alussa eli kaatui altaaseen.
"Eihän teistä pääse eroon rotanmyrkylläkään."
Heh heh, parempikin myrkyttäjä.Kuka sinua on pyytänyt täällä kertomaan yhtään mitään? Valitsit puolesi silloin, kun Ali Baba siirtyi täältä huussiketjuun ja alkoi manipuloida minua ulos sieltä. Tässä Ceellekin selitys, miksi edsonin ja auroran välit menivät poikki.
Se manipulointi tapahtui niin, että Ali Baba (Husis, Husander ym.)ei vastannut minulle kertaakaan, vaan kehui ja mielisteli edsonin ja Whon puolelleen ketjun ainoaa naista vastaan.
Kuten äskettäin kävi ilmi, herra syyttää minua jostain Doris-jutusta, joka oli tapahtunut Hesarin keskustelussa vuonna 2005. Minä olin muka pilkannut hänen suurta rakkauttaan!
Kolmetoista vuotta kestänyt, väärinkäsitykseen perustuva kauna ei näköjään pääty millään, enkä minäkään anna itseäni "noituutella" miten vaan.
Terveisiä Ceelle ja oikein hyvää loppiaista. - edson
aurora5 kirjoitti:
Kuka sinua on pyytänyt täällä kertomaan yhtään mitään? Valitsit puolesi silloin, kun Ali Baba siirtyi täältä huussiketjuun ja alkoi manipuloida minua ulos sieltä. Tässä Ceellekin selitys, miksi edsonin ja auroran välit menivät poikki.
Se manipulointi tapahtui niin, että Ali Baba (Husis, Husander ym.)ei vastannut minulle kertaakaan, vaan kehui ja mielisteli edsonin ja Whon puolelleen ketjun ainoaa naista vastaan.
Kuten äskettäin kävi ilmi, herra syyttää minua jostain Doris-jutusta, joka oli tapahtunut Hesarin keskustelussa vuonna 2005. Minä olin muka pilkannut hänen suurta rakkauttaan!
Kolmetoista vuotta kestänyt, väärinkäsitykseen perustuva kauna ei näköjään pääty millään, enkä minäkään anna itseäni "noituutella" miten vaan.
Terveisiä Ceelle ja oikein hyvää loppiaista."Kuka sinua on pyytänyt täällä kertomaan yhtään mitään? Valitsit puolesi silloin, kun Ali Baba siirtyi ..."
A : "Sinähän se puhut poikiesi onnistumisista, et tappioista koskaan."
Käsitin, että halusit kuulla tappioistakin. No minä nyt en sinun kielloistasi välitä, kerron mitä kerron ja milloin kerron. Valita puoli, hih ja heh, ootsa kyl aika mestari noiden puoliesi kanssa.
Toi sun selvitys välien sotkemisista siis Ali Babasta johtuva. Ei voisi olla pahemmin harhaa, mitä se on tuo selvitys.
- Cee-Lila
Huomentapäivää ja kiitokset toivotuksista paranevasta jalastani. Se on kyllä kyseenalaista kertoa täällä omista asioistaan, kun saa huomata toisessa ketjussa pilkattavan milloin mistäkin asiasta tämän ketjun kirjoittajia. Tämähän on elämä-ketju, ollut jo vuosia voimassa, joten elämämme kulustahan ja mieltymyksistä me kukin kirjoitamme, Siihen mahtuu monenlaista, ei vain autoilua, ruokia ja matkoja.
Matkoista puheen ollen tänä iltana tulee leffa, jossa nainen matkaa neljän kamelin ja yhden koiran kanssa Australian erämään halki. Mahtaa olla raskas reissu. U katsoo usein joltain kanavalta kun valtavan pitkät rekat ajavat siellä juuttuen välillä upottavaan punaiseen mutaan. Siellä ollaan todella pulassa, koska siellä ei ole edes kännyköille tukiasemia, millä apua soittaisivat. Kai siellä radiopuhelimet toimivat paremmin? - Cee-Lila
Luin eilen lehdestä, että joku oli varannut paikan itselleen kaupan kassajonossa laittamalla jauhelihapaketin lattialle. Siinä se sitten köllötti ja asiakkaat hyppäsivät paketin yli, koska paikan varannutta ei näkynyt. Kun kirjoittajan vuoro oli tullut, ilmestyi paketin viereen vanha kumara mummo, jolla oli kärry täynnä tavaraa. Oli sanonut varanneensa paikan näin, koska oli unohtanut jotain jota oli lähtenyt sitten hakemaan. En ole moista tapaa ikinä nähnyt.
U:llakin meni kaupassa eilen aika kauan, hän oli kassajonossa, edessään oli ulkonäöltään aika kovia kokeneen (ränsistyneen) näköinen mies, jonka tavaroiden hinnat lyötiin kassaan ja tuli maksun aika, hiukan yli 40 euroa. Lompakosta ei löytynyt pankkikorttia, kaikkia mahdollisia kortteja kyllä, sitten mies löysi taskustaan ruttuisen 20 eurosen, jonka jälkeen kassa alkoi poistaa tuotteita takaisinpäin, kunnes 20 euron seteli riitti. - aurora5
Oletteko elämäläiset huomanneet, että naapuriketjussa väläytellään mahdollisuutta, että kolmen hengen jätkäporukka siirtyisi tänne ikään kuin turvaan vierasta tunkeilijaa, joka saattaa olla Durian tai joku entinen insinööri - jotain elämää pelottavampaa joka tapauksessa?
On tuolla meidän Yrmy Körmyllä ideoita. Onneksi hän on sen sortin päiväperhonen, että puhuu yhtenä hetkenä yhtä, toisena toista.
Hauskaa loppiaista, tytöt ja Weepeli!- edson
Mä siirryin nyt tällä hetkellä tänne.
Sinulla ei ole oikein kuvaa perhosista, vain jokin symbolinen kirjallinen ote. Kertoisitko hieman, kun nyt olet maalainenkin, vaikka verta imevistä lepakoista, yön siivekkäistä.
Tuon turvanhaunkin suhteen olet ihan pihalla ja koetan nyt tässä auttaa. Siis 100% tyttöketjuun saisitte hieman kunnon miesnäkökulmaa, siitä oli kyse.
Jos täällä tarvitaa siis apua, niin eikun tiedoksi vaan.
Huomasinpa yhden autettavan heti sinun jälkeesikin. Ceen ukko oli joutunut jonoon kassalla. En nyt heti kyllä pysty auttamaan. Saatan palata, jos keksin hyvän apukeinon, mutta nyt taas on mentävä - Cee-Lila
edson kirjoitti:
Mä siirryin nyt tällä hetkellä tänne.
Sinulla ei ole oikein kuvaa perhosista, vain jokin symbolinen kirjallinen ote. Kertoisitko hieman, kun nyt olet maalainenkin, vaikka verta imevistä lepakoista, yön siivekkäistä.
Tuon turvanhaunkin suhteen olet ihan pihalla ja koetan nyt tässä auttaa. Siis 100% tyttöketjuun saisitte hieman kunnon miesnäkökulmaa, siitä oli kyse.
Jos täällä tarvitaa siis apua, niin eikun tiedoksi vaan.
Huomasinpa yhden autettavan heti sinun jälkeesikin. Ceen ukko oli joutunut jonoon kassalla. En nyt heti kyllä pysty auttamaan. Saatan palata, jos keksin hyvän apukeinon, mutta nyt taas on mentäväCeen ukko selvisi kyllä hyvin kassalla. Oli nääs pankkikortti heti tökätä siihen aparaattiin, ei tarvinnut koko lompsaa ees avata. Eikä tarvinnut edes sitä S-, . ym muutakaan hamuta ennen sitä, koska meillä ei sellaisia ole mistään firmasta.
- edson
Cee-Lila kirjoitti:
Ceen ukko selvisi kyllä hyvin kassalla. Oli nääs pankkikortti heti tökätä siihen aparaattiin, ei tarvinnut koko lompsaa ees avata. Eikä tarvinnut edes sitä S-, . ym muutakaan hamuta ennen sitä, koska meillä ei sellaisia ole mistään firmasta.
Meil on taas semmonen joka myös lukee boonukset, ettei tartte aina boonuskortilla sivaltaa
Hyvä et selvis jonosta, mun ei tartte veivaa jotain apulaitetta. Vastasin siksi, että et pahoita mieltäsi - Cee-Lila
edson kirjoitti:
Meil on taas semmonen joka myös lukee boonukset, ettei tartte aina boonuskortilla sivaltaa
Hyvä et selvis jonosta, mun ei tartte veivaa jotain apulaitetta. Vastasin siksi, että et pahoita mieltäsiTotta, onhan nyt olemassa sellaisia pankkikortteja, joissa on jo valmiina S tai -etuus jo valmiina. Ja sellaisia, joilla saa kaupan kassalla rahaa. Meillä ei sellaisia ole ja rahaa otamme automaatilta todella harvoin. U:lla on pelkkä pankkikortti, minulla pankkikorttiin yhdistetty Mastercard-luottopuoli. U ei tartte mitään apulaitteita onneksi.
- Cee-Lila
Kiitos Aurora loppiaistoivotuksestasi. Aiotko olla viikonlopun mökilläsi? Me olemme vain kotona, ehkä Vantaalla käymme kylässä. Nyt on karjalanpaisti uunissa muhimassa. U tuli juuri töistä kotiin, että tällaista täällä tänään. Kaupassa ei tarvinnut käydä, U varmisti sen ennen kotiin tuloaan.
- aurora5
Ihan kotona oleskellaan pikkukoiran kanssa lämpimässä telkkarin ääressä. Sähkötön mökki ei houkuttele enkä viitsi vaivata tytärtä aukomaan tietä ja lämmittämään uunia minua varten. Itse hän kulkee sinne sujuvasti moottorikelkalla tai koiravaljakolla, laittaa ruokaa laavun tulisijalla ja nauttii hiljaisuudesta ja retkimeiningistä. Minä olen kaupunkilainen ja tykkään mukavuuksista. Se on tietysti myös ikäkysymys.
Ajattelin syödä mitä sattuu pakkasesta löytymään. Perunasipuliseosta on aina kotona, anjoviksen kanssa siitä tulee hyvää janssoninkiusausta. Päälle loraus ruokakermaa, ehkä nokare voita ja korppujauhoja. Lautasella ruokaan pirskotan vähän etikkaa, ei mitään hienoja balsameita vaan rehellistä väkiviinaetikkaa. Sapuskan kylkeen punajuuriviipaleita.
Ostin Lidlistä nyhtöporsasta, mitä sillä teen, on vielä keksimättä.
- duran_se_aito
katspromi
4.1.2018 20:10
Älä ny, taasko? Ollu siis Saksassa valmiina vaik kui pitkään. Ja ihan tehtaalta! Kivat sul et taas toistit ton, oot siä "viisas" kyl, oikeesti. - amummu
Kiitos samoin, Aurora! Ja muillekin mukavaa joulun lopettelupyhää! Minä kyllä vien kuusen kuuseen vasta Nuuttina, kuten aina tapanani on ollut. Sitäpaitsi meillä on nyt erikoisen kaunis kuusi, joten haikeaa siitä luopua vielä nuuttinakaan.
Jaa-a, saisikohan tämä ketju tasa-arvomitalin, jos pahojen anoppien sekaan kiltit appiukotkin tulisivat tänne höpäjämään.
Minäkin muistan HS:n ajoilta Durianin. Taisi olla se, joka oli kaikesta katkera oli sitten aiheena politiikka tai viljan kylvö; tasain luonne, ain vihain. Hajut vain pöllähtelivät.
Jouluruokatehtaani on taas pyörähtänyt käyntiin. Tosin aika paljon on jo valmista pakastimessa joulun jäljiltä, mutta osan teen taas ihan alusta. Äsken taisin mokata kyllä siian graavaamisen: ajatuksissani vinttasin fileille liikaa sokeria. Saa nähdä mille maistuu. No, täytyy ostaa varalle valmista, ettei kalansyöjiä jätetä pulaan. Lihaporukkaa on suurin osa syöjistä ja heille onkin kahdensorttista liharuokaa. Pojanpoika kyllä näyttää lupaavalta tapaukselta, mitä tulee vesielävien syöntiin. On jo maistellut susheja ja taannoin, kun kävi lounaalla sisarensa ja vaarinsa kanssa otti lämpimäksi ruoaksi paistettua kalaa. Tämä mummu lähes hihkui ilosta.
Kauppojen nykyiset aukioloajat helpottavat paljon kotikokinkin elämää. Ei ole niin nokonuukaa, jos yhtäkkiä iltamyöhällä huomaakin jotain puuttuvan. Asian saa korjattua vielä aika myöhäänkin illalla, kuten esim. eilen kanamunien loppuessa. Toisaalta, kun muistan itse aikoja jolloin tein vuorotyötä, niin ei ollenkaan tuntunut kivalta mennä töihin, kun muut jäivät viettämään jotain pyhää tai muuta kekkeriä - tai kävivät yöpuulle. Mutta nykyään(kin) normaalien työaikojen ulkopuolella tehtävä työ tuo palkan lisuketta vuorolisien muodossa. Varmaan tervetullut lisä monelle, etenkin nuorelle. Ja nuorethan usein ovatkin vapaaehtoisia tekemään epämukavia työaikoja kaupoissa.
Radiossa puhutaan juuri Tahko Pihkalasta, joka mm. kovasti aikanaan kritisoi slalom-harrastusta: että konevoimalla mennään mäen päälle! Mitähän hän olisi sanonut, jos olisi tiennyt kaukosäätimistä.
Nyt jatkamaan hellahommia. Ei luoja laiskoja elätä (vaikka joskus näin eläkeläisenä siltä tuntuukin). - Ali-Baba
Etkö sinä Cee voisi kaikkien taakse jätettyjen "onnellisten" vuosien nimissä pyytää sitä kaikkea vihaavaa nurmeslaista ämmää vaikenemaan ja pysymään edes elämä ketjussa.
Se ei edes halua nähdä mitä ihmiset kirjoittavat tai haluavat sanoa. Se haluaa tarkoituksella nähdä kaikessa pahaa ja vahingollista.
Samaan viestin voisit välittää Malmin rapulaiselle jolla näyttää myös olevan heikkoutena imaista tuollainen täysi valheellinen ja ilkeämielinen asennoituminen. Saisi sekin keskittyä ihan vaikka meloneja hakkaamaan.
Kukaanhan täällä ei ole mitään pahaa kellekään koskaan halunnut. Kaikki paha on syntynyt sen luutijan ilmapyorteessä sen lennellessä pudottelemassa vihersoppapommeja jos ei sitä tarpeeksi ylistä tai kiittele. Se vaan on onnistunut imaisemaan ilmapyörteeseensä heikkotahtoisia. Taito minkä kaikki erään ongelman riivaamat erityisen hyvin osaavat. Siis manipuloinnin.
Meidän keinomme eivät sitä riitä hillitsemään. Sen voi tehdä vain sellaiset joista tuollainen on hyvin riippuvainen kyetäkseen esiintymään isompana kuin on.
Tuota ei tarvitse tehdä jos ei siltä tunnu, mutta onhan tämäkin yritys saada asiallinen päätös täysin tarpeettomalle höynäämiselle.
Kirjoitan tämän vielä kerran siksi, että ellemme löydä keinoa saada yleistä , kohdistettua, mutta aina täysin perusteetonta kettuilua järjestykseen, niin jäljelle jää vain vaihtoehto 5, mitä en ole, enkä tarkemmin määrittele. Se sitten vaan tulee ja tuntuu.- aurora5
Koeta tehdä valitus palstan ylläpitäjälle. Mutta muista sanoa että kettuilijoita on neljä eli kolme yhtä vastaan. Myös sinun solvauksesi, edsonin rivoudet ja Whon piikittelyt ansaitsisivat yhtä lailla virallisen käsittelyn.
Siitä vaan, jos haluat tehdä itsesi naurunalaiseksi. - Cee-Lila
Minä en voi kieltää ketään kirjoittamasta tänne, enkä muuallekaan. En edes halua. Toiveeni on, että kukin kirjoittaa, mitä haluaa, mutta että ei mentäisi henkilökohtaisuuksiin ilkeilyssä, eikä teidän "miestenkään" ketjusta heitettäisi vähän väliä naljailuja tänne päin vihjaillen, mikä provosoi totta kai vastaamaan jopa ketjujen ulkopuolelta. Jos Durian on löytänyt tänne, niin tervetuloa. Onneksi tämä on vapaa maa, missä nettiä eivät ainakaan poliitikot tai maan johtotaso sensuroi, kuten muutamissa tietämissämme maissa.
- saaren_webs
Loppiaisaaton iltaa kaikille, vaikka ajatuksissa ei ehtinyt edes tajuta ajankulkua että huomenna on taas arkipyhä virallisesti.
Mutta nyt lopulta ( taas) saunapuhtaana hönnän lämmössä , ja tulihan sitä päivälle pituutta, vähän liikaakin.
Kun otsalampun valoissa lähtee tulee niin mikäs siinä. Ja kyllä se aamun ohjelma taas lähtöä tietää pimeän selekään.
Muuten sitten, en kyllä noista joistain viesteistä ,,,no olkoot mitä ovat mutta enemmän kuin vähän , ihmettelen jotain postausta "duran jne" / katspromi" ? Mikähän tuo on, "naapurista" , vai.
Durian oli kyllä välkky tyyppi hesarin ajoilta, kylläkin katkeroitunut maan oikeuslaitoksen toimista jotka muistini mukaan johtivat hänen yritystoiminnan viitteissä.
Ja yhden hra . Körmyn "pahin painajainen" ja vihollinen nro 1. Sieltäkö pahansuopaa vihjailua häneen ja tänne. Aika outoa touhua.
Niin tuolta A'ran viestistä, tai kai vihjailuihin muualta, millä kuljen?
Vastaus on kyllä että kahdella jalalla edelleen, ja kamat ahkiossa vetäen .
Vai hydrokopterilla, just noin , tänne vain epäilevät "kampurat ja huopakeuhkot" jos kanttia löytyy. Jos ei löydy, lopettakaa sitten pashanjauhaminen ilm. keskuudessanne.
Mutta nyt kaikille hyvää yötä, väsy painaa....- saaren_webs
Huomenta ja heh, lukaisin illalla vähän huolimattomasti kai.
No Arahan itse taisi kysyä sitä kulkemistani. No vastaus olikin tuossa mutta jos niitä minun "liitelijän" ominaisuuksia oli jossain arvailtu niin tuo loppu oli tietysti heille ."Vai hydrokopterilla....."lähtien.
Eli nakataas reppu taas pykälään ja "liitelemään" aika vetiselle jäälle :)) - aurora5
saaren_webs kirjoitti:
Huomenta ja heh, lukaisin illalla vähän huolimattomasti kai.
No Arahan itse taisi kysyä sitä kulkemistani. No vastaus olikin tuossa mutta jos niitä minun "liitelijän" ominaisuuksia oli jossain arvailtu niin tuo loppu oli tietysti heille ."Vai hydrokopterilla....."lähtien.
Eli nakataas reppu taas pykälään ja "liitelemään" aika vetiselle jäälle :))Huomenta,
se hydrokopteri oli olevinaan minun taholtani leikinlaskua siitä, kun kerroit että järven jää on vielä vetistä ja pettävää. Jostain tempaisin tuon hydrokopterin, vaikken sellaista ole ikuna nähnytkään.
Katsotaan, pitääkö sopimus olla kirjoittamatta noitateemasta. Todella toivon, että saatais tämä hullutus aisoihin. Hullutus, joka kulminoitui eilen törkeisiin epäilyihin minun mielenterveydestäni, vaikka olen lähinnä puolustanut itseäni vuosia jatkunutta vihjailua vastaan.
Pienissäkin kahakoissa tuppaa oleman syitä niin sysissä kuin sepissä.
Hauskaa loppiaisreissua!
- Alkuperäinen-Rapu
Mukavaa loppiaista täältäkin!
Huomasin että viestiä on pyydetty toimitettavaksi minullekin, mutta kun olen lukutaitoinen, niin sain sen selville ilman kenenkään sitä minulle toimittamista. En välitä, enkä kiinnitä siihen sen enempää huomiota, koska en ole aiemminkaan juuri noteerannut noita viestejä. En tosin tiedä sitäkään, miten olen noin kovasti loukannut viestittelijää, mutta eipä silläkään mitään väliä.
Päivän sää näyttää olevan ankean harmaa tänään, mutta voihan sitä päiväänsä piristää hyvin monella tapaa, niin että sään voi unohtaa. Minulla on paljon kirjoja taas pöydälläni odottamassa lukijaansa, joten nyt on siihen tilaisuus.
Nuorin tytär perheineen tuli eilen lomalta Marokosta ja sain kuulla mielenkiintoisen (osin pelottavankin) matkakertomuksen heidän lomastaan siellä. Hyvä kuitenkin että ovat taas kotona.
Nyt aion ruveta ensin vähän silittämään pyykkejä ja sitten rentoudun. Puhun pitkän puhelun siskon kanssa vielä ennen saunaan menoa. Hyvää päivänjatkoa kaikille!- aurora5
Huomenta
Viisainta tietysti olisi jättää huomiotta nuo yhdentekevät viestit. Minua toisaalta huvittaa vastailla niihin, jos ei muuten niin notkistellakseni sormia koneen näppäimillä. Onhan se eräänlaista peliä. Syöttää ja ottaa vastaan "osumia", vaikka kysymys on suunnilleen samantasoisesta kisasta kuin jokin pingpong-ottelu.
Minulle on kertynyt kirjoja ihan liikaa. Osa lainatuistakin on vielä kesken ja kirpparista toin aika pinkan. Siellä on outo hinnoitussysteemi: kovakantiset maksavat jopa 5 euroa kappale, mutta pokkarit aina vain 0,50 euroa. Satuin löytämään ennen lukemattoman Wallanderin, Viisi naista, jota en muista edes tv-sarjana.
Tytär soitti aamulla, että viimeinen iso ja paksu lumenlempare oli yöllä pudonnut alas katolta. Mitään tärkeää ei ollut jäänyt alle. Tänään tulee palokunta auttamaan toisen suuren katon
putsaamisessa. Vanhassa kivinavetassa on kaikki tyttären tärkeät koiraharrastusvälineet, reet, kelkat, kärryt, mönkijät. Niiden rikkoutuminen katon romahtaessa olisi valtava menetys. - Alkuperäinen-Rapu
aurora5 kirjoitti:
Huomenta
Viisainta tietysti olisi jättää huomiotta nuo yhdentekevät viestit. Minua toisaalta huvittaa vastailla niihin, jos ei muuten niin notkistellakseni sormia koneen näppäimillä. Onhan se eräänlaista peliä. Syöttää ja ottaa vastaan "osumia", vaikka kysymys on suunnilleen samantasoisesta kisasta kuin jokin pingpong-ottelu.
Minulle on kertynyt kirjoja ihan liikaa. Osa lainatuistakin on vielä kesken ja kirpparista toin aika pinkan. Siellä on outo hinnoitussysteemi: kovakantiset maksavat jopa 5 euroa kappale, mutta pokkarit aina vain 0,50 euroa. Satuin löytämään ennen lukemattoman Wallanderin, Viisi naista, jota en muista edes tv-sarjana.
Tytär soitti aamulla, että viimeinen iso ja paksu lumenlempare oli yöllä pudonnut alas katolta. Mitään tärkeää ei ollut jäänyt alle. Tänään tulee palokunta auttamaan toisen suuren katon
putsaamisessa. Vanhassa kivinavetassa on kaikki tyttären tärkeät koiraharrastusvälineet, reet, kelkat, kärryt, mönkijät. Niiden rikkoutuminen katon romahtaessa olisi valtava menetys.Sekin on totta, että joskus "huvittaisi" minuakin ottaa osaa noihin "herrojen" alustamiin keskusteluihin, mutta sitten en kuitenkaan viitsi.
Meillä kirjasto myy kirjoja euron kappale. Ne ovat poistokirjoja ja joskus löytyy hyviä löytöjä. Minä olen joskus "unohtanut" tahallani jo lukemani (oman kirjani) milloin minnekin Novan ikkunalaudalle. Kun tulen jostakin asioiltani samaa reittiä, niin se kirja on jo kadonnut. Se oli tarkoituskin.
Minä ymmärrän tuon lumenpaljouden tuomat vaikeudet ja kattojen kestokyvyn. Pohjois-Karjala on nyt kovilla lumen paljouden kanssa. Toivottavasti tyttärellesi, eikä kenellekään muullekaan, tapahdu mitään ainakaan suurempaa vahinkoa.
- Cee-Lila
Hyvää loppiaista. Meilläkin on kirjoja aivan liikaa. Poikamme sanoikin viimeksi meillä käydessään, että mihin ihmeeseen tarvitsette tuollaisen määrän kirjoja ja aiotteko tosiaan lukea nuo toiseen kertaan? Juuri eilen tuli tv:stä ohjelmaa, jossa kirjakauppiaita haastateltiin, divarit eivät ota tiettyjä kirjoja ollenkaan, kierrätysliikkeetkään eivät juuri ota, ovat niin vaikeasti kaupaksi saatavia, tietokirjatiedot saa netistä ym. Ei auta kuin ottaa kannet irti ja sisältö paperikeräykseen tai kansineen päivineen sekajätteisiin. Niin teimmekin viime muutossamme, kolme 200 litran jätesäkkiä puolillaan kirjoja. Sellaisen jaksoi vielä kantaa roskikseen. Silloisessa talossamme olikin valtava sekajätesäiliö, koko säiliö lähti aina auton mukaan ja uusi vastaava tilalle. Nykyisessä talossamme on monta kannellista, jotka aina kaadetaan isoon autoon ja puristetaan kokoon sen minkä menee. Kaikille jätelajeille omat säiliöt.
- Cee-Lila
Minä olen nähnyt hydrokoptereita monestikin. Jos sillä joutuu railoon, niin sillä on aika paha kuulemma nousta takaisin jäälle. Yksi tuttu mies ajoi sellaista. Pitää melkoista ääntä.
- Alkuperäinen-Rapu
Nyt on taas kiva, raukea olo saunanjälkeen. Hyvät oli löylyt. Kaadoin itselleni lasillisen joululahjaksi saamaani punaviiniä ja kyllä sekin maistuu pehmoiselle jälkimaultaan.
Nyt vähän väsyttää kun viimeyön unet jäivät lyhyiksi. Katselin eilen tv:stä sen nuoren naisen matkan kävellen läpi Australian. Mukanaan vain kolme itse kesyttämäänsä villikamelia ja ihana musta koira, jonka loppu oli itkettävä. Se sai jostakin jotain myrkkyä ja kuoli, tai tuo tyttö joutui sen koiransa ampumaan kun se oli niin tuskissaan. Siihen meinasi loppua tytönkin matka, hänen surunsa oli niin suuri, että se sai hänet hetkeksi aivan sekoamaan ja harhailemaan siellä aavikolla. Taitaa muuten olla tositarina. Hän on kirjoittanut siitä kirjankin.
Se elokuva loppui niin myöhään, enkä saanut heti unta, niin nyt nukuttaa. - saaren_webs
Iltaa ja hemma igen, tais siis toisessa, saaren hönnässä.
Jeps, kyllä aamulla sitten hokasin sen "hydrojutun" , illalla vaan väsynä huolimatonta lukemista minulta. Eikä siinä paljon puutu etteikö kohta tosiaan tarviis sellaista sillä taas päivän aikana sade pehmitti pintaa niin enemmän kohvasta saapas läpi hupsahti.
Illasta nyt piti nopsaan pakastua reilusti mutta ei vielä ainakaan ole havaittavissa.
Että jokin "rauhansopimus" ? Hih, jos tuo Ali-Baban sepustus (haukkumisineen) oli jotain sellaista niin oikeassa "pöydässä" vois tulla ihan muuta kuin mitä Hän esittelee:) Sitä en sitten tiedä mikä taistelu on ollut toisaalla mutta eikös yleensä sitä saa mitä tilaa.
Toinen kummastus oli Durianin " ilmestyminen" tänne. Jokainehan nyt huomaa tuon väärennetyn nimmarin joka kait edelleen postannut oudon viestin tänne, ja olihan niitä joku aiemminkin. Tuskin "postimerkin" liimaajasta isoa epäselvyyttä on. Mutta huvinsa pitäköön jos ei tähdellisempää tekemistä keksi.
Sellaista, näin meni "pyhä" edelleen lumiurakoinneissa, vesivarastojen sekä polttopuiden "varmuushuolloissa" jos uutta härdelliä pukkaa taivaalta. Kun se ei sillä hyvä jos puutakin olisi ellei niitä pääse hakemaan läpi julmetun lumivallin.
Täällä ei pelastuslaitos juuri noihin hommiin tule tai ehdikään ellei hengenvaarasta kyse ole. Henk.kunnan määrät ovat kyllä niin minimissään, päivystys taitaa lähikaupungissa olla peräti 3 paikalla ensilähtöön.
Nyt hyvät illan loput, meikä taitaa "hyytyä" kun ei tääl ole edes niitä kevytlapioita ;) - saaren_webs
Iltaa ja hemma igen, tais siis toisessa, saaren hönnässä.
Jeps, kyllä aamulla sitten hokasin sen "hydrojutun" , illalla vaan väsynä huolimatonta lukemista minulta. Eikä siinä paljon puutu etteikö kohta tosiaan tarviis sellaista sillä taas päivän aikana sade pehmitti pintaa niin enemmän kohvasta saapas läpi hupsahti.
Illasta nyt piti nopsaan pakastua reilusti mutta ei vielä ainakaan ole havaittavissa.
Että jokin "rauhansopimus" ? Hih, jos tuo Ali-Baban sepustus (haukkumisineen) oli jotain sellaista niin oikeassa "pöydässä" vois tulla ihan muuta kuin mitä Hän esittelee:) Sitä en sitten tiedä mikä taistelu on ollut toisaalla mutta eikös yleensä sitä saa mitä tilaa.
Toinen kummastus oli Durianin " ilmestyminen" tänne. Jokainehan nyt huomaa tuon väärennetyn nimmarin joka kait edelleen postannut oudon viestin tänne, ja olihan niitä joku aiemminkin. Tuskin "postimerkin" liimaajasta isoa epäselvyyttä on. Mutta huvinsa pitäköön jos ei tähdellisempää tekemistä keksi.
Sellaista, näin meni "pyhä" edelleen lumiurakoinneissa, vesivarastojen sekä polttopuiden "varmuushuolloissa" jos uutta härdelliä pukkaa taivaalta. Kun se ei sillä hyvä jos puutakin olisi ellei niitä pääse hakemaan läpi julmetun lumivallin.
Täällä ei pelastuslaitos juuri noihin hommiin tule tai ehdikään ellei hengenvaarasta kyse ole. Henk.kunnan määrät ovat kyllä niin minimissään, päivystys taitaa lähikaupungissa olla peräti 3 paikalla ensilähtöön.
Nyt hyvät illan loput, meikä taitaa "hyytyä" kun ei tääl ole edes niitä kevytlapioita ;) - saaren_webs
Iltaa ja hemma igen, tais siis toisessa, saaren hönnässä.
Jeps, kyllä aamulla sitten hokasin sen "hydrojutun" , illalla vaan väsynä huolimatonta lukemista minulta. Eikä siinä paljon puutu etteikö kohta tosiaan tarviis sellaista sillä taas päivän aikana sade pehmitti pintaa niin enemmän kohvasta saapas läpi hupsahti.
Illasta nyt piti nopsaan pakastua reilusti mutta ei vielä ainakaan ole havaittavissa.
Että jokin "rauhansopimus" ? Hih, jos tuo Ali-Baban sepustus (haukkumisineen) oli jotain sellaista niin oikeassa "pöydässä" vois tulla ihan muuta kuin mitä Hän esittelee:) Sitä en sitten tiedä mikä taistelu on ollut toisaalla mutta eikös yleensä sitä saa mitä tilaa.
Toinen kummastus oli Durianin " ilmestyminen" tänne. Jokainehan nyt huomaa tuon väärennetyn nimmarin joka kait edelleen postannut oudon viestin tänne, ja olihan niitä joku aiemminkin. Tuskin "postimerkin" liimaajasta isoa epäselvyyttä on. Mutta huvinsa pitäköön jos ei tähdellisempää tekemistä keksi.
Sellaista, näin meni "pyhä" edelleen lumiurakoinneissa, vesivarastojen sekä polttopuiden "varmuushuolloissa" jos uutta härdelliä pukkaa taivaalta. Kun se ei sillä hyvä jos puutakin olisi ellei niitä pääse hakemaan läpi julmetun lumivallin.
Täällä ei pelastuslaitos juuri noihin hommiin tule tai ehdikään ellei hengenvaarasta kyse ole. Henk.kunnan määrät ovat kyllä niin minimissään, päivystys taitaa lähikaupungissa olla peräti 3 paikalla ensilähtöön.
Nyt hyvät illan loput, meikä taitaa "hyytyä" kun ei tääl ole edes niitä kevytlapioita ;)- saaren_webs
Hih, triplat!! Pitäiskö lotota?
Ilmoitti *palvelinvirhe" ja kolmesti viesti esille. Tuota todella kai voi jo sanoa palvelinvirheeksi :)) - aurora5
Tuolla ylempänä Kainuussa tuntuu olevan vielä pahempi lumitilanne kuin täällä on ollut, päätellen ylen uutisista. Täällä "lumimiehet" olivat luvanneet tulla putsaamaan tänään kierroksellaan sen navetan katon jonka alla on Kissamäen tärkein omaisuus eli koiraharrastusvälineet reestä mönkijään. Kuulen ehkä myöhemmin, ovatko tulleet.
Kainuussa vanha pariskunta oli ollut viisi päivää sähköttä ja tottuneet siihen niin, että sanoivat pärjäävänsä ihan hyvin leivinuunin avulla. Ihailtavaa optimismia!
Jotain häikkää tänne pääsyssä on minullakin. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Tuolla ylempänä Kainuussa tuntuu olevan vielä pahempi lumitilanne kuin täällä on ollut, päätellen ylen uutisista. Täällä "lumimiehet" olivat luvanneet tulla putsaamaan tänään kierroksellaan sen navetan katon jonka alla on Kissamäen tärkein omaisuus eli koiraharrastusvälineet reestä mönkijään. Kuulen ehkä myöhemmin, ovatko tulleet.
Kainuussa vanha pariskunta oli ollut viisi päivää sähköttä ja tottuneet siihen niin, että sanoivat pärjäävänsä ihan hyvin leivinuunin avulla. Ihailtavaa optimismia!
Jotain häikkää tänne pääsyssä on minullakin.Jos on leivinuuni niin sillä pelastaa jo paljon. Saa ainakin lämpöä taloon. Systerinkin talossa on varaava leivinuuni ja puilla lämmitettävä sauna, hekään eivät jäädy, jos on sähkökatko. Muuten heidän talonsa lämpiää suorasähköllä, eli olisivat pulassa, jos olisi monen päivän sähkökatko.
- aurora5
Tyttären talossa ei kolmen päivän sähkökatkon aikana leivinuunikaan vetänyt. Alkoi vetää vasta kun naapuri antoi lainaksi kaasulämmittimen. Sen antama lämpö jotenkin vauhditti uuninkin toimimista. Se leivinuuni on ikivanha eikä tietääkseni varaava.
Muistan, kun joskus vuosia sitten juttelin Weepelin kanssa näistä uuniasioista. Jotkut muurarit laittoivat uunin toimimaan vasta saatuaan muurauspalkaksi viinapullon.
Minä olen aina asunut keskuslämmitystaloissa. Nykyään on ollut pitkään kaukolämpö, mutta vielä 50-luvulla kerrostaloissa oli pannuhuone, jonne syötettiin luukusta koksia tai halkoja.
Hyvä että kävit tuolla "miesten puolella" vähän selvittämässä asioita. Nythän niillä on taas uusi ketju.
Onpa mukava, että arki alkaa. Näihin pyhiin alkoi jo kyllästyä.
- saaren_webs
Huomenta ja tulihan se pakkanenkin sieltä, jatkuvien sateiden sijaan. Ja sitten pirullinen luoteistuuli joka vinkuu ja hönkii raa'asti. Mutta nyt "onneksi" saa välillä viettää ihan hönnäpäivän.
Kyllä, nyt ne isommat ongelmat ovat vähän ylempänä jossa jo osittain evakuointeja(kin) tehdään heille jotka eivät välttämättä pärjää kotioloissa. Hyvä niin että ennakoivat .
Niin ne wanhan ajan muurarit. Heillä joillakin oli se tapa että jättivät "tukkotiilen" hormin alapäähän ja sitten kun saivat "vetopullon" niin nappasivat sen tiilen irti ja pois ,ja uuni/hella toimi :))
Ei sitten tullut sitä lottovoittoakaan :(- aurora5
Huomenta
Oiskohan vetopullosta apua, kun meidän pikkuhönnässä oleva puuhella ei vedä? Toisella puolella seinää saunan uuni vetää hyvin. Onkin ajateltu hommata se hellan rotisko pois ja laittaa tilalle nykyaikainen kamiina, jonka päällä voisi laittaa ruokaakin. Tuli valaisi lasiluukun läpi.
Joku viisas arveli (ei kuitenkaan uskaltanut nousta katolle), että ulos vievää putkea pidentämällä saisi hormin vetämään. Mikähän taika siinä pidentämisessä olisi?
Täytyy ruveta netistä tutkimaan, onko sellaista kamiinafirmaa, joka hoitaisi koko asennuksen savupiippua myöten omine tikkaineen? Ehkä jopa roudaisi vanhan puuhellan jonnekin hellojen hautausmaalle. Maksu rahana mutta tarvittaessa vetopullolisällä.
Apu-lehdessä on ollut sarja Suomen presidenteistä. Radion luontoiltaan oli joskus tullut kysymys nimimerkillä Sauli Naantalista. Kysymys koski siankärsämöä ja palsternakkaa. Ei liity uuniasiaan, on muuten vain hauska yksityiskohta.
Toinen hauska detalji oli eilen ja tänään nähdyssä Inhimillinen tekijä -sarjassa. Haastateltavana oli Tommy Hellsten, tunnettu julkkispsykologi ja luennoitsija, jota elämä on koetellut esim. konkurssin muodossa. On ollut kovin ahtaalla, mutta mieli keventynyt, kun iso talo vaihtunut pikkuhönnään. Hän sanoi painattavansa käyntikortin, jossa lukee yksinkertaisesti: Tommy Hellsten, saaristolaisukko, ei yhteystietoja. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Huomenta
Oiskohan vetopullosta apua, kun meidän pikkuhönnässä oleva puuhella ei vedä? Toisella puolella seinää saunan uuni vetää hyvin. Onkin ajateltu hommata se hellan rotisko pois ja laittaa tilalle nykyaikainen kamiina, jonka päällä voisi laittaa ruokaakin. Tuli valaisi lasiluukun läpi.
Joku viisas arveli (ei kuitenkaan uskaltanut nousta katolle), että ulos vievää putkea pidentämällä saisi hormin vetämään. Mikähän taika siinä pidentämisessä olisi?
Täytyy ruveta netistä tutkimaan, onko sellaista kamiinafirmaa, joka hoitaisi koko asennuksen savupiippua myöten omine tikkaineen? Ehkä jopa roudaisi vanhan puuhellan jonnekin hellojen hautausmaalle. Maksu rahana mutta tarvittaessa vetopullolisällä.
Apu-lehdessä on ollut sarja Suomen presidenteistä. Radion luontoiltaan oli joskus tullut kysymys nimimerkillä Sauli Naantalista. Kysymys koski siankärsämöä ja palsternakkaa. Ei liity uuniasiaan, on muuten vain hauska yksityiskohta.
Toinen hauska detalji oli eilen ja tänään nähdyssä Inhimillinen tekijä -sarjassa. Haastateltavana oli Tommy Hellsten, tunnettu julkkispsykologi ja luennoitsija, jota elämä on koetellut esim. konkurssin muodossa. On ollut kovin ahtaalla, mutta mieli keventynyt, kun iso talo vaihtunut pikkuhönnään. Hän sanoi painattavansa käyntikortin, jossa lukee yksinkertaisesti: Tommy Hellsten, saaristolaisukko, ei yhteystietoja."Joku viisas arveli (ei kuitenkaan uskaltanut nousta katolle), että ulos vievää putkea pidentämällä saisi hormin vetämään. Mikähän taika siinä pidentämisessä olisi?"
Minä olen kuullut sellaisen syyn, että jos piippu on alempana kuin katonharja, hella/uuni ei vedä hyvin. Kun olin lapsi, meillä oli puuhella keittiössä. Kun se joskus savutti, äiti laittoi hellan syrjässä olevaan torveen, siihen, mistä sutari kävi aina tuhkat kauhomassa pois, sanomalehden sivun palamaan. Melko pian hella alkoikin vetää taas hyvin.
- aurora5
https://youtu.be/YkiT0pMaDho
Aamuisin on kiva katsella kuka on kulkenut samoja askelia kuin minä koirani kanssa. Melkein joka aamu näkyy ainakin pienet sirot jäljet - naapurin kissa, jota koiruli säikähti järjettömästi törmättyään sitä puolta isompaan pörröiseen elukaan tänne muutettuamme.- saaren_webs
Kyllä monesti voi auttaa hormin jatkaminen vedon parantamiseen. Saattaa olla ettei se nyt riittävää ilmanvirtausta vedon synnyttämiseen vaan jää" tyhjiöön".
Tuo Ceen kertoma tehoaa lähes aina jos hormi on kylmä ja tekee nk ilmalukon. Pieni kaasupoltin tai muulla puhallettava lämpö saa vedon toimimaan.
Kyllä sellaisia firmoja on jotka tekevät näppärästi kevyen elementti-hormin ja mieluisan kaminan asentaa. Mutta kannattaa ensin kokeilla sitä hormin jatkamista ellei halua vielä uutta. - amummu
saaren_webs kirjoitti:
Kyllä monesti voi auttaa hormin jatkaminen vedon parantamiseen. Saattaa olla ettei se nyt riittävää ilmanvirtausta vedon synnyttämiseen vaan jää" tyhjiöön".
Tuo Ceen kertoma tehoaa lähes aina jos hormi on kylmä ja tekee nk ilmalukon. Pieni kaasupoltin tai muulla puhallettava lämpö saa vedon toimimaan.
Kyllä sellaisia firmoja on jotka tekevät näppärästi kevyen elementti-hormin ja mieluisan kaminan asentaa. Mutta kannattaa ensin kokeilla sitä hormin jatkamista ellei halua vielä uutta.Meilläkin böndenböndellä on aikoinaan rakennettu leivinuuni, jonka hormisto on aika vinkelä. Tekee uunin sisuksissa pari jyrkkää mutkaa - silloista tietämystä leivinuunien rakentamisesta?? Uunin sytyttäminen pitkän tauon jälkeen olisi perin kinkkistä, ellei tekisi esilämmitystä. Aluksi puhkuttiin hiustenkuivaajalla, mutta sitten siippa hankki kuumailmapuhaltimen, ja sillä kun pohottaa hormin luukusta jonkun minuutin, niin johan syttyy leimahtamalla. Ja kyllä palaa eikä savuta.
Mutta eipä uunia enää tule juurikaan käytettyä lämmitykseen(kään), kun on ilmapumppu. Paitsi silloin on pakko, jos ei sähköä tule. Aiempina vuosina usein oli sähköt poikki ja silloin kyllä talvella leivinuuni paahtoi kyljet punaisena. Leipomiseen sitä en käytä. Joskus olen uunipuuron sinne pistänyt, mutta siihen sen käyttö on rajoittunut. Ja taitaa rajoittuakin, en ole niin innokas enää opiskelemaan sen käyttöä ravitsemustarkoituksiin.
- Cee-Lila
Meillä on nyt 1 aste pakkasta, aurinko paistaa ja nurmikolla sekä tien päälläkin tuolla rantatiellä on jotain valkoista kosteudesta tiivistynyttä huurretta. Ei meillä lunta ole satanut ainakaan minun hereilläoloaikanani, menin yöllä nukkumaan kahdentoista maissa, heräsin vähän yli yhdeksän aamulla. Minulla on hyvät unenlahjat näin pimeän aikaan. Kanadassa on nyt jopa 50 astetta pakkasta, kohta tulee tietysti meillekin. Ruotsissa on jo kovia pyryjä jossain päin. Niitä en kyllä kaipaa, eikä varsinkaan Itä-Suomi kaipaa.
- amummu
Nyt sitten on alkanut ihan oikea joulun jälkeinen elämä. Kuustamme kyllä vielä äsken kastelin. Se on niin nätti, että rauhassa saa vielä olla paikoillaan Nuuttiin saakka. Sitten ulos ja tulppaanit tilalle. Jostain syystä jo vuosikymmenet olen kuusen hävityspäivän jälkeen suunnannut kukkakauppaan ja ostanut silmän iloksi kimpun tulppaaneja, täyttämään kuusen pois viennin jättämää kauneusaukkoa
Aurinko pahuskin taas ihan kuin riekkuisi vahingoniloisena paljastaessaan sateiden jäljet ikkunoissa. Ja niitä jälkiähän on tänä syksynä syntynyt. Saas nähdä kuinka kauan nyt pukannut kuivempi jakso sitten kestää. Rapakiintiö on varmaan monilla ollut täysi jo pitkän aikaa. Toisaalta tähän pimeään on jo niin oleentunut, että auringonvalokin tuntuu olevan paljon kirkkaampi kuin onkaan.
Tuli mieleen etupäässä tuolla "miesten puolella" esiintyneestä ongelmasta, että ei taida kukaan siellä muistaa, minkälaisin ilmaisuin Edson on minullekin törkeillyt, solvannut, nimitellyt. Enkä kyllä muista itse toisilta kirjoittajilta apua huudelleeni, mutta kuitenkin teiltä sain tukea moneenkin otteseen; kiitokset siitä. Luulen, että yksikään nainen ei sellaiseen kielenkäyttöön alennu, vaikka kykyjä varmasti köytyisi. Auroran sanailuhan oli lähes lasten kirjaan sopivaa ainesta verrattuna Edsonin kielenkäyttöön. Kerran piruuttani luetin Edsonin minua koskevia kirjoituksia eräällä pykäläpuolen ihmisellä. Ihmetteli, että ketjujen ylläpitäjä salli moisen menon, sen verran törkeätä, lähes kunnianloukkauksellista tekstinsä oli.
Mutta nyt tarkastelemaan tähteiden kirjoa; mitä lounaaksi. Eilen onneksi sain ujutettua aika paljon yli jäänyttä muonaa poikieni huusholleihin, joten ihan mahdoton tunku ei jääkaapissamme ole, mutta kyllä niistäkin pariksi päiväksi riittää. Minä ainakin tulen toimeen pari, kolmekin päivää kalavalikoimallani. Siipallekin on rohee pala kinkkua ja sen kyytipojaksi perunalootaa, joten ei nälkä ihan äkkiä uhkaa. Siis nyt syömään ja sitten siipan kanssa ystävien luo, uuden tietsikan säätöön. Siis minähän en sitä säädä, mutta olen apuna vapisemassa. Rauhallista pyhää!- Cee-Lila
Muistan kyllä hyvin nuo solvaukset sinua kohtaan, jotka olivat täysin tämänkin S24-palstojen ohjeiden vastaisia, mutta ei niitä poistettu. Nyt meillä on robo, joka takertuu lillukanvarsiin kuvien tunnistamisen muodossa, mutta nyt olen senkin huomannut höllentävän otettaan.
- aurora5
Jotain höllääntymistä täällä on tapahtunut. Minä pääsen sisään ilman kuvien tunnistusta joka toinen kerta. Ihmeekseni sain "läpi"myös tuon Dannyn lumikipaleen, vaikka ennen musa piti ujuttaa jotenkin tekstin sisällä salaa.
Tellussa on taas menossa Miss Marple. Jotenkin on ruvennut ärsyttämään, miten tuollainen vanha mummeli noin vain pääsee vieraiden herrasväkien lähipiiriin, ihan keskushenkilöksi ja saa ihmisten luottamuksen, vaikka kyttäilee joka nurkassa ja esittää uteliaita kysymyksiä täysin läpinäkyvästi.
Muistan kyllä a-mummuun kohdistuvat herjat, ei niitä hevin unohda. Hyvin sanottu, että Auroran sanailu on lasten kirjasta niihin verrattuna. Mutta minulla onkin "historia" syntipukkina ja siksi minua saa syyllistää miten tahansa. Olenhan, kuulemma, pilannut erään herran rakkaussuhteenkin kirjoittamalla siitä hävyttömästi.
Aikamoinen paradoksi on se, että aikana, jolloin tämän loukkauksen väitetään sattuneen, en vielä edes omistanut tietokonetta.
No mitäs noista. Kukin uskokoon mitä haluaa, jos on päättänyt uskoa vihaansa enemmän kuin syytetyn alibia.
Hyvää joulunpyhien jälkeistä aikaa elämäläisille. - DeFagot
Haluatko palata entiseen?
Olet ainakin sitä tunnustelemassa! - aurora5
aurora5 kirjoitti:
Jotain höllääntymistä täällä on tapahtunut. Minä pääsen sisään ilman kuvien tunnistusta joka toinen kerta. Ihmeekseni sain "läpi"myös tuon Dannyn lumikipaleen, vaikka ennen musa piti ujuttaa jotenkin tekstin sisällä salaa.
Tellussa on taas menossa Miss Marple. Jotenkin on ruvennut ärsyttämään, miten tuollainen vanha mummeli noin vain pääsee vieraiden herrasväkien lähipiiriin, ihan keskushenkilöksi ja saa ihmisten luottamuksen, vaikka kyttäilee joka nurkassa ja esittää uteliaita kysymyksiä täysin läpinäkyvästi.
Muistan kyllä a-mummuun kohdistuvat herjat, ei niitä hevin unohda. Hyvin sanottu, että Auroran sanailu on lasten kirjasta niihin verrattuna. Mutta minulla onkin "historia" syntipukkina ja siksi minua saa syyllistää miten tahansa. Olenhan, kuulemma, pilannut erään herran rakkaussuhteenkin kirjoittamalla siitä hävyttömästi.
Aikamoinen paradoksi on se, että aikana, jolloin tämän loukkauksen väitetään sattuneen, en vielä edes omistanut tietokonetta.
No mitäs noista. Kukin uskokoon mitä haluaa, jos on päättänyt uskoa vihaansa enemmän kuin syytetyn alibia.
Hyvää joulunpyhien jälkeistä aikaa elämäläisille.Lisään vielä (varmuuden vuoksi), että asumus, jonka hormiongelmista on täällä puhuttu, on vain meidän yhteinen pienenpieni sähkötön rantamökki, jonka olemme omistaneet vuoden. Sen varustelu näin talvisaikaan ei ole vielä ajankohtaista. Kaminan hankkiminen saa odottaa kevättä.
Tyttären varsinaiseen kotiin sähköt ovat palanneet ja lämmityspuoli kunnossa. Leivinuunin lisäksi on kolme muutakin uunia käytettävissä. Tosin ei yhdelle ihmiselle viitsi koko isoa taloa pitää lämpimänä. - saaren_webs
Robo höllännyt ? Välillä ei kysy mitään ja välillä joskus yrittää vedättää, tuntuisi että päivällä ja ajallakin on jotain säätöä sen kanssa kuinka toimii?
Niin, jäi siitä A'ran kaminan huonosta vedosta pois se että yksi ongelma voi olla myös puutteelinen korvausilman saanti yhdessä hormin mataluuteen/ sijaintiin yhdistettynä. Luultavasti se on kuitenkin nuohottu ja katsottu ettei mitään ylimääräistä siellä ole.
Onhan joskus jopa telkän pesiäkin hormeista löydetty .
Kyllä se lännestä tuleva myräkkä viuhtoo täälläkin sellaista 14-15 m/ s nyt jo ipäivästä ja vielä saattaa lukemat nousta. Jäällä menee vauhdilla parin metrin korkuinen lumipatja. Ei tuntunut kovin hyvältä naamariin kun vasten sitä käveli. :)
Niin tuo isoD:n lunta lunta.... jospa jäisi väliin tänä talvena sitten ne "matin matikka myryt" ? - aurora5
DeFagot kirjoitti:
Haluatko palata entiseen?
Olet ainakin sitä tunnustelemassa!Siitä vaan husis, jos haluat tehdä itsesi naurettavaksi.
- edson
aurora5 kirjoitti:
Siitä vaan husis, jos haluat tehdä itsesi naurettavaksi.
Tehdä ittensä naurettavaksi tuntemattomien keskellä.
Oikeestaan vain sinä ja minä toisemme "tunnemme" ja ainakaan minua ei haittaa tehdä itseäni naurettavaksi. Saati saada ovelleni virkavallan. Heilt nimittäin olisi kiva saada vastaus, kuinka loukataan tuntematonta. No jeesus ja jumalaki on tuntemattomia kyllä, joten kait se on varottava, ettei helevettiin joudu tai kaltereiden taakke. - amummu
Älykkyys näköjään vain lisii;)
- edson
"Kerran piruuttani luetin Edsonin minua koskevia kirjoituksia eräällä pykäläpuolen ihmisellä"
Ei vittu, onks se sama tyyppi, joka jakaa sulle niitä kielen, -mielen ja talouden katsauksia, siis lähipiiristä. Vai ootko käynny sanan neuvostossa ? Kaikkihan täällä tietää nimeni, osoitteenikin. Vittuks ammu maitoos turhaan lypsät, anna palaa- amummu
Kyl sä oot hyväuskoinen hölmö. Kun joku toinen hölmö sanoo, et kiroileva ihminen on älykäs, niin sä heti uskot sen koskevan myös sua. Mut jokainenhan tulee uskollaan autuaaksi:))
- edson
Tää sopii tänne hyvin https://www.youtube.com/watch?v=6mN6kjM_ncA ja on niitä muitaki ja täs tää ivaa Turakaistaki. Onkohan nyt paikka a. laittaa tieto turakaisest et on etsimässä alaikäisiä, ties mitä on kotomaassaki ahertanu b. et laulaja kertoo turakaisen arimmista asioista iha yleisesti https://www.youtube.com/watch?v=iOOu5GKPGhA
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenet!
Tänään on lähdettävä käymään kaupungilla. Nyt vielä näyttää ulkona niin pimeältä, ettei vielä huvita edes ulos meno.
Huomaan että tänne on taas tultu naapurista purkamaan paineita. Se taas herättää suurta ihastusta paineiden purkajan omassa ketjussa. Ihailu kasvaa kohisten noin taitavaa sanansuoltajaa kohtaan.
Jotkut saavat tyydytyksensä hokemalla esim. v-sanoja joka käänteessä, mutta kun sitä "sanansäilää" käyttää vielä vanhat miehet noin uutterasti, niin kyllä se kertoo hyvin paljon tuon ihmisen "ikävästä" toisen luo. Siinä mielessä ymmärrettävää, mutta ei se oikeuta kohdistamaan kaikkea hylätyksi tulemistaan aivan siihen syyttömien niskaan.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille. Toivottavasti ilma taas puhdistuu hengitystä haittaavista hiukkasista.- Zarathustraa
Siteerataksemme filosofi Zarathustraa niin
Noin puhuu nainen, jonka oma mies pakeni ensimmäisen tilaisuuden tullessa ”toisen luo” - Alkuperäinen-Rapu
Zarathustraa kirjoitti:
Siteerataksemme filosofi Zarathustraa niin
Noin puhuu nainen, jonka oma mies pakeni ensimmäisen tilaisuuden tullessa ”toisen luo”Siteerata aina voi, jos ei muuhun pysty. En yleensä viitsi edes vastata näihin tämäntyylisiin heittoihin, mutta sanon nyt kuitenkin, että tuskin "mies pakeni" heti ensimmäisen tilaisuuden tullen (ei silti, kyllä minullekin olisi ollut tarjolla "pako" mahdollisuuksia, jos olisin halunnut), koska avioliittomme kesti 25-vuotta ja antoi elämän kolmelle ihanalle lapselle. Ei se siis ollut mikään "läpihuuto" avioliitto.
- Cee-Lila
Minulla on töllö auki Eurosport I:llä, siellä on menossa ampumahiihto ja niin kova sumu, että ampujat eivät näe tauluja, joihin pitäisi osua. Näyttää aivan hassulta, että taulut ovat lähes täynnä mustia rinkuloita, kun juuri kukaan ei osumia saa ja joutuvat sakkokierroksille.
- Alkuperäinen-Rapu
Olipas ulkona kylmä tuuli. Varsinkin tuolla Hakaniemessä. Aurinko kyllä paistoi ja oli jotenkin kevään tunne, mutta palelin kun odotin bussia taas niin kauan.
Odottamisesta puheenollen. Kun oli "pakko" mennä pankkiin, niin kun otin vuoronumeron, huomasin että minua ennen oli 56 asiakasta. Kassoja siellä on tavallisesti kymmenen, nyt ensin pitkän aikaa vain kaksi palveli asiakkaita ja kahdella auki olevalla kassalla virkailijat tutkivat vain tietokoneitaan. Muut kassat olivat tyhjinä, vain joku viherkasvi oli asiakkaanpuolella luukun edessä.
Jossakin vaiheessa nuo kaksi kassaa rupesivat myös ottamaan asiakkaita, mutta pitkä tauko aina välissä ennen kuin uusi numero piippasi. Kolme tuntia oli minulla odotusta ennen kuin vuoroni tuli. Sanoin, että tavallisesti täällä palvelee kymmenen virkailijaa, nyt parhaimmillaankin vain neljä. Virkailija totesi vain, että meillä on nyt henkilökunta vajetta!
Ei tässä nyt sitten muuta taas tälläerää. Verokortti oli tullut ja oli tuo minunkin verotukseni hieman laskenut.- aurora5
Täällä on pakkasta melkein 8 astetta ja kylmä tuuli. Kaupassa kävin viimeksi lauantaina, ja vielä on kaikenlaista syötävää pariksi päiväksi. Leipä loppuu ensimmäisenä. Olen nyt ihastunut islantilaiseen jogurttiin jälkiruokana. Nyhtöpossusta tuli oikein hyvää.
Pikkukoira pyrkii sisään tehtyään asiansa, riittää että kävelemme lähimmälle roskikselle ja kipin kapin kotiin.
Verokortti palkitsi iloista veronmaksajaa kokonaisen prosentin alennuksella. Vuosi sitten harmitti, kun verotus oli kiristynyt yli kolmella prosentilla. Näki muuttaneensa rikkaasta kunnasta köyhään kuntaan. Vieläkään en saa nettona samaa kuin ensimmäisinä eläkevuosinani, mutta riittää hyvin, koska asumismenoni ovat pienentyneet rutkasti. - saaren_webs
Olisinkos joskus maininnut siitä verkkopankista :)) Sinä oppisit sen käytön nopsaan kun muutenkin nettiä käytät. Eihän ihme ne ruuhkat kun lakkoilivat.
Täälläkin aika "keväistä" , aamuhämärästä lähes 7 tunnin rupeama tuolla järven selillä jossa tuuli vinkui ja 8 graaderi pakkasta. Mutta aurinko paistoi ja hikeä pukkasi.
Onhan taas "vierailija" käynyt tosiaan pöhisemässä. Kyllä on huvit vähissä ja eritoten jos noita pitää
jotenkin huvinaan. Tai huumorinaan.
Aihepula naapurissa vai tahallista riidanhakua? Laitan ruksin jälkimmäiseen. - aurora5
aurora5 kirjoitti:
Täällä on pakkasta melkein 8 astetta ja kylmä tuuli. Kaupassa kävin viimeksi lauantaina, ja vielä on kaikenlaista syötävää pariksi päiväksi. Leipä loppuu ensimmäisenä. Olen nyt ihastunut islantilaiseen jogurttiin jälkiruokana. Nyhtöpossusta tuli oikein hyvää.
Pikkukoira pyrkii sisään tehtyään asiansa, riittää että kävelemme lähimmälle roskikselle ja kipin kapin kotiin.
Verokortti palkitsi iloista veronmaksajaa kokonaisen prosentin alennuksella. Vuosi sitten harmitti, kun verotus oli kiristynyt yli kolmella prosentilla. Näki muuttaneensa rikkaasta kunnasta köyhään kuntaan. Vieläkään en saa nettona samaa kuin ensimmäisinä eläkevuosinani, mutta riittää hyvin, koska asumismenoni ovat pienentyneet rutkasti.Nuo kahdeksankin astetta tuntuvat ihan pakkaselta viikkojen nollakelin
jälkeen. Vuosi sitten kärvisteltiin 30 asteen miinuskelissä. - Alkuperäinen-Rapu
aurora5 kirjoitti:
Täällä on pakkasta melkein 8 astetta ja kylmä tuuli. Kaupassa kävin viimeksi lauantaina, ja vielä on kaikenlaista syötävää pariksi päiväksi. Leipä loppuu ensimmäisenä. Olen nyt ihastunut islantilaiseen jogurttiin jälkiruokana. Nyhtöpossusta tuli oikein hyvää.
Pikkukoira pyrkii sisään tehtyään asiansa, riittää että kävelemme lähimmälle roskikselle ja kipin kapin kotiin.
Verokortti palkitsi iloista veronmaksajaa kokonaisen prosentin alennuksella. Vuosi sitten harmitti, kun verotus oli kiristynyt yli kolmella prosentilla. Näki muuttaneensa rikkaasta kunnasta köyhään kuntaan. Vieläkään en saa nettona samaa kuin ensimmäisinä eläkevuosinani, mutta riittää hyvin, koska asumismenoni ovat pienentyneet rutkasti.Terve!
Hakaniemessäkin on aina kylmä. Se on niin tuulinen. Tori oli aivan autio. Siellähän on nyt hallin tilalla torilla "väistöhalli" kunnes vanha halli on remontoitu.
Ei se minunkaan veronalennus ollut kovin kummoinen, mutta en uskonut saavani yhtään mitään, joten siinä mielessä mukava yllätys.
Kyllä ne koiran tassutkin ja nenä kylmän tuntee, joten ei varmaan ole syytä viihtyä lenkillä kuin tarpeiden verran. - Alkuperäinen-Rapu
saaren_webs kirjoitti:
Olisinkos joskus maininnut siitä verkkopankista :)) Sinä oppisit sen käytön nopsaan kun muutenkin nettiä käytät. Eihän ihme ne ruuhkat kun lakkoilivat.
Täälläkin aika "keväistä" , aamuhämärästä lähes 7 tunnin rupeama tuolla järven selillä jossa tuuli vinkui ja 8 graaderi pakkasta. Mutta aurinko paistoi ja hikeä pukkasi.
Onhan taas "vierailija" käynyt tosiaan pöhisemässä. Kyllä on huvit vähissä ja eritoten jos noita pitää
jotenkin huvinaan. Tai huumorinaan.
Aihepula naapurissa vai tahallista riidanhakua? Laitan ruksin jälkimmäiseen.No juu, olet tainnut mainita verkkopankista ja joku muukin. Joskus on kuitenkin käytävä aivan "konttorissa." Olen muuten kuullut, että verkkopankkikin lopettaa pian. Ei sillä voi sitten enää hoitaa laskujaan. Jotain siihen tilalle tulee, mutta en nyt ihan osaa sanoa mitä se on.
Tuo tämän päivän hitaus pankissa oli selvää "jatkolakkoilua", tahallista hidastelua ja väki "sairaana." Joku mies totesi, että "täällähän vanhenee odottaessa satavuotiaaksi, vaikka on vasta 55." - saaren_webs
aurora5 kirjoitti:
Nuo kahdeksankin astetta tuntuvat ihan pakkaselta viikkojen nollakelin
jälkeen. Vuosi sitten kärvisteltiin 30 asteen miinuskelissä.Kyllä, ainakin tuo tuuli yhdessä vast noin -15 asteen keliä ja paikallaan ollessa äkkiä viima kylmettää.
Mutta koko ajan liikkeellä ja avantoja hakaten niin pysyi jopa hikisenä. Ja tulihan siinä "pikamarssia" yli 6 kilsaa varusteita ahkiossa kiskoen.
Ei enää muuta kuntoilua tarvitse illalla kun saareen ja hönnälle pääsee.
Nyt vasta nämä pakkaset jäädytti tuon syvän selkäveden niin että sinne turvallisesti oli meneminen. No, jotain heikohkojakin paikkoja vielä löytyi.
Huomen sitten kiskomaan kaupasta n. viikon muonat tontille.
Nyt jo öitä kaikille, iltapalaa ja alkaa luomet luppasta :) - Cee-Lila
saaren_webs kirjoitti:
Kyllä, ainakin tuo tuuli yhdessä vast noin -15 asteen keliä ja paikallaan ollessa äkkiä viima kylmettää.
Mutta koko ajan liikkeellä ja avantoja hakaten niin pysyi jopa hikisenä. Ja tulihan siinä "pikamarssia" yli 6 kilsaa varusteita ahkiossa kiskoen.
Ei enää muuta kuntoilua tarvitse illalla kun saareen ja hönnälle pääsee.
Nyt vasta nämä pakkaset jäädytti tuon syvän selkäveden niin että sinne turvallisesti oli meneminen. No, jotain heikohkojakin paikkoja vielä löytyi.
Huomen sitten kiskomaan kaupasta n. viikon muonat tontille.
Nyt jo öitä kaikille, iltapalaa ja alkaa luomet luppasta :)Kyllä sinä jo siellä liikaa huhkit ja avantojakin teet, mitä? Nuottaako siellä laskit vai pilkillä olit ja välillä jäihin putosit? Huh helskutti. Minä palelen jo kotonakin, saati järven jäällä.
- Cee-Lila
Pankkien ruuhka johtui varmaan siitä, että olivat lakossa torstain ja perjantain, perään oli lauantai ja sunnuntai, eli saivat pitkän viikonlopun. Yleensä siellä ei kassoilla ole koskaan täyttä miehitystä, vaan osa tekee muita töitä, vaikka istuvat siinä kansan nokan edessä. Sama on kauppojen kassoilla. Osa heistä on täyttämässä hyllyjä eivät siis istu koneella kuten pankissa, missä ei virkailija voi muuten töitänsä tehdä kuin tietokoneellaan. Totesin tämän monesti apen asioita hoitaessani isossa konttorissa, että palveluloosit olivat tyhjiä taikka sitten oli kyltti, että viereinen kassa, olkaa hyvä.
- Cee-Lila
Jatkoa, en ole kyllä kuullut, että verkkopankki lopettaa. Nyt opetetaan ihmisiä pois siitä tunnuslukukortista, jonka käyttö lopetetaan tänä vuonna. Tilalle on tullut verkkopankin mobiilisovellus sekä tunnuslukulaite, joka minullakin jo on. Valkoinen pieni läpyskä, josta saan tunnuslukuja loputtomasti. Osaan jo sen käytön, aluksi oli todella hankalaa. Mobiilitunnukset ovat älykännyn käyttäjille. Ottoautomaatteja on jo vähennetty kaiken aikaa, että ihmiset eivät nostaisi rahaa niistä, samoin maksukuorien käyttöä on vähennetty, tullut suoramaksu ja e-laskut. Kai niihin pankkeihin on jo keksitty robotit, ettei sinne tarvita kohta enää yhtään ihmisvirkailijaa.
- Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Jatkoa, en ole kyllä kuullut, että verkkopankki lopettaa. Nyt opetetaan ihmisiä pois siitä tunnuslukukortista, jonka käyttö lopetetaan tänä vuonna. Tilalle on tullut verkkopankin mobiilisovellus sekä tunnuslukulaite, joka minullakin jo on. Valkoinen pieni läpyskä, josta saan tunnuslukuja loputtomasti. Osaan jo sen käytön, aluksi oli todella hankalaa. Mobiilitunnukset ovat älykännyn käyttäjille. Ottoautomaatteja on jo vähennetty kaiken aikaa, että ihmiset eivät nostaisi rahaa niistä, samoin maksukuorien käyttöä on vähennetty, tullut suoramaksu ja e-laskut. Kai niihin pankkeihin on jo keksitty robotit, ettei sinne tarvita kohta enää yhtään ihmisvirkailijaa.
Yksi ystävätär kertoi, kun sanoin hänelle että kai minunkin täytyy ottaa se verkkopankki. Hän puhui myös noista tunnuslukulaitteista. Kertoi, että hän hoitaa viiden eri ihmisen laskujen maksuhoidon ja sanoi, että hänellä on nyt viisi tunnuslukulaitetta. Ehkä minä ymmärsin jotain väärin, kun en ole tuohon asiaan paljon perehtynyt.
- Cee-Lila
Cee-Lila kirjoitti:
Jatkoa, en ole kyllä kuullut, että verkkopankki lopettaa. Nyt opetetaan ihmisiä pois siitä tunnuslukukortista, jonka käyttö lopetetaan tänä vuonna. Tilalle on tullut verkkopankin mobiilisovellus sekä tunnuslukulaite, joka minullakin jo on. Valkoinen pieni läpyskä, josta saan tunnuslukuja loputtomasti. Osaan jo sen käytön, aluksi oli todella hankalaa. Mobiilitunnukset ovat älykännyn käyttäjille. Ottoautomaatteja on jo vähennetty kaiken aikaa, että ihmiset eivät nostaisi rahaa niistä, samoin maksukuorien käyttöä on vähennetty, tullut suoramaksu ja e-laskut. Kai niihin pankkeihin on jo keksitty robotit, ettei sinne tarvita kohta enää yhtään ihmisvirkailijaa.
Nyt jopa Hesari rokottaa jo paperilaskun lähetyksestä 1,90 e per lasku. Tämä oli ensimmäistä kertaa, kun tämän huomasin eilen tulleesta laskusta ja hesari on muutenkin jo nostanut hintaansa vuoden alusta. Dna laskuttaa netti- ja puhelinlaskuista paperisena jo 2,90 per lasku. Jos menee pankin tiskille nämä maksamaan ottaa pankki ainakin 5 euroa siitä, että kiikutat sen sinne. Jotkut pankit ottavat jopa 8 e. Sekään ei ole ilmaista, että maksat sen maksupalvelukuoressa. Jokaisesta maksusta oli apen tililtä otettu tietty pieni summa, olikohan 1,50. Suoramaksuista apelle tuli joka kerta kopio kotiin siitä laskusta, mikä veloitettiin, Appi oli peräti avain-asiakas, mikään ei ollut ilmaista siltikään, vaikka sai joitain etuisuuksia verrattuna kanta-asiakkuuteenkin. Itse en ole vielä suostunut sen paremmin suora- kuin e-laskuihin. Sitähän firmat ja pankit että posti tietysti haluavat, ettei toimisto-, pankki- ja postivirkailijoita enää juurikaan tarvittaisi.
- Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Yksi ystävätär kertoi, kun sanoin hänelle että kai minunkin täytyy ottaa se verkkopankki. Hän puhui myös noista tunnuslukulaitteista. Kertoi, että hän hoitaa viiden eri ihmisen laskujen maksuhoidon ja sanoi, että hänellä on nyt viisi tunnuslukulaitetta. Ehkä minä ymmärsin jotain väärin, kun en ole tuohon asiaan paljon perehtynyt.
Totta. Pankit eivät enää halua lähettää niitä tunnuslukukortteja, jotka ovat paperisia, ja joissa on tietty määrä tunnuslukuja, jonka numeron käytettyään se on yliviivattava, kortin alaosassa on kirjaimilla merkitty ns tunnuslukujen vahvistusosa, jota ei saa yliviivata. Nyt näistä luovutaan tänä vuonna, jokainen, jolla ei ole älykännyä laskujen maksuun saa pankista tämän tunnuslukulaitteen, joka tulee kotiin ja otetaan käyttöön henkilökohtaiseksi aparaatiksi. U:kin saa siis sellaisen tämän vuoden aikana, koska korteista luovutaan. Nämä verkkopankkitunnukset olemme hankkineet jo ties milloin. Yhdessä vaiheessa maksoimme laskumme menemällä pankin eteiseen maksamaan laskumme. Nykyisin niitä maksukoneita on vaikkapa kauppojen yhteydessä. Sielläkin se oli sikäli helppoa, että kun syötti korttinsa koneeseen, laittoi laskun viivakoodinlukijaan, niin näytölle ilmestyi laskun tiedot, jotka vain piti tarkistaa ja hyväksyä maksuun. Välillä hermostutti, kun seuraava asiakas hönki jo niskaan jonossa samalle koneelle.
- aurora5
Minusta verkkopankki on parhaita keksintöjä, mitä on tehty. Konttorissa en ole käynyt vuosiin paitsi muutettuani avaamassa täkäläisen pankin tilin ja laittamassa kotivakuutuksen ajan tasalle. Sekä puuhailemassa asuntokaupoilla pankin kiinteistövälityksen kanssa.
Meille OP Pohjolan asiakkaille ei vielä ole tullut tietoa mistään laitteisiin siirtymisestä, vaan edelleen kuittaamme maksut sen paperisen läpyskän avainluvuilla. Verkkopankissa käyn seuraamassa tilitapahtumat, maksamassa satunnaiset paperilaskut ja näpsäyttämässä asumisvastikkeen, jonka taloyhtiö vaatii hyväksyttäväksi kuukausi kerrallaan. Sähkö, hesari ja elisa menevät automaattisina e-laskuina.
Tänään sain pankiltani postia. Osoite oli täsmälleen minun, mutta nimeni sijasta luki yläpuolella vieras nimi ilmeisesti vuosien takaisten asukkaiden perua. Sisällä oli tiliote, jonka mukaan tämä kuka lie voi nostaa pankista liki 2 00 euroa. Täytyypä tiputtaa kuori postilaatikkoon että kusti voi polkea etsimässä tilille oikean omistajan. - aurora5
aurora5 kirjoitti:
Minusta verkkopankki on parhaita keksintöjä, mitä on tehty. Konttorissa en ole käynyt vuosiin paitsi muutettuani avaamassa täkäläisen pankin tilin ja laittamassa kotivakuutuksen ajan tasalle. Sekä puuhailemassa asuntokaupoilla pankin kiinteistövälityksen kanssa.
Meille OP Pohjolan asiakkaille ei vielä ole tullut tietoa mistään laitteisiin siirtymisestä, vaan edelleen kuittaamme maksut sen paperisen läpyskän avainluvuilla. Verkkopankissa käyn seuraamassa tilitapahtumat, maksamassa satunnaiset paperilaskut ja näpsäyttämässä asumisvastikkeen, jonka taloyhtiö vaatii hyväksyttäväksi kuukausi kerrallaan. Sähkö, hesari ja elisa menevät automaattisina e-laskuina.
Tänään sain pankiltani postia. Osoite oli täsmälleen minun, mutta nimeni sijasta luki yläpuolella vieras nimi ilmeisesti vuosien takaisten asukkaiden perua. Sisällä oli tiliote, jonka mukaan tämä kuka lie voi nostaa pankista liki 2 00 euroa. Täytyypä tiputtaa kuori postilaatikkoon että kusti voi polkea etsimässä tilille oikean omistajan.Lisäys. Luin Ceen jutun noista paperisista tunnuslukulistoista, joissa piti yliviivata. Sellaista ei ole osuuspankissa ollut aikoihin ei myöskään toisessa pankissani S-pankissa. S-pankissa on numeroita ja kirjaimia, OP:ssa pelkkiä numeroita, joita nimenomaan kielletään yliviivaamasta. Kun en tunne pankkitermejä, en osaa selittää miten se lista toimii. Mutta toimii.
- Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Lisäys. Luin Ceen jutun noista paperisista tunnuslukulistoista, joissa piti yliviivata. Sellaista ei ole osuuspankissa ollut aikoihin ei myöskään toisessa pankissani S-pankissa. S-pankissa on numeroita ja kirjaimia, OP:ssa pelkkiä numeroita, joita nimenomaan kielletään yliviivaamasta. Kun en tunne pankkitermejä, en osaa selittää miten se lista toimii. Mutta toimii.
Minulla on ne paperiset liuskat sellaisia pieniä pahvisia lompakkoon mahtuvia kortteja, joissa on 80 numeroa, jotka aina käytön jälkeen pitää ylleviivata, ettei käytä toista kertaa. Kortin alaosassa on kirjaimia, jonka perässä on numeroita, ne piti sitten syöttää maksamisen jälkeen vahvistaakseen maksun (sen etukirjaimen vaatimat numerot, joita ei saanut ylleviivata). Jotta yleensä pääsee näilläkään maksamaan, ekaksi on syötettävä koneelle pankista saatu käyttäjätunnus. Tämä on ollut Nordealla käytäntönä. Nuorempana olin OP:n asiakas. Siirryin Nordeaan aikoinani, koska sen konttori oli lähinnä senhetkistä asuntoamme. Silloin ei pankkikorteista vielä tiedetty mitään, vaan raha-asiat hoidettiin pankissa tiskillä. Yhdessä vaiheessa meillä oli sekkivihkot käytössää. Sekkien käyttökin tuli kuulemma liian kalliiksi pankeille. Nykyään on yksi hailee, vaikka konttori olisi Inarissa, paitsi jos on pakko asioida ns "omassa konttorissa". Meillä lähin on Itiksessä ja Herttoniemessä.
Ruuat ostimme kaupasta ns laskulle, jonka maksoimme kerran kuussa. Ei tuollaista tyyliä varmaan enää ole olemassakaan. Maksamme kaiken kortilla, isommat tavaraostokset laskulla netin verkkopankissa, kuten kaikki laskut. Pankkimme on myös lopettanut jo aikoja sitten paperisen tiliotteen lähettämisen kotiin kerran kuussa, koska sen tiedon saa verkkopankista ja siellä voi jopa päivittäin katsoa, ovatko ostoksesi jo veloitettu, vai ovatko katevarauksena näkyvissä. Jos asiakkaalla ei ole verkkopankkitunnuksia, varmaan tiliotteen lähettävät kuten ovat sopineet. Sekin maksaa erikseen. Samoin se, että jos otat tiliotteen automaatilta, maksaa. Jopa jokainen nosto automaatilla maksaa, mikäli haluat kuitin, etkä vain näytölle tietoa. Se paperi kun on niin kallista nykysuomessa ja ne musteet ym automaattien hoidot. Tulostimien musteetkin maksavat enemmän kuin se tulostin itse.
Tämä pankin tunnuslukulaiteläpyskä on tosiaan siitä hyvä, että voin sillä kirjautua myös omakantaan jne, ilman että pankin tunnuslukukortin numerot vähenevät huimaa vauhtia ja joutuisivat taas lähettämään minulle uuden kortin postitse, joka maksaa. Tässä läpyskässä on huonoa se, että ei aina tottele, mitä numeroa painan, välillä tottelee liiankin hyvin ja vetää jo kolmesti saman numeron yhdellä painalluksella. U jo kauhistelee, että hänen sormillaan tuota pitäisi käyttää. Ja numeronäyttö ei ole parhaasta päästä. 0 voi näyttää 8 jne.
- Cee-Lila
Minulle tuli illan aikana Seteralta viesti kännykkään, että saan kohta asetukset puhelimeeni. Tallenna ne ja ota käyttöön. Viestit ovat sinulle maksuttomia. Ei nimeä ei numeroa mistä tuli. Alla taas oli että Setera.
Jonkin ajan kuluttua paukahti uusi viesti puhelimeeni, jossa oli suurin kirjaimin jotain multimediaviestiä, en avannut sitä, vaan poistin saman tien. Ei minun kännyni ole äly eikä avaa kunnolla mitään multimediaa. Keneenköhän minut sotkevat? Katsoin niin Setera on joku yrittäjille tarkoitettu juttu.- saaren_webs
Huomenta.
Cee taitaa nyt kertoilla Nordean verkkopankin tunnusluku-systeemistä jossa mentiin tuohon lukulaite toimintoon. Kyllä esim. Danske edell. lähettää tunnuslukukortin. Kirjautuessa pankkiin se kysyy tietysti ensin käyttäjätunnuksen sekä oman salasanan.
Sitten rahansiirtoa/maksua suoritettaessa antaa tietyn luvun jota vastaava on syötettävä lukukortista ja lopuksi vielä maksu hyväksytään sillä omalla salasanalla.
Mitään yliviivauksia ei tarvita koska kahdesti se ei hyväksy kerran käytettyä tunnuslukua.
Oliko tuo yliviivaus vain oma, käytäntöä helpottava toiminto että löysi helpommin mikä numero oli käytetty ?
Jaa ja raikas keli jatkuu, tasaista miinus 8.3 ja vieläkin tuuli viheltää uupperaansa. Mutta kohta
tähän jopa tottuu :) - aurora5
saaren_webs kirjoitti:
Huomenta.
Cee taitaa nyt kertoilla Nordean verkkopankin tunnusluku-systeemistä jossa mentiin tuohon lukulaite toimintoon. Kyllä esim. Danske edell. lähettää tunnuslukukortin. Kirjautuessa pankkiin se kysyy tietysti ensin käyttäjätunnuksen sekä oman salasanan.
Sitten rahansiirtoa/maksua suoritettaessa antaa tietyn luvun jota vastaava on syötettävä lukukortista ja lopuksi vielä maksu hyväksytään sillä omalla salasanalla.
Mitään yliviivauksia ei tarvita koska kahdesti se ei hyväksy kerran käytettyä tunnuslukua.
Oliko tuo yliviivaus vain oma, käytäntöä helpottava toiminto että löysi helpommin mikä numero oli käytetty ?
Jaa ja raikas keli jatkuu, tasaista miinus 8.3 ja vieläkin tuuli viheltää uupperaansa. Mutta kohta
tähän jopa tottuu :)Huomenta,
ja holodna jatkuu...
muistan hämärästi, että silloin kun verkkopankki "alkoi", avainlukukortit olivat ohuempaa paperia ja niistä tosiaan yliviivattiin käytetyt.
Danskilla on näköjään yksi varmistus enemmän kuin osuuspankilla. Meillä niin, että kun on avainluvulla hyväksynyt laskun, juttu on sillä sipuli, salasanaa ei toisteta. Jos on useampi lasku, ne kannattaa hyväksyttää yhdellä ja samalla avainluvulla, niin lukuja säästyy. Aika riittoisa se lukulista on muutenkin, aina tuntuu että parisataa lukua olisi vielä jäljellä.
Sisään kirjautuessa vaadittavat pankin tunnusluku ja salasana ovat painuneet niin mieleen, että ne muistaa unissakin. Niitähän tarvitaan myös omakannassa ym. - saaren_webs
aurora5 kirjoitti:
Huomenta,
ja holodna jatkuu...
muistan hämärästi, että silloin kun verkkopankki "alkoi", avainlukukortit olivat ohuempaa paperia ja niistä tosiaan yliviivattiin käytetyt.
Danskilla on näköjään yksi varmistus enemmän kuin osuuspankilla. Meillä niin, että kun on avainluvulla hyväksynyt laskun, juttu on sillä sipuli, salasanaa ei toisteta. Jos on useampi lasku, ne kannattaa hyväksyttää yhdellä ja samalla avainluvulla, niin lukuja säästyy. Aika riittoisa se lukulista on muutenkin, aina tuntuu että parisataa lukua olisi vielä jäljellä.
Sisään kirjautuessa vaadittavat pankin tunnusluku ja salasana ovat painuneet niin mieleen, että ne muistaa unissakin. Niitähän tarvitaan myös omakannassa ym.On voinut joskus olla noinkin, ei kyllä niin sinä aikana kun itse olen danskin v-pankkia käyttänyt eli luultavasti aika alusta lähtien.
Useamman laskun maksussa siirretään odottamaan hyväksymistä ja voi tehdä näin monia maksuja kerralla jotka sitten kaikki tai valitut hyväksyy salasanalla. Näin ei tunnuslukuja mene kuin se yksi.
Samallahan voi syöttää etukäteen laskuja sinne kun asettaa sen eräpäivän jos tietää. Menevät sitten eräpäivänä automaattisesti tilitä.
Itselläni kyllä iso osa toistuvista maksuista menee suoraan e-laskuna eräpäivänä tililtä.
Voisi myös ottaa sähköiselle henkilökortille sen varmenteen niin käy kaikkiin palveluihin. Pitäisi vaan ostaa se usb-liitänäinen kortinlukija koneeseen. Sen luultavasti teenkin kunhan täältä joskus kivikylään palajan. - aurora5
Minä yleensä maksan irtonaiset paperilaskut (lehtiä, hyväntekeväisyyttä) saman tien alta pois odottamatta eräpäivää. En halua että pöydälläni roikkuu kahdenkympin laskuja. Juuri sellaiseen pieneen pinkkaan käytän sitä yhteisen avainluvun systeemiä. E-laskut eivät avainlukuja kaipaa, ne mennä viuhahtavat itsekseen eräpäivinään.
Nyt syksyllä uusimani henkilökortti ilmeisesti toimisi myös sähköisenä. Kai sen varmenteen voisi hankkia, jos mulla olisi noita sähköisiä asioita enemmän.
- Cee-Lila
Huomenta/päivää. Nordealla on se käytäntö, että siinä pahvikortissa on vain 80 lukua, jotka on otettava laskua maksaessa aloittaen järjestysnumerolla 1 olevasta luvusta ja siitä on jatkettava kunnes numerolla 80 oleva luku on käytetty. Ei anna hyppiä yhdenkään numeron yli, vaan kone tyssää ja vaatii järjestysnumerolla se ja se olevaa lukua. Kun 60 lukua on käytetty, tulee postitse uusi kortti jo valmiiksi. Jos aloittaa jo uuden kortin ennen entisen täyttymistä, ei entistä voi enää käyttää. Jos maksaa monta laskua samalla istunnolla, menee vain yksi luku kortista ja varmennus tehdään sillä kirjaimella olevalla luvulla, minkä kone määrää. Mitään erillisä pin-koodeja ei tarvita. Nyt tämän vuoden aikana lopettavat korttien lähettämisen.
Nyt tämä läpyskä vaatii pin-koodin, jopa kahteen kertaan, ensin maksua aloitettaessa ja kun sen on antanut, tulee 9-numeron sarja, jonka syötät koneelle, kun kaikki laskut on näpytelty, mennään taas läpyskälle antamaan koodi, jonka kone ilmoittaa (6 numeroa) , sitten läpyskä pyytää pin-koodin jonka jälkeen tulee taas 9 numeroinen sarja, jolla saa laskut varmennettua. Tässä siis työskennellään vuorotellen läpyskän, että koneen näppäinten kera. Läpyskässä on numero 1,(Login), jolla pääsee pankkiin, 2,(ID) jolla mennään vaikkapa omakantaan ja 3., (Sign) jolla pääsee vanhvistamaan laskut.- Alkuperäinen-Rapu
Keskipäivää!
Tuota se ystävätär tarkoitti mistä Cee kertoo. Hän hoitaa kuulemma viiden ihmisen ja yhden yrityksen laskujen hoidon, ja kun jokaiselle pitää olla oma läpyskä, niin siinähän niitä selvittelee.
Minulla on helppoa kun kaikki vakituiset, toistuvat maksut menevät suoramaksuna, eikä minun tarvitse tehdä mitään, eikä se maksa mitään. Vain yksittäiset silloin tällöin tulevat laskut lähetän pankkiin maksupalvelukuoressa, mutta sellaisia laskuja on harvoin, koska maksan ne yleensä käteisellä. - aurora5
Noin kirjoitettuna Nordean systeemi vaikuttaa monimutkaiselta, mutta ei varmaan ole, kun sitä oppii käyttämään.
Täällä taitaa isoimman kaupan nurkassa olla vielä se Nordean laskuautomaatti. Nordean konttoria ei ole, lähin kai Joensuussa 100 km päässä. Tänään kerrottiin lehdessä että POP-pankki joka on sijainnut siinä ihan osuuspankin vieressä sen ainoana vaihtoehtona, sulkee ovensa vähäisen kysynnän takia. Osuuspankkikin muuttuu kolmepäiväiseksi. Joten ei ihme että kansaa häädetään verkkopankkeihin kuin "käärmettä pyssyyn". Monelle se on kova pala, etenkin senioreille joilla ei ole mitään kokemusta tietokoneista.
Uskon kyllä, että Rapu oppisi verkon käytön tuosta vaan, kun osaa muutenkin käyttää tietsikkaa.
Melkein näyttää kuin aurinko pyrkisi paistamaan. - Alkuperäinen-Rapu
aurora5 kirjoitti:
Noin kirjoitettuna Nordean systeemi vaikuttaa monimutkaiselta, mutta ei varmaan ole, kun sitä oppii käyttämään.
Täällä taitaa isoimman kaupan nurkassa olla vielä se Nordean laskuautomaatti. Nordean konttoria ei ole, lähin kai Joensuussa 100 km päässä. Tänään kerrottiin lehdessä että POP-pankki joka on sijainnut siinä ihan osuuspankin vieressä sen ainoana vaihtoehtona, sulkee ovensa vähäisen kysynnän takia. Osuuspankkikin muuttuu kolmepäiväiseksi. Joten ei ihme että kansaa häädetään verkkopankkeihin kuin "käärmettä pyssyyn". Monelle se on kova pala, etenkin senioreille joilla ei ole mitään kokemusta tietokoneista.
Uskon kyllä, että Rapu oppisi verkon käytön tuosta vaan, kun osaa muutenkin käyttää tietsikkaa.
Melkein näyttää kuin aurinko pyrkisi paistamaan.Hei!
Monimutkaiselta tosiaan. En minä oikeasti epäile sitä, ettenkö oppisi verkonkäyttöä, mutta tämä laskujen maksu toimii minulla hyvin näin, eikä tarvitse ruveta näpyttelemään mitään numerosarjoja, mitkä vilistävät silmissä.
Tuo pankinkonttoreiden loputon lopetus ja aivopesu, ettei niitä tarvita, on vain sitä, että kun annetaan sellainen mielikuva, niin kaikkinainen konttoreissa palvelu tavallisilta ihmisiltä voidaan lopettaa. Kuitenkin, sen kerran kun käyn pankissa, niin aina se on täynnä asiakkaita. On pyörätuolissa, rollaattorin kanssa, keppien kanssa, tai muuten vain huonosti käveleviä asiakkaita.
Nyt kuitenkin Nordea haluaisi määrätä virkailijat töihin sunnuntaisinkin, ja se tarkoittaa vain sijoitusasiakkaiden palvelua. Mani, mani, mani!
Täälläkin paistaa aurinko. - Cee-Lila
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Hei!
Monimutkaiselta tosiaan. En minä oikeasti epäile sitä, ettenkö oppisi verkonkäyttöä, mutta tämä laskujen maksu toimii minulla hyvin näin, eikä tarvitse ruveta näpyttelemään mitään numerosarjoja, mitkä vilistävät silmissä.
Tuo pankinkonttoreiden loputon lopetus ja aivopesu, ettei niitä tarvita, on vain sitä, että kun annetaan sellainen mielikuva, niin kaikkinainen konttoreissa palvelu tavallisilta ihmisiltä voidaan lopettaa. Kuitenkin, sen kerran kun käyn pankissa, niin aina se on täynnä asiakkaita. On pyörätuolissa, rollaattorin kanssa, keppien kanssa, tai muuten vain huonosti käveleviä asiakkaita.
Nyt kuitenkin Nordea haluaisi määrätä virkailijat töihin sunnuntaisinkin, ja se tarkoittaa vain sijoitusasiakkaiden palvelua. Mani, mani, mani!
Täälläkin paistaa aurinko.Minustakin sen läpyskän käyttö vaikutti aluksi älyttömän monimutkaiselta, nyt olen sen oppinut.
Tuo, että pankki oli täynnä asiakkaita, kun harvoin käyt, oli varmaan osasyy se, että oli maanantai, olivat lakossa to ja pe, perään oli viikonloppu ja kuten sanoit, taisivat suurin osa olla vanhuksia joilla ei ole tietokonetta. Kaikista suurin syy on kuitenkin se, että tiliasiakkaita pelvelevia pankinkonttoreita on enää todella harvassa.
- Cee-Lila
Sitähän ne pankit ovat tehneet jo vuosia, tavalliset asiakkaat häädetään pois pankkitiskeiltä ja konttorit ovat muuttuneet sijoitusasiakkaiden ja vakuutuslaitosten palvelijoiksi, jopa pyhäisin ja lauantaisin. Nyt nuo paripäiväiset pankkilakotkin ovat seurausta siitä, että viikonlopputöistä ei maksettaisi kunnon korvauksia, näin olen käsittänyt. Eikös ne sairaaloissakin aio vähentää viikonlopulla tehtyjen töiden lisiä, mitkä siellä ovat ihan pakollisia tehtäviä ilman hengenmenetyksiä.
Pankit ovat saaneet jo suuren osan konttoreista tarpeettomiksi juuri näillä korttisysteemeillä, rahanottoautomaateilla, maksuautomaateilla jne. Nyt kun ne ovat saavuttaneet huippunsa, mobiilimaksaminen ja verkkopankkitoiminta syrjäyttää jo ottoautomaattien ja maksuautomaattien tarpeen, niitä on jo runsaasti vähennetty. Ihmisiä ohjeistamalla uusiin toimintoihin päädytään lopulta siihen, mihin yhteiskunta on menossa: suoramaksut ja e-maksut ainoa mahdollisuus, rahat pois käytöstä, nyt jo kolikkojen vienti pankkiin maksaa, enää ei ole lapsilla säästöpossuja, kun ei ole kolikoitakaan sinne laittaa, paperittonat konttorit, ei tarvita mappeja eikä kopiokoneita, kaikki on sähköisessä muodossa. Kun vaan netti pysyisi kunnossa, ilman suuria verkonkaappauksia ja hakkereita niin maailma pelastuu. - Cee-Lila
Selvitin enemmän tuota Seteran viestiä ja huomasin, että se on espoolainen operaattori, joka halajaa maailmalle. Jakaa palveluja yrityksille, mitä ihmettelin, sitten huomasin, että on kimpassa myös DNA:n kanssa tekstiviesteissä. Minulla on DNA ja vietittelen enemmän kännykälläni kuin soitan. Siitä tuo eilinen varmaan. Ne eivät vain tajua, että kännyni ei ole äly ja multimediaviestit takkuavat minulla. Niitä saan miniältäni silloin tällöin. Siihenkin DNA jo minut ja U pakottivat, että meillä on älyn maksut, ainakin perusmaksun osalta. Kenellä nyt tavallinen puhelin enää olisi? No, meillä on jopa lanka ja siitäkös Elisa rokottaakin ihan kauheasti. 22,90 e/kk pelkkä perusmaksu, että on eteisen pöydällä ja kiusaa minua soitoillaan, joista soittajat ovat ainoastaan ja vain lehti- ym kauppiaita. Kenellekään emme ole sitä numeroa antaneet, ei edes terveyskeskukseen eikä sairaaloihin. U:ta sen soitot eivät haittaa, kun on etupäässä päivät töissä. Jos U on kotona ja vastaa, ohjeistan heti, että minä en ole kotona. Niin useimmiten käykin, en todellakaan tilaa mitään, vaikka olisi mitä oheistarjouksia mukana. Joskus ne oheistarjoukset ovat parempia kuin se itse lehti. Meillä on ainakin yksi hyvä lihanleikkuuveitsi näin saatuna.
- Akentti
Hyvää Uutta Vuotta!
Näin se aika taas venähti maaseudun rauhassa. Joulustakin muisto vain että mukavasti meni. Tuo flunssaisuus vaan ei oikein tokene. On tippoja ja suihkeita sun muita vapaita apteekin tuotteita. Kurkku se vaan kipeenä useampi päivä ja olo kuin vanhalla hevosella. Kävin labrassa ja tuo kilpirauhanen oli nyt kohdallaan eikä muissakaan arvot pahemmin heitelleet. Kai tämä tauti on kroonistunut kun kohta vuoden oon potenut vai liekö allergisoitunut koko kroppa.
On se pankkien touhu erikoistunut. Ei oo minulla pankkikorttia enkä hommaa ennenkuin sitten kun pankkineidot häviävät tiskin takaa. Maksut menee suorina ja palvelukuoressa ET ja Pellervon lehti maksut. Pankkia jota käytän on yksi neitokainen rahaa jakamassa ja nykyään ei oo ruuhkia näkynyt. Muu henkilökunta istuu kammareissaan sijoitusneuvoja antamassa. Olipa päivänä muutamana televiissiossa uutinen ettei Riihimäen kaupungissa saa käteistä pankista ollenkaan vaan mummojen ja pappojen on mentävä Hyvinkäälle rahaa nostamaan. Tiliote tulee kerran kuussa josta näkee mitä on tullut ja mitä mennyt. Siihen se menee ettei rahaa kohta näe missään pelkkiä numeroita vaan.
Pyhäiltana tuli puhelu ihka vieraasta numerosta ja vähän aikaa katselin että vastaanko olleenkaan mutta kuiten sanoin että jees! Oli hiljasta vähän aikaa ja naisääni kysäis että onkos siellä entinen naapurin tyttö. Ainakin 55-56 vuotta on vierähtänyt kun on oltu yhteyksissä millään lailla. Oli niin paljon puhuttavaa ja muisteltavaa että toista tuntia vierähti siinnä mukavasti. Hänkin potenut aikoinaan syöpää mutta on päässyt siitä kiitettävästi eroon. Lapsena oltiin paljonkin yhdessä hänen ja veljiensä kanssa. Muisteli isääni ja äitiäni ja miten hyvää pullaa meillä oli tarjolla. Kerran oli koko lapsilauma meillä ja äiti oli jossain kauempana ja leikkelin koko pitkon ja niin se hävis parempiin suihin. Äiti oli vähän kärmeissään minulle kun niin auliisti olin tarjoillut mutta sanoi kylläkin että siitähän saivat. Ja monta muuta juttua muisteltiin. Minulla oli myös rippimekko lainassa häneltä kun sen hetken sitä kirkossa tarvis. Silloin jo harrastettiin kierrätystä. Ihan meni yöunet sen soiton takia niin yllättynyt olin.
Voihan nenä sitä Websiä kun lähti taudin kourissa sinne rämpimään lumisiin maisemiin. Kunhan ois onnee ettei tulis jälkitauteja. Mutta sinähän olet ihan teräsmies jota ei lumi ja jää estä. Muuten savossakin mahottamasti kuuluu lunta olevan mutta sähkökatkoilta ovat välttyneet. Mutta siellä karjalan laulumailla ihan mahottomia tappauksia kun rakenteet särkyneet lumen takia. Toivotaan ettei enää vahinkoja sattus.
Pittää männä tarkistamaan sokerit kun vähän retuperällä ollut koko mittaukset "loman" aikaan.- Cee-Lila
Kiva kun Akentti ilahdutit meitä taas pitkästä aikaa kuulumisillasi. Minäkin välillä mietin, että vastaanko puhelimeen, jospa joku entinen kaveri sattuisi soittamaan. Mutta ei, aina ollut lehtikauppias. Kerran tapahtui niin, että vastasin lankaan ja siellä kysyttiin meidän poikaa, joka ei ollut aikoihin asunut kotonaan. Poikamme oli antanut kiellon meille, ettemme saa antaa hänen numeroaan tietyille tyypeille. Tämä oli juuri sellainen, joka soitteli ja jaaritteli aina vain kännipäissään. Antaisinkin vihjeen entisille kamuille, että jos saavat puhelinnumeron selville, lähettävät ensin tekstiviestin, mikä valaisee jo paljon ja jolle voi soittaa takaisin, mikäli haluaa. Meillä oli langassa yhdessä vaiheessa puhelinvastaaja, sellainen nauhuri, joka auttoi paljon ennen kännyjen tuloa. Nythän vastaajat ovat jo kännyköissä, lehtikauppiaille ei voi soittaa takaisin, eivät kyllä jätä viestiäkään. Minulla on yksi nuoruuden aikainen ystävä, jonka kanssa soittelemme ja hän lähettelee kirjeitäkin, hänellä ei ole nettiä.
Toinen oli paras kaverini ikäväliltä 14-20 v, mutta tiemme erkanivat, kun hän jätti senhetkisen poikaystävänsä, joka oli meidän neljän hengen porukassa monen vuoden ajan, olimme kuin paita ja peppu, U ja minä, sekä nämä P ja J. P avioitui yht'äkkiä ihan eri pojan kanssa. Nyt hän on jo toista kertaa aviossa, en tiedä nykyistä sukunimeään, joten en voi etsiä, olen nähnyt hesarin kuolinilmoituksista että hänen isänsä ja äitinsä ovat jo kuolleet ja tämän ystäväni lapsista ei ole ollut niissä mitään mainintaa. Hän jäi siis lapsettomaksi, kun ensimmäinen lapsensa oli kuollut kohtuun 2 viikkoa ennen synnytystä. Sen sain tietää hänen tädiltään. Teineinä asuimme viereisissä taloissa Malmilla ja tunsin hyvin hänen koko perheensä.
Monen malmilaisen kaverini olen jo nähnyt hesarissa kuolleita-osiossa. Ovat siis miehiä, naisten sukunimistä kun ei tiedä.
Muistan, kun Rapu kerran mainitsi, ettei hän koskaan lue kuolinilmoituksia, minä luen aina, lukenut jo 15-vuotiaasta, eli kun muutin HS:n piiriin, ei meillä kotona tuota lehteä tullut.
- saaren_webs
Iltaa jo. Hmmmmm , " maksan ne käteisellä " ? Ja jonotan vaikka 3 tuntia konttuurissa :))
Mikäs jos tykkää jonottamisesta? No leikkiä tuo mutta nimenomaan liikuntaesteisille verkkopankkihan mitä mainioin palvelu.
Konttorit lopetellaan, matkat pitenevät ja aikaa kuluu "tuskien kera".
Cee taisi mainita automaateilta nostojen maksullisuudesta? Kyllä Danske sallii 4 nostoa/kk ilman lisämaksua. Tietysti se tilin palvelumaksu on joka määräytyy "tason" mukaan, eli millainen asiakas olet.
Jees että Akentti palasi kuvioihin mukaan "lomansa" jälkeen, ja ei täällä nyt muuten enää isompia hätiä ole, minkä nyt taas pirun iskias meinaa oikeen takatassun kivun kanssa koukkuun vetää . Ja mistä hitosta sekin nyt äityi ? Tänään kun ei tullut marssi/hiihtomittariin " vaatimattomat " 18.9 km. Äkämystyy pirulainen noin vähästä jo :(
Mutta kiva oli liikkujan liikkua kun se tuuli rauhottui.
Kyllä vaan , aamulla pitäisi pimeän kahmussa taas mennä, toivotaan parasta eikä pelätä pahinta, aamu näyttää kuinka tassun tilanne on.
Nyt taas hyviä ötyjä kaikille 😴- Alkuperäinen-Rapu
Melkein on täälläkin jo nukkumaan meno aika. "Leikkauskin" odottaa huomenna, toivottavasti tykkään tuloksesta.
Jonottamisesta en tykkää, mutta aina on kuitenkin kiva katsella ihmisiä ja miettiä siinä jonottaessa, mikä mahtaa olla kenenkin tarina. Kun tuota porukkaa Nordeassa katseli, niin enpä olisi voinut kuvitella siitä joukosta kovinkaan monta tietokoneella laskujaan maksamassa. Kyllä heille on suotava oikeus hoitaa omia asioitaan palvelevan henkilön kautta. Niin kauan kuin he itse pystyvät, vaikka keppien kanssa hoitamaan omia asioitaan.
Koetas nyt hieman hillitä tuota marssiasi maastossa. Vaikka noinkin "vaatimattomia" matkoja mitä nyt päivittäin teet - 18,9, no ehkä se "takatassulle" oli hieman liikaa!
Akentti taas maisemissa, mutta nyt ei näy amummua. Ei kai flunssan kourissa kun sitä on nyt liikkeellä kuulemma niin rajuna, että vie hyväkuntoisetkin sairaalaan.
Öitä nyt täältäkin ja nukutaan kaikki hyvin! - saaren_webs
Huomenta ja niin, kyllähän pitäisi asiakaspalvelua olla mutta minkäs teet kun niitä lopetetaan, tai ajetaan ihan minimiin? Pankit ovat "liikelaitoksia/firmoja" joiden on tuotettava omistajilleen plussaa.
Siinä ei sitten ajatella massojen henk.kohtaista palvelua koska valtaosa nuoremmista ikäpolvista ovat nettipalveluissa.
Täälläkin niissä parissa "konttorissa" on jo hyvin rajattua milloin mm kassapalveluja hoidetaan.
Ja kun hoidetaan niin sitten kynitään kovat maksut siitä.
Tuossa raossa olisi valtiolliselle toimijalle sekä työllistämisen että kansalaisten "palvelun" tasa-arvoistamiseksi perustettava järkevä, kohtuuhintaisten maksupalvelu-pisteiden avaaminen sellaisille jotka eivät netin kautta pysty toimimaan.
No jeps, tassu on kipiä mutta koht tästä vaan reppua selkään ja marssimaan sumuiselle jäälle. Pakkanen kohta vain asteen tietämissä.
- Cee-Lila
Huomentapäivää. Minulle se Setera vaan yrittää syöttää nettitekstiviestisovellusta puhelimeeni. Äsken tuli taas viesti että se edellinen lähetettämänsä ohjelma oli viallinen, lähetämme kohta uuden, tallenna se ja ota käyttöön. Nyt siinä oli lähettävän tahon jonkinlainen numero, vastasin siihen, että puhelimessani ei ole nettiä. Vastaviestini ainakin näytti lähtevän. Vielä ei ole tullut uutta ehdotelmaa.
- Cee-Lila
Nyt ne palveluasetukset -viesti tuli puhelimeeni DNA:lta. En ottanut käyttöön vaan hylkäsin. Puhelimeni ei toimi hyvin multimediaviesteissä, näyttökin on niin pieni, ettei kuvista juuri selvää saa. Enkä nettiä noin pieneltä ruudulta edes viitsisi selailla.
- Cee-Lila
Nyt ne uudet palveluasetukset tulivat jälleen puhelimeeni ja hylkäsin ne uudelleen. Eivät siis usko. Pakko kai soittaa sinne tai mennä sinne omapalveluun. Kuka viitsisi selata nettiä ja yrittää tihrustaa multimediaviestejä 3 x 4 cm:n näytöltä? Mittasin sen koon juuri. Nykykännyjen näytöt ovat suurempia kuin koko puhelimeni kaikkine näppäinosineen ja reunoineen.
- saaren_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Nyt ne uudet palveluasetukset tulivat jälleen puhelimeeni ja hylkäsin ne uudelleen. Eivät siis usko. Pakko kai soittaa sinne tai mennä sinne omapalveluun. Kuka viitsisi selata nettiä ja yrittää tihrustaa multimediaviestejä 3 x 4 cm:n näytöltä? Mittasin sen koon juuri. Nykykännyjen näytöt ovat suurempia kuin koko puhelimeni kaikkine näppäinosineen ja reunoineen.
Terveiset sinne(kin).
Ei kai se DNA muuta niitä viestikeskuksen asetuksia jos on jossain kimpassa tuon Seteran kanssa? Siis muuttaisi kaikille asiakkailleen.
Mihis porukka "liuennut" kun ei muita koko päivänä ilmestynyt ketjulle? Kiireitä, netit tökkii vai sairastumisia. Toivotaan ettei tuota viimeistä.
Huhhoi, alkaa kohta punkka houkutella taas, sen verran pitkä päivä takana kilometreineen.
Siis eikun hyviä ötyjä kaikille. - Cee-Lila
saaren_webs kirjoitti:
Terveiset sinne(kin).
Ei kai se DNA muuta niitä viestikeskuksen asetuksia jos on jossain kimpassa tuon Seteran kanssa? Siis muuttaisi kaikille asiakkailleen.
Mihis porukka "liuennut" kun ei muita koko päivänä ilmestynyt ketjulle? Kiireitä, netit tökkii vai sairastumisia. Toivotaan ettei tuota viimeistä.
Huhhoi, alkaa kohta punkka houkutella taas, sen verran pitkä päivä takana kilometreineen.
Siis eikun hyviä ötyjä kaikille.Kun katsoin viestistä, mitä muuttavat, niin vain Web, multimediaviestit ja kolmas oli joku osoitetietojuttu. Lähetin heille jo sähköpostia, että minulla noista ei ole hyötyä, koska ei ole älymobiilia.
- Alkuperäinen-Rapu
Minä tässä "valmistaudun" katselemaan tv1.sen Elossa-ohjelmaa. Se kertoo kuinka päivystys pitää meitä hengissä.
Minun "leikkaukseni" meni hyvin, ja taas kelpaa! Juuri kun tulin ulos kampaajan ovesta, niin yksi mies seisoskeli siinä jalkakäytävällä ja sanoi että "kyllä on niin viimesenpäälle kaunis - tukka!" Minä jo ehdin hetken ajatella, että "minäkö?" No, ei se mitään, tukka on kuitenkin omani, ja kampaajani osaa työnsä, joten hyvä sekin.
Aikasin tuo saarelainen käy nukkumaan, mutta aikaiset hänellä on herätyksetkin aamuisin, joten sallitaan että nukuttaa! Kauniita unia!- saaren_webs
Huomenta, ja hyvähän se että siis kröhmps, ...tukka :)
Onkos aikaista pompata aamulla 04:15 kaffen keittoon? Ei minusta ainakaan vaan varsin sopiva. Mutta kyl se sitten päivän touhut ulkosalla illalla tuntuvat väsynä.
Uni kyllä tulee mutta unia ei ees näe :( Olis edes painajaisia niin olis yöt "jännempiä" , mutta ei niitäkään, mälsää...
Ei vain, tässä pitää ruveta valmistautumaan päivän reissulle, evästä reppuun, termari tietty kahvia, ja muut rojut sitten taas ahkioon. Sitten menoksi joten toivokasta torstaita.
- Alkuperäinen-Rapu
Huh, huh! Jos pitäisi keitellä aamukahvia neljältä aamulla, että pääsee lähtemään ulos vetämään ahkiota koko päiväksi, niin ei taitaisi uni tulla silmiin koko yönä tuota kauhistusta ajatellessa. Toiset meistä on rautaa...
No täälläkin on nyt pakkasasteita ja hieman lunta maassa antamassa valoisuutta. Enemmästä lumesta ei ole väliäkään. Tänään ei tarvitse lähteä minnekään, joten tuntuu hyvältä sekin.
Minun pitämäni perinteiset tammikuun lihapullakutsut olen ne nyt, ainakin tänä vuonna, "siirtänyt" miniän pidettäviksi. Hän tekee maukkaita lihapullia ja kun minulla oli niin rankka tuo viime vuosi, ja vaikka kädellä jo voisikin pyöritellä niitä palleroita, niin selkä ei tykkää hyvää monen tunnin seisomisesta. Ja se tarvikkeiden raahaaminen suurelle joukolle bussikyydillä on aika rankkaa. Niinpä nyt sitten syömme lihapullia sunnuntaina poikani kotona.
Missä amummu? Onko flunssa kaatanut vuoteenomaksi? Toivottavasti tauti pian hellittää, jos niin on käynyt.
Toiveikasta torstaita - myös ahkion vetäjälle - mitä sitten etsineekään! - Akentti
Koetetaas tänään joko ottaa kirjoituksen vastaan. Eilen kirjoitin iltapäivällä ja avasin koneen ja yritin tänne päästä luki ruudussa et ohjelma rikki vai sivuko se oli. Muille palstoille pääsin ja koetin sit tänne ja kirjoitus tuli valmiiksi ja robokin sen hyväksyi mutta siihen se jäi paikoilleen. Ajattelin jospa ajan mittaan luikahtaa näkyville mutta kyllä hävis näköjään taivaan tuuliin.
Cee kertoi siellä yks päivä et lukee kuolinilmoituksia ja minä teen samoin. Sieltähän ne "kadonneet" useimmin nykyään löytää. Papan lehdessä on Lahden seudun ilmoitukset ja niitäkin seuraan kun muinoin olin Lahdessa kursseilla joskus 70-luvulla. Monin senaikuisista kavereista on muuttanut hiippakuntaa. Savon emäntä soittelee viikottain ja ilmoittaa ketkä ovat lähteneet autuaille maille. Sieltä päin ruppeevat olla tutut kuolleet ja nuoret tullut tilalle joita ei tunnekkaan vaikka vanhemmat olis ennen tuntenutkin.
Nyt vois taas sanoa että" kolmenkopla" on löytänyt toisensa. Meitä lapsesta asti
oli 3 tyttöö jotka olimme paljon yhdessä. Hän joka pyhänä soitteli Jyväskylästä oli meistä vanhin minä sitten ja tää nuorin oli savon emäntä. Vanhin meistä meni ensin naimisiin ja olenkin hänen vanhimman pojan kummi ja sitten nuorempi tyttö löysi miehen ja menivät Ruotsiin moniks vuosiks ja tulivat miehen kotitilalle kun ei ollut muita jatkajia. Mutta nyt viettävät eläkepäiviä "joten kuten" kun siellä nuoret tarvii apua navetassa ei vanhat osaa kieltäytyä. Vaikeeta heilläkin on ollut mutta ovat kait välit ihan mallillaan. Niin elämä menee. Emännän mies oli sanonut että nämä kolme tyttöö on taas yhteyksissä niin se on sitä paluuta lapseksi jälleen.
Kyllä varmaan on rouva Ravun hiukset mallillaan kun miehetkin ovat sen huomanneet. Pitäs mennä leikattavaks kun on niin pitkät hiukset että on taas pikku Myyn kampaus. Jospa vasta kesän suussa sitten. En oikein syksyllä jaksanut lähtee istumaan parturin tuoliin kun romusti niin perusteellisesti. Amummu on tainnut kaatua lentsuvuoteeseen vai oisko matkoille mennyt toivottavasti ei mitään vakavaa ole. Mutta tämä teräsmies se vaan pulkkaa vetelee pitkin umpihankia. Täällä on metsä taas hienossa huurteessa. Kaunis on maisema joka ikkunastani näkyy. Onhan se taistelua lumien kanssa siellä Ara-rouvankin maisemissa ja monissa muissakin itäsuomen kunnissa. Mutta etteenpäin rohkeesti.
Poikkesin kirjakauppaan ja ostin Camilla Läckbergin kirjan Noita. Hänen kirjoittamia on pitkä rivi hyllyssä ja nyt yks lisää. Kahelihan minä oon kun ei oikein mahdu mihinkään enää uusia kirjoja mutta piti vaan taas ostaa. On siinnä jälkeenjäänneillä selvittelemistä. Ei näy nykynuorilla kirjahyllyjä enää olevan.
Koetanpa nyt kepillä jäätä lähteekö vai häviääkö avaruuteen.- Cee-Lila
Onneksi kokeilit kepilä jäätä ja ei lentänyt avaruuteen kirjoituksesi, vaan tänne. Täällä on vähän väliä häiriöitä, milloin on sivu rikki, välillä jopa apinan kuvien kanssa siitä ilmoittaa. Aina on vika vain S24:ssä muualle aina minäkin olen päässyt. Mainostaahan S24 olevansa Suomen suurin keskusteluformaatti, siinä varmaan syy useimmiten, etteivät palvelimet kestä, vaan tukkeutuvat milloin mistäkin syystä.
- Alkuperäinen-Rapu
Tervehdys!
Minulla on myös kirjahyllyt täynnä kirjoja. On myös Camilla Läckbergiä. Luin juuri eilen jostakin (olisiko ollut Hs.fi) neurologi ja aivotutkija Markku T. Hyyppän jutun, mikä on ihmiselle hyväksi. Hän sanoo lopussa näin: Kirjasto on tärkeä siksi, että lukeminen pidentää elämää enemmän kuin liikunta tai terveellinen ruokavalio. Aina sitä oppii jotain uutta. Miten pitkän elämän saakaa, kun on lukenut siitä asti, kun oppi itse lukemaan?
Juu, tukkaan tuli kyllä mielestäni hyvä muotoilu. Sama tyyli se on kuin ennenkin, mutta kun hiustenleikkaus on käsityötä, niin vaikea sitä on saada joka kerta onnistumaan aivan yhtähyvin.
Hyvää viikonloppua!
- amummu
Toivottavasti on vuosi lähtenyt kaikille teille käyntiin onnellisten tähtien alla, joita kyllä Websi taitaa uhmata noilla hurjilla vaelluksillaan. Minullakin kaikki kunnossa, ei edes lentsu uhkaa. Kiitos huolehtimisista! On vain taas kertynyt kaikenlaista toimitettavaa niin, että päivät menneet niissä ja kun ilta koittaa niin löhähdän (liian!) helposti telkkarin ääreen. Eilen kyllä yritin kirjoitella, mutta en päässyt tänne. Muille sivuille kyllä.
Mukavaa kun Akenttikin taas tullut maisemiin. Taitaa sekin olla yksi merkki kevään lähestymisestä, Rapusen merkkien lisäksi. Minun täytyy tunnustaa, että vielä odottelen talvea. Minä olen aina ollut syksy- ja etenkin talvi-ihminen. Syytä en tiedä, mutta näin se vain on. Tiedän, että talvi-ihminen minussa varmaan ainakin jonkin verran tokenisi, jos eläisin juuri nyt tuolla tykkylumi-Suomessa. Lähes pelottavia ovat olleet lumen aikaansaamat ongelmat niissä maisemissa. Hyvähän täällä rintamailla niitä on ihmetellä, kun täällä kaikki pelaa. Jopa liukkautta on meidänkin kylällä torjuttu niin hyvin, että kettislenkeilläkin on riittänyt tavalliset tallustimet; ei ole tarvinnut piikkeihin turvautua - vielä. Hyvä niin, eivät kerkiä piikit niin kovasti kulua, kun niitä vähän voi säästellä.
Sen verran pitää kettiksestä kertoa, että pentuhampaat ovat jo pudonneet. Silti vielä välillä intoutuu puremaan. Eilenkin piti siitä ottaa pariinkin kertaan niskanahkaote ja selättää lattialle. Jäähytarha vasta lopulta rauhoitti riiviön. Mutta kun se sitten jäähyltä päästyään loukkaantunein ilmein ja viisaan koiran silmin minua mulkoili, niin pakkohan sitä oli rutistaa;, mokoma ihanuus. Se tykkää edelleen olla sylissä, hyppää joskus sohvalla torkkuessanikin yhtäkkiä mahan päälle istumaan ja alkaa tuijottaa silmiin. Ei ole selvinnyt, mitä sillä tarkoittaa. Ihan pentuna tovin tuijotuksen jälkeen yritti napata nenästä, mutta nyt ei sitä enää tee, vain tuijottaa. Mitä koiranpäässään tuumanneekaan.
Tein eilen pitkästä aikaa kaalilootaa, ja vielä illalla sen valmistuttua "vähän" maistelin sitä! Tänään maistelin lisää, ja nyt on taas ähky. Onneksi se loppuu tuota pikaa, siippa sentään vielä saa siitä iltapalan:)). Nyt sitten porisee huomista varten hernari. Kinkun jämiä ei meillä siihen ole, mutta eilen oli kaupan lihatiskillä niin hyvän näköistä palvipotkaa, että päätös sopan keittämisestä syntyi siltä seisomalta. Ja vaikka olisikin joulukinkun tähteitä, niin palvia pitää sopassa ehdottomasti olla. Useimmiten hernaria varten olen ostanut palviluita, ja niiden keittämisen yhteydessä olen tullut tulokseen, että olen ollut edellisessä elämässäni koira: noiden keitettyjen savuluiden kaluaminen on mielipuuhaani. Silloin kyllä täytyy huolehtia siitä, että soppaankin jää jotain.
Kohta pitää lähteä laittamaan lapsillekin illallista; isänsä kotiutuu reissustaan vasta myöhemmin illalla. Lapset ovat kranttuja, joten hernaria ei heille kannata viedä, mutta broilerivuoka-ainekset on valmiina. Siitä tykkäävät.
Nyt rauhallista toivojen torstai-iltaa! - Cee-Lila
Meillä piti olla tänään hernerokka ja lettupäivä, mutta kun paistoin letut, U kysyi, eihän rokkaa ole pakko tänään syödä? Ei tietenkään, se on purkissa ja parasta ennen päiväys on varmaan 10 vuoden päässä, eli söimme vain lettuja, voilla, omena, puolukka ja masikkahilloilla höystettyinä. En ole hernistä itse keittänyt kuin joskus vuonna 1 ja 2. Ihailen A-mummun kestävyyttä näissä keittiöjutuissa. Mutta teetkin aina ruokaa isommalle porukalle, et vain sinulle ja siipalle. Sinulla on myös iso arkkupakastin, mihin niitä säilöt. Olet varsinainen herkkukokki. Palvilihasta emme kumpikaan tykkää, mutta nykyään olemme ihastuneet Valion leppäsavujuustoon. Jotain savua pitää silloin tällöin saada. Ostin joulun alla palan savulohta, mutta U sai vatsanpuruja rankasti, minä en, joten loppu savulohesta lähti roskiin. Parasta ennen -päiväys ei ollut vielä lähelläkään. U on tosi herkkävatsainen minuun verrattuna.
- amummu
Kyllä se isommalle porukalle kokkailu tapahtuu nykyään jo harvemmin, mutta silti kahdelle kokkaaminen tökkii: en osaa tehdä niin pieniä annoksia, että niistä kaksi söisi kerran. Toisaalta emme kumpikaan vieroksu saman ruoan syömistä useampanakaan päivänä, joten esim. hernaria, joka kummankin herkkua, syömme niin kauan kuin sitä piisaa. Nytkin tein sitä ison kattilallisen, joten varmaan vielä lauantaina sitä on jäljellä. Ellen laita loppuja pakastimeen.
Myös meillä siippa on herkkävatsainen. Tai oikeammin: herkkäsuinen. Mahaongelmia tulee kyllä laktoosista ja kaloista, mutta paljon on myös sellaista ruokaa, mitä hän ei suostu edes maistamaan. Esim. punajuuret ja bataatti ovat inhokkien listalla, syynä on vain maku. Onneksi lähes kaikki tavallinen kotiruoka kelpaa, jopa paremmin kuin mikään ravintolaruoka - saanut siitä ehkä kyllikseen työvuosinaan.
- Cee-Lila
Tänään minulle soitettiin Dna:lta ja pahoiteltiin minulle tulleita virheellisiä viestejä, johtui jostain virheestä, oli tarkoitettu vain firmoille. Kysyin, oliko tarkoitettu myös yksityisille, jos omaa älykännyn, ei ollut tarkoitettu kuin yrityksille. Asia on nyt selvä, minulla ei ole yritystä, ei edes toiminimeä jossa olisi nimeni.
- saaren_webs
"Toiveikasta " , no sitähän se :)) Vaikka ahkion vetäjä ei etsinytkään mitään vaan tiesi kohteet jo osin toissapäivänä ja loput eilen. Ja nyt "jo" pääsi hönnälle vajaa tunti sitten.
Eikä sitten yhtään, ei yhtään pahki. Nyt siis koijasin, eli täysin äijä pahki ja puhki.
Tänään olikin yksi pahimmista paikoista "setvittävänä" maaston suhteen mutta kyllä ne lopulta mäelle saatiin. No nyt en kaloista kirjoittanut vaan jyrkkään notkoon tykyn kaatamista / katkenneista männyistä.
Huomenna ehkä, vain ehkä, pidettävä pakkohuilia sillä ruppi ulvoo ja natisee aika pahasti nyt. Paitsi et täytyyhän se aamulla muutaman kilsan veryttely lenkki kai tehdä :)
Very nais että naiset ovat A'raa lukuunottamatta ilmoitelleet itsestään eri "uutisin" eri puolilta.
Olisiko "sipiriasta" yhteysongelmia? Huomasin muuten kun täältä moppiililla täysin tökki niin otin pc-version ( täys/ työpöytä) käyttöön, toimi paremmin kuin moppiili-versiona tää sivusto.
Nyt taas ötyjä, sanoi hän. (ei hen) ;))- aurora5
Yhteysongelmia? Ei varsinaisesti. Tässä iässä tulee joskus katkoja sosiaaliseen elämään ihan muiden syiden takia.
Ulkona alkaa olla melko kylmä. Hiukan ottaa keuhkoputkiin.
Läheisen työelämässä on jonkin verran muutoksia. Aika rohkeita, ellei uhkarohkeitakin suunnitelmia niistä johtuen. Olenkin ihmetellyt, että näinkin kauan jaksanut samaa oravanpyörää.
Minulle ei nyt mitään tapahdu, mutta elän myötä tuon ainoan täkäläisen lähiomaisen elämässä. Yritän kannustaa ja toppuutellakin. Ennen kaikkea toivon, että olen tukemassa vielä piiiiiitkään. - saaren_webs
aurora5 kirjoitti:
Yhteysongelmia? Ei varsinaisesti. Tässä iässä tulee joskus katkoja sosiaaliseen elämään ihan muiden syiden takia.
Ulkona alkaa olla melko kylmä. Hiukan ottaa keuhkoputkiin.
Läheisen työelämässä on jonkin verran muutoksia. Aika rohkeita, ellei uhkarohkeitakin suunnitelmia niistä johtuen. Olenkin ihmetellyt, että näinkin kauan jaksanut samaa oravanpyörää.
Minulle ei nyt mitään tapahdu, mutta elän myötä tuon ainoan täkäläisen lähiomaisen elämässä. Yritän kannustaa ja toppuutellakin. Ennen kaikkea toivon, että olen tukemassa vielä piiiiiitkään.Huomenta ketjuun.. Ja tuleehan niitä toki "katkoja monista syistä välillä. Moni on vaan kertoillut tämän ,"tökkimisestä" aika usein.
Siis sellaisia "tuulia" siellä puhaltaa? Mikäs vielä kun ei ikä ole este isommillekaan muutoksille elämässä.
Ja vielä tukea on takana kannustamassa /toppuuttelemassa .
Ei täällä itsesuojeluvaisto ole kadonnut vaikka Amummu tuota epäilee, nythän on oikestaan täällä "alamailla" aika turvallinen tuo metsä kun tykyt sai alas ja liikkumista helpottaa kantohanki. Äijän kantava ja kuusikoissa jopa täysin korppukeli.
Nyt saakin olla huiluupäivä sillä pakkanen napsahti tuonne -12 graaderiin. Kyllä se hengästyessä vähän putkia "kirvelee".
- amummu
Voi kauheeta, miten tuo Websi itseään rääkkää. Mihin on joutunut itsesuojeluvaisto!
Ara, minäkin iltarukouksessani aina pyydän, että saisin vielä monta hyvää vuotta jälkipolven tukemiseen. Jotenkin vain tuntuu siltä, että tarvitsevat, etenkin pojan lapset, meitä vanhoja.
Mutta kuntoa se vaatii. Olin äsken tytön kanssa Ikeassa. Sepä olikin melkoinen voimainponnistus. Olen edellisen kerran po. liikkeessä käynyt silloin kun Suomen eka Ikea avattiin - vuonna??? - Espooseen, Turuntien kainaloon. Sen jälkeen ei mitään kokemuksia. No, tänään sitten sain kokemuksia senkin edestä. Totesin, että kuntokoulu täytyy käydä ennen kuin seuraavan kerran menen. Siellähän täytyy kävellä kilometritolkulla. Ei ole osastoja mihin suunnistaa, vaan kaikki on valmiiksi suunnitellun reitin varrella. Reitti täytyy kävellä päästä päähän vaikka vain yhdestä kohdasta jonkun tavaran poimisi. KAMALAA! Meneepä taas tovi ennen kuin sinne uudelleen menen.
Nyt katson, että olen ansainnut suolasiikavoileivän ja lasin hyvää Chablis'ta. Sitten sudokun kanssa punkkaan ja toivottavasti kohta sen jälkeen Nukkumatin paatissa Höyhensaarille. Viime yö menikin taas vaihteeksi pohtiessa maailman menoa.
Kauniita unia itse kullekin! - Cee-Lila
Perjantaita. A-mummu kävi varmaan Tuossa Vantaan Ikeassa, mikä on melko lähellä meidän asuntoa, katsoin kerran automme km-mittarista, niin meiltä on sinne noin 13 km. Se on todella kauhea paikka asioida. Oikea hehtaarihalli. Väsähdin siellä kerran totaalisesti, kun olin pojantyttären kanssa siellä etsimässä hänelle kodinsisustustavaroita. Etsin aina välillä, että mihin voisin istahtaa. Sellaisen löysin sitten vasta sieltä varastosta, minkä kautta piti mennä kassoille. Ei sekään mikään tuoli ollut, olipahan joku puulaatikko,
- Alkuperäinen-Rapu
Taidan olla ainoa, joka on vielä "valveilla." Minäkin kyllä meinasin jo torkkua kun istahdin sohvalle, mutta menin sitten tyhjentämään astianpesukoneen, niin piristyin. Katselin tv:stä Kotiin takaisin ja kahdeksalta katson vielä tuon 24h elossa. Uutiset tietysti ja se on siinä tuo tv:n katselu tänään.
Huomenna on taas mentävä kauppaan, vaikka yritän välttää lauantaina kauppaan menoa. Nyt täytyy. Minä olen käynyt vuosia sitten yhden kerran Ikeassa ja se riitti minulle.
Hesarissa vaikeudet jatkuu. Minä olen käynyt joulukuun puolestavälistä keskusteluja Hesarin asiakaspalvelun kanssa, kun nimimerkkini klikkaus ei päästä minua omiin kommentteihini. "Viestejä ei voi ladata" tulee aina vain, vaikka yritän omilta sivuiltanikin. Kyllä minä pääsen kommentoimaan, mutta sitten se menee hakuammunnaksi etsiä, että mihinkäs minä kirjoitinkaan, kun jutut menee nopeasti pois?
En minä ole ainoa jonka kommentteihin ei pääse. Hesarista sanotaan, että heillä on hyvin suuria vaikeuksia nyt näiden sovellusten kanssa, mutta myönnetään kyllä, että vika on siellä heillä, ja sitä yritetään etsiä ja korjata. Saas nähdä löytyykö vika!
Nyt sitten hyvää perjantai- iltaa kaikille. - saaren_webs
Huomenet tänne.
Eilen ei ehtinytkään tänne, meni vähän myöhään mantereella eikä sitten tullut enää availtua "koneita".
No mitään ei kukaan menettänyt siinä. "Poikain" kanssa syötiin vähän urkkojen lopettamisia joten siinä aika vierähti.
Nyt sitten harkinnassa vieläkö jatkaisi "ekstriimii" harrastusten parissa jonkun ajan täällä vai joko katselee paluuta kivikylän helppoihin oloihin. Katsotaan nyt vähän noita tulevia sääoloja.
Vai Ikeassa on käyty itsensä väsyttämässä? Ja hösärin ongelmat jatkuvat, noo, ei haittaa.
Ikeassa muuten ei ole koskaan tullut edes käytyä. Ja hitsin sukulaiset ajelivat aina ennen täältä ja kauempaakin päästäkseen ko paikkaan !
Nyt niitä on kait ympäri maata joten se "nähtävyys" ei taida niin vetää enää?
Öhöh, eilen ei tullut marssimittariin kuin reilut neljä kilsaa joten ehkä tänään tilannetta petrattava reilusti.
Siispä hauskaa kauppa/siivous Nuuttia :)) - aurora5
Huomenta
Ja kansa on puhunut. Yleisöäänestyksen parhaan ohjelman Venlan voitti Eränkävijät, minunkin sunnuntai-iltojen lemppari. Ihanan rauhallista, silti henkeäsalpaavaa seurattavaa idän karhunkaatajista, pohjoisen linnustajista ja Äijä-koirasta joka isäntineen kalastelee Ruijan rannoilla. Pörrökarva lapinkoira oli itse paikalla gaalassa oudoksumassa jalan alle jäävää "kirkasta jäätä". Kerrankin kehäkolmosen ulkopuolella tuotettu laatuohjelma palkittiin.
Muutenhan kaikki palkitut ja ehdokkaat olivat samaa vanhaa höttöä "teeveestä tutuilta", liiankin tutuilta esiintyjiltä. Leea Klemolan kolminkertainen valinta tosin miellytti minuakin. ***venturen huumorveikot saisivat vähitellen poistua takavasemmalle ällösapuskoineen.
Sohvalla istujien lisääminen torta på torta oli siinä ja siinä. Jorma Uotinen ja Sami Sykkö onnistuivat "katsojina" sanailemaan oikein fiksusti, kun taas ne pohjalaisuunot räkättivät itsensä pihalle muiden kuin keskenkasvuisten suosiosta.
Oikein mukava talviaamu parine pakkasasteineen. Tiet hyvässä potkurikunnossa. Ensi talveksi sen kyllä hankin.- saaren_webs
Ahas ja iltaa kaikille, no jees että Eränkävijät voitti vaikka en jaksoakaan ole katsonut, mutta A'ra kuvaili sen aika hyvin.
Tänään olin ehkä melkein " eränkävijä " ? Välillä " munaskuita" myöten luhtasulassa koiran kiskoessa hullunlailla supien jäljillä, sieltä kettuajoksi josta koira kiinni lopulta. Ja eikun takaisin supien perään :)
Lopulta supihomma "selevä pyy" sanoi Anttila kun harakan ampui.
Jep ja sitten pikamarssia ahkion kanssa järven selälle, saalis 6,5 kg kuhaa, ei huono siis. Ja taas jo hämärän rajamailla, en minä mutta päivä, pikamarssia kohti rantaa niin tulee soitto hukkuneesta hirvestä. Kivaa..... mutta se meni jo toisten työlistalle, huoh.
No ei mennyt ihan niinkuin piti, marssikilometrejä tuli tuplat mitä oli tarkoitus, ja pimeä ehti iskeä ennen marssia saareen. Mutta wau, tää on kunnon elämää kun taas pääsi irti meikäpoika :))
Nyt hyvää iltaa ja yötä ketjulaisille, aamulla hommat jatkuvat .
- Alkuperäinen-Rapu
Nyt minä aion suoda itselleni loppuiltapäivän laiskotteluun. Malmilla kävin jo kaupassa. Lakanat vaihdoin ja söinkin jo, niin ettei nyt olekaan mitään ihmeempää enää. Puhelu siskon kanssa ja sitten saunaan.
Lapsena mekin potkimme potkurilla. Se oli hauskaa ja sillä taittui matka nopeasti.
Sää on aivan ihanteellinen tänään. Ei tuule ja on muutama pakkasaste. Linnut taas yritti lauleskella.- saaren_webs
Ohoh ja hih, oliko aamulla vatsanväänteitä??
" Lakanat vaihdoin ja söinkin jo, niin ettei nyt olekaan mitään ihmeempää enää. "
Millä mausteilla lakanat meni :)) Sry, en sitten millään malttanut .....
- aurora5
Lauantain toivotuissa tulee aina hyviä muistoja nuoruudesta, kuten tämäkin https://youtu.be/r2S1I_ien6A Sillä on aivan erityinen merkitys. Benny Goodman levytti sen 80 vuotta sitten ja samana vuonna syntyi minulle tärkeä ihminen,
- aurora5
Nyt kun päästiin alkuun tässä "juurimusassa", kun täällä tuntuu olevan tilaa...
https://youtu.be/gUG-WXS9G_I
Olin luokkatoverini luona yökylässä 15-vuotiaana ja tämä levy tuli radiosta. Iltaan liittyi myös romantiikkaa, mitä se nyt siinä iässä olikaan, siihen viattomaan aikaan. En tuntenut vielä miestäni, joka jazzbasistina sittemmin opetti minua ehkä vähän ymmärtämään muutakin kuin Olavi Virtaa ja Laila Kinnusta.. - Cee-Lila
Sunnuntaipäivää. Aurinko yrittää paistaa. Nuutti oli ja meni, joulukoristeita aioin eilen poistaa, mutta U sanoi, ettei ihan vielä. Kaipa sitten tänään. Kuusta meillä ei ollut, eli sen neulasista ei ole huolta. Sen sijaan pieniä koristekuusia on kaksi, pöytäkoristeina, toinen olkkarin kaiuttimen päällä toinen keittiön ikkunalaudalla. Toisen kaiuttimen päällä olkkarissa on havu/käpykoriste korissa, ei oikeata havua sekään ja kävyt on punaiseksi maalattuja. Ne aina joka joulu kaivan esiin ja hyvin toimivat joulutunnelman luojiksi. Lisänä on tietysti vielä paljon muuta. Sohvalla istuu pari joulutonttua sekä lastenlasten aikoinaan vessapaperirullista askarrellut tontut ovat sivupöydällä jne. Kynttilöiden masetitkin ovat jouluaiheisia. No, nyt joulu loppuu tänään ja rekvisiitta nostetaan taas vuodeksi säilöön.
Meillä on lämpöä 20,5 ja palelen. 22 tai 23 olisi sopiva lämpötila.U palelee myös ja istuu paksu fleese päällään, kuten minäkin. Jos teen jotain kotiaskaretta, en tietenkään silloin palele. Nyt minulla meni tosi kauan kun luin Hesaria niin pitkään, mm sen Kyllikki Saaren murhajutun 65 vuoden takaa.- saaren_webs
Ja hups, taas pimeää lykkää ja vasta aamulla oli viimeiks.. Jaa että palelee, mul on hiki vaikka hönnässä ei ole kuin 13.5, onneks sentään plussalla aamun jäljiltä. Kyllä täällä päivät menee niin ettei sitä kuuluisaa kissaa ehdi sanomaan.
Mutta matkamittariin tyydyttävät lukemat taas taaperrusta.
On teillä kyllä pitkät joulut :)) Meikän vars joulu alkoi n aatonaattona ja loppui tapaniin.
Nyt hönnää lämmittämään ettei " vilu kapaja" kohta.
- amummu
Hyvää keskiyötä!
Olen viettänyt koko päivän tietsikan ja uuden puhelimeni kanssa niin, että koivet on tönkkönä ja selkä kans. Piti käydä hankkimassa uusi luuri, kun vanha lakkasi kukkumast. Välillä se toimii, mutta on enempi pimeänä, eikä päälle saa ennen kuin on virtaset loppuneet. Sellainen ei vetele, kun aika paljon toimintoja on minullakin jo puhelimen varassa. Tänään latasin taas jotain lisää.
Mutta työlästä on vanhalle siirtyä taas uuteen käyttöjärjestelmään. Windows 8 ja kymppikin jo alkoivat tuntua tutulta (ja tutummaksi koko ajan käy tämän tietsikan kanssa), mutta nyt pitää tottua Androidiinkin. Aika hyvin olenkin saanut lähes kaikki tarvitsemani/käyttämäni asetukset ja sovellukset asennettua. Kuvien siirtäminen vanhasta on vielä tekemättä. Ja toki kaikennäköistä hienosäätöä pitää vielä tehdä, mutta se hoituu ajan kanssa kunhan käyttötottumusta on enempi.
Varmaan ainakin Websi saa itkupotkuraivarin, kun kerron että koneeni on Nokian kasi. Mutta äläs kuitenkaan hikeenny. Kuten joskus sanoin, niin itämaiden ihmeitä en halua, enkä myöskään iPhonea, joten paljon ei jäänyt valinnan varaa. Mutta puhelin on oikein hyvä minun tarpeisiini. Kun vielä internetin jakaminen toimii ja sinihammaskin keskustelee sekä vanhan puhelimen että tietsikan kanssa, niin voiko vanha enää muuta pyytää. Noh, varmaan tulee vielä monta tenkkapoota, mutta eivätköhän nekin ratkea. Ihan itse olen kaikki tällä kertaa tehnyt. Siippa ei hallitse Androidia eikä po. puhelinta yhtään sen paremmin kuin minä, joten parempi että itse tutkin niiden sielunelämän. Samalla olen oppinut taas julmetusti uutta.
Eilen putsasin joulunkin huushollista, Nuutti kun oli. Kuusen pois vienti kyllä johti melkein koko huushollin imurointiin. Neulasia tuntui olevan kaikkialla, vaikka kuusi ei edes kovin kuiva ollut. Pääsyyllinen on kettispoika, joka otti kuusen alusen omaksi paikakseen. Ei edes vesi omasta juomakupista kelvannut, kun kuusen jalasta lotkutti vettä kaiken aikaa. Samalla kun rymysi oksien seassa tarttui turkkiinsa neulasia, ja laukatessaan ympäriinsä levitteli niitä pitkin poikin.
Mutta nyt lähden lukemaan päivän Hesaria punkkaan. Se jäi tänään puhelimen jalkoihin. Nyt sitten pääsen puhelimella HS:n kirjastoonkin. Valitin sinne, että eivät jaa sitä Windows-puhelimiin. Sanoivat vain, että niin on. Eivät edes pahoitelleet. Vaan ähäskutti, nyt pääsen niihinkin käsiksi. Jos viitsin. En tykkää lukea koneelta lehtiä tai kirjoja. Paperia sen olla pitää. Mutta syrjinnän nimissä valitin tuosta Windowsien hylkäämisestä.
Hyviä unia kaikille! - Cee-Lila
Päivää. Sää on tymäinen. Joku opettaa pienikokoista koiraa tuolla rannanpuoleisella nurmikolla. Koira on aivan innoissaan. Häntä heiluu ja tottelee käskyjä kiltisti. Menee maahan ja kun saa lähtökäskyn, juoksee vimmatusti ja palaa takaisin saaden makupalan. Ja taas uudestaan.
Amummu on oppivainen tyyppi, osaa jo android-puhelimensa käytön. Minä en ole opetellut vieläkään tablettimme käyttöä, android sekin.
Kettis nautti kuusen alla olostaan, oli olevinaan varmaan metsässä.- aurora5
Koirat ja kissat rakastavat joulukuusia. On sattunut kaikenlaista. Joku urospentu nosti koipeaan kuuselle. Joskus kissa hyppäsi kuuseen ja sehän romahti maahan kaikkine koristeineen.
Aika velho tuo a-mummu älypuhelimen käytössä. Mulle riittää vanha nokialainen näppäinpuhelin toistaiseksi.
Hiljainen tämä joulunjälkeinen aika. Mutta tapahtumattomuus onkin pelkästään plussaa. Olen tutkinut Areenan antia ja löytänyt sieltä Naissotilaat-nimisen mainion realitysarjan. Pääsee kerrankin näkemään, mitä intin alokaskoulutuksessa tapahtuu. Filmattu Niinisalossa. - aurora5
aurora5 kirjoitti:
Koirat ja kissat rakastavat joulukuusia. On sattunut kaikenlaista. Joku urospentu nosti koipeaan kuuselle. Joskus kissa hyppäsi kuuseen ja sehän romahti maahan kaikkine koristeineen.
Aika velho tuo a-mummu älypuhelimen käytössä. Mulle riittää vanha nokialainen näppäinpuhelin toistaiseksi.
Hiljainen tämä joulunjälkeinen aika. Mutta tapahtumattomuus onkin pelkästään plussaa. Olen tutkinut Areenan antia ja löytänyt sieltä Naissotilaat-nimisen mainion realitysarjan. Pääsee kerrankin näkemään, mitä intin alokaskoulutuksessa tapahtuu. Filmattu Niinisalossa.Areenasta seuraan myös Fortitude - ikiroudan kirot -sarjaa. Se tapahtuu Huippuvuorilla kuvitteellisessa pikkukaupungissa. Fortitude on paikka jossa kuoleminen on kiellettyä, koska ikiroutaan ei pysty kaivamaan hautaa. Silti ruumiita syntyy, osa jääkarhun tekosia, osa muita. Karun seudun maisemat ovat täysin valkoiset, vähän kuin täälläkin.
- Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Koirat ja kissat rakastavat joulukuusia. On sattunut kaikenlaista. Joku urospentu nosti koipeaan kuuselle. Joskus kissa hyppäsi kuuseen ja sehän romahti maahan kaikkine koristeineen.
Aika velho tuo a-mummu älypuhelimen käytössä. Mulle riittää vanha nokialainen näppäinpuhelin toistaiseksi.
Hiljainen tämä joulunjälkeinen aika. Mutta tapahtumattomuus onkin pelkästään plussaa. Olen tutkinut Areenan antia ja löytänyt sieltä Naissotilaat-nimisen mainion realitysarjan. Pääsee kerrankin näkemään, mitä intin alokaskoulutuksessa tapahtuu. Filmattu Niinisalossa.Itsekin ajattelin tuota, että lirittikö pentu kuuseen A-mummun huomaamatta. Ei tainnut.
- Amummu
No, ei onneksi lirittänyt. Loppiaisena, kun kuusemme ekan kerran Lapista tultuaan näki, meinasi nostaa koipea, mutta kerkisin hätiin. Sen jälkeen ei edes yrittänyt, mutta vesi jalan säiliöstä oli herkkua. Joi varmaan ihan muuten vain, tuskin janoonsa. Oisko pihkalle maistunut. Retsinaa koiralle!
En mikään guru tuon Androidin kanssa ole, yhtä kaukana siitä kuin yö on päivästä. Mutta vanha sanonta "pakko tanssia, kun halolla soitetaan" pätee tässäkin. Kun en siipalta saa nyt apua, niin pakko selvittää itse. Pitää vielä pyytää pojanpoikaa katsomaan joitakin asioita, mm. kuvien ja tekstaamisen kommervenkkeja. Ohjeita on kyllä netissä saatavilla olevassa käyttöohjeessa, mutta sitä ei ole varmaankaan kovin hiljakkoin ole päivitetty, kun joitakin siinä mainittuja toimintoja ei löydy ohjeessa olevien nimitysten alta. Eli pitää tutkia puhelinta ja löytää toiminto muilla konstein.
Huomasin puhelimen kanssa sählätessäni, että OP:n Pivo on muuttunut. Minulle siinä olisi riittänyt vain saldon katsominen, mutta nyt pitää ottaa käyttöön maksuohjelma, jos haluaa saldojakin katsoa. Minä hoidan ainakin toistaiseksi pankkiasiani tällä tietsikalla. Ei ole tarvetta jossain höntyillessäni hoidella maksuasioita. Saldoa sen sijaan silloin tällöin tarkastelen. Vaan eipä sovelluksia minun, vanhan ihmisen käyttöön tehdäkään.
Nyt katsomaan Kotiin takaisin- ohjelmaa. Areena on muuten hyvä palvelu löytää hyviä ohjelmia. Minäkin käytän sitä nykyään melkein päivittäin. Hyvä Yle!- Cee-Lila
Ausseissa on ihan omanlaisensa talonrakennuskulttuuri, ainakin kaupunkien ulkopuolella. Satuin huomaamaan jonakin päivänä aussiohjelman, jossa oli pariskunta ja heidän hevostilansa, Sydneyn ulkopuolelta, noin tunnin automatkan päästä. Talonsa olivat kuulemma perinteistä aussityyliä ja huomasin että samanlainen talo on SinL:lläkin miehensä rakentamana. Talon katto laskee tietystä kohtaa alas joka puolelta muodostaen sellaisen taitteen, joka peittää liialta paahteelta terassin, joka kiertää koko talon ympäri. Talon etuosassa on isompi ala terassia, jossa on pöytäkalusto isommallekin porukalle aterioida siellä. Huomasin tuossa Kotiin takaisin -ohjelmassa samannäköisen talon vilahtavan. Sarjaa en ole seurannut. Tällä hevostilalla ei ollut hyvät yhteydet kännykälle, piti mennä läheiselle kukkulalle saadakseen kenttää esiin. Saman olen huomannut. Pitää soittaa langalla ja ottaa huomioon yhdeksän tunnin aikaero tällä hetkellä, koska meillä on normaaliaika nyt talvella ja heillä on kesäaika. Normaali aikaero meillä olisi 8 tuntia mutta näiden aikaerovenkoiluiden takia aikaeromme on välilä vain 7 tuntia, nyt 9 tuntia. Keväällä ja syksyllä on parin viikon aika, jolloin aikaeromme on tuo 8 tuntia, koska me ja he siirtyvät näihin aikoihin tuolla viiveellä.
- aurora5
Kiva kun joku muukin seuraa Kotiin takaisin -sarjaa. En muista milloin olisin nähnyt yhtä hyvää "päiväsaippuaa". Australiassa ne osaa.
Tuosta OP:sta. Aamuvarhaisella huomasin, että saldotietojen kohdalla oli muutaman kympin katevaraus, jonka oletin liittyvän loppuviikolla tehtyyn ostosreissuun. Summan muistin olleen tuota luokkaa kahdesta eri myymälästä.
Päivällä satuin katsomaan uudestaan tilitapahtumia ja siellähän olivat kahden kaupan laskut vähennettynä nostovarasta normaaliin tapaan. Olivatkohan maksut menneet tililtäni kahteen kertaan vai oliko katevaraus perua jostain joulukuun ostoksesta, joka oli sattumalta samaa kokoluokkaa. En ole huolestunut. Pankki on luvannut selvittää sotkun.
Tästä selityksestäni ei pirukaan ota selvää. Kirjoitinkin sen lähinnä pystyäkseni jäsentämään itselleni, mitä on mahdollisesti tapahtunut. Enpä olisi kiinnittänyt huomiota verkkopankin lievästi outoihin maksujuttuihin, ellen olisi kuullut uutisista että OP:ssa on ollut enemmänkin häikkää. Jopa satasia veloitettu kahteen kertaan. - Cee-Lila
Luin noista OP:n sotkuista, että jo veloitetut katevaraukset ovat uudelleen ilmestyneet katevarauksiin. Viikonlopulla tehdyt pankkikorttiostot menevät katevaraukseen ja yleensä heti seuraavana pankkipäivänä menevät oikeasti tililtä. Joskus seisovat siellä useammankin päivän jos kauppa ei lunasta niitä. Joskus pankilta jää ottamatta katevaraus pois, vaikka ovat ottaneet jo rahan tililtä. Kerran minulle kävi niin ja summa oli lähes 200 euroa. Joskus olen huomannut sellaisenkin verkkopankin outouden, että yritin laittaa maksuun laskun jonka eräpäivä oli kaukana siitä päivästä, milloin sen näppäilin, mutta eipä huolinut sitä, koska tililläni ei ollut niin paljon katetta juuri sillä hetkellä, mutta silloin maksupäivänä se kate olisi ollut. Sen koommin en ole edes kokeillut. Johtuiko lienee siitä, että katevaraushan sekin on mikä sitten aiheuttaa vähennyksenä käytettävissä olevaa saldoa, joka sillä hetkellä olisi ollut miinuksella. Minulla ei ole ikinä tilillä saldoa tonnikaupalla.
- aurora5
Cee-Lila kirjoitti:
Luin noista OP:n sotkuista, että jo veloitetut katevaraukset ovat uudelleen ilmestyneet katevarauksiin. Viikonlopulla tehdyt pankkikorttiostot menevät katevaraukseen ja yleensä heti seuraavana pankkipäivänä menevät oikeasti tililtä. Joskus seisovat siellä useammankin päivän jos kauppa ei lunasta niitä. Joskus pankilta jää ottamatta katevaraus pois, vaikka ovat ottaneet jo rahan tililtä. Kerran minulle kävi niin ja summa oli lähes 200 euroa. Joskus olen huomannut sellaisenkin verkkopankin outouden, että yritin laittaa maksuun laskun jonka eräpäivä oli kaukana siitä päivästä, milloin sen näppäilin, mutta eipä huolinut sitä, koska tililläni ei ollut niin paljon katetta juuri sillä hetkellä, mutta silloin maksupäivänä se kate olisi ollut. Sen koommin en ole edes kokeillut. Johtuiko lienee siitä, että katevaraushan sekin on mikä sitten aiheuttaa vähennyksenä käytettävissä olevaa saldoa, joka sillä hetkellä olisi ollut miinuksella. Minulla ei ole ikinä tilillä saldoa tonnikaupalla.
Cee on tainnut toimia kirjanpitäjänä, ellei sitten pankkineitinä. Minä olen "pitänyt kirjaa" vain käsissäni lukiessani sitä. Eli olen uuno vähänkin monimutkaisemmissa raha-asioissa.
Kyllä moni on ehtinyt varmaan hätääntyä, kun ei ole saanut rahojaan ulos tuon odottamattoman, kuin tyhjästä pompanneen katevarauksen takia. Pankkeihin on tottunut luottamaan ja tuollainen häikkä voi nakertaa luottamusta pahastikin. Voi olla, että joku jopa säntää vaihtamaan pankkia - vain joutuakseen ojasta allikkoon, koska kaikkea voi rahaliikenteessä sattua. Sen OP vakuutti illalla, että kyse ei ole ulkopuolisesta hyökkäyksestä.
Mukavaa tiistaipäivää, toivottavasti ei tule pahoja yllätyksiä kellekään, miltään taholta. - saaren_webs
Huomenta välipäivän jälkeen. Nyt on melko "arktista" (norm) talvikeliä, -11 C ja tuuli vonkuu puuskissa n 13-15 m/s. Pikkuisen ilmavaa täällä aakeella.
Vähän outoja nuo Op:n sählingit ? Jos ostoksesta näkyy katevaraus niin se pitäisi näkyä vähennettynä käyttövarassa. Usein se varaus voidaan sitten monienkin päivien kuluttua vasta itse saldolukemassa ja tiliote- tapahtumassa "vähennettynä".
Ceen Nordean tapaus etukäteen syötettävästä maksusta myös outo jos kerran muutit näppäilypäivänä sen laskun eräpäivän siihen. Ainakin danskessa se menee ja näkyy erääntyvissä maksuissa eikä siitä näppäilypäivänä tule mitään katevarausta mihinkään. Kuinka se pankki voi ennakoida vaikka kk:n päähän syötetyn laskun tilillä olevaa saldoa ?
Onneks eilen vielä ip:n hämärissä käytiin verkot kattomassa vaikka tuuli se eilenkin, mutta nyt olisi ihan pirullinen keikka. Vähän kalaakin tuli, siikaa ja kuhaa. Nyt voi olla "hönnäpäivä" , yksi meno piti jo perua tuon mylläkän takia. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Cee on tainnut toimia kirjanpitäjänä, ellei sitten pankkineitinä. Minä olen "pitänyt kirjaa" vain käsissäni lukiessani sitä. Eli olen uuno vähänkin monimutkaisemmissa raha-asioissa.
Kyllä moni on ehtinyt varmaan hätääntyä, kun ei ole saanut rahojaan ulos tuon odottamattoman, kuin tyhjästä pompanneen katevarauksen takia. Pankkeihin on tottunut luottamaan ja tuollainen häikkä voi nakertaa luottamusta pahastikin. Voi olla, että joku jopa säntää vaihtamaan pankkia - vain joutuakseen ojasta allikkoon, koska kaikkea voi rahaliikenteessä sattua. Sen OP vakuutti illalla, että kyse ei ole ulkopuolisesta hyökkäyksestä.
Mukavaa tiistaipäivää, toivottavasti ei tule pahoja yllätyksiä kellekään, miltään taholta.Tuulista päivää, mutta aurinkoista. Juu, kyllä tein elämäntyönäni maksuliikenteen hoitoa viimeiset 24 vuotta. Vuodenvaihteet olivat kiireisiä, kun piti osallistua tilinpäätösten tekoon. Oli siinä kaikenlaista paperisotaa, vaikka tietokoneella asiat hoidettiin, niin ei oltu vielä paperittomassa konttorissa. Välillä tuli tilintarkastajia syynäämään mappejani. Oli se ihan mukavaa aikaa, pidin tuöstäni.
- Cee-Lila
saaren_webs kirjoitti:
Huomenta välipäivän jälkeen. Nyt on melko "arktista" (norm) talvikeliä, -11 C ja tuuli vonkuu puuskissa n 13-15 m/s. Pikkuisen ilmavaa täällä aakeella.
Vähän outoja nuo Op:n sählingit ? Jos ostoksesta näkyy katevaraus niin se pitäisi näkyä vähennettynä käyttövarassa. Usein se varaus voidaan sitten monienkin päivien kuluttua vasta itse saldolukemassa ja tiliote- tapahtumassa "vähennettynä".
Ceen Nordean tapaus etukäteen syötettävästä maksusta myös outo jos kerran muutit näppäilypäivänä sen laskun eräpäivän siihen. Ainakin danskessa se menee ja näkyy erääntyvissä maksuissa eikä siitä näppäilypäivänä tule mitään katevarausta mihinkään. Kuinka se pankki voi ennakoida vaikka kk:n päähän syötetyn laskun tilillä olevaa saldoa ?
Onneks eilen vielä ip:n hämärissä käytiin verkot kattomassa vaikka tuuli se eilenkin, mutta nyt olisi ihan pirullinen keikka. Vähän kalaakin tuli, siikaa ja kuhaa. Nyt voi olla "hönnäpäivä" , yksi meno piti jo perua tuon mylläkän takia.Muutin silloin laskun eräpäiväksi sen mikä laskussa oli, mutta ei hyväksynyt. Tämä oli siis kotikoneellani ja oma tilini oli kyseessä. Työpaikalla pystyin syöttämään vaikka vuoden laskut kerralla ja määräämään niihin maksupäivän sen mukaan mikä laskussa oli. Siellä ei koskaan maksettu laskua etukäteen ennen eräpäivää.
- Alkuperäinen-Rapu
Kirkasta keskipäivää!
Aurinko heloittaa niin kuin olisi kesäpäivä. Pakkasasteita oli aamulla 5, mutta nyt en katsonut joko pakkanen on laskenut. Tai lämpö noussut, miten tuon nyt ilmaisisi?
Tänään luvattiin tännekin kovaa tuulta, mutta se tuuli taisi mennä tuonne websin vesille!
Tänääån ei ole mitään kummempaa. Kävin eilen kaupassa ja käsi rtg:ssä. Ensi viikolla on käsikirurgin vastaanotto taas.
Hesari on saanut nyt minunkin kaikki kommenttini näkymään. Huomasin että yksi eilen myöhällä kirjoittamani kommentti presidentti Niinistön eilisen tv-tentinjohdosta oli kai ensin julkaistu (en nähnyt kun menin heti nukkumaan), ja tänä aamuna huomasin saaneini siihen vastauksia, mutta minun kommenttini, johon nuo vastaukset olivat tulleet, se oli poistettu. Se siitä sananvapaudesta.
Nyt menen katsomaan, joko pyykinpesukone on tehnyt työnsä ja laitan pyykit kuivumaan - saan "jotain" silitettävää! - Cee-Lila
Minäkin vaihdan lakanoita ja laitoin pyykkikoneen laulamaan. U tuli kotiin ja sanoi, että olen saanut näköjään tarmonpuuskan. Tuotosta en aio silittää.
Saulin pressavaalitenttiä en illalla katsonut. Ihmeellisen vähän siitä ilmestyi myöhemmin illalla artikkeleita IS:n sivuille. Olisiko syynä istuva pressa? Jotain rotia oli kai vaadittu taas toimittajilta?- Alkuperäinen-Rapu
Minunkin eilen kirjoittamani kommentti presidentin eilisestä tentistä, se joka oli ensin julkaistu ja sitten poistettu, on nyt palautettu niiden minulle vastanneiden kommenttien yläpuolelle. Tänä aamuna siellä luki vain: että Alkuperäinen-Rapu "kommentti poistettu" - nyt se eilinen kommenttini on sitten kokonaisuudessaan minua kommentoineen yläpuolella ja tuo "kommentti poistettu, on poistettu! Nyt sitten näkee, että mikä olikaan syy tuohon kommenttini poistoon, ei mitään syytä. Asiallinen kirjoitus.
- saaren_webs
Huomenta ja kyllä, ne tuulet tänne(kin) hyökkäsi ja yhä jatkuu mutta suunta vähän muuttui. Lämmöt sentään nousi - 7 graaderiin celsiusta, silti puraisee aika kipakasti aakeella.
Elä hyvä immeinen ressoo ihtees nuilla hesarin tempuilla, piätauvinhan niistä ihtelles suat ja tykytinkää maha tykätä, turhhii kierroksiin ottaa.
Isompijai asjoita immeisellä pähkättävinä, eiköön lienehi ? - Alkuperäinen-Rapu
saaren_webs kirjoitti:
Huomenta ja kyllä, ne tuulet tänne(kin) hyökkäsi ja yhä jatkuu mutta suunta vähän muuttui. Lämmöt sentään nousi - 7 graaderiin celsiusta, silti puraisee aika kipakasti aakeella.
Elä hyvä immeinen ressoo ihtees nuilla hesarin tempuilla, piätauvinhan niistä ihtelles suat ja tykytinkää maha tykätä, turhhii kierroksiin ottaa.
Isompijai asjoita immeisellä pähkättävinä, eiköön lienehi ?Huomenta vaan saareen ja kaikille muillekin.
Tämäkin verkko hidastelee ja kysyy "mitä aiot tehdä?" Kun en kerro aikomuksistani ja jään vain odottamaan, niin sitten päästää kommentoimaan. Tää "verkotus" on tätä, siellä sun täällä.
Ulkona on vielä aivan pimeää. Lämpötilaa en edes katsonut, mutta kylmää varmaankin on. Luntakin luvassa.
Ei maha mittää, mutta tuo kirjottaminen on minulla niin verissä, että ärsyttää kyllä jos kaikki ei toimi niin kuin pitäisi. Jotenkin "elämä" valostui, kun tuo Hesari sai sovelluksensa kuntoon myös minun kohdaltani.
Nytpä toivottelen hyvää keskiviikkoa ja menen tuonne Hesarin seuraan. Tänne tulin ekaksi!
- Cee-Lila
Katsoin nyt illalla MTV:n presidenttitenttiä, Laura Huhtasaari oli kahden toimittajan hiillostuksessa. Panin merkille, ettei Huhtasaari ehtinyt edes vastata, kun toimittajat jo kysyivät seuraavaa kysymysta, eivät antaneet vastata, vaan inttivät ja inttivät ja välillä ohjelma oli yhtä huutoa kun toimittavat puhuvat jo toistensa päälle. Välillä se naistoimittaja läpsi jo sitä miestoimittajaa olkapäälle, kun olivat yhtä aikaa äänessä. Haastateltava ei siis saanut sanoa omaa mielipidettään vaan toimittajat toivat esiin omiaan. Seuraavaa haastattelua en enää jaksanut katsoa, vaihdoimme kanavaa.
- saaren_webs
Kehnon viesti hävisi, kai avaruuteen? No, eihän nuo tentit koskaan ole tasapuolisia kaikille vaan etukäteismedia vaikuttaa etteivät toimittajat ole neutraaleja kaikille pysymään vain asiakysymyksissä.
Siksi niitä en katselekaan.
Toisia hyssytellään, toisia kivitetään.
Hih, heitän ihan epävalistuneen veikkauksen ellei eka kierros riitä, shokkina monille toisella ovat Sale ja Puavo Suuri I. :))
- Cee-Lila
Suattaahan se nuinnii olla:-) Tosin Lauralla ja Puavolla on niin yhteneväiset ohjelmat, että saattaa Laura yllättää. Mutta ei kummastakaan tule pressaa.
Sää on kylmennyt sen verran, että nyt on rannassamme ensimmäistä kertaa jääriitettä ja kun nyt satelee lunta, näyttää meri valkoiselta osalta matkaa tuonne selälle päin. Tuulee niin, että partsin ovenraossa humisee. - Akentti
Hyvät päivät!
Vaikka ei tuo ilma kovin hyvä oo. Tuli oikein matikkamyräkkä tänne päin. Ja yön aikaan ennusteen mukkaan pitäs olla lumia monta senttiä lissee! No näkkööppä tuon sitten.
Katselin myös kun Lauraa tentattiin ja kyllästyin melko alkuun kun eihän tuossa ollu mittään järkee ollut toimittajat kyselee eivätkä anna vastata. Tään päivän lehdessä oli Lauran gradussa epäilivät olevan alkupuolla plagioidun tekstin. Siinnähän sitä taas on kaiveltavaa pohjamutia myöten.
Kävin muuten ennakkoon ääneni antamassa kaupungintalolla. Olis Kuutmannissakin ollut äänestyspaikka mutta hyvä etten sinne mennyt jonottamaan oli väkee pitkän jonon verran. Ruokakaupassa kävin ja jäin penkille istumaan ja oottamaan linkkua niin siihen töytäs nuorimies laukkunsa kanssa ja avas sen ja siellä oli mikki ja johtoja ja joku kirkasvalo lamppu. Joutuin siirryin ovelle ja täyttä häkää poika kuvas ja haastatteli vaalikansaa. Onneks olin jo ovensuussa et tuskin kuvaan jäin. Tarina jatkuu kun menin pysäkille sitten vähän ennen aikojaan ja tuli nuori neitokainen oikein täpinöissään. Rupes juttelemaan ja sanoi olevansa terveysalan opiskelija. Oli kamalan rakastunut tuskin pysy yhdessä kohti ollenkaan kun kertoili heidän tarinaa. Kysyin sitte kuinka kauan ootte yhdessä olleet no kuukauden sanoi likka. Huomenna taas kohtaavat ja sain sen käsityksen et sulhanenkin olis terveysalan opiskelija. Ilonen tyttö kunhan ihastuminen sitten kestäis. Kyllä hän ennätti pyörähdellä ja käsiään taputella. Ennen ainakin maalla ihastumiset alussa pidettiin salassa ja kylän akat kyllä osasivat nuoria kytätä ja kiusoittelivät jos näkivät jonkun kanssa kulkevan. Muistan kun tulin tyttöjen kanssa lavatansseista niin setäni muija ja tyttärensä istuivat lähes koko yön lasiverannalla kyttäämässä ketä oltiin saatilla. Kävivät sitten meillä kertomassa ketä olivat nähneet. Nythän ihan reilusti melko kakara iässä ruppeevat seurustelemaan ja mikäs siinnä parempi tämmönen avoin aika että reilusti mennään jos mennään. Tytön linkku tuli mun autoani ennen ja hän huikkas mulle että oli kiva jutella kanssasi ja minä huusin hälle että onnee romanssille. Oli eläväinen ihana nuori neiti.
Tässäpä kerrakseen,voikaa hyvin kirjoittelen kun ennätän.- Cee-Lila
Olipa taas ihana päivänpiristys tuo Akentin kirjoitus. Nautittavaa lukemista.
- Alkuperäinen-Rapu
Missä kadoksissa tämä meidän ketju oli? Nyt löysin tämän "Ajanvietteen" kautta.
Ei nyt muuta. Tuleekohan tämäkään esiin.
Kauniita unia kaikille!- Cee-Lila
Minäkin huomasin, että oli välillä kateissa. Nyt on taas ennallaan.
- Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
Minäkin huomasin, että oli välillä kateissa. Nyt on taas ennallaan.
Huomenta kaikille!
Minä yritin eilen monta kertaa tulla kirjoittamaan, mutta koko ketju oli kadonnut. Nyt täytyy lähteä tekemään lumitöitä.Kukaan ei ole tehnyt väylää minun ovelleni. Pelkäsin, että jääköhän Hesarikin tulematta. Huomasin, en ole vielä lukenut tuota HS.fitä, mutta siellä näkyi olevan otsikko taas että HS:n jakelussa häiriöitä, lue lehti täältä! Mites lukee ne paperilehden tilaajat joilla ei ole nettiä? Tämä ongelma on aika usein ollut taas. Ei tosin minulla.
Kuulin kolinaa ulkoa, ja kun kurkkasin ikkunasta niin huomasin että ovelleni on joku kolannut kapean väylän. Oli tehokas tuo sanomani äsken, ettei kukaan ole avannut tietä ovelleni!
- Alkuperäinen-Rapu
Joku täällä mättää edelleen, kun tämän päivän kirjoitukset eivät näy ketjun otsikossa - siellä näkyy viimeinen eilinen edelleen.
Nyt olen tehnyt lumityöt noin leveämmältäkin. Tapasin naapurin rouvan ja hän kertoi avanneensa väylää ovelleni - kun "sinulla on se käsi kipeä!" Hyvää naapuruutta. Kevyttä tuo lumi oli onneksi, joten ei joutunut nyt kovasti käsikään rasitukselle altistumaan.
Nyt aion laittaa ruokaa muhimaan uuniin. Talvipäivänä maistuu uuniruoka erityisen hyvältä.
Aamulla kun taas sain vihdoin tämän "Elämän" esiin, niin robo oli tosi hankala. Siinä joutui tekemään työtä, että viimein hyväksyi sen, etten ole minäkin robo! Saas nähdä kuinka nyt käy? - Cee-Lila
Rapu, huomasin tullessani tuon saman, eli tämän päivän kirjoituksesi ei näkynyt otsikossa, aivan kuin eilen olisi viimeksi kirjoitettu.
Maa on aivan valkoinen ja lunta sataa edelleen. Merikin on valkoisena jo kauempana rannasta kuin eilen. Talkkari on joutunut kolaamaan pihaa ja rappujen edustoja, melkeimpä ensimmäistä kertaa.- Alkuperäinen-Rapu
No nyt näkyy jo tämänpäiväisetkin kirjoitukset. Nähtävästi kannattaa täälläkin "valittaa" ketjun huonosta toiminnasta, kun sitten ylläpitokin huomaa.
Lunta täälläkin satelee hiljalleen, toivottavasti ei nyt kovin paljon tule lisää. Parvekkeelta en ole vielä tyhjentänyt lumia pois. Siellä on kyllä aikapaljon nyt tullutta.
- amummu
Taitaa lunta tulla nyt koko talven edestä. Siippa teki lumityöt aamupäivällä ja kohta saa mennä työntämään kolaa uudemman kerran. Tällä kelillä ei kevytlapioni oikein enää toimi. Kettislenkkikin oli aikamoista tarpomista, kun aurat eivät vielä olleet niillä poluilla töissä. Mutta kettispoika se nautti: sinkoili sinne tänne pää syvällä lumessa, välillä pärskytteli ja taas syöksyi hankeen. Elämän iloa!
Mekin kävimme eilen vetäisemässä numeron, ettei sitten varsinaisena vaalipäivänä unohdu koko homma. Ja mistäs tietää, vaikkei silloin enää olis äänestämässäkään, vaan jossain muissa sfääreissä. Olen joitakin pressaehdokkaiden haastatteluja katsonut, mutta yksikään niistä ei oikein sykähdyttänyt. Tuntuu jotenkin siltä, että useat toimittajat ovat nousseet "kansakunnan kaapin päälle" ja sieltä huutelevat omia (oikeaoppisia??) näkemyksiään ja puhuvat päälle, kun haastateltava yrittää vastata kysymyksiin. Ja suorastaan vähän alkaa jo kyllästyttää tuo pressahönkääminen. Toivottavasti selvittäisiin yhdellä kierroksella. - Aika hassua, kun moni median haastattelema yleisön edustaja toivoo toista kierrosta: kuulemma kuuluu demokratiaan.
Parin tunnin päästä pitäisi lähteä Musiikkitaloon konserttiin. Kovasti tässä pähkäilen lähdenkö autolla tuonne pyryyn, vai luovuttaisinko suosiolla ja ottaisin junan. Toisaalta voihan junaliikennekin tökkiä tuossa kelissä, ja silloin saatan jäädä jumiin ja konsertti jää kuulematta.
Nyt pitää lähteä pistämään murua rinnan alle. Aamukahvin jälkeen olen syönyt vain yhden Mynthonin ja nyt huikoo. Onneksi on valmista lämmitettävää, ettei tarvitse asettua hellan eteen.
Leppoisaa talvi-iltaa! - saaren_webs
Morjensta, joko on yli puolmetriä lunta, täällä kyllä tuolla suopohjalla ja taimikoissa saattaa humpsahtaa niin että just mahottoman leveistä hartioista vasta stoppaa. Nooh, ehkä ei ihan niin syvälle kun "köli" voi stopata jo :))
Pirullinen tuuli on vaan jaksanut pieksää naamaa ahavalle, nyt jopa rauhallisempi hetki ihme kyllä.
"Keikka" vaan jatkuu, nyt jo viikon yli suunnitellun, saa sitten nähdä koska loppuu tää rehkaaminen aika kovissa keleissä. Ei pakkasen mutta tuulilla lisättynä siis.
Nyt saunaa kuumaksi..- Cee-Lila
Onneksi et ole niitä miehiä, jotka moottorisahan kanssa tunaroivat, kaatoivat puun toistensa päälle ja sahasivat toiselta jalan toiselta käden siinä kaatuilurytäkässä. Huh:-(( Paikkakunta oli kaukana sieltä. Älä polta sitten sitä saunaa. Pari päivää sitten paloi lähellämme olevan hotellin rantasauna.
- aurora5
Ykkösellä alkoi mainostettu sarja Seniorit somessa. Samaan aikaan kakkosella urheilugaala.
Ekassa opetettiin vanhalle mummelille meikkausta, jotta näyttäisi joltakin skypessä. Tokassa kaikki palkitut olivat pitkä rivi pukumiehiä, ketä lienevät.
Hohhoijaa, miten alkoikin haukotuttaa. - Alkuperäinen-Rapu
Katos vaan, nyt tänne pääsee. Yritin monta kertaa aiemmin, mutta ei päässyt.
On taas viikonloppu. Ruokakaupassa ja Apteekissa kävin. Huomasin että Sipilä-lisä, 50 euroa oli taas maksettava, jos aikoo saada lääkkeistään Kela-korvausta. Eläkkeiden korotuksia ei kyllä tullut, vaikka Sipilä sanoo leveä hymy huulillaan, että ketään ei jätetä. Oli kiva maksaa lääkkeistä 54 euroa, mistä tosiaan 50 euroa Sipilä-rahastoon. No nyt on sitten tämän vuoden se velka maksettu.
Sää oli hyvä. Eikä ollut liukastakaan, vaikka kovasti radiossa varoiteltiin jalkakäytävien liukkaudesta. Onneksi ei ole satanut lisää lunta tänään. Oli kevyet lumityöt yön jälkeen.- Cee-Lila
Aiemmin jo Aurorakin mainitsi tuon, että hänen pienestä apteekkiostoksestaan ei otettu sitä viittäkymppiä kerralla, samaa sanoi sisareni muutama päivä sitten. Mutta minultakin otettiin se kerralla, kun U kävi puolestani lääkeostoksilla. Summa oli 84 e kun se 50 sisältyi siihen.Kuitista huomasin myös, että eräs verenpainelääkkeeni ei sisältänyt ollenkaan kela-korvausta. Vuosi vuodeltahan niitä pienennetään.
- THL-Sivistysosasto
Teille on virallisesti selvitettävä, että se 50 euroa on omavastuuosuutenne kaikista lääkeostoiostanne. Siis jos lääkkeenne maksaa 40 euroa niin joudutte siitä ensimmäisellä kerralla maksamaan sen täyden hinnan 50 euroa. Tämän jälkeen saatte Kela korvauksen kaikista lääkkeistänne, myös ensimmäisenä ostoksena ostamastanne 50 euroa maksaneesta tuotteesta jonka Kela alennus olisi ollut esimerkiksi 20 Euroa. Siis esimerklkitapauksessa tuo lisämaksu teille olisi ollut 20 euroa, ei 50 euroa.
Mikä henkilökohtainen maksuosuutenne on riippuu siis mitä ja kuinka korvattavia reseptilääkkeitä ostatte ennenkuion 50 euroa tulee täyteen - saaren_webs
Varsinainen thl-sivistäjä :)) Tuo 50:n omavastuu täyttyy vasta kun kela-korvauksien osuus ostetuista lääkkeistä menee sen yli. Lääkkeen hinta ei sitä ratkaise vaan niiden korvausosan summat.
*Lääke maksaa 40 euroa niin joudutte maksamaan sen täyden hinnan 50 euroa" ????
Hohhoi, pitäis pysyä valistajan ehkä liiterin korvauksissa :)))
Terviiset ketjuun periferiasta, "takki tyhjä" , nyt ei tämän enempää.
- THL-Sivistysosasto
THL-Sivistä korjaa tekemänsä virhenumeron, kun erittäin tarkkasilmäiset valöittajat eivät itse kyenneet päättelemään siinä tapahtuneen tahattoman numerovirheen:
"Siis jos lääkkeenne maksaa 40 euroa niin joudutte siitä ensimmäisellä kerralla maksamaan sen täyden hinnan 50 euroa." Siis tuossa piti olla 40 euron tilalla 50 euroa.
Rautalangasta: Siis jos lääkkeenne maksaa 50 euroa, niin jouduitte siitä ensimmäisellä kerralla maksamaan sen täyden hinnan 50 euroa
Juuri tämän vanhusväestön kongnitiivisen ongelman vuoksi THL avustaa ja korjaa myös omatkin virheensä - aurora5
Useaa lääkettä käyttävänä vanhuksena totean oman caseni osalta näin:
Ekalla tämän vuoden apteekkikäynnilläni reseptilääkkeen laskuun lisättiin 24 euroa alkuomavastuuta. Tänään tokalla käynnilläni perittiin eri lääkkeestä loput tuosta viidenkybän omavastuusta eli 26 euroa. Nyt olen sujut sen omavastuun perijätahon kanssa.
Hieman meinasi kirpaista, koska tänäinen lääke on sinänsä ja Kela-alennuksineenkin kallis. Mutta kirpaisevat ne sairaudetkin, jos jättää lääkkeet huit hemmettiin.- saaren_webs
Juuri noin, se 50 euroa täyttyy vasta niistä omavastuu-osuuksista. Sen kertymän voi jokainen seurata apteekista saatavasta kuitista. Mutta jos käyttää eri apteekkeja niin koko omavastuun kertyminen ei välttämättä niissä näy oikein.
Kela.fi, sinne muutamien päivien viiveellä eri ostopaikkojen tiedot pitäisi päivittyä.
Tuon kertymän täyttyminenkin riippuu eri lääkkeiden hinnan omavastuu-prosenteista jotka vaihtelevat nollasta siihen "täyskorvattavaan".
Mutta onhan se hienoa että meitä "valistetaan" ihan rautalangalla :))
Öitä kaikille.
- amummu
Määkin voisin edustaa sivistysosastoa: menkää oopperaan, lipun saa alle 50:n:))
Minä olen tänään yrittänyt sivistää itseäni as oy:n asioilla. Kuntotutkimusta pitäisi käsiteltämän ensi viikolla ja hallituksella siinä osuus, jos ei muuten niin asian esittelyssä. Löydöksiä on, mutta ei ollenkaan niin pahoja kuin pelkäsimme. Silti muutama höyrypää vaatii nyt kämppien purkamista ja uusien rakentamista. Tulee kuulemma halvemmaksi kuin korjaaminen. Jaa-a, näkis vaan ja kuulis kolinan. Joiltakin tuppaavat realiteetit lähtevän karkuteille. Ei oikein tunnu eurot olevan hanskassa saati minkäänlaiset rakennuspuuhat.
Itse olen sentään muutakin toimitellut. Kettislenkki tietysti tuli tehtyä. Sen jälkeen kummankin pojan huusholliin laittelin ruokia, että heillä, kiireisillä on muonaa saatavilla käden käänteessä. No, siinä samassa saimme itsekin sapuskaa. Tykkään, että kun hellan eteen asettuu, niin saman tien sitten isompi annos. Tuhlausta käryttää levyjä kahden hengen hengen pitimiksi.
Tänään olen myös tutkinut erilaisia ruokareseptejä, myös kasvis-sellaisia. Oli mikä resepti tahansa, niin on alkanut niin tökkiä kilometrin mittaiset ainesluettelot. Etenkin kaikenlaisia makuaineita ja mausteita on senttitolkulla. Sitten, kun yhden ruoan on ohjeen mukaan tehnyt, niin niitä lisukkeita on hyllyt pullollaan, kaikkihan ei kulu yhdellä kertaa; koska lopuille tulee käyttöä? Joskus, ehkä. Tuntuu, että yksinkertainen kotiruoka ei ole enää mitään. Vähintään pitää tuunata, että olet jyvällä trendeistä. Huomenna meinaan tehdä peruna-jauhelihavuokaa: perunaviipaleita, ruskistettua jauhelihaa, sipulia, suolaa pippuria, kasvislientä, päälle juustoraastetta. Kai siihen voisi laittaa vaikka mitä muutakin, mutta minun mielestäni ei tarvitse. Ruoka-aineksien maut puhuvat puolestaan.
Mutta nyt painelen iltapalalle, sitten sudokun kimppuun ja (toivottavasti) sen jälkeen Höyhensaarille. - amummu
Onpas tasainen keli; ei tuule eikä sada. Luonto on kaunis. Jos olisin hiihtäjätyyppi lähtisin ladulle, mutta en ole, joten lähden tytön kanssa tallille katsomaan hevosia ja tytön ratsastusta. Sinne pitää kyllä pukea päälle enemmän kuin ulos. Tallit ja maneesit ovaty kylmiä ja kosteita.Jostain katselin jo ensi viikon säitä ja astekaupalla plussaa olisi luvassa sen mukaan. Inhaa, jos taas menee loskaksi tämä kaunis talvi. Mutta ensi viikolla se nähdään, kuinka käy.
Lääkkeet ovat tosiaan kallistuneet nyt kun korvauksia on poistettu/vähennetty, ja tuo viisikymppinen sitä vielä lisää. Minullakin on pari lääkettä vakiona ja kolmen kuukauden hinta oli huomattavasti korkeampi kuin viime vuonna. Ihmettelen vain, mistä ihmiset, jotka kituuttavat pienillä eläkkeillä löytävät rahan lääkkeisiinsä. Eivätkä kyllä löydäkään. Monet jättävät lääkkeet ostamatta, eikä se varmasti tule yhteiskunnalle sen halvemmaksi, kun alkavat sairastella kunnolla. No, paha ajatus tietysti herää, että etenkin meitä vanhoja tuupataankin sillä keinoin nopeampaan vauhtiin kohti tilaa, jossa emme ole enää kulu.
Huomasin, että minäkin edellisessä viestissä annoin THL-sivistäjän tapaan virheellistä infoa: oopperalippuja saa joskus jopa parinkympin hintaan:)) No, sillä tietysti ei ole lääketieteellistä merkitystä. Paitsi, että tutkimusten mukaan musiikki, etenkin klassinen, tervehdyttää.
Nyt tämä mummu lähtee hevoshommiin. Minun hommani kyllä katselemisen lisäksi on vain syöttää hevoselle muutama leipäpala ennen sen "töihin" lähtöä.
Mukavaa lauantaipäivää!- aurora5
Meilläkin roikuttiin yhteen aikaan talleilla. Kun kuski kyllästyi toimettomana katsomaan tyttären ridaamista, hän nousi itsekin hevosen selkään. Huvittava nähdä iso mies ison hepan selässä kiertämässä rinkiä pienten ponityttösten jonossa.
Eilen kuluikin aika puhelimessa onnitteluja vastaanottaen. Joidenkin vanhojen kaverusten kesken toistemme merkkipäivät ovat painuneet tulikirjaimin mieleen.
Heti maanantaina juhlat jatkuvat. Koira täyttää kymmenen vuotta. Se onkin jonkinlainen merkkipaalu pienen eläjän taipaleella. Samana päivänä tytär saavuttaa yhden erittäin epätasaisen vuoden matkallaan nuoruudesta keski-ikään. Onnittelut ansaitsee silti, vaikkemme suuria kekkereitä pidäkään. Tytär juhlii työn merkeissä, vanha koira kodin lämmössä lekotellen. Vuodet vaihtuvat, mitäs siitä.
Iloisina ihmisinä ja eläiminä emme kuitenkaan vanno kaikkien pessimistien tunnuslauseen nimeen: Life is hard and then we die. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Meilläkin roikuttiin yhteen aikaan talleilla. Kun kuski kyllästyi toimettomana katsomaan tyttären ridaamista, hän nousi itsekin hevosen selkään. Huvittava nähdä iso mies ison hepan selässä kiertämässä rinkiä pienten ponityttösten jonossa.
Eilen kuluikin aika puhelimessa onnitteluja vastaanottaen. Joidenkin vanhojen kaverusten kesken toistemme merkkipäivät ovat painuneet tulikirjaimin mieleen.
Heti maanantaina juhlat jatkuvat. Koira täyttää kymmenen vuotta. Se onkin jonkinlainen merkkipaalu pienen eläjän taipaleella. Samana päivänä tytär saavuttaa yhden erittäin epätasaisen vuoden matkallaan nuoruudesta keski-ikään. Onnittelut ansaitsee silti, vaikkemme suuria kekkereitä pidäkään. Tytär juhlii työn merkeissä, vanha koira kodin lämmössä lekotellen. Vuodet vaihtuvat, mitäs siitä.
Iloisina ihmisinä ja eläiminä emme kuitenkaan vanno kaikkien pessimistien tunnuslauseen nimeen: Life is hard and then we die.Onnittelut Sinulle Ara synttäriesi johdosta, samoin tyttärellesi ja koiralle. Koiralle 10 v on jo melkoinen ikä. Siskollani on kissa jo 16 v.
Ristikkolehdessäni oli hauska piirros kissasta ja koirasta kun perheeseen tuotiin joulukuusi. Kissa ajatteli: jee, tuli uusi vesikuppi. Koira ajatteli: jee, tuli uusi vessa. - amummu
aurora5 kirjoitti:
Meilläkin roikuttiin yhteen aikaan talleilla. Kun kuski kyllästyi toimettomana katsomaan tyttären ridaamista, hän nousi itsekin hevosen selkään. Huvittava nähdä iso mies ison hepan selässä kiertämässä rinkiä pienten ponityttösten jonossa.
Eilen kuluikin aika puhelimessa onnitteluja vastaanottaen. Joidenkin vanhojen kaverusten kesken toistemme merkkipäivät ovat painuneet tulikirjaimin mieleen.
Heti maanantaina juhlat jatkuvat. Koira täyttää kymmenen vuotta. Se onkin jonkinlainen merkkipaalu pienen eläjän taipaleella. Samana päivänä tytär saavuttaa yhden erittäin epätasaisen vuoden matkallaan nuoruudesta keski-ikään. Onnittelut ansaitsee silti, vaikkemme suuria kekkereitä pidäkään. Tytär juhlii työn merkeissä, vanha koira kodin lämmössä lekotellen. Vuodet vaihtuvat, mitäs siitä.
Iloisina ihmisinä ja eläiminä emme kuitenkaan vanno kaikkien pessimistien tunnuslauseen nimeen: Life is hard and then we die.Hei, onneksi olkoon minultakin, Aurora! Talvilapsia siis sinäkin! Minullakin piakkoin olisi kakunteon paikka, mutta en aio juhlia. Vien vain jossain vaiheessa oman perheeni syömään valmista ja säästyn siten hellavuoroltakin. No, varsinaisena päivänä häippäsen siipan kanssa pienelle tripille, enkä siis ole vastaanottamassa erilaisten laululähetystöjen puolenyön serenadeja:))
Onkohan siinä muuten perää, että syntymävuodenajasta tulee jonkinmoinen suosikki vuoden kulussa. Ainakin itse tykkään talvesta ja muutama talvella syntynyt ystävänikin. Vastaavasti taas useimmat kesällä syntyneet palvovat aurinkoa. No, on toki toisenlaisiakin tapauksia.
Tänään tallilla oli hauskaa katseltavaa, kun pojantyttö ennen omaa tuntiaan teki "talutusvuoron" (aloittelevilla ratsastajilla on aluksi aina mukana kokeneempi taluttamassa ratsua) ja valmisteli pientä karvaturjakeponia pienen, viisivuotiaan tytön ratsastusta varten. Poni potki ja yritti taluttajaa purrakin, mutta sitten tyttö otti ponia korvista kiinni ja tuijotti sitä silmiin vähän aikaa ja jutteli sille, ja niin se otus rauhoittui. Oli kuulemma kyllä sitten metsäreitillä työntänyt taluttajatyttömme hankeen ja itse kävellä kopotellut polkua pitkin. Jotain jäynää piti tehdä senkin.
Kohta alkaa Tennisonin poliisiuran alkuaikoja kuvaava sarja - vähän kai samaan tapaan kuin Nuori Morse. (Vanhaa) Morsea kyllä odotan taas uusittavaksi. Morse on minun lempparini po. genressä. Siinä kyllä älykkö Hathaway melkein kilpaili Morsen kanssa suosiostani;)
- Cee-Lila
Minäkin katsoin uudestaan sen viimeisimmän apteekkikuittini ja huomasin, että omavastuuni se 50 e täyttyi ekalla apteekkikerralla eli 4.1.
Maa on todella valkoinen, mikä aiheuttaa valoisuutta jo aamusta alkaen. Sen huomaa jo aamuyöllä kotona, näkee kävellä ilman valoa vaikka vesuviukseen. Ei meillä ole koskaan mitään pientäkään yövaloa muulloin kuin silloin kun nuori perhe on meillä kylässä.
Katsoin eilen niitä pandoja lehdestä, jotka tulivat Suomeen, toisella oli ihan leivänpalan näköinen tassussaan, ei kai nekin leipää syö bambujen lisäksi? - saaren_webs
Myöhäiset onnittelut A"ralle myös täältä . Muistin kyllä myöhään illalla mutta jostain syistä ei tänne päässyt enää eikä tänään aamustakaan :( "s 24 ei vastaa"...da da.
Muitakin ongelmia tänään oli mm. koirien gps-paikannuksessa, tuli pitkiä toveja ettei live-seurantaa saatu.
Paljon oli maastosta kiinni vaikka periaatteessa aina muutaman satelliitin kautta pitäisi toimia. Parhaillaan tulee jopa 10 :n kautta. Mutta tähän(kin) on täällä periferiassa totuttu.
Jee ja lunta on tullut, n 10 cm lisää eilisillasta. Eli taaperrus ottaa enemmän " veroa" ukosta kuin kelan viiskybää. Nyt taas hönnässä ja hönnä lämmin joten hetkohta uupelo voittaa. Onneks aamulla kai taas "saa" lähteä tramppaamaan umpilumeen . :)) - Mummu-Hunks-Service
Mummut notkeeksi
https://www.youtube.com/watch?v=CbmbSjeUrxc&list=RDCbmbSjeUrxc - Alkuperäinen-Rapu
Hyvää sunnuntaipäivää kaikille!
Nyt pääsi ainakin kirjoittamaan tänne. Toinen juttu on sitten se, pääsenkö robon kanssa yhteisymmärrykseen siitä mikä minä olen?
Onnittelut kaikille jotakin täyttäneille. Onnea me kaikki kyllä tarvitsemme elämässä. Kauriita horoskooppimerkiltään tuntuu olevan tässäkin kirjoittaja joukossa moni. Se on "hyvä" merkki. Minunkin exäni on kauris.
Ulkona on jo hyvin valoisaa ja "kevät keikkuen tulevi", niin sanotaan! Onneksi ei ole tullut lunta lisää. Ei ole tarvinnut rehkiä lumitöissä.
Minä aion keittää tänään linssikeittoa ruoaksi. En tiedä mitä siitä tulee, kun en ole sitä ennen tehnyt? Reseptin otin jostakin lehdestä hiljattain ja päätin kokeilla. - aurora5
Kiitos kaikille onnittelusta, kyllä se pakkasen lasta lämmittää.
Minä meinaan kokeilla aitoa italialaistyyppistä sienirisottoa. Ostin Arborioriisiä, Sauvon metsäsienikuutioita ja mietoa valkoviiniä sekä parmesaania, kaikki aineksia, joita en arkirisottomössöihini ole käyttänyt. On tämä nettikin aika aarreaitta, jos haluaa kokeilla vähän hienompaa reseptiä.
Lunta on tullut taas lisää, mutta se on niin kuivaa, ettei se ainakaan heti kinostu tykyksi puihin.
Asiasta kolmanteen. Kyllä piti oikein ihailla Flinkkilä%Tastulan haastateltavaa. Mies oli paennut Bagdadista lapsena ja on nyt täysin suomen kielen taitava aikamies, joka työskentelee rauhanneuvottelijana.
Ohjelmassa oli myös hänen vanha opettajansa Valkeakoskelta. Tämä oli pedagogisilla taidoillaan ja ystävällisyydellään saanut vieraat lapset sekä oppimaan kielen "alta aikayksikön" että muutenkin tuntemaan itsensä tervetulleiksi.
Minua liikutti, kun mies kertoi ensivaikutelmansa Suomesta. Irakilaislapsi oli koneen ikkunasta nähnyt uskomattoman kauniin näyn: koko maa vihreän metsäverhon peitossa. Oli marraskuu, meidän silmiimme kaikkein pimein ja rumin kuukausi. Mutta raunioiden, tulen ja veren keskeltä tulleelle melkein paratiisi.- aurora5
Luonnollisesti ohjelma oli Flinkkilä&Tastula. Mistään prosenteista ei ollut kysymys. Vanhan sormet lipsahtelee.
- Cee-Lila
Ihana kreikkalainen perinteinen tanssi tuossa ylempänä, noin esitettynä toi mieleeni irlantilaisen riverdancen, Yleensä tuon kreikkalaisen tanssivat vain miehet. Olen huomannut myös yhteyksiä flamencon ja lappalaisjoikujen välillä, laulupuolella, ei tanssissa. Myös flamencossa on perinteenä erikseen miesten ja naisten tanssit. Jos nainen tanssii flamencoa miehen versiossa, hänellä on vaatetus kuin miehellä, eli housuasu, ei se upea flamencomekko. Nykyään tanssivat jopa farkuissa tai missä tahansa vaatteissa. Esitykset suurelle yleisölle aivan erikseen. Perinne on perinnettä, nykyisyys aivan eri asia.
Katsoin illalla sen uuden putouksen, paras oli se Kiti Kokkosen pikkutyttöhahmo, muut liian ärsyttäviä ja teennäisiä, väkisin tehtyjä. Kaiholla muistelen Usko Eevertti Luttista, härskiä pastoria.- aurora5
Putous on täysin epähumoristisen joka paikan juontajan Roope Salmisen myötä latistunut tai ohjelman formaatti on yksinkertaisesti vanhentunut.
Tai sitten minä olen vanhentunut.
Flamencosta muistelen yhtä uudenvuoden iltaa Malagassa. Vuorilla, jonne ratsastimme, oli pieni kapakka, täysin tyhjä asiakkaista. Risaisella sohvalla kyhjötti vanha pappa levyautomaatin vieressä punkkulasi edessään. Meidän turistien tultua sisään hän ryhdistäytyi ja työnsi flamencoa soittimeen. Olisiko se ollut Espanjan turismin myynninedistämis-toimenpide vai pitikö hän oikeasti flamencosta. Veikkaan jälkimmäistä. Alhaalla hotellitasossa musiikki oli tavallista discoa ilman pienintäkään kansallista vivahdetta. Juuri siksi se flamenco-tuokio jäi mieleen. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Putous on täysin epähumoristisen joka paikan juontajan Roope Salmisen myötä latistunut tai ohjelman formaatti on yksinkertaisesti vanhentunut.
Tai sitten minä olen vanhentunut.
Flamencosta muistelen yhtä uudenvuoden iltaa Malagassa. Vuorilla, jonne ratsastimme, oli pieni kapakka, täysin tyhjä asiakkaista. Risaisella sohvalla kyhjötti vanha pappa levyautomaatin vieressä punkkulasi edessään. Meidän turistien tultua sisään hän ryhdistäytyi ja työnsi flamencoa soittimeen. Olisiko se ollut Espanjan turismin myynninedistämis-toimenpide vai pitikö hän oikeasti flamencosta. Veikkaan jälkimmäistä. Alhaalla hotellitasossa musiikki oli tavallista discoa ilman pienintäkään kansallista vivahdetta. Juuri siksi se flamenco-tuokio jäi mieleen.Et sinä ole vanhentunut, eikä Roope Salminen sinänsä ole syypää latistukseen, kyllä syy on mielestäni formaatin vanhentuminen. Eivät enää keksi uusia ideoita, lämmittävät vain vanhaa, Nuo naamojen vääntelyt ja ihmeäänien päästelyt eivät riitä mielenkiinnon ylläpitoon. Nyt niitä oli ihan liikaa.
Espanjassa ei myöskään turisti saa aitoa flamencoa kuullakseen, eikä varsinkaan nähdäkseen, samoin kuin Portugalissa aitoa fadoa ei kuule, mikäli luotat vain niihin matkanjärjestäjän järjestämiin juttuihin. Esim kerran Madeiran matkallamme bussi vei meidät jonnekin vuoristossa olevaan majatalon ravintolaan, siellä oli fadolaulaja ja orkesteri, mutta kaikki koko iso salillinen ihmisiä söi ja pälätti niin kovaa keskenään, ettei esityksestä kuullut mitään. Ruokailun jälkeen orkka sitten aloitti yleisön tanssittamisen, johon minäkin jouduin väkisin mukaan, se oli jotain paikallista joukkotanssia, johon orkka antoi ohjeet. Sitten yhtäkkiä paikasta sammui valot, koko tienoo oli pimeänä ukonilman takia, Oli se melkoisen mahtava näky, kun leiskui. Siellä sitten tungeksimme ja hapuilimme pimeässä, että löysimme bussille joka toi meidät takaisin Funchaliin.
- Saaren_renki
Tässä Uupperaa uupperan ystäville
https://www.youtube.com/watch?v=2Q-8QhMAnAU - Alkuperäinen-Rapu
"Uuppera" kuunneltu - kiitos vaan!
Elisalta oli taas tullut joku kirjamainos sähköpostiini. En lue sähköisiäkirjoja, joten heitin sen heti pois. Siinä Elisan lähettämässä postissa kerrottiin myös, että tänään on "halauspäivä" - olikohan peräti kansainvälinen, joten "hali, hali" kaikille. Halaamisen, samoin kuin lukemisen kerrotaan edistävän terveyttä, joten sehän sopii Elämään, vaikka virtuaalisestikin.
Kirja, jota nyt luen, on Paula Hawkinsin Tummiin vesiin. Se on synkkä, en tosin pidä Hawkinsin muistakaan kirjoista, vaikka on niitä minulla kirjahyllyssäni ja olen ne kyllä lukenutkin. Olen saanut niitä lahjaksi. Nyt häneltä on ilmestynyt Nainen junassa ja sitä mainostetaan "jättimenestykseksi."
Nyt taidan nostaa jalat seinälle vähäksi aikaa, ennen kuin yksi sisaristani soittaa. Se puhelu vie noin tunnin, luulisin. Toisen sisaren kanssa puhuin jo tänään puolitoistatuntia. Kolmannen kanssa eilen tunnin. - saaren_webs
Iltoja, vai on joku ö" _renki " joka tarjoilee ihan uupperaa. Onneks maininalla "sen ystäville".
Oikeesti eihän tuota kuuntele edes mursunnahkainen pär**kään :)
Se siitä, nyt parina tulevan vrk: n aikana testataan vähän sitten pakkaskestävyyttä jos helähtelee öisin tuonne -23 een mitä on luvassa. Tälläinen -12 tuntui jo kesältä metsän siimeksissä kun ei tuulta ollut.
Siinä sitä "keikkuvin"....joo, torstakina pitäisi heittää plussalle taas. Melkoista keikutusta kirjaimellisesti.
Kyllä tässä vähän huilipäiviä ruppi tuntuu kaipaavankin joten eikun muaten muaten, öitä. - amummu
Joo, oopperaa on aina tarjolla :))
Joku vuosi sitten olin muutaman ystävän kanssa Lissabonissa. Yhtenä iltana olimme kuuntelemassa fadoa. Vaikka kukaan meistä ei osannut kieltä, niin laulu iski meihin jokaiseen. Ostin matkalta levynkin (cd, kai) ja silloin tällöin sitä kuuntelen. Fado jo musiikkina käy sisimpääni. Jos osaisin kieltä, niin anti olisi vielä isompaa.
Tänään varasin sisarelleni ja itselleni matkan Tonavalle. Olemme siitä puhuneet jo monta vuotta, ja nyt se iski. Sisareni on leski, ja minä sillä tavoin leski, että siippani ei halua matkustaa (paitsi mökille, on matkustanut työelämässä ohan tarpeeksi; minäkin ehkä). Nyt sitten odottelemme, mitä tapahtumia retkellämme on odotettavissa. Itse odotan matkan kovasti.
Nyt punkkaan. Hyvää yötä!- Saaren_matkailuyrittäjä
Tässä vielä klassisen huippunautiskelija, a-mummulle, oikein juhlamusiikia vaikka ensi sunnuntaille https://www.youtube.com/watch?v=Yqkr7sRWnZ0
Tämäkin on ihan iihahaa.
Saari, Saaren, Saaresta,,,,,,,,,,,,, - Cee-Lila
Katsoin noita Tonavan matkoja laivalla, mahtaa olla mukava kokemus lipua siellä ja käydä välillä maissa vaikka oopperaa kuuntelemassa. Sisareni tytär teki kerran matkan laivalla ympäri Kanarian saaria lapsiensa kanssa. Viimeinen etappi El Hierro taisi jäädä merenkäynnin takia väliin. Yksi ystäväni toteutti Norjan Hurtigruten laivareissun 50-vuotislahjanaan. kymmenisen vuotta sitten.
- saaren_webs
Huomenta ja kyllä nyt "sipiriessa" kohtuullisia lukemia , -25.1 ceetä ulkona, sisällä 10.5 ylös noustessa :) Jälkimmäinen plussalla.......siis nouhätä. Tai oli "hätäkin" mutta ei enää.
On kyllä piiiitkästä aikaa kunnon talven tuntua, saaren puut ja maa lumivaipassaan uinuvat minkä välillä jossain kirraa ja kunnolla paukahtaa.
Nyt tulee tällä keikalla nähtyä hönnän kylmä/lämpövuodot jos keväällä tekis pienen rempan. Vaihtais ikkunat, oven ja sisäpuolelle lämpöeristystä. Tulevaisuutta ajatellen. Maksaahan tuokin aika tukun mutta eihän mitään ilman saa. Hitto kun "marssireppukin"pitäis uusia , ja vasta -70 luvun alussa tuokin ostettu .
Ei nuo nykyvermeet näköjään mitään kestä :)
Nyt taas pökköä pessään sanoi hän.- Aurora5
Huomenta
Noista weepelin lämpötiloista/kylmyystiloista tuli mieleen eilen telkkarissa kuultu Lapin miehen vitsi.
Jonain talvena paikassa x oli mitattu 52 pakkasastetta, kun taas paikassa xx oli mitattu vain 15. X-paikkakunnalla ihmeteltiin suurta eroa, kunnes joku tiesi kertoa, että xx:läisillä olikin lämpömittari sisällä. - saaren_webs
Aurora5 kirjoitti:
Huomenta
Noista weepelin lämpötiloista/kylmyystiloista tuli mieleen eilen telkkarissa kuultu Lapin miehen vitsi.
Jonain talvena paikassa x oli mitattu 52 pakkasastetta, kun taas paikassa xx oli mitattu vain 15. X-paikkakunnalla ihmeteltiin suurta eroa, kunnes joku tiesi kertoa, että xx:läisillä olikin lämpömittari sisällä.Niin, vähän sen mittarin paikka vaikuttaa :) Nyt kirahti talven enkat täälläkin, - 26.9 , ulkona siis.
Jää ulkotouhut ihan kotihommiksi näillä "lämmöillä" mutta pitäähän se jossain vaiheessa käydä "eskimomarssi" suorittamassa ettei paikoilleen jumahda.
Nuo lumet alkais kyl riittää, muuten marssit menee kohta pingviini-kävelyksi . - aurora5
saaren_webs kirjoitti:
Niin, vähän sen mittarin paikka vaikuttaa :) Nyt kirahti talven enkat täälläkin, - 26.9 , ulkona siis.
Jää ulkotouhut ihan kotihommiksi näillä "lämmöillä" mutta pitäähän se jossain vaiheessa käydä "eskimomarssi" suorittamassa ettei paikoilleen jumahda.
Nuo lumet alkais kyl riittää, muuten marssit menee kohta pingviini-kävelyksi .Mulla mittari näyttää ikkunanraosta sisälle tuodun johdon päässä -16, mutta virallisessa mittauspaikassa Lampelassa -21.
Lumitilanne on jo sellainen ettei voi kuin nauraa. Viime keväänä toukokuussa tyttären pihalle tulvivat sulavedet vaaralta lirisevänä purona ja talvi oli kuitenkin suht vähäluminen täkäläiseksi. Kuinkahan tänä keväänä? Ehdotin että hankkisi ajoissa kumiset kokovartalosaappaat kuin koskikalastajilla ihan vain pihapiirissä liikkumista varten.
Ajaminen ns. kylätiellä on kuulemma taistelua tukkirekkoja vastaan. Aina on jompikumpi ojassa. Eikä asiaa auta, että liikenne alkaa ennen kuutta molemmilla osapuolilla. Kokoaikaisesta aurauksesta huolimatta tiestä on tullut kapea ränni.
- Cee-Lila
Lumista on täälläkin, pakkasta tällä hetkellä -3, aamulla oli -8. Lunta sataa hiljalleen, maisema näyttää kyllä kauniilta. Sisällä meillä on 20, olkkarin patteri on vain haalea. Se ei ole koskaan kuuma, ei edes kovin lämmin. Muistan eräänkin talven kun asuin Malmilla, niin lunta tuli niin paljon, että kun se tie oli aurattu niin siinä kävellessä tuntui kuin olisi kulkenut meren pohjaa myöten, josta vedet olivat siirtyneet sivuille, että kansa pääsi luvattuun maahan. Pääsinhän minä aina sitä myöten sen hetkiseen asuntooni. Tien lumipenkkojen ylitse ei nähnyt mitään.
- Saaren_Vanki
On jostain kuultu, että Rouva Calvados olisi Flamencon suuri ystävä. Tässä hiukan Meksikolaista alkuperää olevaa "Flamencoa" aamun ratoksi
https://www.youtube.com/watch?v=c47gqgT6kds
- Alkuperäinen-Rapu
Tein juuri testin, kuka presidenttiehdokas olisit? Vastaus: "Minä olen Sauli Niinistö" - tuon vastauksen sain viiden valinnaiskysymyksen perusteella.
Nyt olen käynyt taas Malmilla kaupoissa. Prismassa on taas remontti, eikä mitään meinaa löytää. Huvittaa tuo Prisman hintojen "halpuutus." Hesari teki siitä juuri jutun, kun tuosta halpuutuksesta oli vuosi kulunut. Kotimaisten vihannestenkin hintojen piti laskea pysyvästi ja erotus otettiin kuulemma kaupan katteista. Vuosi sitten tammikuussa esimerkiksi kotimaisten tomaattien ja kurkkujen hinnat laskivat heti tuon "halpuutus" kohun aikaan, mutta kun media oli saanut tuon "ilouutisen" julkaistua, niin eipä kauan kestänyt kun hinnat olivat samat kuin kilpailijoillakin.
Nyt esimerkiksi tomaatin kilohinta Prismassa on ollut koko talven hieman alle neljä euroa. muutama aika sitten ihmettelin kun Prismassa kotimaisen tomaatin hinta oli yht'äkkiä pudonnut. Kilohinta oli vain 2.15 euroa. Sitten totuus paljastui. Hesari teki jutun, miten halpuutus on pitänyt. Muutaman päivän ajaksi vihannesten hinnat oli laskettu vuoden takaisen ilouutisen tasalle, mutta kun Hesari oli saanut nuo halvat hinnat juttuunsa, niin heti hinnat nousivat takaisin samaan, missä ne olivat ennen tuota Hesarin hintavertailujuttua. Ostin kyllä tomaatteja tänäänkin ja kilohinta oli jotain 3.79 euroa. Tai jotain sen suuntaista, vähän alle neljä euroa kilo - aivan sama kuin "ei halpuuttaneillakin."
Yritin kirjoittaa tuosta "halpuutus huijauksesta" Hesariin sen jutun kommenttina, mutta ei sitä julkaistu. Ihmisiä ja tilastoja huijataan kaikessa.
No nyt sain tuon mielestäni todella ikävän huijauksen kerrottua julki. Olkoot hinnat mitä tahansa, mutta huijata ei saa!- Cee-Lila
Minäkin tein jonkun testin ja sain sellaisen vastauksen, että aivän ällistyin. Tässä testissä oli kyllä paljon enemmän kysymyksiä. Sitä henkilöä en kyllä äänestä, enkä varsinkaan sitä toiseksi yltänyttä. Kukahan luottaa näihin testeihin, joita on netissä kuin sieniä syksyn sateilla.
- saaren_webs
Ainako ne Rapua huijaa ? :) Tottahan kaupat "halpuuttaa" silloin kun tuotetta on saatavilla reilusti ja ainahan näin ei ole. Jotain tuotetta halpuutetaan vaihdellen tuon mukaan.
Ei kai nimenomaan kotim tomaattia ole halpamyynnissä luvattukaan koska ei sitä paljoa saada keskellä talvea.
Tietysti jos on "uskonut"että kauppa myy ilman katetta tai pitkästi ottaisi katevajauksen omistaan niin kyllä siinä tuntee varmaan itsensä huijatuksi.
Jotenkin minusta tuntuu että vaikkapa prisma myy kukkakimppuja "oikeaan hintaan" , en osta koska satavarmasti kauppa huijaa. ;)) - Alkuperäinen-Rapu
saaren_webs kirjoitti:
Ainako ne Rapua huijaa ? :) Tottahan kaupat "halpuuttaa" silloin kun tuotetta on saatavilla reilusti ja ainahan näin ei ole. Jotain tuotetta halpuutetaan vaihdellen tuon mukaan.
Ei kai nimenomaan kotim tomaattia ole halpamyynnissä luvattukaan koska ei sitä paljoa saada keskellä talvea.
Tietysti jos on "uskonut"että kauppa myy ilman katetta tai pitkästi ottaisi katevajauksen omistaan niin kyllä siinä tuntee varmaan itsensä huijatuksi.
Jotenkin minusta tuntuu että vaikkapa prisma myy kukkakimppuja "oikeaan hintaan" , en osta koska satavarmasti kauppa huijaa. ;))No ei! Minua on vaikea huijata, koska minä huomaan sellaisen yrityksenkin. Kun lupaa hapuuttaa talvellakin, niin sitten pitää. Se oli vuosi sitten tammikuu, kun prismassa kehuttiin juuri vihannesten hintojen PYSYVÄLLÄ hintojen laskulla. No, se siitä. Ostan kyllä tomaatteja (suomalaisia) ja kurkkua talvellakin, vaikka mauttomia ovatkin.
Sitten "kukkakimppuihin!" Toin tänään kotiin niin ihanan ruusukimpun. Kymmenen kauniin punaista ruusua ilahduttaa nyt silmiäni olohuoneessa. Ne eivät maksaneet kyllä paljon (kenenkähän katteesta (selkänahasta) tuo halpuutus oli pois)? Hinta 3.95 nippu.
Ei paljon tekisi kyllä mieli lähteä ulos ahkiota kiskomaan noilla "lämpötiloilla!" Pärjäile! - saaren_websi
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
No ei! Minua on vaikea huijata, koska minä huomaan sellaisen yrityksenkin. Kun lupaa hapuuttaa talvellakin, niin sitten pitää. Se oli vuosi sitten tammikuu, kun prismassa kehuttiin juuri vihannesten hintojen PYSYVÄLLÄ hintojen laskulla. No, se siitä. Ostan kyllä tomaatteja (suomalaisia) ja kurkkua talvellakin, vaikka mauttomia ovatkin.
Sitten "kukkakimppuihin!" Toin tänään kotiin niin ihanan ruusukimpun. Kymmenen kauniin punaista ruusua ilahduttaa nyt silmiäni olohuoneessa. Ne eivät maksaneet kyllä paljon (kenenkähän katteesta (selkänahasta) tuo halpuutus oli pois)? Hinta 3.95 nippu.
Ei paljon tekisi kyllä mieli lähteä ulos ahkiota kiskomaan noilla "lämpötiloilla!" Pärjäile!Elä huuva , elä :))
Ruusujen kate otetaan orjatyöläisten selkänahasta, mistäs muusta?
Nooh, ei tällänen arktinen rehkaaminen kaikille sovi mutta minäpä pärjäilen. Totta helepompi olis jos bussi vetelis noita rojuja ja etennii jos ei ois myöhässä ja täynnä väkkee aina.
Öitä ja nätei painajaissi ....
- Cee-Lila
On ihanaa huomata, että joku on pannut merkille meidän musiikkimakujamme, minulle latinoa, A-mummulle oopperaa, koska tulee Aralle jazzia, Ravulle oopperan lisäksi suomi-iskelmiä, Websille käy vaikka Laura Pausini taikka Jaakko Teppo. Akentin musiikkimakua en ole vielä päässyt toteamaan:-) Riitusta muistan, että hän rakasti DH:ta, joka ikävä kyllä kuoli vähän aikaa sitten. Ei siis selättänyt syöpäänsä. Häntä voi kuunnella edelleen tuubissa, kuten ketä tahansa, on se hienoa, että musiikki jää elämään, samoin kuin esittäjänsä.
Tuo meksikolainen musiikki on lähellä sydäntäni, varsinkin se Mariachi. Siihen ihastuin elokuvassa Desperado, missä Antonio Banderas lauloi sen Los Lobosin säestämänä. Siitä on versioita vaikka kuinka paljon. Näyttää olevan tälläkin meksikolaisella videolla, mitä ehdin kuunnella vain ekan kappaleen. Sitten viimeisin ja kaikkein ihanin mariachi on se Paco Renterian versio, mitä olen kuullut ja kuunnellut moneen kertaan. Samoin U tykkää siitä. Olen kuunnellut sen myös sisätilassa soitettuna en vain siitä ulkoilmakonsertista, joka on vielä se parempi versio. Äänitystaso ihmeen hyvä ollakseen ulkoilmakonsertti.
Chingon yhtyeen Malagenia on myös todella mahtava versio siinä Tarantinon Kill Bill II -elokuvassa. Minulta meni aika kauan että löysin sen yhtyeen nimen ja version tuubista. Vielä parempi kuin jopa Los Paraguaysin versio, jota olen aina ihaillut jo nuoresta tytöstä. Kun ekan kerran näin Los Paraguayosin livenä, oli päälaulaja Luis Alberto jo kuollut kaksi vuotta aiemmin. Reynaldo Meza, hänen veljensä oli päälaulajana.- aurora5
Tätäkö C tarkoitat: https://youtu.be/3BybcP7o6qs
Minäkin pidän lattareista, esim. noita Paraguayn poikia ihailin, paras sillä levyllä oli mielestäni Fraternidad, joka tarkoittaa kai veljeyttä. Samoin tykkäsin hulluna Gipsy Kingsien Bamboleiasta, se on niin villi ja riemukas. Hitaista en ole koskaan välittänyt, yksi inhokeista Cats-musikaalin Memory. - saaren_webs
Niin ja varsin "omintakeisen" nikinkin on tämä musan postaaja loihtinut. Pirun vaikea arvailla mistä tulee hen.
Kyllähän Tepon Jaskaa mutta ennen Lara Fabian kuin Pausini.
Miksei joku aloita vaikka Musanvaihto-ketjua? Eikös se ollut RiimiRaimon runoketjukin, vai kuka aloittaja olikin. RRaimonhan kaikki ? helposti tunnisti.
Olkoon ny kuitenkin tuo unholan mappiin.
Mut ettäs näin, kyllä tänään paukahti enkat , - 27.4 C tovin mutta aika isoja eroja maakunnan alueella. Eikä juuri alle 20:n koko päivänä. Mutta eskimomarssi piti suorittaa, vain vajaat kolme kilsaa. Silti naamari huurtui kun ahkiossa tavaraa vetäisi saareen. Upottavaa höttölunta ,alla puolikovaa hankea.
"Kovaa peliä Bostonissa".....siis "Liberiassa". - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Tätäkö C tarkoitat: https://youtu.be/3BybcP7o6qs
Minäkin pidän lattareista, esim. noita Paraguayn poikia ihailin, paras sillä levyllä oli mielestäni Fraternidad, joka tarkoittaa kai veljeyttä. Samoin tykkäsin hulluna Gipsy Kingsien Bamboleiasta, se on niin villi ja riemukas. Hitaista en ole koskaan välittänyt, yksi inhokeista Cats-musikaalin Memory.Tuota juuri tarkoitin. se on se Chingon nimisen bändin versio juuri tuosta leffasta. Ja Gipsy Kingseillä on paljon hyvää musaa, iso osa sen muusikoista ovat Manitas de Platan ja Jose Reyesin jälkeläisiä. Manitaskin soitti flamencoa vielä vanhana valkotukkaisena miehenä,
- Saari_vuo
Musaa jokaiselle löytyy, sanoi jedimaster yoda.
https://www.youtube.com/watch?v=xFYRIVwHzZE - amummu
Kiitos websi musasta. Tuo uuppera pitää kuunnella ihan omalla ajallaan, nimen ole kuullut, mutta en itse musiikkia. Ja Canonin kuvat on aivan upeita. Tekno kyllä vaatii vähän sisäistämistä, mutta eiköhän sekin jossain vaiheessa onnistu, tai sitten ei;) Paraguayos'ia kuuntelin paljon nuorena. Levykin meillä oli; jossain se vinyyli taitaa vieläkin olla tallella. Malaguena on lempparini heiltä. Asuttiin noihin aikoihin talossa, jossa alakerran äänet kuuluivat meille hyvin. Siellä soitettiin P:ia ja yhtyeen kappaleet jäivät hyvin mieleen.
Hitsi kun tuli nälkä, kun sivusilmällä katselin "mitä tänään syötäisiin". Otin juuri äsken pakasteesta sulamaan kaksi siikafilettä ja meinaan niistä tehdä itselleni cevicheä. Piti panna kalat pakastimeen pariksi päiväksi, kun olivat järvestä nostettuja. Merikalaa ei tarvitsisi pakastaa. Nyt saankin iltapalaksi syödä ruisleipää jonka päällä iso kasa hyvää kalaravintoa, vihanneksiakin siinä on. Niitähän pitää syödä. Ja syönkin yleensä paljon - omasta mielestäni, tuskin jonkun kasvisintoilijan.
S:n halpuutuksesta, jo tuon sanan käyttöön otosta suivaannuin. Kamala suomen sana. Niinpä käänsin kelkkani K-kauppaan. No, en ihan kokonaan, mutta enemmistö tavarasta tulee meille nykyään K:sta. Minäkin olen huomannut tuon hinnoilla pelaamisen. Alkuun olikin hieman halvempaa, mutta hissukseen hinnat ovat hinautuneet ylöspäin. Niin kävi aikoinaan EU:nkin kanssa, ensi halpeni ruoat, jotkut aika paljonkin, mutta ei aikaakaan kun jo lähtivät palaamaan entiselleen.
Kohta alkaa MOT. Sitä pitää katsoa. Asbestista tänään puhutaan.- saaren_webs
Oles hyvä vaikka eivät ole kyllä täältä musat postailtu.
Jaa että K:sta? Kyllä täällä periferiassa nuo koot ovat selvästi kalliimpia paikkoja kuin ässät. Jos haluaa samoille hinnoille niin sitten 80 kilsaa kauppaan edestakaisin.
Ötyjä kaikille. - amummu
saaren_webs kirjoitti:
Oles hyvä vaikka eivät ole kyllä täältä musat postailtu.
Jaa että K:sta? Kyllä täällä periferiassa nuo koot ovat selvästi kalliimpia paikkoja kuin ässät. Jos haluaa samoille hinnoille niin sitten 80 kilsaa kauppaan edestakaisin.
Ötyjä kaikille.No mitä kissaa! Kun nimmarissa on saari, niin hetihän sen sinuun yhdistin.
Pitää varmaan paikkansa, että provinssissa K:t ovat kalliimpia, kuten näillä meidänkin nurkilla pienet K:t, eli K-marketit. Uusista, K:lle siirtuyneistä Valintataloista en tiedä, en ole käynyt. Nekin kyllä aika pieniä, joten luulisi ainakin tavaroiden sisään oston pienemmissä erissä nostavan hintoja jonkin verran. No, en tiiä, kuhan arvailen. - saaren_webs
amummu kirjoitti:
No mitä kissaa! Kun nimmarissa on saari, niin hetihän sen sinuun yhdistin.
Pitää varmaan paikkansa, että provinssissa K:t ovat kalliimpia, kuten näillä meidänkin nurkilla pienet K:t, eli K-marketit. Uusista, K:lle siirtuyneistä Valintataloista en tiedä, en ole käynyt. Nekin kyllä aika pieniä, joten luulisi ainakin tavaroiden sisään oston pienemmissä erissä nostavan hintoja jonkin verran. No, en tiiä, kuhan arvailen.Huoment, ja juu, nikkinikkari onnas siis harhauttamaan, "iiihanaa, iihahaa" olis varmaan paljastanut herra henin.
Niin,. ei tääl lähikylässä enää olekaan kuin ässä, hinnoilla söi muut pois kilpailemasta. Sikäli ei tuolla kylällä asiakaskuntaa riitä kahdelle, korkeintaan hetkeksi kun kesäkuntalaiset tulevat.
Lähimmän kaupungin koon sama kaffe-puketti maksaa n ekun enemmän kuin ässässä, samoin muut tuotteet reilusti kalliimpia ja valikoimat suht pienet.
Ne uudet pikkukoot, niissä hinnat samoin kuin täällä vaikka ovat siellä isolla kirkolla.
Piru mikä hieno keli, -19 ja tuuli melko pystystä lyö nenuun. Jee, ei oo kalapaikoilla tungosta :) - Saari-vuo
Musiikki on niin iihanaa ja kuvaavaa
https://www.youtube.com/watch?v=9EuVK6McPhM
Mutta tosi harva on kateellinen hyvän musan lähettämisestä - Cee-Lila
Saari-vuo kirjoitti:
Musiikki on niin iihanaa ja kuvaavaa
https://www.youtube.com/watch?v=9EuVK6McPhM
Mutta tosi harva on kateellinen hyvän musan lähettämisestäOnko tämä jotain uutta versiota pienille lapsille, jotka eivät osaa vielä puhua, jatkoa Teletapeille? Aikuisille tuo tekstitys? Musiikkia en siinä kuullut.
- Alkuperäinen-Rapu
Kokeilen pääsenkö kommentoimaan? Eilen myöhemmällä en päässyt.
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta - pääsinpäs!
Eilen yritin lähettää kirjoituksiani monta kertaa, mutta minua ei päästetty ketjuun. Lukemaan pääsin kyllä, mutta kirjoituksiani ei päästetty! "Ohita" tuli aina vaan ja kun ohittelin ja vaihdoin kuviakin, niin en saanut roboa vakuuttumaan "ihmisyydestäni."
Sitten sain eteeni viestin, että koneeni tai verkkoni "kyselee" (en tiedä mitä?), eikä kirjoitustani voida lähettää, koska heidän täytyy "suojella kirjoittajia" - että niin "vaarallisia" minun kirjoitukseni ovat!
Tuli ajatus, että oliko liikaa tuo kirjoitukseni erään ketjun hinnoista? Ei saa suuria "kyseenalaistaa."
Nyt sitten kokeilemaan, miten robo suhtautuu tähän?
- Cee-Lila
Tässä on näyte Manitas de Platan flamencotaidoista https://www.youtube.com/watch?v=BUd1t5ygdWg Manitas on tuo raitapaitainen, jota kuvataan eniten.
- Akentti
Pakkaspäivän tervehdys!
7.4 tällä hetkellä mittarissa ja aamulla kuuden maissa hieman vaille 16. Onneks ei niin paljon kuin Websillä. Nuorena nuo paukkupakkasetkaan ei paljoo hetkauttaunut mutta nyt kylmä menee luihin ja ytimiin. Huomenna pitäs olla roimasti lauhtua.
Eilen kävin sairaalan polilla ja huomenna pitää mennä tk:labrassa näytteitä lisää antamassa. No ei kuitenkaan mitään "kauheita" juttuja kyseesä. Vanhuuden vaivoja vaan. Lääkäri kumminkin määräs pillereitä joita sanoi että monet joutuu niitä syömään lopun elämänsä. Eipä tuo mittään yks pilleri lisää että siinnähän se menee. Pääasia ettei joutus koskaan hoivapalveluja käyttämään eikä kenenkään vastuksina olisi. Ja muisti pysys nupissa loppuun asti. Sepä se.
Rouva Ceelle sanon että musiikkimakuni on vähän laidasta laitaan Klassista kuuntelen ja tietenkin nuoruusaikojen valsseja ja tangoja. Aina olen tykännyt Rawelin Bolerosta erityisesti. Sekä Elvis,Paul Anka ja eihän noita kaikkia muistakkaanja Beatlespojat. Olihan niitä suosikkeja. Jossakin mulla on Bolero cd mutta en oo löytänyt sitä aikoihin. Joskus oliko 70-80 luvulla Telkkarissa pyhäiltaisin joku sarja jossa notkea nuorimies tanssi boleron tahdissa. Joku semmonen muistikuva takaraivossa. Elikkä kaikkiruokainen olen musiikin suhteen. Kesäsin jää musiikit vähiin kun pappa ei oo musiikin ystävä. On nuorena käynyt tansseissa ja oonkin kysynyt mitä oot aatellut kun et oo musiikkia kuunnellut ja hän siihen et kaikkee muuta. Ota siitä sitten selvä. Minulla kaupungissa radio aina auki yötä päivää ja on paljon noita cd-levyjä mutta eihän tuota jouvva ennee kuuntelemmaan kuten ennen. Jospa elämän ehtoopuolla joskus ennättäs kaikki soitella ja kuunnella.
Hyvät päivän jatkot ja mennää kaffeekuppia kallistammaan! - Saaren-Kanki
Tässäpä Akentille pätkä boleroa alkuperäisimmillään
Samalla Rouva Calvadokselle "Lasso"
Siitä lasten videosta on itse kunkin tehtävä päätelmänsä, mukaan lukien sen puhemuminasta! - Saaren_Kanki2
J tässä ne u tubet jotka pakenivat tuosta tekstistä yllä:
https://www.youtube.com/watch?v=A2jZAWvPu6U&list=RDA2jZAWvPu6U#t=86
https://www.youtube.com/watch?v=n7hq33DKzvc - Saaren_Kissavie
Ja a-mummullekin klassista vähän harvemmin kuullusta päästä
https://www.youtube.com/watch?v=Mqmbz8W1-tA - saaren_webs
Akenttikin "ilmestynyt" kuvioon, hyvä niin...
Ja varsin miedoissa pakasteissa selvinnyt, huomenna pitäis höllätä täälläkin. Menee vähän laidasta laitaan kuin entipoika iltamien jälkeen.
Oli se niin komia keli ettei eskimovaellusta voinut väliin jättää ja nyt on kivan ramo olotila hönnän lämmössä.
Kun nyt ystävämme hen on näköjään aikansa kuluksi päättänyt ketjuamme täyttää musalla niin tällä onkin hyvä ravistella marssikepit pois maitohapoista yötä vasten.
https://youtu.be/_V_YEv7xXPU
Öitä kaikille ketjuun.- Cee-Lila
Hih, poikamme osti tämän Matchboxin älppärin 80-luvulla, se on vieläkin meillä tallessa, kuten iso määrä vinyylejä. On meillä soitinkin niille.
Tuo ylempänä Akentille oleva bolero ei ollut varmaan se, mitä hän tarkoitti, vaan se aito Ravellin bolero, joka oli tunnarina esim elokuvassa Nainen kuin unelma tai 10. Pääosassa Bo Derek.
Itselleni tarkoitettu meksikolainen latino ei ole ihan sitä latinoa, mistä eniten pidän. Tuossa pääinstrumenttina soivat mm trumpetit, minuun tehoaa eniten kitarat.
- olehyväkäs
Niin kuin olette tehneet, niin teille tehdään.
- saaren_webs
Siis kuka tehnyt herraketjuun ja mitä ? Ei pääse pelle naamaristaan, siis synnynnäinen ominaisuus. Lääkekin keksitty mutta sitä ei apteekista saa.
Harmittaa varmasti mutta revi tästä pientä lohtua jos ne muut edes joskus heltyisi siellä.
https://youtu.be/T3qE-0DNqs0 - Cee-Lila
saaren_webs kirjoitti:
Siis kuka tehnyt herraketjuun ja mitä ? Ei pääse pelle naamaristaan, siis synnynnäinen ominaisuus. Lääkekin keksitty mutta sitä ei apteekista saa.
Harmittaa varmasti mutta revi tästä pientä lohtua jos ne muut edes joskus heltyisi siellä.
https://youtu.be/T3qE-0DNqs0Olipa hauska tuo Hikki Kinnusen prsreikä pitkästä aikaa kuultuna:-))
- tarkoittaaloser
saaren_webs kirjoitti:
Siis kuka tehnyt herraketjuun ja mitä ? Ei pääse pelle naamaristaan, siis synnynnäinen ominaisuus. Lääkekin keksitty mutta sitä ei apteekista saa.
Harmittaa varmasti mutta revi tästä pientä lohtua jos ne muut edes joskus heltyisi siellä.
https://youtu.be/T3qE-0DNqs0"Lääkekin keksitty vaivaani, mutta sitä ei apteekista saa."
Tonks takii sä lähit lammaskatraan helmoihi? Ookko nauhottanu niitten kutsun : bääää ja sit et voinu enää mitään sairaudelles.
- Cee-Lila
Katsoin alkuillalla netistä ISTV:n lähetyksen pressanvaaleista, jossa kaikki 8 ehdokasta olivat tentattavina. Täytyy myöntää että vasemmiston Merja Kyllönen on huumorintajuinen, sanavalmis tyyppi. Paavo täynnä itseään, aloitti monta kertaa suunvuoronsa sanoilla, kun minusta tulee presidentti jne. Kaikki olivat omalla tavallaan hyviä ja antoivat ihan hyviä lausumia. En ole vielä äänestänyt, mutta päätökseni olen tehnyt, ketä äänestän ja siihen ei mitkään tentit vaikuta. En ole noita tenttauksia jaksanut katsoakaan, välillä aina mielenkiinnosta vilkaisen. Nyt saivat etupäässä rauhassa sanoa sanottavansa, ei ollut pahemmin päällekkäistä huutoa.
- saaren_webs
Huomenta elämäläisille. Jaa, ne ressanvaalit? Kyllä mulla nyt jäi toiselle kierrokselle ja sitten pääsen antamaan ääneni Puavo Suurelle tai Lauralle joista jälkimmäinen laittaa suorilla sanomisillaan äijätkin änkyttämään, varsinkin "lautakasan" ;))
Kyllä meni hyvät pakkaset pärsielleen, menis tuonne torille asti, vain -8.9 mutta "onneks "nurkissa " hujeltaa taas. Toivottavasti nyt luvattu reilu lumipyry kurmuuttaa noita läntisiä pahemmin, ja johonkin keskiseen vois tulla metri lunta ja puoli jäätä. Ja sähköt poikki viikoksi.- tarkoittaaloser
"pääsen antamaan ääneni Puavo Suurelle tai Lauralle"
sillä he pyysivät, että prsssssreijistä tehtäisiin päällikkö. Mutta kun näin ei käynytkään, niin prsssssreijät ensin loukkaantuivat, sitten menivät ummelle ja lakkasivat toimimasta. - aurora5
Huomenta
Lunta tulee koko ajan mutta tulkoon. Yksi tuossa pyörähti hakemassa eilen unohtamansa kapineen. Niin innokkaana ja posket punaisena menossa reeneihin tuonne kuuluisalle koskiseudulle. Pakkastakin enää reilut 6 astetta, illalla oli vielä -14.
Minä olen ajatellut mennä kirjastoon, jossa on poistopäivät: 5 euroa/pussi. Itse saa valita. Viime vuonna joku mies sai ahdetuksi muovipussiin varmaan viisitoista kirjaa. Aikamoinen suoritus, kun noin kantikkaista esineistä on kysymys. - aurora5
Kaupassa banaanien laari oli typötyhjänä, joku mustunut hedelmän rääpäle vain harhaili pohjalla. Selityskin banaanikatoon löytyi. Painetussa kyltissä luki: Pahoittelemme. Kuljetus on eksynyt.
Ja mainittu kauppa on kuitenkin keskellä kaupunkia. Mutta jospa ne tuodaan Afrikasta suoraan, lumipyry voi todella harhauttaa.
Kirjaston kautta kotiin, muovipussissa seitsemän ohuehkoa, hyvin säilynyttä kirjaa. Penkomassa oli lisäkseni kaksi rouvaa. Toinen valitsi jotain lapsille, mutta toinen meni rohkeasti jännärikirjojen luo. Toinen rouva kysyi ilmeisen syyttävästi: otatko sinä itsellesi kirjoja? "Syyllinen" mumisi jotain, että silmät tarvitsevat taukoa käsitöiden teossa.
Olin kuullutkin, että kaikki karjalaiset naiset tekevät käsitöitä. Nyt se tuli omin korvin todennetuksi. - saaren_webs
aurora5 kirjoitti:
Kaupassa banaanien laari oli typötyhjänä, joku mustunut hedelmän rääpäle vain harhaili pohjalla. Selityskin banaanikatoon löytyi. Painetussa kyltissä luki: Pahoittelemme. Kuljetus on eksynyt.
Ja mainittu kauppa on kuitenkin keskellä kaupunkia. Mutta jospa ne tuodaan Afrikasta suoraan, lumipyry voi todella harhauttaa.
Kirjaston kautta kotiin, muovipussissa seitsemän ohuehkoa, hyvin säilynyttä kirjaa. Penkomassa oli lisäkseni kaksi rouvaa. Toinen valitsi jotain lapsille, mutta toinen meni rohkeasti jännärikirjojen luo. Toinen rouva kysyi ilmeisen syyttävästi: otatko sinä itsellesi kirjoja? "Syyllinen" mumisi jotain, että silmät tarvitsevat taukoa käsitöiden teossa.
Olin kuullutkin, että kaikki karjalaiset naiset tekevät käsitöitä. Nyt se tuli omin korvin todennetuksi.Heh, siis käsitöitä vai "käsitöitä"? No huu kears sano ruåttalainen eikä se hen paljon muuta osannutkaan.
Niin muuten täälläkin, en oikein otettavaa banskua nähnyt, tai niitä ei siis ollut, sanoi nätti "tyttö" joka juuri täytti klementiini laaria. Kyssyin ovatko "kotimaisia ja tuoreita"? :)
Hyvä etten korvilleni saanu alkuhämmennyksen jälkeen, noh, tuttu henkilöhän hän mutta ei het meikää tunnistanut vuosien takaa. Se siis hetelmistä.
Olikohan tuo kirjastojen poistojutut ihan valtakunnallinen happening, tai siis kirjojen? Eräs muistaakseni mainitsi että pitää mennä kirjoja poistosta hakemaan. Oliko eilen, ehkä.
No, nyt en ole ehtinyt (jaksanut ehkä) seurata koska ne "koskikisat" ovat, tulevana vkloppuna?
Kyllä tästä(kin) tuli kovempi testi ja treeni kun oli ajateltu, johtuen alkuviikkojen lumi/ sähköongelmista näillä seuduin. Mutta voi olla että tämä. olikin kovempi testi vielä tulevaan, reilusti kovempaan reissuun . Jossa sitten ei olekaan puolikylmää hönnää edes "turvana". Saa nähdä toteutuuko viel helmikuulla, omasta kunnostani kyllä, parin kaverin kuntoa epäilen ettei.
Toki yksinkin "testi ja keikka" onnistuisi , en epäile nyt sitä mutta useamman arviot tarvitaan testauksiin. Yksi on liian pieni otos.
Vointeja sinne ja Kissamäelle. - aurora5
Ne banskujen rahtarit tainneet eksyä siis jo alemmille seuduille tai harhautuneet keskisen kinoksiin. Huukeörs. Onneksi aplareiden kausi alkaa lähestyä. Vähän kovia ne vielä ovat mutta meheviä.
Kai ne kirjojen poistot tehdään ajoittain joka kirjastossa, että saadaan tilaa hyllyihin. Usein minulle mieleiset kirjat menevät poistoon, koska niitä ei moni lainaa, sen verran omituinen kirjamaku mulle on kehittynyt. Kun ei osaa käsitöitä, on täytynyt korvata puutetta lukemalla;)
Kissamäellä on nyt vähän erilainen talvi. Se pentujen yllättävä määrä sekä tietyt työkuviot ovat sekoittaneet kuvioita. Muuten vain käy kaverien kanssa reenaamassa, kun kerran maan parhaat reitit ovat lähellä. Jotkut pikkukisat eivät ole poissuljettuja nekään.
Tuntuvat aika hurjilta nuo sinun haasteesi. Mutta kun kerran kuntoa riittää, niin siitä vaan, sano Sipelius. On elämä muuakin kuin tyhjää rallattelua. - saaren_webs
aurora5 kirjoitti:
Ne banskujen rahtarit tainneet eksyä siis jo alemmille seuduille tai harhautuneet keskisen kinoksiin. Huukeörs. Onneksi aplareiden kausi alkaa lähestyä. Vähän kovia ne vielä ovat mutta meheviä.
Kai ne kirjojen poistot tehdään ajoittain joka kirjastossa, että saadaan tilaa hyllyihin. Usein minulle mieleiset kirjat menevät poistoon, koska niitä ei moni lainaa, sen verran omituinen kirjamaku mulle on kehittynyt. Kun ei osaa käsitöitä, on täytynyt korvata puutetta lukemalla;)
Kissamäellä on nyt vähän erilainen talvi. Se pentujen yllättävä määrä sekä tietyt työkuviot ovat sekoittaneet kuvioita. Muuten vain käy kaverien kanssa reenaamassa, kun kerran maan parhaat reitit ovat lähellä. Jotkut pikkukisat eivät ole poissuljettuja nekään.
Tuntuvat aika hurjilta nuo sinun haasteesi. Mutta kun kerran kuntoa riittää, niin siitä vaan, sano Sipelius. On elämä muuakin kuin tyhjää rallattelua.Jees, ilmeiset banana-lastit jäänyt jonnekin välille tai sitten etelän tukkuihin.
Joo, kyllä ne kovat "varuste - ja kuntotestit" tulisi olemaan mutta jos näiden min kahden kaverin kunto edellyttää niin sitten ehkä toteutuu ? Muutaman varusteen (asun) nyt olen koekäyttänyt mutta näille on -20 C liian mietoa keliä, ei voi alla pitää liikkuessa kuin micro-kalsareita ja t-paitaa.
Ja tuo oli ns "välikelin" puku ??
Sitten löytyy sellaista testattavaksi millä pärjää -70 C :ssä kun lumikieppiin ( tai laavuun) majoittuu.
Juu, aika " hurjilta" toki kuulostaa mutta kyllä hyvin menee jos pääsee irti, onhan sitä oltu heppoisimassakin vetimissä laavulla -39 ceessä tuolla Mantsin korvessa joskus.
Varmaan E johonkin kisaan menee mukaan ?
- Cee-Lila
Lunta sataa ja pakkanen meni prssiilleen.
Minua ärsyttää kun langaton tulostimeni on taas kadottaut verkkoyhteyden, enkä saa tulostettua muutamaa juttua. Toinen, langallinen tulostimeni on myös jumissa, sitä ei saa edes päälle. Mitään ei tapahdu kun painan käynnistä nappia. Kai se on taas mentävä ostamaan uusi tulostin, eivät nuo paljoa maksa, enemmän niihin maksaa värit. Siitä en saa edes lähes täysiä värikasetteja pois, koska sitä ei saa edes sen vertaa päälle, että saisi sen kelkan siihen asentoon, että värit saisi poistettua.- saaren_webs
Huh puh, veri nais kauppakeikka, 13 m/s vastalaitasta ja lunta vaakana voimalla päin näköä, umpihankea n 4 kilsaa, ahkiossa kamaa yli 30 kg. Ja sama myräkkä jatkuu.....
Eikö auta jos poistat ohjauspaneelin kautta *laitteet ja tulostimet" tjs, kuinka siinä kasissa näkyykin? Klikkaa ja poista se se tulostin ,langaton tai langallinen, irroita tulostimen piuhat kaikki ja poiston jälkeen yhdistä laite uudelleen..,(piuhat koneeseeen) ja anna koneen itse tunnistaa ja hakea tulostimen ajurit. Sitten reboottaat koneen ja katso toimiiko. Langalliset varmemmin toimivia kuin langattomat.
Nuo taas viittaavat että Mäsä&softi haluaisi "vanhat" laitteet mäkeen, älä mene helppoon.
- Akentti
Terveiset teille kirjurit!
Oikeen lumimyräkkä aamuyöstä asti. Oli reissu kun labrassa kävin ja tukkosia teitä kuljeskelin hiki myssyssä. Mutta osasin kotiin takas kumminkin. Kyllä oli vanhuksia odotustila täynnänsä mutta kumminkin pääsin pienellä odottamisella. Miten lienee kokeet onnistuneet ei ainakaan vielä oo sairaalasta soitettu. Sanottiin et soitetaan jos jotain häikkää on.
Kiitos Webs monenlaisesta musiikista. Cee oli oikeessa ettei Bolero ollut se jota tarkoitin vaan Rawellin tekele. Mutta kiitos kumminkin ja tää "rokkapilli" pani ihan sukat pyörimään jaloissa. Lassot ja muut upeeta oli! Kun sais aikaseks ruppeisin penkomaan mihin hittoon oon boleroni hukannut.
Täällä kans tulostin tulostelee mitä tulostelee. Pappa pyysi verolomakkeita tulostamaan ja mikä hitto lie kun jättää alareunan tyhjäks johon tulis päiväys ja allekirjoitus. Kait liki 10 paperia tulostelin ja aina sama juttu. Lisätiedot vielä lukee mutta siihen loppuu. Huomenna lupas tytär tulla hätiin kun ei aina viiti poikaani pyytää kun hänellä tuntuu niitä kiireitä piisaavan. Ostin uuden musteenkin kun näytti olevan loppupuolella "mustepullo.
Tulipa ihan vilu reissun jälkeen mutta kait tässä lämpii kun pannua varistaa.- Kuha_Huvikseni
Tässä yksi aito Ravelin Bolero niille joilla on bolero kadoonut eli muuttunut kadonneeksi levyksi.
Onhan se hyvä, mutta ei kuitenkaan ainoa bolero maailmassa. Bolerohan on kansanmusiikkia ja siitä on todella eri soittimillakin versioita pitkin espanjansukuista maailmaa:
https://www.youtube.com/watch?v=dZDiaRZy0Ak - Saaressa_Hanki
Tässä vielä se kaikkien fadojen isoäiti, jos joltain sattuis olemaan fado kateissa
https://www.youtube.com/watch?v=64t-e6LpytM - Hangen-Vanki
Ja vielä kaupan päälle niin iihanalle a-mummelille tosi klassinen minkä voi nauhoittaa vaikka älykännyynsä ja kuunnella kuulokkeista korvikkeekis, jos on joutunut tosi huonoon konserttiin ulkomailla: https://www.youtube.com/watch?v=Oc8bc-bA1JM&list=PL292A2AE7B9FD983A
- saaren_webs
Saaressa_Hanki kirjoitti:
Tässä vielä se kaikkien fadojen isoäiti, jos joltain sattuis olemaan fado kateissa
https://www.youtube.com/watch?v=64t-e6LpytMAha, tuo vai ? Ihan paikan päällä kuultuna, tuskin.
Coimbrassa "joskus, n 100 vuotta sitten , paikalla olleena, University esitti meille vieraille jotain
Fadoa ja mielestäni tämä oli sen rootsia, tai ainakin lähellä sitä ? En väitä vastaan joskaan en myönnä tuntevani fadon oikeita juuria.
https://youtu.be/ARS7Zi-Zpkw
- amummu
Nyt on jo niin paljon musavinkkejä saatuna, että kuultavaa riittää pitkäksi toviksi. Karl Jenkinsiä olen kuunnellut aika vähän, Requieminsä tiedän, mutta esim. tätä Armed Mania en ole varmaan kuullut koskaan. Tuo fado sen sijaan on tuttu jo nuoruudesta, melkein lapsuudesta. Tunnen sen kuitenkin Amalian laulamana, tämä Dulce Pontes ei ole niin tuttu. Amalian yksi vinyyli meillä on ja sillä on juuri tuo kaunis Meren laulu. Fado on hienoa musikkia ja sopii hyvin omaan mentaliteettiini, mutta sanat ovat hepreaa, kun en portugalia osaa. Bolero taas on parhaiten jäänyt mieleen muinoisen" brittiläisen jäätanssiparin upean esityksen musiikkina.
Olette kirjoitelleetkin ahkerasti, enkä kaikkea ole vielä lukenut. Nämä pari päivää on taas mennyt kettiksen hoidossa ja lasten kanssa. Myös taloyhtiön asiat ovat työllistäneet. Ja LUMITYÖT! Minulle vuoro iski tänään oikein kunnolla, kun naapurin nuori pari on sairaana ja siippa teki taas freelance-päivän. Kyllä olikin lumi jo paljon raskaampaa kuin parina edellisenä päivänä. Pisti ihan puuskuttamaan, kun sitä poissaolessani pääsi tulemaan oikein kunnolla. Tykkäisin luutimalla aukaista polun - sen jälki on silmälle paljon nätimpi kuin tönkkö lapioura - mutta tänään ei luudalla enää pärjännyt.
Mutta nyt alkaa Ella Kannisen uusi Italia-ohjelma. Sitä ryhdyn nyt syynäämään. Kauniita unia kaikille. - saaren_webs
Kun mää lähden :
https://youtu.be/HFyb5bWpH_
Öitä. - saaren_webs
Jaahas, eipäs olekaan tuo Mustajärven "Tyylillä" saatavilla, ei sitten.
Tänään olikin yön ja eilisen myryn jälkeen yli metrisiä kinoksia tontilla ja puolikkaita jäällä. Montaa eri tyyliä sai käyttää taapertaessa. Kiva mennä pimeässä otsikkovalolla kun ei niitä paksun lumen kohtia viitsinyt enää kierrellä, aina oli uusi vastassa.
Hih, ja sitten räntää/ vettä niskaan aamupäivä vielä. Nyt lumet lässähti puoleen mitä aamulla lähtiessä oli.
Riittää sitä mantereella silti riesaksi asti.
Aika kovat ovat sään vaihtelut .
Varmaan ne etelänkin lumiriemut muksuilta loppui lyhyeen?
.- Aurora5
Täällä kaupungissa lumi on sulanut lätäköille tai sitten on vaarallisen liukasta. Tuolla vaaroilla hukutaan lumeen, jota tulee yhä vaan. Polku kaivolle täytyy raivata yhä uudestaan, ja itse kaivo on kuin surmanloukku, jäinen kuilu josta vesi täytyy kurottaa litra kerrallaan. Mutta vettä koirille on saatava.
Minun lasittamattomalla parvekkeellani hullu säänvaihtelu näkyy pienoiskoossa. Illalla oli .vielä kokonainen kinos. Äsken kävin lapioimassa viimeiset rippeet.
Kuka on agentin mainitsema Kuha? Tervetuloa vaan ketjuun, jos tulet hyvissä aikeissa. Nikin väärentäjä taas saisi häipyä, no, hän tietää itse minne.
- Akentti
Hämärä jo maille hiipii tänne näin.
Tytär kävi ja ei saanut toimimaan tulostinta. Ihmevärkki sinänsä kun tähän asti on hyvin toiminut enkä paljoakaan oo sitä tarvinnut mutta kun olis tarvinnut niin hevonpee sanon. Vetäs paperit vinoon ja sitten ei ottanna ollenkaan. Se on viikonloppuna ilmoitettava pojalle et joutas tulla käymään. Taitaa olla sippi tää tulostin. Jonkun liikkeenmainos oli oli hiljakkoin tulostimista ja aattelin etteihän tuo paljon maksa. Tais enteillä mitä tulossa oli.
Tyttären kanssa nauttittiin suppilovahverokeittoo. Kyllä olikin hyvää. Ihan vartavasten keitin kun tyttö sanoi joskus ettei koskaan oo sienikeittoo syönyt ja tulipa eilen mieleen että nyt on se hetki. Kyllä tykkäs. Syksyllä myös kantarelleistä ja mustista torvisienistä keitin ja oli suun mukaista.
Pittää pakata viikonloppulaukku valmiiksi ja aamulla lähtee muutamaks päiväks papalle huushollia tekemään. Ja jospa tekisin metsäreissunkin lauantaina.
Hyvää viikonloppua kaikille!
Ja vielä Kuhalle et suurkiitos bolerosta ja niitähän näkkyy olovan vaikka kuin monta pittää joskus urakalla kuunnella! - Cee-Lila
Perjantaita. Kuuntelin juuri tuota fadoa ja siinä on ihanaa se haikea, polveileva laulutyyli sekä kitaroiden seassa oman mausteensa ja fadolle tyypillisen kaihoisan saundin antaa portugalilainen "peltikitara". Minullakin on monta levyllistä Amaliaa, Marizaa ja olikohan se yksi Carlos Carmo. Dulce Ponte ei ollut minullekaan ennestään tuttu. Taidokasta laulunsa on. Amalian jälkeen kuuntelin myös Marthaa, joka soittaa juuri sitä portugalilaista kitaraa.
Lumet ovat lähteneet vauhdilla ulkona, merikin näyttää taas siltä kun lainehtisi vapaana. - Cee-Lila
U luki juuri jotain lehteä ja innostui puhuvasta translaattorista, jota mainostettiin, että muuntaa 13 kieltä puhuttuna suomesta näihin kieliin. Sanoin, älä innostu, jos se kääntäjä on google, niin se käskee ajamaan kuningattaren parran. U puhuu itse suomen ja ruotsin lisäksi enlantia ja auttavasti saksaa ja venäjää.
- Cee-Lila
Töllöstä tulee juuri ykköseltä elokuva Punainen viiva. Siinä köyhää naista valistetaan, että älä anna viivaasi porvarille. Onkohan tällä jotain merkitystä pressanvaaleille? Yritetään kannustaa sdp:n huonoa sijoitusta?
- aurora5
Jos katsot loppuun, huomaat että punaisella viivalla on elokuvassa muukin merkitys kuin kirjoitustaidottoman äänenveto Suomen ensimmäisissä valtiollisissa vaaleissa: hangelle jää punainen viiva, kun karhu on raadellut mökin perheenisän .Suomussalmelaisen kirjailijan Ilmari Kiannon tarkoitus oli kertoa, että huonosti korven asukkaille aina käy, äänestipä mitä puoluetta hyvänsä.
- Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Jos katsot loppuun, huomaat että punaisella viivalla on elokuvassa muukin merkitys kuin kirjoitustaidottoman äänenveto Suomen ensimmäisissä valtiollisissa vaaleissa: hangelle jää punainen viiva, kun karhu on raadellut mökin perheenisän .Suomussalmelaisen kirjailijan Ilmari Kiannon tarkoitus oli kertoa, että huonosti korven asukkaille aina käy, äänestipä mitä puoluetta hyvänsä.
Viimeinen lauseesi on totista totta.
- Alkuperäinen-Rapu
Elämänmaku - ruoanmaku - molemmat hyviä makuja! Ja vaikka eivät joskus kovin "maukkaitakaan", niin eikun mielikuvitusta silloin peliin!
Lauantaista keskipäivää aivan vaan näin toivottaen kaikille. Laiton juuri ruoan uuniin, mihin sain idean amummulta jokuaika sitten. Hän kertoi laittaneensa uuniin kypsymään peruna-jauhelihalaatikon, juustoraastetta päälle ja vihanneskuutiosta liemi. Se tuntui herkulliselta ja sellaisen laitoin juuri uuniin. Syön sitä sitten useamman kerran.
"Sormilääkärillä" on käyty ja hän totesi, kun vertaili vanhempia ja nyt otettuja rtg-kuvia kädestäni, että on se jatkanut luutumista ja luutuu kuulemma vielä kokonaan niin kuin pitääkin, joten tarkkailun sormen suhteen voi lopettaa. Tietysti jos vielä jotain häikkää tulisi, niin sitten otan yhteyttä uudestaan.
Tytär oli ke-to päivinä Strasburgissa opettelemassa leikkauksia robotin kanssa. Possuja olivat leikanneet! Voi, voi possuparkoja. Nyt hän lähti miehensä kanssa lomalle Namibiaan, missä hänellä on ollut jo muutamia vuosia "kummipoika" jonka eämää ja koulunkäyntiä hän tukee rahallisesti. Näytti kännystään pojan kuvia. Poika on noin 10-vuotias. Kännykässä oli myös kuitit hänen maksamisista avustuksista. Siellä niistä huolehtii hänen suomalainen ystävänsä (matkaopas), johon hän tutustui Kenian reissullaan. Tuo opas asuu jossakin siellä ja on tullut hakemaan heidät tänä aamuna lentokentältä.
Tässä tätä "tilannetiedotusta" taas tuli varmaan kyllästymiseen asti, mutta sydämen kyllyydestä suu puhu. Jauheliha-perunalaatikon kypsymistä taas odottaa nälkäinen maha. Eiköhän sekin saa kylläkseen pian ruokaa. Hyvää sellaista!
Mukavaa päivänjatkoa! - saaren_webs
Iltoja (taas) :)
"Loppua kohti" tahti vain tiivistyy , pimeästä pimeään ettei paljon hönnällä ehdi muuta kuin lämmittää,syödä ja koisia.
Mutta näillä näkymin alkuviikosta sinne kivikylään huilimaan ainakin pariksi viikoksi ja jatko sitten selviää aikanaan. Oikeastaan vois huilia vaikka sinne huhtikuun lopulle :)) Aika vähiin on "virta" välillä meinannut mennä tässä yli 4'ssä viikossa.
Pitäis kai "kampanjoida" kuten Puavo Suuri jolle aina virta lisääntyy ?
Eipä tääl muuta ihmeempiä, vesiräntää ja kaikki pikkutiet kuin luistinratoja joilta traktorimiehet ovat saaneet autoja vedellä kinoksista pois. Eilen sellainen fööni puhalsi ettei paremmasta väliä. - Alkuperäinen-Rapu
"Hiljaista on ja hämärtää..."
Niinpä, ilta se on taaskin, minne tämäkin päivä katosi?
Minä keitin juuri omenavispipuuron. Nyt se on jäähtymässä ja sitten vatkaan sen kuohkeaksi. Minulla on pakasteessa noita omenasoseita ja kun en oikein ole keksinyt niille paljon käyttöä, niin kokeilin nyt tätä vispipuuroa.
Ketjussakin on kaikki varmaankin "äänestämässä", kun kukaan ei ole tänään ollut täällä "äänessä." Jokohan Niinistön Lennu-koira on vapautettu karenssista, niin että pääsee vaalijuhliin? Ulkomaita myöten sitä on kuulemma kaipailtu.
Nyt on sitten tämäkin päivä päivitetty. Tulkaahan taas kaikki mukaan, ettei tunnu yksinäiseltä! - amummu
Minäkin tässä kovasti odotan vaali-illan alkamista. Ajattelen (toiveajatteluako?), että oma ehdokkaani haistattaa pitkät muille, ja jatkaa virassaan. Säästyisihän siinäkin vähän fyffeä, jos ei toista kierrosta tarvittaisi. Itse en voisi kuvitella ehdokkaista kenenkään muun istuvan tuolla postilla. No, ehkä just ja just Thorvalds, vaikkakin punataustan värittämä - onkohan sekään oikea, ehkä aikoinaan vain kannatuksen kalastusta, kuten niin monella muulla on ollut. Mutta luulen kuitenkin, että olisi kehityskelpoinen yksilö:). Silti SN on ollut mies paikallaan ja soisin jatkavan siinä. Kukaan muista ehdokkaista ei minun mielestäni sopisi pressan linnaan. Aattelepa: Väpe, Matti, Tuulasta puhumattakaan, Huhhuh. Kenestäkään ei sitä aukkoa olisi tukkimaan. Toivottavasti ei tarvitse ensi yönä katsella painajaisia.
Eilen olimme siipan kanssa konsertissa, missä jälleen esitettiin "Lauantain toivottujen" musiikkia. Noita teemakonsertteja on ollut jo viiden vuoden ajan, ja jokaisen olemme käyneet kuuntelemassa. Aivan mahtava fiilis niissä onkin. On kuoroja, puhallinorkesteri, solisteja, jotka kaikki ovat pistäneet parhaansa likoon. Ja yleisö nautti. Niin mekin nautimme ja samalla juhlistimme ystävämme tasakymmensynttäriä. Kuohikset ja kakkukahvit nautimme konsertin ohessa. Kotiin tultuamme oli tosi tyytyväinen olo. Sen jälkeen sitten vielä sauna ja lauantain telkkariohjelmat, joista yhden aikana nukahdin. Pitääkin kohta lähteä katsomaan se tallennuslaatikosta. Siinä sitten kuluukin aika vaaliohjelmaa odotellessa.
Jännittävää iltaa!- aurora5
Hyvää vaali-iltaa!
Kävelin heti aamulla lähikoululle äänestämään. Oli pientä jononpoikastakin. Kuljin omakotitalojen ohi ja ihmettelin, eikö nykyään ole tapana enää liputtaa vaalipäivänä. Kerrostalomme lippu roikkui alakuloisena tuulettomassa harmaassa säässä.
Eilen katsoin peräkkäin kaksi keskitysleirielokuvaa. Unkarilainen Saulin poika oli epäilemättä saamansa Oscarin arvoinen. Jälkimmäinen, Alan Renais'n klassikkodokumentti Yö ja usva, piti katsoa ihan nähdäkseen, tekikö se yhtä täräyttävän vaikutuksen kuin nuorena. Kyllä se teki.
Vaalituloksia jaksanen seurata kymmeneen saakka ja sitten on aika siirtyä kakkoselle Sillan seuraan.
On ollut niin surkean liukas keli, että olen viivytellyt kauppaan menoa monta päivää. Mutta ainahan jotain löytyy, jos ei muuta niin ainekset makaronimössöön, jota voi maistaa HP-kastikkeella. Samaa mössöä on vielä huomiseksi ja päälle sillä kertaa parmesaania. Hedelmäpuoli on kutistunut yhteen appelsiiniin. Rahaa tässä säästyy väkisinkin. - amummu
aurora5 kirjoitti:
Hyvää vaali-iltaa!
Kävelin heti aamulla lähikoululle äänestämään. Oli pientä jononpoikastakin. Kuljin omakotitalojen ohi ja ihmettelin, eikö nykyään ole tapana enää liputtaa vaalipäivänä. Kerrostalomme lippu roikkui alakuloisena tuulettomassa harmaassa säässä.
Eilen katsoin peräkkäin kaksi keskitysleirielokuvaa. Unkarilainen Saulin poika oli epäilemättä saamansa Oscarin arvoinen. Jälkimmäinen, Alan Renais'n klassikkodokumentti Yö ja usva, piti katsoa ihan nähdäkseen, tekikö se yhtä täräyttävän vaikutuksen kuin nuorena. Kyllä se teki.
Vaalituloksia jaksanen seurata kymmeneen saakka ja sitten on aika siirtyä kakkoselle Sillan seuraan.
On ollut niin surkean liukas keli, että olen viivytellyt kauppaan menoa monta päivää. Mutta ainahan jotain löytyy, jos ei muuta niin ainekset makaronimössöön, jota voi maistaa HP-kastikkeella. Samaa mössöä on vielä huomiseksi ja päälle sillä kertaa parmesaania. Hedelmäpuoli on kutistunut yhteen appelsiiniin. Rahaa tässä säästyy väkisinkin.Kaiketi monet nämä meidän sukupolven kehittämät systeemit ovat jo niin out. Juuri eräs ystävämme kertoi, että liputuspäivinä asuintalossaan lippu nousee salkoon aamulla seitsemän tienoissa, mutta vastaavasti jo lasketaan 14-15 aikoihin. Liputussäännöistä viis, kunhan huoltoyhtiöiden henkilökunnan työaikasäännökset toteutuvat. Meidän yhtiössämme on meitä kuuliaisia eläkeläisiä, jotka vuoroon hoidamme liputukse. Sääntöjen mukaan.
Toivottavasti vaalissa ei tule mitään jännitysmomentteja. Minäkin haluan katsoa Sillan.
- Cee-Lila
Iltaa täältäkin. Kävimme äänestämässä päivällä, minkä jälkeen haimme kokkolalaisystävämme meille kahville. Hän on ollut täällä viikonlopun poikansa synttäreillä.
Nyt katsomme vaalivalvojaisia. Näyttää, että Sale voittaa, kuten arvata saattaa. Niinhän juuri sanottiin, että istuvaa presidenttiä on vaikea kaataa, mikäli on ehdolla.- Cee-Lila
Sale voitti, mitään jännitysmomentteja ei ollut ilmassa. Pekka tuli toiseksi, Laura kolmanneksi, Paavo neljänneksi.
Vasta seuraavat vaalit voivat olla mielenkiintoisemmat. Nyt kaikki muut vain haaskasivat rahaa. Mutta Suomihan on vapaa maa. Yrittänyttä ei laiteta. Saivat taas ihmiset hernekeittoa ja ämpäreitä.
- Aidan-Seiväs
Ei enää paljon tarvitsisi ponnistella, jotta ketju kippaisi ja pääsisi nopeamman alkuun
- aurora5
Aidan-Seiväs saa minun puolestani takoa ketjun täyteen ja vaikka aloittaa uudenkin.
- Aidan-Seiväs
No heti piristyi ketju. Taas yhtä lähempänä nopeampaa. Tämä onkin aika hidas täällä yli 400 kirjoituksissa. Uutta ketjua en teille avaa vieraana, mutta voin avustaa vanhan nopeuttamisessa
- Aidan-Seiväs
Mutta vain iltavuorossa, kun joutuu päivällä olemaan työmaalla. (Niittyä vahtimassa)
- Aidan-Seiväs
Ei ole helppoa seipäälläkään. Välillä tulee niskaan lampaista alkaen kaikenlaista, Toisaalta ei ole helppoa heinäseipäälläkään
- aurora5
"Ei ole helppoa seipäälläkään"
Ei niin, sehän on tunnetusti raskas duuni ja sopii sellaisille, joilla on tarvittaessa sisua "olla vaikka aidanseipäänä".
Heinäseipäällä on lokosammat oltavat. "Helppoa kuin heinänteko", sanotaan.
- Aidan-Seiväs
Tämä ketju on näillä luvuilla melkein yhtä jäykkä kuin Seiväs
Sille tekee hyvää päästä täyteen. Sitten toimii kankeammillakin koneilla - Aidan-Seiväs
Näyttävät ketjun vakinaiset kirjoittajat olevan kuin seipään nielleitä näin pressavaalien jälkeen. Saivat kovin jäykän presidentin
- Cee-Lila
Ainakaan minun koneeni ei hidastele tippaakaan, vaikka ketju olisi vielä pidempi kuin 500 kirjoitusta. Minulla ei ole mitään mobiilin rimpulaa, joka hidastelee jo satasen ketjuissa.
Ja Suomi sai juuri sellaisen pressan, minkä halusi. Koko Suomessa taisi olla vain kaksi pientä paikkaa, missä Haavisto sai enenmmän ääniä kuin Sale, toinen on Kallio ja toinen taisi olla Kuhmoinen, Varmaan Pekka on vahvoilla kuuden vuoden jälkeen. Ja Laura samoin, oli yllätys varmaan koko Suomelle, että hän ylsi kolmanneksi. - Aidan-Seiväs
No johan alkoi Lyyti kirjoittamaan. Minulla on vaan sattunut silmää, että muutama on valitellut ketjun hitautta. Muistaakseni joku mummukin. Sehän riippuu enemmän mitä selainta käyttää. Minulla on vanha IE 11 ja se kyllä on hidas ilman puhelintakin. Poliittista kantaa minulla ei ole muuta kuin, että jäykkä presidentti tuli taas
- Cee-Lila
Minä käytän täällä S24:ssä chromea, mutta on koneessani IE11 myös. Se on ulkoasultaan jotenkin paljon selkeämpää, ainakin tekstiltään.
Tarkistin tuon Kuhmoisten äänestystilanteen, niin kyllä sielläkin Sale voitti ylivoimaisesti. Pekka jäi neljänneksi, Paavon ja Lauran jälkeen.
- Alkuperäinen-Rapu
Ennen NukkuMatin tapaamista sain Namibiasta viestiä ja kuvia. Siellä aavikon laidalla on kuulemma lämpöä 30 - 36 astetta plussaa! Onyx-, gnu- ja hyppyantiloopit makoilevat hotellin edessä puun varjossa. Joillekin paistaa aurinko. Minä palelen.
Jätän tämän nyt ja toivottelen vain hyvää yötä - kauniita unia!- Cee-Lila
Australiassa on myös nuo lämpötilat olleet jo pitkään, jopa yli 40 astetta. Itse en niin lämpimässä viihtyisi. Tänään en ole palellut kotona, harvinaista kyllä. On meillä aina se 20, mutta ei se välillä riitä, vaan palelen vaikka on fleecekin päällä.
- Aidan-Seiväs
Aidan Seiväs suosittelee paleluun pullollista Jaloviinaa. Varmasti lakkaa palelemasta. Vanha lääke.
Nyt Seiväs kaatuu ketoon päivän niittua vahdittuaan - saaren_webs
Kas kas, "lerppa-seiväs" on käynyt auttamassa ketjua ja vielä "huippuselaimen" kuin IE:n avulla :))
Meillä kun jopa moppiili toimii kunnon selaimella. Mutta jos on jurahtanut fossiiliksi kuten mainittu selainkin eipä voi paljon miestä auttaa.
Jaa niin huomenta ketjulaisille vaikka trumpetin töräyksin .
Nyt kamoja kasattu ja tänään kivikylään, täältä upeasta maisemasta jonka kuin kiusallaan hieno lumivaippa kevyesti "koristeli" vielä.- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta kaikille ja saarelaiselle tervetuloa tänne kivikylään. Täällä on kaikenlaista lakkoilua. HS:t ei tullut aamulla ja soittoon vastattiin, että lehti jaetaan kello 16.30 mennessä! On se mukava lukea illalla "tuoretta" lehteä.
Minä sain perjantaiksi ajan optikolle, kun on ollut harmeja näiden melko uusien silmälasieni kanssa, mutta perua täytyy sekin, koska bussit ei kulje.
Sää on myös harmaa, mutta ei enää pimeä tähänaikaan. Lunta on sen verran että valaisee päivää.
Hyvää tiistaita kuitenkin hankaluuksista huolimatta kaikille. - aurora5
Saarelaiselle tervemenoa (maantieteellisesti) ja muuten tervetuloa.
Varmaan kurja lähteä, kun alkoi melkein olla hankikantoakin, ainakin tuolla vaaroilla ja ainakin koiranpennuilla.
Kummallinen käsitys joillakin (vierailla), että ketjun ajoittainen hiljaisuus johtuisi siitä, ettei näihin viidensadan hirmulukemiin pääsisi nykyisillä laitteilla. No, ehkä vanhassa vara parempi ajatellen vaikkapa minun kuusivuotiasta halpisläppäriäni.
Vai nytkö siellä bussit lakkoilevat? Täällä ei, yksikin huristeli tuosta ohi klo 6.15. Taisi tosin olla päivän ainoa eikä ihan oikeaan suuntaankaan, mutta joukkoliikennettä kumminkin;) - Alkuperäinen-Rapu
aurora5 kirjoitti:
Saarelaiselle tervemenoa (maantieteellisesti) ja muuten tervetuloa.
Varmaan kurja lähteä, kun alkoi melkein olla hankikantoakin, ainakin tuolla vaaroilla ja ainakin koiranpennuilla.
Kummallinen käsitys joillakin (vierailla), että ketjun ajoittainen hiljaisuus johtuisi siitä, ettei näihin viidensadan hirmulukemiin pääsisi nykyisillä laitteilla. No, ehkä vanhassa vara parempi ajatellen vaikkapa minun kuusivuotiasta halpisläppäriäni.
Vai nytkö siellä bussit lakkoilevat? Täällä ei, yksikin huristeli tuosta ohi klo 6.15. Taisi tosin olla päivän ainoa eikä ihan oikeaan suuntaankaan, mutta joukkoliikennettä kumminkin;)Tervehdys!
Onhan se jo aika saarelaisen tulla "talven viettoon" tänne kivikylään, kun pian on aika lähteä sinne saareen kesänviettoon. Tämä viimekesä venähti saarelaiselta aika pitkäksi, niin kuin joskus olivat venyneet johtajien lounaat pitkiksi, niin eilen kerrottiin jossakin mediassa noista venyneistä lounaista. Tolkkua kaikkeen hauskanpitoonkin!
Täällä on tuo kuljetusalan lakko vain perjantaina. Myös metro ja ratikat seisoo koko päivän. Jotkut bussit voivat kulkea, mutta vielä ei osata sanoa mitkä? "Vihreitä" kun ollaan, niin polkupyörää suositellaan kulkuvälineeksi kaikille. Tämä liikennelakko johtuu tuosta hallituksen aktiivimallin vastustamisesta. Perjantaina on mielenosoitus keskustassa. Mitenkähän mielenosoittajat sinne pääsee, kun liikenne seisoo?
Hyvää viikonjatkoa! - aurora5
Luulisi, että jos mielenosoitusta pidetään tärkeänä, sinne mennään vaikka kävellen, kimppakyydillä tai kaverin fillarin tarakalla.
Muistan kyllä, että 80-luvulla oli joissain piireissä 'maan tapa' aloittaa kahdeltatoista lounasravintolassa ja päättää yömyssyyn discossa puoli vuorokautta myöhemmin. Se oli sitä iloista kasinopelureiden aikaa, joka sitten tyssäsi 90-luvun synkkään lamaan.
- Bitti-vara
Näin kirjoittaa mies jolla ei ole varaa windows käyttöjärjestelmään
- Bitti-vara
Bitit 1 - Pentti nolla
- Bitti-vara
Bitit 2 - Ilmaisohjelmat nolla
- amummu
Kyllä on minullakin hyvässä muistissa nuo pitkien lounaiden vuodet. Meilläkin lapset olivat usein "isättömiä" niiden takia. Silloin olisi ollut ennen kuulumatonta, että asiakkaat olisi jätetty kestitsemättä. Ja se piiri, josta mm. siippani asiakkaat olivat osasivat vaatia. Vaativat kai vieläkin, mutta eivät enää niissä mitoissa kuin muinoin. Firmojen verotuskin on muuttunut paljon noista ajoista. Onneksi.
Mitä tulee kevään tuloon, niin taitaa olla jo ovella - kohtahan on helmikuukin! Ja valoisa aika on pidentynyt silmin nähden. Tänään jouduin heräämään jo ennen puolta yhdeksää ja hämmästykseni oli aika suuri, kun pihavalot olivat jo sammuneet ja päivä oli noussut. Kettislenkilläkin kuunneltiin tänään tityytä. Koira oikein pysähtyi kuono pystyssä tuijottamaan oksalla istuvaa tinttiä. Oli vissiin ensimmäinen lajiaan sen elämässä.
Huomenna olisi meininki lähteä pienelle laiva-ajelulle, etelän lämpöön:)). Lumella kyllä taas uhkaavat, joten reissusta takaisin tullessamme pitää kai ensimmäiseksi aurata polku, että pääsemme ovesta sisään. Naapurin hikukolaajat ovat reisussa. - Pääsee saarelainenkin kivikyläilemään ilman kovin suuria kulttuurijärkytyksiä, kun täälläkin on lunta eikä mustanmärkä maa.
Nyh saunan lämmitykseen, niin säästyy aikaiselta aamuruiskulta, joka on kaukana mielipuuhistani. Huh, painajainen olisi nousta klo kuusi ruiskuun. Siihen eivät minua saisi villit hevosetkaan. Kymmeneneltä voisin jo harkita.
Mukavaa viikon jatkoa!- Cee-Lila
Joko sinä nyt menet sinne Tonavan risteilylle? Ei nyt ainakaan Tallinnassa kovin lämmintä ole.
Joku Bitti-vara on tullut ketjuamme täydentämään/täyttämään ilman varsinaista sanottavaa. Onkohan se minun vuoroni avata seuraava?
- Bitti-vara
Bitit 3 - villit a-mummut 4
- Bitti-vara
Bitit 4 - Ceet 5
- city_webs
Loppuiltaa, ja jo vain ehdin ehkä tämän tähän postata ennen täyttymistä.
Joku tainnut omia jo "Pentti Nelosen" roolinkin joka hörhöää milloin missäkin, ainakin "tietokone-guruna ". Tuskin aito on tuokaan sillä ei edes noin "järkevää" saisi aikaan. Muistaakseni joku oli ennen täällä olevista kovinkin tarkka kulutetuista biteistään joten kannattaisi jatkaa samalla linjalla. Sentään 4 bittiä on jo puoli tavua.
Kiitos vaan toivotuksista, täällä nyt ollaan mikä ollaan. Johan tuossa ehti käydä "perilliset" moikkaamassa ja kuhafilettä hakemassa. Halpaahan tuo kuulema ainakin siellä periferian kaupoissa tänään oli ollut, "vain " 39€ /kg !
Siinä nähdään ettei kovin viljalti ole kauppaan järvikalaa riittänyt huonojen jääolojen takia.
Oli muuten melkoinen sattumus tullessa, tulin meinaten taksilla junalta kotiin. Kuljettaja toivotteli iloisesti tervetuloa, kun sanoin mihin ajetaan niin sanoi vuoronsa aloittaneen tänään viereisestä portaasta, ja minä olin hänen viimeinen kyytinsä. Eikä vain tämän päivän vaan sanoi just tämän jälkeen jäävänsä eläkkeelle.
Kättä piti miehelle lyödä ja toivotella hyviä ja terveitä eläkepäiviä.
Juu, totta että vähän "haikein mielin" niistä maisemista taas lähtö oli mutta välillä on lähdettävä että pääsee palaamaan :))
Nyt toivottelen hyvät yöt. - Bitti-vara
Bitit 5 - Pentti edelleenkin nolla ilmaisohjelmillaan
- 1010101010
11111111100000011111111000001111000
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768