Paavo tai Laura, Suomi Venäjään

AINASIISAINASUOMI

Jos jommasta kummasta Paavo tai Laura tulisi presidentti, kuinka kauan menisi, että Suomi olisi osa venäjää. Molempien venäjä myönteineiset asiat puhuvat tämän puolesta. Paavo on pitkän poliittisen uransa tehnyt "vastarannan kiiskenä" omassa puolueessaan paljon ja ihmetellä pitää sitä katkeeruutta entistä puoluettaan kohtaan. Mielestäni katkeruudella ei voi johtaa, edes paavon omaa puoluetta. Hänhän mm. on sanonut, että eduskuntaan tullessaan hän olisi oppositiossakin oppositiota vastaan.
Huhtasaarella nyt ei ole edes kokemusta, mutta katkeruutta Suomea ja suomalaisia kohtaan on paljon. Hän haluaisi Suomen edun vastaisesti pois kansainvälisestä yhteistyöstä. Suomen ei pitäisi liittyä Natoon, mutta Venäjä kuulemma on turvallisuusuhka. Hän pitää putinia ihanteenaan ja Trump omassa maassaan 30 prosentin kannattamana on huippu Huhtasaaren mielestä. Allaolevat linkit avauksen tueksi. Kuinka kauan menisi kyseisten henkilöiden ollessa presidenttinä kun huomattaisiinkin Suomen olevan osa Venäjää? (kuvitteellinen kysymys, sillä kummastakaan ei tule presidenttiä, onneksi.)

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001124243.html

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014112618870314_ul.shtml

https://m.iltalehti.fi/politiikka/201712102200593618_pi.shtml

https://www.verkkouutiset.fi/paavo-vayrynen-islle-olen-oppositiossa-myos-oppositiota-vastaan/

203

1157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tältänäyttää

      Niin valinta lienee asiantuntijoista selkeästi Paavo Väyrynen joka on kertonut suomalaisille myös eu liittoutumisista ja vastuun kannosta joka on edessä,Paavo ei ole menossa natoon eikä Niinistökään,joten Niinistön kannattajia ainakin karsi samantien koska natoon Niinistö ei ole menossa ei siis suunittele menoa.
      Myös venäjällä on nyt residentin vaalit alkamassa.

      Olisi erittäin hyvä tilanne suomen kannalta että Putin olisi presidenttinä venäjällä edelleen,samoin kuin Väyrynen olisi suomessa,tilanne olisi hyvin helppo koska asiantuntemus on Väyrysellä eikä Väyrystä voi höynäyttää koska takana viisaus vastassa.

      Mihinkään puolueeseen ottamatta kantaa ja sivusta seuraajana viisain valinta olisi Väyrynen.

      • pahvi.pettää

        Niinistö on nato-haukka. Vaaleissa hän valehtelee ettei TÄLLÄ hetkellä. Sitten heti perään keksii, että sitten kun venäjä kokee eu:n viholliseksi niin suomi natoon.

        Niinistö siis varaa ITSELLEEN vallan HARKITA, koska venäjä tekee sitä tai tätä.

        Niinistö on erittäin vaarallinen Suomelle. Hänhän on jo luovuttanut maaperämme NATOn ohjuksille.

        Niinistö valehtelee, että isäntämaasopimus on vain "naton sotilaiden kengän kiillottamista" eli näin hän harhauttaa äänestäjiä.

        Isäntämaasopimus on Suomen kannalta vaarallinen. Olemme tämän sopimuksen vuoksi YDINSODAN OSAPUOLI, jos sellainen joskus syttyy.

        https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/valiokunnat/ulkoasiainvaliokunta/Documents/HNS MoU suomi.pdf


    • kapteenikoukkuleuka

      Venäjävesseleitä tosiaan molemmat. Saulin aikana hän näyttää tien mitä kuljetaan. Sauli on viisaasti hoitanut turvallisuuspolitiikkaa ja kaikesta nyt ei pidä huudella. Ihmettelen , kun mitään ei saisi tehdä isänmaan eteen pahanpäivän varalta. Sauli tietää mitä tehdä.

      • uihyiuyiouiouoi

        Jahas loanheitto on päässyt oikein kunnolla alkuun - todella fiksua ja hienoa työtä Niinistö-agitaattorit, kun vielä kehtaatte valehdella TÄLLÄISTA SONTAA Huhtasaaresta ja Väyrysestä.

        Jos jotain linkkejäkin tuotte ilmi, nekin ovat teidän maanpetturikavereittenne kirjoittamia valheellisia häväistysjuttuja!

        Ettekö tajua yhtään sitä, että jos Venäjä TOSIAAN haluaisi nyt jomman kumman, Huhtasaaren tai Väyrysen valtaan, se todella tapahtuisi!

        Katsotaanpa vaalit ja puhutaan vasta sitten - Se on ainakin varma, että Niinistö haluaa Suomen EU:n yhteiseen puolustukseen, vaikka nyt ei sitä sano, mutta sehän on ihan loogista, kun ajattelee, miten hän ajoi joukkoineen meidät ensin EU:hun, sitten Euroon ja seuraavaksi onkin yhteinen puolustus EU:n kanssa vuorossa.


    • minneanapolis

      Tosiaan onneksi kummastakaaan ei tule presidenttiä ja aloittajan kanssa samaa mieltä.

      • kumpikohan

        Jommasta kummasta tulee Suomen seuraava presidentti veikkaisin kyllä Laura Huhtasaarta hänellä on jämäkämpiä mielipiteitä HAITTA MAAHANMUUTOSTA ...........!!!!!!!!!!
        nIIN KUIN PAKOLAISASIOISTA MUUTENKIN


      • Kugde

        Ei riitä että on vaalee, hyvännäköinen ja on kärkevät kannanotot. Pitää löytyä vähän muutakin.


    • hihakiiiaaa

      Ehdokkaiden tulee olla Suomen mielisiä, selvä se. Nämä henkilöt uutisoinnin perusteella kuuluisivat venäjän vaaleihin.

    • PAAVOPEKKALAURA

      Sauli ja Suomi Venäjään
      Suomalaiset eivät ole tyhmiä äänestää saulia

    • paheksuvamummo

      Tuo venäjän ihannointi avaajan mukaan antoi vinkin ainakin minulle , että ei isäni sodassa olleena voi tuota hyväksyä. Karvat nousee pystyyn jos venjää hellivät nämä parhaatkin ehdokkaat. Hävetkää.

    • hoitovoisiauttaa

      Aloittaja esittelee omia luulojaan kuten median toimittelijat valemedioissa.
      Olipas typerä aloitus.
      Laura on tietenkin ITSENÄISEN SUOMEN PARAS.
      Se harmittaa aloittajaa kovasti. Huomaa kirjoituksesta.

    • AfrikkakinTietää

      Laura on yhtä halukas leikkaamaan kansojen sarjamurhaaja putinin kaulan poikki,
      kun koko maailma. Kansojen sarjamurhaaja putin on vain julma miehitys ilkivaltaa.
      On hirveän tärkeää lopettaa putin ja jakaa se pois. Saatanan valtakunta russia putin.

      putin on tappanut eniten

    • maaseutuon

      Jalkaven kenraali on itse kokenut sodan ja sen raakuuden, joten varmaan halusi, ettei KOSKAAN ,KOSKAAN tarvitse olla yksin. Kannattaa todella katsoa tuo ylläoleva linkki. Tässä käy ilmi, että EU on meille pelkästään hyvä asia.
      T: maanviljelijän poika

    • tasanjust

      Liian imelä toisen valtion mielistely on haitaksi yhteiskunnalle.

    • pyrkyreitäonkoheitä

      Neuvostoliiton aikaan Suomessa oli lipevää porukkaa ja taitaa nyt ehdokkaana olla silloinen pyrkyri.

    • TÄSSÄNÄHÄÄN
      • fgdhtrtu

        kokoomus haluaisi


    • tietovuotorussia

      Olisikohan jopa vaaleilla osuutta tietovuotoon, jos olisi, kukahan se taas ollakaan?

    • valituin

      Voipi olla, että tuleva Eurostoliitto on paljon pahempi vaihtoehto. Sellainen katastrofi ei voi toteutua, että Paavosta tulisi Suomen presidentti. Ei pahimmissa painajaisissakaan. Mutta sitä en ihmettelisi,jos kansa äänestäisi Huhtasaaren pressaksi. Se on jopa mahdollista, Suomessakin.

      • selväpäinen

        Etpä näytä olevan ihan maan pinnalla, jos oikeasti uskot jorinoihisi, niin elät sellaisessa todellisuudessa, joita me tavalliseen todellisuuteen uskojat sanomme saduksi.

        Suomen kansa haluaa valtaosin kuulua EU:hun ja hyvä niin, se on ollut vapaaehtoinen valinta, toisin kuin niillä, jotka aikoinaan kuuluivat Neuvostoliittoon.


    • kaikalsk

      Molemmat haikailevat venäjään, se yhteläisyys näillä on, valitettavasti.

    • ollapitää

      Suomen kansa haluaa Sauli Niinistön presidentiksi. Isänmaalliset kansalle käy, ei vesselit.

      • pressvaihtoon

        Nyt Suomi ei ole itsenäinen


      • Kakarat-keskusteloo

        Vai isänmaallinen Sauliko, joka nateille Suomen itsenäisyyttä oli mukana myymässä. Näkyy tässäkin keskustelussa olevan mukana pelkkiä kakaroita, jotka tuskin on edes syntyneet Suomen oikean itsenäisyyden aikaan, saati elänyt itsenäisessä Suomessa. Natseja ja natsiliittoa ihannoidaan, vaikka se on tuonut tullessaan pelkkää harmia ja kustannuksia jatkuvasti kiihtyvälä tahdilla, kaupunki julleillehan nämä haitat eivät näy, kun elelevät betoni kopeissaan läpi vuoden kaikenlaisia pleikkareita pelaten, ja ulkoilevat vaan kaljaa ja tupakkaa kioskilta hakien. Voisitte ihan perehyä mm. siihen, kuinka paljon ja tärkeitä asioita täälä on kielletty esim. natsien toinen toistaan typerämmällä natsi direktiiveillä. Tai kuinka paljon tuohonkin turhakkeeseen lapioidaan rahaa vuosittain, kun sillä olisi täällä saatu asiat kuntoon ilman minkäänlaisia leikkauksia, veronkorotuksia, tai eriarvoistumista. Jo 1994 äänestin natsiliittoa vastaan ja niin teen yhä, koska yhä kärsin näistä natsien direktiiveistä liki päivittäin yritystoiminnassa, sekä arjessa.


      • Kakarat-keskusteloo

        Vai isänmaallinen Sauliko, joka nateille Suomen itsenäisyyttä oli mukana myymässä. Näkyy tässäkin keskustelussa olevan mukana pelkkiä kakaroita, jotka tuskin on edes syntyneet Suomen oikean itsenäisyyden aikaan, saati elänyt itsenäisessä Suomessa. Natseja ja natsiliittoa ihannoidaan, vaikka se on tuonut tullessaan pelkkää harmia ja kustannuksia jatkuvasti kiihtyvälä tahdilla, kaupunki julleillehan nämä haitat eivät näy, kun elelevät betoni kopeissaan läpi vuoden kaikenlaisia pleikkareita pelaten, ja ulkoilevat vaan kaljaa ja tupakkaa kioskilta hakien. Voisitte ihan perehyä mm. siihen, kuinka paljon ja tärkeitä asioita täälä on kielletty esim. natsien toinen toistaan typerämmällä natsi direktiiveillä. Tai kuinka paljon tuohonkin turhakkeeseen lapioidaan rahaa vuosittain, kun sillä olisi täällä saatu asiat kuntoon ilman minkäänlaisia leikkauksia, veronkorotuksia, tai eriarvoistumista. Jo 1994 äänestin natsiliittoa vastaan ja niin teen yhä, koska yhä kärsin näistä natsien direktiiveistä liki päivittäin yritystoiminnassa, sekä arjessa. Natoa vastaan taas äänestän myös aina, Suomi ei enempää tarvitse yhtäkään kuluerää, jolla syyllä taas kurjistetaan oman kansan elämistä entisestään.


      • Nlöoo

        Voi voi pojat. Te vaan meinaatte laittaa rajat kiinni. Kun tässä maailmassa ei vaan ihan yksin nykyään pärjää.


    • niinsea

      Molempien kannatus on jo yhteensä 6% se varmaan kuvastaa hyvin heidän menoaan.

      • Järrrrjetöntä

        Jos molempien kannatus on muka 6 %, ei heillä voi olla mikään Venäjän tuki takanaan - herätkää jo kuunatsit!


    • Trunputin

      Mitä jos Paavo tulee kuin Ahtisaari aikaaa?????

    • mamankoti

      Paavo ja Laura saisivat melkoisen katastrofin lännen ja Suomen välillä. Passintarkastukset Suomen ja Venäjän rajoilla lakkautettaisiin sekä vapaaa liikkuvuus Suomessa. Vihreätmiehet saisivat mellastaa miten tahtovat, joten ei hyvä.

      • ERTRE

        asiahan on täysin päin vastoi mitä yllä oleva sanoo TÄYSIN PÄIN VASTOIN


    • aunem

      Paavo on kaukonäköinen visionääri- kehittäjä! Saavu kuuntelemaan Paavoa Valtuustosaliin Kaupungintalolle tänään 20.12 klo 15.00 . Suomen tuhoon johtaneita voisi nimittää "puhujan (kirjoittajan) mainitsemalla nimillä " vastarannan kiisi tai , joukkoliike, "vastarintakiiskit" jotka ovat eduskunnassa kulloinkin hallitukseen osallistuneina päättäneen lainsäädännöstä jonka tuloksena ovat syntyneet suuset tuloerot ja miljoona-viisisataa-tuhatta- köyhää! Paavo Väyrynen on mielestäni valmis valtiomies , ainoa henkilö laajemminkin arvioitaessa, mutta ylivertainen presidentin virkaan pyrkivien joukossa. Tarja Halonen hoiteli kissojaan ja oikoili valtiovieraiden solmioita. Kyllä hänkin kävi antamassa kansalaisille lämmintä kättä mutta ei nähtävästi tahtonut puuttua arvovallallaan eduskunnan lainsäädäntöön .
      Sauli Niinistö on sensijaan käyttänyt arvovaltansa 100% ja vähän enemmänkin! Sauli Niinistö on puuttunut kokoomuksen johtamien hallitusten Katainen / Stubin aikana ja jälkeenkinpäin Orpon kautta toimivaltaansa ylittävällä tavalla. Nato-yhteyksien luomisen oli Niinistö ottanut tärkeimmäksi tehtäväkseen päättyvällä toimikaudellaan presidenttinä, ja mahdollisesti vaikuttaa puolustusvoimien päätöksiin sekä vaikuttaa eduskunnan päätöksiin. 19.12.2017 eduskuntakeskustelussa työttömyys rahoista kävi ilmi, että keskustan -ja sinisten ministeri lausuivat " minä hyväksyisin määrärahan palauttamisen puhjettiin jos kokoomus siihen suostuisi"! Tämä lause tuli esille useampaan kertaan ministerien suusta.
      Voidaankin kysyä onko tämän eduskunnan pääministeriksi "joutunut" Juha Sipilä ns. Niinistön mies ja siitäkö johtui ettei kokenut Paavo Väyrynen sopinut hallitukseen ja edelleen, voitu valita ulkoministeriksi.
      Kysyä nyt sopiikin liittyikö presidentin suunnitelmiin - kaikki asiakysymyksetkin hallitusohjelmaksi? Kataisen ja Stubin hallituksia kerrotaan presidentin ohjalleen, enemmän kuin toimivaltansa puitteissa. Kysyä sopii onko presidentin liekissä myös ministeri Orpo? Ostakaa Paavo Väyrysen kirja " Suomen linja"
      muistaakseni nimi on tuo, kuitenkin viimeisin hänen kirjoittamansa kirja siinnä puhutan asiasta.
      Venäjän suhteet:
      Suomeen palaisi "Naapuri Rauha" kaikkien maamme raja-naapureiden- kesken. Paavo Väyrysen tuntien hänellä on huoli ihmiskunnan-luomakunnan tulevaisuudesta, mutta järkevät toiminnalliset näkemykset tulevaisuuden suhteen.
      En kuulu mihinkään puolueeseen.
      Paavo Väyrysen tuntien ehdotan, että asioita ihmisten kannalta ajatellen koottaisiin voimamme yhteen ja tehtäisiin äänestämällä Paavoa puolueiden kansakunnan ihmisten oikeuksia kunnioittava Koko Kansana Presirentti
      Hyvää Joulua Kaikille Aune Mänttäri

    • kaislakaaroi

      Paavosta ei ole kokokansan presidentiksi ei sitten millään. Jos ihminen ei pärjää kenenkään kanssa ja oppositiossakin on oppositiota vastaan. Jos ihminen osallistuu tilaisuuksiin, joka on Suomen edun vastaista, ei hän voi, eikä saa olla presidentti. Paavon kannatus prosentti 3% on sekin protestiääniä suurin osa. Kolme prosenttia on aika vähän, edes vitsinä sanomastasi "kokokansan".

      https://www.verkkouutiset.fi/paavo-vayrynen-islle-olen-oppositiossa-myos-oppositiota-vastaan/

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001125857.html

    • mannekiinimaija

      Kyllähän tuo Väyrysen öykkäröinti on suomalaisessa politiikassa vailla vertaa. Hävyttömyys oli kun Koiviston kuoltua ilmoitti , että Koivisto teki väärin kun ei hän ei päässyt pääministeriksi ja hänen tilalleen valittiin Harri Holkeri. Väyrynen on epäisänmaallinen. Eikä hänellä ole mitään mahdollisuutta mihinkään.

      T: Suomalaisen ei koskaan venäläinen

    • seuraajatarkkailija

      Lieneekö perussuomalaisilla ja Väyrysellä yhtä tuon viinan kanssa koheltelussa. Viekö viina aatteenkin venäjään? Ihme yhteensattuma, vai onko...


      Wikipediasta:

      "Lentoemäntien ahdistelija?
      "Paavo Väyrysen maine sai lähtemättömän kolauksen jutun ”Väyrynen lentoemäntien kauhuna” myötä." [16]

      Väyrysen on myös raportoitu nipistelleen lentoemäntiä humalassa (vrt. [17])[4].

      "- - juopuessaan hänestä tulee kömpelö koheltaja, jota avarasylisimmätkin naiset pakenevat viimeistään silloin kun hän ryhtyy uhkailevaan sävyyn käyttämään asemaansa hyväkseen." [2]

    • Suukuivana

      Kansa jos ja kuka menee noihin Paavon paasauksiin ,menee vain uteliaisuudesta katsomaan miten Paavo on laitellut hiuksiaan ja onko myyntirekvisiittaa mukana.
      Ei ainakaan tervepäiset ihmiset mene "suggestioon" Paavon saman levyn jauhamisesta. Paavolla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä presidentiksi. Ei mitään, mutta Paavo ei tajua.

      • jonkkajake

        Paavo on Optimus prime


    • liipasinsormi
    • kaarinwuuk

      Paavo ollut aina kiukkuinen, kun ei ole suvaittu häntä ministeriksi. Varmaan johtuu katkeruudesta tuo eripuraisuus. Paavolla on ollut poikkeuksellinen sude venäjään, ehkäpä liiankin läheinen/pelottava näin suomalaisittain.

    • varmase

      Kummastakaan ei koskaan tule edes ministeriä.

    • joulupukkion

      Venäjän akressiot tiedetään, joten ei tuota paljoa tarviisi kyllä tukea. Voimavarat Suomen ja Euroopan Unionin kehittämiseen lienee paras joululahja.

    • Missä-lennu

      Kun Paavo Väyrystä kuuntelee,niin helposti ymmärtää mistä on kyse .Ei tarvitse arvuutella , lukea rivienvälistä,eikä esitellä suuria kysymysmerkkejä. Toisin sanoen Väykkä osaa esittää selkeät vaihtoedot kansalaisille mistä valita. Paavo hallitsee kaikki osa alueet suvereenisti,mutta voittoon tarvitaan aivan muita konsteja.

      Emu asia hoidettiin täysin perustuslain vastaisesti ,mutta mediat eivät asiasta ole kirjoittaneet riviäkään? Taitaa "lennu" voittaa vaalit tälläkin kertaa.

    • kainiiitäon

      Paavo on venäjän kanssa pelaillut ja luottamus ihmisiltä siis suomalaisilta mennyt. Korpiryssistä kai olette kuullut, lieneekö niitä vieläkin häiritsemässä ihmisten ja valtakunnan turvallisuutta. Minusta Väykkä on turvallisuusuhka.

    • voisylvi
    • entinenministeri
    • seonsiinäonon

      Katsokaas Wijipediasta kopiotua:

      "Väitteet neuvostokaupalla vehkeilystä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
      Seitsemän vuotta jälkikäteen nousi kohu Väyrysen menettelystä vuoden 1982 presidentinvaalia edeltäneissä tapahtumissa.
      Suomen Kuvalehti julkaisi syksyllä 1989 valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan kirjoittaman jutun, jossa Väyrysen väitettiin syyllistyneen maanpetokseen keskusteltuaan Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystössä työskennelleen ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa siitä mahdollisuudesta, että Neuvostoliitto lisäisi ns. välitysöljyn myymistä Suomelle, jolloin Suomen vienti voisi vastaavasti lisääntyä. Tämä toisi myönteistä julkisuutta talouskomission puheenjohtajana toimineelle Ahti Karjalaiselle.[59] Väyrynen kielsi ensin kokonaan osallisuutensa ja uhkaili Tarkkaa oikeusjutulla, jos todisteet Väyrysen osallisuudesta jupakkaan julkistettaisiin. Tarkan julkaisemassa kirjassa Ahti Karjalaisen urasta Väyrysen osallisuudesta todistava kirje julkaistiin Väyrysen uhittelusta huolimatta.[60]

      Viisi kansanedustajaa kokoomuksen Kimmo Sasin johdolla teki eduskunnan perustuslakivaliokunnalle selvityspyynnön Väyrysen toiminnasta. Eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi Väyrysen toimineen varomattomasti, mutta ei lain vastaisesti ja eduskunta hylkäsi ehdotuksen kanteen nostamiseksi häntä vastaan.[61] "

    • kaarinakata

      Paavo on niitä venäjä vesseleitä.

      • piitänii

        kok on niitä


    • Sertghy

      Paavo on ainoa ehdokas, joka pystyy luomaan hyvät suhteet neuvostoliittoon. Muut on ihan äimänä.

    • sotaveteraaninpoika

      Paavon ja Lauran kampanja painottuu Suomen väheksyntään ja Venäjän kehuskeluun. Väyrysen suhteet Venääjään ovat tiedossa, joka ei lupaa itsenäisyydellemme hyvää.
      Lauran putinfanitus ei ole isänmaallista eikä suotavaa. Veteraanin poikana isäni ei sulattaisi näiden kahden ehdokkaan kampanjaa. Pitäisi näitä ihmisiä epäisänmaallisina ja niin pidän itsekin.
      Sauli Niinistö on hoitanut tehtävänsä mallikkaasti ja isänmaallisesti.

    • saamelaisuus

      Kyllä yhdyn täysin näkemykseen näistä mielistelyistä itänaapuriin. On se vaan kumma, että suomalaisia nämä kaksi venäjävesseliä väheksyy. Paavon taustat tiedetään venäjäyhteyksistä ja rouva fanittaa putinia. Onneksi äänestäjät valitsevat Niinistön.

    • suomenpresidenttioikea

      Suomalaisten ehdokkaiden pitäisi puhua suomen eduista, ei venäjän. Isänmaa näillä ehdokkailla kadoksissa?

      T: Suomen kansan ylivoimainen enemmistö.

    • suomiliitto

      Paavolla paljon näitä KGB:n juttuja wikipediasta. Voisiko sanoa varsinaiseksi venäjävesseliksi?

      "Suomettumisen aikaan 1970–1980-luvuilla Väyrysen on väitetty olleen läheisessä suhteessa Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n kanssa. Entinen KGB-eversti Oleg Gordijevski kutsuu kirjassaan Sokea peili Väyrystä Kekkosen ja Karjalaisen lailla ”omaksi mieheksi”. Väyrynen on vastineessaan myöntänyt yhteydenpidon, mutta on katsonut sen ”normaaliksi isänmaalliseksi yhteydenpidoksi”.[57] Dosentti Hannu Rautkallion mukaan Väyrynen peri KGB-suhteet Kekkoselta.[58]"

    • kainetottaovat
    • maijaliisanamadeliiini

      Nyt kun rupee tutustumaan noihin tämänkin ketjun linkkeihin, niin hävettää näiden ehdokkaiden puolesta, pyritään presidentiksi, mutta taustat ovat vastaan.
      Miten nää henkilöt kehtaa olla Suomea vastaan, härskii touhuu. Annan ääneni turvalliselle Saulille.

    • Lauralla_mennään_tietty

      Hehhehheehhee, jo on trolli alottajalla isot satsit housuissa, ja toinen keltainen satsi noussut päähän. Lauralla mennään, notta maanpettureista aletaan pääsemään eroon, jokka itsenäisyytemme natseille myi, josta verellä maksettiin kallis hinta, jonka herrat myivät taas halvalla natseille 1995.

    • laansaa

      Paavolla on ollut näitä venäjäkohuja ja varmaan venäjämielisenä nauttii siitä. Paavo tuota kautta voi olla hyvinkin uhka Suomelle.

    • Minä.määrään

      Kyllä me Paavon ikäluokan immeiset Paavon tunnemme.
      Ei voi luottaa häneen lainkaan. Paavo haluaa olla pomo ja muiden on mentävä hänen pillinsä mukaan.
      Siitä kertoo sekin että piti perustaa oma puolue. Paavo on kykenemätön yhteistyöhön kenenkään tai minkään tahon kanssa. On oppositiossa oppositiotakin vastaan. Kuin pohjois-korean diktaattori. Minä vain määrään. Minä.

    • jebulisjust
    • ihmeellistä

      Onneksi on Suomalaisiakin ja Suomesta huolehtivia ehdokkaita näiden vesseleiden korvaamiseksi.

    • Putinomania

      Väyrysen ja Huhtasaaren saama äänimäärä antaa suuntaa sille kuinka paljon maassamme on venäjämielisiä henkilöitä.

    • melkoisiafanittajia

      Ihmettelen kyllä sitä, että molemmat niin hemmetin paljon fanittavat putinia. Kumpikaan ei sallisi Suomen puolustavan itseään ja Venäjä on heille mallimaa. Olisikohan heidän paikkansa Putinin vaalikampanjan vetäjinä?

    • lateraliksi

      Ihme parivaljakko Suomen vaaleissa. Tuo alkaa olla jo vakavaa venäjän myötämielisyys.

    • lapamatonen

      Mielestäni nuo kytkökset venäjään ovat härskejä. Suomi ilma Euroopan Unionia olisi kuin Ukraina. Saa vain kysyä, miksi nämä kaksi vesseliä haluaa Suomelle heikentyvää puolustusta. Härskiä...

    • eivenäjä

      Vaaleista nämä kaksi venäjävesseliä ilmanmuuta pois. Heidän kampanjansa olisi Venäjän vaaleissa venäjän edunmukaista. Sauli voittaa ylivoimaisesti ja se on Suomen kansan etu.

    • KILPULU

      Isäni puolusti Suomea talvi-, ja jatkosodassa. Nyt nämä venäjän puolustajat Väyrynen ja Huhtasaari ovat häpäisemässä veteraanisukupolven maineen ja kunnian. HÄVETKÄÄ.

      TOIVOO: ENTINEN PERSU

    • paavojalaura

      Kuulkaa te korpien kuiskintaa nato sotakiihkoilijat: Isänmaallinen Väyrynen presidentiksi, maanpeturi Niinistö pesemään vauvan pyllyä. Näillä nykyvaltaapitävillä ei sotaveteraanien kanssa ole mitään tekemistä, paitsi mielellään niitä pressanlinnaan mainokseksi rahtaavat.

      • Seniorit.tietää

        Älä ole sokea. Väyrynen ole ollut koskaan isänmaallinen eikä aja kuin omaa etuaan.
        Väyrynen jouta hoitamaan omia bisneksiään lappiin.
        Meiän senioritalossa ei kukaan siedä itserakasta Väyrystä ja viimeinen pisara oli kun asettui kieltämään eutanasian. Tietämätön ukkeli se Väyrynen on. Terv. Senioritalon asukkaat ( 70-80v)


      • JähJähJäh

        teidän senioritalo on kokoomuksen puoluetoimisto, tai hesarin toimitus.
        DEUS VULT!


    • jassoosoo

      Ei Huhtasaari Pidä Suomea ja suomalaisia minkään arvoisina. Suomi kuuluu hänen mukaansa Venäjän vaikutuspiiriin. Johan Backman toimii Huhtasaaren kampanjan "levittäjänä."

      Huhtasaari: Venäjä määrää tahdin
      10.12.2017 11:32 Jouni Snellman Laura Huhtasaari Presidentinvaalit 2018 37 kommenttia ilmoita asiaton viesti
      Persujen presidenttiehdokas Laura Huhtasaari provosoi twiitillään, jota levittää dosentti Johan Bäckman:

      "Vaikka EU kuinka mustamaalasi ja trollasi Trumpin valintaa vastaan, Venäjän trollit olivat vahvempia. Brexit-äänestyksessä Obama kiristi ja EU trollasi, silti Venäjän trollit olivat vahvempia. Länsimainen demokratia on niin heikko, Venäjä määrää tahdin."

      http://jounisnellman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247408-huhtasaari-venaja-maaraa-tahdin

    • kisamatka

      Onneksi nämä henkilöt eivät yhteensäkkään kummoista prosenttia saa, mutta harmillista silti on tuo venäjädiili.

    • maanmunkki

      Varsinainen ehdokas, KGB...huhhuh. semmosta...

      Väitteet neuvostokaupalla vehkeilystä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
      Seitsemän vuotta jälkikäteen nousi kohu Väyrysen menettelystä vuoden 1982 presidentinvaalia edeltäneissä tapahtumissa. Suomen Kuvalehti julkaisi syksyllä 1989 valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan kirjoittaman jutun, jossa Väyrysen väitettiin syyllistyneen maanpetokseen keskusteltuaan Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystössä työskennelleen ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa siitä mahdollisuudesta, että Neuvostoliitto lisäisi ns. välitysöljyn myymistä Suomelle, jolloin Suomen vienti voisi vastaavasti lisääntyä. Tämä toisi myönteistä julkisuutta talouskomission puheenjohtajana toimineelle Ahti Karjalaiselle.[59] Väyrynen kielsi ensin kokonaan osallisuutensa ja uhkaili Tarkkaa oikeusjutulla, jos todisteet Väyrysen osallisuudesta jupakkaan julkistettaisiin. Tarkan julkaisemassa kirjassa Ahti Karjalaisen urasta Väyrysen osallisuudesta todistava kirje julkaistiin Väyrysen uhittelusta huolimatta.[60]

    • NiiniSStö

      Tässä vielä koko Uuden-Suomen juttu NIINISfyyreristä jos joku ei viitsi linkkiä klikata

      Kotimaa

      Presidenttiehdokas Sauli Niinistö kuuluu ritarikuntaan, jonka Suomen-osaston perustaja työskenteli natsi-Saksan propagandavirassa.

      Asiasta kertoo Apu.

      Niinistö kiistää tienneensä ritarikunnan natsimenneisyydestä hyväksyessään kutsun.

      - Minut kutsui Raimo Ilaskivi, jonka hyvin tunnen ja minä luotan hänen arvioonsa, Niinistö sanoi Avun haastattelussa.

      Presidentinvaalin ennakkosuosikki Niinistö vihittiin viime viikonloppuna Konstantinus Suuren ritarikuntaan. Ritarikunnan Suomen-osaston perusti Yrjö von Grönhagen, joka työskenteli 1930-luvulla Saksan SS-organisaation tutkimuslaitoksessa.

      Grönhagenin pyysi töihin keskitysleirijärjestelmän luonut Heinrich Himmler. Miehet olivat keskinäisessä kirjeenvaihdossa.

      Suomen-osaston perustaja tutustui ritarikuntaan toisen maailmansodan jälkeen 1950-luvulla.

      Avun toimittaja kysyy haastattelussa, tuomitseeko Niinistö Grönhagenin toiminnan natsilaitoksessa. Vastaus on epäselvä:

      - Kun minä en tunne, mitä kaikkea hän on tehnyt, niin vaikea sanoa. Mutta natsit minä kyllä tuomitsen, Niinistö sanoo.

      Grönhagen itse sanoutui irti natsi-Saksan ja sen pahamaineisimman osan SS:n ihmisyyttä vastaan rikkovasta toiminnasta. Hän kirjoitti aiheesta kirjan Himmlerin salaseura. Teos julkaistiin vuonna 1948.

    • Totuus-kääpästä
    • näinonjaon

      Me äänestämme vakaan, turvallisen Saulin jatkokaudelle. Venäjälle ja Putinille Sauli sanoo suoraan mitä sanottavaa on. Putin joutuu kuuntelemaan miehen ääntä.

      T: Suomen kansa

      • TärkeinTehtävämme

        Salaista, löydettyä:

        Nyt kun vaalit lähestyy on tärkeää sensuroida ja estää kaikki paljastukset, jotta äänestäjät eivät saisi tietää totuutta Sauli Niinistöstä. Me kokoomuksessa tulemme käyttämään kaikki keinot paljastusten estämiseen ja niitä somessa levittävien hiljentämiseen yhdessä valtamedian kanssa. Totuuden paljastumisen estäminen on meidän tärkein tehtävä.

        -Anne kokoomus


    • kasakasapa

      Sauli on paras ja isänmaallisin, joka ei nojaile Venäjään vaan kaverit löytyvät lännestä, johon itsekkin kuulumme. Härskejä ovat nämä venäjävesselit.

    • laudepuu

      Sauli, Jenni ja pikkupressa, siinä kolmikko ja Sauli johtaa Suomea ja perhettä. Ihanaa, söpöööö.

      • Alas.SauliNiinistö

        Helevetin söpöö.


    • lumilinkojalunta

      Sauli hoitanut isänmaallisesti tehtävänsä. Kiitos siitä.

    • JärkyttävänTyhmää

      Ap ja co - Hoho, tosi kuunatsijuttuja taas - muistakaa ne foliohatut ja mieluiten tuplana, näinä vaarallisina aikoina!

    • aruall

      LAURA presidentti

    • 100prosemt

      Pekka oli nyt Lauran vuoro presidentiksi.

    • kaikkeakuuluu

      Suomi tarvitsee isänmaallisen jämäkän presidentin. Emme hyväksy vehkeilyjä venäjään.
      Äänestämme suurella ääniosuudella Sauli Väinämö Niinistön presidentiksi, sillä hän toimii, ei vehkeile. Toiminta on ollut kansakuntaamme yhdistävä ja turvallisuutta tuovaa.

      Suomen kansa

    • eivoiollatottaeihän

      Nuo kaksi ehdokasta voisivat olla uhka Suomen turvallisuudelle. Miksi nämä vesselit ovat venäjämielisiä? Alla oleva teksti:

      Toimittaja kysyi:"13.12. 20:47 Niko Vartiainen, toimittaja
      Käsiäänestys: Kenen mielestä Venäjän vastaisista pakotteista voitaisiin luopua, vaikka Krimin miehitys jatkuisi?

      Väyrynen ja Huhtasaari nostivat kätensä ylös.

      • hurri34

        Tämähän on vain täyttä realismia. Venäjä ei Krimiä palauta.


    • tutkikaa

      Naurettavaa tuo Venäjä-fobia suhteessa siihen, mitä sen jälkeen tulee tapahtumaan, jos nykymeno saa jatkua, ja tottumuksesta vaan äänestellään samaa kuin ennen. Joudumme Ruotsin tielle, josta paluuta ei ole. Vihdoin valtamedioissakin alkaa näkyä, millaista kohtaloa meidän ainakin täytyy kaikin keinoin välttää: talouselämä 26.12.17.

    • kaikenlaisia

      Paavo ja Huhtasaari ovat uhka suomelle.

      • muslimit

        kok uhka


    • totuuskirpaisee

      Kokoomus suurempi uhka kuin venäjä suomelle

    • voiluojamitävesseleitä

      Paavo on tunnetusti wikipedian mukaan ollut sukkuroimassa Neuvostoliiton kanssa, joten näyttöä on tältäosin.

      "Suhde Neuvostoliiton tiedustelupalveluun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
      Suomettumisen aikaan 1970–1980-luvuilla Väyrysen on väitetty olleen läheisessä suhteessa Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n kanssa. Entinen KGB-eversti Oleg Gordijevski kutsuu kirjassaan Sokea peili Väyrystä Kekkosen ja Karjalaisen lailla ”omaksi mieheksi”. Väyrynen on vastineessaan myöntänyt yhteydenpidon, mutta on katsonut sen ”normaaliksi isänmaalliseksi yhteydenpidoksi”.[57] Dosentti Hannu Rautkallion mukaan Väyrynen peri KGB-suhteet Kekkoselta.[58"

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001124243.html

      Huhtasaari on nyt lausunnoillaan jo niin tiukasti Kremlin sisällä että tyhmäkin sen näkee.

      https://www.verkkouutiset.fi/kokoomuksen-antti-hakkanen-venajan-tavoitteena-on-suomen-eu-ero-58598/

    • sylvilasa
    • viuhahduson

      Venäjään on kova pyrky näillä kahdella, Sauli yrittää pitää Suomen itsenäisenä.

      • BeniLiskowits

        Tästä voitte vielä lukea miten idiootit junailivat meidät euroon ja aiheuttivat meille kärsimyksiä: JA RIKKOIVAT LAKIA

        Perustuslakivaliokunnan kokouksen, jonka puheenjohtajana toimi Sauli Niinistö (PeVL 14/1994) pöytäkirjassa sivulla 4 sanotaan näin...

        "Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen."

        ..ja sivulla 4 sanotaan näin..."(h)allitusmuodon muuttamista voitaisiin...pitää oikeudellisesti välttämättömänä siltä osin kuin jokin sen säännös kokonaan ja muutoin kuin tilapäisesti menettäisi nykyisen sisältönsä EU:n jäsenyyden vuoksi" .

        https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Documents/pevl_14 1994.pdf

        Perustuslakivaliokunnan (PeVL 18/1997) päätöksessä (sivu 6) puolestaan todetaan, että "tämän mukaisesti markka voisi lakata olemasta Suomen rahayksikkö Suomen liityyttä euroalueeseen, vaikka 72 §:ää ei olisikaan muutettu." Valiokunta lisäksi toteaa, että asianmukaista on että 72§ pitää muuttaa perustuslain turvaamiseksi ja että perustuslain 72§ on säädettävä uudestaan valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä säädetyllä tavalla. Tämän jälkeen perustuslakivaliokunta toteaa, että asia hoituu siten, että vaikka Suomi ottaa Euron käyttöön, niin perustuslaki voidaan saada asianmukaiseen kuntoon jossain myöhemmässä vaiheessa (1.3.2000)

        https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Documents/pevl_18 1997.pdf

        Ville Itälä palkittin Euroon liittymispäätöksestä sisäministerin pestillä 2000-2003.
        Johannes Koskinen palkittiin oikeusministerin pestillä 1999-2003.
        Paavo Nikula palkittiin oikeuskanslerin pestillä 1998-2007.

        Itälä, Koskinen ja Nikula eivät ymmärtäneet, mitä tarkoittaa perustuslaki-1919:n 95§:n sanamuoto: Tämä hallitusmuoto on kaikilta osiltaan oleva peruuttamattomana perustuslakina, eikä sitä voida muuttaa, selittää tai kumota taikka poikkeuksia siitä tehdä muussa järjestyksessä kuin perustuslaista yleensä on säädetty


    • lapssuomiola

      Sauli on toiminut aivan oikein Suomen itsenäisyydestä huoltapitäen. Kiitos Sauli.

    • liittoudutaan

      Paavo on uhka Suomelle. Veljeillyt KGB:n kanssa. Euro ero hyödyttäisi Venäjää. Voivoi näitä venäjävesseleitä.... Lieneekö Paavolle luvattu Venäjän pääministerin paikka paskan puhumisesta?
      Wikipediasta:
      Suhde Neuvostoliiton tiedustelupalveluun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
      Suomettumisen aikaan 1970–1980-luvuilla Väyrysen on väitetty olleen läheisessä suhteessa Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n kanssa. Entinen KGB-eversti Oleg Gordijevski kutsuu kirjassaan Sokea peili Väyrystä Kekkosen ja Karjalaisen lailla ”omaksi mieheksi”. Väyrynen on vastineessaan myöntänyt yhteydenpidon, mutta on katsonut sen ”normaaliksi isänmaalliseksi yhteydenpidoksi”.[57] Dosentti Hannu Rautkallion mukaan Väyrynen peri KGB-suhteet Kekkoselta.[58]

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001124243.html

    • huuhaatapuhetta

      Vahvasti näyttää siltä, että Laura ja Paavo menevät toiselle kierrokselle. Niinistön kannattajissa on liian paljon tavallisesta kansasta syrjäytyneitä rikkaita porhoja sun muita. Kansa suhtautuu tähän porukkaan epäluuloisesti.

    • ksada

      Onhan nämä Paavo ja Laura ehdokkaina, mutta väärässä maassa. Venäjällä lienevät putinin sisäpiirinjoukoissa.

    • liisaliusa

      Onko tehty prosenttuaalista tutkimusta, että näistä edes voisi tulla presidenttiä? Itse pidän sitä promillen luokkaa olevana eli 0,01% mahdollisuus. Eihän kansa kuitenkaan täysin höpsö ole.

    • INTOHIMOINENIHMINEN

      Aiklailla samoilla linjoilla. Toisella historia KGB-asioissa ja toinen aloitteellinen venäjämyönteisyydessään. Näistä ei IKINÄ PRESIDENTTIÄ.

    • MIKSIJAMIKSI

      Kaksikärpästä samalla oksalla ja samanmielisinä visertää. Kysyn vain miksi ei voi olla isänmaan puolella?

    • kirouskaka

      Mielellisesti yhtä alhaalla.

    • ainsakasa

      Isänmaan tulevaisuuden nimissä annamme äänemme laajalla rintamalla Sauli Niinistölle ja näin ollen säilytämme Suomen itsenäisyyden.

      Toivoo: Suomen kansa

    • lipsuvasuksi

      Wikipediasta tosiaan löytyy tästä Paavon vehkeilystä:

      Väitteet neuvostokaupalla vehkeilystä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
      Seitsemän vuotta jälkikäteen nousi kohu Väyrysen menettelystä vuoden 1982 presidentinvaalia edeltäneissä tapahtumissa. Suomen Kuvalehti julkaisi syksyllä 1989 valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan kirjoittaman jutun, jossa Väyrysen väitettiin syyllistyneen maanpetokseen keskusteltuaan Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystössä työskennelleen ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa siitä mahdollisuudesta, että Neuvostoliitto lisäisi ns. välitysöljyn myymistä Suomelle, jolloin Suomen vienti voisi vastaavasti lisääntyä. Tämä toisi myönteistä julkisuutta talouskomission puheenjohtajana toimineelle Ahti Karjalaiselle.[59] Väyrynen kielsi ensin kokonaan osallisuutensa ja uhkaili Tarkkaa oikeusjutulla, jos todisteet Väyrysen osallisuudesta jupakkaan julkistettaisiin. Tarkan julkaisemassa kirjassa Ahti Karjalaisen urasta Väyrysen osallisuudesta todistava kirje julkaistiin Väyrysen uhittelusta huolimatta.[60]

    • kremlinvihaaja

      Paavo on ryvettynyt jalasmökkikohusta, jossa hän muistaakseni kertoi asuvansa keminmaalla. Mökki oli muutaman neliön kokoinen ja Helsingissä oli lähes 200 m2 talo. Asuinpaikaksi laitettuaan muun paikan kuin Helsingin hän kuittasi jotain ylimääräistä rahaa.

      Laura valittu eduskuntaan, mutta on verkkouutistenmukaan poissaolijoiden kärjessä.

      Pitäneekö kreml ehdokkaat hoteissaan, vai mikä mättää näillä kahdella vesselillä. Ei ainakaan Suomen edun mukaista.

    • ihmeämmä

      Huhtasaaren tie olisi Suomen tuho. Lukekaapas miten Huhtasaari väittää hänen ihannoiman Venäjän hyökätessä linkistä: "Sota on päivässä ohi, eikä kukaan pysty Suomea puolustamaan, jos Putin päättää hyökätä. Kymmenen ydinpommia, ei siihen kauaa mene."

      http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712282200631879_pi.shtml

    • LILLIANPERASA
    • yösininen

      Lauran ja Paavon venäjämielisyys näkyy siinä, että Suomen ei sallittaisi vahvistua lännen kautta. Tällaisesta hyötyy vain Venäjä. Miksi nämä vesselit eivät mene Venäjän vaaleihin putinin kamppanjaan, sillä sinne heidän pitäisi mennä puheista johtuen. Huhtasaari Ja Väyrynen ovat uhka Suomelle.

    • kallekustias

      Kreml kiittää näiden kahden ehdokkaan puheista. Veteraani isäni kääntyy haudassaan, jos kuulee näiden puhuvan venäjän mielen mukaisesti. Onneksi totuus voittaa ja saamme jatkaa itsenäisyyden tiellä.

    • maanpetosko

      Samaa mieltä edellisen kanssa, härskit puheet venäjämielisyydellä on uhka suomelle ja nämä "kuin kaksi marjaa"saattavat Suomea venäjän syliin ja se on vaarallista. Tällaiset ehdokkaat, jos kyseessä toisen maan eteen tehdystä "palvelusta" tulisi kriminalisoida. Onko se maanpetos tai joku muu.
      Se on kuitenkin varmaa, että EU-erosta puhuminen hyödyttää Venäjää. Ja kremli kiittää.

      https://yle.fi/uutiset/3-9932747

    • kirjanpainajaja

      Voivoi näitä populisteja.

    • poikii

      Osallistuvatkohan nämä Venäjän uudenvuodenjuhliin.

    • suomionparasmaa

      Suomen kansa osaa valita oikean ehdokkaan Sauli Niinistön uudelle kuusivuotiskaudelle. Sauli on vaan ylivoimanen, kiitos hyvin tehdystä työstä ja kansa kiittää.

    • joisalaana

      Lieneekö vielä tullut selvyys näiden ehdokkaiden venäjärahoituksesta?

    • lastalahasta

      Selviää ne jos on selvitäkseen. Rahoitus voi tulla jos on tullakseen epäselviä reittejä pitkin.

    • gallupkingi

      Lauran ja Paavon tie, se meitä venäjään vie.

      • itsenäisyysuomi

        saulin tie - mustalainen vie


    • dfghjklö777

      No eihän pressalla ole mitään valtaa ,, höpöjäkö olette, pelkkä kumilemasin.

    • eivenättään

      Presidentti Niinistön kaudella Suomen itsenäisyys on vahvistunut entisestään ja kuulumme länteen. Suomi ei jää harhaanjohtavien henkilöiden varaan. Sauli jatkaa uuden kuusivuotiskauden itsenäisempänä Suomena kuin koskaan ennen. Kiitos Sauli.

    • åboakytas

      Venäjä hyötyisi jos Euroopan Unioni heikentyisi ja tuntuu kummalliselta suorastaan käsittämättömältä, että Huhtasaari ja Väyrynen haluavat Suomen sijaan Venäjälle hyötyä.
      Ehdokkaiden tulee kaikkien ajaa Suomen, ei Venäjän etua.

    • kaksimielinen

      Venäjä mielellään trollaa EU-eron puolesta tai heikentäessään samalla Unionia. Saapi vain ihmetellä näitä kahta "ehdokasta", voiko näitä ylensäkkään ehdokkaiksi edes sanoa.

    • trolliarmeija

      Näiden vekkuleiden pääasiallinen tarkoitus on heikentää Suomen puolustusta, mikä kremlille passaa erityisen hyvin.

    • hiiasa

      Nämä ehdokkaat voisi olla poissa vaaleista.

    • milleniumka

      Kaksi inhokkia tosiaan ovat.

    • joopasjoosassoo
    • petturienkunkut

      Onhan nämä melkoisia isänmaan pettureita.

    • kirsikoita

      Näillä ehdokkailla on otettu venäjäkortti käteen. Monenkohan suomalaisen mieltä lämmittää nämä ehdokkaat.

    • kipsikäsi
    • vaimitense

      Vaikea ottaa kantaa Väyrysen viihde arvoon jos ottaa vertailukohdaksi sinisten toiminnan. Vaalit voitettiin Eu/matu vastaisuudella kuinkas kävikään. Eu:ta ei kritisoida ja matuja on tullut ennätysmäärä suomeen. (Kreikastakaan ei puhuta). Väyrysen Eu linja on ollut sama koko ajan. Alkaen liittymisneuvotteluista. Muiden kanta asiassa näkyy vaihtuvan tilanteiden mukaan. Totta kai me haluamme presidentiksemme vankan itsenäisyyden kannattajan ja natoon kielteisesti suhtautuvan Keskustan kunniapuheenjohtajan siis Väyrysen. Ei ole alkiolaisella muuta vaihtoehtoa.
      Vai haluammeko torppari aikaan takaisin tekemään porvarille taksvärkkiä….niin sitä on jo aloiteltu tuolla kiky ja lomarahaleikkauksilla.
      Väyrysen valinta presidentiksi voisi olla kannanotto tähänkin suomen sisäpolitiikan muutokseen, jossa hallitus sekaantui työmarkkinaneuvotteluihin (talkootyö kiky)

      • Kylmä.totuus

        Kannattaa olla rehellinen ja tunnustaa tosi. Suomen kansa ei tule koskaan valitsemaan Paavo Väyrystä presidentiksi. Paavon inhoajia löytyy paljon enemmän kuin kannattajia. Sauli Niinistö jatkaa. Piste.


    • justniinon

      Saulin tie on Suomen tie, eikä se Venäjään vie. Sauli on paras kaikista.

    • mimmikalasa

      Kansa antaa venäjämielisille puhujille pitkät. Suomessa pitää olla suomenmieliset ehdokkaat. Venäjällä on omat vaalinsa. Sauli turvaa itsenäisyyttämme koko kansan presidenttinä.

    • hihihihhuli

      Suomen vaalit nyt on, joten hämmästellä pitää näiden kahden mielipiteitä, joissa kärsijänä on Suomi. Hyötyjänä Venäjä.

    • kanslerikiuas

      EU-ero hyödyntäisi vain ja ainoastaan Venäjää, sillä sitähän se Venäjä haluaa. Suurin kysymys onkin, miksi nämä kaksi ehdokasta haluavat sitä, eli tukea Venäjää.

    • pääjahousut

      Eikös Venäjän vaalit ole vasta myöhemmin keväällä, onko nämä kaksi avannut jo kampanjan.

    • niinniinseon

      EU on Suomelle tärkeä juuri mm. Venäjän agression vuoksi, miksi siis nämä Huhtasaari Ja Väyrynen haluavat Suomelle pahaa. Ei vaan mene ymmärrykseeni.

    • kasfa

      Nämä höppänät muuttakoot venäjälle.

    • ÄÄNI-7-5

      KADUT OVAT TÄYNNÄ ULKOMAALAISIA

    • haesuomiekaks

      Suomen vaaleissa pitää olla vain suomalaisista ja Suomesta huoltapitäviä presidenttiehdokkaita. Sellainen on Sauli Niinistö.

    • eihyvä
    • suomipoikaoon

      Äänestetään suurella joukolla Sauli presidentiksi, niin venäjä pysyy kaukana.

    • prtiriperr

      petteriri r.petttrr.petteri

      r petteri

    • ihmeparivaljakko

      Liian näkyvää on näiden kahden ehdokkaan kytkös ainakin uutisten mukaan. EU erosta puhuminen on suorastaan kakkua kremlille, joten venämieliseksi näitä voi nimittää.

    • muistutan

      Tarja Halonen vaati puheessa 70-luvulla Suomen liittämistä Venäjään. Ei onnistu kuin poistamaan maamiinat.

    • TsemmostPeliäSe

      No niinistöön verrattuna paavo ja laura syö toisiltaan ääniä.... eli hajos ja hallitaan....

    • ihmenainenon

      Maaseudun tulevaisuudessa Huhtasaari puolustaa Trummppia ja venäjää, miksi venäjään tämä nainen. Huhtasaari on suuri uhka Suomelle ja itsenäisyydellemme.

      Lainaus MT 6.1.2018

      "Lopuksi Huhtasaari kertoo ihailevansa Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia.

      "Trump edustaa sellaista korkeaa moraalia, mikä EU:sta on kadonnut. Tuleehan sinne se muurikin, että saadaan omat rajat hallintaan."

      Huhtasaari osoittaa ymmärrystä myös Venäjää kohtaan.

      "Median mielestä on Venäjän vika, että Trump valittiin ja tuli brexit. Media saisi katsoa peiliin eikä aina syyttää Venäjää!"

    • millasadasa

      Niinpäs näkyy olevan MT:n jutussa, huhtasaari puolustaa Venäjää, uskomaton nainen.

      • tyhmätjuorut

        niin mustamaalaminen luuserin oire.


    • paikkaauringossaon
    • kiistaavenä

      Molemmat Väyrunen ja Huhtasaari ovat venäjämielisiä puhuessaan Unionin erosta. Molemmat haluavat heikon Suomen joka vahvistaa Venäjää. Tämä on käsittämätöntä.

    • juurinäinkin
    • kaivavahasa
    • herpaantunutonni

      Paljon on uutisoitu tuosta venäjämielisyydestä joten totta se taitaa olla. Ikävä näin suomalaisena on se, että näitä vesseleitä on Suomen vaaleissa.

    • vastavihta

      Venäjä näyttää joillekin, jopa Suomen presidentin vaalien osallistuville olevan tärkeäpää kuin oman kansan etu. Tämä on vaarallista.
      EU-erosta puhuminen on kremlin etu.

    • lippalakkisiisti

      Kaksi epämieluisinta ihmistä, joita en loskaan voi äänestää.

    • hakskskslsl

      Venäjän vaaleihin nämä veijarit, aatteen mukaisesti.

    • sadffadsddfsds

      paavo ja laura ajaa venäjän etua yhtä paljon kuin trump ajaa venäjän etua. eli ei mitään tekemistä venäjän edun kanssa. luette valeuutisia.

    • huvasale

      Paavosta en tiedä...."Paven" neukkumyönteisyyshistoria on kyllä raskauttavan synkkä, mutta Laura ei ole mikään NL/Venäjä desantti! Enemmänhän tuo Sauli Niinistökin haikailee Putinin perään. Silloin kun muu niin "pyhäksi julistamamme ja ikuista uskollisuutta vannovamme EU" ilmoitti, etteivät Venäjä - muut EU-maat valtiovierailut olisi suotavia, Venäjän rajattomien Ukraina aggressioiden johdosta, niin Sauli Niinistö kutsui Putinin kylään, ja siinä samalla romutti mm. Euroopan lääkeviraston saatavuuden Suomeen.....ko viraston työntekijöiden mukaan Itä-Euroopan rupuvaltioihin. 70% kyseisen viraston työntekijöistä ilmoitti eroavansa viraston palveluksesta, mikäli se sijoitettaisiin vaikkapa Itä-Eurooppavalito Suomeen. Tällainen toiminta maamme presidentiltä on sitä kaikkein parasta perisuomettuneisuuden vientiä maailmalle. Hyvä Sale!!!

    • juysada

      Kyllä molemmat ovat venäjämielisiä kremlin trolleja.

    • liisterikäsi

      Suomen vaaleissa pitäisi edustaa Suomea eikä Venäjää.

    • Eirobotti

      Aikamoinen trollilauma täällä näköjään riehuu, taitaa jo puntit tutista. Jokainen selväpäinen on jo huomannut, mikä huijauskoneisto eu on. Tehty hyödyttämään pelkästään hyväosaisia, tavallinen kansa joutuu kärsimään, turvallisuus ja elintaso tulee laskemaan kuin lehmän häntä, niinkuin Ruotsissa ja monessa muussa maassa jo osittain käynyt. Venäjä-fobiaa koitetaan nostattaa, koska se hyödyttää eu-globalisti-eliittiä. Nyt tarvitaan johtajia, joilla on selkärankaa, ei eu:n marionetteja. Lauralle tai Paavolle lähtee äänet meidän porukoilta.

    • venkasaa
    • itätuulipahatuuli

      Molemmat pelkillä puheillaan ovat uhka suomen turvallisuudelle. Suomen paikka on läntisessä demokratiassa. Venäjän ihannointi näille kahdelle on pelottavaa isänmaan häpäisemistä.

    • sitsiinä

      Kremli kiittää näitä populisteja ja heidän puheitaan.

    • kapustavispilä

      Hämmästellä pitää että nämä haluaisivat Suomen yksin jäävän Venäjän naapuriksi. Miksi näiden Huhtasaaren ja Väyrysen mieli tekee liittyä Venäjään. Menisivät Vrnäjän vaaleihin ehdokkaaksi tai Putinin julkisiksi tukijoiksi. Sauli pitää onneksi meidät itsenäisinä.

    • kishippuli

      Suomesta edes vaalitenteissä unohtaminen ja venäläistäminen näiden kahden ehdokkaan taholta on hävytöntä. Venäjän ja kremlin etu olisi Suomi syöstää EU: sta. Venäjän trolleista hyvä esimerkki brexitissä.

      https://yle.fi/uutiset/3-9932747

    • riisaliisa

      Venäjän vaikutuspiiriin nämä hakeutuvat. Ei siinä paljon isänmaalle arvoa anneta.

    • laurapaavo

      Suomi takaisin.
      .

    • lippislakkis

      Huhtasaaren ja Väyrysen puheista Kremli kiittää.

    • hyvälaura

      No tottakai valevaltamedia sylkee propagandaa, koska palvelee rahoittajiaan. Jos seuraisitte joskus muutakin kuin kotimaista mediaa, niin tietäisitte esim. sen, että Ukrainan kriisikin sai alkunsa juurikin lännen ja naton vaikutuksesta. Liittoutumattomuus on viisainta. Naton jäsenenä muuttuisimme sotatantereeksi, vaikka emme itse olisi osallisena konfliktiin. Eikä apu liittoumassa toimisi ainoastaan meillepäin, ei oikein nappaa ajatus siitä, että Suomi-poikien täytyisi lähteä sotimaan muualle, kun jossainpäin alkaa tapahtua. Äänestämme Lauraa tai Paavoa.

    • sotaveteraaninpoika

      Laura ja Paavo veljeilevät Venäjän kanssa. He pyrkivät Suomen EU-erosta puhuessaan heikentämään Suomen turvallisuutta ja valmiita tekemään venäjän edun mukaista politiikkaa. Sotaveteraanit kääntyvät haudoissaan nähdessään, että se minkä taistelimme hävitetään näiden kahden taholta.

    • iltasanomat

      Onhan nämä molemmat samanlaisia pyrkyreitä ja vielä Venäjään. Molemmat ovat venäjämielisiä.

    • sillaloi
    • parempitulevaisuus

      Kyllä todellakin sotaveteraanit kääntyvät haudoissaan varsinkin jos tämä eu-hömpötys saa jatkua, ja päädymme Ruotsin tielle. Pahimmassa tapauksessa menetämme lopullisesti itsenäisyyden, ellei sitten eu hajoa. Merkel roikkuu vallankahvassa, vaikka yli puolet kansasta ei halua. Kts. esim. verkkomedia Kansalainen, niin tiedät enemmän.

    • Suomen_etu

      Sekava aloitus Paavo sitä ja Paavo tätä. Mistä tulee omituinen käsitys että Suomi olisi osa Venäjää jos Laura tai Paavo olisi presidentti? He osaa hoitaa suhteensa niin itään kuin lähteen eikä se suinkaan tarkoita sitä että Suomi liitettäisiin Venäjään.
      Ei Paavo eikä Laura ole uhka Suomelle mutta jokainen hörhöilijä täällä olette sitä (jos teihin joku nyt edes uskoisi). Suomi nousee vain jos sillä on Suomen itsenäisyyttä kunnioittava ja suomalaisten etua ajatteleva presidentti ja hallitus. EU:lle ei merkitse Suomi muuta kuin rahastuksen lähdettä.

    • huista

      Eilisessä vaalitentissä Väyrynen puolusti Venäjää ja syy on Naton. Tutkija aamuteeveessä totesi Väyrysen Suomettuneemmaksi kuin -80 luvulla.

    • LIISAKIISA

      Molemmat kuuluvat Suomen kansan syöjiin ja Venäjän lihottamiseen. Väyrysen eilinen ilmaisu, että Venäjä vahingossa koukkailee vieraiden valtioiden puolella. HÄVETKÄÄ TE KAKSI.

    • Pelastetaanitsenäisyys

      Eu-eliittien trollit täällä näköjään. Kusetuksenne ei mene läpi, kyllä kansa tietää !

    • ei.natolle

      n että Suomella pitempi raja Venäjän kanssa kuin yhdelläkään muulla Euroopan maalla. Jos Suomi liittyisi Natoon, tuo raja olisi Kahden sotilasmahdin raja, ja se raja aseistettaisiin ohjustukikohdin koko pitkän rajan matkalta, myös Venäjä tekisi niin..
      Jo rauhanaikanakin tänne tulisi tuhansia ulkomaalaisia palkkasotureita, ja sotaharjoutukset ja hävittäjäkoneiden harjoituslentojen päivittäinen meteli täyttäisi taivaan niinkuin Pohjois-Norjassa .. Luonnonrauha olisi mennyttä.
      Jos sota syttyisi, Suomi pommitettaisiin tai poltettaisiin maan tasalle sekä Naton että Venäjän toimesta. Muistamme kuinka saksalaiset polttivat Rovaniemen ja Lapin. Saksalaisille olemme asumatonta joutomaata.
      Nato-sotilasmahti kyllä haluaa uhkailla Suomesta käsin Kuolan niemimaata. Se ei todellakaan halua tänne suojellakseen Suomea , vaan kolisuttaakseen aseitaan Kuolan niemimaan Jäämerisatamaa ja kaivosaluetta vastaan.
      Niinistö on kansalta salaa tehnyt isäntämaasopimuksen ja myynyt Suomen sotatantereeksi jotta Nato saa Lapista uhkailla hyökköäyksillään Kuolan niemimaalle.
      Tämä aiheuttaa vain sen, että Venjäkin aseistaa lisää Suomen rajalle.

      Olisi paljon parempi jos oysyisimme puolueettomina sotilasmahtien ulkopuolella, ainaostaan maantietelllisistä syistä. Kyllä minäkin perheenäitinä kannattaisin Natoon liittymistä, jos Suomi sijaitsisi Saksan ja Ranskan välissä.

    • siisnatoon

      Natoon 1000 kertaa ennemmin kuin Venäjään. Tasapainoa ylläpidetään voimalla, ei mielistelemällä. Huhtasaari ja Väyrynen ovat Venäjän kainalossa. Kuuden lapsen äitinä Nato on turvallisuutta, vaikka tiedän kremlin puolustajien puhuvan toista.

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014112618870314_ul.shtml

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001124243.html

      https://m.iltalehti.fi/politiikka/201712102200593618_pi.shtml

      https://www.verkkouutiset.fi/jos-paavo-vayrysta-ei-olisi-olemassa-venajan-trollijohdon-pitaisi-keksia-sellainen/

    • KGBNNMIEHII

      Väitteet neuvostokaupalla vehkeilystä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
      Seitsemän vuotta jälkikäteen nousi kohu Väyrysen menettelystä vuoden 1982 presidentinvaalia edeltäneissä tapahtumissa. Suomen Kuvalehti julkaisi syksyllä 1989 valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan kirjoittaman jutun, jossa Väyrysen väitettiin syyllistyneen maanpetokseen keskusteltuaan Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystössä työskennelleen ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa siitä mahdollisuudesta, että Neuvostoliitto lisäisi ns. välitysöljyn myymistä Suomelle, jolloin Suomen vienti voisi vastaavasti lisääntyä. Tämä toisi myönteistä julkisuutta talouskomission puheenjohtajana toimineelle Ahti Karjalaiselle.[54] Väyrynen kielsi ensin kokonaan osallisuutensa ja uhkaili Tarkkaa oikeusjutulla, jos todisteet Väyrysen osallisuudesta jupakkaan julkistettaisiin. Tarkan julkaisemassa kirjassa Ahti Karjalaisen urasta Väyrysen osallisuudesta todistava kirje julkaistiin Väyrysen uhittelusta huolimatta.[55]

    • alkastarasa

      Väyrynen on sotkenut Suomen poliittista elämää useamman vuosikymmenen ajan. Hän on katkera ja pettynyt eikä hänellä ole ystäviä. Mutta kuinka ihminen voi puhua Suomesta ja suomalaisista pahaa. Luulisi, että hän pyrkisi edesauttamaan Suomea ja suomalaisia mutta ei. Hänen tapansa toimia on hyödyttää Venäjää meidän suomalaisten kustannuksella.

      T: sotaveteraanin poika

    • pavälahumeky

      Paavo Väyrynen, Laura Huhtasaari ja Merja Kyllönen ovat näissä vaaleissa turhia ehdokkaita utopioineen ja valheineen. Turhia tai ei , mutta se on käsittämätöntä, että heillä kullakin on kannattajansa. Siinä on TRIO RYSSÄ.

    • turhaapelottelua

      Ei Paavo Suomea mihinkään Venäjään vie, se on näissä vaaleissa ainut ehdokas joka osaisi hoitaa suhteet itään oikealle tasolle missä ne on joskus olleet! Venäjä on meille parempi naapuri ilman Natoa, eu-liittovaltiota.

    • kissaha

      Paavo ja Laura ovat venäjämielisä, kuten trumppikin on. Näillä kaikilla on maassansa mitätön kannatus muutama prosentti. Trumpilla jopa 30 % usalaisista. Roskasakkia.

    • hörhöjenhörhöt

      Juuri näin "kissaha". Ei ole taittu trupin kurjuudesta vielä oppia. Trump ajaa amerikassakin venäjän etua, tosin trupin oikeuksia ulkopolitiikkaan karsittiin venäjämielisyyden takia ja meidän kaksi venäjähorhöä passaa trumppia. Se on varmaa, että populismin huippu on nähty ja uutta kotai aletaan etsimään.

    • eivenäjänuolijat

      Paavoa on pidetty jo Neuvostoliiton aikaan itänaapurin nuolijana, oman edun tavoittelua jne.

      Kaura on puheitten perusteella kanssa aloittamassa venäjänuoleskelua mottonsa kanssa. 10 ydinpommin jälkeen putin tulee tänne, eikä siihen kauaa mene.

      Molempien tie Suomen politiikassa on LUKITTU.

      Suomen kansa

    • jhgasa

      Ihmetellä pitää näiden kahden kytköksiä puhua hyvää pahasta Venäjästä. Saavatkohan jopa krtemliltä tukea vaalikassaan?

    • ljnj

      Miten Nationalisti voi olla Venäjä myönteinen? Siis Laura?

    • rikollistenmaave
    • histaara

      Venäjälle kiire molemmilla,

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5369
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3457
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1582
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      195
      1503
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1013
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe