suhteellisesti.
http://www.iltalehti.fi/talous/201712132200599930_ta.shtml
EK:n hyväksymä palkkalinja on bluffia.
Toki palkat nousevat mutta jäävät jälkeen voittojen kasvun osuudesta
voitot kohoavat - palkat laskevat
46
196
Vastaukset
- Partacus
- Siirtymä pääoman hyväksi on säilynyt viime vuosien talouskriisin aikana. Vaikka talous on ollut pitkässä taantumassa ja bruttokansantuote on yhä pienempi kuin vuonna 2008, on voittojen osuus ollut viime vuosina yhtä korkea kuin 1980-luvun nousukaudella eikä se ole laskenut 1990-luvun alun tasolle, kirjoittaa Savela tiistaina julkaistussa Tieto & Trendit -lehdessä.
Voiton suhdeluvun alenemista on voitu estää 90 luvulta lähtien valtion rahoituksella tai työntekijät on saatu pidättäytymään palkankorotuksista. Ensimmäinen tarkoittaa lähinnä sotun leikkauksia ja yritystukien lisäämistä. Valtion budjetin kautta jaetaan kansallisvarantoa uudelleen - kapitalistien hyväksi.Muutamia yrityksiä lukuun ottamatta nuo viimeiset 10 vuotta olivat perin surullisia ainakin vapaan pääoman suhteen joka kertoo siitä miten vakavarainen tai kyvykäs kestämään yritys on huonompia aikoja. Nyt yritykset, jotka ovat yleensäkin hyvinvoinnin peruste, on päästettävä lisäämään vapaata pääomaansa.
Jos halutaan korotuksia niinpitää osoittaa miten ne aikoo ansaita ja sopia niiden purkamisesta kun markkinoiden taso taas laskee. Tuo on ollut puute ay mafian sopimuspolitiikassa ja siksi aina kun on laskukausi niin työttömyys kasvaa. Olisi parempi antaa palkkojen kellua, jos hyvät ajat ovat peruste palkkojen korotuksille niin huonojen pitää vastaavasti niitä laskea. Se olisi oikeaa talouden pitoa johon yrittäjämaailma on sopeutunut joten kyllä se käy palkkatyöläisellekin.
Kyllä jokainen joka pystyy osoittamaan henkilökohtaisesti olevansa kykenevä todella ansaitsemaan enemmän yritykselle tulee lisää saamaan mutta on tyhmää vaatia joka yrityksessä jokaiselle, koska kuka tietää miten Arska ja Anja työnsä hoitavat tuottavuuden kannalta?- TimoEspoosta
Extyökkäri kirjoitti:
Muutamia yrityksiä lukuun ottamatta nuo viimeiset 10 vuotta olivat perin surullisia ainakin vapaan pääoman suhteen joka kertoo siitä miten vakavarainen tai kyvykäs kestämään yritys on huonompia aikoja. Nyt yritykset, jotka ovat yleensäkin hyvinvoinnin peruste, on päästettävä lisäämään vapaata pääomaansa.
Jos halutaan korotuksia niinpitää osoittaa miten ne aikoo ansaita ja sopia niiden purkamisesta kun markkinoiden taso taas laskee. Tuo on ollut puute ay mafian sopimuspolitiikassa ja siksi aina kun on laskukausi niin työttömyys kasvaa. Olisi parempi antaa palkkojen kellua, jos hyvät ajat ovat peruste palkkojen korotuksille niin huonojen pitää vastaavasti niitä laskea. Se olisi oikeaa talouden pitoa johon yrittäjämaailma on sopeutunut joten kyllä se käy palkkatyöläisellekin.
Kyllä jokainen joka pystyy osoittamaan henkilökohtaisesti olevansa kykenevä todella ansaitsemaan enemmän yritykselle tulee lisää saamaan mutta on tyhmää vaatia joka yrityksessä jokaiselle, koska kuka tietää miten Arska ja Anja työnsä hoitavat tuottavuuden kannalta?On ihan turha yrittää selvittää palstan änkyröille yritystalouden asioita. Palstalla on monta kertaa kommarien taholta väitetty myyntikatteen olevan saman kuin voitto. Mutta kysyessä mm. mistä yrityksen vero lasketaan - eipä ole tieto riittänyt vastauksenn. Luulevat todellakin liikevaihdon olevan sama kuin "voitto" ja siitä voidaan verottaa vaikka kuinka paljon.
Ihan sama mölinä "rikaista", mutta eivät pysty sen enempää määrittlelemään rikasta tai edes tiedä montako ihmistä Suomessa ansaitsee yli 300´000€ / a.
Arhinmäkikin vaatii "riukkailta" leikattavan, mutta ei pysty osoittamaan mistä yhteiskunnan tuesta heiltä leikataan. No, kun ei ymmärrys riitä, että ei ole leikattavaa kun ei ole tukiakaan.
Sunnuntaina "Kansan Radiossa# eräsd tieteilijä ehdotti, että "otetaan rikkailta paljon ja maksetaan takas kun varaa on". Onneksi tällaisia "kansantaloustieteilijöitä" ei ole tekemässä päätöksiä. Ts. kommunistit ovat ihan ulkona päätöksenteosta.
Näin on Suomen kansa päättänyt.
Hyvää Joulua kaikille - ihan kaikille!
- lemura
- Jo nyt palkkojen osuus on pienentynyt vuoden 2013 jälkeen, vaikka talous ei ole ehtinyt paljoa kasvaa.
Kapitalistille ei normaali voitto riitä. Voitto tulee olla suurempi kuin kilpailijoilla. Siksi mieluummin varat verokeitaisiin kuin kiertokulkuun.
Varojen siirtäminen pois kiertokulusta ja valittaminen valtiovaltana kestävyys- ja muista vajeista on katteetonta.
Onneksi kiinalainen ja venäläinen pääoma katsoo Suomen tuottavaksi sijoituskohteeksi. Muuten porvarimme lopettaisivat kaiken tuotannon!Miksi ay mafia sijoittaa voittojaan veroparatiiseihin eikä investoi suomalaiseen teollisuuteen? Tuohon kun vastaatte niin viisastutte!
- pääluottamusmies
Extyökkäri kirjoitti:
Miksi ay mafia sijoittaa voittojaan veroparatiiseihin eikä investoi suomalaiseen teollisuuteen? Tuohon kun vastaatte niin viisastutte!
Eikö sinun mielestäsi nyt ole mitenkään järkevää sijoittaa varojaan tuottavasti?
Myös työntekijöiden edunvalvonassakin.
Vai olisiko sinun kaltaistesi arvostelijoiden mielestä ay:n jäsenten kannalta parempi makuuttaa heidän varojaan vain jossain nollakorko tilillä tms.? pääluottamusmies kirjoitti:
Eikö sinun mielestäsi nyt ole mitenkään järkevää sijoittaa varojaan tuottavasti?
Myös työntekijöiden edunvalvonassakin.
Vai olisiko sinun kaltaistesi arvostelijoiden mielestä ay:n jäsenten kannalta parempi makuuttaa heidän varojaan vain jossain nollakorko tilillä tms.?Sitähän juuri kysyin, miksi ei sijoiteta suomalaisiin yrityksiin! Lue uudelleen jos toinen kerta valaisisi totuuden!
Tietystikään ay mafia ei voi sijoittaa suomalaisiin yrityksiin koska silloin siltä menisi hommat pieleen, mitä suuremmat korotukset sen pienemmät tuotot. Ay mafia ei kanna vastuutaan työllisyyden osalta vaan tunkee koko vastuun työnantajille sekä vastuun epäonnistumisistaan meille veronmaksajille, eläkeläisillekin.
Ay mafia nykymuodossaan on suoraan sanoen kelvoton, kommunismin ja fasismin luokassa tunkioon joutava.- sijoitusnuevoja
Extyökkäri kirjoitti:
Sitähän juuri kysyin, miksi ei sijoiteta suomalaisiin yrityksiin! Lue uudelleen jos toinen kerta valaisisi totuuden!
Tietystikään ay mafia ei voi sijoittaa suomalaisiin yrityksiin koska silloin siltä menisi hommat pieleen, mitä suuremmat korotukset sen pienemmät tuotot. Ay mafia ei kanna vastuutaan työllisyyden osalta vaan tunkee koko vastuun työnantajille sekä vastuun epäonnistumisistaan meille veronmaksajille, eläkeläisillekin.
Ay mafia nykymuodossaan on suoraan sanoen kelvoton, kommunismin ja fasismin luokassa tunkioon joutava.Eihän suomalaisiin yrityksiin kenenkään kannata yhtään mitään koskaan sijoittaa.
Paitsi jos haluaa rahojensa menevän kankkulan kaivoon. sijoitusnuevoja kirjoitti:
Eihän suomalaisiin yrityksiin kenenkään kannata yhtään mitään koskaan sijoittaa.
Paitsi jos haluaa rahojensa menevän kankkulan kaivoon.Kyllä kannattaa jos on järkevä, vain siten turvaamme työpaikkoja koska ilman tuottavia yrityksiä ei ole työtä sen enempää yksityisellä kuin yhteiskunnankaan puolella.
Yritykset yrittäjineen ovat se valtakunnan selkäranka joka täällä homman pitää pystyssä!
Lienee liian vaikeasa ymmärtää komuloiselle sillä jos hän ymmärtäisi niin ei sitä komuloiseksi edes pääsisi!
- kale_eg
Näyttää siltä että EKmafia ja hallitusporvarit vetävät pidemmän korren. Tuloerot kasvavat ja alhaalle syntyy uutta kurjalistoa.
EK:han ei toimi mafian tavoin kuten ay porukat.
EK ja sen jäsenet tuottavat pääosan suomessa tuotetusta tulosta, tuloksista ja veroista.
Ay mafia tuottaa vain rettelöitä ei mitään positiivista tulosta kuten pitäisi! Sejohtuu ay mafian kommunistisesta perinteestä josta se ei ole hoksannut luopua.
- Partacus
Kummallista sotkua.
Työläiset ovat kyvyttömiä yritystoimintaan. He eivät pärjää ilman kapitalisteja. Työläisiä syytetään kehnosta talouden tilasta.
Kapitalistit siis hallitsevat, ovat keskeinen tekijä taloudessa. Työläisten omien varojen säilyttäminen säästötilillä eivät vaikuta kansantalouteen. Työläinen ei pääse kapitalistien miljardien veronkiertovaroihin. Ja edelleen kapitalisti ei vastaisi huonosta taloudenpidosta.
Tätä samaa on kuultu vuosikausia. Kapitalisti olisi se joka hoitaa ja hoitaa hyvin. Kun ei hoida, se olisikin palkkatyöläisten syytä.
Palkkatyöläisinä maksamme liitoille jäsenmaksua eikä siinä oikeistoporvarilla ole nokan koputtamista. Itse rakennamme liitto-organisaation ja kustannamme sen kautta edunvalvonnan. Liitot eivät saakaan olla omistajia. Se ei ole niiden tehtävä. Itse me jäsenet päätämme jäsenmaksuvarojen käytöstä kaikkeen muuhun kuin yritystoimintaan. Tuhannet liittojen jäsenet hoitavat/johtavat/organisoivat suuria/pieniä julkisia ja yksityisiä yhtiöitä. Liittojen jäsenet kykenevät järjestämään palkkatyöläiset yhteen tekemään työtä.
Kapitalistit voivat huoletta luovuttaa omistukset meille. Me hoidamme yhtiöitä ja kansantaloutta heitä paremmin.
ps. Liitoilla täytyy olla moraalia. Ei ole mitään järkeä viedä varoja ulkomaille tai sijoituksiin. Jäsenmaksun tulee kattaa tyydyttävä valvontaorganisaatio ja lakkokassa työtaistelujen varalle.
Liiton työntekijöiden palkkka tulee miettiä kohtuulliseksi luottamustoininnallisesta näkövinkkelistä katsottuna. Liitoilla ei saa olla mitään tarvetta ostaa toimitsijoita ylisuurilla palkoilla.
Lähtökohta toimitsijoiden palkassa on mielestäni alan keskipalkka. Ylitykset siitä kohtuullisena.Tästä näkee selvästi noita sinun harhojasi. Ei siis mitään älliä siitä miten talous ja markkinat toimivat. Et tosin liene ainoa pöljä tuolla alalla sillä noin 25 vuotta sitten naapurissa kaatui noihin samoihin kuvitelmiin 170 miljoonan kansan talous.
Kaikki työläiset eivät ole kyvyttömiä yritystoimintaa ja heitä, siis noita fiksumpia työläisiä kutsutaankin yrittäjiksi mutta työläisiä he ovat koko mitaltaan. Jos työläinen on fiksu niin hänellä on kaikki mahdollisuudet mihin hyvänsä kunhan käyttää päätään eikä ala mafian orjaksi.
Kaikkien työläisten niin fiksujen kuin vähemmän fiksujen säästöt pankeissa vaikuttavat kansantalouteen, kymppitonni vaikuttaa enemmän kuin pelkkä kymppi mutta molemmilla on vaikutusta. Pankithan lainaavat rahaa ja niiden antolainauksen määrä on sidottuna oleviin talletuksiin ja muuhun pankin varallisuuteen.
Et sitten sitäkään halua huomata ettei työnantaja ole vastuussa siitä millaisia palkkoja maksetaan vaan siihen pyrkii osille ay mafia jolla taas ei ole mitään kokemusta palkkojen laskennasta ja mahdollisuuksista määrittää palkkoja ansioperiaatteella. Siellä palkat määrätään sattumaperiaatteella eikä määrittäjä edes tunne jokaista jota hänen päätöksensä koskee joten ay mafian pitää lopettaa sotkeutuminen asioihin joissa sillä ei edes voi olla asiantuntijan asemaa.
Kapitalisti sinänsä s.p on outo ilmiö meidän aikanamme jolloin kapitalisteja ei montaakaan löydy vaan isotkin yritykset/yhtiöt ovat kymmenien tuhansien osakkeenomistajien omistamia.
Mikä ihmeen edunvalvonta on ay mafia? Miten se s.p valvoi työttömien etuja, mitä se teki vähentääkseen työttömiksi joutuvia? Mitä muuta se yleensä teki kun kauppa ei käynyt ja porukkaa laitettiin kilometritehtaalle? Ei mitään muuta kuin vähän uhosi. Mitä ihmeen edunvalvontaa se sellainen on??
En tunne asiaa mutta haluaisin nähdä tilaston jossa kerrotaan yksityisten yritysten johdosta paljonko ja monessako on johtoryhmässä SAK:n tai muun vastaavan liiton jäseniä ja miten he tekevät yhteistyötä liittojen kanssa. Väitän jotta montaa et s.p löydä!
Mihin tarvitaan lakkokassoja? Mihin tarvitaan lakkoja? Ei mihinkään, itsekin olin koko työikäni töissä ilman yhtäkään lakkoa ja hyvin meni, menee vieläkin! Lakko on vain kyvyttömyyden osoitus. Ette ole kyenneet esittämään miten aiotte ansaita palkankorotukset joita olette pyytämässä ja jätätte koko roskan vain yrittäjän ratkottavaksi. Se on yksi pääsyy suurtyöttömyyteen josta emme vieläkään ole selvinneet.
Kun palkankorotuksia pyydetään talouden nousun ansiosta niin ne pitää aina riisua kun tilanne on ohi ja talous laskusuunnassa, se olisi järkevää toimintaa ja vähentäisi työttömien määrää.
2007 - 2008 jälkeen laman aikana palkkoja nostettiin tilastokeskuksen tilastojen mukaan noin 30% vaikka yhtäkään ei olisi saanut nostaa. Pitää ymmärtää, että euro on ansaittu vasta kun se on taskussa, se jonkun lupaama nousu on pelkkää unelmaa ja reaalia vasta kun lasketaan vuoden tulosta. Korotuksia, väliaikaisiakin pitää tehdä vasta realisoituneen tuloksen perusteella ja vain niissä yrityksissä joilla sitä nousua on ollut. Lisäksi jo silloin on sovittava ehdoista joilla nuo korotukset puretaan laskun alkaessa jotta säästytään irtisanomisilta mahdollisimman pitkälti.
- tavis.k
EK:lla on valta. Se voisi asettaa varojen pimittäjät kuriin. Mikään ei estä varojen kulkemista kiertokulussa. Toimettomana ne ovat poissa valtion vakavaraisuudesta
En tunne EK:ta kuin nimeltä mutta veikkaan sen vallan esim. tilintarkastajana jäsenyhtiöissäkin olevan varsin rajoitettua. Viranomaisilla on valtaa noiden tutkimusten tekemiseen mutta se lienee ilman ilmiantoja varsin turhaa ajanhukkaa koska 99% yrityksistä maksaa niin veronsa kuin maksunsakin säntillisesti.
On turhaa kuvitella, vaikka se herkulliselta tuntuisikin, yrittäjien olevan suuri pettureiden joukko kun he kuitenkin ovat koko meidän hyvinvointimme lähtökohta. Jokainen sentti kenen tahansa lompakossa on jonkun yrittäjän aikaansaama vaikka sen olisi saanut lottovoittona sillä lottovoittoihin ei tietääkseni erikseen paineta rahaa vaan se hoitaa rahoituksen tomppelipelaajien avustuksella.
Minä pelaan vain rahapelejä joissa voitolle on takuu eli aina saa omansa ainakin 50% voittoa. Silloin peli kannattaa varsinkin jos vielä annetaan mahdollisuus isompiinkin voittoihin.
Jos joku pimittää yrityksen voittoja tai tekee työtä pimeästi niin valtion vakavaraisuuteen se tuskin vaikuttaa. Verotuottoihin ehkä sekä pankkien luotonantokykyyn mutta ei vakavaraisuuteen isommin. Vai voitko jotenkin todentaa väitteesi?
- Hallaahon.äänestäjä
VOITTOJA JA PALKKOJA EI VOI VERRATA
Suomalaisetkin yritykset saavat voittonsa ulkomailla, Ei KONEOSAKEYHTIÖ rakenna pilvenpiirtäjähissejä Suomeen eikä Nokia 5g-verkkoja VAAN ULKOMAILLE
Suomalaiselta työntekijältä EI OLE MITÄÄN POIS JOS VOITOT KASVAVAT SIJOITTAJILLE
Sijoittaja saa sijoituksistaa mm. osinkoja ja myyntivoittoja JOTKA MUUTEN MENISIVÄT ULKOMAALAISELLE KUTEN TRUMPILLE
Siksi on HYVÄ ETTÄ VOITOT KASVAVAT JA ETTÄ PÄÄOMIEN VEROTUS ON KOHTUULLISTA
Omaisuutta ei SAA VEROTTAA VAAN TUOTTOA
VEROPOHJAN ON OLTAVA LAAJA JOTEN SAK-VUOKRATALOVUOKRIA PITÄÄ ALKAA VEROTTAA SAMOIN POLIITTISIA SOINI-SÄÄTIÖITÄ
tiedesäätiöt ovat poikkeus KOSKA ne jakavat stipendejä opiskelijoille ja tutkijoille MUTTA RKP-SÄÄTIÖT EIVÄT OLE TIEDESÄÄTIÖITÄ VAAN PAKKORUOTSISÄÄTIÖITÄ, VEROTUS NIIDEN TUOTOLLE
Voittojen kasvatus on tärkeää jotta Suomeen saadaan rahaa joka muuten menee ulkomaille
Esimerkki toukokuussa Nokia jakaa osinkoina noin 1200 miljoonaa euroa JOSTA 1000 MILJOONAA MENEE ULKOMAALAISILLE, HUONO KEHITYS
PALKANASAAJAN OIKEUDET OVAT LIIAN HYVIÄ TÄNÄÄN esimerkkinä Talvivaara
jossa palkansaajat TEKIVÄT JATKUVAA YMPÄRISTÖRIKOSTA eli myyräntyötä,
saivat palkkaa, saivat ansiosidonnaista jos joutuivat työttömiksi, saavat vielä eläke-edun kun tulevat siihen ikään (sijoittajat eivät saaneet mitään menettivät pääomansa eivätkä saaneet osinkoa )
PALKKOJA EI SIIS PERITÄ TAKAISIN VAIKKA FIRMA MENEE KONKURSSIIN JA PALKKOIHIN KUULUU ELÄKE-ETU näitä etuja ei ole pääomatulolla JOTEN PÄÄOMATULOJEN JA PALKKOJEN VEROJA EI VOIDA VERRATA ja palkkoja verotetaan enemmän koska niihin liittyy sosiaaliturva ja pääomia vähemmän koska ne ovat hyödyllisiä
ja TUOVAT RAHAA SUOMEEN ULKOMAILTA - Hallaahon.äänestäjä
Parta Cus
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15110862/voitot-kohoavat---palkat-laskevat#comment-92209595 Palkkatyöläisinä maksamme liitoille jäsenmaksua eikä siinä oikeistoporvarilla ole nokan koputtamista. Itse rakennamme liitto-organisaation ja kustannamme sen kautta edunvalvonnan. Liitot eivät saakaan olla omistajia
Vastaus: kyllä, mutta työttömyysturvan maksaa valtio eli veronmaksajat eli yöttömyysturva rahoitetaan lähes täysin veroilla. Työttömyyskassojen jäsenmaksut kattavat vain noin 5,5 % ansiosidonnaisten päivärahojen kustannuksista
ja SAK on suuri veronvälttelijä jolla on vuokrataloja, joiden vuokratulot ovat verottomia ja maksetaan valtiolta eli veronmaksajien pussista vuokratukena eli ammattiliitot ovat saaneet suurusluokkaa vuosittain 10 miljoonaa euroa VVO:n vuokraOSINKOINA JA NÄMÄ OVAT VERORAPAAT. Vuokrien MUUTOKSET maksetaan suuressa määrin pienituloisille maksetuilla asumistuilla - työssä.työtön
Totta.
Kaiken sosiaaliedun kustannmme me palkkatyöläiset ja teemme sen mielellämme. Yhteinen suuri yhteiskunnallinen vakuutus on edullisempi meille sekä kansantaloudelle kuin että vakuuttaisimme jokaisen edun erikseen yksityisen vakuutusyhtiön avulla.
Samalla pystymme pitämään huolta heikompiosaisista. Heilläkin on oikeus elämään.
Ihmiset käyvät taistelua toimeentulostaan työnvälityksissä. Työttömyys ei ole omaa syytä, vaan työpaikan tai opiskelupaikan puutetta. Yhteiskunta ei ole pystynyt eikä haluakaan järjestää kaikille kohtuullisellakaan palkalla työtä.
On järkyttävää kuulla kyykyttämisestä, byrokratiasta, jota työttömät kokevat näissä palveluissa.
Ammattiliittojen tulisi olla paljon aktiivisemmin painostamassa työn järjestämisen puolesta. Rahoitus ei ole ongelma. Omistajilla on mouhkeita tilejä verokeitaissa tyhjän panttina.Kyllä se on työnantaja joka kaiken kustantaa niin teidän palkkanne kuin veronne kuin eläkkeenne ja muut palkanlisät kuten lomarahat. Jos ei olisi ihmisiä joiden taitoihin kuuluu yritysten pystyyn nostaminen ja pyörittäminen niin palkkatyötä ei olisi edes olemassa.
Homma vain on hieman kieroutunut kun väliin on tunkemassa instanssi jolla ei ole vastuuta sen enempää työpaikoista kuin palkkarahojenkaan hankinnasta mutta uhoa, uhkailua ja kiristystä löytyy ihan Sisilian mafian tyyliin.
Jos palkat arvioidaan kunkin tuottavuuden mukaan niin työttömien määrä olisi huisisti pienempi ja työttömyysjaksot niin lyhyitä ettei viisas työntekijä edes mitään tukiaisia tarvitsisi.
Ay mafiahan voisi sijoittaa ne rahansa yrityksiin joissa se tarjoaisi työtä ja siten olisi mukana siinä mitä se haluaa tehdä. Silloin sille ehkä valkenisi se kummallisuus ettei rahaa kasva puissa vaan yrittäjä/työnantaja joutuu sitä kokoamaan maailmalta konstein joita kaikki eivät hallitse eli markkinoinnin avulla myydä yrityksen tuotetta tai palvelua.
Ei vaan löydy ay mafialta uskallusta alkaa kokeilla miten heidän kanssaan tulee toimeen!Työnvälityksen avulla saanee hyvän syyn jatkaa työttömyyttään mutta jos haluaa töihin on itse aloitettava työn pyydystys. Pitää soitella alan yrityksiin, pitää käydä alan yrityksissa juttelemassa jne. Aktiivinen työnhaku on todella tehokkaampaa kuin odottelu jonkun viraston kautta tulevasta työtarjouksesta.
Kun on nokakkain niin voi tehdä tarjouksen jolla pääsee sisään ja kun on osoittanut tehonsa ja taitonsa niin muutaman kuukaiden näytön jälkeen voi alkaa kyselemään todellisia ansiomahdollisuuksiaan. Itse aikoinaan käytin tätä menetelmää ja se toimi hyvin. Työkkärissä en vielä ole käynyt kertaakaan enkä ehkä tule käymäänkään.- nros
Extyökkäri kirjoitti:
Kyllä se on työnantaja joka kaiken kustantaa niin teidän palkkanne kuin veronne kuin eläkkeenne ja muut palkanlisät kuten lomarahat. Jos ei olisi ihmisiä joiden taitoihin kuuluu yritysten pystyyn nostaminen ja pyörittäminen niin palkkatyötä ei olisi edes olemassa.
Homma vain on hieman kieroutunut kun väliin on tunkemassa instanssi jolla ei ole vastuuta sen enempää työpaikoista kuin palkkarahojenkaan hankinnasta mutta uhoa, uhkailua ja kiristystä löytyy ihan Sisilian mafian tyyliin.
Jos palkat arvioidaan kunkin tuottavuuden mukaan niin työttömien määrä olisi huisisti pienempi ja työttömyysjaksot niin lyhyitä ettei viisas työntekijä edes mitään tukiaisia tarvitsisi.
Ay mafiahan voisi sijoittaa ne rahansa yrityksiin joissa se tarjoaisi työtä ja siten olisi mukana siinä mitä se haluaa tehdä. Silloin sille ehkä valkenisi se kummallisuus ettei rahaa kasva puissa vaan yrittäjä/työnantaja joutuu sitä kokoamaan maailmalta konstein joita kaikki eivät hallitse eli markkinoinnin avulla myydä yrityksen tuotetta tai palvelua.
Ei vaan löydy ay mafialta uskallusta alkaa kokeilla miten heidän kanssaan tulee toimeen!Kerropa juntti EK-mafialle että kieltää jäsenyhtiöidensä veronkierron.
Monta kertaa tyttömänä ollut. nros kirjoitti:
Kerropa juntti EK-mafialle että kieltää jäsenyhtiöidensä veronkierron.
Monta kertaa tyttömänä ollut.Ei olle EK:n asia ottaa kantaa niihin asioihin jäsentensä suhteen mitä ei yhdistyksen sopimuksissa mainita. En ole moisia nähnyt mutta en usko niitä siellä olevan.
yrityksistä suurin osa, veikkaan 99% hoitaa asiansa paremmin kuin ay mafia eikä edes uhkaile ja kiristä ainakaan medioissa olevien uutisten mukaan joten EK lienee ay mafiaa kiltimpi yhteisö.
Kuten tuolla jo aiemmin taisin sanoa niin ilmaisuja ei pidä matkia. Minulla on perusteet ay järjestöjen mafia nimitykselle ja olen ne jo moneen kertaan tuonut julki. Sinä et perustele lainailmaisuasi koska sitä ei voi perustella olemattomilla perusteilla. Eikö olisi syytä ihan itse käyttää pollaansa ja kehitellä perusteltavia ilmaisuja vai eikö pää kestä ajattelua?
Kuten jo aiemmin annoin selvityksen niin yritykset ovat kaiken taloudellisen hyvinvoinnin perusta ja ay mafia vain haittaa kehitystä kiristämällä tilannetta, puuttumalla asioihin joiden vaikutuksia se ei kykene edes havaitsemaan etukäteen, testaamatta vaatimuksiensa vaikutuksia ja olemalla antamatta takuita siitä, että sen esittämät seikat vastaavasti parantavat yritysten kannattavuutta. Ay mafia myy uhkaillen testaamattomia tuotteita ilman takuita niiden antamasta positiivisesta tuloksesta.
- Hallaahon.äänestäjä
Palkkatyön kadotessa katoavat myös eläkkeet kun eläkemaksuja ei kerry
Siksi ainoa henkilökohtainen ratkaisu on sijoittaa omaan salkkuun eikä odottaa että eliitin ylläpitämät työeläkelaitokset pystyvät maksamaan eläkettä sitten joskus
Koska palkkatyö katoaa
Ruotsi on kovan paikan edessä
Maahanmuutto romahduttaa talouden
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg243438#msg243438 - komun_äänestäjä
Maahanmuuto ei romahduta taloutta.
Naton sodat romahduttavat länsimaiden taloutta.
Tieteellis-tekninen kehitys siirtää työn osuutta aineelliselle pääomalle. Aineellisen pääoman verotusta tulee korottaa valtion yhteiskunnallisen rahoituksen ja työllisyyyden turvaamiseksi.
Ihminen on ihminen vain työssä ollessaan ja siksi säännöllisen työajan lyhentäminen on ensisijaisena vuorossa.- Hallaahon.äänestäjä
Et viitsisi lukea ennen kuin väität
ettei maahanmuutto laske voimakkaasti Ruotsin taloutta nyt ja pian Suomen, Norja voi öljyllä sinnitellä ja Tanska jolla ON VARAUKSIA EU:LLE MAAHANMUUTON SUHTEEN
LUE NYT ENNEN KUIN VÄITÄT
Maahanmuutto romahduttaa talouden
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg243438#msg243438
Aineellista pääomaa ei voida verottaa KOSKA MIKÄÄN EI OLE HELPOMPAA KUIN SIIRTÄÄ ROBOTIT VIETNAMIIN TEKEMÄÄN TÖITÄ
Veroilla ei pystytä hoitamaan yhteiskunnallista rahoitusta kun palkkatyötä ei ole, robotteja ei voida verottaa eikä missään nimessä pääomia,
kuka haluaa omistaa robotteja tai pääomia jos niitä verotetaan On se kummaa, sinä vaadit lyhyempää työaikaa ja toiset kiroilevat nolla-tuntisopimuksille vaikka niissähän työaika on tosi lyhyt. Mitä te oikein haluatte?
Tiedän paljon rahaa mutta ei yhtään työtä. Kommunismin unelmaa joka aina testatessa on muuttunut joksikin muuksi mitä haettiin. Haettiin paratiisia mutta esiin tulikin helvetti.
Parasta olisi kun siirrytään suorituspalkkaukseen yrittäjien tavoin, silloin saa tehdä vaikka tunnin viikossa kunhan vain tuotannon aikataulut pitävät. Palkkaa saa sen mukaan paljonko on tehnyt. Jos on aikaansaava saa ehkä paljonkin sitä hynää mutta tumpelot paljon vähemmän, se olisi oikeudenmukainen järjestelmä kun kaikille maksetaan aikaansaannosten mukaan.
- komun_äänestäjä
Mvlehti uusnatsien lehtenä luonnollisesti liputtaa oligarkkikapitalismin etujen puolesta. Työtön ostetaan oligarkkien taakse naruttamalla tätä ulkomaalaisvihalla. Oligarkki kuitenkin pissaa työmiehen niskaan. Lue Extyökkärin kommentit "fiksuista yrittäjätyömiehistä".
Yhteiskunnallinen työn tuottavuus kohoaa, valtiot menevät siellä ja täällä konkurssiin, palkat laskevat, julkinen sotealue lamaantuu, yksityinen terveysbisnes kukoistaa - valtio takaa voitot,
työn tuottavuus kohoaa rytinällä - minne tuotto menee? Entä työttömyyden kasvutendenssi.
Jotain on vialla.
Koneita ei voi verottaa - totta - Koneiden omistajia, oligarkkeja voidaan verottaa.
Verotuksen muutos ei muuta yhteiskuntarakennetta - totta sekin. Oligarkit pysyvät silti oligarkkeina - halla-ahon ja oligarkkien asema säilyy ellei valta siirry työväenluokalle.
Kysymys on valtasuhteesta. Mikä yhteiskuntaluokka tuottaa tuotteet ja kuka ne omistaa, siinäpä tuhannen taalan kysymys.
Kapitalismin ristiriita: Työn tuottavuus kasvaa = työttömyys lisääntyy. Kurjuus alhaalla lisääntyy mutta ei näy oligarkkien asuma-alueilla.
Persujen talouspoliittiset linjauksen osuvat aina myönteisesti oligarkkien syliin.Sinä kun mainostat oligarkkeja oikein olan takaa niin kerro nyt mitä ne oikeasti ovat kun en tiedä. Laita oikein erotellen mitä vaatimuksia sinä esität henkilölle joka mielestäsi on oligarkki!
Se mitä kirjoitin fiksuista työläisistä jotka jopa pystyvät itse työllistämään itsensä ja siinä sivussa muita vähemmän fiksuja on faktaa! Olen itse ollut tuossa asemassa yli 30 vuotta ja tiedän siinä tehtävän työtä enemmän kuin mitä niillä palkatuilla apulaisilla kehtaa teettää.
Minä en ollut olikarkki enkä mikään muukaan karkki vaan työmies, ehkä sinua fiksumpi koska ideoin asian jota myyden saimme useammankin henkilön työllistettyä ja nyt vaikka yritys on myyty niin samalla reseptillä jatkaa uusi omistajakin. Eikö se kerro juuri sen mitä eri työmiehistä kirjoitin, on kahta sorttia ja saat itse arvata mitä sortteja löytyy.
Kyllä yritykset kuin myös niiden omistajatkin maksavat veroja ihan kuten sinäkin joskin suurempia europotteja pannaan liikkeelle. Yritysten tuloksista maksetaan veroja kuten kaikesta muustakin ansainnasta. Kyllä koneetkin maksavat veroja joskin eri lailla kuin sinä ja minä, sillä se että jotain on tehty koneavusteisesti ei koneen osuudelta anna oikeutta vähentää alvia vaan alvit maksetaan on työ tehty vasaralla tai automaatilla.
Jos yrityksen tulos perustuu suurelta osin koneelliseen valmistukseen niin silti on verot maksettava koko tuloksen osalta. Mitä te komuloiset houritte? Eikö järki näytä kokonaisuutta?
- Hallaahon.äänestäjä
komun_äänestäjä, oletko marxilainen ts. pidätkö PALKKAVEROJA TYÖLÄISEN TYÖNARVON RIISTONA ELI LISÄARVON NAPPAAMISENA, josta maksetaan mm. ulkomaalaiset sosiaaliturvashoppailijat, eli nuoret miehet Irakista, 32 000 turvallisen Ruotsin kautta tulleet Ruotsin valtion ja SPR:n avustuksella Suomeen elelemään lähetetyt työläisen työnarvon riistäjät?
komun_äänestäjä
20.12.2017 20:37
Koneita ei voi verottaa - totta - Koneiden omistajia, oligarkkeja voidaan verottaa
Vastaus: mitä tuo nyt on, globalisaatiossa et voi verottaa,
et tietenkään voi verottaa Trumpia tai vietamilaisia eniten pärjänneitä
http://english.vietnamnet.vn/fms/special-reports/149203/10-richest-people-on-vietnam-stock-exchange-in-2015.html
Ho Chi Minhin osakepörssi
https://www.hsx.vn/
Hanoin pörssi
https://www.hnx.vn/vi-vn/
komun_äänestäjä
20.12.2017 20:37
Mikä yhteiskuntaluokka tuottaa tuotteet ja kuka ne omistaa, siinäpä tuhannen taalan kysymys.
Vastaus:
niin, miksi MALLIMAA DDR ei pärjännyt vaan kaatui? Nliitto nyt on selvä tapaus raaka-ainemaa joka ei tee tuotteita
komun_äänestäjä
20.12.2017 20:37
Kapitalismin ristiriita: Työn tuottavuus kasvaa = työttömyys lisääntyy. Kurjuus alhaalla lisääntyy mutta ei näy oligarkkien asuma-alueilla
Vastaus:
Totta. Siksikin kannattaa itse huolehtia finansseistaan (ensin opetella säästämään ja sitten sijoittamaan) ja pyrkiä asumaan hyvillä asuma-alueilla ja HUMANITAARINEN maahanmuutto on lopetettava heti ja matut on pisteytettävä. Rajavalvonta pystyyn, Schengen alue poistettava, Huhtasaaren ja Väyrysen viitoittamaa tietä edetään. EIKÄ HALPATYÖVOIMASTA OLE HYÖTYÄ SUOMALAISELLE SILLEKIN STOPPI HETI
Meillä ei ole työperäistä maahanmuuttoa, joka hyödyttäisi suomalaisia, meille tulee jonkin verran veroa maksavaa halpatyövoimaa, mutta se kustannetaan veronmaksajien sosiaalieduilla
kuten vuokratuella ja muilla perhe-eduilla, joten työssäkäyvien veroa maksavien matujen nettovaikutus on negatiivinen. Päälle tulee vielä humanitaarinen maahanmuutto, jossa perheet ovat sosiaalihuollossa vuokratuella ikuisesti JOUTILAIDEN LISÄKSI VEROA MAKSAVA HALPATYÖVOIMAKAAN EI KANNATA SUOMESSA, KOKONAISTULO ON NEGATIIVINEN Kun perhetukien lisäksi otetaan vielä huomioon rikokset, poliisivalvonnan lisääntyminen ja yleinen turvattomuus, on yhtälö täysin mahdoton
https://www.suomenuutiset.fi/ps-vetovoimatekijat-alas-laittomasti-maassa-olevat-rekisteroitava-saatava-pois-maasta/ - komun_äänestäjä
Perussuomalainen puolue - mvlehti - Persujen Suomen Uuutiset - ulkomaan työläinen = maahanmuuttajatyöläinen riistää Suomen työläisiä.
Vastau on väärä. Työläinen ei riistä toista työläistä.
Perussuomalainen puolue - mvlehti = maahanmuuttaja tuhoaa Suomen kansantalouden.
Vastaus on väärä.
Oikea vastaus on ja jota Persut pyrkivät salaamaan on - natosodat tuhosivat arabimailmaa ja globaali kapitalismi riistää armottomasti Afrikkaa ja josta seurauksena on syntynyt nykyajan kansainnvaellus. Globaali kapitalismi on syyllinen nykyajan suurimpaan onnettomaan tilaan, jossa on tapettu miljoonia kansalaisia ja kymmenien miljoonien ihmisten peruselämä on tuhottu.
Epäfiksu työläinen - kapitalistin elätti - sotun varassa elävä - työttömyyskorvausta nostava = uusnatsistista propagandaa.
Vastaus on oikea. Fasismin ideologia = vahvat, raharikkaat ovat maan suola ja elinkelpoisia.
Fasismin aate on moukaroida työläisen psyyke alistuvaksi nyhveröksi.
Komusosiologia = jokainen ihminen on tervetullut. He hankkiutuvat kukin ammatteihinsa, vaihtavatkin niitä ja antavat panoksensa yhteiskunnallisen kansantalouden hyväksi. Hänen arvoaan ei mitata hankitun rahan määrässä. Eri maiden kansalaiset ovat yhdenvertaisia toistensa suhteen. Ihmisellä on halu tehdä työtä yhteisen kassan hyväksi. Pakottamatta - ihmisen oikeudet ja velvollisuudet pyörivät välttämättömän ymmärtämisen ympärillä.
Sipilän hallitus persuineen auttaa kapitalisteja riistämään suomalaisia ja ulkomaisia palkkatyöläisiä. Hallitus auttaa siirtämään julkisia varoja yksityisomistajien käsiin. Sipilän hallitus vie Suomea maailman tuhoajan nato-järjestön kainaloon.
Onneksi maailmassa on Kiina, Vietnam ja muita kehittyviä valtioita ja joille sipilät eivät mahda mitään. Natolänsikin tuhoaa itseään sotakiimassaan. Muut menevät edelle ja läntinen globalismi - proletaarien on pakko tehdä sosialistinen vallankumous mikäli he aikovat selviytyä.- Hallaahon.äänestäjä
Miten se siis on. Kun Marx ei ollut hyvinvointiyhteiskunnan vaan vallankumouksen kannattaja eli antisosialidemokraatti
niin oletko
komun_äänestäjä 21.12.2017 16:23
MARXILAINEN ja miksi puhut veroista? kun ne riistävät työläisen työnarvoa lisäarvon malliin ja antavat sellaisille jotka tulevat tänne turvapaikkashoppailemaan eli kilpailuttavat maita ja menevät sinne mihin helpoiten pääsevät sossuun joka maksetaan palkkatyöläistenkin verorahoista eli palkasta riistetyllä työnarvolla
Oletko komun_äänestäjä marxilainen?
Globalisaatiossa ei päästä SUOMESSA VEROTTAMAAN HANOIN PÖRSSISSÄ TIENAAVIA ROBOTTIEN OMISTAJIA JONNE ROBOTIT MENEVÄT JOS AIOT NIITÄ TÄÄLLÄ VEROTTAA
komun_äänestäjä ET MYÖSKÄÄN PÄÄSE VEROTTAMAAN esim. TRUMPIA JOS HÄN OSTAA NOKIAN (80 prosenttia Nokian omistajista on ULKOMAALAISIA)
komun_äänestäjä ET PÄÄSE MYÖSKÄÄN MÄÄRÄÄMÄÄN OSINGOISTA Nokia maksaa toukokuussa 2018 noin 1200 miljoonaa OSINKOINA JOISTA SIIS 80 PROSENTILLE ULKKOMAALAISIA OMISTAJA MAKSETAAN NOIN 1000 MILJOONAA ULOS OSINKOINA JA NIITÄ ET SITTEN NÄE TÄÄLLÄ SUOMESSA
eivätkä NE LUO TÄÄLLÄ TULOEROJA
Eikö olisi hyvä luoda ihan pikkuisen lisää TULOEROJA TÄÄLLÄ JA LISÄTÄ OSAKEOMISTUSTA ETTÄ OSINGOT TULISIVAT SUOMEEN eli että suomalaiset sijoittaisivat enemmän ja alkaisivat todella ymmärtää mistä on kyse???
- komun_äänestäjä
Verot riistävät työläistä = Halla-ahon talousoppi. Ulkomailta tulleet turvapaikanhakijat riistävät suomalaisia riistäviä veroja = Halla-aho on seonnut kirkkoslaavin opiskelussaan universumin tuolle puolen.
Kun perussuomalainen, mahdollisesti sairahkokin, työläinen joutuu hakemaan työttömyyskorvausta ja päälle muuta toimeentulotukea ja mahdollisesti saa lapsilisiä, mitä kerrotte heille - Extyökkärin parjauksia työttömän persun päälle loiseläjänä ja muuta halventavaa.
Marx vastusti työläisten hyvinvoinnin edistämistä = Halla-ahon poliittisen opin ydin.
Analyysi on väärä.
Kotimainen ja ulkomainen kapitalisti riistää palkkatyöläisiä kansallisuuteen ja uskonnollisiin katsomuksiin riippumatta.
Marxin katsomukset ovat olleet ja ovat edelleen sitä, että kapitalismi on tilapäinen kehitysvaihe ihmiskunnan taloudellisessa historiassa ja tilalle tulee aineellisesti ja henkisesti korkeampi tuotantotapa. Sellainen vaihtoehto että syntyisi muutaman sadan "hyväntahtoisen oligarkkikapitalistin" maailmanvaltakunta on poissuljettu. Sellaisen syntyminen voi olla mahdollinen mutta ei elinkelpoinen. Se olisi Hitlerin tavoitteleman maailmanfasismin visio.
Jälkimmäinen eli henkinen on erittäin merkittävä nykytilanteessa. Aikaisemmin valkoisen Suomen aikana porvaristomme piti "juutalaisbolsevistista" sosialismia perivihollisena. Nykyisin oikeistolaiset ovat korvanneet juutalaisbolsevismin termillä "islaminuskoinen invaasio" - ilkeät islaminuskoiset pyrkivät tahallaan tuhoamaan suomalaisen lintukodon ja siksi sitä vastaan tulisi taistella kaikin voimin. Tämä voidaan todeta siten, että islamofoobikot, pääosin uusnatsit perussuomalaiset, jatkavat valkoista epäinhimillistä ihmiskuvaa.
Nato tappaa ja raiskaa maailman maita ja väestöä joutuu maantielle. Nato edustaa oligarkkikapitalismin sotavoimia. Nato turvaa oligarkkien sijoituksia Afrikassa mutta kansa siellä näkee nälkää. Halla-aho ja persut nimittelevät onnettomia halveksuvasti ja vaativat karsimaan vähäistäkin kehitysapua.
Muurien rakentaminen, vapaan matkustuksen kiistäminen, läntisen Euroopan maihin palvelee miljardöörikapitalismin etuja kun tehtävänä on rakentaa yhdenvertaisten ihmisten maailma.
Aineistoa. Pekka Kuusi: Tämä ihmisen maailma.
Karl Marx: Pääoma- Töymeis
"Nato tappaa ja raiskaa maailman maita ja väestöä joutuu maantielle....."
Antaisitko esimerkkejä noista tilanteista missä "Nato tappaa ja raiskaa maailman maita" jne.. Minä kun en nyt saa mieleeni oikein mitään lähimenneisyyden sotilas- yms. operaatioita, joissa NATO olisi ollut osallisena.
- Hallaahon.äänestäjä
komun_äänestäjä Marx vastusti työläisten hyvinvoinnin edistämistä = Halla-ahon poliittisen opin ydin. Analyysi on väärä.
VASTAUS
jaha, panen yhden yhtäläisyysmerkin lisää
komun_äänestäjä = Parta Cus
olet vaihtanut nimimerkkiä MUTTA säilyttänyt saman lukihäiriön
Lukihäiriö on rasittava keskustelussa kun keskustelu junnaan häiriön tulosten korjaamisessa
PARTA CUS ELI KOMUN_ÄÄNESTEJÄ PANEE VIITTEEKSI MARXIN PÄÄOMAN JA PEKKA KUUSEN ELI MARXILAISEN JA SOSIALIDEMOKRAATIN VAIKKA MARX VASTUSTI SOSIALIDEMOKRATIAA JA SITEN ON RANKASSA OPPOSITIOSSA PEKKA KUUSEN KANSSA
SKP-KOMMUNISMI = TIEDONANTAJALAISITTAIN JA NEUVOSTOKOMMUNISMI ELI MARXISMI-LENINISMI ON SEKAVA SEPUSTUS, JOSSA TEMMOTAAN MITÄ TAHANSA ERI AIKOJEN KILPAILEVIAKIN IDEOITA ESILLE JA KIIVAILLAAN NIIDEN PUOLESTA VAIKKA NE OVAT JOPA KARL MARXIN TEOKSIEN VASTAISIA ja päälle sanotaan että MARX ON OIKEASSA yms.
komun_äänestäjä Marx vastusti työläisten hyvinvoinnin edistämistä = Halla-ahon poliittisen opin ydin. Analyysi on väärä
ELI KORJATAAN LUKIHÄIRIÖITÄ: Ei Marx vastustanut hyvinvointia vaan hyvinvointivaltiota ja demokratiaa, MARX KIRJOITTI SIITÄ JOPA ARTIKKELIN Saksan sosialidemokraatteja vastaan JOSSA MARX SELVÄSTI TUOMITSEE DEMOKRATIAN ja nykyisen hyvinvointivaltioajattelun
Kritik des Gothaer Programms Gothan ohjelman arvostelua 1875
alla olevat käännökset löytyvät tuntemattoman suomentamisena vähän eri tavalla täältä
https://www.marxists.org/suomi/marx-engels/1875/gothan-ohjelman-arvostelua.htm
suomennan ne tässä suoraan saksasta
Eli esimerkiksi
1. Marx ei hyväksy demokratiaa
eikä hyvinvointivaltiota:
2. ei lapsityövoiman rajoittamista
3. naisten oikeuksien parantamista luomalla heille erikoisoikeuksia
KOSKA Marx on jossain määrin huuhaata NIIN HUUHAASSA (vrt. uskonto) ON MAHDOLLISUUKSIEN MUKAAN PYSYTTÄVÄ ALKUPERÄISESSÄ KIELESSÄ koska kääntäjä ei koskaan tiedä miten huuhaata käännetään ja muuttaa sitä arvailujensa mukaan (faktassa kääntäjä tietää mikä loogisesti toimii ja sen voi kääntää paljon tarkemmin).
Marx kirjoitti SAKSAKSI, sen kääntäminen luo huuhaasta uutta huuhaata joka ei kuitenkaan ole aivan samaa huuhaata kuin alkuperäinen
yllä kohdat 3,2,1 Marxin omin sanoin
3. Vain naisen/naissukupuolen fyysisen olemuksen vastainen työ voidaan kieltää (esim. varmaankaan yötyötä ei jne.) Marx wendet sich gegen eine Beschränkung der Arbeit von Frauen. Sie sollten höchstens ausgeschlossen werden aus „Arbeitszweigen(…), die speziell gesundheitswidrig für den weiblichen Körper oder die für das weibliche Geschlecht sittenwidrig sind.“
2. Lapsityövoiman käyttöä ei pidä kieltää, suurteollisuus tarvitsee sitä, kielto jää pelkäksi hurskaaksi toiveeksi, tuotannollinen työ on varhaista kytkentää opetukseen ja keino muuttaa maailmaa Er verlangt eine genaue Altersgrenze bei der Forderung nach dem Verbot von Kinderarbeit, wobei er festhält: „Allgemeines Verbot der Kinderarbeit ist unverträglich mit der Existenz der großen Industrie und daher leerer frommer Wunsch.“ Im Gegenteil, es sei die „frühzeitige Verbindung produktiver Arbeit mit Unterricht“ ein Mittel zur Umwandlung der Gesellschaft.
1. Kapitalismin ja kommunistisen yhteiskunnan välissä on vallankumouksellinen muutos toisesta toiseen. Tämä on myös poliittinen ylimenokausi jolloin valtio ei voi olla mitään muuta kun PROLETARIAATIIN DIKTATUURI
Mutta ohjelmalla (Saksan sosialidemokraateilla) ei ole mitään tämän jälkimmäisen (proletariaatin diktatuurin) kanssa tekemistä eikä tulevan kommunistisen yhteiskunnan valtiomuodon kanssa
Zwischen der kapitalistischen und der kommunistischen Gesellschaft liegt die Periode der revolutionären Umwandlung der einen in die andre. Der entspricht auch eine politische Übergangsperiode, deren Staat nichts andres sein kann als die revolutionäre Diktatur des Proletariats.
Das Programm nun hat es weder mit letzterer zu tun [Anm.: einer „Diktatur des Proletariats“], noch mit dem zukünftigen Staatswesen der kommunistischen Gesellschaft.“
MARX ON KIISTATTA DEMOKRATIAN HYVINVOINTIVALTION VASTAINEN ja silloin on turha puhua demokraattissista oikeuksista tai veroista jos on marxilainen - Hallaahon.äänestäjä
komun_äänestäjä on siis PARTA CUS uudella nimimerkillä
mutta sama väärinkopiointi jatkuu ei erota sanoja hyvinvointi ja hyvinvointivaltio
kumun_äänestäjä LIITTÄÄ Pekka Kuusen sosialidemokraatin Marxiin, marx vastusti SOSIALIDMOKRATIAA JA DEMOKRATIAA JA HYVINVOINTIVALTIOTA
mutta sensori on aivan pihalla ja poistaa kaikki vastaukset Marxilla on tunnettu työ
johon EI SAA VIITATA TÄÄLLÄ jossa kypsä Marx - ei mikään nuori kommunistinen manifesti -hehkuttaja - analysoi Saksan sosialidemokratiaa ja vaatii demokratian ja hyvinvointivaltion poistamista ohjelmista
mutta, kuten sanottu, sensori poistaa kaikki nämä viittaukset koska ei ymmärrä lukemaansa
ja
en tiedä viitsiikö siitä valittaa Allerille ihan sama oikeastaan
niin vastataan näin
Eu-kansojen vaihto muslimeihin on tullut jäädäkseen
https://mvlehti.net/2017/12/21/eu-pitaa-valkoisia-pilkkanaan-aggressiivisessa-kannanotossaan-kansanvaihto-on-tullut-tanne-jaadakseen/
LAURA HUHTASAARI NRO 5
VAALIT sunnuntaina 28. tammikuuta ja sunnuntaina 11. helmikuuta 2018
HUHTASAARI YLEN TENTISSÄTIISTAINA 9.1.
Huhtasaari pitää puheen suorassa lähetyksessä, studioyleisö paikalla
https://www.suomenuutiset.fi/ps-vetovoimatekijat-alas-laittomasti-maassa-olevat-rekisteroitava-saatava-pois-maasta/Halla.ahon äänestäjä munaa itsensä vetoamalla MV lehden humpuukiin. Jos ei muuta lähdettä sepustuksilleen keksi niin nuokin kannattaa jättää huomioimatta. Ainakin niin kauan kuin se pirulainen piileskelee siellä, oliko se nyt Andorrassa vai missä eikä vastaa omista tekosistaan. Lusmu, epäuskottava huijari koko jätkä, vai onko tuo jätkä ilmaisun halventamista?
- Hallaahon.äänestäjä
Kommunistit eivät yleensä tunne Marxia joka on vanhentunut mutta silti aivan eri asia kuin Moskovan yliopiston marxismi-leninismin perusteet -kurssi eli Marx ei ole kaatunut Gorban vallankumoukseen
ex-työkkäri - joka selvästi olet vähintään intuitiivinen kokoomuslainen - ongelma on vain siinä että ORPO, KATAINEN, STUBB
näissä ei ole mitään selkärankaa eikä mitään sellaista joita voisi verrata Rihtniemen tai Olavi Lähteenmäen tms. aikaan, täysiä postmoderneja lässyttäjiä kansasta irrallaan
Lepomäki, Rydman ... pidetään kokoomuksessa sivussa tiukasti
Hesari, Yle (verorahoilla) ... ovat suomenkielisiä mutta eivät suomenmielisiä
Mitä jää jäljelle, Halla-aho ja MV ja Suomen Uutiset ... ehkä https://www.kansalainen.fi/
http://beta.oikeamedia.com/ ...
Pitäisikö kirjoittaa siitä, miksi Andorra ei luovuta MV-lehden omistajaa Suomeen? Hallaahon.äänestäjä kirjoitti:
Kommunistit eivät yleensä tunne Marxia joka on vanhentunut mutta silti aivan eri asia kuin Moskovan yliopiston marxismi-leninismin perusteet -kurssi eli Marx ei ole kaatunut Gorban vallankumoukseen
ex-työkkäri - joka selvästi olet vähintään intuitiivinen kokoomuslainen - ongelma on vain siinä että ORPO, KATAINEN, STUBB
näissä ei ole mitään selkärankaa eikä mitään sellaista joita voisi verrata Rihtniemen tai Olavi Lähteenmäen tms. aikaan, täysiä postmoderneja lässyttäjiä kansasta irrallaan
Lepomäki, Rydman ... pidetään kokoomuksessa sivussa tiukasti
Hesari, Yle (verorahoilla) ... ovat suomenkielisiä mutta eivät suomenmielisiä
Mitä jää jäljelle, Halla-aho ja MV ja Suomen Uutiset ... ehkä https://www.kansalainen.fi/
http://beta.oikeamedia.com/ ...
Pitäisikö kirjoittaa siitä, miksi Andorra ei luovuta MV-lehden omistajaa Suomeen?Asiat on aina hoidettava kuntoon. Siksi tuo MV tollo on hoidettava Suomen lakien mukaan koska hän täällä mellastaa.
Sinun selkärankasi on pösilön selkäranka, maailma muuttuu ja me sen mukana. Ei voi jäädä jököttämään jonkun kuusen alle hokemaan mikään ei saa muuttua koska siitä huolimatta maailma muuttuu ja jos emme seuraa mukana niin huonosti käy.
Sen huomaat vaikka valtion velasta, on sallittu säätää lakisääteisiä menoja jotka ylittävät valtion kohtuulliset tulot. Niitä on oikaistava ja nykyinen hallitus on alkanut asiaa korjaamaan joskin minun mielestäni liian hitaasti mutta toisaalta kun asiat on pilattu vuosikymmenien aikana niin niiden korjausta ei oikein voi kuukausissa tehdä koska kansan on ensin opittava hissukseen vastaamaan itsestään.
- Partacus
Surullisen kuuluisa antipunikki palasi palstalle Hallaahon.äänestäjän muodossa.
Tavaran ostaja, työläinen riistäisi lisätuotteen tavaran tuottajalta työläiseltä. On aivan ilmeistä, että tällaisessa tapauksessa kapitalistin voitto tulisi taivaasta Olympoksen jumalien toimesta. Kristushan ei välitä mammonasta!!!!
Karl Marx arvosteli saksalaisen sosialidemokratian muodostumista Gothan ohjelman kritiikillä. Marx löysi ohjelmasta paljon myönteistä mutta totesi: Työläisille ei riitä työn ja pääoman välisen sissitaistelun ikuistaminen. Tehtävänä on kumota kapitalismi ja pystyttää työväen valta. Tämä samaa tulee esiin jo Kommunistisen Puolueen Manifestissa (1848).
Kun työväenaatteen vastustaja ei voi kumota Marxia asiaperusteilla, hän turvautuu valehteluun. Annetaan väärä vala ja se kumotaan krokotiilin kyynelien kera. Normaali kuvio.
Väärä vala toistuu siinä, että ulkomaiden työläiset ryöstäisivät kotimaan työläisiä, kuten Hallaahon.äänestäjän oppi näkyy kuuluvan. Kaikkialla maailmassa työläiset riistäisivät toisiaan. Käsillä olisi islaminuskoisten työläisten ryöstöinvaasio kristinuskoisten kimppuun.
Perussuomalainen puolue ei ollut työväenpuolue Soinin aikana eikä tilanne ole muuttunut Halla-ahonkaan toimesta.
Perussuomalainen puolue on ennemmin uskontopuolue, joka nostattaa uskonsotaa vääräuskoisia vastaan. Perussuomalainen puolue usuttaa työläistä toisen maan työläisen kimppuun.
Mikäli Perussuomalainen puolue olisi vähänkin työväenpuolue, sen ulkopoliittinen ohjelma suuntautuisi Suomen itsenäisyyden puolesta irtisanoutumalla kaikista tehdyistä natosopimuksista. Tällaista en ole havainnut. Suomi on porvarillisen eliitin toimesta myyty naton sotakoneelle. Suomalainen sosialidemokratia on ollut myyntityössä mukana. Viimeksi Isäntämaasopimuksen laatimisessa (Erkki Tuomioja ulkoministerinä).
ps. Voiton suhdeluku on ollut vuosikymmenen suhteellisesti paikallaan ja hieman kohonnutkin. Se johtuu hallitusten toimesta tapahtuneilla mittavilla tulonsiirroilla pääomien omistajien hyväksi ja työläisten sekä työllisyyden tappioksi.
Palkkatyöläisiä on sahattu silmään ja raskaasti.
Soten nimissä jaetaan lisää julkista omaisuutta yksityispääomalle. Sen mukana byrokratia ja sen menot kasvavat julmetusti.- Hallaahon.äänestäjä
En voi arvostella koska sensuuri poistaa ei viitsi kirjoittaa ja kääntää saksasta ja sitten sensuuri poistaa
tiedättekö MISSÄ ON KOKOOMUKSEN SUURIN PUOLUEOSASTO
Se on Aurinkorannikolla Espanjassa, jossa zyssekin käy silloin tällöin kertomassa
missä mennään ja voin taata ETTÄ PUHE ON 100 POR CIENTO kovempaa kuin Suomessa
MUTTA VOITON SUHDELUKU
nyt se nytkähti juuri äsken
Espanjan tv:ssä on juuri Gordon arvonta
SE LÖYTYI
4 MILJOONAA EUROA NUMEROLLE 71 198 SATTUIKO TEILLE JUURI ÄSKEN
ESPANJAN TELEVISIOSSA
http://www.independent.co.uk/news/world/europe/el-gordo-spain-world-largest-lottery-draw-win-millions-madrid-a8123086.html
- Partacus
Erittäin hyvä että edes yksikin on tutustunut Pekka Kuusen teokseen "Tämä ihmisen maailma".
Teos on looginen luonnonvalinnan ja ja ihmiskunnan historiallisen kehityksen analyysi.
Ensinnäkin: Analyysi perustuu historiallisen materialismin metodiin. Ihmiskunnalle aineellinen tuotanto on ensisijainen ja sen mukana ihminen itse on kehittynyt. Kuusi on siitäkin erinomainen ettei väheksy henkisten toimintojen osuutta. Aineellinen ja henkinen ovat symbioosissa keskenään siten että aineellinen on ensijijainen. Ellei ole aineellista ihmistä, ei ole sen henkisiä toimintojakaan. Henkinen ei esiinny itsenäisenä oliona ilman aineellista kuosia. Dialektiikan metodi on paketissa.
Toiseksi: Mikä on ensijaisuuden perusta? Kuusella ja Marxilla on sama näkemys. Ihmisen täytyy syödä ollakseen olemassa. Ihmisen biologia tarvitsee ravintoa ja jätteiden ulostamista. Kaikenlainen taloudellinen toiminta saa alkunsa ravinnon hankkimisesta. Sen eteen ihminen rakentaa työkaluja saadakseen helpommin ja enemmän. Ravinnon määrä syötävänä ruokana säätelee väestön määrää.
Kolmanneksi: Loppu onkin selvää. Työkalut kehittyvät. Ravinnon ja väestön määrä lisääntyy. Tulee yhteisön hallintarakenteet. Tuotantotavat kumoavat vanhentuneita konsteja ja etenevät. Ohessa ihminen kilpailussa ravinnosta ym. kehittää tuhovoimia anastaakseen valmiiksi tuotettua.
Kuusen kirja on koko ajan maan päällä ja ensisijaisesti ravinnossa kiinni, koska ilman ravintoa ihmistä ei ole. Jeesus, Allah tai zeukset eivät anna mitään. Ihmisen itsensä täytyy raataa ja kehitellä yhä parempia työkaluja. Kehityksen tietyissä vaiheissa työn sijasta omistus tulee fetissiksi. Omistus korotetaan jumalaksi, sitä palvotaan ja syntyy oppeja työn merkityksen olemattomuudesta. Älyllinen kehitystrendi on mutkikas ja polveileva. Se menee keskiarvoisesti kohti korkeampaa tasoa saattaen pitää sisällään kaikenlaisia mystisiä oppeja. Ne eivät sisänsä ole vaarallisia mikäli niiden avullla ei alisteta kanssaihmistä.
Suosittelen lämpimästi Kuusen sosiologiaan tutustumista. Lukija huomaa matkan varrella pienet epätarkkuudet ja suuret virhearviot kehitystrendien osa-alueiden suunnista. Tulevaisuuden arviointivirheet ovat luonnollisia. Tulevaisuutta tulee arvioida eikä ole virhe erehtyä.
Huom. Kuusi edusti sodan jälkeen sosiaalidemokraatteja. Ennen sotaa hän toimi fasistisissa liikkeissä. Mainitussa teoksessa hän edustaa voittopuolisesti dialektisen materialismin metodia ihmiskunnan historiaa kuvatessaan.- Hallaahon.äänestäjä
PARTA CUS Ravinnon määrä syötävänä ruokana säätelee väestön määrää.
Vastaus: eikö se ole nenän pituus, kun maapallo on täynnä ja kaikki seisovat tungoksessa pää ylöspäin suunnattuna ne jäävät henkiin joiden nenä ulottuu niin korkealle että saa imeä happea riittävästi, siihen auttavat myös pitkät jalat
Valvoja palautti TYYLIKKÄÄSTI eilen illalla poistetun vastauksen Parta Cusille
koska
kommunistit eivät yleensä tunne Marxia
hän ajatteli ettei oppi ojaan kaada? kommunistiakaan vaikka valtio kaatuukiin ja häviää marxilaisuudessa
Eli, Marx vastustaa deomokratiaa, sosialidemokratiaa, hyvinvointivaltiota ja kannattaa diktatuuria ja kumousta
Näin siis jo 1875
JOS JULISTAUTUU MARXILAISEKSI, NIIN on turha puhua demokraattisista oikeuksista puhumattakaan ihmisoikeuksista ja turha puhua veroista joilla maksetaan jotain kuten hyvinvointi
PALAUTUS ON TÄÄLLÄ LUETTAVANA
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15110862/voitot-kohoavat---palkat-laskevat#comment-92237320
- Partacus
Tosiasia: Tämän vuosituhannen aikana hallitukset ovat tietoisesti tehneet tulonsiirtoja palkkatyöltä pääomalle. Ne on toteutettu yksityistämällä julkista sektoria ja leikkaamalla sosiaalietuuksia. Kapitalistiluokalla on varoja enemmän kuin voivat sijoittaa niitä tuottavasti ja ne lepäävät kiertokulusta poissa verokeitaisssa ja aiheuttavat valtionvelkaa.
Perussuomalainen puolue on olemassaolonsa ajan tukenut trendiä.
Hallaahon.äänestäjän mölinästä, muuta se ei ole, jäljelle jää: Islaminuskoiset turvapaikanhakijat ovat syyllisiä valtionvelkaan toisin sanoen täydellistä höttöä.
Timo Soinin lanseeraama (ketä teorian luojana takana?) turvapaikanhakjoiden vastainen vihamielisyys on edelleen Perussuomalaisen puolueen pääteema ja vaikuttaa Sinisissä vieläkin vaikka hieman peitettynä. Huhtasaaren pressanvaaliohjelman pääteesi on islaminuskoisiin kohdistuva vihamielisyys. Siinä toistetaan katolisten paavien muinainen ristiretkien teesin perusväite heistä epäihmisinä.
Teesi on uusnatsien ja muun äärioikeiston pääteesi koko Euroopan mittakaavassa. Fasismin juutalaisviha on korvattu uudella kohteella, arabimaista Eurooppaan saapuvilla sota- ja nälkäpakolaisilla.
Vaikka äärioikeisto saa tiettyä vastakaikua hetkellisesti työväenluokka tulee torjumaan muukalaisvihan ja niiden lietsojat. Vastaisku tulee vuorenvarmasti. Demokraattinen porvaristo on riittävän vahva torjumaan työväenluokan mukana uuden "juutalaisvihan". Perussuomalaisen puolueen etsikkoaika tuli ja meni.Noista sinun möläytyksistäsi s.p näkee ettei sinulla ole himpun vertaa kykyä nähdä mitä sijoittaminen ja pääoma ovat, miten niihin pitää suhtautua.
Kun halutaan uutta ja investoidaan siihen niin ensin pitää kerätä omaa pääomaa, sitä voi kerätä sitenkin ettei ole juuri sillä hetkellä käyttöä sille mutta odotetaan tulevia innovaatioita. Kyllä ne kaikki tässä maailmassa ennemmin tai myöhemmin muuttuvat joksikin muuksi kuin rahapinoksi pankin kellariin.
Aina kun lähdetään investoimaan on hyvä olla koossa ainakin suurin osa tarvittavasta pääomasta jotta velkaa ei tarvita suuria määriä. Tämä on minun näkemykseni asiasta.
Säästäminen ei lisää valtion velkaa vaikka sen tekisikin yritys, liian suuret menot ovat velan takana oli sitten kyse yksilöstä tai valtiosta. Liika verotus ei ole hyvästä sillä se ei lisää haluja tuottaa enemmän. Verotuksen pitää olla riittävän alhaalla joka kohdassaan jotta tekemisestä hyötyy se joka tekee eikä liikoja valu niille jotka mieluummin makoilevat.
Hieman ihmettelen sinun intoasi mainostaa fasismia ja ajoittain jopa natseja, eikö olisi viisaampaa vaieta ne kuoliaiksi kuten kommunismikin? En oikein tiedä mitä työväenluokalla tarkoitat sillä Kokoomuksessa on varmuudella enemmän työläisiä kuin kaikilla komupuolueilla yhteensä. Ovatko sinun luokkasi puoluesidonnaisia vai miten luokittelet ihmisiä? Minulla on kaksi luokkaa molemmat ovat työläisiä mutta onneksi osa niistä on hieman fiksumpia kuin ne toiset ja kykenevät siten yrittäjiksi jotta voivat siitä toisesta osasta sitten palkata apua. Muutoinhan se ei niin fiksu osa olisi todella pulassa.
- Hallaahon.äänestäjä
Parta Cus Tämän vuosituhannen aikana hallitukset ovat tietoisesti tehneet tulonsiirtoja palkkatyöltä pääomalle. Ne on toteutettu yksityistämällä julkista sektoria ja leikkaamalla sosiaalietuuksia. Kapitalistiluokalla on varoja enemmän kuin voivat sijoittaa niitä tuottavasti ja ne lepäävät kiertokulusta poissa verokeitaisssa ja aiheuttavat valtionvelkaa
Vastaus: julkinen sektori imi Venäjällä palkansaajat kuiviin, kun Brezhnevin tytär ryyppäsi datshalla ja sai kovaa palkkaa koska osasi ratkaista materialistisen filosofian peruskysymyksen,
onhan marxismi-leninismi voittoisa oppi, onhan?
Tämä kysymys oli tenttitehtävänä yliopistoissa myös, vaikka olsit opiskellut teoreettista fysiikkaa tai balettia, moni osasi vastata siihen oikein mutta kaikki eivät saaneet kommunistieliitin etuja
Verokeidas on vain harvojen huvia normaali sijoittaja ei sellaisiin pääse
MURREANALYYSIN MUKAAN Parta Cus on länsisuomesta jostain merikarvia - pori suunnalta,
joka on syväsosialistista
koska luokkasodassa 1918 siellä ei ollut taisteluja (porvarillisempaa on Lahdessa päin koska siellä taisteltiin)
Niinpä sosdemit pitivät valtaa vuosikymmeniä esim. Porissa kunnes äänikuningattareksi nousi Laura Huhtasaari https://www.aamulehti.fi/kotimaa/porin-aanikuningatar-laura-huhtasaari-vaalitulos-sataa-halla-ahon-laariin-24406240/
Nyt tehdään kuningattaresta presidentti, Laura Huhtasaaren haastattelu AlfaTV:ssä
http://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=7798998
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770