Laura vai Paavo toiselle kierrokselle

Toinen kierroshan tulee. Tuossa Väyrysen uudessa blokissa on vahvaa asiaa. Ei Niinistö todellakaan ole hoitanut Presidentin tehtäviä isänmaan etu edellä. Väyrynen on kokenut osaava sitkeä..Miinusta Väyryselle kun hän 2010 oli muiden ministerien kanssa hallituksessa myöntämässä Kreikalle miljardin euron lainan jota asiantuntijoiden mukaan Kreikka ei koskaan maksa takaisin. Olisi pitänyt Paavon lähteä silloin hallituksesta. Huhtasaaressa näen vain hyvää. Vaalea isänmaallinen, kahden lapsen äiti ja rakastava aviovaimo miehelleen. Huhtasaari ei ole vähemmistön edustaja vaan koko kansan. On äärettömän tärkeää kun Suomesta löytyy vielä kaksikin Presidentti ehdokasta jotka haluavat Suomelle itsenäisyyden takaisin. Eu ja euro olivat todellakin virhe. Ruotsi rikastunut omalla valuutalla ja Suomi köyhtynyt ja kurjistunut eurossa.
30146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Toivotaan että toinen kierros tulee ja päästään keskustelemaan Asioista.

Äänestä

Toivotaan että toinen kierros tulee ja päästään keskustelemaan todellisista Asioista.

Äänestä

Ei+tule+toista+kierrosta+noiden+3%+ehdokkaiden+toimesta,+näkyy+se+Haavisto+olevan+ainoa+jolla+on+sentään+10%+kannatus,+Niinistön+67%+vastaan.Säästyy+varoja+kun+ei+tule+turhaa+toista+kierrosta.+Aika+harvinaista+vapaassa+demokratiassa.+Kertoo+noitten+vastaehdokkaiden+huonoudesta.Ei+löydy+Suomen+kansasta+kovin+montaa+hörhöä+äänestämään+Lauraa+tai+Paavoa

Äänestä
  • Eivät kaikki vastaehdokkaat ole suinkaan huonoja. Porukka jakautuu aika selvästi kahtia. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymykset ovat varsin vieraita kaikille naisehdokkaille. He eivät ole uskottavia juuri sen vuoksi, että osaaminen on kapea-alaista ja heikkoa. Tämä oli keskeinen syys iihen, miksi aikoinaan vaalin gallupsuosikki Riitta Uosukaisen kannatus putosi kuin lehmän häntä ja viitospaikalta lähteneen Tarja Halosen kannatus vastaavasti nousi sen jälkeen, kun asioista alettiin keskustella kunnolla tv-vaalitenteissä. Kansalaiset osaavat kyllä aika nopeasti arvioida, kellä on homma hanskassa ja kellä ei asiaosaamisen osalta. Nis Thorvalds lukeutuu myös tähän porukkaan. Hänen ainoa argumenttinsa Nato-kannalle tuntuu olevan se, että asia on itsestään selvä.

    Muut ehdokkaat eli Niinistö, Haavisto, Vanhanen ja Väyrynen ovat asiasosaamiseltaan täysin tasavertaisia. Kaikilla on laajaa kokemusta ulkosuhteiden hoidosta. Haavistolla osaaminen on heistä heikoin, kun puhutaan ministeritason kokemuksesta, mutta hän on esim. kehistysmaiden tuntemuksessa melkeinpä ylivertainen muihin ehdokkaisiin nähden eli tasoittaa puntteja siltä osin. Niinistön ja Vanhasen linjat eivät olennaisesti eroa toisistaan. Heidän kannatuseronsa on sitä vasten täysin käsittämätön. En ymmärrä tässä laisinkaan kepulaisia äänestäjiä, jotka eivät halua kannattaa omaa ehdokastaan, joka ei ole mikään Huhtasaaren tapainen hupiehdokas.

    Haaviston kannatus on enemmän "oikeissa" lukemissa, vaikka vielä yllättävän vähäinen sekin. Väyrysen kohdalla kampanja on kestänyt vasta viikon verran, joten tuloksia joudutaan tietysti odottamaan. Erikoista on tietysti se, että Väyrystä kannatetaan jo tässä vaiheessa yhtä paljon kuin Vanhasta.

    Vaikka vaalilla ei ole tekemistä suoranaisesti EUn ja euron kanssa, on yllättävää, että EUn ja euron puolesta vahvimmin toiminut ehdokas eli Niinistö saa näin suuren gallup-suosion. Onko tämä tulkittava myös kansan vahvaksi kannatukseksi EUn ja euron suhteen, en tiedä. Siltä se vähän vaikuttaa.

    Äänestä

Mieluummin Paavo kuin Matti! Mutta luulen kyllä että se on Haavisto.

Äänestä

Jihuuu...Sauli+70%:lla+3%:n+kannatuksella+olevia+vastaan...mitenkähän+käy,+jännää!Tiukalle+menee,+eikös...ainakin+persujen+laskuopin+mukaan:DOnneksi+vielä+suurin+osa+kansasta+on+järjissään,+eikä+noita+maallemme+vaarallisia+hörhöjä+äänestä.+(Laura,+Merja+ja+Paavo).

Äänestä

Joku täysi tollo vielä kehuu uskovansa mitä Paavo kirjoittelee blokissaan. Kyllä siinä jo naurattaa lukijaa, kuka täyspäinen olisi, ja lukisi Paavon omia totuuksia.

Äänestä

Paavo on jäänne menneisyydestä ja Lauralla ei ole mitään sanottavaa - ellei oleta rasistisia tölväyksiä sanomisiksi. Ei ole kumpikaan toisella kierroksella - jos toinen kierros edes tulee.
Paavo edustaa vain ja ainostaan ihan itseään - niin kuin aina, toki jutut sovitetaan aikaan sopiviksi, jotta saadaan ääniä pölhöiltä. En luota Paavoon centin vertaa. Laura on hieman yksinkertainen, herttainen mutta ei ymmärrä politiikasta juuri mitään.

Äänestä
  • Minusta Väyrysen politiikka on suorastaan vaarallista. Hänhän edistää EU:n hajottamista tai ainakin hyvin väljää liittoa. Väyrynen ei myöskään halua Suomen liittyvän Natoon. Lisäksi Väyrynen suhtautuu kriittisesti Venäjään kohdistuvaan pakotepolitiikkaan. Tämä kaikki edistäisi toteutuessaan sitä, että Suomi saisi meitä kaikkea muuta kuin lempeällä katseella kaitsevasta Venäjästä Suomen asioihin NL:n malliin puuttuvan naapurin entisessä YYA-hengessä. Väyrysen ajamat asiat ovat nimenomaan sellaisia, joita Venäjäkin toivoo. Huhtasaari on lähes kaikessa samoilla linjoilla Väyrysen ulkopolitiikan kanssa. On vaikea välttyä ajatukselta, että he näkisivät mieluummin vanhan Neuvostoliiton kuin haukkumansa Euvostoliiton.

    Persuilla on vaalissa väärä ehdokas. Persujen varapuheenjohtajista Huhtasaari ja Hakkarainen ovat omiaan karkottamaan muita kuin puolueen uskollisia kannattajia. Persuilla ei ole oikein sopivaa presidenttiehdokasta. Ihmettelen, miksei Halla-aho lähtenyt mittauttamaan suosiotaan näihin vaaleihin. Luulen, että ääniä olisi tullut rutkasti lisää ja hän olisi tosissaan kisannut kakkospaikasta. Halla-ahon tekeekin vaaralliseksi se, että hän hyvin älykäs ja äärettömän looginen puheissaan. Kannattaa katsoa YLE-Areenasta, miten loistavasti hän selvisi Ykkösaamu-ohjelmassa hänelle esitetyistä kysymyksistä. Halla-ahosta ei olisi sen paremmin kuin Hihtasaaesta tullut presidenttiä, mutta hänellä olisi ollut oiva tilaisuus levittää puolueen sanomaa tässä huomattavasti etevämmällä tavalla kuin tämä Huhtasaari, jonka puolesta ei voi tuntea kuin myötähäpeää.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Minusta Väyrysen politiikka on suorastaan vaarallista. Hänhän edistää EU:n hajottamista tai ainakin hyvin väljää liittoa. Väyrynen ei myöskään halua Suomen liittyvän Natoon. Lisäksi Väyrynen suhtautuu kriittisesti Venäjään kohdistuvaan pakotepolitiikkaan. Tämä kaikki edistäisi toteutuessaan sitä, että Suomi saisi meitä kaikkea muuta kuin lempeällä katseella kaitsevasta Venäjästä Suomen asioihin NL:n malliin puuttuvan naapurin entisessä YYA-hengessä. Väyrysen ajamat asiat ovat nimenomaan sellaisia, joita Venäjäkin toivoo. Huhtasaari on lähes kaikessa samoilla linjoilla Väyrysen ulkopolitiikan kanssa. On vaikea välttyä ajatukselta, että he näkisivät mieluummin vanhan Neuvostoliiton kuin haukkumansa Euvostoliiton.

    Persuilla on vaalissa väärä ehdokas. Persujen varapuheenjohtajista Huhtasaari ja Hakkarainen ovat omiaan karkottamaan muita kuin puolueen uskollisia kannattajia. Persuilla ei ole oikein sopivaa presidenttiehdokasta. Ihmettelen, miksei Halla-aho lähtenyt mittauttamaan suosiotaan näihin vaaleihin. Luulen, että ääniä olisi tullut rutkasti lisää ja hän olisi tosissaan kisannut kakkospaikasta. Halla-ahon tekeekin vaaralliseksi se, että hän hyvin älykäs ja äärettömän looginen puheissaan. Kannattaa katsoa YLE-Areenasta, miten loistavasti hän selvisi Ykkösaamu-ohjelmassa hänelle esitetyistä kysymyksistä. Halla-ahosta ei olisi sen paremmin kuin Hihtasaaesta tullut presidenttiä, mutta hänellä olisi ollut oiva tilaisuus levittää puolueen sanomaa tässä huomattavasti etevämmällä tavalla kuin tämä Huhtasaari, jonka puolesta ei voi tuntea kuin myötähäpeää.

    Kaikki muutkaan puolueet eivät ole asettaneet pätevintä ja sopivinta jäsentään ehdokkaaksi presidentinvaaleissa, esimerkiksi SDP, vasemmistoliitto ja RKP. Tämä johtuu siitä, että nämä presidentinvaalit koetaan jo etukäteen ratkaistuiksi välivaaleiksi, mistä syystä puolueiden kärkikasvoja ei haluta kuluttaa ja lyödä heihin luuserin leima. Heillä on tärkeämpää käyttöä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja jopa vuoden 2024 presidentinvaaleissa.

    Se että B-sarjan ehdokkaista kolme on naisia, ei ole sattumaa, sillä nimenomaan heidän sukupuolensa koettiin osaamattomuutta paikkaavaksi vahvuudeksi.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Kepu, Kapu ja Vihreät ovat asettaneet sellaisen ehdokkaan, jolla on paras tai vähintään hyvä kokemus ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. He kuuluvat kaikki puolueensa ykkösketjuun. Pienillä puolueidella on heikot mahdollisuudet saada ehdokastaan läpi, minkä vuoksi niiden motiivina on yrittää saada näissä vaaleissa positiivista näkyvyyttä ja perussanomaansa läpi. Sen takia kannattaisi asettaa ehdolle puolueen puheenjohtaja tai Haaviston tapainen meritoitunut ehdokas, jos sellainen on. Huhtasaari tekee pelkästään hallaa omalle puolueelleen. Häntä pahempi olisi ollut vain Teuvo Hakkarainen, joka olisi tullut kännissä vaalitenttiin ja yrittänyt suudella ja käpälöidä suorassa lähetyksessä Merja Kyllöstä.

    Demareilla ei ole yhtään sopivaa ehdokasta. Asiaosaamisen suhteen ainoa sellainen olisi ollut Erkki Tuomioja, mutta hän teki viisaasti jättämällä tämän väliin. On esitetty, että demarien olisi kannattanut asettua suoraan Niinistön taakse. Toinen mahdollisuus olisi ollut asettua Haaviston taakse. Tuula Haatainen on ehdokas, joka ei todennäköisesti mokaa, mutta joka ei kykene tuomaan puolueensa ehdokkaana esille mitään sellaista, josta hänet muistettaisiin jälkeenpäin. Kun vuoden kuluttua kysytään, kuka oli demarien presidenttiehdokas, harva taitaa edes muistaa enää sitä.

    Kokoomuksella ei ole vaalissa omaa ehdokasta. He kannattavat Niinistöä, mutta Niinistö ei halunnut asettua pelkästään Kokoomuksen ehdokkaaksi. Todennäköisesti hän haluaa profiloitua jonkinlaisena koko kansan presidenttinä. Väyrysen kannattaisi ehkä muistuttaa, että hänet on Niinistön tapaan asetettu ehdokkaaksi koko kansan presidenttinä puolueeseen katsomatta.

    Kuten jossain toisessa kohdin sanoin, sukupuoli ei suinkaan aina paikkaa osaamattomuutta. Jossain edeltävässä vaalissa Riitta Uosukainen oli ennen vaalitenttien alkamista aika selväkin ykkössuosikki. Sitten kun tentit alkoivat, hänen osaamattomuutensa alkoi paljastua ja vastaavasti Tarja Halosen kohota (Halonen oli muistaakseni viidenneksi suosituin siinä vaiheessa, kun Uosukainen johti).

    Huhtasaari voi saada kohtuullisen äänisaaliin maahanmuuttovastaisten teemojen vuoksi. Väyrynen on kuitenkin osittain samoilla apajilla ja paljon uskottavampi ehdokas kuin Huhtasaari. Väyrynen saattaa niellä kannatusta sekä siitä potentiaalista, mikä Huhtasaarella on että Kepun kannattajista. Luulen, että Väyrynen lyö vaalissa nämä molemmat. Väyrysen ongelma on nyt se, ettei hänellä ole puoluerahaa takanaan. Väyrysen on sen vuoksi pyrittävä näkyville vaalitenteissä ja onnistuttava niissä. En sitten tiedä, kuinka vahvasti Kepu ja persut aikovat turuilla ja toreilla sekä lehtien mainoksissa kampanjoida ehdokkaansa puolesta.

    "Häntä (Huhtasaarta) pahempi olisi ollut vain Teuvo Hakkarainen, joka olisi tullut kännissä vaalitenttiin ja yrittänyt suudella ja käpälöidä suorassa lähetyksessä Merja Kyllöstä."

    Hohhohhoooo...

    Äänestä

paavo ja laura toiselle kierrokselle. sauli etsii jo uutta kotia perheelleen.....

Äänestä

Paavo Suomen mynneen Niinistön tilalle!

Äänestä

Haavisto putoaa roimasti lopullisessa gallupissa eli ensimmäisellä kierroksella. Haavistohan ei puhu muusta kuin kehitysavusta, se on hänen "ulkopolitiikan" osaamisensa.

Minkä verran Niinistö osasi ulkopolitiikkaa? Ei juuri mitään. Eikä rehellisesti sanoen sisäpolitiikkaakaan kuin omien etujen ajeleminen.

Paras ehdokas ja pätevin on Paavo Väyrynen. Seuraava Matti Vanhanen ja Laura Huhtasaari.

Äänestä
  • Olisi mukava tietää, mitä annettavaa Matti Vanhasella olisi suomelle ja seuomalaisille Presidenttinä? Hänellä ei ollut annettavaa pääministerinä, kansanedustajana miksi se olisi miksikään muuttunut?

    Äänestä

  • God.Is.A.Girl kirjoitti:

    Olisi mukava tietää, mitä annettavaa Matti Vanhasella olisi suomelle ja seuomalaisille Presidenttinä? Hänellä ei ollut annettavaa pääministerinä, kansanedustajana miksi se olisi miksikään muuttunut?

    Kuka on sinun presidenttisi ja MITÄ ANNETTAVAA sillä on tai on ollut?

    Äänestä

  • Cana-aulis kirjoitti:

    Kuka on sinun presidenttisi ja MITÄ ANNETTAVAA sillä on tai on ollut?

    Tuskinpa tulee enää minun Presidenttiä, johtuen siitä että eduskunnan vallanahneet veivät Presidentin vallan itselleen.

    Äänestä

Nämä+ölisijät,++"Paavo+ja+Laura+toiselle+kierrokselle"++ovat+hyvä+otos+tyypeistä,+jotka+heitä+äänestävät,+kannatus+jää+noilla+äänillä+muutamiin+prosentteihin,+koska+valtaosin+suomaliset+on+kuitenkin+kohtuullisen+järkevää+ja+realistista+porukkaa.++EU+myönteisyys+on+nykyisin+Suomessa+EU:n+huippua,+sen+ollessa+jopa+yli+70%.++Siinä+jää+nämä++"Suomelle+markka+ja+irti+EU:sta"+ehdokkaat+sinne+syrjälään+löysine+puheineen.

Äänestä

Kukas tuon Lauran sitten toiselle kierrokselle äänestäisi? Ei niin tyhmää olekaan, että sille äänensä antaisi, vai onko. No joku hajuaistinsa menettänyt?

Äänestä

Ei tule toista kierosta. Suomen kansa on viisas ja kannattaa vakaata jatkoa ja äänestää Niinistön jatkoon.
Näinä aikoina ei kukaan vastuuta tunteva äänestää muita tosissaan.
Säästyy monta asiaa kun äänestää varman voittajan niin ei tarvii kulkea uurnille toista kertaa.

Äänestä
  • Kyllä S. Niinistön toiminta on ollut hiukan liiaksi Kokoomuksen linjoilla kulkevaa ja Nato myönteisyyteen taipuvaa. Tarjoamatta kuitenkaan toimilleen järkiperäisiä perusteluja.

    Huhtasaarella ja Väyryselläkin jutut kansantajuisempaa ja yksinkertaisempaa, enemmänkin Suomen lähtökohtia ja etua hakevia, niin kuin pitäisikin. EU;hun on syytä suhtautua aika kriittisesti sen selvästä liittovaltiosuuntauksesta johtuen. Natoa on periaatteesta samoista syystä syytä välttää, siis koska päätösvalta Suomen kohtalosta liukuu silloin muille kuin Suomelle ja suomalaisille.

    Äänestä

  • God.Is.A.Girl kirjoitti:

    Kyllä S. Niinistön toiminta on ollut hiukan liiaksi Kokoomuksen linjoilla kulkevaa ja Nato myönteisyyteen taipuvaa. Tarjoamatta kuitenkaan toimilleen järkiperäisiä perusteluja.

    Huhtasaarella ja Väyryselläkin jutut kansantajuisempaa ja yksinkertaisempaa, enemmänkin Suomen lähtökohtia ja etua hakevia, niin kuin pitäisikin. EU;hun on syytä suhtautua aika kriittisesti sen selvästä liittovaltiosuuntauksesta johtuen. Natoa on periaatteesta samoista syystä syytä välttää, siis koska päätösvalta Suomen kohtalosta liukuu silloin muille kuin Suomelle ja suomalaisille.

    Sinun ei kärsi sanoa, että kuka on sinun ehdokkaasi?

    Äänestä

  • Cana-aulis kirjoitti:

    Sinun ei kärsi sanoa, että kuka on sinun ehdokkaasi?

    Sellaista ei tuossa kisassa olekaan.

    Äänestä

äänestäminen turhaa

Suomi tuhoutuu joka tapauksessa jos ei Suomen kansa nöyrry kansalliseen parannuksentekoon ja Jumalan väkevän käden alle

Äänestä
  • Alkaa+tulla+läpi+Lestadiolaisten+osuus+palstalle.+Häiriköiden+osuus+100+%

    Äänestä

Niinistön jälkeen Laura tai Paavo presidtentiksi.
Kunhan vain seuraava persidetti ei ole Pekka of Finland.

Äänestä
  • Ei varmaan Paavosta tule seuraavissakaan vaaleissa presidenttiä. Mutta Paavo on niin "kylähullu" että saattaa asettua ehdokkaaksi. Paavo täyttää jos elää kuuden vuoden kuluttua 78v!! Ei varmana kansa äänestä enää ei ainakaan tosissaan.
    Paavo on vilahtanut pari kertaa Tervon Kekkos-dokumentissa. Eilen kommentoi Ahti Karjalaisen alkoholismia. Voi sitä päänsä kääntelyä ja muikistelua kun ei tiennyt mikä "kulma" olis hyvä vai taitaa olla luonteenomaista Paavolle sen kaltainen keikistely ? Tuli vahvana mieleen silmälasikäärme ja ikinä ennen ole tullut sellaista mielikuvaa.
    Paavon nousu presidentiksi tyssää 28.1.2018 ja se on varmaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Suominouseevielä kirjoitti:

Toinen kierroshan tulee. Tuossa Väyrysen uudessa blokissa on vahvaa asiaa. Ei Niinistö todellakaan ole hoitanut Presidentin tehtäviä isänmaan etu edellä. Väyrynen on kokenut osaava sitkeä..Miinusta Väyryselle kun hän 2010 oli muiden ministerien kanssa hallituksessa myöntämässä Kreikalle miljardin euron lainan jota asiantuntijoiden mukaan Kreikka ei koskaan maksa takaisin. Olisi pitänyt Paavon lähteä silloin hallituksesta. Huhtasaaressa näen vain hyvää. Vaalea isänmaallinen, kahden lapsen äiti ja rakastava aviovaimo miehelleen. Huhtasaari ei ole vähemmistön edustaja vaan koko kansan. On äärettömän tärkeää kun Suomesta löytyy vielä kaksikin Presidentti ehdokasta jotka haluavat Suomelle itsenäisyyden takaisin. Eu ja euro olivat todellakin virhe. Ruotsi rikastunut omalla valuutalla ja Suomi köyhtynyt ja kurjistunut eurossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu