Käräjäoikeus tuomitsi 27-vuotiaan irakilaismiehen

raiskauksesta kahden ja puolen vuoden vankeuteen. Tuomioon sisältyi lisäksi törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/591276-nuori-nainen-raiskattiin-puhoksessa-mtv-ravintolan-tyontekija-kavi-kimppuun-hokien

Mies raiskasi uhrinsa tämän sanallisista ei-käskyistä, voimakkaasta vastustelusta ja avunhuudoista huolimatta. Teon aikana mies hoki "anteeksi", mutta jatkoi silti raiskaamista.

Oikeudessa mies kiisti raiskauksen ja kertoi, ettei hänellä ollut oleskelulupaa Suomessa, mutta Irakissa hänet tapettaisiin.

Oikeus piti naisen kertomusta uskottavana, sillä sitä tukivat dna-näytteet sekä se, että tekijän kasvoissa oli vammoja, jollaisia nainen sanoi aiheuttaneensa raiskauksen aikana. Oikeuden mielestä teossa oli myös jonkin verran suunnitelmallisuutta. Naiselle tekijän tulee maksaa 6000 euron kärsimyskorvaukset.
361
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suvakki meno itse ravintolaan sulkemisajan jälkeen. Mahtaako hän vieläkin olla suvaitsevainen ?

1Äänestä

Todellinen gentleman eli herrasmies kun osaa pyytää anteeksi ja tuo irakilainen tosiaan on herrasmies todellinen esimerkki suomalaisille junteille!

Kohtuuton korvaus sillä mieshän pyysi anteeksi .
Kyllä hyviin käytöstapoihin kuuluu antaa anteeksi etenkin kun sitä pyydetään !

Äänestä

" Tämä osoittaa, että vastaaja on tiennyt tai pitänyt todennäköisenä, etteivät muut paikalla olleet miehet tule auttamaan asianomistajaa tai keskeyttämään tekoa, oikeus lausui."
Tuomiossa ei mainita mitään sivullisten tuomioista, vai eikö nykyään tarvitse estää eli saa sallia rikollista toimintaa. Kuten pressa-vaalitentissä Niinistö totesi laittomasti maassa olevasta, ei tarvitse ilmoittaa poliisille, jos kysytään, niin silloin ei saa valehdella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anteeksi_kulttuuria kirjoitti:

raiskauksesta kahden ja puolen vuoden vankeuteen. Tuomioon sisältyi lisäksi törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/591276-nuori-nainen-raiskattiin-puhoksessa-mtv-ravintolan-tyontekija-kavi-kimppuun-hokien

Mies raiskasi uhrinsa tämän sanallisista ei-käskyistä, voimakkaasta vastustelusta ja avunhuudoista huolimatta. Teon aikana mies hoki "anteeksi", mutta jatkoi silti raiskaamista.

Oikeudessa mies kiisti raiskauksen ja kertoi, ettei hänellä ollut oleskelulupaa Suomessa, mutta Irakissa hänet tapettaisiin.

Oikeus piti naisen kertomusta uskottavana, sillä sitä tukivat dna-näytteet sekä se, että tekijän kasvoissa oli vammoja, jollaisia nainen sanoi aiheuttaneensa raiskauksen aikana. Oikeuden mielestä teossa oli myös jonkin verran suunnitelmallisuutta. Naiselle tekijän tulee maksaa 6000 euron kärsimyskorvaukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu