On aivan selvää ja kuinka helppo on ihmiset saada antamaan äänensä
Euroopan Yhdysvalloille varsinkin köyhissä maissa, kuten Virossa ja suomessa.
Jos Saksa ja Ranska ja rikkaat Benelux maat ja suurimmat teollisuusmaat
luovat yhteisvastuun ja tasa-arvon pohjalta liittovaltion eli Euroopan Yhdysvallat.
On aivan selvää, että sitä ei pysty pysäyttämään mikään kommunistinen tai
nationalistinen liike ja vaikka kuinka palli tai virka on kaatumassa, niin sitä voi
joutua puolustamaan verellä myös. Sillä kansa tahtoo vapauden.'
Ei hän ei liity pakosta niin, että tarvitsisi. Vaan siitä syystä, että hän tahtoo ja
haluaa ja vaatii ja se vaatii kovaa. oman ja lastensa ja perheensä ja vapaan
oman elämänsä vuoksi olla itsenäinen ja tasa-arvoinen ihminen ja yksilö.
Voiko ihmisille parempaa tarjota, kuin tasa-arvo rauha ja varmuus tulevaisuudesta.
Luuletteko, että tätä on vaikea puolustaa? Ei se on helppo kun ihminen ymmärtää
olevansa yksilö ja tasa-arvoinen kaikkien muiden kanssaihmisten kanssa.
En voi millään uskoa, että suurin osa ihmistä ei olisi tasa-arvoisen eurooppalaisen
ihmisen puolustaja. Sekä, että hän ei kannattaisi meille kaikille jo meille tuttuja
arvoja ja elämäntapaa.
Voitte sanoa Putineille ja Trumpeille ja Hullusaarille tervesiä !
Euroopan unionin YHDYSVALLAT on kohta tosiasia
2
51
Vastaukset
- Liittovaltiolla-on
kannattajia, mutta myös tiukat vastustajat. Vaarana on Euroopan jakautuminen leireihin kylmän sodan tapaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463212Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272820- 452574
- 311963
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391291