Minä, 38-vuotias opiskelija, nettoan Bitcoinilla!

En suotta ole opiskellut 17 vuotta kansanperinnettä ja sosiologiaa. Nyt osaan daytreidata, koska olen opiskellessani joutunut käyttämään aivojani. Eihän nyt sentään pelkältä peruskoulupohjalta kukaan voi rikastua.
Elämä on ihanaa.
670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Taitavasti myin tänäänkin juuri huipulta pois, ennen kuin laski klo 23 jälkeen. Koulutukseni auttoi haistamaan vaaran.

Äänestä

Linkki muuten ei uskota.

Äänestä
  • Mikä ihmeen linkki? Luuletko, että alan tilitietojani levittelemään? Oletpa toope.

    Äänestä

Itse olen opiskellut naistutkimusta yliopiston hevon vitun laitoksella. Valmistuin sieltä muunsukupuoliseksi. Nyt tein muhkeat kyhnyt bitcoineilla.

1Äänestä

Se nettoaminen bitcoinilla ei perustu ainakaan sosiologian osaamiseen, jossa pahimmillaan tehdään pienestä tietomassasta valtavia yleistyksiä. Taisi presidentti Koivistokin olla väitellyt tohtori sosiologian alalta ja niin vain 1990-luvun alun lama iski täydellä voimalla Suomeen Koiviston ollessa vähän ennen tuota lamaa Suomen rahamarkkinoiden vapauttamisen yksi pääarkkitehdeistä, jotka ns. arkkitehdit myötävaikuttivat Suomen talouden syöksyyn. Viimeisin sosiologien (luultavasti joukossa on saman tiedekunnan muidenkin alojen asiantuntijoita) yritelmä taitaa olla maahanmuutokustannusten ilmoittaminen tavalla, josta tiedosta kukaan ei tullut "hullua hurskaammaksi".

Äänestä

Olet vielä nuori. Ehdit elämässäsi tehdä vielä monennäköistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miculi kirjoitti:

En suotta ole opiskellut 17 vuotta kansanperinnettä ja sosiologiaa. Nyt osaan daytreidata, koska olen opiskellessani joutunut käyttämään aivojani. Eihän nyt sentään pelkältä peruskoulupohjalta kukaan voi rikastua.
Elämä on ihanaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu