Veera Ruoho on tekemässä rikosilmoituksen myöhemmin tiistaina. Epäilty rikosnimike on Ylen uutisen mukaan seksuaalinen ahdistelu. Poliisit saavat Ruohon mukaan katsoa tutkinnassa, tuleeko rikosilmoitukseen muita nimikkeitä.
Tapahtumat liittyvät pikkujouluihin, joissa Hakkarainen oli nauttinut alkoholia.
Ruoho ei ollut pikkujouluissa vaan istuntotauolla eduskunnan kahvilassa. Siis töissä.
Kenenkään ei pitäisi joutua häirityksi omalla työpaikallaan.
Eduskuntaryhmän mukaan häirintää ei pidä hyväksyä missään muodossa.
Tapauksesta on tehty tutkintapyyntö poliisille
Hakkaraisesta rikosilmoitus
69
518
Vastaukset
- lain.rikkominen
Perustuslain mukaan kansanedustajan tulee työssään käyttäytyä vakaasti ja arvokkaasti ja olla loukkaamatta toista henkilöä.
Hakkarainen on rikkonut perustuslakia!- efefefwff
Aika harva niistä koko sakista edustaa suoma arvokaasti eli suurin osa on rikkonut perustuslakia. Eu:ta toki edustavat kaikilla arvoillaan.
- varsinkin-persut
efefefwff kirjoitti:
Aika harva niistä koko sakista edustaa suoma arvokaasti eli suurin osa on rikkonut perustuslakia. Eu:ta toki edustavat kaikilla arvoillaan.
Aijaa
Voitko vaikka listat että ketkä muut ovat rikkoneet perustuslakia?
Muut kuin persut.
Oinoset, natsipuheet ja kiihoittamiset, onhan niitä varotuksia persuissa jaettu
ennenkin se on totta - jo.riittää.panettelu
Hyvä ettei Niinistö ole rikkonut perustuslakia viedessään Suomen euroalueeseen omin nokkinensa Lipposen avustuksella. Sehän nyt ei tietenkään nyky-Suomessa ole mitään, mutta Hakkaraisen humalakohellukset ovat kuukauden otsikot kaikissa medioissa.
Kansa alkaa ymmärtää Hakkaraista ja tuomitsee hänen tuomitsijansa.
Eikö Eduskunnassa on työterveyshuoltoa, joka hoitaisi mm. alkoholistejakin ja ohjaisi hoitoon. - grgegergergerg
varsinkin-persut kirjoitti:
Aijaa
Voitko vaikka listat että ketkä muut ovat rikkoneet perustuslakia?
Muut kuin persut.
Oinoset, natsipuheet ja kiihoittamiset, onhan niitä varotuksia persuissa jaettu
ennenkin se on tottaNo lähes kaikki kun eivät edusta suomea arvokaasti kuten jo kerroin toki edustavat eu:ta kaikilla arvoilaan. Jos pelkää lakia katotaan niin kokoomus taitaa olla rikosmäärissä kärjessä Kiihottamis laki on kyllä hauska sitä ei ole edes laissa määritelty mikä se on se on vain poliitinen ase ei sellaista kiiohtus lakia ole eds muissa euoopan maissa andorassakin juuri naurovoita suomalaisten keksimälle kiihotus syytöskille.
- asfdasfasdf
jo.riittää.panettelu kirjoitti:
Hyvä ettei Niinistö ole rikkonut perustuslakia viedessään Suomen euroalueeseen omin nokkinensa Lipposen avustuksella. Sehän nyt ei tietenkään nyky-Suomessa ole mitään, mutta Hakkaraisen humalakohellukset ovat kuukauden otsikot kaikissa medioissa.
Kansa alkaa ymmärtää Hakkaraista ja tuomitsee hänen tuomitsijansa.
Eikö Eduskunnassa on työterveyshuoltoa, joka hoitaisi mm. alkoholistejakin ja ohjaisi hoitoon.Eduskuntahan ei ole työpaikka, siis kansanedustajille. Kansanedustaja ei ole työsuhteessa eduskuntaan. Eli eduskunnan ei edes kuulu pitää yllä kansanedustajille tarkoitettua työterveystoimintaa. Ei kansanedustaja saa edes palkkaa, vaan palkkiota. Sanoissa ei ole suurta eroa noin silmämääräisesti, mutta tarkoittavat käytännössä ihan eri asioita.
Ja rikosuomioita per capita on eniten Perussuomalaisilla. Melko ylivoimaisesti vielä.
Opettele kirjoittamaan. - rerhrherherh
asfdasfasdf kirjoitti:
Eduskuntahan ei ole työpaikka, siis kansanedustajille. Kansanedustaja ei ole työsuhteessa eduskuntaan. Eli eduskunnan ei edes kuulu pitää yllä kansanedustajille tarkoitettua työterveystoimintaa. Ei kansanedustaja saa edes palkkaa, vaan palkkiota. Sanoissa ei ole suurta eroa noin silmämääräisesti, mutta tarkoittavat käytännössä ihan eri asioita.
Ja rikosuomioita per capita on eniten Perussuomalaisilla. Melko ylivoimaisesti vielä.
Opettele kirjoittamaan.Juuri oli uutien että ne jotka valitaa netissä oikeinkurjotuksesta ovat ilkeitä ihmisiä muita kohtaan muutenkin kuin netissä taas yski ilkeä ihmien palstalla. Mikä teki sinusta ilkeän? persut?
- älä-selitä
jo.riittää.panettelu kirjoitti:
Hyvä ettei Niinistö ole rikkonut perustuslakia viedessään Suomen euroalueeseen omin nokkinensa Lipposen avustuksella. Sehän nyt ei tietenkään nyky-Suomessa ole mitään, mutta Hakkaraisen humalakohellukset ovat kuukauden otsikot kaikissa medioissa.
Kansa alkaa ymmärtää Hakkaraista ja tuomitsee hänen tuomitsijansa.
Eikö Eduskunnassa on työterveyshuoltoa, joka hoitaisi mm. alkoholistejakin ja ohjaisi hoitoon.Presidentti Niinistö ei liity tähän asiaan mitenkään!
Kumma juttu että näillä persu kannattajilla alkaa aina sama itku ja yritetään kääntää
huomiota jonnekin muualle, niin kuin hyssytellä koko asia tai tehdä ontuvia vertauksia.
Kun rikkoo lakia sekä peruslakia, sekä kansanedustajien käytöstapoja,
ei riitä että pahoittelee ja laittaa viinan piikkiin.
Hakkarainen uppoaa nyt
Mitä sanoo Huhtasaari, on aika hiljaa puolueensa toiminnasta?
Sellaisia arvoja edustaa pressa ehdokas - jurrristi
Perustuslain rikkomisesta ei voi ketään rangaista, siitä puuttuu rangaistuspykälä.
Rangaistuksen on löydyttävä jonkun muun lain rikkomisesta, kuin perustuslain.
Mielenkiintoista Ruohon tekemässä rikosilmoituksessa on se, että seksuaalinen ahdistelu on asianomistajarikos, eli Ruohon on vaadittava Hakkaraiselle rangaistusta, ellei erittäin tärkeä yleinen etu (poliittiset syyt) vaadi syytteen nostamista. - qwqwq
älä-selitä kirjoitti:
Presidentti Niinistö ei liity tähän asiaan mitenkään!
Kumma juttu että näillä persu kannattajilla alkaa aina sama itku ja yritetään kääntää
huomiota jonnekin muualle, niin kuin hyssytellä koko asia tai tehdä ontuvia vertauksia.
Kun rikkoo lakia sekä peruslakia, sekä kansanedustajien käytöstapoja,
ei riitä että pahoittelee ja laittaa viinan piikkiin.
Hakkarainen uppoaa nyt
Mitä sanoo Huhtasaari, on aika hiljaa puolueensa toiminnasta?
Sellaisia arvoja edustaa pressa ehdokas*****Mitä sanoo Huhtasaari, on aika hiljaa puolueensa toiminnasta?
Sellaisia arvoja edustaa pressa ehdokas*****
Jokainen vastaa teoistaa, mitä Hakkaraisen toilailut Huhtasaarelle kuuluu. Ei puolue ole ketään ahdistellut.
Kun Sasi syyllistyi kuolonkolariin hyssyteltiin juttua, koska Sasin puolue oli kokoomus. - älä-sekoita-asioita
qwqwq kirjoitti:
*****Mitä sanoo Huhtasaari, on aika hiljaa puolueensa toiminnasta?
Sellaisia arvoja edustaa pressa ehdokas*****
Jokainen vastaa teoistaa, mitä Hakkaraisen toilailut Huhtasaarelle kuuluu. Ei puolue ole ketään ahdistellut.
Kun Sasi syyllistyi kuolonkolariin hyssyteltiin juttua, koska Sasin puolue oli kokoomus.Kimmo Sasi ei ole eduskunnassa, hän oli oikeudessa ja sai tuomio, kyse oli onnettomuudesta.
Hakkarainen on eduskunnassa, hän oli kännissä ja kävi käsiksi naiseen työpaikalla eduskunnassa.
Ei voi verrata.
Täysin erilaisia asioita, lopeta lapsellinen yritys sekoittaa asioita
Eikä tässä ole edes kyse Sasista
- raskauttavaasianhaara
Yllättävä tulisuutelma on kohta rikos.
- meikäläinentässävain
Liikenteessä eduskuntalossa oli myös kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps). Hän kävi silminnäkijöiden mukaan rajusti käsiksi kansanedustaja Veera Ruohoon ja yritti suudella tätä.
Tilanteessa ollut kokoomuksen poliisi-kansanedustaja Kari Tolvanen (kok) sai käskytettyä Hakkaraisen irti Ruohosta. Tapaus ei sattunut pikkujouluissa vaan eduskunnan kahvilassa, jossa kansanedustajat olivat istuntotauolla. Hakkarainen on pyytänyt anteeksi ja selittänyt käytöstään humalalla.
Itsekin poliisitaustainen Ruoho ei aluksi halunnut ensin tehdä asiasta rikosilmoitusta, mutta kertoi tiistaina muuttaneensa mielensä. Sitä ennen eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola toivoi, että viranomaiset puuttuisivat tapahtuneeseen ilman asianomistajan ilmoitustakin.- wtsdwtd
PS ei tietenkään kuulu niihin puolueisiin joita voisin kannattaa, mutta VH, täysin tuntematon henkilö ainakin minulle, on nyt ainakin kuvan perusteella tunnistettavissa.
Oliko juttu loppujen lopuksi niin tärkeä, sillä naishenkilön kannattaa varoa tiettyä julkisuutta..... - dfgsdfg
wtsdwtd kirjoitti:
PS ei tietenkään kuulu niihin puolueisiin joita voisin kannattaa, mutta VH, täysin tuntematon henkilö ainakin minulle, on nyt ainakin kuvan perusteella tunnistettavissa.
Oliko juttu loppujen lopuksi niin tärkeä, sillä naishenkilön kannattaa varoa tiettyä julkisuutta.....Tyypillistä persuilua. Jos nainen tulee ahdistelluksi, naisen täytyy pitää päänsä kiinni tai voi käydä huonosti. Teillä on juuri sama ajattelutapa kuin ääri-islamisteilla.
Vastenmielistä.
- näinhän-tämä-menee
Hakkarainen uppoaa nyt lopullisesti!
- PäivienPäivi
Selkään puukotuksen tilalle tulee muhkea sopeutumiseläke.
- SirkusArkkaadia
Ihan oikeasti ! Rikosilmoitus ja tutkinta eivät vaikuta tepun elämään vaikka saisi potkut eduskunnasta . Kansanedustus ei ole saanut häntä arvostamaan titteliään kun käyttäytyy sopimattomasti . Muutaman tonnin sakotkaan eivät merkitse mitään . Elämä jatkuu sitä suutelut /pussailut hetkauta .
- kaikki-tuomitsevat
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen sanoo, että on hyvä, että Hakkaraisen toimintaan on puututtu.
– On todella tärkeää, että tähän asiaan on puututtu välittömästi. Nyt kun rikosprosessi vielä etenee, niin katsotaan sen lopputulos. Odotan tietysti sitä, että Hakkarainen myös itse tekee nyt vakavasti johtopäätöksiä omasta toiminnastaan.
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä olisi odottanut perussuomalaisten eduskuntaryhmältä järeämpiä toimia.
– Meillä lähdetään siitä, että kansanedustajan tulee olla nuhteeton ja käyttäytyä arvokkaasti.
On selvä, että Hakkarainen ei ole menetellyt näin.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo, etteivät Hakkaraisen toimet näytä hyvältä koko eduskunnan maineen kannalta.
– Vaikka kyse on yhdestä henkilöstä, niin kyllä tästä koko porukka saa harmissaan olla.
Todella surullinen ja harmillinen tapaus, hän huokaa.
Sinisten Elo: Perussuomalaisten täytyy miettiä
Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo on Hakkaraisen entinen puoluetoveri.
Elon mukaan on erittäin poikkeuksellista, että puhemies joutuu huomauttamaan kansanedustajaa.
Elon mukaan on selvää, ettei Hakkaraisen käytös ole eduksi eduskunnan arvovallalle.
– Perussuomalaisten eduskuntaryhmän täytyy nyt miettiä, onko vakava varoitus lopullinen toimi vai mitä toimenpiteitä he tekevät.
Mitä sanoo Persut?
Mitä sanoo Halla-aho, entä presidenttiehdokas?
Onko tämä puolueen linja- hyssynhyssyn
Hiljaista on.
- teukka-sairaslomalle
kohta varmaan ilmoitetaan että Teuvo jää pitkälle sairaslomalle - täydellä palkalla!
Helmikuussa Persut yrittää painaa Villasella koko asian, lakaista maton alle.
Halla-aho on hiljaa, Huhtasaari on hiljaa..ihan niinku mitään ei olisi tapahtunut
Ai niin ja nythän on eduskunnan loma, joten Teukka voi vetää keittoa ihan rauhassa
sahalla.- y5yy5y54y54y
Tottakai se jää kun sitä kiusataan pitkin somea tekee janit ja pitää vuoden lomalle keralla ei kannatas aina tölviä muita silläkun on seurauksia tällä kiusaamisella teuvoa pitäisi tukea että menisi hoitoon a-klinikalle olisi pitänyt mennä jo vuosi sitten.
- itseasiassakin
y5yy5y54y54y kirjoitti:
Tottakai se jää kun sitä kiusataan pitkin somea tekee janit ja pitää vuoden lomalle keralla ei kannatas aina tölviä muita silläkun on seurauksia tällä kiusaamisella teuvoa pitäisi tukea että menisi hoitoon a-klinikalle olisi pitänyt mennä jo vuosi sitten.
mitä se a-klinikalla tekee ei sieltä kukaan ole raitistunut.Kyllä siinä tarvitaan paljon kovenpaa sanoman saattoa ja ennenkaikkea tinkimätöntä omaa halua jos meinaa selvetä tuosta kierteestä.Mutta ei ole toivottomia tapauksia vaan on epätoivoisia ihmisiä.kyllä teuvvo tietää mitkä kaksi kirjainta auttAA,
- ÖööööTuota
No tulipa eduskunnalle taas tärkeää pohdittavaa kun se A-kalja nyt vuosien väännön jälkeen, sitten saatiin sinne ruokakauppaan.
- hakkaraisen-toilailut
Hakkarainen on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, hän on kaahannut moottoripyörällä korttinsa hyllylle, romuttanut autonsa pysäköintihallin sähköiseen kulkuesteeseen ja suudellut Veera Ruohoa väkisin eduskunnassa tavalla, joka jää varmasti Suomen poliittiseen historiaan.
Viime vuonna Hakkarainen retuutti toista edustajakollegaansa Päivi Räsästä (kd) hiuksista Pikkuparlamentin edessä, mutta vain Räsäsen kokoaan isompi sydän esti asian julkitulemisen - ennen kuin nyt. Ruoho vie tapauksen poliisille, Räsänen pohti asiaa.
2011 Hakkarainen puhui ”neekeriukoista”, rinnasti turvapaikanhakijat rosvoihin ja imitoi muslimien rukouskutsua. Vain kuukautta myöhemmin, toukokuussa 2011, perussuomalaisten eduskuntaryhmä antoi Hakkaraiselle huomautuksen tämän ”neekeripuheista”.
Huomautus tuli Jämsän Seudun haastattelusta, jossa Hakkarainen kuvaili Helsingin katukuvaa.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän silloinen puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner (ps) muistutti tuolloin, että kansanedustajan on käyttäydyttävä "vakaasti, arvokkaasti ja muita loukkaamatta".- Tämän rajan yli on menty, Ruohonen-Lerner sanoi
Huhtikuussa 2013 Hakkaraisen oli tarkoitus esiintyä moottoripyöränäyttelyssä Jyväskylässä, mutta paikalla ollut kansanedustaja Wallinheimo puuttui tilanteeseen.
- Katsottiin siinä yhdessä, että on parempi, että minä hoidan tuon esiintymisen, Wallinheimo kertoi Iltalehdelle. - Varsinkin tällaisissa tilaisuuksissa, joissa on paikalla paljon lapsiperheitä, on kansanedustajan, samoin kuin muittenkin aikuisten, katsottava tarkasti miten ja millaisessa kunnossa esiintyy.- eikätässävieläkaikki
Eikä tuossa listassa ollut edes kaikkia, osa on jäänyt julkisuudelta piiloon.
- qåaäzm
Jos kyseessä olisi suvakki, media ei inahtaisikaan koko asiasta. Mutta kun kyse on puolueesta joka on tavallaan uhka suvakeille ja mädälle eliitille, niin siksi tämä kohkaus sinänsä typerän toilailun takia.
Miksi media jättää todella suuret rikolliset rauhaan? Nämä ovat valmiita myymään oman maamme liittovaltiolle sekä täyttämään maan islamilla. Nämä roistot antavat luonnonvarammekin pilkkahintaan pois. Luonnonvarat, joilla saisimme talouden kuntoon. Kaiken ovat valmiita myymään pikkurahasta, mummonsakin. Suhteellisuudentajua kiitos teiltä jotka haukutte Hakkaraista.- LesTaxKlan
Ajatelkaas, Suomessa voi joku valtakunnan oikeudessa tuomittu koplaaja palata takaisin eduskuntaan, kuten myös tuppeensahhuuttava kokovartalomulukku ryhtyä presidenttiehdokkaaksi...
Kummatkin tosin samasta eli vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevän ja yhteiskunnan vähempiosaisia sadistisesti kyykyttävän Lestakyrvän puolueesta:
https://yle.fi/uutiset/3-6896285
-sai tuomion valtakunnanoikeudessa lahjuksen vaatimisesta, mutta palasi kansanedustajaksi vielä kaksi kertaa myöhemmissä vaaleissa.
https://yle.fi/uutiset/3-5080441
-Näen tällä hetkellä tilanteen sellaisena, että saamme yksimielisen päätöksen aikaan.
-Meillä on vielä tehtävänä aika paljon sanamuotojen viilausta, mitä argumenttejä otetaan vielä esille.
- sgrgkdr
Paljonkohan tulee kakkua?
- lawislaw
ehdollista, ellei ole jo muutenki teukal pykäläs ,, ja muutama kymppitonni sakkoja.
- selvärikos
Täysin selvä rikosasia. Hakkarainen on suudellut väkivaltaisella otteella Veera Ruohoa tämän tahdon vastaisesti ja jopa tunnustanut rikoksensa. Hakkaraisen käytös on törkeää, anteeksiantamatonta ja surullisinta tilanteessa on se, että Hakkarainen yritti oikeuttaa tekonsa kännin piikkiin laittamalla. Hakkarainen saa vähintään ehdollista ellei jopa ehdotonta vankeutta seksuaalisesta ahdistelusta ja perustuslain rikkomisesta, koska Hakkarainen on käyttäytynyt tavalla joka on vastoin perustuslaissakin vaadittua kansanedustajan arvokasta asemansa mukaista käytöstä. Hakkaraisen toimintaa puolustelevat isänmaalliset vajakit ovat idiootteja! Kyllä pitää osata tyhmimmänkin kouluja käymättömän lahoaivon erottaa mikä on rikos ja mikä ei. Hakkaraisen toimintaa ei voi puolustaa millään tavalla.
- vtjgvrgvtg
Aamen.
- Kjkjkk
Olisikin tämän maan ykköshuoli tuo herra hakkarainen. Itselle sama vaikka tyyppi vietäs saunan taa mutta ei sillä tämän maan asiat korjaannu. Ja onhan eduskunnassa seksuaalisesti ahdisteltu monia muitakin naisia. Tästähän oli eduskunnassa viiikko sitten iso keskustelu, mutta jostain syystä nimiä ei kukaan uskaltanut mainita. Eräskin sanoi kohdannneensa s.ahdistelua eduskunnassa mutta sopineensa asianomaisen kanssa asian ilman julkisuutta. Näin siis voidaan asiat sopia myös sivistyneesti. Ruoholle ei pahoittelut ja anteeksi pyyntö riittäneet. Ruohon motiivit ja antipatiat persuja kohtaan kun ymmärtää niin tottakai tuosta pitää kaikki ottaa irti.
Persuille voisi sanoa että hakkaraisen erottaminen kaikesta toiminnasta on vähintä mitä voi tehdä. - mitenlienee
Eikö rangaistus lievene jos Ruoho ei vastustellut tarpeeksi voimakkaasti?
- persutomituisia
Täytyy sanoa, että Perussuomalaiset ovat kummallinen puolue. Persut käyttävät jokaisen jäsenensä tekemän rikoksen PR-tempauksena suosionsa kasvattamiseen ja hyväksyvät esimerkiksi Hakkaraisen jatkuvat laittomat teot, eli rikokset hiljaisesti. Hakkarainen saa kaahata moottoripyörällä, yrittää raiskata naisia kännissä ja kiihottaa kansanryhmää vastaan aivan rauhassa eikä puolue saa ukkoa kuriin.
Persut ovat ihan jatkuvasti lehtiotsikoissa siksi, että joku heidän jäsenensä on puhunut neekereistä, alistanut kirjoituksissan muslimeja tai ylipäätään ulkomaalaisia tai toilaillut humalassa. Halla-Aho on huoripukki joka teki lapsen avioliiton ulkopuolella ja sitten on johtavinaan niin kovin patakristittyä ja vanhoillista puoluetta!
Missään muussa Suomen puolueessa ei katsota läpi sormien jatkuvaa sikailua, kännissä örveltämistä, naisten ahdistelua ja törkypuheita, eikä itse asiassa MISSÄÄN normaalilla työpaikalla! Meilläkin minun työpaikallani on olemassa sääntö, että työntekijä EI SAA käytöksellään vahingoittaa työnantajan mainetta eikä liiketoimintaa, eikä nolata itseään firman edustajana. Umpikännissä esiintyminen on yksiselitteisen kiellettyä, myös vapaa-ajalla.
Ihmettelen niitä ihmisiä jotka edelleen äänestävät persuja vaikka tietävät, että persuilla puolueena ole pienintäkään AIKOMUSTAKAAN elää sivistyneesti ja noudattaa lakia! Naisten aseman kannalta persut ovat katastrofi. Hakkaraisen "esimerkki" antaa ymmärtää, että Perussuomalaisille naiset ovat seksiesineitä ja panopuita. Ei sitten mitään kunnioitusta naisen koskemattomuutta kohtaan persuilla!
Pitääkö tämä nyt ymmärtää sitten niin persuilta, että kyseessä on valkoisen heteromiehen äijäpuolue, jonka nimissä saa raiskata naisen, kusta baarin portsarin kengille kännissä, oksentaa eduskunnassa tuolille, ajaa rattijuoppona lapsen yli ja kusta kaverin taskuun humalassa? Mikä tahansa on sallittua persuissa niin kauan kuin se tapahtuu isänmaallisesti aamen Perussuomalaisten lipun alla?- lsjfljsflsjflkjsf
Oletko mitannut verenpaineesi, sillä sen verran hölmön hölinää oli tekstisi....
- jlsfjlsfjlsjf
Voi äiti armas kippuravarvas, että tämä asia on naurattanut....Jos joku yrittää väkisin suudella, tekee siitä joku rikosilmoituksen...täytyypä todeta, että on tässä maassa nyt rikokset vähissä. Ylipäätään mitä olisi tämän ns. rikoksen kohteen pitänyt tehdä, olisi pitänyt lätkäistä lättyyn Hakkaraista...rikosilmoitus on selkeästi ylimitoitettu, eikä sitä oteta ikinä tutkintaan. Tämä eukko tuli vain nolaamaan itsensä, on tietääkseni itsekin poliisi...joten olettaisi tietävät, ettei tuosta humalaisen örveltämisestä tule sanktioita....Nyt on Hakkarainen ns. tervattu höyhenissä ja jos olisi oman käden oikeus käytössä, niin olisi jo hirtetty torilla....no niin...eiköhän suuremmalti osalta ole kuitenkin kyse ihan puhtaasti lokakampanjasta perussuomalaisia kohtaan ja suurimpina ulisijoina ovat varmasti siniset, keskusta ja kokkareet....pelko on kova, että perussuomalaiset sieltä nousisivat jälleen hallitukseen ja nyt saatiin oikein iso lyömäase, Hakkarainen, jolla nuijitaan kaikki perussuomalaiset, niin vanhat kuin nuoret, niin raittiin kuin ongelmaiset....mutta kuten tiedetään...totuus ei pala tulessakaan . Hakkarainen toimi tökerösti, mutta sentään vain tökerösti...ei sentään raiskattu...
- kysyy
Entäpä jos tekijä olisi ollut ulkomaalaistaustainen?
- Joo_mukavasti
meni medialta ohi kun valtakunnansyyttäjä sai tuomion ja minimaaliset sakot oli se tuomio.
- haloo-herätys-siellä
Aijaa SUN mielestä ok että känninen äijä käy väkisin käsiksi?
Entä jos nainen olisi ollut SUN vaimo tai tytär, olisiko samaa mieltä?
Ja vielä työpaikka eduskunta eikä mikään räkäinen keskiolut baari takahikiällä
- Hakkaraisen.rikos
epäilty rikos on kiihkeä suutelu kännissä
- höpöhöpöpöää
No ei todellakaan ole!
Vastapuoli oli töissä, ei kännissä
Eikä kyseesssä ole suutelu todellakaan
- Rajansa.kaikella
Loppui sitten perussuomalaisten äänestäminen tähän.
- KeskoomusPuhuu
Ihanko totta, muhahhaa!!!
- pikkujoulutsikailua
Kuinka niin arvokkaassa paikassa kun eduskuntatalo vietetään pikkujouluja. Eivätkö kansanedustajat voi varata juhlimiseen muita paikkoja, vai ovatko niin arvokkaita etteivät voi käyttää ravintoloita, kuten tavalliset kuolevaiset. Kenen laskuun muuten niitä pippaloita siellä eduskuntatalolla järjestetään?? Pieni huomautus, etteivät perussuomalaiset ole ainoita jotka siellä ovat juhlineet.
- Mikä.paikka
Sulla tais olla kirotusvihre. Tarkotitko irvokkaassa? Rattijuoppoja, sakotettuja, vankeustuomiota, seksuaalihäiriköitä, vihapuhujia, suvakkeja, rasisteja ja kaiketi muutama nuhteetonkin.
- bobgeldof
Hahah,,Teuvo koitti Eurooppalaisia tapoja tuoda Suomen politiikkaan,Tuolla Euroopan "sivistysmaissa" hyvin yleistä nuo politiikkojen poskisuudelmat,eikä kukaan tiettävästi loukkaannu eikä nosta oikeusjuttua tuollaisista,päinvastoin! Mutta onpas se sitten "Hienohelma" tuo V.Ruoho kunnnei Eurooppalaiset tavat sovikkaan,,kuinkahan pärjäisi jossakin Arabimaan työreissuilla.
- jfsljsflkjfsljfs
No kuinkahan montaa tyttöä ovat väkisin nuo matut väkisin suudelleet ja kopeloineet, vaan eipä ole seuraamuksia.... aika akka tuo Veera, eikä voinut ihan rehdisti puolustaa humalaisen örveltämistä. Hänelle tehtiin selväksi, että nyt jos koskaan teet rikosilmoituksen ja saataisiin nuo perussuomalaiset heivattua...vaan ei tule onnistumaan. Teko on kännisen typerä päähänpisto, eikä mikään murha, raiskaus tai muu sellainen, joka missään muotoa otettaisiin mihinkään käräjäsaliin....miten edes kehtaa viedä tuon käräjille....eikö yhtään hävetä. Nythän sitten, jos tämä edes otettaisiin käsittelyyn, joutuisi tämä Veerakin aikamoiseen myllytykseen, tuliko ajateltua asiaa loppuun.......saahan tuo Hakkarainenkin sanoa sanottavansa ja siinähän puntaroidaan, oliko tuossa mitään järkeä kumminkaan puolen....Räsänen toimi viisaasti ja totesi, että Hakkaraisella on alkoholilongelma ja Räsänen ymmärsi sen lääkärinä, asiantuntijana eikä lähtenyt lynkkaamaan...
- meikäläinentässävaan
Kenenkään ei pidä suoda tai hyväksyä Hakkaraisen käyttäytymistä
Eduskunnassa on nollatoleranssi seksuaaliseen häirintään ja edustajalla PITÄISI
olla omaa älliä sen verran että osaa käyttäytyä
- persujen.tappio
ja siinä muuten meni samalla persujen edes pieni mahdollisuus pärjätä
pressa vaaleissa. Sorry Laura, sinne meni kaikki ylimääräiset äänet - teuvo-kaksinaamainen
Veera Ruoho teki lakialoitteen seksuaalisesta ahdistelusta - Teuvo Hakkarainen allekirjoitti: ”Ihmisiä tulee suojella kaikenlaiselta seksuaaliselta ja sukupuoleen perustuvalta väkivallalta”
Lakialoitteen on allekirjoittanut Ruohon lisäksi 38 kansanedustajaa, mukaan lukien Teuvo Hakkarainen ja koko perussuomalaisten nykyinen eduskuntaryhmä - paitsi Toimi Kankaanniemi (ps) ja Ville Vähämäki (ps).
- Seksuaalinen ahdistelu on tällä hetkellä asianomistajarikos, jolloin poliisilla on velvollisuus tutkia asiaa vain, jos asianomistaja vaatii rikoksesta rangaistusta, lakialoitteessa todetaan - 3vuottalinnaa
Ruoho ilmoitti tiistaina tekevänsä rikosilmoituksen tapahtuneesta.
Hakkarainen suuteli Ruohoa väkisin viime viikolla eduskunnassa.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä antoi Hakkaraiselle tiistaina vakavan huomautuksen. Lisäksi Hakkarainen sai huomautuksen eduskunnan puhemieheltä Maria Lohelalta (sin).
Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen arvioi tiistaina Iltalehdelle, että julkisuudessa olleiden tietojen perusteella Hakkaraisen tapauksessa voi olla kyseessä myös pakottaminen seksuaaliseen tekoon.
- Silloin puhutaan jo ihan eri sortin rikoksesta, Tolvanen sanoi viitaten teosta säädettyyn maksimirangaistukseen, joka on kolme vuotta vankeutta - näio
Ristiinnaulittu ennen Joulua jo moneen kertaan. Eiköhän hän ole jo rangaistusta saanut ihan tarpeeksi.
Mokasi itsensä, myönsi, pyysi anteeksi, tehtiin rikossyyte,...OK.
Voi kun nuo suuremmat lieroilijat jäisi samalla tapaa kiinni !!! Eipä kannata osotella kun kääntyy monta sormea itseään vasten.
Osottelijat hoi, katsokaa omaa pesää ja puhdistakaase... malka ensin omasta silmästä pois.
Liika on liikaa.
Alkoholisti..Juu niin ehkä on ja niin on moni muukin. Kyse onkin siitä, että tässä maassa on noita isokenkäisiä veronkiertäjiä jotka eivät myönnä mitään rötöksiä ja tekevät sitä joka päivä tietäen, että on lain vastaista toimintaa.
Hakkarainen sekoili kännissä ja ei suunnitellut asiaa. Sen vuoksi pitää hieman suhteuttaa asiaa. Saa siitä tuomionsa ja on tunnustanut.
Nämä rötösherrat ei tunnusta vaan luikertelevat kuin madot. Siinä on ero. Tapetille kanssa ne.- näio
...paitsi Veera Ruoho saakoon siitä lain mukaisen hyvityksen...ei tietenkään ole kivaa olla töissä kun käydään kiinni. Se on totta se.
Mutta muille tämä ei kuulu. - ljsfljsfjlksjf
Tämä pusu jää historiaan, on se sen verran suuri asia maamme hallitukselle, suvakeille ja Hakkaraiselle itselleen....Jos Hakkarainen saisi palata ajassa taaksepäin niin ei ikinä menisi koko pikkujouluihin....Veera Ruoho tietääkseni käveli ihan pystyssäpäin pusun jälkeen ja löysi kotiinsa, eikä terveyskeskukseen.....pientä vertausta: valtakunnan syyttäjä sai syytteen ja jatkaa virassaan ja kevan entinen johtaja on nostanut lapsilisiä kahdessa maassa, Norjassa ja Suomessa yhtä aikaa ja on syytettynä ja monet muut......mutta suomalaisia tuntuu kiinnostavan se pieni hetki, kun Veera sai pusun....
- sitä-saa-mitä-tilaa
"sitä saa mitä tilaa" vai miten se meni?
Tätä persut ja Teuvo tilasi, ja nyt sitä todella saa
- Pikkujoulustakontaten
Niin, suvakkien ihannoimassa islamilaisessa kulttuurissahan Veeraa odottaisi kivitystuomio. Vaikka pidänkin Hakkaraisen tempauksia typerinä, mittasuhteet tapauksen ympärillä alkavat olla aika suuret. Ja jos Jungerin väite pitää paikkansa, Teuvolla on todella vakavia ongelmia alkoholin kanssa.
- sadfgasdgfsa
Ikäväksesi pitää todeta, että moisia "suvakkeja" on olemassa ainoastaan MV-natsien märissä päiväunissa.
- Huora-aho
Pakoon pakoon sivaripelkurin loikilla pakoon pakoon vastuuta ei eiei ei
- lkjslfjkslkjslkj
Pikkujoulujen ja uuden vuoden aikaan ja sen jälkeen on odotetettavissa paljon rikosilmoituksia, kun humalaiset törttöillee ja yrittää pussata vaikka naapurin emäntää....ei mitään hätää...Veera Ruoho on edellä kävijä ja ennakkotapaus....älkääpäs ukot pussailko edes omaa vaimoanne, jos ei ole lupaa....
- åpooiiuuqwertt
Hakkaraisen tapauksessa ei olllut kyse mistään pussailusta.
Älä sekoita asioita.
- EDUSKUNNANviinasiepot
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005498144.html Alkon hallintoneuvoston jäsenet saivat aiemmin tuotepaketin kolmesti vuodessa. Kun asiasta alettiin uutisoida, Alko päätyi lähettämään uutuuspaketin vain kahdesti vuodessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000004878840.html Eduskunnan urheilukerho osti lavakaupalla kaljaa ja siideriä veronmaksajien piikkiin –”Hankimme saunajuomaa” Urheilukerhon puheenjohtaja, kansanedustaja Kari Uotila (vas) myöntää - voihyvinkysya
Kyllä Räsänen ja Halla-aho hoitavat tapaus Hakkaraista hiki hatussa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15117133/hakkaraisen-rangaistus-#comment-92240890 - Huora.aho
Pakoon Pakoon ei ei ei vastuuta pää pensaaseen ei ei vastuuta ei ei pakoon pakoon.
- Suutelijoitariittää
Odotakaas joku aika kun kotimaassaan vainottu ja ahdisteltu nuorehko mies pakolainen ottaa väkisten suomalaisen nuoren tytön tai vanhemman naisen tai ahdistelee niitä muuten koulujen lähistöllä. Jopas myötätuntoa riittää pakolaisille ihan pääministeriä myöten. Tästä voi päätellä että suomalainen on kakkosluokan kansalainen jonka on olla nöyrytetty jonka itseisarvo romutetaan järjestelmällisesti jo porvari sortohallituksen taholta.
- näinhän-tämä-menee
Sitä saa, mitä tilaa
- mieti.itse
jokainen voi miettiä että jos kyseessä olisi ollut oma tytär/vaimo/äiti mitä työpaikalla
kähmii joku känninen vanha ukko, mikä olisi sen jälkeen mielipide?
"sattuuhan sitä"?
"pojat on poikia"?
"teukka nyt on sellainen hassuttelija vaan" - 154
Kyllähän se rumakin ämmä näyttää "joskus" kauniilta kännisen silmissä. Varsinkin pikkujouluissa.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain647556Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242979- 1431813
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1211501Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1711451- 1321182
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774