Uskonto on julistettava jokaisen yksityisasiaksi — näillä sanoilla on totuttu tavallisesti ilmaisemaan vapaa-ajattelijoiden suhtautuminen uskontoon. Valtiolla ei pidä olla mitään tekemistä uskonnon kanssa, uskonnollisten yhteisöjen ei pidä olla yhteydessä valtiovaltaan. Jokaisen on oltava täysin vapaa tunnustamaan mitä uskontoa tahansa tai olemaan tunnustamatta mitään uskontoa, t.s. olemaan ateisti.
Kerrassaan sallimatonta on tehdä jonkinlaista oikeuksia koskevaa eroa kansalaisten välille heidän uskonnollisten vakaumustensa perusteella. Yksinpä kaikki maininnatkin kansalaisten yhdestä tai toisesta uskontunnustuksesta on ehdottomasti hävitettävä virallisista asiapapereista.
Ei pidä myöntää mitään määrärahoja valtionkirkolle, mitään valtion varoja kirkollisille ja uskonnollisille yhteisöille, joiden on tultava aivan vapaiksi, virkavallasta riippumattomiksi samoinajattelevien kansalaisten liitoiksi.
Ainoastaan täyttämällä loppuun saakka nämä vaatimukset voidaan tehdä loppu siitä häpeällisestä ja kirotusta menneisyydestä, jolloin kirkko on ollut orjallisesti riippuvainen valtiosta ja kansalaiset orjallisesti riippuvaisia valtionkirkosta, jolloin ovat olleet voimassa ja käytössä keskiaikaiset inkvisitiolait (ne ovat vielä tähänkin asti jääneet rikoslakisäädöksiimme ja -asetuksiimme), jotka ovat rangaisseet sekä uskosta että epäuskosta, tehneet väkivaltaa ihmisen omalletunnolle. Kirkon täydellinen erottaminen valtiosta — siinä se vaatimus, jonka vapaa-ajattelijat esittävät nykyiselle valtiolle ja nykyiselle kirkolle.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Näkyisi olevan olennaiset:
- kirkko eroon valtiosta
- ei virallista merkintää uskonnosta
- ei verorahoja kirkolle
- viittaukset uskontoon pois laeista.
Mielestäni aika kattava. Eikö?
Hyvä. Omin sanoin onneen!
Lukeva yleisö toki tajuaa, ettei edellä olevat todista rakkaudenteoista.
Siis mitä nyt tarkoitat?
Tyylillisesti ehkä viime vuosisadan alkupuoltakin eli ihanan pateettista. Tässä tämänvuotista: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/08/14/vapaa-ajattelijain-liiton-tavoitteet-ja-strategia-2017-2020/
Hyvin muuten veikkasit. Itse oletin tuon olevan vanhempaa tekstiä kuin 1900-luvulta.
Eipä taida mikään asia olla etelään osoittava kompassi. Ei sellaisekä käy myöskään Leninin tekstit.
Mielenkiintoista, että vaparien kantoja esittää Lenin, jonka ansioista kymmenet tuhannet pääsivät hengestään. Aloitus osoittaa, että vaparit kannattavat väkivaltaista totalitarismia.
Melkoista vähättelyä tuo kymmenet tuhannet.
Mutta itse asiasta: ovatko vegaanit natseja, koska 30-luvun Saksassa oli aikaansa nähden edistykselliset eläinsuojelulait?
Ylistävätkö vegaanit Hitlerin tekstejä? Ei. Vaparit kuitenkin ylistävät lenin tekstejä.
Eivät ylistä.
Et sinä oikeasti tee noin alkeellisia päättelyvirheitä. Jos va-liiton toiminnassa ja/tai vasemmistolaisuudessa on sinusta jotain vikaa, osaat varmasti ihan suoraan osoittaa ne viat ilman pöhköä yhteenkoplausta.
Hyvä löytö. Muutettavat muuttaen.
Tyyli on pakollinen mutta vapaa!
Jaahas, kirkon ja valtion ero ja muutama muu toimintasuunnitelman tavoite ei ole vielä toteutunut.
Tässä on hyvä esimerkki joukkoistamisesta. Kirjoittamisiin. Myös päätöksentekijöille, ministerille, kansanedustajille.
Klassikkoparaartia. VA-lehdessä 1/2019 on säillytetty Bertrand Russellin puheesta "Miksi en ole kristitty" vuodelta 1927 aika paljon senaikaista tyyliä, vaikka ei täysin.